Ilkka Pitkänen: Omituinen WinCapita-oikeudenkäynti Vantaalla

Kulunut kevät on ollut case WinCapitan osalta varsin värikäs. Alkuvuodesta alkaneissa oikeudenkäynneissä on ollut monia hyvinkin erikoisia tapahtumia. Oikeudenkäyntejä seuraamassa olleet tahot ovat joutuneet kummastelemaan, mitä eriskummallisempia toimintatapoja ja kirjavia puheenvuoroja. Valitettavan monen kansalaisen ennakkokäsitykset ovat osoittautuneet vääriksi selkeästä ja johdonmukaisesta oikeuslaitoksen toiminnasta.

On tullut täysin selväksi, että myös oikeussalissa kaikki on mahdollista.

Sanomat24 julkaisi 4.6.2011 oheisen kirjoituksen.

EOK:n jäsenistön piiristä on huolestuneita siitä, että EOK ei ole tehnyt vähään aikaan mitään WinCapitaan liittyvissä asiayhteyksissä. Havainto pitää tietyllä tavalla paikkaansa, sillä EOK:n tehtäviin ei kuulu puuttuminen järjestönä vireillä oleviin oikeudenkäynteihin. EOK pyrkii turvaamaan jäsenistönsä oikeusturvaa muun muassa siten, että jäsenille tarjotaan apua EOK:n asiantuntijakumppanien kautta, jotka sitten hoitavat asioita tuomioistuimissa. EOK itse ei tätä työtä järjestönä edes voi tehdä.

Helmikuun alussa alkoi Vantaan käräjäoikeudessa viimein kolmen vuoden rikostutkinnan ja turvaamistoimenpiteiden jälkeen oikeudenkäynti, jossa WinCapitan johdossa olleelle henkilölle vaaditaan rangaistusta. Aika monet WinCapitan jäsenet ovat olleet oikeudenkäyntiä seuraamassa, joten tietoa oikeudenkäynnistä on kulkeutunut jäsenistölle, mutta kaikkia jäseniä tieto ei varmaankaan ole tavoittanut. Koetan nyt hieman avata tätä tiedottamisen puutetta ja kertoa erinäisistä Vantaan käräjäoikeudessa vireillä olevan oikeudenkäynnin ihmeellisyyksistä.

Koko WinCapita esitutkintaa ja syyteharkintaa on ympäröinyt ihmeellinen salailun ilmapiiri, sillä tämän oikeudenkäynnin asiakirjoja ei aikaisemmin haluttu milloinkaan esittää, vaikka usean vuoden ajan tehtiin eri tuomioistuimissa hakemuksia, joilla klubin jäsenten omaisuutta vaadittiin turvaamistoimenpiteinä hukkaamiskieltoon ja vakuustakavarikkoihin. Mitään näyttöä ei koskaan esitetty hakemusten selvitykseksi, vaan ainoaksi perusteeksi esitettiin jatkuvasti pakkokeinolain "syytä epäillä" –klausuuli. Esitutkinnan tuloksia ei valotettu muuta kuin suullisilla väittämillä, joista suuri osa tiedettiin jo silloin aivan perusteettomiksi.

Kun pakkokeinolaki edellyttää, että turvaamistoimenpiteen hakemisen jälkeen syyte sen perusteena olevasta rikoksesta on nostettava neljän kuukauden kuluessa, niin satojen jäsenten kohdalla tätä määräaikaa on tuomioistuinten päätöksillä kerta toisensa jälkeen pidennetty, eräiden jäsenten kohdalla huhtikuusta 2008 lukien jo kymmenen kertaa. Syyteajan pidennykset näyttävät jatkuvan edelleen, koska esitutkinta on kuulemma edelleen kesken(?) Tuomioistuimille esittämiensä jatkohakemuksen perusteeksi tutkinnanjohto on joka kerta viitannut siihen, että perusteet syyteajan jatkolle ovat samat kuin ennenkin. Tuomioistuimet ovat niinikään joka kerta jatkohakemukset tällä perusteella hyväksyneet. Varmaankaan tällainen kymmenkertainen ajallinen lykkääminen ei ole ollut lainsäätäjän tarkoituksena pakkokeinolakia säädettäessä. Euroopan Ihmisoikeustuomioistuin on edellyttänyt ratkaisuissaan, että pakkokeinojen jatkohakemusten yhteydessä pakkotoimen pidentämiseen on joka kerta esitettävä entistä painavammat perusteet jatkon hyväksymiseksi. Suomessa on koko ajan riittänyt, että ilmoitetaan perusteiden olevan samat kuin ennenkin!

