Tervehdys Hemmo!
Sain luettavaksi eilen julkaistun WinCapitaa koskevan blogikirjoituksesi ja olen todella hämmästynyt monista näkemyksistäsi. Ensimmäisen lukukerran jälkeen, minulle syntyi vaikutelma, että olit kirjoittanut tekstisi kieli poskessa. Toisen kerran luettuani tulin siihen tulokseen, että Hemmo on sittenkin tosissaan.
blogitekstissä ja kommenttiosiossa on monta täysin käsittämätöntä mielipidettä henkilöltä, joka pitää itseään vakavastiotettavana kansanedustajaehdokkaana.
Olen todella huolissani, jos sinunlaiset huutelijat pääsevät eduskuntaan päättämään tärkeistä asioista. Korostat tekstissäsi mm. WinCapitaan sijoittaneiden rikollisuutta. Minkälaiseen rikokseen nämä julistamasi 600 "huijaria" ovat mielestäsi syyllistyneet?
Ovatko neljän leijonan kenraali Gustav Hägglund ystävineen mielestäsi huijareita?
Tiesitkö se, että WinCapitasta kotiutti voittoja yli 3000 henkilöä?
Syyttömyysolettama on ilmeisesti sinulle täysin vieras termi. Puhut päärikollisista, vaikka todellisuudessa tulisi puhua pääepäillyistä. Näillä kahdella termillä on kuitenkin juridisesti hyvin olennainen ero. Minkälaista oikeusvaltiota sinä haluaisit olla rakentamassa?
Kommenttiosiossa mustamaalaat EOK:ta ja ilkikurisesti rinnastat EOK:n toiminnan valtapuolueiden vaalirahasotkuun. Minkälaisiin seikkoihin perustat näkemyksesi ja miksi pyrit tietoisesti saattamaan EOK:n kyseenalaiseen valoon? Vihjailet mielikuvituksellisista hämäristä rahoista. Tiesitkö, että nakerrat vain omaa uskottavuuttasi ala-arvoisilla ja tarpeettomasti provosoivilla blogikirjoituksilla? Yrität olla nokkela, siinä kuitenkaan onnistumatta.
Mitä väärää myöskään on siinä, että EOK puolustaa tavallisia ihmisiä, jollaisia 99 prosenttia WinCapitaan sijoittaneista takuuvarmasti myös on.
Profiilisi mukaan työllistät itsesi ESR-, Equal-, Interreg-, Tacis-rahoilla. Oletko selvittänyt kaikkien noiden "hämärien" EU-rahojen alkuperän? EU-rahahan ei siis ole kenenkään rahaa vai miten se olikaan turuilla ja toreilla tapana sanoa?
Muista kerrata termi syyttömyysolettama ennen seuraavaa blogikirjoitustasi.
Ystävällisesti, Columbo
Hemmon blogi löytyy osoitteesta: http://hemmokoskiniemi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/
Todella huolestuttavaa jos tällaisia hemmoja pääsee päättämään pohjoiskor....anteeksi suomen eduskuntaan.Kyllä on puurot ja vellit todella sekaisin kun jo poliitikotkin ovat puolueeellisia oikeuden edessä!! Mitähän seuraavaksi on odotettavissa?? Kyllä täytyy sanoa että huolestuttavana seuraan tilanteen kehitystä suomessa!!
VastaaPoistaAika velikulta tuo Hemmo, nimittelee 600 epäiltyä huijareiksi, huijaaminen omasta mielestäni vaatii selkeää tietoisuutta jonkun toiminnan laittomuudesta. Jollei tuosta ole kunnon näyttöä niin epäillyt pitää vapauttaa syytöksistä. Tuollainen kirjoittelu mitä Hemmo on tehnyt täyttää kunnianloukkauksen tuntomerkit kirkkaasti.
VastaaPoistaMistä näitä Hemmoja oikein tulee?
VastaaPoistaTämä on suoraa seurausta yhteiskuntamme vallitsevasta tilasta.
Viranomaiset eivät kunnioita lakia.
Tämä on maantapa.
Tämä tauti on paljon pahempi kuin konsanaa sikainfulenssa.
Tähän olisi lääkkeetkin olemassa ja näiden lääkkeiden sivuvaikutuksetkin olisivat tavallisen kansalaisen kannalta positiiviset.
Yksinkertaisesti ruvettaisiin kunnioittamaan lakia. Viranomaisten mahdollisuudet olisivat median välityksellä levittää tätä lääkettä ja kansa alkaisi "parantua".Ja koko yhteiskuntamme tervehtyisi.
