KRP:n kysymys:
Mikä on WinCapitaan liittyvän esitutkinnan tila tällä hetkellä?
Columbon vastaus:
Keskusrikospoliisin tiedottaminen on saanut laajasti voimakasta kritiikkiä osakseen. Olen tarkastellut tammikuun lopussa julkaistua poliisin tiedotetta. Tässä jutussa keskityn lähinnä poliisin julkaisemiin numeroihin. Mitä KRP:n ilmoittamat numerot todella kertovat?
Keskusrikospoliisi ilmoittaa samassa tiedotteessa tutkinta-aineistoa olevan riittävästi päätelmien tekemistä varten. Kuulisin mielelläni millaisia päätelmiä he ovat saaneet tällä kertaa kehiteltyä. Heidän aiemmat päätelmät ovat herättäneet suurta myötähäpeää. On selvää, että tutkintakoneiston asenteellisuus hankaloittaa järkevien päätelmien muodostamista. Henkilökohtaisesti olen selvitellyt kuulustelijoiden tietopohjaa case WinCapitan osalta. Kuulustelijat tietävät sen mitä lehdissä lukee ja sen mitä KRP:n sivuilla kerrotaan WinCapitan tapauksesta. Tietoa ei siis ole kuulustelevassa portaassa. Tämä tietämättömyys saattaa johtaa kiusallisiin tilanteisiin kuulustelutilanteissa. Kuulusteltavat ovat saaneet tarpeetonta painostusta osakseen.
KRP ilmoittaa tiedotteessaan, että WinCapitalla on ollut käytössä yksi Moneybookers -tili. WinCapitan tililtä on ollut rahaliikennettä 6368 tilin kanssa, suuntaan taikka toiseen. Näin meille selvästi kerrotaan.
Mielenkiintoista on myös se, että KRP ilmoittaa 3337 tilinhaltijan saaneet rahaa WinCapitan tililtä. Tämä on paljon suurempi kotiuttajien lukumäärä kuin julkisuudessa on aiemmin kerrottu. Näiden lukujen perusteella yli puolet Moneybookersin kautta rahojaan siirtäneistä ovat saaneet klubista tuottoja. Voisiko joku kertoa miten KRP:n aiemmin uskottelema pyramidipeli toimisi edes teoreettisella tasolla jotenkin järkevästi?
3337 kotiuttajaa on suuri joukko ihmisiä. WinCapitasta tulleiden tuottojen suuruuteen vaikutti sijoitettu pääoma ja sijoituksen ajallinen kesto. Tuottoja pystyi nostamaan aina yksittäisen 6kk:n sijoitusjakson päätyttyä. Aloitushetki ei siis ollut kaikilla sijoittajilla ollenkaan sama. Ovatko KRP:n harjoittama poukkoileva tutkinta ja keskustelupalstojen höyrypäät nyt vuosien jälkeen sisäistäneet nämä perusasiat?
Se, joka sijoitti enemmän sai enemmän tuottoja. Se, jonka sijoituksen sijoitusaika oli pidempi sai enemmän tuottoja. Mihin KRP pyrkii ilmoittamalla, että WinCapitasta saatiin eri suuruisia tuottoja?
Monesti on esitetty, että pyramidihuijauksissa ”voittajien” lukumäärä on n. 5% koko jäsenmäärästä. WinCapitassa ”voittajia” on 52%. Miten tämä tosiasia selittyy?
KRP:n vastaus:
Keväällä 2008 alkaneen esitutkinnan aikana on mm. suoritettu tähän mennessä useamman tuhannen ihmisen kuulustelut ja tehty useita oikeusapupyyntöjä eri maihin. Aineistoa esitutkintaan on saatu myös takavarikkojen kautta. Tällä hetkellä aineistoa päätelmien tekemiseksi on jo laajasti esitutkinnan käytössä.
Sijoitusklubin toiminnassa ei ole saatu valuuttakaupasta tuottoja, joita olisi voitu edelleen jakaa jäsenille. Klubilla on ollut Moneybookers -pankissa (members@wincapita.com) käytössään yksi tili, jonne jäsenten varat on siirretty. Joitain yksittäisiä jäsenten panoja ja nostoja jäsenille on tapahtunut myös pääepäillyn henkilökohtaisen tilin kautta. Kaikki klubiin sijoituksena tarkoitetut varat eivät näy klubin tilillä, koska sijoituksia on tehty käteisenä ja tilisiirroin siten, ettei sponsori ole siirtänyt varoja klubin tilille.
