Näytetään tekstit, joissa on tunniste STT. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste STT. Näytä kaikki tekstit

torstai 26. syyskuuta 2013

Hovioikeus: WinCapitassa mukana olleet saavat pitää voittonsa

Tänään se sitten tapahtui.

 
Ohessa STT:n tiedote tapahtuneesta:

Itä-Suomen hovioikeuden mukaan WinCapitassa voittoja saaneiden sijoittajien ei tarvitse maksaa rikoshyötyä valtiolle.

Hovioikeus on äänestyspäätöksellä hylännyt Pohjois-Karjalan käräjäoikeuden tuomion. Kyseessä on viisi klubilaista, jotka käräjäoikeus oli tuominnut maksamaan rikoshyötyä yhteensä runsaat 330 000 euroa.
Hovioikeus katsoo, että vastaajat ovat toimineet vilpittömässä mielessä eivätkä ole vastuussa klubin toiminnasta tai sen kirjanpidosta.

Kyseessä on ensimmäinen hovioikeustasoinen ratkaisu asiassa. Päätös syntyi äänin 2–1, sillä yksi hovioikeudenneuvos olisi pitänyt käräjäoikeuden tuomiot ennallaan. Pohjois-Karjalan rikoshyötyhaarassa oli useampia tuomittuja, mutta kaikki eivät valittaneet hovioikeuteen.

Vireillä on runsaasti samanlaisia juttuja käräjäoikeuksissa eri puolilla maata. Syyttäjät katsovat, että vastaajat ovat hyötyneet klubin perustajan Hannu Kailajärven tekemästä rikoksesta.

Kailajärvi kärsii vankeustuomiota, jonka Helsingin hovioikeus langetti hänelle törkeästä petoksesta ja rahankeräysrikoksesta. Korkein oikeus on antanut hänelle valitusluvan vain rahankeräysrikoksen osalta.

tiistai 11. tammikuuta 2011

Suomelle jälleen tuomio pitkästä oikeudenkäynnistä


Suomi niittää jälleen mainetta ylipitkillä oikeusprosesseilla. On käsittämätöntä, että Suomi tekee näitä samanlaisia ihmissoikeusloukkauksia vuodesta ja kuukaudesta toiseen.

Tapaus WinCapitan yhteydessä on ihmisten syyllistäminen ja löysässä hirressä roikottaminen ylittänyt jo kauan sitten kaikki kohtuuden rajat. Syyttömien ihmisten omaisuudet ovat olleet takavarikoituna jo usean vuoden ajan. Tämä maan tapa on kokonaisuudessaan todella sairas. Syyttömyysolettama ei toteudu Suomessa, niin kuin sen tulisi toteutua kaikissa länsimaisissa oikeusvaltioissa.

Eräs blogin lukijoiden hyvin tuntema oikeustieteen tohtori totesi taannoin TV:ssä, että pitkät oikeusprosessit kyllä loppuisivat, jos suomalaiset oikeudenpalvelijat alkaisivat noudattamaan lakia.

Ylipitkät oikeusprosessit aiheuttavat mittaamatonta vahinkoa löysässä hirressä roikkuville suomalaisille, mutta tätä "maan tapaa" ei selvästikään haluta muuttaa.

Mikä suomalaisissa prosesseissa väitetään olevan niin erilaista, että Suomi tyytyy olemaan Pohjois-Euroopan häpeäpilkku tässä asiassa?

Korvaussummat näissä asioissa on kuitenkin olemattomia ja tästä johtuen Suomi selvästikin makselee mielummin muutaman tuhannen korvaukset, kuin vakavissaan edes yrittäisi korjata tämän vakavan ongelman. Verovaroilla elätettävät oikeudenpalvelijat eivät siis kunnioita ihmisoikeussopimusta niin, kuin sitä tulisi kunnioittaa. Maailman parhaassa maassa tulisi kunnioittaa omien kansalaisten ihmisoikeuksia.


STT julkaisi tänään 11.11.2011 oheisen tiedotteen:

Suomi on saanut jälleen tuomion liian pitkästä oikeudenkäynnistä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) määräsi Suomen maksamaan 3 000 euroa korvausta jutusta, jonka käsittely kesti yhteensä reilut kahdeksan vuotta.

