Faktatietoa WinCapitasta
Olen pakotettu antamaan vastineeni toimittajien eri medioissa esittämiin tulkintoihin liittyen case WinCapitaan ja henkilökohtaiseen kirjeeseen veljelleni. Vuoden kestäneen esitutkintavankeuteni aikana olin päättänyt, etten anna tälle toimittajien laumalle minkäänlaisia haastatteluja. Päätin kuitenkin korjata vääriä mielikuvia ja tulkintoja asioista joita medioissa on esitetty. Eri medioiden toimittajia kehottaisin perehtymään WinCapitan todelliseen rakenteeseen sen sijasta, että valitaan lööppihakuinen, asenteellinen ja provosoiva näkökulma.
KRP:n ja median välittämät mielikuvat
Haluan korjata joitakin medioissa esitettyjä väittämiä ja KRP:n ja median välittämistä mielikuvista, sekä tuoda esille liian vähän huomiota saaneita epäkohtia WinCapitan jäsenistöön kohdistuneisiin viranomaistoimiin liittyen. Asiaan perehtymättömät toimittajat toistavat jutuissaan samaa mantraa valuuttakaupan käymisestä tai sen käymättömyydestä kerta toisensa jälkeen. Heillä tai heidän edustamallaan medialla ei kuitenkaan ole esiintynyt minkäänlaista mielenkiintoa niihin todella törkeisiin ihmisoikeusloukkauksiin ja törkeisiin viranomaismenettelyihin, joita on kohdistunut hyvin laajasti WinCapitan jäsenistöön ja myös ihmisiin, jotka eivät millään tavoin edes liity WinCapitan toimintaan
EOK on näistä menettelyistä viranomaismenettelystä jonkin verran tiedottanut Internet–sivustollaan http://www.eok.fi ja lehdistötilaisuudessaan, joka pidettiin 14.10.2009. Lehdistötilaisuudesta löytyy myös videotallenne sivustolta http://columbonblogi.blogspot.com/.
WinCapitan jäsenistöön kohdistuneet viranomaishyökkkäykset
Yksittäisten ihmisten hätä ja heihin kohdistuneet törkeät viranomaismenettelyt eivät näytä kiinnostavan sensaatio-otsikoiden metsästäjiä. Ainoa mielenkiinto kohdistuu negatiivisen lööpin aikaansaamiseen. KRP:n tiedottamisen pohjalta asenteellinen huomio kiinnitetään seikkoihin, jotka vievät lukijansa huomion pois todellisesta WinCapitan toiminnan luonteesta, kuin myös epäkohdista ajojahdiksi alusta alkaen muodostuneista törkeistä viranomaismenettelyistä jäsenistöä kohtaan. Sadoilta, ellei jo tuhansilta, ihmisiltä on tuhottu mielivaltaisilla KRP:n tutkinnanjohdon toimintatavoilla, verottajan ulosottotoimilla ja käräjäoikeuksien tuomareiden takavarikko- ja pakkotoimipäätöksillä koko elämä ja sen edellytykset.
Monilta ihmisiltä on tuhottu yritystoiminta ja viety takavarikkopäätöksillä, joissa ihmisten omaisuuden arvo on alimitoitettu tai ylimitoitettu tilanteen mukaan tapauskohtaisesti, jotta jäsenten kaikki omaisuus on saatu takavarikkoon. Näin on käynyt myös monille WinCapitaan millään tavoin kuulumattomille ihmisille, joita KRP:n tutkinnanjohto on mielivaltaisesti linkittänyt suoritettuun esitutkintaan ja asiakokonaisuuteen. Esimerkkinä yhden jäsenen kiinteistö on arvioitu 10.000 euroksi, jotta kaikki hänen kaikki omaisuutensa saatu takavarikoitua.
Kaikesta edellä kertomastani on faktatietoa ja todistusaineistoa, toisin kuin tutkinnanjohdolla ja syyttäjällä jo tapahtuneissa takavarikko- ja pakkotoimioikeudenkäynneissä. Niissä käräjäoikeuden päätösten perusteiksi on riittänyt pelkkä tutkinnanjohtajan suullinen väittämä ilman esitettyjä todisteita. Syytetyn penkillä istuvalta on puolestaan evätty järjestelmällisesti KRP:n tutkinnanjohdon ja syyttäjän toimesta todisteiden esittämisen ja todistajien kuulemisen mahdollisuudet.
Itsemurhia. Eivätkö viranomaiset ja päättäjät tiedosta omaa vastuutaan?
Olen saanut tietoa jäsenistössä tapahtuneista itsemurhista. Viimeksi eilen. Koen erittäin painostavana ja raskaana, että jäsenistössä on päädytty tällaisiin ratkaisuihin. Olen tällaista ratkaisua pohtinut paljon eri tilanteissa myös itseni kohdalle. Koen olevani osaltani vastuullinen, koska loin WinCapitan ja siihen liittyvät toiminnallisuudet. Saamieni todistettavien selvitysten mukaan itsemurhien taustalla on hyvin vahvana vaikuttimena ollut viranomaisten taholta tapahtuneet ylimitoitetut ja ihmisoikeuksia räikeästi loukkaavat toimenpiteet, mediassa ja keskustelufoorumeilla käyty jäseniä rikollisiksi leimaava ajojahti ja KRP:n niin sanottuihin sponsoreihin eli suosittelijoihin kohdistunut provosoiva tiedottaminen.
Ihmisiä on haettu kuulusteluihin monen miehen voimin kuin pahimpia murhamiehiä. Esimerkkinä on kotoaan sängystä revitty perheenisä seitsemän miehen voimin vaimon kauhistellessa suoritettua rynnäkköä. Miehelle ilmoitettiin ainoastaan, että ”Ota hammasharja mukaan. Saattaa mennä pidempi aika”. KRP:n tutkijat ovat myös uhkailleet näissä kiinniottotilanteissa tulevansa etsimään ”kätköjä” lasten kotona ollessa.