Klubin Moneybookers -tilille on siirretty vuosien 2004 - 2008 aikana 99 027 000 euroa. Klubin tilillä on ollut rahaliikennettä 6 368 eri Moneybookers -tilin välillä. Tililtä on tehty nostotapahtumia 94 183 000 euroa. Summa sisältää mm.:
* pankin palkkioita 2 966 000 euroa
* maksuja vedonlyöntiyhtiön pelitilille 1 051 000 euroa.
Tiliotteelta on laskettu, että klubin tililtä on siirretty rahaa yhteensä 3 337 eri tilille. Tililtä lähteneestä rahasta vähintään 50 000 euroa on siirretty 347 eri tilille, joista vähintään 100 000 euroa on siirretty 175 eri tilille ja yli miljoona euroa siirretty 6 eri tilille. Yhteensä näille 347 tilille on siirretty yli 50 miljoonaa euroa eli yli puolet koko tilin kautta kulkeneesta summasta. Tiliotteen mukaan 500:lle eniten nostaneelle tilinhaltijalle on siirretty yli 68 miljoonaa euroa eli yli 75 prosenttia koko summasta.
Tilin loppusaldo, 4 844 000 euroa, on takavarikoitu.
Niin sanotun pääjutun osalta tutkinnan voidaan sanoa olevan loppuvaiheessa. Tällä hetkellä esitutkinnassa mm. kootaan aineistoa esitutkintapöytäkirjaksi, asioita tarkennetaan kuulusteluin ja muilla selvityksillä. Enää muutaman oikeusapupyynnön vastaukset ovat saapumatta. Pääjutun osalta esitutkinnan arvioidaan valmistuvan syyteharkintaan talven aikana.
Columbon vastaus:
KRP on tutkinnanjohtaja Rautavan johdolla suorittanut eriskummallisia vakuustakavarikkoja. Takavarikot ovat olleet täysin linjattomia, kuten olen monesti blogissa todennut. KRP ilmoittaa pankkien hyötyneen WinCapitasta n. 3 miljoonaa euroa. Onko Rautava yrittänyt jäädyttää tuota pankeille mennyttä euromäärää? Verottajalle on myös maksettu miljoonia WinCapita -tuotoista. Onko KRP yrittänyt käynnistää jäädytyksiä verottajalle menneistä euroista?
Onko kuitenkin niin, että yksittäistä kansalaista on helpompi kiusata ja uhkailla kuin pankkeja ja verottajaa? Häpeällistä toimintaa valtatyhjiössä olevilta viranomaisilta. Aika käy kuitenkin jäsenistön eduksi ja virkamieskoneiston tekemät vääryydet tulevat julkisuuteen ennemmin tai myöhemmin. Totuutta ei onneksi pääse pakoon tässäkään asiassa.
Tässä vaiheessa on myös täysin turha yrittää selittää, että ei KRP mitään jäädytä. Teknisesti jäädytyksiin osallistuu toki syyttäjä ja oikeuslaitos. Totuus on kuitenkin se, että KRP on yrittänyt estää tosiasioiden tulon oikeuslaitoksen tietoisuuteen. Aiemmin KRP yritti halpamaisesti mm. jäävätä jäsenistön lakimiehiä. Todella säälittävää ja pelkurillista ihmisoikeuksien polkemista.
Miksi KRP yrittää jatkuvasti pitää WinCapitaan kytkeytyvät oikeudenkäynnit suljettujen ovien takana? Kenen etu on käydä näitä salaisia oikeudenkäyntejä? Jäsenistö haluaa avoimuutta, mutta KRP haluaa lymyillä suljettujen ovien takana. Miksi?
WinCapitan tilille jäänyt 5 miljoonaa euroa antaa selkeitä viitteitä siitä, että WinCapita ei itse ”sulkenut” tiliään. Voisiko jokin case WinCapitaa tutkiva taho kertoa, miten KRP:n esittämä numeroleikki tukee Laihon, Sallan ja Rautavan rakentamaa palapeliä?
