Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kauppalehti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kauppalehti. Näytä kaikki tekstit

torstai 21. marraskuuta 2013

Valuuttakaupan todelliset roistot

Valuuttakurssien manipulointi on ollut jo vuosia puheenaiheina valuuttakauppaa tehneiden keskuudessa. Vielä muutama vuosi sitten jättipankkien häpeälliseen moraalittomuuteen ei suuri yleisö millään tahtonut uskoa, mutta myös suuret ihmismassat alkavat hiljalleen havahtumaan tähän karuun ja mielipuoliseen todellisuuteen.

Jättipankit ovat tunnetusti turvanneet selustansa kaikilla mahdollisilla tavoilla, joten tämänkään skandaalin julkitulo ei tuo muutosta yhtään mihinkään. Valtiot rahoittavat lopulta pankkiirien harharetket ja antavat anteeksi jos jonkinlaiset rötökset. Iso raha sanelee maailman pelisäännöt, ihmisuhreista piittaamatta.

Kauppalehti julkaisi viime viikolla oheisen uutisen:


FT: 15 suurpankkia syyniin valuuttamanipuloinnista

Tutkimukset kohdistuvat muun muassa Barclaysiin, Citigroupiin ja Deutsche Bankiin.

Viranomaistutkinta valuuttamanipulaatioon liittyen vain laajenee. Financial Times -lehden mukaan tutkinta ulottuu jo maailman 15 suurimpaan pankkiin.

Osa pankeista on tehnyt yhteistyötä viranomaisten kanssa saadakseen lievennyksiä mahdollisiin rangaistuksiin.

FT:n nimettömien lähteiden mukaan Britannian Financial Conduct Authority on vaatinut tietoja vähintään 15 pankilta.

Britannian viranomainen on yksi seitsemästä viranomaisesta, joka tutkivat, ovatko pankkien välittäjät jakaneet tietoa ja käyneet kauppaa asiakkaittensa edellä.

Britannian lisäksi valuuttakauppaa ovat seuranneet muun muassa Sveitsin, Yhdysvaltain ja Hongkongin viranomaiset.Tutkimusten piirissä on laaja joukko maailman suurimpia pankkeja. Tutkimukset kohdistuvat muun muassa Barclaysiin, Citigroupiin, Deutsche Bankiin, Goldman Sachsiin, HSBC:hen, JPMorganiin, Morgan Stanleyyn ja UBS:ään. Pääosin tutkimukset ovat keskittyneet kaupankäyntiin eurodollarimarkkinoilla. Eurodollarin lisäksi viranomaiset tutkivat kaupankäynti punnalla, Australian dollarilla sekä joillakin Skandinavian valuutoilla, kertovat FT:n lähteet. Valuuttamarkkinat ovat maailman suurin arvopaperimarkkina ja usein on väitetty, että niiden suuruus estää manipuloinnin. Väite on manipulointisotkun edetessä osoittautunut vääräksi.

FT:n mukaan eräät valuuttakauppiaat ovat kertoneet, että jo enintään 200 miljoonan dollarin toimeksiannoilla pystyy manipuloimaan hintoja.

Britannian viranomaiset ovat seuranneet jo pari vuotta valuuttamarkkinoita tiiviisti. Sijoittajien ja eri markkinaosapuolten epäilyt ovat vain kasvaneet, että valuuttakauppiaat manipuloivat erityisesti keskeisiä viitekorkoja.

Useiden rahastojen varojen päiväarvojen ja useiden tärkeiden indeksien laskennassa käytetään kyseisiä korkoja.

Valuuttakikkailu on hermostuttanut myös EU:n kilpailukomissaari Joaquín Almunian. Hänen mukaansa monet pankit ovat antaneet tietoja Brysseliin. Pankit toivovat, että niiden yhteistyöhalukkuudesta on hyötyä mahdollisia rangaistuksia määrättäessä.

