Näytetään tekstit, joissa on tunniste Thaimaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Thaimaa. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 18. marraskuuta 2009

Seppo Rautavan ja KRP:n toiminta ei vakuuta

kuva: YLE
kuvassa: tutkinnanjohtaja Seppo Rautava

Olen monesti kritisoinut KRP:n tiedotuslinjaa ja onneksi tänään (18.11.2009) saatiin lopultakin yksi tarina päätökseen.

Poliisi-TV uutisoi tänään seuraavan lausunnon: "KRP:n tiedottaja Maria Vuorivirta-Heikkisen mukaan WinCapita-vyyhdessä on edelleenkin vain yksi pääepäilty."

Kestikö KRP:llä oikeasti kaksi vuotta selvittää, että WinCapitassa on vain yksi "pääepäilty" vai oliko tämä tieto heillä sittenkin jo aiemmin?

Risto Hentunen mustamaalattiin Thaimaassa todella rumasti ja täysin mielivaltaisesti. Vaikuttaa siltä, että Suomen viranomaiset olivat syöttäneet Thaimaan viranomaisille valheellista tietoa Risto Hentusen roolista WinCapitassa.

Thaimaan poliisi uskotteli Thaimaan medialle seuraavanlaista tarinaa 2.11.2009: "According to police, Mr Sakari and two alleged accomplices, arrested earlier in Finland, opened a pyramid-scheme financial firm in Finland in 2004. About 10,000 people became members of the company, “Win Capital”, and more than 97 million euros circulated in the system.

The funds were transferred to the trio’s bank accounts overseas before the firm closed, police said."


Mistä Thaimaan poliisi sai tietonsa, jollei Suomen viranomaisilta? Tämäkö oli niitä paljon odotettuja oikeusapupyyntöjä? Mediasirkus saatiin kyllä aikaan, mutta pääjutun tutkinnan kannalta Risto Hentusella ei ole mitään roolia. Minkäköhänlaisen shown KRP keksii järjestää seuraavaksi?

Mikä taho Suomessa pitää omien kansalaistemme puolia? Tätä Hentusen casea kun tarkastelee niin voi todeta, että ei ainakaan KRP. Kenen missiota KRP yhä jääräpäisesti suorittaa?

Hentunen ei siis kuulunut siihen trioon, joka kauhoi taskuunsa 97 miljoonaa euroa. Voin vielä selvyydeksi kertoa, ettei sellaista tahoa ole edes olemassa.

Tutkinnanjohtaja Seppo Rautava ei suostu näyttämään puolustukselle mitään dokumentteja uskomattomien väitteidensä tueksi. Rautava on siis leimannut WinCapitan 100 miljoonan huijaukseksi. Mitä Seppo oikein salailee ja miten raha hänen palapelissään liikkui? Rautava on sama kaveri, joka yritti jäävätä puolustuksen lakimiestä ja on evännyt todistajia oikeudesta.

Näkemykseni mukaan Rautava pelkää Hannu Kailajärveä. Miksi Kailajärven eristämistä pitää jatkaa, vaikka Kailajärven eristäminen saavutti jo Euroopan ennätyksen omassa sarjassaan?

Mikä mahtaa olla tänä päivänä KRP:n näkemys WinCapitan organisaatiomallista? Kovin mielelläni sen kyhäelmän näkisin. Sisäministeriön Jouni Laihon markkinoimaa mallia kun ei voi saada toimimaan edes teoriassa WinCapitan tapauksessa.

Laiho puhui samaan aikaan pyramidista ja totesi, että "pientä joukkoa sinisilmäisiä on huijattu" Jounin jutut ovat olleet myötähäpeää nostattavaa viihdettä myös pokerimaailman puolella. Ei vakuuta ei.

Missä muuten on Jouni Laiho? Laihon toimintaa olen käsitellyt blogissa jo aiemmin.