KRP:n ilmoittamissa numeroissa on monia muitakin epäkohtia, mutta tarkastellaan niitä myöhemmin.
Tuusulan käräjäoikeus määräsi loppuvuodesta koko Moneybookers -aineiston jäsenistön lakimiehen käyttöön. Onko syyttäjä toimittanut tämän aineiston lain edellyttämällä tavalla kyseiselle lakimiehelle vai jatkuuko lain rikkominen tässäkin asiassa? Mitä siellä tilitiedoissa on sellaista, jota ei haluta terävä-älyisen lakimiehen käyttöön?
Columbo
Columbo on maailman menoa tarkasteleva yksityishenkilö.
Columbo on puolueeton, mutta Columbolla on mielipiteensä.
Columbo ei ole WinCapitan sponsoreita, vaikka sellaista titteliä usein virheellisesti tarjotaan. Tervetuloa tutustumaan blogiin! sähköpostia Columbolle...
EOK
Peruslähtökohtana EOK:n toiminnassa ja sen kehittämisessä on ihmisten sekä yritysten perus- ja ihmisoikeuksien sekä oikeusturvan toteutuminen. Oikeusturvan toteutumisella on suuri merkitys yhteiskunnan sosiaaliselle ja taloudelliselle kehitykselle.
VIDEO: Tiedotustilaisuus 14.10.2009 »
WinCapita
WinCapita on yksityinen sijoitusklubi. Columbon blogi on keskittynyt lähinnä WinCapitaan ja sen ympärillä oleviin ilmiöihin. Blogista löydät paljon tietoa WinCapitan vaiheista.
Osa 3/3 KRP vastailee itselleen
Tunnisteet: 5%, 52%, Jouni Laiho, Käräjäoikeus, Salla Vuorikoski, Seppo Rautava, WinCapita
osa 2/3 KRP vastailee itselleen
KRP:n kysymys:
Jäsenet ovat tiedustelleet poliisilta, miten tulee toimia kun suosittelijat (sponsorit) soittavat ja vaativat perumaan tehtyjä rikosilmoituksia. Sponsorit ovat antaneet perumiselle määräaikoja ja perustelleet vaatimustaan sillä, että peruminen tulee tehdä, jotta pääsee osalliseksi Hannu Kailajärven mahdollisesti tulevaisuudessa valuuttakaupalla tai jollain siihen liittyvällä ohjelmistolla aikaansaamista tuotoista.
Columbon vastaus:
On mielenkiintoista, että KRP ottaa kantaa WinCapitan sisäisiin asioihin. Selvästi tällaisella sponsoreita "syyllistävällä" lausunnolla pyritään rakentamaan jännitteitä jäsenistön keskuuteen. On todella koomista, että KRP syyttää sponsoreita määräaikojen antamisesta. On todistettu fakta, että KRP on itse syyllistynyt määräaikojen antamiseen rikosilmoitusasiassa. KRP on muutenkin lietsonut levottomuutta jäsenistön keskuuteen ja ruinannut rikosilmoituksia kyseenalaisin keinoin. Viime keväänä keskusrikospoliisi julkaisi seuraavan tiedotteen:
http://www.poliisi.fi/poliisi/bulletin.nsf/vwSearchView/800E7CAA70E757C6C22575B6003A9BB4
Tämä KRP:n ja syyttäjän yhteistyössä asettama "määräaika" ei perustunut mihinkään lakiin. Tällaisella kuvitteellisella päivämäärällä yritettiin saada aikaan rikosilmoitusaalto. Jäsenistö ei kuitenkaan ottanut KRP:n uutisoimaa määräaikaa kovinkaan vakavasti. WinCapitan jäsenet eivät ole typeryksiä, vaikka poliisi tuntuu unohtavan tämä asian jatkuvasti.
Jäsenistö oli jälleen kerran oikeassa. Mikään ei muuttunut "määräajan" umpeutumisen jälkeen.
KRP:n vastaus:
Rangaistus- ja korvausvaatimuksen tekeminen tai peruuttaminen on jokaisen omaan harkintaan perustuva asia. Poliisi korostaa, että käräjäoikeus on viimeksi joulukuussa todennut, että esitutkinnassa ilmikäyneen perusteella on todennäköisiä syitä epäillä Kailajärveä mm. törkeästä petoksesta.
