Ilkka Pitkänen: WinCapita sijoitusklubin toiminnan pääpiirteet

Sanomat24 julkaisi oheisen tiedotteen 3.3.2011

Vastakkaiselle tiedolle ei juuri ole annettu palstatilaa, eräiden lehtien taholta sellaisen tiedon välittämisestä on selväsanaisesti kieltäydytty. Väite 100 miljoonan euron pyrajidihuijauksesta on syöpynyt lähes kaikkien tietoisuuteen. Jopa jäsenistön on väitetty syyllistyneen törkeisiin petoksiin ja rahankeräysrikoksiin. Tämä on pelkästään viranomaisen väitteen perusteella johtanut siihen, että ihmisten varoja on pantu takavarikkoon laittomiksi väitettyjen tuottojen konfiskoimiseksi valtiolle.Tarkempi selvitys on osoittanut, että WinCapita ei ollut miltään osalta pyramidihuijaus. Paljon mainostettu 100 miljoonaa euroa on muodostunut rahavirtojen kokonaisvaihdosta klubin n. 12.000 jäseneltä klubin suuntaan. Paljon vähemmälle julkisuudelle on jäänyt palautuneet 90 miljoonaa euroa. Uusien jäsenten varoja ei ole milloinkaan jaettu sellaisenaan vanhoille jäsenille. Klubi on maksanut tuottoja sijoituksille vain omista varoistaan. Ja klubin toiminnan loppumisen aiheuttanut todellinen syy on edelleen täysin hämärän peitossa.

WinCapita on ollut yksityinen, Lontoossa Internetin välityksellä toiminut sijoitusklubi. Tällaiselle toiminnalle ei Englannissa vaadita mitään erityistä lupaa. Jäsenistö koostui pääosin suomalaisista, mutta voidakseen toimia klubissa, jäsenen oli ensin siirrettävä omalle Englannissa olevalle pankkitililleen varoja ilman, että klubin toiminta millään tavalla vielä tässä vaiheessa liittyi näihin rahoihin. Vasta siirrettyään omalta englantilaiselta pankkitililtään varoja WinCapitan englantilaiselle pankkitilille jäsen saattoi ryhtyä toimimaan klubin puitteissa, mutta tämäkään varojen siirto ei vielä ollut sijoitusta mihinkään. Jos jäsen niin halusi, hänellä oli oikeus vaatia rahoja takaisin koska tahansa eikä kukaan ole vielä väittänyt, että nämä takaisinmaksupyynnöt olisi kertaakaan jääneet toteutumatta klubin toiminnan aikana.

Herää kysymys, miksi tätä toimintaa ylipäätään on tutkittu Suomessa ja miksi se on nyt täällä jo tuomioistuinkäsittelyssä. Eikö asian tutkiminen olisi kuulunut Englannin viranomaisille rikoksen tekopaikan forumia koskevien yleisten sääntöjen mukaisesti? Oli miten oli, se on kuitenkin selvitetty, että Englannin taholta ei ole tehty mitään viranomaisaloitetta asian tutkimiseksi.

WinCapitassa jäsenille oli tarjolla kolme pääasiallista toimintamuotoa:

1) Klubin tarjoaman valuuttakauppaohjelman lataaminen ja käyttöönotto klubin internet-sivulta. Käyttöoikeus oli kaikilla jäsen- ja käyttöoikeusmaksunsa maksaneilla jäsenillä. Monet jäsenet ovat käyttäneet ohjelmaa ja todenneet poikkeuksetta sen antaneen erinomaisia tuloksia. On syytä korostaa, että ohjelmaa käytettäessä jäsenen varat eivät ole olleet lainkaan WinCapitan hallussa tai määrättävissä. Jäsen sai ohjelmalla vain valuutanvaihtosignaalit ja vaihtoi näiden nojalla varojaan euron ja US dollarin välillä. Näin menetellessään hän ei sijoittanut mitään WinCapitaan. Rahat olivat täysin WinCapitan ulkopuolella. Paitsi että kymmenet jäsenet kertovat positiivisista tuloksista ohjelmaa käytettäessä, ainakin yksi jäsen on dokumentoinut kaikki tekemänsä valuutanvaihdot 1,5 kuukauden ajalta. Sinä aikana hän sai varoilleen 70 %:n tuoton noudattaen klubin ohjelman valuutanvaihto-ohjeita tarkasti. Jos niin halutaan, niin tämä tarkoittaa 560 %:n vuotuista tuottoa rahoille. Tämä voidaan helposti todistelulla osoittaa todeksi. Ja vielä kerran, tätä toimintaa tehtäessä jäsenen varat eivät olleet missään yhteydessä WinCapitan kanssa.