Monen klubin ulkopuolisen tarkastelijan mielestä turvaamistoimet ovat olleet paikallaan, koska kyseessä on ollut niin suuri rikos. Jäsenmäärä klubissa kohosi kylläkin yli 10.000 jäseneen, mutta itse asia ei sinänsä ole ollut millään tavalla suuri selvitettävä. Kaikki klubin varojen siirrot on selvitetty pankkitilitiedoilla jo tutkinnan alussa vuonna 2008. Sama koskee jäsenten saamia tuottoja, sillä nekin tilitiedot KRP on saanut helposti käsiinsä jo kauan sitten. Tutkinnanjohto on väittänyt tarvinneensa runsaasti aikaa ulkolaisten virka-apupyyntöjen vuoksi. Mihin niitä on tarvittu? Klubin varat olivat Englannissa. Vaikka varat olivatkin panamalaisen yhtiön omistamalla tilillä englantilaisessa pankissa, mitään tutkintaa ei tämän takia tarvinnut ulottaa Englannin ulkopuolelle. Jäsenten osallistuminen klubin toimintaan oli mahdollista vain sitten, kun jäsenet olivat ensin siirtäneet varojaan omalle englantilaiselle pankkitililleen. Sen jälkeen he saattoivat internetin kautta antaa siirtomääräyksiä varojen siirtämisestä WinCapitan samassapankissa Englannissa olevalle tilille. Kaikki nämä siirrot ovat kuitenkin olleet tiedossa heti alusta lähtien. Mitä siis tarvitse tutkia väitetyllä tavalla joka puolelle maailmaa lähetetyillä, väitetyillä virka-apupyynnöillä?

Samaan aikaan WinCapitan syylliseksi epäiltyjen joukko on supistunut supistumistaan. Vielä vuosi sitten vireillä olleissa vakuustakavarikoissa syyllisiksi epäiltyjä oli takavarikkohakemusten mukaan satoja. He jakaantuivat kuulemma erilaisiin "päähaaroihin". Sitten on ryhdytty puhumaan pienemmästä ydinjoukosta ja viime syksynä oli päädytty jo ilmoittamaan, että viisi pääepäiltyä asetetaan syytteeseen – vaan eipä asetettu. Viidestä valittiin viime tingassa vain kaksi. Kahdelle muulle "päätekijälle" näiden viiden joukosta on jo toimitettu jopa päätökset syyttämättä jättämisestä! Melkoista horjuvuutta tutkinnanjohdon ja syyttäjien toiminnassa tämä vähintäänkin osoittaa. Tähän mennessä on tiedossa kolme muuta syytettyä, mutta he ovat mainittujen "päätekijöiden" ulkopuolelta. Päämääränä tuntuu olevan, että ainakin joku täytyy saada tässä asiassa tuomituksi, että kaikki suoritettu tutkinta tässä surullisen kuuluisassa "Suomen suurimassa talousrikoksessa" ei menisi hukkaan. Viranomaisille ei kuitenkaan näytä riittävän tämäkään epäiltyjen henkilöiden joukon tuntuva huima kaventuminen.

Kun nostettua kahta syytettä on ryhdytty käsittelemään Vantaan käräjäoikeudessa, niin nyt joukkoa supistetaan siten, että asianomistajat ja jäsenistö ylipäätään suljetaan kokonaan oikeudenkäynnin ulkopuolelle. Vaikka jäsenistöltä on takavarikoitu omaisuutta kenties kaikkiaan ilmeisesti yli 40 miljoonan euron edestä, he eivät pääse osallistumaan oikeudenkäyntiin, jossa käsitellään heihin kohdistettujen turvaamistoimien oikeutusta eli rikosta, jonka perusteella turvaamistoimet on suoritettu. Käräjäoikeuden mukaan asianomistajia on kuulemma niin paljon, että heitä ei teknisesti voida ottaa vastaan käräjäoikeudessa, tilat eikä aika eivät kuulemma riitä tällaiseen tarkoitukseen. Tästä käräjäoikeus sitten vetää johtopäätöksen, että kun kerran kaikkia asianomistajia ei voida palvella, niin sitten ei voida palvella yhtäkään, koska se olisi epäoikeudenmukaista muita kohtaan, joita ei voida palvella!? Siinä on varsinainen kehäpäätelmä!