Esitutkinta ja syyteharkinta kestivät melkein viisi vuotta. EIT piti sitä pitkänä, vaikka kyseessä oli aikaa vievä talousrikosvyyhti.

Käräjä- ja hovioikeudessa juttua puitiin vajaat kolme vuotta. Korkein oikeus ei myöntänyt valituslupaa, mutta harkitsi sitä neljä kuukautta.

Suomi on saanut selvästi enemmän langettavia tuomioita Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa kuin muut Pohjoismaat. Tilaston mukaan Suomelle on kertynyt yli sata tuomiota vuodesta 1959 vuoteen 2009.

Valtaosa Suomen tuomioista on tullut juuri liian pitkistä oikeudenkäynneistä. Ihmisoikeussopimuksen 6. artiklan mukaan jokaisella on oikeus oikeudenkäyntiin kohtuullisessa ajassa.


Epäkohdat eivät poistu, jos niitä ei edes yritetä poistaa.

perjantai 3. joulukuuta 2010

STT reagoi eilen julkaistuun nimilistaan


Suomen Tietotoimisto kiirehti illalla laatimaan tiedotteen eilisen nimilistakohun alettua. Iltalehti julkaisi oheisen tiedotteen klo 21 aikoihin. Muutamat muut mediat seurasivat välittömästi perässä ja tänään sama rummutus on saanut jatkoa valtamedioissa.

STT:n haastatteleman asiantuntijan mukaan, eilen julkaistu aineisto olisi vanhaa kauraa. Olisin mielelläni kuullut että, missä ja milloin tuo täälläkin näkyvillä oleva nimilista on julkaistu aiemmin?

Nimilistan yhteydessä julkaistiin myös 31 sivua samaan aiheeseen liittyvää aineistoa. Jokseenkin koomista on myös se, että kaikki valtamediat ovat haastatelleet yhtä ja samaa asiantuntijaa. Eikö Suomessa oikeasti ole kuin yksi mies, joka tietää aiheesta DDR?

Asiantuntijana esiintyvä Seppo Hentilä ei näe dokumenttien julkituloa merkittävänä paljastuksena. Listalla olijoilla on kuitenkin korvamerkitty yhteyshenkilö DDR:n puolelta. Mihin tällaista henkilökohtaista kontaktihenkilöä on todellisuudessa tarvittu?

Hentilä toteaa, että eilen julkitullut nimilista ei ole se salassapidettävä Tiitisen lista, jota presidentti Koivistokin on ollut aktiivisesti julistamassa salaiseksi. Tiitisen lista herättää kauhua yhä tänäkin päivänä, tiettyjen tahojen suunnalla.

Eilisestä STT:n jutusta välittyy vaikutelma, että heidän asiantuntijansa olisi henkilökohtaisesti päässyt tutustumaan Tiitisen listaan. Onko Hentilä itse nähnyt alkuperäisen Tiitisen listan ja jos on niin missä yhteydessä?

On varsin ruusuinen kuvitelma, että Tiitisen lista olisi ainut asiakirja, josta käy ilmi DDR:n kanssa läheisesti veljeilleet suomalaiset. Normaalisti tiukan kontrollin järjestelmät tuottavat paljon paperia ja suurella todennäköisyydellä niin on ollut nytkin. Ei ainut todistettava jälki menneistä tietovuodoista voi kenenkään järkevän aikuisen mielestä rajoittua yhteen irralliseen nimilistaan.

Mikä lista tämä eilen julkitullut DDR:n peruja oleva kontaktilista väitetään virallisesti olevan? Ei nykyihmisille riitä selitys, että "tää nyt vaan on tällainen lista".

Millä ansioilla henkilöt ovat nimensä tälle kontaktilistalle onnistuneet saamaan?

Samaisen asiantuntijan mukaan muidenkin puolueiden jäsenet ovat olleet yhteydessä DDR:n edustajien kanssa. Missä on nähtävänä muiden puolueiden osalta vastaavanlaisia kontaktilistoja? Ottaisin tasapuolisuuden nimissä tällaisia listoja mielelläni luettavakseni.

Asiantuntijana esiintyvä Seppo Heinilä ei kuitenkaan väitä, että eilen esille tullut nimilista olisi väärennös. Yksinkertainen kysymys vielä kertaalleen: Mikä tämä lista on?