2) Toisena vaihtoehtona WinCapita tarjosi jäsenilleen mahdollisuuden hankkia klubin tarjoamia arvopapereita, joita kutsuttiin lisensseiksi. Klubi lupasi 6 kk:n sijoitusjaksoilla näille sijoituksille saman tuoton kuin niille rahoille, joita jäsenet ohjelmaa käyttäen saivat pitämällä rahat WinCapitan ulkopuolella. Jäsen saattoi hankkia lisenssejä omalta kotisivultaan, vain itselleen ja vain omilla rahoillaan. Ja vain tämä lisenssien merkintä on ollut sijoittamista WinCapitaan. Kaikki muu on ollut normaalia pankkitoimintaa, joka ei kuulu edes harkittavaksi minkään rikoksen osana. Poikkeuksitta jäsenistö on kertonut lisenssien tuoton olleen korkea niin kauan kuin klubin toiminta jatkui. Klubi piti arvo-osuustilin kaltaista rekisteriä jokaisen jäsenen erikseen omistamista lisensseistä. Kukaan ei ole kertonut näiden rekisterien sekaannuksista klubin toiminnan aikana.

3) Lisenssien hyvän tuoton vuoksi niiden arvo nousi klubissa. Alunperin merkittäviksi tarjottujen A-, B- ja C-lisenssien tultua nopeasti loppuun merkityiksi, klubi järjesti jäsenilleen mahdollisuuden myydä lisenssejä toinen toisilleen klubin sivuilla toimineen Lisenssipörssin kautta. Tämä kolmas jäsenyyden toimintamuoto muodostui vaihdoltaan kaikkein merkittävimmäksi. Kun lisenssit merkittiin alunperin 1 euron kappalehintaan, niiden hinta pörssissä kohosi niiden hyvän tuoton vuoksi jopa 20-kertaiseksi. Pörssin liikevaihdosta klubi peri 5 %:n suuruisen välityspalkkion. Lisenssien osto klubin lisenssipörssin kautta ei ollut sijoitusta klubiin, vaan se oli jäsenten keskinäistä kauppaa, joka ei kuulu luonteeltaan minkään rikosoikeudellisen arvioinnin piiriin.
A-, B- ja C-lisenssien ohella klubi tarjosi myöhemmin myös X-lisenssejä, joita ei voitu kaupata pörssissä, vaan siihen sijoitetut varat jäivät klubille, mutta myös niille kertyi tuottoa vastaavin perustein 6 kk sijoitusjaksojen päättyessä.

Näiden perustoimintojen sisään ei mahdu minkäänlaista ketjukirjetyyppistä tai pyramidiluonteista toimintaa.

Jäsenyys klubissa oli mahdollista vain vanhan jäsenen antaman suosituksen perusteella ja vanha jäsen sai suosittelusta kiinteän 200 euron sponsorin palkkion klubilta. Suosittelijan, sponsorin toiminta klubissa päättyi tähän. Jäseneltä hän ei saanut mitään suoritusta ei myöskään osuutta jäsenen mahdollisista varojen siirroista tai sijoituksista klubissa. Sponsori sai kuitenkin klubilta yhden viidenneksen klubin lisenssipörssin välityspalkkiosta ja saman osuuden sponsoroidun jäsenen positiivisista lisenssien tuotoista. Mutta vielä kerran, jäsenen sijoituksista klubiin suosittelija ei saanut osaakaan.

Sen vuoksi kyseessä ei ole ollut pyramidipeli.

Jäsenyys ei myöskään velvoittanut sijoituksiin. Useat jäsenet tyytyivät vain käyttämään valuuttakauppaohjelmaa.

Jäsenmaksuina klubi peri kultakin jäseneltä 1.000 euroa, ohjelman käyttöoikeusmaksuna 1.000 euroa ja lisäksi vaadittiin 1.000 euron lisäpanos, joka jäi sijoituksia varten jäsenen käyttöön sijoitustilille. Hän saattoi kuitenkin koska tahansa pyytää sen kotiuttamista aivan samoin kuin muiden.