Mielestäni KRP on toiminut amatöörimäisesti omassa tiedotustoiminnassaan. Tiedottaminen on ollut linjatonta ja tiedon vuotaminen julkisuuteen on ollut täysin holtitonta. Toisinaan KRP:n väki toteaa ettei tiedotteita anneta, koska esitutkinta on vielä kesken. Aina kuitenkin joku KRP:n ihmisistä innostuu antamaan medialle irrallisia lausuntoja. Mikä idea tässä on?

Käsittääkseni KRP:n tiedottajan pitäisi olla alansa ammattilainen, mutta koko toiminta näyttää edelleen amatöörimäiseltä puuhastelulta. Meneekö kalliita veroeuroja turhaan epäpätevien ihmisten palkkoihin? Kaksi vuotta on pitkä aika pyöritellä peukaloita.

kuva: MTV3

kuvassa: Maria Vuorivirta-Heikkinen

maanantai 2. marraskuuta 2009

Thaimaassa elämä on erilaista

Tässä videokuvaa Thaimaan eilisestä uutislähetyksestä. Kuvanlaatu ei videossa ole kehuttava, mutta uskon tiedostustilaisuuden tunnelman välittyvän Suomeen asti.

perjantai 3. heinäkuuta 2009

WinCapita-syyttäjäryhmän vetäjä "siirtyi muihin tehtäviin 9.6.2009"

Olen suuresti ihmetellyt miksi case WinCapitan tutkinta etenee todella hitaasti. KRP:n ja valtamedioiden tiedottamista olen täälläkin arvostellut useita kertoja.

Ohessa lainaus Aamulehden tiedotteesta 09.06.2009:

" Pyramidihuijaukseksi epäillyn WinCapita-jutun syyttäjäryhmää vetänyt Harri Tiesmaa siirtyy kansainvälisiin tehtäviin Haagiin.

Poliisin mukaan muutokseen ei liity mitään erityisiä syitä, eikä se hidasta WinCapita-jutun tutkinnan valmistumista.

Syyttäjäryhmä tekee tiivistä yhteistyötä poliisin kanssa, vaikkei juttu ole vielä edennyt syyteharkintaan.

- Tutkinta etenee tällä hetkellä hyvin. Odottelemme parhaillaan vastauksia oikeusapupyyntöihin, sanoo keskusrikospoliisin rikostarkastaja Maria Vuorivirta-Heikkinen.

Hänen mukaansa on vielä avoinna, tarvitaanko syyttäjäryhmälle uutta vetäjää. "


Näin siis Aamulehti kirjoitti muutama viikko sitten.

Minun tietojeni mukaan tutkinnat eivät ole edenneet aikataulussa. On tullut kaikenlaisia viivästyksiä. Näitä viivästyksiä on myös selitelty monilla eri tavoin. Toisinaan puhutaan, että rikosilmoituksia ei ole tehty tarpeeksi ja kohta niitä onkin tehty jo liikaa ja tarvitaan vielä kerran lisäaikaa tutkimuksiin.

Hitaan etenemisen syyksi kerrotaan välillä myös se, että Risto Hentunen ei ole tullut Thaimaasta Ouluun. En yhtään ihmettele miksi ei ole tullut. Kaikilla on tiedossa, että Hentunen on sijoittaja siinä missä kaikki muutkin jäsenet. Risto Hentunen ei ole WinCapitan päätekijä vaikka onkin markkinoinut WinCapitaa aktiivisesti. Näkemykseni mukaan Hentusen tulo Suomeen ei anna mitään lisäarvoa selviteltäessä WinCapitan pääjuttua. Jokainen sijoittaja hoitakoon omat asiansa itse virkavallan kanssa mikäli siihen on tarvetta.

Älkää nyt enää käyttäkö Hentusen poissaoloa tekosyynä tutkinnan hitauteen. Tuollaiset typerät lausahdukset nakertavat tutkintakoneiston uskottavuutta. Hannu Kailajärvi on kaiken takana ja Kailajärvi on ollut kuultavana jo jonkin tovin.

