Näytetään tekstit, joissa on tunniste Cluso628. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Cluso628. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Kurkistus keskustelupalstojen maailmaan

WinCapitasta on tarjolla monenlaista tietoa internetin ihmeellisessä maailmassa. Tietoa löytyy niin puolesta kuin vastaan. Tietolähteiden luotettavuutta on pakko jollain tavalla pohdiskella sillä kaikkien kertomukset eivät voi räikeiden ristiriitaisuuksien vuoksi olla totta.

Muutamat keskustelupalstat ovat täynnä mustamaalausviestejä ja korviini kantautuu jatkuvasti kaikenlaisia, mitä ihmeellisempiä huhuja ja teorioita. Jotkut aktiivit jaksavat päivästä toiseen mustamaalata kaikkea, mikä liittyy WinCapitaan. Keskustelupalstojen höyrypäiden ajatusmaailma on myötähäpeää ja samalla myös sääliä herättävä.

Tosiasioiden hahmottaminen ja sisäistäminen vaikuttavat joillekin täysin ylivoimaisilta haasteilta. Jatkuvasti on esitettynä samojen tahojen kertomana, mitä epäloogisempia teorioita.

Viha-rakkaus-suhteessa elävät AdaFlink ja Cluso628 ovat Suomi24-palstan legendoja. Molemmat heistä ovat joutuneet syömään sanansa jo useamman kerran, mutta silti sama hurmoksellinen lietsominen jatkuu ja jatkuu. En vieläkään ole ymmärtänyt mm. tämän taisteluparin motiiveja ruoskia WinCapitaa ja sen jäsenistöä.

Cluso antoi kiistattomat näyttönsä osaamisestaan aiemmin PasiRadion haastattelussa ja AdaFlink elää puolestaan omassa satumaailmassaan. AdaFlinkin ajatusketjut ovat täysin epäloogisia. Sanonnan mukaan tyhjät tynnyrit kolisevat eniten. AdaFlink puhuu paljon.

AdaFlinkin maailma on myös täysin mustavalkoinen. Hänen ennakkoasenteensa ei anna edes mahdollisuutta minkäänlaiselle järkevälle pohdiskelulle. AdaFlink on syyllistynyt silmittömään mustamaalaamiseen ja useassa kohdassa on tullut ilmi, että hänen taustatietonsa ovat todella heikot. Kysynkin sinulta AdaFlink, mikä on WinCapita?

Mikäli joku haluaa tuoda esille totuuden WinCapitasta, on hän AdaFlinkin silmissä automaattisesti huono ihminen ja väärässä kaikessa mitä ikinä tekeekin.

Mikäli elää satumaailmassa, levittää valheellisia huhuja ja leikkii asiantuntijaa aiheesta, josta ei tiedä tarpeeksi, on automaattisesti hyvä ihminen ja huipputyyppi. Tärkeintä on, että henkilö on kaikessa tekemisessään WinCapita -vastainen. AdaFlinkista saa silloin uuden ystävän.

Columbosta AdaFlink ei käsittääkseni pidä kovinkaan paljon. Miksi ihmeessä?

Olen luullut, että AdaFlinkin nimimerkin takaa löytyy aikuinen ihminen, mutten enää voi olla siitäkään varma. Järkevät aikuiset ajattelevat ensin ja suoltavat ajatuksiaan vasta sitten muiden ihmisten tietoon. AdaFlink toimii juuri päinvastoin.

AdaFlink leikkii WinCapita -spesialistia, vaikka aukottomasti on tullut kaikkien tietoon, ettei "Huhumylly" tiedä WinCapitan todellisuudesta yhtikäs mitään. Hänen näkemyksensä WinCapitan todellisuudesta on pahasti vääristynyt. AdaFlinkin usko sanomaansa elää yhä, mutta mitenköhän kauan?

AdaFlinkin edustamassa maailmassa hyvien ja pahojen jako on kärjistetysti seuraava:

Pahikset:
Juntunen, Pitkänen, Kavonius, Kailajärvi, Hentunen, Columbo, Uoti, Leivo, EOK, 12.000 WinCapitan jäsentä ja heistä erityisesti sponsoreina toimineet. Pahoja ovat myös kaikki, jotka rohkenevat kyseenalaistaa mustamaalaajien epäloogiset sepostukset.

Hyviksiä:
Vuorikoski, Eronen, Laiho, Soronen, Roth, Kyngäs, Nars, Kantanen, Puttonen, Heikelä, Rautava, Vuorivirta-Heikkinen, Lumiala, KRP. Hyviä ovat myös kaikki keskustelupalstojen tylyttyjät.

