torstai 31. joulukuuta 2009

Tilinpäätös 2009

Nyt vuoden viimeisenä päivänä, on tullut aika tehdä lyhyt yhteenveto vuodesta 2009.

Vuosi 2009 oli todella ikimuistoinen ja myös ensimmäinen Columbon blogin näkökulmasta. Vuoden aikana Columbo sai suuren joukon uusia ystäviä ja myös joitakin yksittäisiä yhteydenottoja ihmisiltä, jotka eivät blogista ole pitäneet. Jokainen meistä tietää, että kaikki eivät pidä samoista asioista ja se on toisaalta yksi elämän rikkaus. Erilaisuus kunniaan ja jokainen rakentakoon elämästään oman näköisensä. Annetaan kaikkien kukkien kukkia.

Jokaisella on mahdollisuus oppia ja kehittyä. Case WinCapita on tuonut tietooni useita henkilöitä, jotka ovat muuttaneet mielipiteitään hyvinkin radikaalisti. Monet WinCapitasta negatiivisesti ajatelleet ja kuvitelleet ovat lopultakin tiedostaneet tosiasiat. He ovat vihdoin ymmärtäneet, että WinCapitaan on kohdistunut suuri joukko täysin perättömiä syytöksiä.

Olen tällaisesta ihmisten silmien avautumisesta erittäin iloinen. On tärkeää, ettei ota mitään tietoa vastaan ajattelematta. Jokainen meistä kokee maailman aina oman kokemuspohjan kautta. Ei ole kahta samanlaista ihmiselämää eikä kahta samanlaista kokemuspohjaa. Asioiden ymmärtämiseen ei riitä pelkästään se, että osaa lukea. On tärkeää myös ajatella omilla aivoillaan. Meillä kaikilla on lupa oppia omista ja toisten virheistä. Kaikki vieras voi helposti tuntua jollaintapaa pelottavalta.

Uskon ja toivon, että ensi vuoden aikana Columbon blogissa on entistä enemmän myönteisiä ja hyväntuulisia kirjoituksia. Toivon myös, että kaikenlainen turha vääntäminen vähenisi ja voisin blogin välityksellä tuoda entistä useammin hymyn lukijoiden kasvoille. Selvää on kuitenkin sekin tosiasia, että ilouutinen ei ole jokaiselle ilouutinen. Joitakin tahoja kanssaihmisten menestys harmittaa suunnattomasti. Näin meillä Suomessa.

Seuraavaksi lyhyt katsaus siihen miltä Columbon blogi näyttää tilastojen valossa.


Blogin suuri lukijamäärä on yllättänyt minut monesti. Todennäköistä on myös, että yhden IP-osoitteen takaa blogia lukee useampi henkilö. Todellista lukijamäärää voi siis vain arvioida.

Columbon blogilla on nyt ikää 197 vuorokautta.

Sivustolla vieraili kävijöitä 67:sta eri maasta.

TOP 5 maat


Sivustolla vieraili kävijöitä 497:sta eri kaupungista.

TOP 5 kaupungit


Blogin lukijamäärä kasvoi jokaisena kuutena kuukautena. WinCapita kiinnostaa ihmisiä kaikkialla ja hyvinkin laajasti. Uskon, että näistä lähtökohdista on kaikkien helpompi jatkaa taistelua tulevana vuotena.

Olen elämäni aikana oppinut, että työn ja perheasioiden yhteensovittaminen ja erityisesti näiden kahden tekijän yhdistäminen on oma taiteenlajinsa. Tästä johtuen en ole Mrs. Columboa päästänyt blogissani ääneen. Nyt kuitenkin juhlamielen ja Uuden vuoden kunniaksi teen tässä asiassa poikkeuksen.

Oheisella videolla esiintyy Mrs. Columbo.



" Ei tehdä elämästä liian totista... " =)

Haluan toivottaa kaikille onnellista ja menestyksekästä vuotta 2010!

keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Kurkistus keskustelupalstojen maailmaan

WinCapitasta on tarjolla monenlaista tietoa internetin ihmeellisessä maailmassa. Tietoa löytyy niin puolesta kuin vastaan. Tietolähteiden luotettavuutta on pakko jollain tavalla pohdiskella sillä kaikkien kertomukset eivät voi räikeiden ristiriitaisuuksien vuoksi olla totta.

Muutamat keskustelupalstat ovat täynnä mustamaalausviestejä ja korviini kantautuu jatkuvasti kaikenlaisia, mitä ihmeellisempiä huhuja ja teorioita. Jotkut aktiivit jaksavat päivästä toiseen mustamaalata kaikkea, mikä liittyy WinCapitaan. Keskustelupalstojen höyrypäiden ajatusmaailma on myötähäpeää ja samalla myös sääliä herättävä.

Tosiasioiden hahmottaminen ja sisäistäminen vaikuttavat joillekin täysin ylivoimaisilta haasteilta. Jatkuvasti on esitettynä samojen tahojen kertomana, mitä epäloogisempia teorioita.

Viha-rakkaus-suhteessa elävät AdaFlink ja Cluso628 ovat Suomi24-palstan legendoja. Molemmat heistä ovat joutuneet syömään sanansa jo useamman kerran, mutta silti sama hurmoksellinen lietsominen jatkuu ja jatkuu. En vieläkään ole ymmärtänyt mm. tämän taisteluparin motiiveja ruoskia WinCapitaa ja sen jäsenistöä.

Cluso antoi kiistattomat näyttönsä osaamisestaan aiemmin PasiRadion haastattelussa ja AdaFlink elää puolestaan omassa satumaailmassaan. AdaFlinkin ajatusketjut ovat täysin epäloogisia. Sanonnan mukaan tyhjät tynnyrit kolisevat eniten. AdaFlink puhuu paljon.

AdaFlinkin maailma on myös täysin mustavalkoinen. Hänen ennakkoasenteensa ei anna edes mahdollisuutta minkäänlaiselle järkevälle pohdiskelulle. AdaFlink on syyllistynyt silmittömään mustamaalaamiseen ja useassa kohdassa on tullut ilmi, että hänen taustatietonsa ovat todella heikot. Kysynkin sinulta AdaFlink, mikä on WinCapita?

Mikäli joku haluaa tuoda esille totuuden WinCapitasta, on hän AdaFlinkin silmissä automaattisesti huono ihminen ja väärässä kaikessa mitä ikinä tekeekin.

Mikäli elää satumaailmassa, levittää valheellisia huhuja ja leikkii asiantuntijaa aiheesta, josta ei tiedä tarpeeksi, on automaattisesti hyvä ihminen ja huipputyyppi. Tärkeintä on, että henkilö on kaikessa tekemisessään WinCapita -vastainen. AdaFlinkista saa silloin uuden ystävän.

Columbosta AdaFlink ei käsittääkseni pidä kovinkaan paljon. Miksi ihmeessä?

Olen luullut, että AdaFlinkin nimimerkin takaa löytyy aikuinen ihminen, mutten enää voi olla siitäkään varma. Järkevät aikuiset ajattelevat ensin ja suoltavat ajatuksiaan vasta sitten muiden ihmisten tietoon. AdaFlink toimii juuri päinvastoin.

AdaFlink leikkii WinCapita -spesialistia, vaikka aukottomasti on tullut kaikkien tietoon, ettei "Huhumylly" tiedä WinCapitan todellisuudesta yhtikäs mitään. Hänen näkemyksensä WinCapitan todellisuudesta on pahasti vääristynyt. AdaFlinkin usko sanomaansa elää yhä, mutta mitenköhän kauan?

AdaFlinkin edustamassa maailmassa hyvien ja pahojen jako on kärjistetysti seuraava:

Pahikset:
Juntunen, Pitkänen, Kavonius, Kailajärvi, Hentunen, Columbo, Uoti, Leivo, EOK, 12.000 WinCapitan jäsentä ja heistä erityisesti sponsoreina toimineet. Pahoja ovat myös kaikki, jotka rohkenevat kyseenalaistaa mustamaalaajien epäloogiset sepostukset.

Hyviksiä:
Vuorikoski, Eronen, Laiho, Soronen, Roth, Kyngäs, Nars, Kantanen, Puttonen, Heikelä, Rautava, Vuorivirta-Heikkinen, Lumiala, KRP. Hyviä ovat myös kaikki keskustelupalstojen tylyttyjät.

Mikä on joidenkin yksittäisten ihmisten motiivi tuottaa keskustelupalstoille nimimerkin takaa satoja tai jopa tuhansia WinCapitan vastaisia viestejä?

Keskustelupalstat ovat nykyaikaa ja on hyvä, että ihmiset pääset kertomaan tuntemuksiaan. On syytä kuitenkin muistaa, että kirjoittajat ovat vastuussa sanomisistaan. Mustamaalaaminen ja perättömien huhujen levittäminen ei ole hyväksyttävää edes nimimerkin takaa. Selviääkö mustamaalausta parin vuoden ajan harjoittaneet tästä kaikesta pelkästään sakoilla?

Olen monesti muistuttanut, että totuutta ei voi paeta. Totuuden paljastuminen saattaa toki pelottaa, mutta siihen kannattaa myös henkisesti varautua.

Tuusulan oikeudenkäynti oli wincapitalaisten ensimmäinen erävoitto. Kailajärven vapautuminen oli wincapitalaisten toinen erävoitto. Milloin tulee jäsenten seuraava erävoitto?

tiistai 29. joulukuuta 2009

Winwincapita.blogspot.com

Case WinCapita on saanut monia mielenkiintoisia juonenkäänteitä viime viikkoina. On ollut ilo huomata, kuinka paljon myönteisiä asioita onkaan tapahtunut joulukuun aikana. On toki myös selvää, että odottavan aika on pitkä.

Elämässä on kuitenkin tilanteita, jolloin odottaminen on välttämätöntä. Todellisuudessa tapahtumat eivät aina etene yhtä nopeasti kuin Jack Bauerin maailmassa.

Joulukuussa on avattu myös uusi WinCapitaa käsittelevä blogi osoitteessa: Winwincapita.blogspot.com

Blogissa on laadukkaita kirjoituksia ja seuraavista teksteistä saa hyvää lisätietoa WinCapitan vaiheista ja WinCapitaan liittyvistä ilmiöistä:

KRP ja salaiset oikeudenkäynnit 26.12.2009


Jäsenistön ajojahti 10.12.2009


WinCapita, valuuttakauppa ja viranomaisrikollisuus 7.12.2009

Suosittelen tutustumaan blogin asiallisiin ja asiantunteviin kirjoituksiin.

sunnuntai 27. joulukuuta 2009

Paluu arkeen ja blogille uusi ilme

Juhlat ovat tältä erää juhlittu ja on aika palata arkeen. Joulu meni todella rauhallisissa tunnelmissa ja muutaman päivän rentoutuminen teki erittäin hyvää. Hyvin levänneenä on oikein mukava palata taas sorvin ääreen ja jatkaa reippaana siitä mihin jäimme ennen joulua.

Muutamia yhdeydenottoja jo ehdinkin saamaan eilisen aikana ja oli taas mukava kuulla, että myönteisiä asioita tapahtuu jatkuvasti. Toivottavasti myös blogin lukijat ovat ladanneet akkunsa tulevia seikkailuja varten.

Columbon blogi sai viikonloppuna uuden yleisilmeen 6kk:n kunniaksi, joten tuli sitä lomalla sentään muutakin tehtyä kuin pelkästään syötyä kinkkua.

tiistai 22. joulukuuta 2009

Hyvää ja rauhallista joulua!


Sain tänään useita joulutervehdyksiä ja julkaisen tässä jouluisen kuvan, jonka sain eräältä hienolta mieheltä. Kaikille joulutervehdysten lähettäjille suuret kiitokset!

Nyt siis on vihdoinkin tullut aika sulkea konttorin ovi ja lähteä vaimon kanssa viettämään rentouttavaa joululomaa. Palaan ääneen kuitenkin vielä ennen alkavaa vuotta. Laitetaan sitten siinä yhteydessä kulunut vuosi pakettiin.

Kerätään kaikki nyt jouluna voimia tulevan vuoden koitoksiin.

Toivotan kaikille oikein hyvää ja rauhallista joulua!

sunnuntai 20. joulukuuta 2009

Toimittaja Roth tarttui syöttiin

kuva: Aamulehti
kuvassa: Seppo Roth

Columbo laittaa huomenna konttorin kiinni ja lähtee vaimon kanssa joulunviettoon.

Ennen huomista otan kuitenkin tarkasteluun 16.12.2009 Aamulehdessä olleen kirjoituksen. Seppo Rothin kirjoitus oli nimeltään "Ovela syötti juristilta". Rothin juttu oli kokonaisuudessaan myötähäpeää herättävä ja asiasisällöltään luvattoman heikko.

Kysynkin, että minkälaisessa kuplassa toimittaja Seppo Roth edelleen elää? Olen ennen case WinCapitaa luullut, että toimittajat edes hetken pohtisivat asioita ennen kuin suoltavat eriskummalliset ajatuksensa paperille.

Tarkastellaan seuraavaksi, mitä Seppo Roth siis sanoikaan.

Rothin mukaan Kavonius antoi jännittävän lausunnon. Mikähän Kavoniuksen jutussa Seppoa oikein jännitti? Mielestäni Kavoniuksen juttu on informatiivinen, muttei mitenkään erityisen jännittävä.