Nyt leviää tauti ja tämäkin Hemmo on selvästikin tartunnan saanut.
Tämä nykymeno johtaa siihen että täällä vallitsee kohta "viidakonlait".
Se ei ole varmasti loppupelissä hyväksi edes niille ketä tämä nykymeno hyödyttää.
Poker
Kaveri yrittää ottaa kantaa kaikkeen, kaikesta tietämättä.
VastaaPoistaSe ei voi olla oikea keino eduskuntaan.
Lapikkaat sekasin.
Kuvio, jota nyt jossain palstoilla esitetään todisteena wincapita-pyramidista, on aivan normaali verkostomarkkinointikuvio. Verkostossa on aina joku, joka aloittaa. Sitten tulee mukaan uusia, jotka hankkivat alleen jäseniä(=edustajia tai jakelijoita, eri firmoilla eri nimikkeitä samasta asiasta) ja auttavat allaan olevia hankkimaan lisää jäseniä, mikä on yhteistyötä, joka hyödyttää verkostossa alla sekä yllä olevia jäseniä. Näin toimivat esim. Tupperware, Oriflame (joka on tietääkseni jopa pörssiyhtiö) uudempia tunnettuja verkostoyhtiöitä ovat mm. Juice+ ja Natures´of Scandinavia. Heillä samanlainen verkostoitumiskuvio, kuin mitä esitetään wincapitalla olevan. Uusien jäsenten hankinnasta saa verkostossa aina pienen palkkion ja alla olevien tuotoista eli voitoista menee prosentteja yllä oleville. Eri firmoissa voi olla eroja siinä, kuinka monesta portaasta ja kuinka paljon voittoja kertyy ylöspäin. Jos wincapitaa syytetään tästä kuviosta, pitää vaatia pantavaksi syytteeseen myös nämä suuret vanhat maailmankuulut kansainväliset verkostomarkinointia toiminnassaan
VastaaPoistakäyttävät firmat, myös pörssiin viedyt firmat. Tasapuolisuuden nimissä!!
Tämä jossain sivuilla julkaistu wincapitaverkoston kuvio näyttää selvästi, että kyseessä on aivan normaali tapa käyttää verkostomarkkinointia. Voisikohan tämän kuvion saada myös tänne Columbon sivulle? Asiassa ei pitäisi olla enää mitään epäselvää. H.
Toivottavasti puolue ymmärtää laittaa tuollaisen loan heittäjän syrjään.
VastaaPoistaSOINI PISTÄ PORUKKASI JÄRJESTYKSEEN, NIIN SAAT ÄÄNIVYÖRYN.
Kyseessä on taas selvä ja törkeä kunnianloukkaus 600 ihmistä kohtaan.
On syytä epäillä, että tässäkään täysin selvässä tapauksessa syyttäjä ei lähde syyttämään, vaikka rikosilmoituksia tehtäisiin, koska rikoksen uhri on Wincapitalainen.
KRP on leimannut WC-läiset rikollisporukaksi mustamaalaamalla, valehtelemalla ja rikkomalla törkeästi ihmisoikeus- ja esitutkintalakeja.
Tätä "rikollisporukkaa" saa kohdella miten tahansa, koska heidät on "julistettu pannaan". Jäseniltä Suomen valtio on ryöstänyt kymmenien miljoonien omaisuuden jäädytysten nimissä.
Tämä on vertaansa vailla oleva rikos, josta tulee valtava jälkipyykki.
http://hemmokoskiniemi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/52791-sain-uhkaus-sahkopostin-wincapitan-huijareilta
VastaaPoistaNyt on sähköposti kaikkien luettavana kommenteissa - Mutta missä kohtaa on uhkaus?
VOI HYVÄ IHMINEN OTA ASIASTA SELVÄÄ ENNENKUIN ON LIIAN MYÖHÄISTÄ!
... tätä en voi laskea uhkaukseksi...
Tässä muutama yritys jotka käyttävät suosittelumarkkinointia joko osana tai koko markkinoinnissaan: Toyota, Coca-Cola, IBM, Deutche Bank, Microsoft, Golgate, Mercedes Benz ym ym..
VastaaPoistaListalla on yllättäviä nimiä asiasta tietämättömille.
Laiholla riittää töitä näitä tutkiessaan.