Kun jäsen oli suorittanut jäsenmaksun ja ohjelman käyttöoikeusmaksun tai merkinnyt lisenssejä, näihin tarkoituksiin käytetyt rahat eivät enää olleet jäsenen omaisuutta. Lisenssejä jäsen voi vain myydä lisenssipörssin kautta, mutta koskaan jäsen ei voinut vaatia niistä rahoja takaisin klubilta.

WinCapitan toiminta loppui äkillisesti 7.3.2008 siihen, että englantilainen Moneybookers Ltd pankki sulki klubin pankkitilin. Klubin tilille jäi tuossa vaiheessa 4,8 miljoonaa euroa. Pankki ei ilmoittanut sulkemisen syytä eikä ole koskaan myöhemminkään lukuisista vaatimuksista huolimatta suostunut sitä ilmoittamaan, ei myöskään sitä, kenen pyynnöstä sulkeminen tapahtui. Vaatimus asian selvittämisestä on tehty myös englantilaiselle oikeusasiamiehelle, Financial Ombudsman Service, mutta yhtä kaikki, vastausta ei ole sieltäkään saatu.

Samaan aikaan klubin oma serveri joutui hyökkäyksen kohteeksi eikä enää toiminut jäsenten suuntaan. Hannu Kailajärvi pyysi Luxembourgissa olevaa serverin ylläpitäjää avaamaan serverin uudelleen, mutta mitään ei tapahtunut. Peläten, että serveri oli joutunut ulkopuoliset hyökkäyksen kohteeksi, Hannu Kailajärven oli pakko ftp-linjan kautta poistaa serverin tiedot, jotta ne eivät olisi joutuneet vääriin käsiin.

Jo syksystä 2007 lähtien Sisäasiainministeriön taholta esitetyt WinCapitaa koskevat epäilyt saivat uutta vauhtia klubin toiminnan lamaannuttua. Nyt lähdettiin vaatimaan, että klubin toimintaa oli arvioitava huijauksena koko toiminnan ajalta. Sellaista ei kuitenkaan jäsenistö havainnut koskaan klubin toiminnan aikana.

Tutkinnanjohtajan tekemällä takavarikkopäätöksellä käynnistettiin toimenpiteet klubin varojen saamiseksi takavarikkoon, joka onnistuikin 17.4.2008 lontoolaisen tuomioistuimen päätöksellä Suomesta tehdyn virka-apupyynnön avulla. Miksi klubin tili oli suljettuna 7.3.2008-17.4.2008 välisen ajan ei ole selvitetty, vaikka sitä on vaadittu paikallisen Financial Ombudsman Service toimiston kautta. Se on kuitenkin selvitetty, ettei mikään toimenpide klubin varoja kohtaan ole saanut alkuaan Englannista, kaikki perustuu suomalaisten käynnistämiin toimenpiteisiin.

Huhtikuusta 2008 Keskusrikospoliisi käynnisti sitten Suomessa turvaamistoimet, joissa klubin jäseniltä takavarikoitiin varoja yhtä paljon kuin mitä he olivat saaneet tuottoja WinCapitan kautta. Keskusrikospoliisin mielestä on yhdentekevää, onko tuotto tullut klubin lisenssien mukaisista tuotoista vai kurssivoittona lisenssien myynnistä arvopaperipörssin kautta toisille jäsenille. Kaikki "rikoshyöty" oli vaadittava konfiskoitavaksi valtiolle!

Kaikkea toimintaa ja varsinkin rahaliikennettä klubin puitteissa Keskusrikospoliisi ja syyttäjät kuvaavat "virtuaalisiksi". Todellista on heidän mukaansa vain se, miten paljon rahoja on siirretty WinCapitaan ja kuinka paljon sieltä takaisin. Se mihin tarkoitukseen varat oli siirretty tai mistä tuotoista oli kysymys, ei esitutkinnan ja syytteen mukaan ole merkityksellistä, koska kaikki toiminta klubin sisällä kuitataan sanomalla vain, että se kaikki oli luonteeltaan "virtuaalista".

