Lehdistötiedote
Hollywood: Hannu Kailajärvestä ja
WinCapitasta tehdään elokuva
Amerikkalainen tuotantoyhtiö
on hankkinut Hannu Kailajärveltä oikeudet WinCapita-elokuvaan.
Elokuva tulee käsittelemään aihetta jäsenistön
näkökulmasta ja sijoitusklubin tarina tullaan kertomaan ensimmäistä kertaa faktojen pohjalta.
Jäsenistön taholta
materiaalia on kerätty alkuvuoden aikana ja amerikkalainen
käsikirjoittaja perehtyy parhaillaan jo toimitettuun laajaan aineistoon.
Tulevien kuukausien aikana tuotantoyhtiö tulee haastattelemaan myös
laajoihin viranomaistoimiin osallistuneita.
Tuotantoyhtiö kiinnostui WinCapitan
ja
Hannu Kailajärven tarinasta, joka on poikkeuksellisen monitasoinen.
Tarina koskettaa suurta joukkoa ihmisiä ja herättää monenlaisia
ristiriitoja. Aihe on kansainvälisesti kiinnostava ja erityisen
ajankohtainen.
Jäsenistön kohtaama mielivalta ja aiheen yksipuolinen
käsittely suomalaisessa mediassa, herättää kansainvälistä kummastusta.
On hyvin poikkeuksellista oikeusvaltiossa, että näinkin suuri
kansanryhmä syyllistetään ja länsimainen syyttömyysolettama unohdetaan
täysin. Ennen oikeuden päätöksiä suoritettu ajojahti järkyttää ja
kiinnostaa, kertoo materiaaliin perehtynyt käsikirjoittaja
Hollywoodista.
Yhdysvalloista
katsottuna WinCapita koetaan erittäin
kiinnostavana. Yksittäisten ihmisten kohtalot synnyttävät monenlaisia
kerroksia elokuvan juoneen ja tarinaan. Hollywoodissa etsitään
aktiivisesti mielenkiintoisia tarinoita
maailmalle kerrottavaksi.
Olimme
yllättyneitä, kun pienestä Suomesta löytyi näin mielenkiintoinen
tarina, johon liittyy yksittäiset tragediat ja jopa itsemurhat.
Viranomaisten ihmetystä herättäneet toimenpiteet ja monet muut
erikoisuudet antavat ainutlaatuiset raaka-aineet värikkääseen
keitokseen. Toivomme, että
voimme tuoda kaikkien katsottavaksi tositapahtumiin perustuvan
elokuvan, joka avaa silmiä ja antaa ajattelemisen aihetta. Tässä on
lähtökohtaisesti kasassa kaikki menestystarinan ainekset, tuotantoyhtiö
jatkaa.
Nyt esituotantovaiheessa olevan
elokuvan on määrä olla elokuvateattereissa vuonna 2016.
Työrauhan takaamiseksi
tuotantoyhtiö ei anna toistaiseksi muuta tietoa tuotannon edistymisestä.