Komissiolla on kuitenkin vielä kädet täynnä työtä viime vuonna paljastuneen Libor- ja euribor -skandaalin selvittelyssä. Almunian mukaan komissio siirtää enemmän resursseja valuuttakaupan selvittelyyn heti, kun korkoskandaalin tutkinnassa on päästy loppusuoralle. 


http://www.kauppalehti.fi/etusivu/ft+15+suurpankkia+syyniin+valuuttamanipuloinnista/201311565353

Mikä pankkimaailmassa on rehellistä? ei yhtään mikään. On samalla myös syytä muistaa, että pankki voittaa aina.

maanantai 25. tammikuuta 2010

Kauppalehti takoo kun rauta on kuumaa


Kauppalehden tämänpäiväinen juttu aiheesta WinCapita pitää yhä illuusiota yllä siitä, että KRP:n WinCapita -tutkimukset olisivat menneet alkuperäisen käsikirjoituksen mukaisesti.

Tämän päivän kirjoitus oli hyvin tyypillinen ja täysin linjassa sen kanssa, mitä WinCapitasta on kyseinen lehti aiemminkin kirjoittanut. Toimittajat vaihtuvat, mutta tarinat jatkuvat samana. Olen oppinut, että "uutisen" voi kirjoittaa, vaikka ilman uutista. Mässäileviä lööppejä on myös helppo rakentaa ja sinisilmäinen kansa niitä toki päivästä toiseen myös janoaa. Iltapäivälehtien suosio tuskin monella muulla tapaa selittyy. Nykyisellään muutkin lehdet tavoittelevat Iltapäivälehtien edustamaa tyyliä asiasisällön kustannuksella.

Varatuomari Ilkka Pitkänen mainitsi viime syksynä eräässä uutispätkässä, että case WinCapitan ymmärtäminen ei ole ollenkaan niin vaikeaa. On kuitenkin tullut selväksi, että, vaikka rautalankaa käyttäisi kilometrikaupalla niin selvätkään asiat eivät mene kaikilla ihmisillä ymmärrykseen.

Tuusulan oikeudenkäynnissä syyttäjä Aho sekoili virtuaalirahan ja oikean rahan kanssa myötähäpeää herättävällä tavalla. Hänen tarinansa ei kestänyt tuomarinkaan mielestä kasassa. Kauppalehden kirjoituksessa puolestaan mainitaan, että WinCapitan tilille jäi 4800 euroa. Kenenkäs varoja ne ulkomailta jäädytetyt 4,6 miljoonaa euroa oikein olivat? Olivatko nuo jäädytetyt miljoonat sitten WinCapitan, Hannun vaiko jonkun muun?

Kaikkialla puhutaan yhä 100:n miljoonan huijauksesta, mutta minne päätyivät eurot, jos ei kerran WinCapitalle, eikä Hannulle? Väitetään edelleen, että kyseessä oli huijaus. Kuka huijasi? Ketä huijasi? Miten huijasi ja kuka tästä kaikesta hyötyi? Miten väitetyt palapelin palaset loksahtavat edes jotenkin järkeväsi paikoillensa?

Media kirjoittaa Hannusta, jäsenistöstä ja WinCapitasta juuri siinä kontekstissa kuin kulloisenkin lehtijutun shokeeraavuuden kannalta on lehdelle kannattavaa. Totuudella ei ole niin väliä kunhan vain saadaan revittyä rajuja otsikoita.

KRP:n Leila Melander "esitti" vuonna 2008, että rahat eivät ole hävinneet vaan ne ovat jaettu uudelleen. Syksyllä 2009 KRP taas uskotteli Thaimaan viranomaisille, että WinCapitan kolme pääepäiltyä jakoivat keskenään 97 miljoonaa euroa. Eikö kukaan oikeasti huomaa minkäänlaista ristiriitaa näissäkään väitteissä? Osaavatko suomalaiset ollenkaan lukea vai onko vika sittenkin ymmärryksessä?

Kaipaisin tarkennusta WinCapitaa käsitteleviin lehtikirjoituksiin muutenkin. Tiedän, että toimittajat lukevat tätäkin blogia niin voisiko joku nokkela toimittaja tehdä kattavan artikkelin WinCapitan nykytilanteesta? Toivoisin objektiivista yhteenvetoa julkisuudessa olleista väitteistä ja siitä miten valtavasti julkisuudessa olleet väitteet ovat muuttuneet matkan varrella. Missä on se alussa väitetty pyramidipeli? Missä on nykyään se n. 20:n päätekijän joukko? Miksi rehellisiä suomalaisia on pidetty vankilassa ilman järkeviä perusteluita? Miksi kansalaisten varoja on jäädytetty täysin mielivaltaisesti laissa olevaa porsaanreikää apuna käyttäen? Väittääkö joku, että laissa oleva 4kk:n omaisuuden jäädytysoikeus, perusteella "on syytä epäillä" on tarkoitettu niin, että 4kk:n pätkiä voi olla, vaikka 10 peräkkäin?