Roth väittää, että "Tuollaista ennustavaa ohjelmistoa ei ole olemassa. Eikä voi olla, toimivilla valuuttamarkkinoilla."

Kyseinen väite on täysin ristiriidassa sen kanssa, mitä KRP ja oikeuslaitos tietävät. Oliko Seppo Roth kärpäsenä katossa, suljetuin ovin käydyssä oikeudenkäynnissä vai mistä kummasta toimittaja Roth saa tietonsa? Tietolähde on kuitenkin ollut huono. Tarkemmin sanottuna surkea.

Onneksi rautalankaa on yhä jäljellä.

Tässä lainaus perjantaina julkaistusta tiedotteesta: "KRP on pyytänyt tiedottamaan minua, että heillä ei olisi hallussaan WinCapitan valuuttakauppaohjelmistoa. - En voi luonnollisestikaan antaa tällaista lausumaa tai tiedotetta, koska en voi tietää mitä KRP:llä on hallussaan", toteaa Kailajärvi.

Roth ei usko valuuttakauppaohjelmistoon, mutta KRP uskoo. Mielenkiintoista.

Onko Seppo Roth vakavissaan sitä mieltä, ettei valuuttaparien kurssimuutoksia voi mitenkään ennustaa? Ennustavia ohjelmistoja on kuitenkin jo nyt olemassa. Onko tämä Sepolle kokonaan uusi tieto? Muuttuuko valuuttakurssit mukamas täysin sattumanvaraisesti?

Seppo toteaa myös seuraavaa "Kavoniuksen lausunto on terävän asianajajan syötti. Sillä saadaan keskustelua ohjattua pääasiasta sivuun. "Ohjelmiston kehitystyöllä" ei tosiasiallisesti ole mitään tekemistä vapauttamisen kanssa."

Onko mahdotonta hyväksyä se tosiasia, että Kavonius puhuu totta ja suuri yleisö on ollut väärässä koko case WinCapitan ajan?

Pakosti tulee sellainen tunne, että toimittaja Roth yritti olla huomattavasti nokkelampi ja osaavampi, kuin sitten todellisuudessa olikaan. Mikähän mahtaa olla Rothin todellinen tietotaito valuuttakaupan saralla? Kuinka hyvin Roth tuntee myöskään WinCapitaa? Perustuuko Sepon valuuttakaupan asiantuntemus lähinnä blogissakin esillä olleiden "asiantuntijoiden" valheisiin. Valheet eivät muutu todeksi siinä hetkessä, kun niistä kirjoitetaan lehteen. Case WinCapitan myötä epäpäteviä toimittajia tulee esille päivittäin.

Googlesta selviää moni asia. Kun etsii huolella niin paljastuu sellainenkin asia, että "asiantuntijat" ovat monesti eksyneet syvälle metsään. Maailma muuttuu ja kehitys kehittyy.

Automaatteja ( robotteja ) on olemassa: Automated Trading Championship 2008
http://championship.mql4.com/2008/

Aamulehden juttu kokonaisuudessaan:
http://www.aamulehti.fi/teema/paivannopeat/ovela-syotti-juristilta/164657

perjantai 18. joulukuuta 2009

Hannun Kailajärven lausuma 18.12. klo 15:30 kuulustelujen jälkeen


Tässä Hannu Kailajärven lausuma 18.12.2009:

"KRP on pyytänyt tiedottamaan minua, että heillä ei olisi hallussaan WinCapitan valuuttakauppaohjelmistoa. En voi luonnollisestikaan antaa tällaista lausumaa tai tiedotetta, koska en voi tietää mitä KRP:llä on hallussaan.

KRP:n tutkija on tänään luovuttanut minulle kannettavan tietokoneen, jolla tein tuotekehitystä Ruotsissa ollessani. En voi kuitenkaan käyttää kyseistä konetta tuotekehityksessä, koska en voi olla varma tuotekehityksen salassapitävyydestä. Koneelle on voitu asentaa vakoiluohjelmia tai laitteita, jotka välittävät informaatiota ulospäin.

Minulle on luvattu käyttöön puolustuksen kannalta välttämättömään työhön tarvittava laiteympäristö vuoden vaihteen jälkeen, niin että olen itse paikalla kun "neitseellinen" laitteisto hankitaan. Voin aloittaa tuotekehityksen tämän jälkeen.

Teleoperaattoreiden toimesta tai välityksellä voidaan ladata kenen tahansa matkapuhelimeen ohjelmia ilman käyttäjän tietämättä. Ohjelmalla voidaan esimerkiksi matkapuhelimen kautta kuunnella lähiympäristössä tapahtuvaa keskustelua, vaikka matkapuhelin olisi pois päältä. Puheluitani on nauhoitettu Ruotsissa ollessani pitkin syksyä. Olen saanut myös kuunneltavakseni kyseisiä nauhoitteita esitutkinnan aikana. Ihmettelin tuolloin, että kuuntelua oli harjoitettu, vaikka olin hankkinut useita matkapuhelimia eri yhteydenpitoihin ja myös prepaid-yhteyksien kautta. Nykytekniikka mahdollistaa monenlaista seurantaa, joista ihmiset eivät ole läheskään tietoisia. Herää kysymys, onko esimerkiksi minuun kohdistuneissa kuunteluissa ja seurannassa ollut viranomaisluvat kunnossa?

Lisäksi ihmettelen, miksi kiinniottamiseni tapahtui vasta 10.12. kun tuotekehitys oli jo jollain tapaa loppusuoralla, vaikka kuuntelua ja seurantaa oli suoritettu jo pitkin syksyä.

Nauhoitteista käy esimerkiksi selville, että olin vapaaehtoisesti ilmoittautumassa viranomaisille viimeistään tammikuun 2009 loppuun mennessä.

Elämme Orwellin kuvailemassa yhteiskunnassa."

Kavonius äänessä 16.12.2009

OTT Petter Kavonius oli Radio Rockin Korporaation vieraana 16.12.2009.

Toimittaja Jussi Heikelän puheissa paistoi jälleen valtava WinCapita-vastainen asenteellisuus. Toki on ymmärrettävää, että Heikelän tietämys ei ulotu valuuttakaupan saloihin. Heikelä mainitsee yhtenä tietolähteenään Iltalehden, joten asennevamma ei ollenkaan yllätä.

Youtuben teknisten rajoitusten vuoksi alkuperäistä ääninauhaa on jouduttu hieman lyhentämään. Haastattelusta on poistettu joitakin Heikelän välihuuteluita ja naurunpurskahduksia, mutta mitään olennaista Kavoniuksen sanomisista ei ole tarvinnut jättää tästä leikkeestä pois.

Jokainen aikuinen ihminen voi tehdä omat johtopäätöksensä käyttäytyykö toimittaja Heikelä tilanteeseen sopivalla tavalla. Heikelän lähestymistapa on toki viihteellinen, mutta kuullut välihuutelut sopivat lähinnä yläasteen tupakkapaikalle, eikä suinkaan tällaisen asiapitoisen aiheen käsittelyyn radiossa. Eihän kukaan voi olla ikuisesti teini.

Mitähän tarkoittaa toimittaja Heikelän lausahdus, kun hän mainitsee, että maailman eniten treidatusta sijoituksen lajista eli valuuttakaupasta ei kukaan ymmärrä yhtikäs mitään. Mikähän oivallus on tämän päättelyketjun takana? En siis ymmärrä miten kummassa toimiala voi olla jättimäinen ilman, että joku siitä jotain ymmärtäisi?

Petter Kavonius käyttäytyi provosoivien toimittajien kanssa keskustellessaan erittäin tyylikkäästi. Kavonius ei lähde kyykyttämään ketään vaikka sellaiseenkin olisi muutama otollinen tilaisuus ollut tarjolla. Samalla tuli myös korjattua joitakin mediassa olleita virheellisiä väittämiä. Fiksu mies käyttäytyi jälleen ammattimiehen tavoin.



Alkuperäinen ääninauha löytyy kokonaisuudessaan Radio Rockin kotisivuilta.

tiistai 15. joulukuuta 2009

Miten media tiedotti?

kuva: Ilta-Sanomat
Hannu Kailajärven eilinen vapautuminen yllätti kaikki. Koko tilanne on nyt monella tapaa hämmentävä, sillä useimpien mielestä tässä ei pitänyt käydä näin. Ennakkoasenteet kahlitsevat valitettavan usein ihmisten omaa ajattelua ja on tullut selväksi, että oikeuden päätös on ollut monille jopa ylivoimainen ymmärtää.

Vajaan vuorokauden aikana media on uutisoinut eilisistä tapahtumista, mutta mielestäni näinkin keskeinen asia ei toistaiseksi ole saanut ansaitsemaansa huomiota. Ymmärrän kyllä, että laadukas tiedottaminen vaatii huolellista perehtymistä aiheeseen ja objektiivisen avointa mieltä. Tällainen yhdistelmä on toki haastava.

Median tulisi käyttää tervettä kritiikkiä tietolähteidensä kanssa. Valtion virka ei ole automaattinen tae siitä, että viranhaltija olisi tehtävässään pätevä. Myöskään virkavastuu ei tarkoita tässä maassa yhtään mitään. Kaikilla ihmisillä on vastuu tekemisistään ilman virkaakin. Termien taakse on kenenkään turha yrittää piilouta. Miksi Rautavan Seppo vielä eilen vastusti Kailajärven vapauttamista? KRP:n toive ei siis toteutunut eilen oikeudessa. On hyvä, ettei Rautavan johtama tutkinta voi loputtomiin huseerata mielivaltaisesti. Sepolla ei riittänyt näytöt.

Eilinen tiedottaminen herättää paljon erilaisia ajatuksia. Case WinCapitan "asiantuntijana" ja "ratkaisijana" esiintynyt ja jopa palkittu MTV3 antoi palstatilaa eilisessä uutislähetyksessä Kailajärven vapautumiselle "ruhtinaalliset" 11 sekuntia. Voisiko MTV3 tehdä nykytietojen valossa tiivistelmän siitä, mikä oikeasti on WinCapita ja kuka on Hannu Kailajärvi?

Mitä MTV3 siis todellisuudessa ratkaisi ja selvitti yli kaksi vuotta sitten? Oliko MTV3 koko tämän järjettömän kärsimysnäytelmän liikkeelle paneva voima vai mistä tämä kaikki sekoilu sai alkunsa? Kuka nostaa käden ylös virheen merkiksi? Laihoko?

MTV3 on ruoskinut Kailajärveä ja WinCapitaa syyskuusta 2007 lähtien. Mikä on yleensäkään toimittajien moraali tällaisissa asioissa? Mentiinkö missään kohtaa omasta mielestä metsään? Julkisen sanan neuvosto ei ole myöskään millään tapaa uskottava. Voiko Jussi kavereineen päättää ovatko Salla ja muut yli-innokkaat tehneet virheitä?

Monen toimittajan toiminta muistuttaa petoeläimen käyttäytymistä. On häpeällistä ja ammattitaidotonta syyllistyä puolueelliseen tiedottamiseen. Kolikon molemmat puolet kun ovat aina samanarvoisia. Eikö niin? Toivon todella, ettei sinisilmäisiä hölmöjä päästettäisi töihin lehtien toimituksiin. Toisinaan toimittajat tavoittelevat liian suuria saappaita ja olisikin tärkeää tiedostaa omat rajallisuutensa. Firmasarjan potkupalloilija ei voi vakavissaan tavoitella paikkaa FC Barcelonan avauskokoonpanossa.

Olen järkyttyneenä seurannut median ja useiden mustamaalaavien ihmisten toimintaa. On tullut täysin selväksi, että jotkut tahot jopa nauttivat toisten kärsimyksestä. On todella surullista huomata kuinka itsekkäästi ja julmasti jotkut kanssaihmiset ovat mässäilleet ihmisten vastoinkäymisillä.

Miten toisen ihmisen vastoinkäymiset ja kärsimys voivat tuottaa jollekin typerykselle hyvän mielen? Onko täysin ylivoimainen taito joskus pysähtyä miettimään miltä toisesta ihmisestä tuntuu? Ihminen on kuitenkin aina ihminen. Empaattisuuden puute ja sairalloinen itsekkyys ovat molemmat vakavia vaivoja. Väitän, että hyviä juttuja voi kirjoittaa muutenkin, kuin alentumalla mustamaalaamiseen.

Lukijoiden olisi syytä oppia näkemään myös lööppien taakse. Tämä siitä syystä, että lööppien ykköstehtävä on myydä lehtiä eikä välittää totuudenmukaista informaatiota. Tulisi myös tiedostaa, että toimittajat voivat tehdä isojakin virheitä. Se, että jokin asia lukee lehdessä ei tee asiasta totta. Monessa muussa maassa uskalletaan kyseenalaistaa median toimintaa. Suomalaiset ovat monesti liian kilttejä ja hölmöjä. Onko media myöskään valmis myöntämään virheitänsä?

Tässä muutamia lainauksia viimeisen vuorokauden aikana julkaistusta varsin asiallisista uutisoinnista:

Ilta-Sanomat:
Kailajärveä avustaneen oikeustieteen tohtori Petter Kavoniuksen mukaan Kailajärvi jatkaa kehittämänsä valuuttakauppaohjelmiston kehitystä, joka on ollut pysähdyksissä vuoden kestäneen tutkintavankeuden aikana.