Maria Vuorivirta-Heikkisellä ja Harri Tiesmaalla on mielestäni hyvin voimakkaita näkemyseroja tutkinnan aikatauluista. Tiesmaan näkemyksen mukaan ei pitänyt olla estettä etteikö esitutkinta olisi valmistunut jo ennen kesää. Valmistuiko se? Missä viipyvät syytteet?

Vuorivirta-Heikkisen mukaan tutkinnat etenevät tällä hetkellä hyvin. Miten tämä hyvä eteneminen ilmenee käytännössä? Mitä uutta tutkinnoissa on käynyt ilmi viimeisten kuukausien aikana ja mitä asioita on tiedotettu janoisalle kansalla?

Miksi Harri Tiesmaan paikalle ei nimetä uutta "pääsyyttäjää"? Eikö hänen kaltaiselle pätevälle miehelle olisi käyttöä myös case WinCapitassa? Miksi hänen roolinsa jäi yllättäen tarpeettomaksi vaikka samalla valitetaan resurssipulaa ja tutkinnat ovat vielä pahasti levällään?

Edelleen valtamedian ja KRP:n tiedotteet toistavat samaa mantraa kuin syyskuussa 2007. Siitä aiheesta myöhemmin lisää.

Ohessa 9.1.2009 julkaistu MTV3:n video. Äänessä Harri Tiesmaa. Alkuperäisestä videosta Tiesmaan osuudet tähän klippiin on leikannut Columbo itse.

maanantai 29. kesäkuuta 2009

MTV3 piti sanansa ja poliisi antoi tiedotteen

Tänään aiemmin MTV3 uutisoi, että poliisi kommentoi asioita myöhemmin iltapäivästä. Niin todella kävi. Hyvää kannattaa odottaa mutta tällä kertaa odotusta ei palkittu. Tässä ohessa tänään klo 14:25 MTV3:n verkkosivuilla julkaistu uutisointi. Jokainen voi itse päättää antaako tämä juttu ja KRP:n lausunto lisäarvoa case WinCapitaan. Mitä tässä tiedotteessa oikeasti sanotaan? Mielestäni koko juttu on todella heppoinen sisällöltään. Siitä kunnoitus MTV3:lle, että he lupasivat poliisin tiedotteen iltapäivästä ja he myös pitivät lupauksensa. Sellainen huhu liikkui myös voimakkaana, että poliisi ei tänään anna lausuntoa WinCapitasta. MTV3 piti sanansa ja teki sen mitä lupasi.

On myös syytä muistaa, että WinCapitan tapauksessa vangittuna on tällä hetkellä vain Hannu Kailajärvi. Vangittuna ollut toinen "pääepäilty" päästettiin pois poliisin järjestämästä majoituksesta jo kuukausia sitten. Vahvasti näyttää kuitenkin siltä, että Kailajärvi on ainut todellinen pääepäilty ja muut ovat sitten jotain muuta. Lausunnot ovat tässä asiassa todella sekavia ja epämääräisiä.

KRP:n mukaan Thaimaahan on lähetetty oikeusapua. Mitäköhän tämä mahtaa olla? Monesti aihemmin on puhuttu oikeusapupyynnöistä. Mitä mahtaa olla tuo tänään kerrottu Thaimaahan lähetetty oikeusapu?

Kolmas WinCapita-epäilty löytyi Thaimaasta

Julkaistu 29.06.2009 09:46 (päivitetty 14:25)

Kolmas WinCapita-huijauksen pääepäilty piileskelee Thaimaassa. Iltalehden haastattelussa varkautelainen mies kertoo, ettei hän aio antautua tai palata Suomeen.

Keskusrikospoliisi on tiennyt jo pitkän aikaa, missä epäilty pakoilee.

- Thaimaahan on lähetetty oikeusapua, mutta siellä on toimivaltainen vain paikallinen poliisi. Häntä ei voida toimittaa Suomeen ennen kuin hänet on saatu siellä kiinni, ellei hän itse vapaaehtoisesti tule, kertoo KRP:n rikosylikomisario Ari Soronen.