WinCapitan jäsenistöä on soiteltu läpi ja painostettu KRP:n tutkijoiden toimesta tekemään rikosilmoituksia. KRP:llä on ollut jatkuvia ”kampanjoita” rikosilmoitusten tekemisten vauhdittamiseksi. Sopivasti ennen KRP:n tiedotetta tai sen yhteydessä on medioissa julkaistu ”häväistysjuttuja” koskien joko minua henkilönä, tai jotain muuta WinCapitaan liittyvää.
WinCapitan jäsenistössä väärinkäytöksiä
Olen kertonut tutkijoille ja tutkinnanjohtajalle väärinkäytöksistä, joita tapahtui WinCapitan jäsenistön keskuudessa. Suoritin ennen sivuston sulkeutumista sisäistä tutkintaa esille tulleista väärinkäytöksistä ja informoin tästä myös jäsenistöä. Järjestelmässä oli ollut alusta alkaen virhe, jota hyväksikäyttämällä jäsen pystyi luomaan itselleen tyhjästä lisenssiosuuksia ja myymään näitä pörssissä. Yksi tutkinnan alla olleista jäsenistä oli luonut itselleen n. 200.000 lisenssiosuutta ja myynyt nämä pörssissä n. 2 miljoonalla eurolla siirrellen varoja useille muille jäsenille. Kyseisen jäsenen tuttavakseen mainitsema poliisi oli osaltaan selvittämässä tuolloin asiaa.
KRP:llä ei ole ollut minkäänlaista mielenkiintoa tällaisten WinCapitan sisällä tapahtuneiden väärinkäytösten selvittämiseksi, vaikka olen asiaa useasti esittänyt selvitettäväksi. Tutkinta jäi tältäkin osin osaltani kesken, kun sivusto sulkeutui. En osaa arvioida kuinka paljon ja missä laajuudessa tällaisia väärinkäytöksiä on WinCapitan toiminnan aikana ollut.
Lisäksi WinCapitan käyttämälle serverille oli suoritettu tietomurtoja, joita ei ole toistaiseksi tutkittu lainkaan. Tästä kaikesta kertomastani on hyvin paljon todistusaineistoa ja näistä kaikista kertomistani toimista tullaan saattamaan vastuussa olevat tahot, viranomaiset ja päättäjät aikanaan vastuuseen. Kysyttäessä asiaa KRP:n tutkinnanjohdolta osaan jo arvata vastauksena olevan, että tuollaisista väärinkäytöksistä tulisi tehdä rikosilmoitus, jotta tutkintaa suoritettaisiin. Tosiasia on, että kyseiset väärinkäytökset liittyvät oleellisella tavalla asiakokonaisuuteen ja tutkinta tulisi tältäkin osin suorittaa automaattisesti.
Kohdistuuko jäsenistöön lisää viranomaishyökkäyksiä?
Myös median toimet asiakokonaisuudessa tullaan käymään läpi kunnianloukkausten tutkimiseksi ja takaan, että yhtään kiveä ei jätetä kääntämättä. Törkeitä viranomaisten taholta suoritettuja ihmisoikeusloukkauksia on tapahtunut jatkuvasti ja tapahtuu yhä edelleen, eikä loppua tällaisille toimille ole nähtävissä. Päinvastoin, tutkinnanjohdon kertomana käräjäoikeuden istunnossa 14.12.2010, on tällaisia toimia vuodelle 2010 luvassa paljon lisää. KRP:n tavoitteena on tutkinnanjohtajan kertoman mukaan kerätä vuoden 2010 aikana takavarikkoon WinCapitan jäseniltä omaisuutta yhteensä 68 miljoonaa euroa lisää.
Henkilökohtaisen kirjeeni oikeaa tulkintaa
Palatakseni henkilökohtaiseen kirjeeseeni, kerron nyt mitä olen tuolloin veljelleni ”omissa ajatuksissani paineen alla viestittänyt”. En ollut tarkoittanut kirjettäni julkaistavaksi koko kansalle, saati pienemmällekään porukalle julkisuudessa reviteltäväksi.
Maaliskuun alussa 2008 suljettiin WinCapitan maksuliikenne. KRP:n tutkinnanjohtaja Seppo Rautavan kertoman mukaan tämä tapahtui mahdollisesti Iso-Britannian viranomaisten toimesta. Muutaman päivän kuluttua tästä pääsy WinCapitan sivustolle estettiin. KRP:n tutkinnanjohtaja Seppo Rautavan kertoman mukaan tämä tapahtui Luxemburgissa sijaitsevan serverin ylläpitäjän toimesta. Koin tuolloin pettäneeni kaikki, kun en pystynyt toimittamaan lupaamaani automaattista valuuttakaupankäyntijärjestelmää WinCapitan jäsenistölle käyttöön ja toiminta keskeytyi.
Tulkinta tältäkin osin on "tulkitsijoilla" kohdistunut vain ja ainoastaan kaiken kattavaan pettämiseen niin, ettei huomioida lainkaan sitä tosiasiaa, että olin kirjoittanut luottamukselliseksi tarkoitetun kirjeen veljelleni paineiden ollessa sietämättömät. Koin pettäneeni klubilaiset, ystäväni, sukulaiseni ja mitä suurimmassa määrin itseni. Näin nähdäkseni ihminen yleensä toimii ja tuntee, kun ei enää hallitse ympäristöään ja siitä aiheutuneita paineita.