On hyvin yleistä, että suomalaiset luulevat verkostofirmoja pyramidiksi. Esitellessäni lisäravinnetuotteita ystävilleni ja sukulaisilleni, törmään usein tuohon harhaluuloon. Moni kiinnostuu ja haluaa tilata. Kun saa kuulla, että täytyy tilauksen yhteydessä käyttää minun eli sponsorin tunnusta, hämmästyvät ja sanovat, että sehän on pyramidi, etteivät sellaiseen halua. Kun sanon, ettei se ole pyramidi vaan verkostomarkkinointitapa, eivät he sitä ymmärrä. Sanon, että tilaa sitten ilman minun tunnusta ja joudun itse soittamaan firmaan, että on tämän niminen tilaaja minun kautta. Muuten menisivät provikat jollekin muulle edustajalle jonkin automaatiokaavan mukaan.
VastaaPoistaNiin se vain on, että myyntiverkostot ovat nykyaikaa, ja ollet jo kauan. H.
SOININ pitää tietää että tässä on kysymys IHMIS OIKEUS RIKOKSESTA!! tuollaiset Hemmot ja KRP kätyrit nähdään oikeudessa!!
VastaaPoistaKUULE HEMMO KUN ET TIEDÄ ASIOISTA MITÄÄN MUUTAKUIN MITÄ OLET LUKENUT TAI KUULLUT ALÄ OTA KANTAA.
VastaaPoistahttp://hemmo.koskiniemi.ehdolla.fi/2
VastaaPoista"Hyväntahtoinen aurinko katseli heitä.
Se ei missään tapauksessa ollut heille vihainen.
Kenties tunsi jonkinlaista myötätuntoa heitä kohtaan.
Aika velikultia."
Kas kummaa Kuka toi Hemmo oikein on?JOs tuolaisia on perus-suomalaisissa niin minä ja muutama muu irtisanoutuu perussuomalaisista..Soinin kannattas pikkasen katsoa millaisia mukaan ottaa..Todella pettynyt ja tarkkaan harkitseva kelle äänensä antaa...
VastaaPoistaYhdysvaltojen liittovaltion poliisi FBI:n johtaja Robert Mueller III on ryhtynyt neuvottelemaan sosiaalisen median jättiläisen (facebook) kanssa, miten voisi saada mm. siihen kuuluvien yksityishenkilöiden tietoja haltuunsa.
VastaaPoistaMuellerin vierailu vahvistettiin Facebookin viestintäosastolta. Neuvotteluiden sisällöistä tai Muellerin ehdotuksesta ei kuitenkaan herunut julkisuuteen tietoja.
Mikäli kaavailtu laki menisi läpi, Facebook ja sen kilpailijat olisivat velvollisia rakentamaan järjestelmän, joka mahdollistaisi viranomaisille viestien ja aktiviteettien seuraamisen. Järjestelmästä tulisi näin ollen osa palvelua, mikä tarkoittaisi valvonnan laajenemista mahdollisesti myös muihin kuin yhdysvaltain kansalaisiin.
Obaman hallinnon kaksi ministeriötä ovat jo ilmaisseet vastustavansa lakihanketta. Ministeriöiden mukaan toteutuessaan laki haittaisi innovaatioita ja heikentäisi kansalaisten oikeutta yksityisyyteen.
Tämä uudessa suomesskin julkaistu uutinen on joltain osalta myös propagandaa, sillä tämä FBI
ei halua facebookiin mitään takaporttia. Koska sellainen löytyy jo pelkästään googlen puolelta ja NSA (National Security Agency) on päässyt FB:n käyttäjien tietoihin käsiksi pelkällä napin painalluksella.
Todellisuudessa tämän koko vouhotuksen takana on se, että maailman rosvoeliitti (illuminati) on joutunut suorastaan paniikkiin. Kun se on huomannut, että facebookissa verkostoituvatkin kansalaisaktiivit ja herättelevät siellä muuta joukkoa tästä zeitgeist-unesta, eli muidenkin harhaisesta todellisuudesta ja näin sosiaalinen media itseasiassa toimii tällä hetkellä mitä tehokkaimpana massojen vanginvartijatietoisuudenkin herättäjänä.
Eli tämä Facebook kusee tässä tapauksessa rikollisen maailmaneliitin omille kengille, kun NSA/Mossad/CIA/FBI ja monet muut vakoiluorganisaatiot haluaisivat sen olevan vain typerien ja epätietoisten massojen ajanviettopaikka. Mitä se tietenkin edelleen tälle prosentuaaliselle enemmistölle on.