Rangaistus- ja korvausvaatimuksen perunutta henkilöä ei tulla kutsumaan oikeudenkäyntiin ja vahingonkorvauksen ajaminen jää siten henkilön omalle vastuulle.
Syyttäjät tulevat myöhemmin kertomaan ja ohjeistamaan vaatimuksia esittäneille asianomistajille, kuinka vaatimuksien kanssa toimitaan.
Columbon vastaus:
KRP luo edelleen vaikutelmaa, että KRP tulisi hankkimaan rahoja takaisin tappiolla oleville jäsenille. Näinkö asia todella on? Millä tavalla rikosilmoituksen tehneet jäsenet ovat saaneet helpotusta omaan tilanteeseensa? Olen myös kuullut, että jotkut rikosilmoituksen tehneet jäsenet ovat saaneet rikollisen leiman otsaansa asioidessaan poliisin kanssa. Näkemykseni mukaan KRP jatkaa rikosilmoitusten ruinaamista vain pitkittääkseen tutkintaa.
Columbo korostaa, että keskusrikospoliisi ei myöskään kerro koko totuutta rikosilmoitusten määrästä. Tutkintapyynnöt ja muut yhteydenotot ovat kaikki uutisoitu rikosilmoituksina. Todellisia rikosilmoituksia ei ole lähelläkään kolmea tuhatta. Yhä useammat ihmiset osaavat hahmottaa asioiden todellisen tilanteen ja samalla WinCapitan jäsenet tiedostavat KRP:n epätoivon.
Suuri määrä jäseniä on perunut tekemänsä rikosilmoituksen perustelluista syistä. On useita wincapitalaisia, jotka eivät edes tiedä ovatko he tehneet rikosilmoituksen vaiko eivät. Tämä ihmisten epätietoisuus johtuu pitkälti poliisien sekavasta toiminnasta kuulustelutilanteissa. Tulen myöhemmin julkaisemaan ohjeet, minkä avulla jokainen voi tarkistaa oman asemansa WinCapitan tapauksessa. Jokainen voi selvittää oman tilanteensa veloituksetta ja hyvin pienellä vaivalla.
Käsitykseni mukaan, WinCapita päättää itse jäsentensä jäsenyyden jatkumisesta. KRP:llä ei ole sanottavaa siihen, kuka jatkaa jäsenistössä ja kuka ei. Meidän kaikkien on syytä muistaa, että WinCapita on yksityinen sijoitusklubi ja WinCapita päättää sisäisistä asioistaan itse.
Tunnisteet: KRP, Käräjäoikeus, Syyttäjä, WinCapita
osa 1/3 KRP vastailee itselleen
kuva: Suomen Kuvalehti
KRP:n kysymys:
Poliisille on tullut WinCapitan jäseniltä tiedusteluja, joissa kysytään, miksi Hannu Kailajärvi on vapautettu tutkintavankeudesta tai onko käräjäoikeus vapauttanut Kailajärven siksi, että hän pääsee kehittämään valuuttakauppaa automaattisesti tekevää ohjelmistoa.
Columbon vastaus:
Uskon sen, että Kailajärven vapauttaminen on herättänyt kummastusta valtamedian ja KRP:n tiedotteiden varassa eläville. WinCapitasta enemmän tietävien keskuudessa Kailajärven n. 12 kuukautta kestänyt tutkintavankeus, puolestaan koetaan käsittämättömän pitkäksi. Jäsenistöä kummastuttaa Kailajärven pitkän vangitsemisaika, eikä suinkaan Hannun vapautuminen.
Oikeuslaitos teki ratkaisunsa niiden todisteiden varassa, mitä käräjäoikeudelle toimitettiin. Kailajärven vangitsemista ei nähty tarpeellisena jatkaa.
KRP ja syyttäjä eivät olisi halunneet päästää Hannua vapauteen. Toisin kuitenkin kävi ja tuomari teki oikeudenmukaisen ratkaisun. Syyttäjän olemattomat näytöt eivät riittäneet tälläkään kertaa.