Kerroin kirjeessäni, että keksin aina uutta. Näin myös tapahtui, kun kehitin WinCapitan järjestelmiä ja toiminnallisuutta. Jäsenet ostivat lisää, suosittelivat kehittyvää järjestelmää uusille asiakkaille ja liiketoiminnan kasvu vain kiihtyi. Toiminnan lopussa jouduin keksimään tapoja saada palkkioiden ja tuottojen maksatukseen enemmän aikaa. Maksatukset, rahansiirrot ja jäsenpalvelun hoidin manuaalisesti. Esimerkiksi palkkioiden ja tuottojen maksatukseen liittyvä tapahtumamäärän käsittely vei minulta jo vuoden 2007 lopussa useita päiviä aikaa.
Helmikuun puolessavälissä tein maksatustoimenpiteitä yhtäjaksoisesti nukkumatta kolme vuorokautta yhtäjaksoisesti, jotta kaikki olisivat saaneet rahansiirtopyyntönsä ohjeistusten lupaamassa aikataulussa omalle pankkitililleen. En pystynyt enää suoriutumaan kasvaneesta tapahtumamäärän kasvusta ja ohjeistin jäsenistöä uusista maksatusaikataulusäännöistä. Aloitin toimet lisäresurssien hankkimiseksi liian myöhään alkuvuodesta 2008. Elin ylikierroksilla ja osin lamaantuneena toimimaan järkevästi jo paljon ennen tätä, syksyn 2007 mediakohusta alkaen.
Onko luvattu 400% tuottoa vai ei?
Jatkoin automaattisen valuuttakauppajärjestelmän kehittämistä Ruotsissa ollessani syksyllä 2008 ja olin todistettavasti itse ilmoittautumassa viranomaisille viimeistään tammikuun lopussa 2009. Huomautan edelleen, että WinCapitalla oli toimiva valuuttakaupan signaalijärjestelmä, jota jäsenet myös käyttivät menestyksekkäästi, toisin kuin mediassa jatkuvasti annetaan ymmärtää. Median jatkuvasti väittämiä 400%:n tai muitakaan tuottolupauksia ei ole minun, eikä WinCapitan toimesta, koskaan annettu. Olen kirjeessäni kertonut, että en käynyt todellista valuuttakauppaa, koska tällaisia väitteitä esitettiin jatkuvasti.
Olen antanut lehdistötiedotteen syksyllä 2007, jossa kerron, että jäsenistön varoilla ei käyty valuuttakauppaa. Olen todistettavasti informoinut, uutisoinut ja tiedottanut jäsenistöä jatkuvasti, että WinCapita ei käy jäsentensä varoilla valuuttakauppaa. WinCapitalla oli todellinen tuote, FxTraderSignals –järjestelmä, jota myös käytettiin. WinCapita myi tuotteitaan asiakkailleen ja jäsenilleen, maksoi palkkiojärjestelmän mukaisesti tuotteen käyttöoikeuksien omistajille ja suosittelijoille palkkioita ja tuottoja.
WinCapita sai tuote- ja palvelumyynnistä ja muista toimintaan liittyvistä maksuista ja suorituksista normaalin liiketoiminnan mukaisesti tuloja ja tuottoja.
Onko rikoksia myönnetty tapahtuneeksi?
En ole myöntänyt mitään rikosta tapahtuneeksi, niin kuin jatkuvasti medioissa ja KRP:n toimesta on annettu ymmärtää. KRP on tiedottanut alkuvuodesta 2008, että olen myöntänyt, että valuuttakauppaa ei ole käyty. Tällainen tiedottamisen tapa johtaa tarkoituksellisesti lukijaansa harhaan. Olen informoinut jatkuvasti, niin kuin jo edellä kerroin, että jäsenten varoilla ei käyty valuuttakauppaa.
KRP:n tiedottamisen tapaa voi verrata tapaukseen, jossa mies haetaan kuulusteluun epäiltynä vaimonsa pahoinpitelystä. Mies kertoo, ettei pahoinpidellyt vaimoaan. Todistettavasti mies ei pahoinpidellyt vaimoaan, vaan pahoinpitelijänä oli naapurin mies. KRP tiedottaa asiasta seuraavasti: ”Mies on myöntänyt lopettaneensa vaimonsa pahoinpitelemisen”.
Huijattu ja kadoksissa oleva 100 miljoonaa euroa!
Kerroin kirjeessäni, että WinCapita oli kupla, joka paisui ja paisui. Kupla paisui eri tahoilla. Jäsenmäärä, työn määrä, median huomio, spekulaatiot jne. Lisenssiosuuksien pörssiarvo oli paisunut liiankin nopeasti ja voimakkaasti. Pörssien ylikuumenemisista ja tällaisen kuplan puhkeamisista on historiasta useita esimerkkejä. Lisenssiosuuksia sai merkittyä alimmillaan 50 centin kappalehintaan. Korkeimmillaan kurssi oli 50-kertainen. Median negatiivisen huomion myötävaikutuksella kurssi oli keskeytyshetkellä vuoden 2008 alkupuoliskolla 8 euron paikkeilla eli 1/3 korkeimmasta arvostaan. Kupla oli paisunut ja syksyn mediakohun siivittämänä jo lähes puhjennut.
Väitetty ”huijattu” ja ”kadoksissa” oleva 100 miljoonaa euroa on pääosin tämän paisuneen ”pörssikuplan” synnyttämää. Asiaa ei ole nähtävästi vieläkään KRP:n esitutkinnan tai muidenkaan asiassa mielipiteensä ilmaisseiden tahojen osalta ymmärretty oikein, vaikka tutkintaa on suoritettu jo lähes kaksi vuotta. Ainoa oikean tulkinnan on suorittanut tutkinnanjohtaja Seppo Rautavan useiden jääväämisyritysten kohteeksi joutunut ja useiden jäsenin avustajana toiminut varatuomari Ilkka Pitkänen (OTL, ekonomi) omassa esityksessään, jonka hän työsti valmiiksi vajaassa kahdessa kuukaudessa.