http://nwohavaintoja.blogspot.com/
EI Hemmo-hyvä pidä lähteä soutelemaan yhdellä airolla keskelle järveä. Se kun meinaa sitä että sitten soudetaan ympyrää. Et varmasti odottanut että WinCapita on paljon ISOMPI asia kuin sinä edes ymmärrät. Blogissasi olet kärsinyt murskatappion WinCapita jäseniltä, et pysty tuomaan pöytään mitään uutta kun vanhoja KRP:n paniikkilausumia. WinCapita-asia on suomessa sen verran iso, että pikku kansanedustaja ehdokkainen ei kannate siitä alkaa hirveästi huutelemaan. Kannattaa keskittyä sellaisiin pienempiin asioihin ihan suosiolla, kuten vaikka valtion velan maksuun. Nimettömänä on pakko perus-Capitalaisen kirjoitella, koska ajojahti on edelleen päällä. Eikö jo se asia kerro jo että jotain on pahasti vialla kun osa rehellisistä kansalaisista joutuu piiloutumaan valtion harrastamalta virka-rasismilta kansanryhmää, eli meitä vinkkarilaisia vastaan.
VastaaPoista/ Pomppis
FAKTAA:
Tuusulan käräjäoikeudessa oli määrä loka-marraskuun vaihteessa käsitellä ns. WinCapita-asiassa seitsemänpäiväiseksi määrätyssä käsittelyssä jo vuosi sitten vireille pantua syytettä kahta sijoitusklubin rivijäsentä vastaan.
Maanantaina 11.10.2010 tapahtuneessa valmisteluistunnossa käräjäoikeus kuitenkin katsoi, että se ei voi ottaa asiaa vieläkään käsiteltäväksi pääkäsittelyssä, koska oikeudenkäynti WinCapitan johtoa vastaan ei ole vielä edes alkanut eikä syytteitä ole nostettu ketään muitakaan vastaan.
Ihmetystä herättää syyttäjätahon menettely siinä, että se on ylipäätään katsonut jutun jo vuosi sitten valmiiksi syytteen käsittelyä varten. Toisen syytetyn matkustuskiellon kumoamisen torjuminen ei todellakaan ole ollut riittävä peruste nostaa nämä rivijäsenet niin sanotusti löysään hirteen ainoina nimettyinä syyllisinä koko WinCapitan rikostutkinnassa.
Merkillistä on myös Keskusrikospoliisin ja syyttäjän jatkuva kaikkien asiakirjojen salaamisen vaatimus ikäänkuin klubissa edelleenkin tapahtuisi jotakin, joka asiakirjojen esittämisen kautta voisi muuttua uhaksi asian käsittelemiselle. Viranomaisilla on jo kauan ollut kaikki tiedot klubin pankkitilien tapahtumista ja näin ollen tietojen avaaminen syylliseksi epäiltyjen maineen puhdistamiseksi ei todellakaan voi enää muuttaa mihinkään suuntaan niitä tosiasioita, jotka pankkitilien tiedoista ovat klubin toiminnasta jo kauan olleet Keskusrikospoliisin tiedossa. Miksi siis yhä salaillaan ja vaaditaan suoritettua tutkintaa pidettäväksi tiukasti salassa, kunnes muutkin syytteet saadaan valmiiksi. Salailusta luopuminen ei voi enää aiheuttaa muutosta klubin toiminnan aikana tapahtuneisiin tosiseikkoihin. Ainoa, mitä salailusta luopuminen voisi aiheuttaa, olisi se, että se todennäköisesti armotta paljastaisi esitutkinnan näytön riittämättömyyden.
Aivan erikoista on se, että käsiteltävänä olevan syytteenkin osalta syyttäjä vaatii valtavaa konfiskaatiota WinCapitan jäseneltä, mutta yksikään tämän jäsenen yhteydessä mainittu asianomistaja ei tällaisia korvausvaatimuksia ole syytettyä vastaan esittänyt. Syyttäjä kertoo vaatimuksen konfiskaatiosta perustuvan tutkintakokonaisuuteen, mutta ei esitä yhtäkään dokumenttia tuosta tutkintakokonaisuudesta, johon tällainen laskentatapa perustuisi. Puolustajat eivät ole saaneet esitutkintakokonaisuuden asiakirjoja nähtäväkseen, vaikka sitä on jatkuvasti vaadittu. Ja vaikka sitä laki ja ihmisoikeussopimukset edellyttävät. Syyttäjä sen sijaan itse perustaa vaatimuksensa näihin dokumentteihin itse asiakirjoja oikeudelle esittämättä.
WinCapitan perustajan syyte on edelleen nostamatta, vaikka tutkinta on kestänyt jo kolme vuotta. Hänen tai kenenkään muunkaan rikosoikeudellista teonkuvausta ei ole minkään mittapuun mukaan tyydyttävästi esitetty kertaakaan. Sen sijaan julkisuuteen tarjotaan väitteitä 100 miljoonan pyramidihuijauksesta, mikä on täysin perusteeton arvio klubin toiminnasta.