4kk pitää riittää selvittämään onko kansalaisen raha rikollista vai ei. Varakkaita kansalaisia ei saa ajaa maksuvaikeuksiin tehottoman viranomaistutkinnan taholta. Kuka ottaa lopulta vastuun perusteettomista jäädytyksistä ja perheiden tarpeettomasta ahdingosta?

Tutkinta on kestänyt luvattoman kauan ja tutkinnan taso on ollut surkeaa. Missä on toimittajien rohkeus tarkastella KRP:n tekemisiä? On säälittävää, jos kaikki WinCapitasta kirjoittavat toimittajat ovat oikeasti sittenkin vain kilttejä koiranpentuja. Miksi mediat kirjoittavat päivästä toiseen täysin turhanpäiväisiä juttuja, eivätkä toimittajat käytä lainkaan asemaansa vallan vahtikoirana WinCapitan tapauksessa? Onko tämä case muka toimittajillekin ylivoimaisen vaikeaa?

Hämmästelen jatkuvasti sitä, kuinka hutiloimalla tehdään lehtijuttuja ja lisäksi kateellinen kansa nielee kaiken hymyssä suin. Eikö valtaväestöllä ole todellakaan älliä päässä sen vertaa, että kansan riveistä uskallettaisiin ääneen ihmetellä case WinCapitan mystisyyttä?

Mikä kumma tässä voi kestää ja kestää, vaikka kaikenhan piti olla niin päivän selvää? Jouni Laiho ratkaisi omasta mielestään palapelin jo syyskuussa 2007. Aikaa on kulunut n. 2,5 vuotta ja edelleenkään ei ole esittää todisteita rikollisesta toiminnasta. Kerrassan surkeaa säheltämistä virkamiesarmeijan toimesta. Kaikissa ammattikunnissa ei ilmeisesti tule potkuja, vaikka olisi tehtävässään epäpätevä. Lain rikkominenkin katsotaan läpi sormien.

Tänään siis väitettiin pääjutun menevän syyteharkintaan tämän vuoden loppuun mennessä. KRP kertoili pitkälti samoja tarinoita jo vuonna 2008. Mikä siellä maksaa ja miksei kukaan vieläkään uskalla sanoa totuutta ääneen?

Kumpi taho kertoo lopulta totuuden? syyttäjä vaiko KRP? Median toiminta on ollut liian selkärangatonta jo kahden vuoden ajan ja sieltä rintamasta siis tuskin löytyy rohkeutta totuutta paljastaa. Mitä täällä pelätään?

tiistai 11. elokuuta 2009

Miksi kansaa johdetaan harhaan?

Historia on osoittanut mitä kaikkea kansalaiset ovat valmiita uskomaan kunhan uskottelu on tarpeeksi kokonaisvaltaista. Eikö historiasta ikinä opita ja eikö kansalaiset vihdoinkin jo rohkene ajatella omilla aivoillaan? Toisaalta vastaavaa ajattelemattomuutta käy yhä kaikkilla maailmassa. Kaiketi tämä on täysin inhimillistä mutta samalla myös todella valitettavaa.

Valuuttakaupan korkeat tuotto-odotukset ovat varmasti täysin käsittämättömiä niille, jotka ovat tottuneet pankkien talletuksille tarjoamaan "ruhtinaalliseen" 6%:n vuosituottoon. Tietämättömyydestä huolimatta kansalaiset huutavat yhteen ääneen miten tyhmiä ja ahneita WinCapitassa mukana olevat sijoittajat ovat.

Onko järkevää tyytyä minimaaliseen vuosituottoon ja antaa oma pääoma muiden käyttöön lähes ilmaiseksi? Ovatko kansalaiset oikeasti näin helposti ohjailtavissa tottelemaan isojen tahtoa?

Ihmisten tottelevaisuudella ja sinisilmäisyydellä on saatu aikaan myös käsitämättömiä hirmutekoja joitakin vuosikymmeniä sitten. Ihmiset uskoivat ja tottelivat koska valtion johto käski. Mielestäni ajattelu on tottelemista tärkeämpää ja kannustan kaikkia ihmisiä ensin ajattelemaan itse. Auktoriteettien kyseenalaistaminen on täysin tervettä mutta toisinaan se vaatii myös suurta rohkeutta.