WinCapitan sisäisestä pörssistä ostettiin FxTrader Signals –järjestelmän käyttöoikeuksien lisenssiosuuksia. Ostajina ja myyjinä olivat jäsenet. Tämä pörssiin kohdistunut rahavirta ei jäänyt WinCapitalle, vaan oli puhtaasti jäsenten välistä kauppaa. WinCapitalle kohdistui tästä pörssikaupasta 4%:n meklariprovisio.
Suosittelumarkkinointijärjestelmä
Kukaan ei ole tullut ajatelleeksi syksyn 2007 tapahtumia niin, että miten mikään yritys voi pitää liiketoimintaansa pystyssä useita kuukausia lopettamalla "tuote- tai palvelumyyntinsä". WinCapita keskeytti jäsenhankinnan ja tätä kautta tuotemyynnin uusille potentiaalisille asiakkaille, jotka olisivat halunneet liittyä myös jäseniksi.
WinCapita harjoitti aivan normaalia liiketoimintaa ja tuotteena oli FxTrader Signals -valuuttakaupan signaalijärjestelmä. Markkinointijärjestelmäksi oli valittu suosittelumarkkinointiin perustuva järjestelmä, koska tuotetta en voinut kuvitella myytäväksi "kaupan hyllystä". Kyseessä oli asiantuntijajärjestelmä, jonka käyttöönotto vaati perehtymistä ja uusien vaikeaksikin koettujen asioiden omaksumista. Koulutus ja perehdyttäminen oli suosittelijan vastuulla ja hän sai tästä velvollisuuden täyttämisestään myös palkkiojärjestelmän mukaisesti palkkioita.
Tuotteen käyttöönottoa suositeltiin tehtäväksi vasta, kun käyttäjä oli suorittanut demo-tileillä valuuttakauppaa niin, että kaupankäynti oli voitollista ainakin joitakin kuukausia yhtäjaksoisesti. Joillekin jäsenistä pelkkä lisenssiosuuspörssissä tapahtunut kaupankäynti ja palkkiojärjestelmän kerryttämät palkkiot ja tuotot olivat toistaiseksi ainoat aktiviteetit, joita klubista hakivat.
Rahankeräystä vai ei?
Suosittelua tapahtui ja WinCapita myi uusille asiakkaille tuotettaan. Kaikki asiakkaat halusivat liittyä myös jäseniksi, joka ei poista sitä tosiasiaa, että myyntiä tapahtui niin uusille asiakkaille, kuin myös vanhoille jo olemassa oleville asiakasjäsenille. Tällainen on aivan normaalia missä tahansa liiketoiminnassa. Asiakkaan status muuttui asiakkaasta jäseneksi, mikäli uusi asiakas ilmoitti tästä halunsa, mutta asiakkaan ei ollut pakko jäseneksi hakeutua ja liittyä. WinCapitan sivustolla oli asiakkaalle ja jäsenelle omat sivustonäkymänsä, riippuen statuksesta. Tulkinta jäsenyydestä ja uusilta jäseniltä uusmyyntinä sisään tulleesta rahasta liiketoimintaan rahakeräyksen pohjaksi on kestämätön. Asiakas ja jäsen saivat rahoilleen vastinetta tuotteen käyttöoikeuksien muodossa.
Mikäli esimerkiksi Ferrari myisi autojaan uusille asiakkailleen ja vanhat asiakkaat ostaisivat uusia malleja vanhojen tilalle, asiassa ei olisi mitään huomautettavaa. Mutta mikäli Ferrarin asiakkaat haluaisivat kaikki liittyä FerrariKlubiin saadakseen suositteluoikeuden ja palkkioita suosittelustaan, toiminta tulkittaisiin rahankeräykseksi tai pyramidi- ja ponzi-huijaukseksi. WinCapitaan ja sen jäsenistöön kohdistuen tällainen tulkinta on hyvin asenteellista ja osoitus viranomaistahon, median ja suuren yleisön reaalimaailmassa olevien vastaavien toiminnallisuuksien ja järjestelmien olemassaolon laillisuuden ymmärtämisen täydellisestä puutteesta.
Hutkintaa, tutkintaa ja väärää tulkintaa!
Kaikkea WinCapitaaan tai lausumiini liittyvää tulkitaan kuin piru raamattua. Aina löydetään tulkintoja, jotka jollain tapaa näyttävät tyydyttävän tekijänsä negatiivisia asenteita liittyen case WinCapitaan. Harvoin tulkintaa suoritetaan muusta näkökulmasta kuin tulkitsijan tarpeista ja tulkinta on suoritettu useimmiten hyvin kapealla näkökannalla ja asenteellisesti. Myös jäsenistö on tulkinnut WinCapitan ohjeistuksia ja sääntöjä pitkälti omista tarpeistaan ja kertonut tulkintaansa edelleen suositellessaan WinCapitan tuotteita ja järjestelmää. Myös täysin valheellista ja vääristelevää informaatiota on jaettu jäsenistön keskuuteen ja tästä löytyy todisteita myös KRP:n esitutkintamateriaalista.
Esitutkintamateriaali on tässä vaiheessa salaista, enkä voi niistä mitään konkreettisempaa toistaiseksi kertoa. Olen saanut ensimmäisen 600 sivua esitutkintamateriaalia tutkittavakseni ja minulle on kerrottu, että viime kesänä materiaalia oli kasassa jo 30.000 sivua. Lopullisesta määrästä minulla ei ole tietoa. Tulen käymään koko aineiston läpi ja tekemään kaikesta esitetystä ja lausutusta analyysin eteenpäin tutkittavaksi, esitettäväksi ja osaltaan puolustukseni pohjaksi, siltä osin kuin se on mahdollista.