Näin asiasta kertoi OTT Petter Kavonius ( Ilta-Sanomat )
"Kavoniuksen mukaan poliisin edustaja ja syyttäjä vastustivat vapauttamista jyrkästi istunnossa, joka venyi pitkäksi ja pidettiin suljettujen ovien takana."
Valuuttakauppaohjelmistoa käsiteltäessä on syytä muistaa, että Kailajärven vapautumisen jälkeen, KRP on itse ottanut esille WinCapitan valuuttakauppaohjelmiston. Aiemmin he ovat monesti yrittäneet kiistää ohjelmiston olemassaolon.
Näin asiasta kertoi Hannu Kailajärvi omassa tiedotteessaan:
"KRP on pyytänyt tiedottamaan minua, että heillä ei olisi hallussaan WinCapitan valuuttakauppaohjelmistoa. En voi luonnollisestikaan antaa tällaista lausumaa tai tiedotetta, koska en voi tietää mitä KRP:llä on hallussaan."
Myös oikeuslaitos tietää ohjelmistosta, vaikka tuomari ei olisikaan erikseen siitä maininnut Kailajärven vapauttamispäätöksessä.
KRP:n vastaus on kokonaisuudessaan linjaton. Keskusrikospoliisi ilmoittaa, että he eivät voi kertoa, mutta kuitenkin he ovat vuotaneet WinCapitan vastaista tietoa koko tutkinnan ajan. Wincapitalaisten näkökulmasta kaikki hyvät asiat jäävät KRP:ltä tiedottamatta.
Seuraavana KRP:n oma vastaus. Suosittelen lukemaan heidän vastaukset ajatuksella. KRP:n vastaukset eivät minua vakuuta, sillä heidän kysymykset ovat tehty keskeisten asioiden vierestä, siinä missä vastauksetkin. Valveutuneille lukijoille asiat kuitenkin avautuvat myös alla olevasta uutisoinnista.
KRP:n vastaus:
Kysymyksessä tarkoitettu Oulun käräjäoikeudessa 14.12.2009 pidetty istunto ja sen perusteella annettu päätös ovat salaisia. Kyseisessä istunnossa arvioitiin sitä, jatketaanko vangitsemista vai riittääkö prosessin turvaamiseksi matkustuskielto.
Keskusrikospoliisi voi kuitenkin kertoa päätöksen perusteluista seuraavaa:
* Käräjäoikeus on perusteluissaan todennut, että esitutkinnassa ilmikäyneen perusteella on todennäköisiä syitä epäillä Kailajärveä mm. törkeästä petoksesta.
* Pakkokeinoasioissa noudatettavan vähimmän haitan periaatteen mukaan pakkokeinolla tulee aiheuttaa mahdollisimman vähän vahinkoa ja haittaa sen kohteeksi joutuneelle. Pakkokeinoa ei myöskään ajallisesti tule ulottaa pidemmälle kuin sen tarkoituksen saavuttaminen välttämättä edellyttää.
* Asiassa on ilmennyt, ettei niin sanottua sotkemisvaaraa asiassa enää ole. Myöskään muita tutkinnallisia syitä vangitsemisen jatkamiselle ei ole ilmennyt.
* Käräjäoikeus pohti päätöksessään, mitkä seikat puoltavat vangittuna pitämistä ja mitkä puoltavat matkustuskieltoa. Lievempää pakkokeinoa eli matkustuskieltoa puoltaa käräjäoikeuden mukaan vahvasti se, että epäilty on ollut vuoden vangittuna, mikä vastaa käytännössä kahden vuoden vankeustuomion täytäntöönpanoa. Jutun laatu ja laajuus huomioon ottaen mahdollista syytteen nostamispäivää ja käsittelyaikaa on vaikea arvioida. Puolustuksen laatiminen voi olla vaikeaa, mikäli vastaaja tulee vastaamaan teosta vankeudessa.
Käräjäoikeuden matkustuskieltoon päätyneen ratkaisun perusteluissa ei oteta kantaa automaattiseen valuuttakauppaohjelmistoon.