- Ihmiset, jotka ovat voineet itse käyttää ohjelmistoa, ovat olleet siihen hyvin tyytyväisiä. Se ennustaa hyvin valuuttakurssien muutoksia, Kavonius sanoo.

Avustajan mukaan koko ongelman ydin on "päätöksentekovääristymissä".

-Perusidea on se, että ihmisen päätöksenteko perustuu vajavaisiin ja puutteellisiin tietoihin. Ihminen ottaa todellisuudesta huomioon vain joitakin seikkoja. Tätä kutsutaan heuristiikaksi, Kavonius selvittää.

Tämän takia Kailajärvi pyrkii automatisoimaan valuuttakaupan.

Tietokone pystyy ottamaan huomioon valtavan määrän dataa. Ongelma on ollut, että dataa ei ole pystytty jalostamaan päätöksiksi.

Kailajärveen ja WinCapitaan kohdistetuissa rikosepäilyissä on Kavoniuksen mukaan niin ikään kyse päätöksentekovääristymistä.

Kailajärven bisneksiä rajoittaa edelleen matkustuskielto, jonka ollessa voimassa hän ei saa poistua Pirkanmaalta.

Kavoniuksen mukaan poliisin edustaja ja syyttäjä vastustivat vapauttamista jyrkästi istunnossa, joka venyi pitkäksi ja pidettiin suljettujen ovien takana.


Iltalehti
- Kailajärvi ei mennyt kotiin lepäämään vaan töihin, oikeusavustaja Petter Kavonius toteaa.

Kavoniuksen mukaan on oleellista, että Kailajärvi voi jatkaa valuuttakauppaohjelmistonsa kehittelyä. Osin siksi puolustus vaati hänen vapauttamistaan. Oikeusavustajan mukaan Kailajärvi ehti saavuttaa ennen vangitsemistaan edistysaskeleita ohjelmansa kanssa.

Syytteet vielä nostamatta

- Ei välttämättä tule oikeudenkäyntiä. Syytteitä ei ole nostettu, Kavonius toteaa.

Todennäköisyyttä tähän hän ei halua arvioida, mutta myöntää, että painetta on paljon. Kailajärvi ehti olla tutkintavankeudessa vuoden.

Kailajärvellä on kuitenkin matkustuskielto, joka rajoittaa hänen liikkumisensa Pirkanmaan alueen sisälle. Kailajärvi on kiistänyt syyllistyneensä rahankeräysrikokseen. Poliisi jatkaa jutun tutkintaa.



STT
Oikeus vetoaa kohtuullisuuteen

Käräjätuomari Mika-Pekka Sarkkisen mukaan oikeus käytti WinCapita-jutun epäillyn Hannu Kailajärven vapautusasiassa kohtuullisuus ja suhteellisuus -periaatteita. Kailajärvi ehti olla vangittuna lähes vuoden.

Sarkkisen mukaan tuleva oikeudenkäynti voidaan turvata matkustuskiellolla.

Keskusrikospoliisin esitutkintaa oikeuden päätös ei vaikeuta.

Rikostarkastajan Maria Vuorivirta-Heikkisen mukaan jutun päähaaraan liittyvä juttukokonaisuus pyritään saamaan syyttäjälle syyteharkintaan vielä tämän talven aikana.


EOK
Hannu Kailajärvi oli tiistai-iltapäivällä puhelinyhteydessä EOK:n toiminnanjohtaja Jarmo Juntuseen. Kailajärvi osoitti kiitokset EOK:lle kaikesta oikeusturvatyöstä ja tuesta mitä hän ja wincapitan jäsenistö on oikeusturvajärjestöltä saanut. - Arvostan EOK:ta ja teitä kaikkia hyvin paljon. - Te teette arvokasta työtä, kiitteli Kailajärvi.

WinCapitan jäsenille Kailajärvi lähettää tervehdyksensä ja hyvän joulun toivotukset. Hannu Kailajärvi kertoi, että hän viettää joulun läheistensä kanssa. Pyrin tiedottamaan klubin jäseniä joulun jälkeen, viestii Kailajärvi.

Myöhemmin joulun jälkeen Kailajärvi aikoo ryhtyä tutkimaan poliisin luovuttamaa esitutkinta-aineistoa sekä kehittämään automaattisen valuuttakauppaohjelmiston kehittämistä. - Haluan tavata myös OTL varatuomari Ilkka Pitkäsen, toteaa rauhallisen oloinen mies Pirkanmaalta.

maanantai 14. joulukuuta 2009

Hannu Kailajärvi vapautettiin

EOK:n tiedote:

Oulun käräjäoikeus on tänään vapauttanut WinCapitan pääepäillyn Hannu Kailajärven tutkintavankeudesta.

Kailajärven oikeusavustajan, oikeustieteen tohtori Petter Kavoniuksen mukaan Kailajärvella on matkustuskielto, jonka mukaan hän ei saa matkustaa Pirkanmaan ulkopuolelle. Kailajärvi lähtee Oulun vankilasta välittömästi.

Kailajärvi pääsee työstämään valuuttakaupan robotin valmiiksi

Kavoniuksen mukaan Kailajärvi vapautettiin odottamaan oikeudenkäyntiä, jotta hän voisi tehdä valmiiksi automaattisen valuuttakauppaohjelmiston, jota hän kehitti ennen kuin hänet vangittiin.

Keskusrikospoliisin WinCapitaan liittyvä esitutkinta jatkuu normaaliin tapaan.

EOK:n toiminnanjohtaja Jarmo Juntunen luonnehtii Oulun käräjäoikeuden päätöstä wincapitalaisten toiseksi erävoitoksi. Erityisesti pääepäillylle tämä on merkittävä asia, sanoo Juntunen.


WinCapitan jäsenistö otti uutisen riemulla vastaan. Jäsenistön keskuudessa liikkui huhu, että tänään maanantaina tapahtuu jotain yllättävää. Tämä yllätys ylitti kyllä villeimmätkin odotukset.

Tsemppiä Hannulle ja tervetuloa kotiin!

sunnuntai 13. joulukuuta 2009

WinCapitan pikkujoulut 13.12.2009


WinCapitan jäsenistö vietti tänään pikkujouluja Laukaan Peurungassa. Tilaisuuteen osallistui n. 500 jäsentä. Tilaisuuden ilmapiiri oli kokonaisuudessaan hyvin ystävällinen ja lämmin. Joulun tunnelma välittyi musiikkiesityksissä ja monissa laadukkaissa puheenvuoroissa.

Juhlavieraat saivat kuulla case WinCapitan tuoreimmat kuulumiset varatuomari Ilkka Pitkäseltä ja EOK:n Jarmo Juntuselta. Myös jäsenistön edustajat käyttivät ansiokkaita puheenvuoroja. Torstain oikeudenkäynnin yhteydessä tapahtuneesta syyttäjän sekoilusta kerrottiin jäsenille lisää yksityiskohtia. Syyttäjän koheltaminen nauratti juhlavieraita suuresti. Syyttäjä oli ollut jopa enemmän hukassa, kuin kukaan osasi arvata.

Joulujuhlassa kuultiin joululauluja sekä Hannu Kailajärven joulutervehdys.

Lainaus Kailajärven joulutervehdyksestä:

Haluan lähettää teille suuret kiitokset kannustavista korteista, kirjoista ja lämpöisistä villasukista. Toivon, että tuette toinen toistanne ja muistaisitte erityisesti heitä joilla on tässä ajassa elo raskasta. Minulla on kaikkea mitä tarvitsen ja siksi toivon, mikäli joku miettii lähettävänsä minulle joulutervehdystä, että hän kävisi internet-osoitteessa: www.toisenlainenlahja.fi

Tilaisuudessa kuultiin myös Hannu Kailajärven kirjoittama runo. Tervehdyksensä yhteydessä Kailajärvi toivotti koko jäsenistölle hyvää ja rauhallista joulua.

Mitä mahtaa maanantai tuoda tullessaan?

perjantai 11. joulukuuta 2009

Syyttäjä oli hukassa "WinCapita" -oikeudenkäynnissä

kuva: oikeus.fi
Syyttäjä Sari Aho pelaamassa pesäpalloa.

Eilinen päivä oli case WinCapitaa seuraavan silmin katsottuna todella tapahtumarikas. Aamulla mediat uutisoivat päivän "WinCapita" -oikeudenkäynnistä. Aamun uutisoinnista sai jopa sellaisen vaikutelman, että kyseessä olisi voinut olla todellinen WinCapita -oikeudenkäynti. Totuus oli kuitenkin jotain ihan muuta.

Eilisessä oikeudenkäynnissä oli syytettynä pariskunta, joissa molemmat osapuolet olivat saaneet tuottoja WinCapitasta. Molemmat syytetyt olivat toimineet rehdisti WinCapitan sääntöjen mukaisesti.

Aiemmin oikeus oli määrännyt pariskunnan toisen osapuolen matkustuskieltoon. Matkustuskielto oli asetettu jo yli 1,5 vuotta sitten, koska silloin oli "syytä epäillä", että WinCapitan jäseniksi tiedetty pariskunta olisi syyllistynyt johonkin rikokseen.

Edellä esitetty oli lyhyt tiivistelmä lähtökohdista eilen päivällä käytyyn oikeudenkäyntiin.

Olen jo aiemmissa kirjoituksissani monesti kummastellut tutkijoiden ja syyttäjän poukkoilevaa toimintaa. On siis tullut hyvin selväksi, että KRP ja syyttäjät ovat suorittaneet esitutkintaa läheisessä yhteistyössä. En ole edelleenkään ymmärtänyt, miten ainuttakaan WinCapitaan liittyvää osakokonaisuutta voidaan viedä oikeuteen ennen pääjutun syyteharkintaa ja mahdollista oikeudenkäyntiä.

Koko asetelma eiliseen oikeudenkäyntiin oli näkemykseni mukaan vähintään omituinen. Asioiden käsittelyssä tulisi aina olla jonkinlainen looginen järjestys. Samalla niukat resurssit tulisi keskittää olennaiseen. On toki eri asia, mikäli huomio yritetään tietoisesti siirtää sivuun asian ytimestä. Aikaa voidaan pelata johonkin asti, mutta siinäkin tulee lopulta rajat vastaan.

Eilen oikeudenkäynnissä tuli ilmi, että syyttäjänä toiminut Sari Aho oli tullut oikeudenkäyntiin varsin puutteellisella tietopohjalla. Aho piti itsestäänselvyytenä, että WinCapitan toiminta olisi ollut jollakin tapaa rikollista. On säälittävää, että rehelliseksi mielletty syyttäjä elää harhassa kuvitellen, ettei syyttäjän tarvitse esittää mitään todisteita väitteidensä ja uskomustensa tueksi.

Oikeudenkäynnin aikana syyttäjä Aho yritti siis vaikeroiden väittää syytettyjen syyllistyneen oletettuihin rikoksiin. Mietin vain, minne kummassa syyttäjältä unohtui todisteet rikollisesta toiminnasta? Eikö oikeussali ole edelleenkin se paikka, jossa pitää olla myös jotain näyttöjä, eikä vain pelkkää sanahelinää?

Sari Ahon kertomuksista ja kehonkielestä pystyi tulkitsemaan, ettei syyttäjä Aho ollut kovinkaan hyvin sisäistänyt WinCapitan todellisuutta. Hänen esittämänsä väitteet olivat surkuhupaisia. Syyttäjällä oli kertomansa mukaan olemassa todisteet jäsenistön tekemästä, Moneybookersin kautta kulkevasta rahaliikenteestä. Syyttäjä yritti kuitenkin olla luovuttamatta näitä asiakirjoja puolustuksen lakimiehen, Ilkka Pitkäsen käyttöön. On ala-arvoista leimata ketään syylliseksi ja samalla hankaloittaa puolustuksen toimintaa piilottelemalla lainvastaisesti keskeisiä asiakirjoja. Miksi ihmeessä syyttäjän pitää yhä turvautua tällaiseen venkoiluun?

Tuomari kuitenkin määräsi syyttäjän luovuttamaan kaikki väitetyt asiakirjat myös puolustuksen lakimiehen käyttöön, kuten laissa selväsanaisesti määrätään. Suomi oli saanut EIT:ltä tällä viikolla tuomion vastaavanlaisesta tapauksesta.

Syyttäjä puhui pahasti ristiin virtuaalirahasta ja todellisesta rahasta. Koko Sari Ahon kertomus oli todella epäselvä. Oikeussalissa kuultiin naurunpurkauksia syyttäjän epäloogisten väitteiden yhteydessä. Paikallaolijoille tuli entistä vahvempi käsitys siitä, että syyttäjäryhmä ei ole vieläkään tilanteen tasalla. Kovasti yritetään näyttää toteen sellainen yhtälö, mikä ei toimi edes teoreettisella tasolla. Voiko omalla toiminnalleen oikeasti sokeutua näin räikeästi? Mielestäni jonkinlaista itsekritiikkiä pitäisi harjoittaa ja miettiä myös, mitä kehtaa sanoa ja väittää todeksi varsinkin oikeussalissa.