Esitutkinnan ja syytteenkin ajatusrakennelma on omituinen, koska teoreettinenkin mahdolliseen rikokseen liittyvä toiminta Englannissa on lähestulkoon kokonaan jätetty selvittämättä. Sen sijaan tuhansia jäseniä on kuulusteltu tuntikausia heidän Suomessa tekemistään varojen siirroista ja varojen kotiuttamisista. Varojen siirtely ennen klubissa tapahtunutta sijoittamispäätöstä ei voi kuulua minkäänlaisen rikoksen piiriin. Monilla jäsenillä on samat pankkiyhteydet käytössä tänä päivänäkin ja monilla oli niitä jo ennen WinCapitaa. Rahojen siirto on normaalia pankkitoimintaa. Vasta klubin sisällä tapahtuneet lisenssien merkinnät ovat voineet olla sijoituksia ja niidenkin osalta on monta kysymyskerkkiä sen suhteen, että onko siinä tehty jokin rikos. Mutta klubin sisäinen toiminta on jätetty lähes kokonaan tutkimatta merkinnällä "virtuaalista". Todella omituinen lopputulema rikostutkinnalle, jonka päämääränä tulisi tietysti olla niin sanotusti täysi näyttö rikoksesta ja syyllisyydestä!

Seuraava piirros auttanee ymmärtämään edellä kuvattuja jäsenistön rahavirtoja WinCapitan suuntaan. Piirros kuvaa olennaiset varojen siirrot WinCapitan suuntaan:

Varojen siirrot WinCapitan suuntaan:

Piirros ei välttämättä ole helppo lukea, mutta se sisältää toiminnan olennaiset osat jäsenten pankkiliikenteestä WinCapitan suuntaan. On syytä tässä vielä kerran todeta, että kaikki jäsenmaksut, ohjelman käyttöoikeusmaksut, lisenssien merkintämaksut ja provisio lisenssipörssin vaihdosta kuuluivat klubille lopullisesti. Ne eivät enää olleet jäsenten varoja. Ja näistä varoista klubille kertyi huomattava omaisuus, jolla se oli oikeutettu tekemään ratkaisuja täysin oman harkintansa mukaan.

Gii-klubin nimellä WinCapitan päätilille siirtyi jäsenistön varoja ennen WinCapitaa harjoitetusta laukkavedonlyöntiin liittyneestä toiminnasta.

Klubin jäsenten varat pidettiin klubin sisällä omilla tileillään klubin oman serverin avulla eikä kukaan jäsen ole toistaiseksi edes väittänyt, että hänen varansa olisivat klubin toiminnan aikana sekaantuneet jonkun toisen jäsenen varojen kanssa. Tilien suhteen klubi toimi jäsenistön pankkina ihan normaalin pankin tavoin.

Niinpä klubin sisäinen toiminta johti jäsenten keskinäisiin täysin WinCapitan toiminnan ulkopuolisiin toimiin. Jäsenet tekivät kauppoja kiinteistöistä, yrityksistä ja kaikenlaisista muista asioista, jotka eivät mitenkään liittyneet muulla tavoin WinCapitaan paitsi, että jäsenet maksoivat kauppahintoja siirtämällä varoja klubin sisällä ostajan tililtä myyjän tilille! Luottamus klubin sisäisen "pankkitoiminnan" varmuuteen nousi jäsenten keskuudessa tälle tasolle! Jossain vaiheessa klubi pyrki tällaista toimintaa rajoittamaan, mutta kerrottu luottamus toiminta vain osoittaa, miten jäsenistö suhtautui varojen erillisyyteen klubin sisällä.

Lisenssipörssin kautta tapahtunut kaupankäynti jäsenten kesken ei kuulunut klubille muuta kuin välitysprovision verran. Muutoin oli kyse jäsenten keskinäisestä arvopaperikaupasta. Klubi sai vain provision, muutoin varat kulkeutuivat jäseneltä toiselle eivätkä kauppahinnat kuuluneet klubin omaisuuteen tai kassaan missään vaiheessa. Piirroksessa on kuvattu jäsenen 12 maksaman kauppahinnan kulkeutuminen jäsenen 15 sijoitustilille WinCapitassa.

Kaikki tämä edellä kerrottu ei ole ollut lainkaan Keskusrikospoliisin tutkinnanjohtajien mieleen.