Mikä on joidenkin yksittäisten ihmisten motiivi tuottaa keskustelupalstoille nimimerkin takaa satoja tai jopa tuhansia WinCapitan vastaisia viestejä?

Keskustelupalstat ovat nykyaikaa ja on hyvä, että ihmiset pääset kertomaan tuntemuksiaan. On syytä kuitenkin muistaa, että kirjoittajat ovat vastuussa sanomisistaan. Mustamaalaaminen ja perättömien huhujen levittäminen ei ole hyväksyttävää edes nimimerkin takaa. Selviääkö mustamaalausta parin vuoden ajan harjoittaneet tästä kaikesta pelkästään sakoilla?

Olen monesti muistuttanut, että totuutta ei voi paeta. Totuuden paljastuminen saattaa toki pelottaa, mutta siihen kannattaa myös henkisesti varautua.

Tuusulan oikeudenkäynti oli wincapitalaisten ensimmäinen erävoitto. Kailajärven vapautuminen oli wincapitalaisten toinen erävoitto. Milloin tulee jäsenten seuraava erävoitto?

perjantai 20. marraskuuta 2009

PasiRadiossa käsiteltiin WinCapitaa 20.11.2009

Yhteiskuntakriitikko Pasi Viheraho käsitteli nettiradiolähetyksessään WinCapitaa myös perjantaina 20.11.2009.

Lähetyksen alussa puhelimella PasiRadioon soitti keskustelupalstojen erikoismies Cluso. Cluso kertoili omia näkemyksiään WinCapitan todellisuudesta. Blogin lukijat voivat videon katsottuaan muodostaa oman käsityksensä Cluson asiantuntemuksesta. Minä en henkilökohtaisesti usko Cluson juttuja. Uskooko KRP? Keskustelufoorumien negatiiviset kiihkoilijat seisovat kaiketi vielä Cluson kanssa samassa rivissä.



Pasi Viheraho otti lähetyksessä puhelun myös Oulun vankilan johtaja Margit Kyngäkselle. Margit Kyngäs vastailee ympäripyöreitä Viherahon esittämiin kysymyksiin. Ole hyvä ja kuuntele Kyngäksen vastaukset oheisesta videosta.



PasiRadiossa sana on vapaa! Kuuntelijat voivat soittaa lähetykseen ja kertoa näkemyksiään täysin sensuroimattomina. Suosittelen kuuntelemaan PasiRadion lähetyksiä perjantaisin osoitteessa www.pasiradio.com.

tiistai 8. syyskuuta 2009

Todisteet esiin tai kädet pystyyn

MTV3 aloitti WinCapitan mustamaalaamisen jo syksyllä 2007. WinCapita jatkoi menestyksekästä toimintaansa tämän jälkeen vielä n. puolen vuoden ajan. Mustamaalauskampanjan alussa WinCapita tarjosi medialle ja poliisille suoraa mahdollisuutta saada lisätietoja clubista mutta jostain syystä virkavalta ei kuitenkaan "halunnut" lisätietoja. Miksi ei?

Aikaa tästä mustamaalaamisen aloittamisesta on kulunut jo kaksi vuotta. Viime kuukausina mm. MTV3 on ollut hyvin hiljaa WinCapitasta nykytilanteesta. Miksi näin?

KRP siis kertoi, että MuroBBS -palsta on auttanut heitäkin rikostutkinnassa. Miten ihmeessä heikkotasoinen keskustelupalstakirjoittelu on voinut auttaa virallisessa rikostutkinnassa? Myös MTV3:n Salla Vuorikoski kertoi tutkineensa WinCapitaa keskustelupalstojen avulla. En todellakaan ymmärrä miten tapausta voi tutkia Muropalstan/Suomi24 avulla sillä keskustelut eri foorumeilla vastaavat lähinnä poikasten nahistelua hiekkalaatikolla. AdaFlinkin ja Cluso628:n osaaminen kun ei minua millään vakuuta. Tuskin nämä kymmeniä viestejä päivässä suoltavat keskustelijat vakuuttavat tiedoillansa ketään muutakaan vai olenko väärässä? Totuus on se ettei todellinen tieto päädy keskustelupalstoille.

Keskustelupalstoilla on myös paljon nimimerkittömiä mustamaalaajia, jotka yrittävät systemaattisesti jyrätä kaikki WinCapitaa koskevat myönteiset kirjoitukset. Mitkä ovat näiden haistattelijoiden motiivit päivystää keskustelupalstoilla lähes vuorokauden ympäri? Maksaako joku heille palkkaa WinCapitalaisten mustamaalaamisesta vai mikä/kuka kumma heitä motivoi?