Onko väärän mielikuvan omaksuminen ja esittäminen perustana jäsenistöön kohdistuville petossyytteille ja heidän leimaamiselleen rikollisiksi?
Väärän ja virheellisen tulkinnan tekeminen on sinänsä inhimillistä ja tällaista tapahtuu jatkuvasti eri tahoilla ihmisten keskuudessa, ihmisten luomissa järjestelmissä, mutta suoranaisten valheiden esittäminen voidaan jo tulkita rikolliseksi toiminnaksi. Väärä ymmärrys ja tällaisen ymmärryksen esittäminen ei tee kenestäkään rikollista. Jäsenistöön kohdistetut petosepäilyt esitutkinnan ja syyttäjän toimesta ovat tältä osin vailla pohjaa.
Hannu Kailajärvi
Näytetään tekstit, joissa on tunniste FXTrader Signals. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste FXTrader Signals. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 10. tammikuuta 2010
torstai 3. joulukuuta 2009
Tuomitaanko ennen kuin oikeus on todennut syylliseksi?
kuva: EOK / YLE
kuvassa: Petter Kavonius + Pauliina Susi + Kari Nars
Tuomas Enbusken aamuinen radio-ohjelma oli monella tapaa mielenkiintoinen. Keskustelemassa olivat kirjailija Kari Nars, kirjailija Pauliina Susi ja Kailajärven avustaja Petter Kavonius. Vieraslistan kokoonpano oli mielestäni vähintäänkin eriskummallinen. Enbusken ohjelman aiheena oli kuitenkin "Miten tehdään hyvä huijaus?" En tiedä onko minkään muun oikeustapauksen yhteydessä järjestetty keskusteluohjelmaa sellaisella kokoonpanolla, että rikoksesta epäillyn avustaja on keskustelemassa kahden kirjailijan kanssa aiheesta, josta päämiestä syytetään?
Keskustelijoiden puheenvuoroista kävi monessa kohtaa selväksi se, ettei todellista WinCapita -tietämystä ollut muilla kuin Petter Kavoniuksella. Tätä tosiasiaa osasin kyllä odottaa jo aikaa ennen ohjelman alkua. Keskustelijoiden nimilista antoi hyvät viitteet siitä mitä oli kuulijalle luvassa.
Tuomas Enbuske jakoi puheenvuoroja rentoon tyyliinsä ja muutamaa yleistystä lukuunottamatta toimittaja Enbuske suoriutui kirjavasta "asiantuntijajoukosta" kuitenkin varsin hyvin.
Rikostutkinnan keskeneräisyys vaikutti suuresti siihen, ettei todellista keskustelua päässyt syntymään haastateltujen välille. Kavonius ei voinut kommentoida päämiehensä asioita tutkinnan tässä vaiheessa. Petter Kavonius esiintyi ohjelmassa tyylikkäästi. Minulle jäi sellainen vaikutelma, että Kavonius olisi halunnut sanoa paljonkin, mutta fiksuna miehenä hän tiesi mitä asioita on sopiva tuoda esille ja mitä asioita on parempi jättää kertomatta. Valveutunut kuulija sai kuitenkin paljon irti Kavoniuksen puheenvuoroista.
Pauliina Susi kertoi osuudessaan lähinnä omia kokemuksiaan verkostomarkkinoinnin lieveilmiöistä ja pyramidipeleihin liittyviä karkeita yleistyksiä. Pauliina Susi ei leikkinyt WinCapita-asiantuntijaa ja siitä hänelle pisteet. WinCapitan tapauksen ympärillä kun on pyörinyt jos jonkinlaista "asiantuntijaa" ja mielestäni fiksu ihminen ei edelleenkään esiinny asiantuntijana aiheessa, josta ei todellisuudessa tiedä riittävästi.
Kari Narsin puheenvuorot olivat monelta osin surkuhupaisia ajatellen hänen työhistoriaansa ja laajaa kokemuspohjaa. Jälleen kummastutti, että miten ihmeessä pankkimies Kari Nars puhuu ruletista valuuttakaupan yhteydessä??? ( Professori Vesa Puttonen tosin syyllistyi samaan TV:ssä jo pari vuotta sitten. ) Eivätkö nämä herrat muka todellakaan tiedä mitä valuuttakauppa oikeasti on? Näiden Kahden "oppineen" käsittämättömät väitteet herättävät monissa suurta hilpeyttä.
Valuuttakaupasta tietämättömät voivat perehtyä valuuttakauppaan vaikkapa täällä blogissani. Kuinka paljon tarvitaan rautalankaa osoittamaan, että valuuttakauppa ei ole kolikonheittoa? Metri ei kaikille riitä, mutta alan vakuuttumaaan hiljalleen jo siitä, että kilometrikään ei ole välttämättä riittävästii. Eräs "asiantuntija" muistutteli viime vuonna "googlettamisen" tärkeydestä. Minusta tuntuu, että nyt voisi olla eräillä tahoilla korkea aika "googlettaa".
Kari Narsin panos ohjelmassa ei ollut minulle yllätys ja muutamaan epäilykseeni sain myös vahvistuksen. Nars on perehtynyt pyramidihuijauksiin, mutta WinCapita -tietämys on hänellä luvattoman heikkoa ajateltuna siten, että hän antaa lausuntoja "asiantuntijan" roolissa. Haastattelun aikana kävi selväksi, että Kari Narsin WinCapita-tietämys perustuu lehtikirjoituksiin ja KRP:n harhaanjohtaviin tiedotteisiin. Tällainen käsitys minulla oli olemassa jo kuunneltuani Narsin aiempia haastatteluja.