Eilen sain onnekseni huomata, että Suomestakin löytyy edelleen fiksuja ja päteviä tuomareita. Kaikki eivät sentään mene samaan ansaan, johon tuomari Lumiala kesällä astui. Eilisessä istunnossa ollut tuomari pyysi syyttäjä Aholta todellisia näyttöjä tapahtuneesta rikoksesta, mutta Aholla ei ollut todisteita esittää. Mielestäni on täysin käsittämätönta ja todella amatöörimäistä toimintaa syyttäjäryhmältä mennä oikeuteen yleensäkään näin huonosti valmistelluilla jutuilla. En voi uskoa, että syyttäjäryhmä oikesti kuvitteli naruttavansa oikeuslaitosta pelkällä puheella.

Eilinen tuomari teki useita järkeviä päätöksiä. Tuomari kumosi 1,5 vuotta sitten määrätyn matkustuskiellon, joka aiemmin esti perheen matkustamisen ulkomailla sijaitsevaan kotiinsa. Olen todella iloinen, että järki ja oikeudenmukaisuus saivat eilen voiton syyttäjän edustamasta näkemyksestä. Tuomari ilmoitti, että WinCapitan pääjuttu tulee käsitellä ensin ja vasta sitten voidaan tarkastella lisää kyseisen pariskunnan tilannetta.

Rautalangasta väännettynä, tuomari sanoi nyt ääneen sen tosiasian, että ensin tulee esittää toteen rikos ja vasta sitten voidaan ottaa kantaa siihen, onko joku ollut rikokseen osallisena. Kuvitteliko syyttäjäryhmä, että tällaisia naurettavia hahmotelmia jostakin "WinCapitan sivuhaaroista" saataisiin tässä kohtaa menemään läpi oikeudessa?

Koko eilinen oikeudenkäynti oli todellinen farssi ja saattoi samalla naurunalaiseksi WinCapita -syyttäjäryhmän toiminnan. Oikeuslaitos todisti samalla myös sen, ettei rehellisen ja osaavan tuomarin yli tässä maassa sentään kävellä. Lakia tulee kunnioittaa vaikka olisikin "valtion palveluksessa."

Median edustajia oli oikeudessa myös läsnä. Illan aikana julkaistuissa teksteissä oli hyvin erilainen sävy kuin pari vuotta sitten julkaistuissa sensaatiohakuisissa ja valheellisissa teksteissä. Mediakin alkanee myös lämpenemään sille vaihtoehdolle, että ensin tulisi tutkia ja vasta sitten hutkia, mikäli hutkimiseen on yleensäkään tarvetta.

WinCapitan jäsenet saivat eilen selkeän erävoiton syyttäjästä. Puolueeton oikeuslaitos ei uskonut syyttäjän epäloogisia ja ristiriitaisia väitteitä ilman todisteita. Myötähäpeäni on tässä kohtaa suuri syyttäjäryhmää ja KRP:n tutkintaa kohtaan.

STT kuvasi eilistä toimintaa seuraavalla väliotsikolla: Takapuoli edellä liikkeelle?

Hannu Kailajärvi on kiistänyt osan rikosepäilyistä

WinCapitasta oli paljon erilaisia uutisointeja eilisen torstain aikana. Tulen julkaisemaan materiaalia eilisestä myöhemmin tämän päivän aikana. Eilen illalla Helsingin Sanomat julkaisi uuden mielenkiintoisen kirjoituksen.

Helsingin Sanomien kirjoitus tukee täysin sitä väitettä, jonka mukaan Kailajärvi ei ole tunnustanut syyllistyneensä huijaukseen. Huijauksen tunnustaminen on ollut median oma keksintö. KRP ei ole kokenut tarpeellisena kuitenkaan korjata tätä mediassa kiertänyttä, virheellistä tietoa. Mielestäni KRP:n toiminta on ollut todella vastuutonta ja muutenkin hampaatonta tiedottamisen osalta.

Eräs kommentoija kirjoittikin, että KRP kiirehti korjaamaan väitteen, jonka mukaan rikosilmoituksen tehneitä jäseniä ei eroteta WinCapitasta. Miten kummassa KRP korjailee näin valikoivasti virheellisiä uskomuksia? Tärkeintä eli Kailajärven väitettyä tunnustusta KRP ei ole kuitenkaan vaivautunut korjaamaan. Totuuden saattaminen julkisuuteen kun ei ole KRP:n etujen mukaista. Keksiikö joku lukijoista jonkun toisen lisäsyyn KRP:n selkärangattomuudelle?

KRP ei myöskään ole ollenkaan oikea taho kertomaan, miten WinCapitan toiminnasta rikosilmoituksen tehneitä jäseniä tullaan kohtelemaan vyyhdin selvittyä. Jäsenten kohtalosta tulee päättämään ihan muut tahot kuin KRP.

Helsingin Sanomat uutisoi myöhään illalla (10.12.2009) seuraavaa:

WinCapita-vyyhdin pääepäilty Hannu Kailajärvi on kiistänyt poliisikuulusteluissa syyllistyneensä rahankeräysrikokseen.

Hänen mukaansa WinCapitalla oli toimiva tuote, valuuttakauppasignaalijärjestelmä, ja sitä kautta jäsenet saivat rahoilleen vastinetta. Hän ei myöskään koe syyllistyneensä kirjanpitorikokseen tai törkeään veropetokseen.

Törkeän petoksen mahdollisuuteen Kailajärvi ei ole ottanut kantaa.

"Asia ei ole mielestäni kovinkaan yksinkertainen johtuen WinCapitan toiminnassa tapahtuneista muutoksista. Esimerkiksi vuoden 2006 lopulla järjestelmä muutti oleellisesti luonnettaan."

"Tätä muutosta edeltänyt toiminta piti enemmänkin sisällään toimia, jotka antoivat näin jälkikäteen ajatellen vääränlaista mielikuvaa senhetkisestä toiminnasta jäsenistölle", Kailajärvi on sanonut poliisille.

Otteita Kailajärven poliisikuulusteluista julkaistiin ensi kertaa torstaina. Materiaali tuli julkiseksi, kun ensimmäinen WinCapitan sivuhaaraan liittyvä oikeudenkäynti alkoi.

Esitutkinta on Hannu Kailajärven osalta vielä kesken. Keskusrikospoliisin mukaan tutkinta pyritään saamaan valmiiksi talven aikana.


Helsingin Sanomat lupasi kertoa asiasta lisää tänään perjantaina. Oletan, että tämän päivän aikana case WinCapitasta tulee muutakin tekstiä luettavaksemme. Loppuviikosta ja koko viikonlopusta tulee varmuudella todella mielenkiintoinen.

perjantai 4. joulukuuta 2009

Todisteet väitteelle: Media keksi itse Kailajärven tunnustuksen

kuva: TV-Tampere
Media on jo pitkään pitänyt yllä virheellistä käsitystä, jonka mukaan Hannu Kailajärvi olisi tunnustanut WinCapitan olleen huijausta. Tämä median esittämä väittämä on kokonaisuudessaan valheellinen.

Esitän tässä kirjoituksessa kiistattomat todisteet väittämäni tueksi. Esitän samalla todeksi myös sen faktan, että valtamedia valehtelee. Valtamedioiden tiedotteiden taso on ollut muutenkin luvattoman heikkoa case WinCapitan osalta. WinCapitaa ja Kailajärveä on mustamaalattu todella rumasti. Hannun on siis jopa väitetty tunnustaneen WinCapitan olleen huijaus. Tämä tunnustus on kuitenkin ollut median oma keksintö, eikä väitetty tunnustus perustu tosiasioihin.

Heti alkuun tulee muistaa, että Kailajärvi vangittiin epäiltynä n. vuosi sitten. Vangitsemisen jälkeen hänen kanssaan puheyhteydessä ovat olleet vain KRP:n edustajat (viranomaiset), Hannun avustaja ja Hannun äiti.

Kailajärven kanssa puheyhteydessä eivät siis ole olleet median edustajat, eikä mikään muukaan ulkopuolinen taho. KRP ei ole rohjennut päästää Hannu Kailajärveä vieläkään ääneen. Minulla on hyvin selkeä näkemys siitä, miksi asia on näin.

Kaikki Kailajärven kanssa puheyhteydessä olleet tahot kiistävät väitteen, jonka mukaan Hannu olisi myöntänyt WinCapitan olleen huijausta. Media on itse keksinyt tunnustuksen huijauksesta vailla mitään todellisuuspohjaa. Media on samalla syyllistynyt törkeisiin ja todella häpeällisiin tekoihin, tiedottaessaan täysin valheellisia väitteitä, väittäen niitä todeksi.

Esitän tässä kiistattomat todisteet väitteideni tueksi:

Ensimmäisellä videolla KRP:n tiedottaja Maria Vuorivirta-Heikkinen kertoo, ettei KRP ole kysynyt Hannu Kailajärveltä edes koko huijausasiaa. Marian mukaan media on itse keksinyt Kailajärven tunnustuksen.



Vuorivirta-Heikkinen toteaa myös, että KRP:n tiedotteissa vastuu on lukijalla. Olen hänen kanssaan eri mieltä ja kritisoin edelleen KRP:tä epäselvästä ja harhaanjohtavasta tiedottamisesta. Media meni KRP:n ansaan ja sitä KRP varmasti tiedotteillaan myös halusi. Viranomaiset käänsivät median avustuksella koko kansan ajattelemaan WinCapita -vastaisesti. Näin häikäilemättömästi meillä Suomessa edelleenkin johdetaan kansaa harhaan.

Toisella videolla Hannu Kailajärven äiti kertoo keskustelleensa poikansa kanssa Hannun väitetystä tunnustuksesta. Hannu kieltää kertoneensa WinCapitan olleen huijausta.



Media on väittänyt ja valheellisesti uskotellut Hannun tunnustaneen vaikkei tunnustusta ole todellisuudessa edes olemassa.

Eilen Tuomas Enbusken radio-ohjelmassa pankkimies Kari Nars kertoo, ettei WinCapita käynyt valuuttakauppaa. Kailajärven avustaja Petter Kavonius kysyi napakasti Narsin tietolähdettä. Nars kertoi lukeneensa Kailajärven "tunnustuksesta" mediasta. Onko asiantuntemuksen taso todellakin tätä luokkaa WinCapitaa kritisoivien joukossa? Tietolähteenä käytetään mediaa ajattelematta, tutkimatta ja kyseenalaistamatta.

Videolla ovat äänessä OTT Petter Kavonius ja KTT Kari Nars sekä toimittaja Tuomas Enbuske. Enbusken ohjelma on kuultavissa kokonaisuudessaan edellisen kirjoitukseni yhteydestä.



Kailajärvi ei siis ole kertonut myöskään avustajalleen, että WinCapita olisi ollut huijausta. Jopa ihan yksinkertaisella matematiikalla laskettuna 3 - 3 = 0.

Ei siis ole enää olemassa ainuttakaan tahoa kenelle Kailajärvi olisi voinut kertoa WinCapitan olleen huijausta.

Suomalaiset kuvittelevat olevansa fiksua kansaa. Minä en valitettavasti ole enää varma tästä asiasta. Uskomme yhä sokeasti auktoriteettejä, miettimättä ja prosessoimatta asioita ollenkaan itse. Kateus ja vahingonilo ovat meihin pinttyneitä luontaisia piirteitä. Keskustelupalstat ovat täynnä WinCapitaa sättiviä ja jäsenistöä tylyttäviä typeryksiä.

Missä ovat aito välittäminen ja kanssaihmisten kunnioittaminen? Eivät ainakaan luontevana osana suomalaisten elämää. Edelleen keskuudessamme vallitsee lannistava ja kaverin epäonnistumista toivova ajattelutapa. "Ei se haittaa vaikka itse epäonnistuu, kunhan vaan naapuri ei onnistu." Tiedän kyllä, että yleistäminen on rumaa. Onnekseni voin todeta kuitenkin sen asian, että keskuudessamme on myös sentään jonkin verran ajattelevia ja hienoja ihmisiä.

Voisiko joku “asiantuntija” kertoa minulle missä yhteydessä Hannu Kailajärvi on myöntänyt WinCapitan olleen huijausta?

torstai 3. joulukuuta 2009

Tuomitaanko ennen kuin oikeus on todennut syylliseksi?

kuva: EOK / YLE
kuvassa: Petter Kavonius + Pauliina Susi + Kari Nars

Tuomas Enbusken aamuinen radio-ohjelma oli monella tapaa mielenkiintoinen. Keskustelemassa olivat kirjailija Kari Nars, kirjailija Pauliina Susi ja Kailajärven avustaja Petter Kavonius. Vieraslistan kokoonpano oli mielestäni vähintäänkin eriskummallinen. Enbusken ohjelman aiheena oli kuitenkin "Miten tehdään hyvä huijaus?" En tiedä onko minkään muun oikeustapauksen yhteydessä järjestetty keskusteluohjelmaa sellaisella kokoonpanolla, että rikoksesta epäillyn avustaja on keskustelemassa kahden kirjailijan kanssa aiheesta, josta päämiestä syytetään?