Columbon vastaus:
Käräjäoikeus päätyi ratkaisussaan tutkintavankeudesta vapauttamiseen. KRP nostaa kuitenkin matkustuskiellon päällimmäiseksi. Miksi? Täytyy myös muistaa, että matkustuskieltoakin on jo kertaalleen lievennetty merkittävästi. KRP ei vieläkään nöyrry sanomaan ääneen koko totuutta. Keskusrikospoliisin ja syyttäjän muodostama rintama on menestynyt todella huonosti käydyissä oikeudenkäynneissä.
KRP vastailee omiin kysymyksiinsä
Perjantaina tapahtuneen Hentusen vapautumisen jälkeen, KRP intoutui tiedottamaan WinCapitasta tutulla ja koomisella tavalla KRP:n omalla "Kysy ja vastaa" -palstalla. Monesti kummastelen, miten ihmeessä poliisi tällä tavoin aliarvioi Suomen kansaa?
Tällaistako on se viranomaisten mainostama onnistunut uutisointi? Eihän kukaan järkevä voi vakavissaan tällaista väittää.
Minne unohtui KRP:n oma tiedote siitä, että "Mr. Sakari" vapautettiin ja samalla tarkennus, ettei ketään wincapitalaisia ole enää vangittuna? En minä ainakaan sellaista uutista löydä KRP:n sivuilta. Merkittävimmät asiat jäävät siis auttamatta tiedottamatta. Kailajärven vapautumisen yhteydessä toimittiin täysin samoin. Ollaan hiljaa ja toivotaan, ettei paljastuta.
Pitkällisen ruinaamisen ja odottamisen jälkeen toiveeni KRP:n tiedotteesta osittain kuitenkin toteutui. Keskusrikospoliisi esitti itselleen kolme kysymystä ja rakensi niihin samalla myös vastaukset.
En ollenkaan ymmärrä tällaista strategiaa, mutta vaikuttaa, että totuutta on ylivoimaista katsoa silmiin. Tällainen holtiton uutisointi ei sovi minkään virallisen instassin keskeiseksi tiedotuslinjaksi. Tätä blogia lukevat KRP:n jäsenet voisivat viedä pyyntöni tiedotusosastolle siitä, että tekisivät jatkossa selkeitä tiedotteita, eikä tällaisia keksittyjä kysymyksiä. Tiedän kyllä minkälaisia kysymyksiä KRP:lle on oikeasti esitetty, mutta eipä ole löytynyt ketään niihin kysymyksiin vastailemaan.
Väistämättä tulee mieleen, että yleisön huomio pyritään näin ohjaamaan epäolennaiseen. Utopistista ja epäloogista tarinaa edelleen sitkeästi kuitenkin kannatellaan kaikin mahdollisin keinoin. Berliinin muurikaan ei murtunut hetkessä, mutta muurin tuleva murtuminen oli ilmiselvää jo viikkoja ennen lopullista romahdusta. Samankaltaisia havaintoja olen tehnyt viranomaisten toiminnassa WinCapita -vyyhdin yhteydessä. Epäonnistumista on raskasta myöntää itselleen ja kansalaisille.
Valheet eivät kuitenkaan kestä ikuisuutta kasassa. Totuutta ei edelleenkään pääse pakoon, vaikka kuinka yrittäisi pelata aikaa.
Otan esille KRP:n tiedotteessa nostetut asiat kolmessa eri kirjoituksessa.
Tunnisteet: Berliinin muuri, Hannu Kailajärvi, KRP, Risto Hentunen, WinCapita
Hentunen vapautui vuorokausi sitten
Uutisoin eilen blogissa Risto Hentusen vapautumisesta tutkintavankeudesta. Epäilin siinä samalla, että Hentusen vapautuminen tuskin saa osakseen yhtä paljon palstatilaa, kuin Hentusen vangitsemisen aiheuttama mediasirkus.
Aikaa vapautumisesta on kulunut nyt yksi vuorokausi.
Voisivatko blogin aktiiviset lukijat kirjoittaa tämän tekstin kommenttiosioon siitä, missä kaikkialla ovat havainneet uutisen Risto Hentusen eilisestä vapautumisesta?
Pullistelevatko lehtien etusivut tekstejä: "Mr. Sakari" vapautui vankilasta?