Keskusrikospoliisi ja syyttäjät yrittävät pelkistää asian väittämällä,
- että kaikki toiminta WinCapitan puitteissa oli virtuaalista,
- että kaikki varojen siirrot WinCapitaan olivat laitonta rahankeräystä,
- että kaikki varojen palautukset olivat rikoksella saatua hyötymistä ja että kyse oli vain entisten jäsenten laittomasta varojen jaosta;
- että sijoituksilla ja sijoitusten määrillä ei ollut mitään merkitystä varojen palauttamisessa jäsenistölle;
- että eri maissa tapahtuneilla asioilla ei ole mitään merkitystä, ja
- että toiminta oli huijausta sen perusteella, että klubi ei saanut muita ulkopuolisia tuottoja.

Yhteenvetona voi sanoa, että sekä esitutkinta että vireille tulleet syytteet osoittavat, että Keskusrikospoliisi ja syyttäjät pyrkivät pelkistämään koko WinCapitan toiminnan seuraavan kaavion mukaiseksi:
Kaikki syytteet rakentuvat tämän perusolettaman varaan.

Keskusrikospoliisin ja syyttäjien perusväittämä on se, että klubin toiminta on ollut huijausta, koska klubiin ei tullut mitään klubin ulkopuolisia tuottoja. Tämä väite on pahanlaatuinen vääristymä ja sillä ohjataan ajatusta klubin toiminnasta täydellisesti harhaan. Klubi on ansainnut toiminnallaan rahaa. Ei sen ole tarvinnut hankkia tuloja jäsenistön ulkopuolelta. Se on saanut tuottonsa palvelemalla jäsenistöä.

Keskusrikospoliisi näyttää olevan niin täydellisesti maailmalla tapahtuneiden Ponzi-huijauksen tapaisten huijausten ajatusmaailmoissa, ettei se näe tai halua nähdä todellisuutta tämän WinCapita sijoitusklubin toiminnasta. Vahvalla ennakkoasenteella toteutetun esitutkinnan ja nyttemmin esitettyjen syytteiden avulla ylläpidetään vuosia jatkunutta erehdystä ja unohdetaan, että klubilla oli oikeus itsenäiseen toimintaan ja itsenäiseen tuottojen ansaitsemiseen.

Klubi sai tuottoja jäsenmaksuista.

Klubi sai tuottoja valuuttakauppaohjelman käyttöoikeusmaksuista.

Klubi sai tuottoja jäsenten merkitsemistä lisensseistä.

Ja klubi sai tuottoja lisenssipörssin kautta tapahtuneesta liikevaihdosta.

Nämä kaikki tuotot ja niillä ansaitut varat eivät enää kuuluneet jäsenten varoihin. Klubi oli nämä tuotot saanut lopullisesti itselleen. Klubi oli siten saanut ulkopuolista tuottoa itselleen.

Klubin tuotot saattoivat näistä lähteistä nousta jopa 60 - 70 miljoonaan euroon. Eivätkä klubin saamat tuotot olleet enää jäsenten henkilökohtaisia varoja. Sen vuoksi klubin päätökset tuottojen käsittelystä eivät ole loukanneet jäsenten etuja. Eikä tuotoilla saatujen varojen käsittelystä päättäminen klubissa ylipäätään kuulunut jäsenistön oikeuksiin.

Keskusrikospoliisi ja syyttäjä väittävät kuitenkin toisin. Kaikki rahat ovat kuulemma samaa virtuaalista massaa! Vaikka klubi on selkeästi maksanut lisenssien tuottoja ihan laillisista omista varoistaan, syyttäjä väittää varojen edelleen kuuluneen jäsenistölle ja että (pakko pistää lainausmerkkeihin) "kyse oli vain vanhojen jäsenten varojen palauttamisesta uusille jäsenille" !!!?

Keskusrikospoliisi ja syyttäjät tietävät hyvin sen, että jäsenille maksetut tuotot muodostuivat vain lisensseihin sijoitettujen pääomien mukaan. Tietenkin vanhat jäsenet ehtivät saada tuottoja sijoituksilleen enemmän kuin uudet, joiden sijoitusten tuottojaksot eivät vielä olleet päättyneet tai tuottoja ei oltu ehditty nostaa montaa kertaa. Mutta tuotot perustuivat aina lisenssien määriin, eivät laisinkaan jäsenyyden kestoon.