Sen Vantaan käräjäoikeus puheenjohtajansa Kari Kankaan johdolla joko unohtaa tai tarkoituksellisesti sivuuttaa, että paikalla oikeudenkäynnin alkaessa ei ollut kuin yksi asianomistaja/jäsen, joka vaati saada käyttää puhevaltaa oikeudenkäynnissä. Siitä eivät tuomioistuimen resurssit olisi joutuneet koetukselle! Kehäpäätelmä otettiin käyttöön: Kun muillekaan ei ole luvattu puhevaltaa prosessissa, yksikään ei sitä saa käyttää. Sittemmin kolme muuta jäsentä on laatimillani hakemuksilla esittänyt vaatimuksensa pääväliintulohakemuksilla ja vaatineet puhevaltaa niiden avulla Vantaan käräjäoikeus on hakemukset hylännyt erilaisilla ja kummallisilla perusteluilla. Kolmesti Helsingin hovioikeus, joka tosin on katsonut väliintulon mahdolliseksi rikosprosesseissakin, on tullut samaan tulokseen, mutta eri perusteilla kuin käräjäoikeus. Milloin puhevalta on evätty kanssasyytetyn aseman perusteella, milloin jäsenen saamien tuottojen perusteella, milloin vedoten asian tulleen ratkaistuksi jo aikaisemmin. Muutoksenhaku jatkuu, mutta vaarana on, että oikeudenkäynti Vantaalla uhkaa päättyä ennenkuin oikeudenmukaiset ratkaisut asianomistajien ja jäsenten puhevallasta saadaan valitusinstanssien avulla aikaan.

Merkillistä on, että kymmenet jäsenet kelpaavat kylläkin todistajina tai todistelutarkoituksessa kuultaviksi oikeudenkäynnissä, mutta itsenäisesti he eivät saa käyttää puhevaltaa. Todistajina he voivat kertoa vain omista kokemuksistaan ja vastata kysymyksiin, mutta eivät voi tuoda oikeuteen sellaista selvitystä, joka poistaisi rangaistavuuden sellaisesta rikoksesta, jonka perusteella heihin tai muuhun jäsenistöön voidaan kohdistaa konfiskaatiovaatimuksia.

Asianomistajan syyteoikeus on Suomessa rinnakkainen syyttäjän kanssa. Syyttäjän syyteoikeus on ensisijainen, mutta asianomistajan rinnakkaista syyteoikeutta ei saa erottaa jutusta. Nyt kuitenkin Vantaan käräjäoikeudessa niin tehdään ja vähät välitetään rikosoikeuden säännöistä. Asianomistajan korvausvaatimukset voidaan kylläkin erottaa käsiteltäviksi erillisessä oikeudenkäynnissä – syyteoikeutta ei vastaavalla tavalla voida Suomessa siirtää lakia rikkomatta.

Valitulla järjestelmällä on tietenkin vain yksi tavoite. Syyttäjä pyrkii saamaan aikaan tuomion, jonka avulla ryhdyttäisiin vaatimaan jäsenistöltä näiden saamia kaikkia WinCapitan pankkitileiltä tulleita varoja menetettäviksi valtiolle rikoksesta saatuna hyötynä. Merkillistä tässä on se, että varoja vaaditaan menetettäväksi juuri valtiolle! Esitutkinnan ja syyteharkinnan tavoitteena ei ole jäsenistön kokemien menetysten korvaaminen, vaan sekä jäljelle jääneet varat että jäsenistöltä takavarikoidut omaisuudet vaaditaan valtiolle!. Lopputuloksena on siis se, että kaikki WinCapitan jäsenet jäävät tappiolle. Ne, jotka ovat saaneet tuottoja klubista, mutta myös ne, jotka ovat vain tehneet sijoituksia klubiin. Kaikki jäsenet häviävät. Kaikki turvaamistoimien kohteina oleva omaisuuskin vaaditaan valtiolle menetettäväksi, koska kysymyksessä on rikoksella saaduksi väitetty hyöty. Kun asianomistajia ei tähän prosessiin päästetä vaatimuksiaan esittämään niin se tiedetään hyvin, että kenelläkään heistä ei tämän oikeudenkäynnin jälkeen ole taloudellisia resursseja käynnistää tällaista valtavaa oikeudenkäyntiä omissa nimissään!