Kari Narsin WinCapita -tietämyksessä on edelleen valtavia aukkoja. Kari Nars ei osannut kertoa mikä oikeasti on FX-trader signals. Epäselväksi jäi myöskin onko 2600 ihmistä suuri vai pieni määrä 10.000 ihmisen joukosta? Henkilökohtaisesti minä en usko, että tutkintapyyntöjä/rikosilmoituksia edes olisi oikeasti tuo mediassa ilmoitettu lukumäärää. Nars elää siltäkin osin harhakäsityksessä, että WinCapitasta "voittaneita" olisi joitakin yksittäisiä sijoittajia. Totuus on kuitenkin se, että "voittajia" on valtava määrä. WinCapitasta tuloutuksia saaneita on jättimäinen määrä verrattuna siihen, mitä yksikään media on tähän mennessä rohjennut kirjoittaa.
Narsin toimintaa seuranneena nousee pöytälaatikosta taas sama vanha kysymys. Miksi ihmeessä pitää antaa lausuntoja aiheesta, josta ei oikeasti tiedä?
Radio-ohjelmassa nousi esiin myös mediassa pyörivä virheellinen tieto siitä, että Kailajärvi olisi myöntänyt huijauksen. Voisiko joku mustamaalaajista osoittaa minulle jonkun dokumentin, jossa tämä Kailajärven tunnustus olisi todettavissa? KRP teki kaikille ison karhunpalveluksen, kun ei heti alussa korjannut tätä mediassa esiintynyttä virheellistä väitettä. Palaan tähän aiheeseen tarkemmin tulevissa kirjoituksissa.
Eikö elämässä ole, joskus tilanteita jolloin oman tietämättömyytensä voi rehdisti myöntää? Minkälaiset miehet kuuluivatkaan huijattujen "riskiryhmään"?
Läpi koko haastattelun Kari Nars yritti tasapainoilla pyramidikertomustensa ja WinCapitan välillä kuitenkin useissa kohdissa muistuttaen itselleen, että kyseessä on kuitenkin vasta huijausepäily. Miten epäilyä voidaan yleensäkään käyttää rikoksen esimerkkinä? HERÄTYS!
Keskustelun lomassa otettiin esille myös se tosiasia, että ketään ei saa tuomita ennen kuin oikeus on todennut syylliseksi. Mitä tämä kaikki hössötys on case WinCapitan ympärillä, jos ei kerran ennakolta tuomitsemista? Kenen "ansiosta" ja avustuksella sanasta WinCapita on tehty pyramidipeliin rinnastettava käsite?
Ainakin pyramidipelien erikoismies, sisäministeriön Jouni Laiho on yksi WinCapitan mustamaalauksen äänitorvia. Miten virkamies voi leimata toiminnan rikolliseksi jo vuosia ennen oikeuden päätöstä? Onko tällainen virkamies edes pätevä hoitamaan virkaansa? Minun mielestäni ei. Tulee muistaa, että valtion eurot ovat todellisuudessa kokonaisuudessaan kansalaisten rahoja. Minä en pidä siitä, että yhteisiä varojamme käytetään epäpätevien virkamiesten palkkoihin. Minkä suuruista palkkaa nauttii sisäministeriön Jouni Laiho? Odotan myös mielenkiinnolla, kuinka suuria korvausvaateita Jounia kohtaan tullaan tulevaisuudessa nostamaan?
Tuomas Enbusken radio-ohjelma kuultavana kokonaisuudessaan osoitteessa:
http://blogit.yleradio1.yle.fi/tuomasenbuske/miten_tehdaan_hyva_huijaus
kuvassa: Petter Kavonius + Pauliina Susi + Kari NarsTuomas Enbusken aamuinen radio-ohjelma oli monella tapaa mielenkiintoinen. Keskustelemassa olivat kirjailija Kari Nars, kirjailija Pauliina Susi ja Kailajärven avustaja Petter Kavonius. Vieraslistan kokoonpano oli mielestäni vähintäänkin eriskummallinen. Enbusken ohjelman aiheena oli kuitenkin "Miten tehdään hyvä huijaus?" En tiedä onko minkään muun oikeustapauksen yhteydessä järjestetty keskusteluohjelmaa sellaisella kokoonpanolla, että rikoksesta epäillyn avustaja on keskustelemassa kahden kirjailijan kanssa aiheesta, josta päämiestä syytetään?
Keskustelijoiden puheenvuoroista kävi monessa kohtaa selväksi se, ettei todellista WinCapita -tietämystä ollut muilla kuin Petter Kavoniuksella. Tätä tosiasiaa osasin kyllä odottaa jo aikaa ennen ohjelman alkua. Keskustelijoiden nimilista antoi hyvät viitteet siitä mitä oli kuulijalle luvassa.
Tuomas Enbuske jakoi puheenvuoroja rentoon tyyliinsä ja muutamaa yleistystä lukuunottamatta toimittaja Enbuske suoriutui kirjavasta "asiantuntijajoukosta" kuitenkin varsin hyvin.
Rikostutkinnan keskeneräisyys vaikutti suuresti siihen, ettei todellista keskustelua päässyt syntymään haastateltujen välille. Kavonius ei voinut kommentoida päämiehensä asioita tutkinnan tässä vaiheessa. Petter Kavonius esiintyi ohjelmassa tyylikkäästi. Minulle jäi sellainen vaikutelma, että Kavonius olisi halunnut sanoa paljonkin, mutta fiksuna miehenä hän tiesi mitä asioita on sopiva tuoda esille ja mitä asioita on parempi jättää kertomatta. Valveutunut kuulija sai kuitenkin paljon irti Kavoniuksen puheenvuoroista.
Pauliina Susi kertoi osuudessaan lähinnä omia kokemuksiaan verkostomarkkinoinnin lieveilmiöistä ja pyramidipeleihin liittyviä karkeita yleistyksiä. Pauliina Susi ei leikkinyt WinCapita-asiantuntijaa ja siitä hänelle pisteet. WinCapitan tapauksen ympärillä kun on pyörinyt jos jonkinlaista "asiantuntijaa" ja mielestäni fiksu ihminen ei edelleenkään esiinny asiantuntijana aiheessa, josta ei todellisuudessa tiedä riittävästi.
