
WinCapita -vyyhdissä kasvonsa menettänyt Poliisihallituksen Jouni Laiho ei kunnioita oikeuslaitoksen päätöksiä. Sisäministeriön arpajaishallintopäällikkö Laiho ilmoittaa Taloussanomille antamassaan nettihuutokauppoja koskevassa haastattelussa seuraavasti: "Jos päätökset eivät muutu, eli todetaan että tämä on vain kauppatapa, siihen tullaan silti aivan varmasti puuttumaan. Se pannaan sitten uudistetulla lainsäädännöllä uomiinsa."
Lain mukaan eduskunta säätää lait, mutta virkamiehet eivät tätä aina tahdo muistaa. Monesti olen myös kuullut kansanedustajien olevan voimattomia virkamieskoneiston jyrän alla. Toivon todella, että suomalaiset valitsevat tulevaisuudessa eduskuntaan rohkeita henkilöitä yhteisistä asioista päättämään.
Laihon antamasta haastattelusta käy selvästi ilmi se, että pyramideihin hurahtanut Jouni on valmis jopa muuttamaan lakia, jotta rehellisestä liiketoiminnasta saadaan rikollista.
Ajojahdit eivät tästä maasta lopu, Laihon kaltaisten virkamiesten saadessa riehua ja rellestää mielikuvitusmaailmassa. Kyseinen erikoismies on nähnyt pyramideja viime vuosina enemmän, kuin niitä on koko ihmiskunnan historiassa edes ehditty rakentamaan.
Voisiko joku ystävällinen toimittaja hakea Jounilta lausunnon WinCapitan nykytilasta? Laiho on ollut sijoitusklubista kovin hiljaa. Miksi?
Laihon erikoinen haastattelu löytyy oheisen linkin takaa:
http://www.taloussanomat.fi/kauppa/2010/07/29/senttihuutokauppa-porskuttaa-jahdista-piittaamatta/201010469/12