Olivatko Suomi24 ja MuroBBS-palstat ne tietolähteet, joiden pohjalta mm. Laiho ja MTV3 julistivat WinCapitan pyramidihuijaukseksi? Mitä muita tietolähteitä mustamaalaajilla oli käytössä syyskuussa 2007? Luottivatko pyramidia julistavat mustamaalaajat pelkästään huhuihin ilman todellisia faktoja?

"Vuoden journalistinen teko 2008"

Vuoden journalistisesta teosta palkittiin Salla Vuorikoski ja Jussi Eronen MTV3:n 45 minuuttia -ohjelman WinCapita-uutisoinnista.

Palkintolautakunnan perustelut:

"Salla Vuorikoski ja Jussi Eronen paljastivat sijoitusklubina esiintyneen WinCapitan todellisen luonteen suuren luokan pyramidihuijauksena. Valuuttakaupalla rikastumista luvannut WinCapita ehti kerätä lähes sata miljoonaa euroa tuhansilta ihmisiltä. Huijauksen arvioidaan olevan Suomen historian suurin talousrikos. Tapauksen kokonaiskuva on paljastunut vähitellen ja sinnikkäästi tapausta tutkineet Vuorikoski ja Eronen ovat useilla jutuillaan olleet uutisoinnin kärjessä koko prosessin aikana.

Vuoden journalistinen teko -palkinnon saajiksi olivat voittajien lisäksi ehdolla Kirsi Skönin, Vaalirahoitus-uutinen YLEn A-Studiossa ja Paula Takalan Kauhajoki-uutisoinnin johtaminen Ilkassa."


Seuraavat lainaukset ovat Radio- ja televisiotoimittajien liiton tiedotteesta:

"Toimittaja Salla Vuorikoski löysi ensimmäiset vihjeet pyramidihuijauksesta Suomi 24 -keskustelupalstalla. Myös sisäministeriöön oli alkusyksystä 2007 tullut epäilyjä asiasta, mutta huijauksen uhreja ei ollut vielä ilmoittautunut poliisille.

Kun WinCapitan verkkosivut hävisivät maaliskuussa 2008, Salla Vuorikosken toinen laaja juttu oli lähes valmis, hän odotti vain täsmennyksiä joihinkin yksityiskohtiin. Aamulehti ehti kuitenkin ensin ja julkaisi asiasta laajan artikkelin 17.3.2008"


Tämän hetken tietojen valossa media innostui uutisoimaan jotain sellaista, josta eivät todellisuudessa ymmärtäneet riittävästi. Mahdollisesti oli myös niin, että pelkät perättömät huhut riittivät leimaamaan rehellisen toiminnan rikolliseksi. Mitä näyttöjä rikollisuudesta muka silloin oli kun ei niitä näyttöjä ole vieläkään esittää?

MTV3:lla esitelyssä videossa Salla Vuorikoski kertoilee tekemistään WinCapita-tutkimuksista. Vahvasti tulee kuitenkin vaikutelma, että Vuorikosken tulkinnat pohjautuvat puhtaasti olettamuksiin ilman todellisia faktoja. Keskustelupalstojen tiedoilla ja MTV3:n palveluksessa olevan Mikko Kainiemen haastatteluilla ei päästä vielä kovin syvälle WinCapitan todellisuutta tutkittaessa.

Samaisella videolla Jussi Eronen toteaa ylimielisesti, että usko suomalaisten fiksuuteen ja rehellisyyteen on murentunut. Mikä on toimittaja/tuottaja Erosen tarkoitusperä tällaisella lausunnolla? Kaiken lisäksi samainen kaveri vielä hymyilee ivallisesti kommenttinsa päälle. Onko tällainen viisastelu ja muiden yläpuolelle asettuminen hyvien tapojen mukaista. Mitäpä jos koko MTV3:n pyramidiuutisointi oli sittenkin pelkkää huuhaata? Kuka sitten nauraa?



Monesti painotetaan sitä, että ihmisten tulisi kantaa vastuu omista sanomisistaan. Nyt kahden vuoden "tutkimisen" jälkeen ne mediat, jotka ovat harjoittaneet WinCapitan mustamaalausta, Jouni Laiho ja KRP voisivat yhdessä tuumin lopultakin näyttää toteen sen väittämänsä pyramidihuijauksen.

Pystyttekö siihen vai olisiko teidänkin jo aika myöntää, että WinCapita ei sittenkään ollut pyramidipeli?

Radio- ja televisiotoimittajien liiton tiedote:
http://www.rttl.fi/fi/index.php/salla_vuorikoski/