Keskustelijoiden puheenvuoroista kävi monessa kohtaa selväksi se, ettei todellista WinCapita -tietämystä ollut muilla kuin Petter Kavoniuksella. Tätä tosiasiaa osasin kyllä odottaa jo aikaa ennen ohjelman alkua. Keskustelijoiden nimilista antoi hyvät viitteet siitä mitä oli kuulijalle luvassa.

Tuomas Enbuske jakoi puheenvuoroja rentoon tyyliinsä ja muutamaa yleistystä lukuunottamatta toimittaja Enbuske suoriutui kirjavasta "asiantuntijajoukosta" kuitenkin varsin hyvin.

Rikostutkinnan keskeneräisyys vaikutti suuresti siihen, ettei todellista keskustelua päässyt syntymään haastateltujen välille. Kavonius ei voinut kommentoida päämiehensä asioita tutkinnan tässä vaiheessa. Petter Kavonius esiintyi ohjelmassa tyylikkäästi. Minulle jäi sellainen vaikutelma, että Kavonius olisi halunnut sanoa paljonkin, mutta fiksuna miehenä hän tiesi mitä asioita on sopiva tuoda esille ja mitä asioita on parempi jättää kertomatta. Valveutunut kuulija sai kuitenkin paljon irti Kavoniuksen puheenvuoroista.

Pauliina Susi kertoi osuudessaan lähinnä omia kokemuksiaan verkostomarkkinoinnin lieveilmiöistä ja pyramidipeleihin liittyviä karkeita yleistyksiä. Pauliina Susi ei leikkinyt WinCapita-asiantuntijaa ja siitä hänelle pisteet. WinCapitan tapauksen ympärillä kun on pyörinyt jos jonkinlaista "asiantuntijaa" ja mielestäni fiksu ihminen ei edelleenkään esiinny asiantuntijana aiheessa, josta ei todellisuudessa tiedä riittävästi.

Kari Narsin puheenvuorot olivat monelta osin surkuhupaisia ajatellen hänen työhistoriaansa ja laajaa kokemuspohjaa. Jälleen kummastutti, että miten ihmeessä pankkimies Kari Nars puhuu ruletista valuuttakaupan yhteydessä??? ( Professori Vesa Puttonen tosin syyllistyi samaan TV:ssä jo pari vuotta sitten. ) Eivätkö nämä herrat muka todellakaan tiedä mitä valuuttakauppa oikeasti on? Näiden Kahden "oppineen" käsittämättömät väitteet herättävät monissa suurta hilpeyttä.

Valuuttakaupasta tietämättömät voivat perehtyä valuuttakauppaan vaikkapa täällä blogissani. Kuinka paljon tarvitaan rautalankaa osoittamaan, että valuuttakauppa ei ole kolikonheittoa? Metri ei kaikille riitä, mutta alan vakuuttumaaan hiljalleen jo siitä, että kilometrikään ei ole välttämättä riittävästii. Eräs "asiantuntija" muistutteli viime vuonna "googlettamisen" tärkeydestä. Minusta tuntuu, että nyt voisi olla eräillä tahoilla korkea aika "googlettaa".

Kari Narsin panos ohjelmassa ei ollut minulle yllätys ja muutamaan epäilykseeni sain myös vahvistuksen. Nars on perehtynyt pyramidihuijauksiin, mutta WinCapita -tietämys on hänellä luvattoman heikkoa ajateltuna siten, että hän antaa lausuntoja "asiantuntijan" roolissa. Haastattelun aikana kävi selväksi, että Kari Narsin WinCapita-tietämys perustuu lehtikirjoituksiin ja KRP:n harhaanjohtaviin tiedotteisiin. Tällainen käsitys minulla oli olemassa jo kuunneltuani Narsin aiempia haastatteluja.

Kari Narsin WinCapita -tietämyksessä on edelleen valtavia aukkoja. Kari Nars ei osannut kertoa mikä oikeasti on FX-trader signals. Epäselväksi jäi myöskin onko 2600 ihmistä suuri vai pieni määrä 10.000 ihmisen joukosta? Henkilökohtaisesti minä en usko, että tutkintapyyntöjä/rikosilmoituksia edes olisi oikeasti tuo mediassa ilmoitettu lukumäärää. Nars elää siltäkin osin harhakäsityksessä, että WinCapitasta "voittaneita" olisi joitakin yksittäisiä sijoittajia. Totuus on kuitenkin se, että "voittajia" on valtava määrä. WinCapitasta tuloutuksia saaneita on jättimäinen määrä verrattuna siihen, mitä yksikään media on tähän mennessä rohjennut kirjoittaa.

Narsin toimintaa seuranneena nousee pöytälaatikosta taas sama vanha kysymys. Miksi ihmeessä pitää antaa lausuntoja aiheesta, josta ei oikeasti tiedä?

Radio-ohjelmassa nousi esiin myös mediassa pyörivä virheellinen tieto siitä, että Kailajärvi olisi myöntänyt huijauksen. Voisiko joku mustamaalaajista osoittaa minulle jonkun dokumentin, jossa tämä Kailajärven tunnustus olisi todettavissa? KRP teki kaikille ison karhunpalveluksen, kun ei heti alussa korjannut tätä mediassa esiintynyttä virheellistä väitettä. Palaan tähän aiheeseen tarkemmin tulevissa kirjoituksissa.

Eikö elämässä ole, joskus tilanteita jolloin oman tietämättömyytensä voi rehdisti myöntää? Minkälaiset miehet kuuluivatkaan huijattujen "riskiryhmään"?

Läpi koko haastattelun Kari Nars yritti tasapainoilla pyramidikertomustensa ja WinCapitan välillä kuitenkin useissa kohdissa muistuttaen itselleen, että kyseessä on kuitenkin vasta huijausepäily. Miten epäilyä voidaan yleensäkään käyttää rikoksen esimerkkinä? HERÄTYS!

Keskustelun lomassa otettiin esille myös se tosiasia, että ketään ei saa tuomita ennen kuin oikeus on todennut syylliseksi. Mitä tämä kaikki hössötys on case WinCapitan ympärillä, jos ei kerran ennakolta tuomitsemista? Kenen "ansiosta" ja avustuksella sanasta WinCapita on tehty pyramidipeliin rinnastettava käsite?

Ainakin pyramidipelien erikoismies, sisäministeriön Jouni Laiho on yksi WinCapitan mustamaalauksen äänitorvia. Miten virkamies voi leimata toiminnan rikolliseksi jo vuosia ennen oikeuden päätöstä? Onko tällainen virkamies edes pätevä hoitamaan virkaansa? Minun mielestäni ei. Tulee muistaa, että valtion eurot ovat todellisuudessa kokonaisuudessaan kansalaisten rahoja. Minä en pidä siitä, että yhteisiä varojamme käytetään epäpätevien virkamiesten palkkoihin. Minkä suuruista palkkaa nauttii sisäministeriön Jouni Laiho? Odotan myös mielenkiinnolla, kuinka suuria korvausvaateita Jounia kohtaan tullaan tulevaisuudessa nostamaan?

Tuomas Enbusken radio-ohjelma kuultavana kokonaisuudessaan osoitteessa:
http://blogit.yleradio1.yle.fi/tuomasenbuske/miten_tehdaan_hyva_huijaus

tiistai 1. joulukuuta 2009

WinCapitaa YLE:n Radio 1:ssä

Kuva: Kari Pekonen - Iltalehden arkisto
Tuomas Enbusken radio-ohjelmassa käsitellään torstaina mm.WinCapitaa. WinCapitaa tullaan todennäköisesti käsittelemään varsin kyseenalaisessa valossa, sillä samassa ohjelmassa tarkastelussa on ainakin Madoffin rakentama todellinen pyramidihuijaus. Enbusken ohjelma on kuultavissa YLE:n Radio 1:ssä torstaina 3.12. klo 9.05 - 10.00.

"Keskustelemassa ovat kauppatieteiden tohtori ja kirjailija Kari Nars, Pyramidihuijaus -kirjan kirjoittaja Pauliina Susi ja oikeustieteen tohtori Petter Kavonius, joka on Oulun käräjäoikeuden määräämä puolustaja WinCapitan asian pääepäillylle, Hannu Kailajärvelle."

Kari Nars eli ainakin syksyllä siinä uskossa, että WinCapita oli pyramidihuijaus. Hän kirjoitti näin jopa kirjaansa. Mitkä mahtoivat olla Narsin tietolähteet kirjoitusprosessissa? Luottiko Kari Nars sokeasti Sallaan ja Jouniin?

Eräässä kirjoituksessani kritisoin voimakkaasti Narsin kirjaa, sillä yksikään oikeuslaitos ei ole tuominnut WinCapitaa pyramidihuijaukseksi. En voi ymmärtää millä oikeutuksella kirjailija Nars oli asettanut itsensä tuomarin asemaan?

Jokaisen sivistyneen kansalaisen tulisi muistaa, ettei ketään saa tuomita ennen kuin puolueeton oikeuslaitos on todennut syyllisyyden. Meidän on syytä muistaa sekin, että WinCapitan tapauksessa puuttuvat edelleen syytteet. Jo yli kaksi vuotta on hutkittu.

Enbusken blogi: http://blogit.yleradio1.yle.fi/tuomasenbuske

perjantai 20. marraskuuta 2009

PasiRadiossa käsiteltiin WinCapitaa 20.11.2009

Yhteiskuntakriitikko Pasi Viheraho käsitteli nettiradiolähetyksessään WinCapitaa myös perjantaina 20.11.2009.

Lähetyksen alussa puhelimella PasiRadioon soitti keskustelupalstojen erikoismies Cluso. Cluso kertoili omia näkemyksiään WinCapitan todellisuudesta. Blogin lukijat voivat videon katsottuaan muodostaa oman käsityksensä Cluson asiantuntemuksesta. Minä en henkilökohtaisesti usko Cluson juttuja. Uskooko KRP? Keskustelufoorumien negatiiviset kiihkoilijat seisovat kaiketi vielä Cluson kanssa samassa rivissä.



Pasi Viheraho otti lähetyksessä puhelun myös Oulun vankilan johtaja Margit Kyngäkselle. Margit Kyngäs vastailee ympäripyöreitä Viherahon esittämiin kysymyksiin. Ole hyvä ja kuuntele Kyngäksen vastaukset oheisesta videosta.



PasiRadiossa sana on vapaa! Kuuntelijat voivat soittaa lähetykseen ja kertoa näkemyksiään täysin sensuroimattomina. Suosittelen kuuntelemaan PasiRadion lähetyksiä perjantaisin osoitteessa www.pasiradio.com.

keskiviikko 18. marraskuuta 2009

Seppo Rautavan ja KRP:n toiminta ei vakuuta

kuva: YLE
kuvassa: tutkinnanjohtaja Seppo Rautava

Olen monesti kritisoinut KRP:n tiedotuslinjaa ja onneksi tänään (18.11.2009) saatiin lopultakin yksi tarina päätökseen.

Poliisi-TV uutisoi tänään seuraavan lausunnon: "KRP:n tiedottaja Maria Vuorivirta-Heikkisen mukaan WinCapita-vyyhdessä on edelleenkin vain yksi pääepäilty."

Kestikö KRP:llä oikeasti kaksi vuotta selvittää, että WinCapitassa on vain yksi "pääepäilty" vai oliko tämä tieto heillä sittenkin jo aiemmin?

Risto Hentunen mustamaalattiin Thaimaassa todella rumasti ja täysin mielivaltaisesti. Vaikuttaa siltä, että Suomen viranomaiset olivat syöttäneet Thaimaan viranomaisille valheellista tietoa Risto Hentusen roolista WinCapitassa.

Thaimaan poliisi uskotteli Thaimaan medialle seuraavanlaista tarinaa 2.11.2009: "According to police, Mr Sakari and two alleged accomplices, arrested earlier in Finland, opened a pyramid-scheme financial firm in Finland in 2004. About 10,000 people became members of the company, “Win Capital”, and more than 97 million euros circulated in the system.

The funds were transferred to the trio’s bank accounts overseas before the firm closed, police said."


Mistä Thaimaan poliisi sai tietonsa, jollei Suomen viranomaisilta? Tämäkö oli niitä paljon odotettuja oikeusapupyyntöjä? Mediasirkus saatiin kyllä aikaan, mutta pääjutun tutkinnan kannalta Risto Hentusella ei ole mitään roolia. Minkäköhänlaisen shown KRP keksii järjestää seuraavaksi?

Mikä taho Suomessa pitää omien kansalaistemme puolia? Tätä Hentusen casea kun tarkastelee niin voi todeta, että ei ainakaan KRP. Kenen missiota KRP yhä jääräpäisesti suorittaa?

Hentunen ei siis kuulunut siihen trioon, joka kauhoi taskuunsa 97 miljoonaa euroa. Voin vielä selvyydeksi kertoa, ettei sellaista tahoa ole edes olemassa.

Tutkinnanjohtaja Seppo Rautava ei suostu näyttämään puolustukselle mitään dokumentteja uskomattomien väitteidensä tueksi. Rautava on siis leimannut WinCapitan 100 miljoonan huijaukseksi. Mitä Seppo oikein salailee ja miten raha hänen palapelissään liikkui? Rautava on sama kaveri, joka yritti jäävätä puolustuksen lakimiestä ja on evännyt todistajia oikeudesta.