Kerran valtiolle menetettäväksi tuomittua määrää ei mitä ilmeisimmin voida myöskään jakaa kenellekään, koska sitä kirjanpitoa ei ole olemassa, joka osoittaisi, kuinka paljon kenellekin kuuluu. Asiassa esitetyt korvausvaatimukset eivät sellaisenaan näyttönä merkitse mitään ja tässä on koko esitutkinnan aikainen suuri paradoksi. Rikosilmoituksia on jäsenistöltä vaadittu uhkauksilla, että syyttäjät eivät voi auttaa asianomistajia, ellei rikosilmoituksia aikanaan tehty. Nyt useat rikosilmoitusten tekijät ovat itse joutuneet epäillyiksi ja heidän korvausvaatimuksensa menestymisen mahdollisuus on varmaankin jo alun alkaen tiedetty aivan mahdottomaksi. Rahaa korvauksiin ei ole ja senkin rahan, joka on saatu takavarikoiduksi, valtio aikoo pitää itsellään. Asianomistajien vaatimuksia ei oteta oikeudenkäynnissä lainkaan huomioon, siitä ei ole edes kunnollisia laskelmia. Pankkitilien kautta kulkeneet varat ovat jotenkin tiedossa, mutta vertailua ei ole tehty eikä tehtävissä tuottoja saaneiden osalta siitä, mikä osa tuotoista on tullut klubilta ja mikä jäsenten keskinäisestä arvopaperien eli käyttöoikeuslisenssien pörssikaupasta. Selväähän on se, että jäsenten keskinäisen kaupan tuotot eivät kuulu klubissa tapahtuneeksi väitetyn rikoksen piiriin. Suoritettu esitutkinta ei ole edes yrittänyt selvittää näiden kahden tuottolajin eroa ja varojen erottelua. Kaikki laskelmat perustuvat vain varojen kokonaissiirtojen määrään, ei niiden laatuun tai eroon. Tällaisena tilanne johtaa korvausten maksamisen jäsenistön suuntaan täyteen mahdottomuuteen.

Esitutkinnan ja syyttäjien tavoitteena on saada takavarikoidut varat menetetyiksi valtiolle. Tarkoituskaan ei ole selvittää, miten rahat tulisi jakaa menetyksiä kärsineille. Tämä on suunniteltu toteutuvaksi valitun syyteharkinnan ja prosessijärjestyksen avulla, asianomistajia ei päästetä missään muodossa osallistumaan siihen päätöksentekoon, jossa rikoksen tapahtumisesta ja sen seurauksena myöhemmin konfiskaatioista päätetään!

Ei silti, että uskoisin tutkinnanjohtajien tai syyttäjien tätä järjestelmää luoneen. En usko, että he kaikkeen tällaiseen uskaltaisivat ryhtyä ilman joltakin suunnalta annettua vahvaa taustatukea. Sellaisesta minulla ei kuitenkaan ole minkäänlaista näyttöä.

Tähän viittaa se uskallus, jossa lukuisat oikeusperiaatteet ja jo niiden perusteella säädetyt lait ja kansainvälisten sopimusten määräykset on heitetty surutta romukoppaan.

Hannu Kailajärvestä on tehty rikollinen jo kolme vuotta sitten, vaikka Ihmisoikeussopimuksen 6 artikla kieltää pitämästä ketään syypäänä rikokseen, ennenkuin hänen on siitä teosta tuomittu. Syyllistäminen ei ole kuitenkaan rajoittunut vain Kailajärveen, vaan kaikki klubista tuottoja saaneet on nostettu samaan rikollisten ryhmään. Ja tämä ei ole tapahtunut vahingossa, vaan antamalla jatkuvia lausuntoja medialle samalla, kun omat tutkimukset ovat polkeneet paikallaan.

USA:n tunnettu todellinen ja valtava Madoff-huijaus tutkittiin ja tuomittiin 6 kuukaudessa eikä ketään muuta esimerkiksi tuottoja saanutta tahoa tuomittu kuin pelkästään Madoff itse. Meillä syyllistetään kaikki tuottoja saaneet osallistujat täysin riippumatta siitä, että olivat mukana aivan vilpittömässä mielessä ja uskoen toiminnan laillisuuteen.

Mitä sitten tulee syyttämisen ja oikeudenkäynnin substanssiin, niin kaiken huipentuma on tässä se, että pitkien tutkimusten perusteella uskallan väittää ja yksityiskohtaisesti perustellen todeta: WinCapita ei ollut rikos ollenkaan!