Käräjäoikeus vangitsi kolmannen WinCapitan pääepäillyn poissa olevana reilu vuosi sitten. Samalla miehestä tehtiin kansainvälinen etsintäkuulutus.

Iltalehdessä mies kertoo piileskelleensä eri puolilla Kaakkois-Aasiaa puolentoista viime vuoden ajan.

Poliisi on saanut kiinni kaksi muuta pääepäiltyä. Varkautelaista miestä epäillään muun muassa törkeästä veropetoksesta, törkeästä petoksesta ja rahankeräysrikoksesta.

(MTV3 - STT)

Iltalehti löysi Risto Hentusen

Tänään Iltalehti uutisoi lööpissään löytäneensä WinCapita-etsityn Thaimaasta. Toimittaja oli tavannut Risto Hentusen Pattayalla. Hentusen kommentit ovat jokseenkin tuttua Hentusen tyyliä ja niille, jotka ovat seuranneet Risto Hentusen blogia osoitteessa www.ristohentunen.com , Iltalehden juttu ei juurikaan tarjoa lisävalaistusta. Hentunen sanoo, että Hannu Kailajärvi on yksin WinCapitan takana. Tämä samainen tieto on ollut kaikilla valveutuneilla WinCapitaan sijoittaneilla jo sijoituspäätöstä tehdessä. Ei ole olemassa mitään pahamaineista ydinjoukkoa.

Media on KRP:n avustuksella keksinyt organisaatiomallin missä on jonkinlainen ydinjoukko mutta tämä malli on pahasti virheellinen. Hannu Kailajärvi on Mr. WinCapita ja kaikki muut ovat sijoittajia. Muutamat paljon WinCapitaa markkinoineet ovat tietämättömien mielissä leimautuneet päätekijöiksi. Ahkeruudesta sakotetaan, mitä tulee tähän virheelliseen käsitykseen.

Hentusen blogin ja tämänpäiväisen lehtijutun perusteella tulee vaikutelma, että Hentunen viihtyy Thaimaassa varsin hyvin. Thaimaassa on lämmintä, iloisia ihmisiä sekä edullinen hintataso.

Iltalehden saamien tietojen mukaan Risto Hentunen on kansainvälisesti etsintäkuulutettu. Mistä tämä tieto on peräisin? Kysymys siksi, että Interpolin sivuilta ei Hentusen nimeä löydy. Koko WinCapita -casen aikana siellä on ollut ainoastaan Kailajärven nimi. Ketään muuta ei löydy Interpolin pitämästä nettirekisteristä. Miksi Hentusen nimeä ei siellä ole jos kerran etsintäkuulutus on todellinen?

Hentunen kiistää syyllistyneensä mihinkään rikolliseen. Hentunen ei myöskään usko, että Kailajärvi olisi sanonut, ettei valuuttakauppaa ole ollenkaan käyty. Tätä samaista asiaa ei usko kukaan muukaan WinCapitan asioista perillä oleva. Vaikuttaa vahvasti siltä, että KRP väitti Kailajärven sanoneen jotain mikä ei ollutkaan Kailajärven sanomaa.

Kailajärvi on lähettänyt muutamille medioille oikaisukirjeen koska valtamediat ovat kertoneet hänestä valheita. Kirje on toimitettu jo viime viikolla mutta yksikään media ei ole viiden sivun kirjettä julkaissut kokonaisuudessaan. Muutamat poiminnat, joita on kirjeestä tihkunut lehtien palstoille, ovat olleet sanomaltaan epäolennaisia. Miksi tuhlataan lehtien palstatilaa siihen, että kerrotaan Hannun olleen joulupukkina ala-asteen näytelmässä. Herätys toimittajat!