Blogin lukijoiden pyynnöstä koko 33-sivuinen aineisto aukeaa luettavaksi ylävalikon DDR-linkin takaa.

Eilinen herätti taas paljon uusia kysymyksiä ja on mielenkiintoista nähdä, minkälaista keskustelua aiheesta onkaan vielä luvassa. En usko, että kaikki tyytyvät pelkästään yksittäisen DDR-asiantuntijan ympäripyöreisiin ja lausuntoihin.

En myöskään tiedä, mitä todellisuudessa tekee DDR-asiantuntija ja kuka hänen palkkansa maksaa. Tietääkö joku muu?

On häpeällistä, että tässä asiassa syyttömät ovat joutuneet kärsimään todellisten syyllisten puolesta. Alpo Rusi leimattiin aiemmin täysin aiheettomasti syylliseksi ja siinä samassa hänet onnistuttiin lähes tuhoamaan. Rusin mainetta ei ole vieläkään puhdistettu asian vaatimalla tavalla. Todelliset petturit ovat saaneet porskutella menemään vuosikymmenestä toiseen.

Lopuksi vielä pari sanaa siitä virallisesta Tiitisen listasta. Minkälaisessa poliittisessa asemassa henkilön on täytynyt olla, jotta henkilö on ollut riittävän kiinnostava DDR:n näkökulmasta? Pelkät kyläpoliitikot tuskin ovat Stasia suuremmin kiinnostaneet. Alan kuitenkin vakuuttumaan, että vielä se päivä koittaa, joilloin ei tarvitse enää arvailla.

STT:n eilinen tiedote aukeaa luettavaan kokoon klikkaamalla kuvaa.

lauantai 29. elokuuta 2009

Oikeusministeri Tuija Brax: "En ole väittänyt WinCapitan toimintaa rikolliseksi"

EOK:n liittohallituksen jäsenet Petter Kavonius ja Ilkka Pitkänen keskustelivat oikeusministeri Tuija Braxin kanssa Helsingissä 28.8.2009 niistä tulkinnoista, joita Braxin aiemmat WinCapitaan liittyvät lausunnot ovat herättäneet.

Brax antoi WinCapitaa mustamaalaavaksi ymmärretyn lausunnon STT:lle 12.8.2009.

Kaksi viikkoa sitten annettu lausunto antaa WinCapitan toiminnalle varsin "rikollisen" leiman koska Braxin lausunnosta käy ilmi, että case WinCapita aiheuttaa mittavat ja kalliit oikeudenkäynnit ensi vuonna. Tähän samaan mustamaalaamiseen ovat syyllistyneet monet muutkin henkilöt kuten blogini lukijat hyvin tietävät.

Ohessa iltapäivälehdissä olleet lausunnot:

ILTALEHTI: 12.8.2009
"Braxin mukaan edellisestä lamasta tiedetään, että nimenomaan talousrikollisuus tulee kasvamaan. Tuomioistuimia rasittaa ensi vuonna eritoten WinCapita -oikeudenkäynti, joka tulee oikeusministerin mukaan hyvin kalliiksi."

ILTA-SANOMAT: 12.8.2009
"Oikeusministeri Tuija Brax (vihr.) on huolissaan tuomioistuinten rahojen riittävyydestä. Tiistaina päättyneiden ministerikohtaisten budjettineuvotteluiden jälkeen Brax totesi, että tuomioistuimia rasittaa ensi vuonna eritoten WinCapita -oikeudenkäynti, joka tulee oikeusministerin mukaan hyvin kalliiksi."

Miten on mahdollista, että oikeusministeri "tietää" tällaisista oikeudenkäynneistä vaikka ensimmäistäkään syytettä ei ole nostettu WinCapitan jäseniä eikä edes pääepäiltyä vastaan? Käsitykseni mukaan ensin kuitenkin suoritetaan esitutkinta ja vasta syyteharkinnan jälkeen nostetaan syytteet.

Virallisten tietojen mukaan esitutkinta olisi yhä kesken. Poliisi tarkkaili WinCapitan toimintaa kuitenkin jo kaksi vuotta sitten. Ihmetyttää suuresti ettei kahden vuoden aikana saada selville WinCapitan todellista luonnetta. Tällä hetkellä kukaan ei vieläkään tiedä mistä rikoksesta WinCapitan jäseniä ja pääepäiltyä mahdollisesti tullaan syyttämään, vai syytetäänkö mistään?