Näkemykseni mukaan Rautava pelkää Hannu Kailajärveä. Miksi Kailajärven eristämistä pitää jatkaa, vaikka Kailajärven eristäminen saavutti jo Euroopan ennätyksen omassa sarjassaan?

Mikä mahtaa olla tänä päivänä KRP:n näkemys WinCapitan organisaatiomallista? Kovin mielelläni sen kyhäelmän näkisin. Sisäministeriön Jouni Laihon markkinoimaa mallia kun ei voi saada toimimaan edes teoriassa WinCapitan tapauksessa.

Laiho puhui samaan aikaan pyramidista ja totesi, että "pientä joukkoa sinisilmäisiä on huijattu" Jounin jutut ovat olleet myötähäpeää nostattavaa viihdettä myös pokerimaailman puolella. Ei vakuuta ei.

Missä muuten on Jouni Laiho? Laihon toimintaa olen käsitellyt blogissa jo aiemmin.

Mielestäni KRP on toiminut amatöörimäisesti omassa tiedotustoiminnassaan. Tiedottaminen on ollut linjatonta ja tiedon vuotaminen julkisuuteen on ollut täysin holtitonta. Toisinaan KRP:n väki toteaa ettei tiedotteita anneta, koska esitutkinta on vielä kesken. Aina kuitenkin joku KRP:n ihmisistä innostuu antamaan medialle irrallisia lausuntoja. Mikä idea tässä on?

Käsittääkseni KRP:n tiedottajan pitäisi olla alansa ammattilainen, mutta koko toiminta näyttää edelleen amatöörimäiseltä puuhastelulta. Meneekö kalliita veroeuroja turhaan epäpätevien ihmisten palkkoihin? Kaksi vuotta on pitkä aika pyöritellä peukaloita.

kuva: MTV3

kuvassa: Maria Vuorivirta-Heikkinen

TV-Tampere ja Hannu Kailajärvi

Hannu Kailajärvi oli joitakin vuosia sitten TV-Tampereen vieraana. Kyseisessä TV-haastattelussa käsiteltiin lähinnä hypnoosia ja muistitekniikoita. Toimittajana oheisessa videossa on Juha-Veli Jokinen.

Monesti minua hämmästyttää se, miten erilaisia harrastuksia ihmisillä on. Toisinaan on varsin vaikeaa ymmärtää, että miten ihmeessä ihmiset saavat vapaa-aikansa kulumaan hyvinkin eriskummallisten harrastusten parissa. Ihmisten erilaisuus on kuitenkin suuri rikkaus. Hannu Kailajärvi harrastaa mm. muistamista.

Tämä videoleike antaa Kailajärvestä oikein miellyttävän ja ystävällisen vaikutelman.

Hannu Kailajärven mustamaalaajatkin voisivat hetkeksi rauhoittua ja tiedostaa sen tosiasian, että parin viime vuoden aikana median luoma julkisuuskuva ei kerro Kailajärvestä koko totuutta.

maanantai 16. marraskuuta 2009

Hannu Kailajärven äidin kirje 16.11.2009

Tässä lehdistölle tiedoksi otteita kanteluistani viranomaisille, jotka koskeva poikani Hannu Kailajärven kohtelua Oulun vankiloissa koskien koko vuotta 2009, jonka hän on ollut tutkintavankeudessa talousrikos WinCapitasta. Tutkintavankeusaika on ilmeisesti jo Euroopan ennätys. Kanteluita on mennyt Eduskunnan Oikeusasiamiehelle, Oikeusministerille, Vankeinhoidosta vastaaville, terveysviranomaisille ja muille päättäjille.

OULUN POLIISIVANKILASSA HANNU KAILAJÄRVELLE ON ANNETTU OUTO PILLERI, JOKA AIHEUTTI KORKEAN KUUMEEN, KORKEAN VERENPAINEEN JA HALLUSINAATIOITA. MIKSI VERIKOKEEN TULOKSIA EI OLE ANNETTU HÄNELLE? YLI 10 KUUKAUTTA ON KULUNUT VERIKOKEEN OTTAMISESTA. Pojalleni Hannu Kailajärvelle annettiin outo pilleri helmikuun alussa 2009 Oulun poliisivankilassa. Tämä pilleri aiheutti korkean kuumeen, korkean verenpaineen ja hallusinaatioita. Poikani vietiin verikokeseen Oulun Keskussairaalaan, mutta vieläkään hän ei ole saanut verikokeensa tuloksia. Ne on viimeksi nähty KRP:n tutkijan Juha Valkosen käsissä. Minä ja Hannu Kailajärven asianajaja, Petter Kavonius, olemme tehneet tutkintapyynnön asiasta poliisille, mutta vieläkään hän ei ole saanut verikokeen tuloksia ja 10 kuukautta on jo kulunut verikokeen otosta!

OULUN LÄÄNINVANKILAN OLOSUHTEET: SELLIN SAASTAISUUS JA KYLMYYS
Helmikuun alussa oudon pillerin annon ja verikokeen oton jälkeen poikani siirrettiin Oulun lääninvankilaan täysin eristykseen. En tiedä sellin tarkkaa nimeä, mutta selli oli vankilan kellarissa oleva koppi. Sen seinät ja lattia olivat saastaisia, ihmisten eritteistä. Selli oli kylmä, koska katonrajassa oleva ikkuna oli rikki ja oli talvella umpijäässä. Poikani paleli sellissä koko talven ja informoi minua koko ajan eristystilanteestaan helmikuun alusta n.kesäkuun puoleenväliin 2009. Kellarikoppisellin patjasta oli tullut kaikenlaista likaa ja roskaa ulos. Vaikutti siltä, että patjoja ei ole pudisteltu moneen kymmeneen vuoteen. Jo pölypunkkienkin vuoksi patjat pitäisi tuulettaa ja pitää mielellään pakkasessa, missä pölypunkit kuolevat. Lisäksi patja oli ollut homeessa. Ikkuna oli 3,5 m korkeudessa ja koppi oli tämän vuoksi pimeä. Päivänvalosta ei ollut tietoakaan.

POJALLENI EI SUORITETTU MINKÄÄNLAISTA LÄÄKÄRINTARKASTUSTA ENNEN KELLARIKOPPIIN LAITTOA EIKÄ KOKO YLI 5 KUUKAUDEN KOPISSAOLOAIKANA
Kun poikani tuotiin helmikuussa kellarikoppiin oudon pillerin annon jälkeen, hänelle ei suoritettu edes lääkärintarkastusta ennen koppiin laittoa, vaikka hänellä oli korkea kuume ja korkea verenpaine. Myöskään koko yli 5-kuukautisen olonsa aikana kellarikopissa hän ei ollut lääkärin seurannassa. Olemme saaneet erilaisia tutkimuksia eristyksiin laitosta, jossa jo muutaman viikon eristyksessä olo voi aiheuttaa mm. skitsofreniaa ynnä muita vakavia mielen sairauksia, joista ei välttämättä normalisoidu koskaan. Pojallani on todettu parasympaattisen hermoston toimintahäiriö eli hän voi äkkiarvaamatta saada paniikki- ja hikoilukohtauksia, joita hän saikin kellarikoppisellissä ollessaan.

POIKANI LAUSUNTO KRP:N KOHTELUSTA JA VANKILANJOHTAJA KYNGÄKSEN VASTINE
Kaleva ja Aamulehti olivat verkkosanomat www.sanomat24.fi:n lisäksi julkaisseet osia poikani lausunnosta koskien KRP:n toimia, jossa kerrottiin myös jonkun verran kellarivankikopin olosuhteista, jossa poikani siis oli helmikuusta kesäkuuhun 2009. Tästä Oulun vankilan johtaja, Margit Kyngäs, oli tehnyt vastineensa Kaleva-lehdelle seuraavana päivänä. Margit Kyngäs on artikkelissa kaunistellut vankilan oloja melkoisesti. Uskon poikaani enemmän kuin ilmeisen saamatonta ja tosiasioita kaunistelevaa vankilanjohtajaa, koska kuulin melkein puolen vuoden ajan pojaltani olosuhteista puhelimitse useamman kerran viikossa ja se oli todellista! Miten hän paleli kellarisellissä ja miten saastainen selli oli. Hänellä oli betoninen kerrossänky, jossa ei edes pystynyt istumaan alapetillä, koska yläpeti oli niin matalalla. Homeessa olevista patjoista hän myös puhui ja hänellä oli jonkinlaisia hengitysvaikeuksia. Pitää myös tutkia, onko hän altistunut homeelle, josta niin paljon varoitetaan nykyään. Olivat antaneet hänelle vain ämpärin ja luutun, että hänen pitäisi alkaa saastaista selliä siivoamaan, seiniä ym. Eikö tällainen suursiivous kuulu vankilan tehtäväksi? Lisäksi poikani kertoo, että ainakaan hänen selliään ei ole tarkastettu päivittäin tai tehty mitään sellin lämpötilamittauksia niin kuin vankilanjohtaja Kyngäs selvittää Kalevan haastattelussa. Ainoa kerta kun poikani selli tarkistettiin, oli se kerta, kun ohjelmisto CD anastettiin hänen sellistään.

HANNU KAILAJÄRVEN MATKASELLISSÄ (KELLARIKOPPI) PITOAIKA MELKEIN PUOLI VUOTTA!
Apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen on 25.3.2009 ratkaisussaan eoak 1145/2007 pitänyt jo 12 päivän sijoitusta matkaselliin erittäin pitkänä? Matkasellit on tarkoitettu vankien lyhytaikaiseen sijoittamiseen ennen heidän siirtämistä vankilan varsinaisille osastoille ja apulaisoikeusasiamies pitää sijoittelussa olevien vankien matkasellissä asuttamista myös yleisemmin ongelmallisena.

25.3.2009
Ote/Dnro 1145/4/07
Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen
Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Matti Vartia

SIJOITTELUSSA OLEVIEN VANKIEN OLOSUHTEET JA TOIMINNOT
”Matkaselliosastot on tarkoitettu vankien lyhytaikaiseen sijoittamiseen ennen heidän siirtämistä vankilan varsinaisille osastoille. Erikoissuunnittelijan mukaan tällä hetkellä vangit eivät joudu lähtökohtaisesti olemaan matkasellissä kuin lyhyen ajan. Matkasellit vastaavat myös pitkälti tavallisia vankilan uudistettuja sellejä ja niissä on enintään kaksi vankia kerrallaan. Selvityksen mukaan olitte sijoitettuna matkaselliin 23.3.–3.4.2007 välisen ajan ennen siirtämistänne sijoitteluosastolle. Aikaa on pidettävä erittäin pitkänä, vaikka olosuhteet eroaisivatkin siitä, mitä matkasellien olosuhteet yleensä ovat. Pidän sijoittelussa olevien vankien matkasellissä asuttamista myös yleisemmin ongelmallisena.”

Oulun vankilan johtaja Margit Kyngäs on Kaleva-lehden haastattelussa 12.11.2009 todennut seuraavaa:

Lainaus Kaleva-lehdestä: http://www.kaleva.fi/uutiset/Oulu/Kailajarvi-ei-asunut-eristyssellissa/823983

"Kailajärvi sanoo, että hän joutui viettämään eristyssellissä, "rundissa", jopa puoli vuotta". Kyngäs kiistää tämän. "Hän ei ole asunut eristyssellissä päivääkään. Kailajärven sijoituspaikka oli aluksi niin sanotussa matkasellissä, johon vankilaan tulevat vangit sijoitetaan siihen asti kunnes heidät voidaan sijoittaa osastoille", Kyngäs sanoo.

Kyngäs ei suostu paljastamaan sitä kuinka kauan Kailajärveä pidettiin yksinäissellissä."

Poikaani pidettiin n. helmikuun 6. päivästä n. 15.6. saakka 2009, siis melkein puoli vuotta, Kyngäksen mainitsemassa matkasellissä. Miten tämä voi olla mahdollista, jos apulaisoikeusmies on ratkaisussaan kertonut jo 12 päivän sijoituksen matkasellissä olevan erittäin pitkä. Matkasellit on tarkoitettu vain vankien lyhytaikaiseen sijoittamiseen. Joutuuko näin ollen Oulun vankilassa keskimäärin odottamaan puoli vuotta matkasellissä osastolle pääsyä? Onko poikani tapauksessa lakia rikottu oikein kunnolla?

Aiotaanko eduskunnassa esim. puuttua uudella lainsäädännöllä siihen epäkohtaan, että matkasellejä tosiasiassa käytetään pitkäaikaisesti vangin eristämiseen? Eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisu 25.3.09 ei näytä tuoneen tähän asiaan ainakaan parannusta, koska Hannua pidettiin vielä poliisivankilan eristämisen jälkeenkin matkasellissä kesään asti.

SELLIN TURVALLISUUSRISKIT, RIKKINÄINEN LAMPPU JA PEILI, PATJA HOMEESSA JA SITÄ EI OLLUT TUULETETTU MAHDOLLISESTI KYMMENIIN VUOSIIN
Lisäksi pyydän vankilatoiminnasta vastuussa olevia henkilöitä kiinnittämään huomiota Oulun vankilan Kalevan julkaisemaan kuvaan sellistä ja kuvassa näkyviin turvallisuusriskeihin? Lavuaari-kuvassa näkyvässä rikkinäisestä lampusta ja peilistä voi helposti lähteä henki joko tahattomasti tai tahallisesti (liite kuva rikkinäisestä lampusta ja peilistä sellissä). Näinkö Oulun vankilassa pidetään vankien turvallisuudesta huolta? http://www.kaleva.fi/plus/galleria_popup index.cfm?g=4269#

ONKO VARTIJA LASSE HAUTAKANGAS SOPIVA TYÖSKENTELEMÄÄN VARTIJAN TOIMESSA?