Avoimuus on todella vieras käsite mitä tulee WinCapitan uutisointiin ja tutkintaan. KRP on epäonnistunut rajusti omassa tiedotuslinjassaan. Tiedotustoiminta on ollut linjatonta ja amatöörimäistä. Tämän päivän Iltalehdessä KRP toteaa, että suhtautuvat asiaan vakavuudella. Syytä onkin suhtautua asioihin ja työhönsä vakavuudella. Case WinCapita on vakava asia ja virkavallan pitäisi olla todella tarkkana lausunnoissaan. Muutamat veronmaksajien varoista palkkansa saavat virkamiehet ovat päästelleet suustaan ihan mitä sattuu. Kantavatko nämä julistajat oikeudellisen vastuun virheellisistä lausunnoistaan?

Missä olet Jouni Laiho? Ryöpytit WinCapitaan sijoittaneita todella rajusti jo vuosi sitten. Miksi esiinnyit isosti ja julistit WinCapitan pyramidiksi vaikka todisteet yhä puuttuvat? Madoffin pyramidissa et ole leimannut sijoittajia rikollisiksi. Suomalaiset pankit sijoittivat rahaa kyseiseen pyramidiin mutta miksi et ole julistamassa suomalaisia pankkeja rikollisiksi? Miksi?

Toimiiko Suomessa edelleen Koiviston konklaavi jonka perusperiaate oli se, että riita-asioissa pankit ovat aina oikeassa ja yksittäiset kansalaiset ovat aina väärässä?

"Presidentti Mauno Koivisto järjesti presidentin linnassa 6.5.1992 tilaisuuden, jota kutsutaan Koiviston konklaaviksi.

Siellä olisi "määrätty" tuomioistuinlaitos antamaan päätöksiä ja tuomioita, joilla on suojattu pankkien ja valtion etu, pienyritysten, yrittäjien ja kansalaisten kustannuksella." ( lainaus )

Mielestäni ketään ei saa mielivaltaisesti uhrata. Edellisessä lamassa uhrattiin valtava joukko yrittäjiä. Useita perheitä hajotettiin tuon päätöksen perusteella ja ihmiset ajettiin hirvittäviin vaikeuksiin. Valtaapitävien silmin katsottuna aina pitää turvata valtion etu, mutta silti jokaisella täytyisi olla samat oikeudet. Lain pitäisi olla kaikille sama.

Valtaapitävien tulisi toimia rehellisesti, mutta epärehellisyys on nostanut päätään mm. vaalirahoitusskandaalin myötä. Kyse on puhtaasti korruptiosta, mutta kaikin keinoin sitä yritetään vähätellä. Korruptio on rikos eikä rikollisia pitäisi olla johtamassa rakasta kotimaatamme. Hävetkää!

Saa nähdä, ketkä ovat tämän nykyisen laman suurimmat uhrit? Jonkinlaisia viitteitä on toki siitäkin jo olemassa. Onko varallisuus jakautunut Suomessa terveellä tavalla?

Madoffista päästiin jo tällä aikataululla jakamaan tuomioita, mutta miksi ihmeessä WinCapitasta ei ole nostettu ainuttakaan syytettä 1,5 vuoden tutkinnan aikana?

Monen lähteen mukaan poliisi tarkkaili WinCapitaa jo syksyllä 2007, mutta jälkikäteen väitetään, että tutkimukset alkoivat vasta WinCapitan sivuston suljettua. Miten ihmeessä KRP:llä oli kuitenkin WinCapitan sivuilta hakkeroitu jäsenlista jo syksyllä 2007? Miten tämä on mahdollista? Kuka hakkeroitui WinCapitan sivuille ja halusi toimittaa jäsenlistan KRP:n käyttöön? Yleisesti hakkerit eivät toimi näin hyvässä yhteistyössä KRP:n kanssa. Oliko hakkerointi jonkun tahon suorittama tilaustyö siinä missä WinCapitan sivuston kaataminen?

Mikä taho sulki WinCapitan sivuston? Sivusto ei sulkeutunut Hannu Kailajärven toimesta.

MTV3:n mukaan poliisi lupaa kertoa case Hentusesta vielä tänään. Sitä mielenkiinnolla odotellessa, mukavaa päivänjatkoa.