Kari Narsin puheenvuorot olivat monelta osin surkuhupaisia ajatellen hänen työhistoriaansa ja laajaa kokemuspohjaa. Jälleen kummastutti, että miten ihmeessä pankkimies Kari Nars puhuu ruletista valuuttakaupan yhteydessä??? ( Professori Vesa Puttonen tosin syyllistyi samaan TV:ssä jo pari vuotta sitten. ) Eivätkö nämä herrat muka todellakaan tiedä mitä valuuttakauppa oikeasti on? Näiden Kahden "oppineen" käsittämättömät väitteet herättävät monissa suurta hilpeyttä.
Valuuttakaupasta tietämättömät voivat perehtyä valuuttakauppaan vaikkapa täällä blogissani. Kuinka paljon tarvitaan rautalankaa osoittamaan, että valuuttakauppa ei ole kolikonheittoa? Metri ei kaikille riitä, mutta alan vakuuttumaaan hiljalleen jo siitä, että kilometrikään ei ole välttämättä riittävästii. Eräs "asiantuntija" muistutteli viime vuonna "googlettamisen" tärkeydestä. Minusta tuntuu, että nyt voisi olla eräillä tahoilla korkea aika "googlettaa".
Kari Narsin panos ohjelmassa ei ollut minulle yllätys ja muutamaan epäilykseeni sain myös vahvistuksen. Nars on perehtynyt pyramidihuijauksiin, mutta WinCapita -tietämys on hänellä luvattoman heikkoa ajateltuna siten, että hän antaa lausuntoja "asiantuntijan" roolissa. Haastattelun aikana kävi selväksi, että Kari Narsin WinCapita-tietämys perustuu lehtikirjoituksiin ja KRP:n harhaanjohtaviin tiedotteisiin. Tällainen käsitys minulla oli olemassa jo kuunneltuani Narsin aiempia haastatteluja.
Kari Narsin WinCapita -tietämyksessä on edelleen valtavia aukkoja. Kari Nars ei osannut kertoa mikä oikeasti on FX-trader signals. Epäselväksi jäi myöskin onko 2600 ihmistä suuri vai pieni määrä 10.000 ihmisen joukosta? Henkilökohtaisesti minä en usko, että tutkintapyyntöjä/rikosilmoituksia edes olisi oikeasti tuo mediassa ilmoitettu lukumäärää. Nars elää siltäkin osin harhakäsityksessä, että WinCapitasta "voittaneita" olisi joitakin yksittäisiä sijoittajia. Totuus on kuitenkin se, että "voittajia" on valtava määrä. WinCapitasta tuloutuksia saaneita on jättimäinen määrä verrattuna siihen, mitä yksikään media on tähän mennessä rohjennut kirjoittaa.
Narsin toimintaa seuranneena nousee pöytälaatikosta taas sama vanha kysymys. Miksi ihmeessä pitää antaa lausuntoja aiheesta, josta ei oikeasti tiedä?
Radio-ohjelmassa nousi esiin myös mediassa pyörivä virheellinen tieto siitä, että Kailajärvi olisi myöntänyt huijauksen. Voisiko joku mustamaalaajista osoittaa minulle jonkun dokumentin, jossa tämä Kailajärven tunnustus olisi todettavissa? KRP teki kaikille ison karhunpalveluksen, kun ei heti alussa korjannut tätä mediassa esiintynyttä virheellistä väitettä. Palaan tähän aiheeseen tarkemmin tulevissa kirjoituksissa.
Eikö elämässä ole, joskus tilanteita jolloin oman tietämättömyytensä voi rehdisti myöntää? Minkälaiset miehet kuuluivatkaan huijattujen "riskiryhmään"?
Läpi koko haastattelun Kari Nars yritti tasapainoilla pyramidikertomustensa ja WinCapitan välillä kuitenkin useissa kohdissa muistuttaen itselleen, että kyseessä on kuitenkin vasta huijausepäily. Miten epäilyä voidaan yleensäkään käyttää rikoksen esimerkkinä? HERÄTYS!
Keskustelun lomassa otettiin esille myös se tosiasia, että ketään ei saa tuomita ennen kuin oikeus on todennut syylliseksi. Mitä tämä kaikki hössötys on case WinCapitan ympärillä, jos ei kerran ennakolta tuomitsemista? Kenen "ansiosta" ja avustuksella sanasta WinCapita on tehty pyramidipeliin rinnastettava käsite?
Ainakin pyramidipelien erikoismies, sisäministeriön Jouni Laiho on yksi WinCapitan mustamaalauksen äänitorvia. Miten virkamies voi leimata toiminnan rikolliseksi jo vuosia ennen oikeuden päätöstä? Onko tällainen virkamies edes pätevä hoitamaan virkaansa? Minun mielestäni ei. Tulee muistaa, että valtion eurot ovat todellisuudessa kokonaisuudessaan kansalaisten rahoja. Minä en pidä siitä, että yhteisiä varojamme käytetään epäpätevien virkamiesten palkkoihin. Minkä suuruista palkkaa nauttii sisäministeriön Jouni Laiho? Odotan myös mielenkiinnolla, kuinka suuria korvausvaateita Jounia kohtaan tullaan tulevaisuudessa nostamaan?
Tuomas Enbusken radio-ohjelma kuultavana kokonaisuudessaan osoitteessa:
http://blogit.yleradio1.yle.fi/tuomasenbuske/miten_tehdaan_hyva_huijaus
lauantai 26. syyskuuta 2009
WinCapita sijoitti valuuttakauppaan
WinCapita on Suomen mittakaavassa jättimäinen ilmiö. On ollut mielenkiintoista seurata lehtikirjoituksia tästä herkullisesta ja tunteita nostattavasta aiheesta. Kaikki tietävät kyllä WinCapitan nimeltä, mutta vain noin 0,5 promillea kansasta tietää mikä WinCapita oikeasti oli ja mitä se todellisuudessa teki.