Ovatko Oulun vankilan kaikki vartijat saaneet asianmukaisen koulutuksen ja
ovatko he muuten sopivia työskentelemään alalla? Perjantaina 13.11.2009 Hannu oli pyytänyt soittoa vanginvartijalta Lasse Hautakankaalta, koska hänen piti sanella minulle nopeasti vastine Kaleva-lehden juttuun, jossa vankilanjohtaja Margit Kyngäs oli arvostellut Hannun arvostelukykyä sellin oloista. Kaleva-lehden tiedetään yleisesti olevan hyvin viranomaismyönteinen lehti.

Hautakangas oli ottanut puhelinkortin esiin, muttei ollutkaan antanut Hannun soittaa. Ei ollut vastannut Hannun kysymyksiin puhelimen toimimattomuudesta ja sitten Hannu oli sanonut kovemmalla äänellä ”mikset vastaa kun kysytään”. Hautakangas oli sanonut, että "puhelut loppui tähän".

Hannu oli sanonut, että hän haluaa esimiehen paikalle, johon Hautakangas oli sanonut "nyt lähdet jätkä rundiin". Hautakangas kutsui 7 vartijaa paikalle, jotka raahasivat hänet kellarikoppiin, repivät häntä 7 miehen voimalla ja riisuttivat vielä alasti tunnin ajaksi.

Hannu on tehnyt poliisitutkinnan asiasta. Vartijat vetoavat, että Hannu on vastustanut raahausta kellariin. Hannu ei ole vastustanut viemistä, mutta 7 vartijaa ovat repineet häntä käsistä eteen ja taakse. Toinen käsi on ollut takana, jota ovat yrittäneet repiä sijoiltaan. Jotkut ovat tuuppineet vielä selkäpuolelta portaita alas. Hautamäki on yrittänyt lyödä Hannun päätä kaksi kertaa ovenkarmiin ja kaltereihin. Sen jälkeen 7 vartijaa ovat seisoneet kaltereiden toisella puolen ja vaatineet Hannua riisumaan vaatteensa pois. Hannulta on viety kaikki vaatteet pois ja joutunut olemaan tunnin ilman vaatteita kellarikopissa. Sellissä oli ilmeisesti videointi päällä. Tämä on pahinta nöyryytystä mitä voi olla. Oulun vankilan touhu vaikuttaa kertakaikkisen sairaalta – jopa perverssiseltä toiminnalta. Tällaista emme olisi uskoneet tapahtuvan sivistysvaltioksi itseään kutsuvassa Suomessa. Tämä on kuin suoraan kauhuelokuvasta.

Yksi vartija, joka oli kuljettamassa Hannua, on sellainen, että hänellä on ”mielipuolinen kiilto silmissä” ja tekee mitä vaan vangeille. Muutkin vangit ovat valittaneet, että tämä vartija on niin outo, että saa heidät hermostumaan. Vartija tai vartijaesimies Kumpumäki on poliisitutkintailmoitusta tehdessään todennut Hannulle, että ’tiedät varmaan tutkinnan lopputuloksen kun on virkamies kyseessä’. Minä, muut lähiomaiset sekä suuri joukko klubilaisia olemme tietoisia, että tilanne oli ns järjestetty tilanne vankilan puolelta –vankilan järjestämä ”kosto” Hannulle mediassa olleen hänen julkisen lausumansa vuoksi sekä vankila pystyi näin eliminoimaan myös Hannun toisen lehtivastineen kirjoituttamisen minulla puhelimitse. Hautakangas ei antanut hänen perjantaiaamuna soittaa, koska yritin saada Hannun vastinetta vielä viikonlopun lehteen.

Kyseinen vartija, Lasse Hautakangas, on ennenkin käyttäytynyt Hannua kohtaan törkeästi. Lyönyt monet kerrat esim. sellin oven Hannun nenän edestä kiinni tilanteissa, jossa on tuonut Hannulle maitoa, vaikka hänen ruokalistassaan on mehu, koska vatsa ei kestä maitoa - laktoosi-intoleranssi vaiva. Tämä on selvää kiusantekoa.

Kuinka oikeusministeri, vankeinhoidon laitoksen päättäjät ja muut päättävät instanssit suhtautuvat vankilan johtajaan ja vartijaan, joka ei välitä vangitun oikeudesta poiketa perusruokavaliosta terveydellisistä syistä?

Hannu on viety perjantai-iltapäivällä 13.11. 2. kerroksen suljetulle osastolle eristykseen. Lääkäri ja sairaanhoitaja ovat käyneet paikalla. Hannu on näyttänyt heille sellin kuntoa, jossa tyyny, patja ja seinät veressä. Hygieniataso on erittäin huono ja patja kova selkävaivoista kärsiville. Rangaistuksena häneltä on opinnot ja kurssit nyt evätty kokonaan!

KANTELU VANGINVARTIJASTA, JOTA KUTSUTAAN ”SERBIALAISEKSI” VANGINVARTIJAKSI OULUN VANKILASSA
Poikani Hannu Kailajärven ollessa matkaselliksi kutsutussa kellarikopissa melkein puoli vuotta helmikuusta n. kesäkuun puoleenväliin saakka 2009, on vartijana ollut myös iso, tumma vanginvartija, jota kutsutaan ”serbialaiseksi” vanginvartijaksi. Hänen puhetyylinsä on ollut sekavaa ja on nykyään ulkohommissa. Tämä vartija on sanonut pojalleni, että sellissä ei saa olla TV:tä. Vain hän voi antaa luvan TV:n olemassaoloon. TV:n kautta kuulemma voi välitellä viestejä muille. Sama vartija on myös ilmoittanut, että hän päättää siitä, saako Hannu Kailajärvi vankeutta lisää pari vuotta vai ei. Onko Oulun vankilan vartijoilla myös oikeus toimia tuomarin tehtävissä?

KRP:N ANTAMAN OHJELMISTO CD:N ANASTAMINEN MATKASELLISTÄ
Poikani oli saanut KRP:n tutkija Juha Valkoselta CD:n matkaselliin, jossa oli ohjelmistonpätkiä, jotka poikani oli tehnyt kehittämäänsä valuuttakauppajärjestelmään. Poikani oli piilottanut ne sähköpostiin, joka oli menossa vanhaksi ja pyysi sen tähden Juha Valkosta ottamaan ohjelmistopätkät talteen ja ne annettiin siis pojalleni tällä CD:llä vankilaan. Matkaselliin oli tehty tarkastus kun poikani oli ollut poissa sellistä ja CD oli anastettu sellistä. Pojalleni ei ollut tästä kerrottu mitään. Ilmeisesti tieto oli mennyt KRP:lle, koska Valkonen toi kolme viikkoa myöhemmin CD:n uudestaan jossa luki ”lupa 30.3.2009”. Poikani oli kysynyt ”miksi tuot CD:n uudestaan, olet antanut jo sen minulle”. Valkonen on sitten selittänyt, että ensimmäinen CD on hävinnyt poikani sellistä??

Kyse on arvokkaan liikesalaisuuden anastamisesta.

Nyt poikani pelkää, että jos hän saa tietokoneen vankilaan, joka hänelle on luvattu jo keväällä 2009 KRP:n tutkinnanjohtaja Seppo Rautavan toimesta, ja hän
alkaa jatkokehittämään kehittämäänsä valuuttakauppaohjelmaa, voivatko vankilan henkilökunta tai joku muu käydä koneella ottamassa ohjelmanpätkät koneelta tai muuten urkkimassa ohjelmistoa. Kyse on liikesalaisuudesta. Valuuttakauppaohjelmisto, jota poikani Hannu Kailajärvi kehittää, on mittaamattoman arvokas, koska se antaa ennusteet voitolliseen valuuttakaupankäyntiin EUR/USD-valuuttaparin välillä ja WinCapitan jäsenistöllä on todisteita, että he ovat tuplanneet pääomansa kahdessa viikossa ohjelmistoa apuna käyttäen. Nämä todisteet on toimitettu myös viranomaisille.

VANKILANJOHTAJA MARGIT KYNGÄS ON PIITTAAMATON VANKIEN TERVEYDENTILASTA
Pojalleni Hannulle tuli viiltävä päänsärky avo-osastolla elokuussa 2009. Hän kärsi päänsärystään puolitoista kuukautta ennen kuin vankilan johtaja Kyngäs teki asialle mitään. Vankilan oma lääkäri kun oli virolainen psykiatri, niin hän tarjosi vain särkylääkettä särkylääkkeen päälle hoidoksi. Soitin useamman kerran Kyngäkselle poikani hirveästä päänsärystä, josta poikani puhui päivittäin minulle. Hän ei enää pystynyt edes nukkumaan päänsäryn takia.

Soitin ja pyysin vankilanjohtaja Kyngäkseltä useamman kerran, että poikani pääsisi neurologille ja tutkimuksiin kuten muutkin vastaavassa tilassa olevat vangit olivat päässeet. Margit Kyngäs alkoi toimia vasta sen jälkeen kun Iltasanomien toimittaja soitti hänelle kiinnostuneena tekemään juttua asiasta, että miksi vankia (Hannu) ei päästetä asianmukaisen lääkärin tutkittavaksi. Pelkäsimme Hannun yllättävää päänsärkyä myös sen takia, koska hän oli saanut oudon pillerin helmikuussa 2009, josta siis ei ole tutkimustuloksia tullut vieläkään.

Pelkäämme muutenkin hänen päänsä suojelemisen puolesta, koska siellä on arvokasta tietoa tulevaisuuden ja oikeudenkäyntien kannalta, jotka tulevat vaikuttamaan tuhansien ihmisien kohtaloon.

MUUTA AIHEELLISTA TUTKITTAVAA OULUN VANKILAN JA VANKILANJOHTAJA MARGIT KYNGÄKSEN TOIMINNASTA:

1) Kuinka Oulun vankila ja vankilan johtaja Margit Kyngäs huolehtii vartijoiden ja muun henkilökunnan jaksamisesta?

2) Järjestääkö hän kertausta tai lisäkoulutusta henkilökunnalle?

3) Painottaako Kyngäs henkilökunnalle ihmisoikeuksien noudattamista ja muistavatko he esim. ettei tutkintavangin oikeuksia saa tutkintavankeuslain säännösten nojalla rajoittaa enempää kuin tutkintavankeuden tarkoitus, tutkintavankeudessa pitämisen varmuus ja vankilan järjestyksen säilyminen välttämättä vaativat?

4) Jos vangittu joutuu esim. henkilöntarkastuksen, henkilönkatsastuksen tai erityistarkastuksen kohteeksi, niin annetaanko siitä laaditusta pöytäkirjasta kopio vangitulle, jolloin hän edes jälkikäteen saisi tietoonsa perusteen suoritetulle toimenpiteelle?

5) Saako vankilanjohtaja Margit Kyngäs koskaan sellaisia ilmoituksia henkilökunnalta, jossa epäiltäisiin mahdollisesti jonkun toisen henkilökuntaan kuuluvan syyllistyneen väärinkäytöksiin? Vai tulevatko epäilyt mahdollisista väärinkäytöksistä esiin ainoastaan vangitun tekemän rutinalapun (asianesittämislomake) tai virallisten kantelujen kautta?

Vankilan johtajan tehtäviin kuuluu erityisesti:

1. Johtaa ja kehittää rangaistuslaitoksen toimintaa ja huolehtia sen toimintaa koskevien säännösten ja määräysten noudattamisesta sekä rangaistuslaitoksen toiminnalle asetettujen tavoitteiden saavuttamisesta;

2. Johtaa toimintaa asetettujen tulostavoitteiden mukaisesti ja vastata siitä, että asiat käsitellään taloudellisesti ja toiminnallisesti mahdollisimman tarkoituksenmukaisella tavalla;

3. Huolehtia alaisensa henkilöstön kehittämisestä ja työkyvyn säilyttämisestä sekä työsuojelusta ja työympäristöstä;

4. Säännönmukaisesti tarkastaa laitoksen tiloja ja toimintaa sekä erityisesti valvoa vankien olosuhteita ja kohtelua;

5. Huolehtia siitä, että vankien oikeuksia ja velvollisuuksia noudatetaan;

6. Viipymättä ilmoittaa rikosseuraamusvirastolle merkittävistä tapahtumista
laitoksessa.

Johtajan tulee suorittaa rikosseuraamusviraston määräämät muille rangaistuslaitoksille kuuluvat tehtävät.

Vaadin, että nämä asiat tutkitaan perusteellisesti, koska tässä on loukattu poikani Hannu Kailajärven ihmisoikeuksia, harjoitettu häntä kohtaan kidutusta ja tehty mielivaltaista nöyryyttämistä. Kuka tämän ihmisoikeusloukkauksen ja kidutuksen takana oikeasti on (KRP vai joku korkeampi taho)? Mitä aiotte näille asioille tehdä? Hannu kun ei edes ole mikään väkivaltainen eikä väkivallan, murhan tms. takia vangittuna. Hän on rauhallinen ajattelija- ja analysoijatyyppi (äo 170).