Jäsenet toivovat asian saattamista pikaisesti oikeuteen, jotta tosiasiat paljastuvat julkisesti. Jostakin merkillisestä syystä tutkintaa suorittavalla KRP:llä ei ole kiire minnekään. KRP:n toiminta näyttää ulospäin siltä, että he pitkittävät esitutkinnan valmistumista ja pelaavat aikaa. Miksi KRP aikailee?

Ministeri Brax toivoikin aiemmassa lausunnossaan lisäresursseja varmistamaan, että syyttäjälaitoksella olisi case WinCapitan käsittelyyn riittävät resurssit epäiltyjen oikeusturvan kannalta. Oikeusministeri Brax näyttää siis kantavan huolta siitä, etteivät puutteelliset resurssit johtaisi oikeusmurhiin sen tähden, että syyteharkinnassa huomioidaan yksipuolisesti vain syytteen nostamista puoltavia näkökohtia.

Tuija Braxin antama tarkennus oli varsin tarpeellinen, jotta Braxin aiempi lausunto tuli oikein ymmärretyksi.

Vahvasti kuitenkin veikkaan, että valtamediat eivät julkaise Braxin uutta lausuntoa: "En ole väittänyt WinCapitan toimintaa rikolliseksi"

Valtamediat kun eivät ole julkaisseet WinCapitasta mitään myönteistä tai edes neutraalia. Suosittelen tutustumaan Alibin tuoreimpaan numeroon. Jokainen voisi pikkuhiljaa sisäistää sen tosiasian, että Suomessa tapahtuu outoja asioita.

kuva: Elisa.net


alkuperäinen tiedote: www.sanomat.fi

sunnuntai 26. heinäkuuta 2009

800 sijoittajaa ja EOK eivät pelkää

WinCapitan jäsenet kokoontuivat Laukaalla 25.7.2009. Jäsentilaisuudessa asiantuntijoina olivat WinCapitassa pitkään mukana olleita sijoittajia sekä varatuomari Ilkka Pitkänen ja EOK:n toiminnanjohtaja Jarmo Juntunen. Kaikki asiantuntijat esiintyivät tilaisuudessa edukseen.

Media uutisoi Laukaan tilaisuudesta laajalla rintamalla. Aktiivisia tiedonvälittäjiä olivat niin YLE:n kuin STT:n uutistoimistoa käyttävät mediat. Launtaina 25.7.2009 julkaistujen tiedotteiden yleinen linja oli mielestäni varsin neutraali. Pyramidipuheet oli monessa lehtikirjoituksessa unohdettu kokonaan ja vanhaa mantraa oli otettu tiedotteisiin varsin minimaalisesti. Onko media ottanut nyt kypsemmän ja ammattimaisemman tiedotuslinjan WinCapitaa koskevissa uutisoinneissa vai oliko tämän viikonlopun tiedotteet vain poikkeus?

Tänään 26.7.2009 Sanomat24 uutisoi Laukaan tilaisuudesta rehellisesti mitään kiertelemättä. Lähitulevaisuudessa selvinnee löytyykö muilta medioilta riittävästi rohkeutta kohdata tosiasiat. Onko media Suomessa virkavallan talutushihnassa vai onko media vapaa julkaisemaan kiistattomia faktatietoja? WinCapitaan liittyvät tiedotteet ylittävät varmasti aina uutiskynnyksen. Kyse on vain ja ainoastaan siitä halutaanko WinCapita-aiheiset jutut julkaista myös valtamedioissa.

Viikonlopun anti oli mielestäni todella avartava ja mielenkiintoinen. Saamieni tietojen mukaan Laukaalla käytetttiin lukuisia laadukkaita puheenvuoroja. Puheenvuoroissa kävi selvästi ilmi ettei WinCapitan jäsenten toiminta ole ollut rikollista. Varatuomari Pitkänen on viisas mies. Pitkänen oli perehtynyt WinCapitan vaiheisiin todella ansiokkaasti ja omassa esityksessään hän toi useita asioita esille mitkä veivät täysin pohjan pois jäseniin kohdistuvilta syytöksiltä.

