Median kautta kansalle on syötetty virheellistä tarinaa, jossa Kailajärvi puhalsi sijoittajien rahat ja jakeli osan euroista kavereilleen, miten hyvältä tuntui. WinCapitan rakenteen väitetään olleen vain epämääräistä mössöä.
Todellisuudessa WinCapitassa oli säännöt, jotka jokainen sijoittajaksi haluava hyväksyi ennen liittymistään.
WinCapitan jäsenet ja muut sidosryhmät olivat erittäin tyytyväisiä WinCapitan toimintaan koko klubin toiminta-ajan. Kaikki tuloutukset maksettiin ajallansa ja jokainen sai sen, mitä sääntöjen mukaan kenellekin kuului.
Harmillista kokonaisuuden kannalta oli se, että KRP ja muutamat muut ulkopuoliset tahot eivät sietäneet WinCapitan olemassaoloa ja näistä lähtökohdista WinCapitan kimppuun päätettiin hyökätä.
On jo kiistattomilla faktoilla todistettu, että todellisuudessa KRP itse tuhosi WinCapitan, sulkemalla sijoitusklubin Moneybookers-tilin.
Kerron tässä kirjoituksessa tarkemmin, miten tämä operaatio käytännössä toteutettiin?
Euroopan uniossa annetun lain (520/2005) 1§:n mukaan oikeusviranomaisen tekemä jäädyttämispäätös voidaan lähettää toiseen Euroopan unionin jäsenvaltioon. Viitaten edelliseen blogikirjoitukseen tällaisen jäädyttämispäätöksen oikeudellisia perusteita ei lain 17§:n mukaan saa tutkia Suomessa, jos pyyntö on lähtenyt täältä.
Väliaikainen hukkaamiskielto riittää lähtökohdaksi jäädyttämispäätökseen. Tällainen päätös on tehty Oulussa kihlakunnansyyttäjä Arjaksen toimesta 30.3.2008.
Suomessa jäädyttämispäätökseksi kelpuutetaan syyttäjän itsenäinen ratkaisu, ilman käräjäoikeuden tai kenenkään muun tutkintaa.
On lakiemme mukaan järkyttävää, että asia etenee toimenpiteisiin saakka ilman mitään näyttöä mistään, pelkän mielipiteen nojalla ja jopa ilman, että asiaa edes käsitellään tuomioistuimessa ja ilman että varojen omistajaa edes kuullaan. On selvää, että rahaliikenteen odottamaton katkaiseminen, aiheuttaa korvaamatonta tuhoa minkä tahansa organisaation toiminnalle.
Kansainvälisen toimijan rahaliikenne voidaan siis juridisesti katkaista yhden ihmisen mielivaltaisella päätöksellä. Todelliseksi syyksi riittää jo monelle tutuksi tullut tulkinta: "syytä epäillä".
WinCapitaa koskeva rikosilmoitus oli tehty 18.3.2008 ja sen allekirjoittaja komisario Korkiatupa vahvisti todistajana kuultaessa ilmoituksen koskeneen vain epäilystä rahankeräysrikoksesta. Samalla selvisi, että tuossa vaiheessa KRP:llä ei ollut juuri mitään tietoa WinCapitasta.
Rahankeräysrikos ei kuitenkaan olisi kelvannut jäädytyspäätökseen perusteeksi mainitun lain 3§:n 3 momentin mukaisen listauksen mukaan. Siksi tarvittiin rikosepäilyn kohteeksi petosrikos, joka sanotussa pykälässä mainitaan 20-kohdassa petollisen menettelyn pelkän maininnan perustamana, uskomattoman alhaisen vaatimustason luovana lähtökohtana.
Kihlakunnansyyttäjä Heikki Airas on tehnyt väliaikaisen WinCapitan varojen jäädytyspäätöksen poiketen rikosilmoituksen rikosnimikkeestä ja väittäen, että jäädytykseen haettavien varojen on katsottava kuuluvan törkeän petoksen kautta syntyneiksi, vaikka KRP:llä ei ollut vielä Korkiatuvan mukaan juuri mitään tietoa WinCapitasta!
Tämän päätöksensä syyttäjä Airas vei sitten ennen jatkotoimia Oulun käräjäoikeuden vahvistettavaksi ja se vahvistettiin, niinkuin Suomessa tapahtuu ilman mitään näyttöä lähestulkoon aina, kun vastaava "syytä epäillä" -vaatimus käräjäoikeuksissa esitetään. Vastapuolta ei siis jäädytyshakemuksen yhteydessä tarvitse edes kuulla.
Huhtikuun 10. päivänä tekemällään hakemuksella englantilainen syyttäjä John Elliot KRP:n virka-apupyynnöstä esitti jäädytysvaatimuksen lontoolaiselle Southwark Crown Courtille. Varojen jäädytys vahvistetiin vastapuolta kuulematta 17.4.2008.
Kuten jo aiemmin olen maininnut, että syyttäjä Elliotin mukaan kaikki toimet WinCapitaa vastaan sai alkunsa vain ja ainoastaan Suomesta.
Hyvin toimiva WinCapita tuhottiin KRP:n käskystä, klubin rahaliikenne katkaisemalla. Samaan aikaan KRP:ssä tiedettiin WinCapitasta ei mitään.
Paljoa ei kuitenkaan vaadittu, että WinCapita saatiin kaatumaan.