Voiko syyttäjäpuoli toimia vastoin lakia ja olla luovuttamatta asiakirjoja puolustuksen nähtäväksi? Jos luovuttamattomuus on vastoin lakia, eikö se nollaa koko oikeudenkäynnin? Eikö laillisuuden vaatimus ole ehdoton? Eikö laiton menettely ole prosessirikos eli prosessipetos, joka mitätöi koko oikeusjutun? H.
VastaaPoistahttp://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2010/11/1229802/ratkaiseeko-verkko-rikokset-poliisin-puolesta
VastaaPoistaässä Hemmon uusin kirjoitus tämän päivän Pohjolan Sanomissa sivulla 17. Kaverilla on aika samat jutut mitä muissakin medioissa, ilmeisesti kokee jotenkin jääneensä Juntusen varjoon. En ymmärrä Hemmo ihan oikeasti, MIKSI sinun pitää kiusata syyttömiä ihmisiä hölynpölykirjoituksillasi ?Todellakin toivon että sinun kaltaisesti "sedät" eivät pääse eduskuntaan. Tässäkin kirjoituksessa olet vain päättänyt että WinCapita on huijaus. Viittaat KRP:n kiistattomiin näyttöihin, Yhtään tälläistä näyttöä ei olla kuitenkaan 3 vuoden aikana esitetty, edelleenkään.
VastaaPoistaKirjoitus kokonaisuudessaan:
Varoituksen ääni äänestäjille
Euroopan Oikeusturvan Keskusliiton eli EOK:n ovat vallanneet WinCapitan talousrikollisesta toiminnasta syytetyn yrityksen sijoittajat. Rovaniemellä 24.4.2010 pidetyssä liittokokouksessa toiminnanjohtaja Jarmo Juntutusella oli valtakirja, joka oikeutti lähes 1500 ääneen, jolla hän yksin valtaisasti teki koko liittoa koskevat päätökset mm.sääntömuutokset. Muut 30 osallistujaa olivat noviisin asemassa päätöksiä tehtäessä. Yhdistys saa suurimman osan tuloista WinCapitan jäseniltä ja on riippuvainen heidän eduista ja intresseistä. Katso video kokouksesta: http:// www.youtube.com/watch?v=SacUrNG7usc
EOK:n tausta ollessa tälläinen olen julkisuudessä perännyt, sitä, että miksi yhdistys sotketaan perussuomalaisten ja Juntusen vaalityöhön ? Eikö Jarmo voi tehdä vaalityötä omana itsenään ja jättää työnantajansa pois, varsinkin kun EOK:n kytkentäon ilmeinen talousrikoksista epäiltyyn yritykseen. Keskusrikospoliisin näytöt ovat kiistattomat ja itse pääsyytetty Hannu Kailajärvi on tunnustanut rikollisen toiminnan.
Perussuomalaisten vaalityön kannalta on tärkeää, että EOK ei liity mitenkään meidän vaalityöhön ja jokainen ehdokas tekee vaalityötä omana ja perussuomalaisten nimissä. Vain näin voidaan välttää mielikuva, että EOK:lla ja perussuomalaiset puolueena olisi joku yhteistyösuhde. Perussuomalaisten jyväskyläläinen kansanedustajaehdokas Jorma Uski on ollut mukana EOK:n toiminnassa ja jättäytynyt pois yhdistyksen epäselvyyksistä ja yhteydestä WinCapitan sijoittajiin. Jorma Uskilla on paljon kirjoituksia EOK:sta ja WinCapitasta, jotka löytyy osoitteesta http://jormauski.vuodatus.net/blog/2320 ... a-puhkesi/
Perussuomalaisten puolesta on pahoillani siitä, että olen nostanut julkisuuteen tälläisen asian, mutta toiminnassani lähden siitä, että parempi kertoa rehellisesti sen minkä tuntee oikeaksi.Perussuomalaisuus on niin hieno asia, että sitä ei pidä sotkea talousrikollisuudesta epäiltyihin piireihin ja tahoihin. Tästä minä ainakin pidän kiinni. Samalla olen halunnut heittää varoituksen äänen kaikille kansalaisille. Jokainen sitten itse tykönään tehköön omat johtopäätöksensä."
/ Pomppis
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistahttp://www.oxpaha.fi/
VastaaPoista"kertoa rehellisesti sen minkä TUNTEE oikeaksi"
VastaaPoistaEikö tuossa asemassa jo pitää olla TIETOA mistä kirjoittaa!?
Lynkkausmieli toteututaan "musta tuntuu" periaattella! Ja sitä en haluaa eduskuntaan!