Tässä kaksi esimerkkiä nykysuomesta kun kansaa johdetaan harhaan:

Suomalaiset viranomaiset, poliisi ja syyttäjä etunenässä, ajoivat venäläissyntyisten Larissa ja Nikolai Lisitsynin jättibisnekset alas massiivisella rikostutkinnalla.
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=9093

Turun hovioikeus on kumonnut kolmen verkkokauppa Move Networksin perustajan tuomiot.
http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/arkistot/rikos/2009/01/785851

Molemmissa edellä mainitussa tapauksessa suurelle yleisölle luotiin mielikuva, että "rikos oli varma". Mielestäni kansalaisia johdettiin harhaan todella rankasti ja joidenkin "näkymättömien" tahojen intresseissä oli mustamaalata rehellinen liiketoiminta. Annettiinko kansalle sitä mitä kansa halusi? Oliko rikas suomeninkeriläinen helppo kohde kateelliselle kansalle?

Ovatko Hannu Kailajärvi ja WinCapitan jäsenet luontevia kohteita mustamaalattaviksi? Ovathan kyseessä poikkeuksellisen lahjakas ihminen ja poikkeuksellisen nopeasti vaurastunut väkijoukko. Väitän, että WinCapitan jäsenet eivät jatkossa päästä mielivaltaisia keinoja käyttävää mustamaalauskoneistoa kovinkaan helpolla.

Kuka johtaa järjestelmällistä mustamaalausta? Kuka on se rohkea, joka meille vastauksen ensimmäisenä kertoo? Miksi tällainen operaatio käynnistettiin ja missä mentiin metsään?

Valitettavan usein median avulla meille pyritään luomaan mielikuva, että Suomessa kaikki on aina niin paljon paremmin kuin muualla maailmassa. Monessa asiassa tämä meille uskoteltu mielikuva on täysin väärä. Kokonaiskuva Suomesta voi olla varsin myönteinen mutta yksittäisiä "isoveljen" uhreja on maa täynnä. En myöskään tiedä kiinnostaako suurta yleisöä muiden murheet vai riittääkö se, että lomat toimii sovitusti ja oma palkka tulee ajallansa. Tätä samaista asiaa olen täällä jo aiemmin pohdiskellut. En todellakaan tiedä miten tämä asia todellisuudessa on.

Fakta on se, että matkailu avartaa. On suotavaa seurata mitä maailmalla tapahtuu, jottei liian sokeasti usko "isoveljen" ääntä. Näemme kyllä epäkohtia muualla maailmassa mutta jostain syystä Suomessa tapahtuvat asiat ovat liian lähellä "meitä". Hannu Kailajärven syömälakon aikaan oli mielenkiintoista tarkkailla miten kansa reagoi. Monen vanhingoniloisen typeryksen sietäisi kyllä hävetä. Uskon kuitenkin, että Siperia opettaa myös niitä, jotka nauttivat toisen kärsimyksestä.

kuva: YLE
Larisa Lisitsyn

Miljoonabisneksen tuhoutumisesta korvauksia 30.000 €

"Tuomioistuimen päätös oli, ettei kirjanpitorikoksiin ollut syyllistytty, mihin mennessä kuitenkin Yleisradio oli ehtinyt uutisoimaan, että olisi syyllistytty. Ohjelmajohtaja Ari Järvinen ja jutun tehnyt Yleisradion toimittaja tuomittiin maksamaan 30.000 € korvauksia kärsimyksistä kahdesta törkeästä kunnianloukkauksesta ja kahdesta yksityiselämää loukkaavan tiedon paljastamisesta."

Nikolai Lisitsynin mukaan liiketoiminnasta jäi tutkinnan aikana jäljelle enää vain 2%-3%.

Näin meillä siis Suomessa voidaan toimia. Olisiko tällainen mahdollista kaikkialla maailmassa ilman ettei vääryyttä kärsinyt osapuoli turvautuisi kynää järeämpiin aseisiin? Voivatko media ja viranomaiset toimia täysin moraalittomasti ja selvitä kaikesta valehtelusta pelkällä mitättömällä sakolla? Vahingonkorvaukset tulisi olla aina suhteutettuna aiheutettuun vahinkoon.