WinCapitan liiketoimintasuunnitelman tavoitteet voidaan esittää seuraavilla lauseilla:

* WinCapitan liiketoimintasuunnitelman tavoitteena oli luoda ohjelmisto, jonka avulla jäsenet voivat käydä valuuttakauppaa pitämällä varojaan WinCapitan ulkopuolisessa valuuttakauppaan erikoistuneessa pankissa, ns. valuuttakauppa-alustalla;

* WinCapita asetti jäsenistön merkittäväksi käyttöoikeuslisenssejä, joiden avulla määrittyi se, kuinka suurella pääomalla jäsen voi ohjelmaa käyttäen käydä valuuttakauppaa valuutta-alustalla;

* Käyttöoikeuslisensseille WinCapita maksoi omista varoistaan saman tuoton kuin varoille olisi kertynyt, jos osa varoista olisi ollut ohjelmaa käyttäen sijoitettuina valuutta-alustalle;

* Valuuttakauppaohjelmiston automatisoinin jälkeen WinCapita olisi voinut automaattisesti sekä valvoa valuuttakaupan määrää että saada itselleen automaattisesti kuukausittain tuottoa jäsenen ohjelman avulla saamasta tuotosta valuuttakauppa-alustalla;

* Lisenssien määrä rajoitettiin ja lisenssien tultua merkityiksi niiden hankkimiseksi järjestettiin klubiin lisenssipörssi, jossa jäsenet voivat myydä toinen toisilleen aikaisemmin merkitsemiään tai ostamiaan lisenssejä:

* Jäsenmaksut, ohjelman käyttöoikeusmaksut ja lisenssien merkinnästä kertyneet tulot WinCapita käytti ohjelmiston tuotekehitykseen ja lisenssien tuottojen väliaikaiseen maksamiseen, kunnes ohjelmiston lopullinen valuuttakauppa-alustaan kytketty automatiikka saatiin toimivaksi.

Tämän ohella on hyväksyttävä seuraavat havainnot toiminnan tasosta sen päättyessä 7.3.2008:

* Valuuttakauppaohjelmisto toimi lukuisien ammattilaisten antamien lausuntojen mukaan erittäin hyvin. Vain sen automaattinen kytkentä valuuttakauppa-alustaan puuttui.

* Klubin toiminta päättyi 7.3.2008 ulkopuolisten toimijoiden tekemien pankkitilin sulkemisen ja klubin serverin kaatamisen seurauksena. Klubin hallinto ei näitä toimenpiteitä suorittanut. Kukaan ei suostu kertomaan, miksi näin tapahtui eikä esimerkiksi englantilaiselta Moneybookers pankilta saada millään vastausta sulkemisen todellisesta syystä. Vastausta ei saada, vaikka paikallista oikeusasiamiestä on vaadittu velvoittamaan pankkia antamaan vastauksen tähän kysymykseen.

* Selvitys antaa syyn vahvasti olettaa, että klubin toiminta on lopetettu viranomaisten toimesta. Samaan viittaa sekin, että suoritettu esitutkinta ei sisällä minkäänlaista selvitystä siitä, miten tilin tai serverin sulkemista olisi tutkittu.

Valtavan masentuneena tapahtuneesta Hannu Kailajärvi kirjoitti veljelleen viestin, jossa kertoi tuntevansa, että on pettänyt kaikki. Hän tunsi, että vireille pantu projekti oli johtanut jäsenten kokemaan tappioon ja että hän olisi siitä vastuussa. Nyt syyttäjätaho pitää tätä viestiä osoituksena siitä, että Hannu Kailajärvi oli jo alusta alkaen tarkoittanut pettää kaikkia. Kysymys oli vain klubin toiminnan päättymisen aiheuttamasta valtavasta pettymyksestä ja masennuksesta.

Klubin toiminnan päättymiseen saakka kaikki toiminnot klubissa toimivat täysin moitteettomasti.Tämä tieto perustuu haastatteluihin satojen jäsenten kanssa. Varojen kotiutukset tapahtuivat moitteettomasti aina pyydettäessä, mutta hyvin moni myös sijoitti varojaan uudelleen uusia 6 kk sijoitusjaksoja varten. Kukaan ei väitä päinvastaista. Sen vuoksi ulkopuolisen tahon suorittamat ja klubin toiminnan lopettaneet toimenpiteet eivät voi yht’äkkiä muuttaa koko klubin toimintaa rikokseksi.