Vankilan kohtelussa on vaarana se, että poikani, joka on pääepäilty jutussa, menettää puolustautumiseensa tarvittavan fyysisen ja henkisen terveytensä. Tämä asia koskee myös yli 10 000 klubin jäsenen kohtaloa.

"Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus, 5. artikla, Kidutuksen kielto. Ketään ei saa kiduttaa eikä kohdella tai rangaista julmasti, epäinhimillisesti tai alentavasti. Ihmisoikeuksien julistus ja sitä seuranneet kansainväliset ihmisoikeussopimukset kieltävät johdonmukaisesti kidutuksen sekä epäinhimillisen, julman tai halventavan rangaistuksen ja kohtelun. Mitä on kidutus? Kidutus on tahallista fyysisen tai henkisen kivun aiheuttamista. Kidutuksen tarkoituksena on usein uhrin rankaiseminen tai pelottelu, tietojen tai tunnustuksen kiristäminen. Kidutusta pidetään yhtenä pahimmista ihmisoikeusloukkauksista. Kidutusta on kuitenkin käytetty useimmissa tunnetuissa kulttuureissa. Nykyisin se on yleistä maissa, joissa ihmisoikeustilanne on muutenkin heikko. 2000-luvulla kidutuksesta on huolestuttu myös terrorismin vastaisen sodan yhteydessä. Kidutuksen ja kovien kuulustelumenetelmien välinen ero on joskus häilyvä. Kidutuksena voidaan pitää myös sillä uhkaamista tai pakottamista katsomaan toisten kidutusta."

Mielenkiinnolla odotamme, kuinka te oikeusministerinä suhtaudutte Oulun vankiloiden, vankilan johtajan ja vartijoiden toimintaan ja mitä aiotte asioille tehdä. Tämä tieto kulkee nyt satojen ihmisten levittämänä yli rajojemme ja ei tee jo rappeutuneelle Suomi-kuvallemme kovinkaan hyvää. Kuten tiedätte Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimesta tulee joka viikko tuomioita Suomelle ihmisoikeus- ym. loukkauksista.

Haluaisin selvityksen myös seuraaviin asioihin:
1) Onko Hannu Kailajärven seitsemän vartijan voimin suoritetun pahoinpitelyn tutkinta aloitettu? Hannu on pyytänyt poliisitutkintaa asiasta jo perjantaina 13.11.2009

2) Onko edellisiä kidutuksia ja pahoinpitelyjä tutkittu? Asiahan kuuluu ministeriönne piiriin.

3) Milloin tutkintapöytäkirjat ovat nähtävinä netissä.

4) Kuinka syvällä itse olette asioissa mukana, kun sallitte pahoinpitelyjen ja kiduttamisten jatkuvan edelleen?

5) Ovatko tämänkertaisen pahoinpitelyn aloitteentekijä Lasse Hautakangas ja Pohjois-Suomen aluevankilanjohtaja Sauli Hautakangas jotenkin nepotistisessa suhteessa toisiinsa?

Haluan lopussa vielä kertoa Totuuden, mitä poikani ei ole saanut tuoda julki missään, että poikani Hannu Kailajärvi ei ole vienyt mitään miljoonia, miljoonaa, ei edes puoltakaan miljoonaa klubilta tai jäseniltä itselleen (tai lähiomaisilleen). Tämä on ajojahti ja mustamaalauskampanja em. tahoilta, jonka taustalla on vielä korkeampia tahoja. Hyvä jos on nostanut edes jotakin palkkaa itselleen siihen nähden, että hän on tehnyt erittäin vaativia ja monipuolisia töitä kuuden vuoden ajan päivät ja yöt klubilaisten eteen.

16.11.2009
Hannu Kailajärven äiti

Hannu Kailajärven vastine sanomalehti Kalevalle 12.11.2009

Hannu Kailajärven sanelu puhelimitse äidilleen 12.11.

Taustaa: Olen kirjoittanut WinCapita-asiassa koskien KRP:n tutkinnanjohdon menettelytapoja ja olosuhteia, joissa minua pidettiin. Olen kertonut lausuman sisällön puhelimitse äidilleni ja tämän jälkeen antanut lausunnon KRP:n tutkijalle kirjattavaksi esitutkintapöytäkirjaan. Mediassa on väitetty, että olisin ”salakuljettanut” kirjeen julkisuuteen. Tämä ei pidä paikkaansa. En ole salakuljettanut mitään kirjettä tai välittänyt muutakaan tietoa julkisuuteen julkaistavaksi, poikkeuksena KRP:n sensuroima vastine Aamulehden häväistysjuttuun kesäkuussa 2009 ja tämä vastineeni Kalevan juttuun 12.11.2009, johon olen antanut julkaisuluvan.

Lausunnossani KRP:n tutkinnanjohdon menettelytavoista keskityn pintapuolisesti KRP:n lausumiin, väittämiin, tiedottamisen tapaan ja suomalaiseen ”maan tapaan” oikeusprosessissa, jossa tutkinnanjohdon ei tarvitse todistella virkamiesvastuulla väitteitään. (sanelu jatkunut 14.11.) Tuomari ”kumileimasimen” tapaisesti nuijii tuomion tutkinnanjohdon mieltymysten mukaisesti ja syytetyiltä otetaan mahdollisuudet puolustaa itseään ja todistajalausunnoin todistella tutkinnanjohdon syyttäjän välityksellä esittämät väitteet pätemättömiksi.

Lausunnossani tulivat jonkun verran julki olosuhteet, joissa minua on pidetty, mutta ensisijaisesti kritiikki kohdistui KRP:n tutkinnan johtoon. Vankilanjohtaja Kyngäs on arvostellut lausuntoani ja ihmettelee sitä. Kaikki lausumani on totta. Selli, jossa minua pidettiin helmikuun alusta kesäkuun puoleenväliin, oli pimeä ja saastainen, sen ikkuna oli rikki, patjan yläpuoli homeessa, patjoja on tuskin koskaan pudisteltu, niissä on roskia pölypunkkeja ym.

Minulle ei ole koskaan kerrottu putsarista tuolloin enkä valittanut oloistani. Olin sitä ennen ehtinyt olemaan jo Oulun poliisivankilan puolella puolitoista kuukautta. Haluan kommentoida vankilanjohtaja Kyngäksen siisteysstandardiin kun hän esitti vertauksensa ”pottukellarista”. Haluan todeta, että pottukellarissakaan ei ole seinät ja lattia ihmisten eritteissä. Minusta vankilassa on selvä terveysriski olemassa siisteysasiassa, ikkuna kellarisellissä oli rikki ja umpijäässä.

Avo-osastolla ollessani selli oli myös kylmä, valitin siitä ja sain vihdosta viimein tiivistenauhan juuri ennen kun minut joukkovoimalla vietiin eristykseen kellariin.

Kyngäksen vertaus seksuaalirikolliseen, joka oli videonauhoittanut juttuja, oli minun asiayhteydessäni pöyristyttävä ja törkeä vertaus samoin kuin Rautavan vertaus käräjäoikeudessa murhamiesjuttu "mikäli Hannu Kailajärvelle annettaisiin kehittämänsä valuuttakaupan signaalijärjestelmä edelleen kehitettäväksi ja välitettäväksi WinCapitan jäsenten käyttöön, se olisi sama kuin että murhamiehelle annettaisiin ase takaisin”.

Tarkoitukseni ei ollut antaa lausunnollani sellaista kuvaa vankilaoloista, etten tyytyisi siihen mitä annetaan. Olen tyytynyt siihen mitä annetaan. Jos olen muutaman kerran valittanut esim. kylmyydestä kun olen joutunut olemaan peiton alla tai kun muuten en ole tarjennut, on valitus ollut mielestäni aiheellinen ja helposti hoidettavissa.

Oulussa 14.11.2009 Hannu Kailajärvi

perjantai 13. marraskuuta 2009

WinCapitaa PasiRadiossa 13.11.2009 klo 22:00

Kulttimaineen saavuttaneessa PasiRadiossa käsitellään perjantaina (13.11.2009) WinCapitaa klo 22:00. Yhteiskuntakriitikko Pasi Viheraho haastattelee tuolloin nettiradiossaan erästä WinCapitan jäsentä.

Myös radion kuuntelijat voivat osallistua puhelimitse lähetykseen. Voit toki lähettää kommentteja lähetykseen myös sähköpostilla: studio@pasiradio.com

PasiRadion lähetykset ovat kokonaisuudessaan sensuroimattomia.

Lähetyksissä käytetään usein myös voimasanoja ja "alatyylisiä ilmaisuja", joten PasiRadio ei ole välttämättä sovelias perheen pienimmille. "Viheraho sanoo asiat suoraan persoonallisella tyylillään. Viheraholla on oma kannattajakuntansa ja Viherahoa kuunnellaan."

PasiRadion sivuilla on teksti: "Best NetRadioStation Now And ForEver"

PasiRadion voit ladata kuultavaksi osoitteesta: http://www.pasiradio.com/
Lyhyt katkelma PasiRadion lähetyksestä:

Kailajärvi on aloittanut syömä- ja juomalakon Oulun vankilassa

Hetki sitten saadun tiedon mukaan Hannu Kailajärvi on aloittanut syömä- ja juomalakon Oulun vankilassa. Tiedotan asiasta tarkemmin kun saan lisätietoja.

Tässä vielä tarkennusta tämän aamun järkyttävään episodiin Hannun äidin kertomana:

Aamuinen tapahtuma oli ollut sellainen, että Hannu oli pyytänyt soittoa vartija "H" -nimiseltä vanginvartijalta. Oli ottanut puhelinkortin esiin, muttei ollutkaan antanut Hannun soittaa. Oli sanonut, että "puhelut loppui tähän". Hannu oli sanonut, että hän haluaa esimiehen paikalle. "H" oli sanonut "nyt lähdet jätkä rundiin". Tuli 7 vartijaa paikalle.

Ovat raahanneet hänet vankilan kellariin, "H" on yrittänyt parikin kertaa lyödä Hannun päätä rautaoveen. Sitten ovat laittaneet hänet riisuutumaan kellarissa. Nöyryytystä.

"H" on ennenkin käyttäytynyt Hannua kohtaan törkeästi. Lyönyt monet kerrat esim. sellin oven Hannun nenän edestä kiinni tilanteissa, jossa on koko ajan tuonut hannulle maitoa, vaikka hänen ruokalistassaan on mehu, koska vatsa ei kestä maitoa, laktoosi-intoleranssi vaiva.

Hannu on viety nyt 2. kerroksen suljetulle osastolle eristykseen. Lääkäri ja sairaanhoitaja ovat käyneet paikalla. Hannu on näyttänyt heille sellin kuntoa, jossa tyyny, patja ja seinät veressä. Hygieniataso erittäin huono.

t: Hannun äiti


Tämän päivän episodi on todella häpeällistä toimintaa Oulun vankilan henkilökunnalta. En olisi uskonut, että tällaisia kauheuksia tapahtuu myös Suomessa. Nyt todellakin punnitaan pitääkö tässä maassa mikään taho omien kansalaisten puolia.

Kailajärvi raahattiin aamulla takaisin kellarikoppiin

Sain hetki sitten seuraavan viestin Hannu Kailajärven äidiltä:

" Kun Hannu oli soittamassa minulle tänä aamuna 7:n aikaan 7 vartijaa kävi hänen kimppuunsa ja raahasi hänet vankilan kellarikoppiin, rundiin, ja riisuttivat Hannun alasti. Eivät ole sanoneet syytä miksi hänet viety. Hannu jäi sinne.

Hannu oli eilen sanellut vastinetta minulle kaksi sivua, mutta olivat tulleet lopettamaan puhelun. Vastineen kirjoittamista piti jatkaa tänään, koska sitä on 8 sivua. "
t: Hannun äiti

Sain asiasta tarkempia tietoja ja täsmennän tässä aamun tapahtumien kulkua. Hannu Kailajärvi oli siis soittamassa äidilleen tänä aamuna klo 7:00. Puhelun aikana seitsemän vartijaa tulivat ja keskeyttivät puhelun.

Klo 11 Hannu soitti uudelleen äidillensä ja kertoi tarkemmin mitä oikein tapahtui. Hannu kertoi vartijoiden raahanneen hänet vankilan kellarikoppiin ja riisuttaneet hänet alasti.

Hannu ei saanut tehdyille toimenpiteille minkäänlaista selitystä. Tapahtuneen jälkeen Hannun äiti oli ollut puhelimitse yhteydessä vankilan johtajaan. Vankilan johtaja väitti, ettei hän tiennyt tämän aamun tapahtumista koskien Hannu Kailajärveä. Onko todellakin näin?

Miten on mahdollista, että tämän päivän järkyttävä episodi ei ole Vankilan johtajan tiedossa? En myöskään ymmärrä mikä on motiivina kohdella Hannu Kailajärveä niin kuin tänä aamuna on kohdeltu? Kuka päättää mitä vankilassa oikeasti tapahtuu?