Tietoa kyllä on olemassa ja sitä on monesti tarjottu medialle julkaistavaksi mutta todella "laihoin" tuloksin. Kummastuttaa etteivät fiksunoloiset ihmiset keskity asioihin ja ajattele yhtään itse. Kaikki tieto pitää nyky-yhteiskunnassa pureskella valmiiksi. Media on edelleen eksyksissä kuusikossa. Olisi kiinnostavaa kuulla miten metsästä aiotaan päästä pois?
KRP kertoi tammikuussa 2009 ettei WinCapita käynyt valuuttakauppaa. Media otti samaisen tiedon omaan käyttöönsä ja media teki samalla monia virheellisiä päätelmiä. Tähänkään päivään mennessä valtamedia ei ole ymmärtänyt mitä WinCapita oikeasti oli ja mitä se todellisuudessa teki? Eikö muka kenenkään mielestä tapauksen uutisoinnissa ole mitään tavallisesta poikkeavaa?
WinCapita ei siis ollut pyramidihuijaus. Se joka väittää toista niin on väärässä. Todisteita "rikollisuudesta" otan mielelläni vastaan. Ainoastaan ihmisten tietämättömyys ja kateus saa ihmiset puhumaan pyramidipelistä WinCapitan yhteydessä. Minkäänlaista todellista yhteyttä pyramidipeliin ei löydy. Se vaan on fakta.
Ohessa lyhyt kuvaus siitä mikä on WinCapita. Seuraava teksti on lainaus WinCapitan lehdistötiedotteesta syksyltä 2007:
WinClubin liiketoiminta ja ansaintamekanismi perustuu FxTrader Signalsjärjestelmän suositteluun ja hyväksikäyttöön valuuttakaupassa. WinClub ei sijoita jäsentensä varoja valuuttakauppaan. Saamastaan myyntitulosta WinClub sijoittaa osan valuuttakauppaan. FxTrader Signalsjärjestelmän käyttöoikeuslisenssejä on rajattu määrä ja jäsenet voivat ostaa ja myydä lisenssejä WinClubin sisäisessä lisenssipörssissä. Jäsenet saavat tuloa suosittelupalkkioina, pörssissä myymiensä lisenssien myyntivoittoina ja valuuttakaupan tuottoina, mutta luonnollisesti myös tappiot ovat mahdollisia. Jäsenemme tietävät, että sijoitustoimintaan liittyy aina riski. WinClub ei ole antanut minkäänlaisia lupauksia tuotoista.
Tämä ylläoleva teksti oli medialla ja poliisilla käytössä jo syyskuussa 2007. Onko suomenkielen ymmärtäminen oikeasti niin hankalaa, että WinCapitan viesti auekesi medialle ja viranomaisille vasta tammikuussa 2009. Isot lööpit silloin ainakin saatiin aikaan mutta media ja KRP unohtivat mainita, että WinCapita sijoitti valuuttakauppaan. KRP ei ollut löytänyt todisteita sijoituksista, mutta eivät he olleet löytäneet todisteita myöskään rikollisesta toiminnasta. Jotain kuitenkin oli pakko tiedottaa. Kuka kantaa tiedotusvastuun?
Haluaisin tietää mistä hyvästä WinCapitaa tutkiville tahoille maksetaan palkkaa?
Maksetaanko palkkaa käytetystä ajasta, vaiko työn tuloksista? Huhujen mukaan virkavallalla on myös olemassa todella kannustava palkkiojärjestelmä, mutta taitavat jäädä nuo palkkiot tällä kertaa saamatta. Työn laatu ei tässä casessa vakuuta. Tunti-/kuukausipalkalla on varmasti kiva "tutkia" WinCapitaa. Miten tällaista asiaa voidaan pyörittää tuloksetta yli 2 vuotta?
Miten on mahdollista, että kesti 1 vuosi ja 4 kk ilmoittaa mainitsemani selvä asia ja samalla oli suunnaton tarve uskotella ettei WinCapita olisi mitenkään kytköksissä todelliseen valuuttakauppaan. Näkemykseni mukaan harhaanjohtava uutisointi oli yksi keino ruinata lisää rikosilmoituksia. Samanlaiselta touhulta vaikutti myös kesäkuulle ilmoitettu kuvitteellinen päivämäärä rikosilmoitusten takarajasta.
WinCapita ei siis käynyt valuuttakauppaa, mutta WinCapita sijoitti valuuttakauppaan. Tiedotteiden tulisi olla objektiivisia eikä harhaanjohtavia, kuten tähän asti on ollut. Verbit käydä ja sijoittaa eivät ole toistensa synonyymejä. Todisteiden valossa WinCapita sijoitti hyvinkin tuottavaan valuuttakauppaan eikä WinCapita missään tapauksessa ollut huijaus. Maanantai voi olla mielenkiintoinen päivä. Edellytyksenä kuitenkin on, että löytyy riittävästi fiksuja ja rohkeita ihmisiä oikeuslaitoksen puolelta.
Oheinen video on MTV3:n uutisointi ( 21.1.2009 ) tämän kirjoituksen aiheista.
WinCapitan lehdistötiedote syksyltä 2007:
http://www.savonsanomat.fi/multimedia/archive/00033/winClub_lehdistotied_33004a.pdf

Tunnisteet:
FXTrader Signals,
KRP,
Lehdistötiedote,
MTV3,
Palkkiojärjestelmä,
Valuuttakauppa,
WinCapita
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)