Keskusrikospoliisi ja syyttäjät eivät myöskään erottele jäsenten saamien tuottojen lajeja toisistaan. Mitään eroa ei tehdä sen suhteen, onko palautuva tuotto syntynyt sijoituksista lisensseihin ja niiden tuotosta vai jäsenten keskinäisistä lisenssien kaupoista lisenssipörssin kautta. Näyttää vahvasti siltä, että juuri lisenssipörssin kautta kulkeneesta jäsenten välisestä kaupasta saadut tuotot ovat muodostaneet 70-80 % jäsenille palautuneiden varojen määrästä. Tästä syyttäjät vaikenevat täysin.

Kun jäsen merkitsi lisenssejä merkintähintaan 1 euro/kpl, niin myöhemmin niiden arvo kohosi jopa 20-kertaiseksi lisenssipörssissä. Siten jäsen, joka osasi merkitä lisenssejä vaikkapa 50.000 eurolla, saattoi lisenssipörssin kautta oikealla hetkellä kotiuttaa sijoituksensa tuottona kaksi miljoonaa euroa. Tämä ei kuulu minkään rikoksen piiriin, vaan on jäsenten keskinäistä arvopaperikauppaa. Syyttäjät väittävät tätä kuitenkin vain laskennalliseksi ja virtuaaliseksi totuudeksi ja hyväksyvät vain oman “totuutensa” asiassa.

Hannu Kailajärvi on kertonut maksaneensa lisenssien tuottoja valuuttakaupan koepanostusten mukaisina. Hän on kertonut tarkoituksensa olleen, että suurempia sijoituksia ulkopuoliseen valuuttakauppaa tehdään vasta hänen valmisteilla olleen ohjelmansa kehityttyä robotti-tasoiseksi, johon hän ei vielä ennen klubin toiminnan päättymistä ehtinyt edetä. Mutta niin kauan kuin klubilla oli omia varoja runsaasti, sijoittamiseen ei ollut tarvettakaan, kun luvatut tuotot pystyttiin maksamaan klubin omista varoista ilman laajempaa sijoitustoimintaa.

Keskusrikospoliisi ja syyttäjä väittävät, että tällainen tuottojen maksaminen on ollut törkeätä petosta! Väitettä on vaikea ymmärtää. Nähdäkseni törkeä petos olisi tapahtunut, jos Kailajärvi ja WinCapita olisi jättänyt tuotot maksamatta!!!

Jäsenistö ei silti tiennyt toiminnan aikana, että tuotot maksettiin klubin omista varoista. Jäsenistön vankka käsitys oli, että tuotot syntyvät valuuttakaupasta. Mutta tästä huolimatta tuotot maksettiin säntillisesti niiden eräpäivinä ja ne maksettiin täsmälleen valuuttakaupan kertoimien suuruisina.

Kukaan jäsenistöstä ei silti voi väittää, ettei ole tiennyt toiminnan riskeistä. Jos joku väittää, että varojen siirtoa WinCapitaan voitaisiin verrata pankkitalletuksiin, niin sellainen jäsen valehtelee. Jäseniä varoitettiin jatkuvasti toiminnan riskeistä. Kun klubin toiminta sitten päättyi toistaiseksi tuntemattomasta syystä, riskien ottajat joutuvat kärsimään tappioita niinkuin maailmalla on tapahtunut monien valuuttakauppaan erikoistuneiden yhtiöiden ja yhdistysten kanssa. Ne kaikki eivät kuitenkaan ole huijauksia tai petoksia, vaan niiden liiketoiminta on vain yksinkertaisesti johtanut tällä riskialttiilla toimintasektorilla vararikkoon. Näin on käynyt myös WinCapitan kohdalla eikä kukaan edes tiedä tässä vaiheessa, mistä toiminnan loppuminen aiheutui.

WinCapitan toiminnan määritteleminen rikosoikeudellisesti rangaistavaksi on vailla todellista pohjaa. Erityisesti se on sitä klubin jäsenistön osalta, joka toimi täysin hyvässä uskossa ja joka monin tavoin pyrki varmistumaan toiminnan laillisuudesta. Kaikki toiminnan aikaiset jäsenistön tietoon tulleet viranomaistenkin välittämät tiedot viittasivat siihen, että toiminta oli täysin laillista.