Viranomaiset eivät ole valmiita kohtaamaan tosiasioita. Nordean ja Moneybookersin rooli jäsenten ja WinCapitan rahaliikenteessä on ollut kiistaton. Miksi KRP ei voi myöntää etteivät jäsenet ole siirtäneet rahojaan Hannu Kailajärven tilille vaan Moneybookersin rahaliikenne on hoitunut World Wide Investment Companyn tilin kautta. Miksi KRP valehtelee tässäkin asiassa? Moneybookersissa on kiistattomat todisteet tästäkin asiasta. Moneybookers on kansainvälisesti todella arvostettu pankki.
Asiakkaita Moneybookersilla on 8,5 miljoonaa. Lisätietoja: www.moneybookers.com

Hannu Kailajärven mielivaltainen eristäminen on yhä voimassa ja jostain merkillisestä syystä KRP ei uskalla päästää Kailajärveä ääneen. Sanoisiko Kailajärvi julkisesti jotain sellaista mikä veisi pohjan Laihon ja KRP:n perättömiltä syytöksiltä? Missä muussa tapauksessa on harrastettu vastaavanlaista virkavallan toimesta tapahtuvaa eristämistä? Kuka pelkää Hannua?

Tutkimustensa aikana virkavalta on jäädyttänyt jäsenten omaisuutta vaikka mitään rikokseen viittaavaa ei ole pystytty näyttämään toteen. Jäädytykset ovat olleet lainvastaisia todisteiden puuttumisen ja jäädytysten pitkän ajallisen keston vuoksi. Millä oikeudella virkavalta rikkoo lakia? Onko joku antanut erillisiä vapauksia vai ovatko eräät viranomaiset ottaneet lain omiin käsiinsä?

On fakta etteivät kaikki WinCapitaan sijoittaneet ole vielä saaneet tuottoja sijoitetulle pääomalleen. He eivät ehtineet saamaat tuottoja joiden sijoitus ei ehtinyt olemaan 6kk:n sijoitusjaksoa. Tuloutukset loppuivat kun joku sulki WinCapitan jäsensivut. Kuka sulki sivut? Kailajärvi ja WinCapita itse se ei kuitenkaan ollut.

Kovin korkeatasoista ajattelua ei tarvitse käyttää niin saisi helposti selville missä sijoittajien rahat "mahdollisesti" tällä hetkellä ovat.

Onko kukaan selvittänyt minne rahat siirtyivät Moneybookersin WWIC-tililtä? Paljonko sitä rahaa on? Kaikesta rahaliikenteestä jää aina jälki. On hyvä myös muistaa, että vaikka varastat siitäkin jää jälki. Kuuluuko tämä tieto pankkisalaisuuden piiriin ja onko niin ettei KRP:n valtuudet ulotu Englantiin asti edes kansainvälisenyhteistyön avulla?

Olen 400% varma etteivät WinCapitan jäsenet ja EOK enää peräänny. KRP:n mukanaolo tutkimuksissa ei ole enää pelote. Laiho ei pysty enää WinCapitan jäseniä lannistamaan. Mitä pidempään KRP keinotekoisesti pitkittää tutkimuksia sitä suurempi on jälkipyykki niillä virkamiehillä, jotka ovat syyllistyneet valehteluun. Edellisen laman aikana kansalaisia laitettiin pankkien edessä polvilleen. Nykysuomessa samanlainen kyykytys ei enää onnistu. Ihmiset ovat paremmin tietoisia omista oikeuksistaan ja virkamiestä ei enää pelätä.

Oli ilo huomata, että WinCapitan jäsenistössä on suuri joukko fiksuja ja ajattelevia ihmisiä. 800 valveutunutta kansalaista näytti rohkeutensa ja päättäväisyytensä kokoontumalla Laukaalla. Voin väittää, että jatkossa jäseniä on turha yrittää ahdistaa nurkkaan. Jäsenet ovat päättäneet puolustaa omia oikeuksiaan ja joukkovoiman avulla pitää huolta siitä etteivät yksittäiset viranomaiset voi jatkaa epärehellistä ja mielivaltaista toimintaansa. Totuutta ei voi enää paeta.

kuva: Sanomat24-tiedotteesta. www.sanomat24.fi