Syyttäjätaho on perustellut tätä väittäen, että klubin olemassa olleet varat eivät olisi riittäneet varojen kotiuttamiseen toiminnan päättymistä seuranneen kuukauden aikana, jos kaikki jäsenet olisivat kotiutusta vaatineet. Väite pitää varmaankin paikkaansa ainakin likvidien varojen osalta. Toisaalta mikään pankki maailmassa ei pysy pystyssä, jos tallettajat välittömästi vaativat varojaan ulos pankista. Tämähän on nähty lukuisten pankkikriisien yhteydessä. Mutta normaalisti tallettajat pitävät varojaan pankeissa ja nostavat varoja vain elämisensä tarpeiden mukaan. Miksi nyt pitäisi olettaa, että WinCapitan jäsenet olisivat juuri maaliskuussa 2008 hetkellisesti vaatineet kaikki varansa kotiutettaviksi? Ja miksi tällainen käytännön vastainen oletus tehdään rikossyytteen perusteluna, sillä mitään todellista selvitystä ei ole siitä, että jäsenistö olisi varojaan totaalisesti vaatinut kotiutettavaksi. Pelkkiin likviideihin varoihin ei pidä yksistään tuijottaa, sillä WinCapitan valuuttakauppaohjelmistosta oli jo saatu huikeita tarjouksia ja myös merkittäväksi vielä tarjoamatta jääneiden käyttöoikeuslisenssien määrä muodostivat muodostivat substanssin, joka olisi tarvittaessa ollut verraten nopeasti käytettävissä.

Hannu Kailajärven ohjelmistotyö on nyttemmin saatu päätökseen, mutta se ei enää Vantaalla tunnu kiinnostavan syyttäjiä. Tottakai ohjelman kehittäminen valtavasti myöhästyi, kun kehitystyöhön tarvittavat varat menetettiin ja Hannu Kailajärvi joutui etsintäkuulutetuksi ja sittemin vuoden ajaksi vangituksi. On syytä olettaa, että automatisointi olisi saatu suoritetuksi ainakin parin kolmen kuukauden sisällä, jos toiminta olisi voinut jatkua normaalisti.

Siinä tapauksessa WinCapita olisi voinut saada automatisoinnin kautta huomattavia tuottoja ohjelman toimiessa samalla tasolla kuin siihen saakka. Sen jälkeen ei olisi tarvinnut pohdiskella syyttäjien tapaan sitä, että kyseessä on pyramidihuijaus tai että valuuttakaupan tuotot on maksettu jäseniltä perityillä varoilla. Silloin olisi ymmärretty, että jäseniltä perityt varat oli käytetty tuotekehitykseen ja käyttöoikeuslisenssien väliaikaiseen tuottojen maksuun. Varsinaista valuuttakauppaa ei olisi käyty WinCapitan sisällä vaan ulkopuolisella itsenäisellä valuuttakauppa-alustalla.

On tietenkin mahdollista, että ohjelmiston toimivuus olisi myös jossakin vaiheessa heikentynyt. On mahdollista sekin, että klubin organisaatio ei olisi riittänyt suureksi paisuneen jäsenistön palvelemiseen. On muitakin mahdollisuuksia siihen, että kaikki ei olisi mennyt suunitelmien mukaan. Mutta tällaisille seurauksille on yksi ominainen ja nyt merkittävä piirre: Sellaiset seuraamukset eivät ole rikoksia!

En silti jaksa uskoa tässä maassa sitä, että kaikki edelle kirjoitettu otetaan asianmukaisesti huomioon. Loppujen lopuksi en yllättyisi valtavasti, jos käynnistetty koneisto päätyisi antamaan jutussa tuomioita ja menettämisseuraamuksia. Kun ennakkoasenne on ollut tähänkin saakka niin vahva, ei sen lopputulokseen vieminen jaksaisi enää pahemmin järkyttää. Väärinhän se tietysti olisi, mutta tällaista käynnistettyä koneistoa ei Suomessa hevin saa pysähtymään. Osapuolilla ei ole likikään tasavertaisia asemia oikeuksiensa ajamiseen. Puhumattakaan niistä voimallisista rahamaailman taustavoimista, jotka valtiolla oletettavasti on näkemystensä tukena. Yksityinen piensijoittaja tässä jyrätään eikä menneitä tulla sitten murehtimaan. Juna kulkee ja Suomi on taas oikeusvaltio. Vai onko?

Ilkka Pitkänen