Nyt Keskusrikospoliisi ja syyttäjät yrittävät kaikin tavoin estää ylle kuvatun selvityksen tulemisen osaksi käynnistettyä oikeudenkäyntiä. Allekirjoittanutta laatijaa on jäsenistön turvaamistoimia koskevissa oikeudenkäynneissä yritetty jäävätä vähintään kaksikymmentä kertaa. Kahdesti on jääväyksiin jouduttu hakemaan muutosta, joiden perusteella Rovaniemen ja Itä-Suomen hovioikeudet totesivat jääväysväitteet perusteeettomiksi. Oikeudenkäyntien ulkopuolella jääväysväitteet ovat tulleet esiin myös tilanteissa, joissa jäsenistön puolesta on annettu vastineita esitutkinnan johdosta. Nyt yritetään jäsenistön näkemys pitää eristettynä tästä pääjutun oikeudenkäynnistä ja näemmä Vantaan käräjäoikeus on jo juttuun vihkiytynyt samalla tavalla. Eli kaikin tavoin yritetään toimia siten, että asiaan perehtyneiden lakimiesten ei sallita toimittaa hankkimaansa tietoa pääjutun yhteydessä esitettäväksi! Onko tämä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin suomalainen ilmentymä?

Täytynee tässä huomauttaa siitä, että laatija on valittu jäsenistön muodostaman laajan "puolustusrintaman" toimesta edustamaan jäsenistöä paljon laajemminkin kuin pelkästään yhden jäsenen puolustajana. Laatija on tehnyt muun muassa kanteluita Eduskunnan Oikeusasimiehelle ja Oikeuskanslerille noin 250 jäsenistöltä tulleen valtakirjan nojalla. Kantelut on jätetty tutkimatta sillä perusteella, että nämä oikeudenkäytön valvojat ovat ilmoittaneet toistuvasti, että asiaan ei puututa niin kauan kuin esitutkinta asiassa on vireillä. Kommentti on erikoinen, sillä se johtaa vastakkaispäätelmänä siihen, että esitutkinnan kestäessä tutkiva viranomainen saa näin luvan toimia miten mielivaltaisesti tahansa. Kolmasti laatija on pitänyt esitelmän tilanteesta puolustusrintaman Laukaan Peurunkaan kokoontuneelle jäsenkunnalle, joita paikalle on esitystä tullut eri tilaisuuksissa 500 - 800 henkeä.

Tämän vuoksi merkitystä asian arvioinnille voi olla sillä, että laatijan edustaman jäsenistön mielipide on laajapohjaisempi kuin pelkästään yhden jäsenen mielipide. Ja todennäköisesti jäsenistöstä ei kovainkaan moni tulisi laatijan ohella vaatimuksia Vantaan prosessissa esittämään.

Väite laajan asianomistajajoukon kuulemisen mahdottomuudesta on siten täysin tuulesta temmattu. Paikalla Vantaan käräjäoikeudessa ei ollut laatijan ohella ketään muuta asianomistajaa edustettuna tai esittämässä vaatimuksia puhevallan käytöstä. Mitään merkkejä ei ole siitä, että asianomistajien läsnäolo ja esiintyminen käräjäoikeudessa tulisi merkittävästi lisääntymään. Resurssipulaan viittaaminen on siten vain kulissi, jolla esitutkinnan puutteet selvittävän tiedon pääsy oikeudenkäyntiin halutaan jostakin syystä estää.

Todellisen laajan tiedon esille tulemista oikeudenkäynnissä vaikeuttaa vielä sekin, että pääjutun syytetyt vaihtoivat puolustajiaan marraskuussa 2010. Vaara on olemassa siitä, että jutun kaikkiin yksityiskohtiin ei käytettävissä olevan ajan puitteissa ehditä riittävästi perehtyä. Jos näin käy, se koituu jäsenistön oikeuksien tappioksi.

Sen seikan ymmärtäminen tuottaa vaikeuksia, miksi tutkintaviranomaiset ja syyttäjät ja nyt vielä oikeudetkin pyrkivät menettelyllään työntämään asianomistajien näkemykset pois tämän Suomen suurimmaksi (?) mainostetun talousrikoksen käsittelystä tuomioistuimessa. Jos asia on todellakin laadultaan kuvattua luokkaa, niin onko oikeusvaltiolle kunniaksi, että oikeudenkäynnin tärkeä osapuoli suljetaan käsittelyn ulkopuolelle ja vielä vähintäänkin kyseenalaisin perustein. Ei asianomistajien ja jäsenistön mielipiteiden kuuleminen voi todellista aihetta antaa tämänkaltaiseen syrjimiseen.

Ilkka Pitkänen