KRP sentään sai eilen rakennettua jonkinlaisen WinCapita -aiheisen tiedotteen. KRP on itse luokitellut WinCapita -tiedottamisensa hyväksi. Olen heidän tiedotustoiminnasta jyrkästi eri mieltä.
Tulen kertomaan viikonlopun aikana mielipiteeni ja näkemykseni KRP:n eilisestä tuotoksesta.
Tunnisteet: KRP, Risto Hentunen, WinCapita
Risto Hentunen vapautui tutkintavankeudesta
Suuren mediasirkuksen marraskuussa aiheuttanut Risto Hentusen vangitseminen päättyi tänään perjantaina 29.1.2010. Thaimaan poliisi vangitsi Hentusen Thaimaassa marraskuussa 2009. Risto Hentunen kuljetettiin Suomeen tutkintavankeuteen noin viikko Aasiassa suoritetun vangitsemisen jälkeen. Hentusen vangitsemisen yhteydessä Thaimaan poliisi kertoi virheellisesti "Mr. Sakarin" roolista ja asemasta WinCapitassa.
Thaimaan viranomaisten tietämys WinCapitasta ja Hentusen roolista ei vakuuttanut WinCapitan jäsenistöä. Kansainvälinen lehdistötiedote sai paljon kritiikkiä osakseen. Thaimaan poliisin tietolähteenä oletetaan olleen Oulun KRP. KRP ei kuitenkaan vaivautunut oikaisemaan virheellisiä väitteitä.
KRP harjoitti aktiivista tiedottamista aiheesta WinCapita vuonna 2008. On edelleen epäselvää, miksi KRP on lopettanut oman WinCapita -tiedottamisensa lähes kokonaan.
Hentusen vangitseminen sai paljon julkisuutta myös kansainvälisessä mediassa. On mielenkiintoista seurata, missä laajuudessa Hentusen vapautuminen uutisoidaan lähipäivinä.
Se on nyt kuitenkin varmaa, että Hentunen pääsee jälleen nauttimaan Suomen talvesta ja raittiista ulkoilmasta.
Tällä hetkellä vangittuna ei ole ainuttakaan WinCapita -vyyhtiin kytkeytyvää henkilöä.
Tunnisteet: KRP, Risto Hentunen, Thaimaan poliisi, WinCapita
Kailajärven matkustuskieltoa lievennettiin selvästi
EOK:n tiedote 28.01.2010
Oulun käräjäoikeus on lieventänyt WinCapitan asian pääepäillyn Hannu Kailajärven matkustuskiellon ehtoja Kailajärven omasta hakemuksesta.
Oulun käräjäoikeus harvensi huomattavasti Kailajärven ilmoittautumisvelvollisuutta. Nyt Kailajärven oleminenkaan ei ole rajattu Pirkanmaalle, vaan oleminen muillakin alueilla Suomessa tuli mahdolliseksi.
Kailajärven puolustajan OTT Petter Kavoniuksen mukaan nyt ollaan todella kaukana siitä poliisin ja syyttäjän vaatimuksesta, jonka mukaan Kailajärven pitäisi eristettynä vankeudessa odottaa mahdollisia syytteitä. Tämä on Kavoniuksen mukaan yksi niistä lukuisista oikeusturvajärjestö EOK ry:n asiantuntijakumppaneiden tiedossa olevista esimerkeistä siitä, että tuomioistuimissa on yhä selkeämmin ryhdytty puolustamaan perus- ja ihmisoikeuksia viranomaisvaatimuksia vastaan. Korjattavaa ja puutteita on yhä paljon Kavoniuksen mukaan, vaikka kehityksen suunta on hyvin myönteinen.
Kailajärvi ei hakenut koko matkustuskiellon kumoamista. Kailajärvi on päättänyt toistaiseksi itse hyväksyä rajoitteiltaan kohtuullisen matkustuskiellon turvatakseen mielenrauhaa myös niille, jotka ovat ehkä osin vilpittömästi, vaikka virheellisesti, lukkiutuneet epäilyksiin, että hän ei olisi halukas selvittämään tätä asiaa mahdollisessa tulevassa oikeudenkäynnissä.
Oulun käräjäoikeus käsitteli asian torstaina 28.1.2010.
Tunnisteet: EOK, Hannu Kailajärvi, Matkustuskielto, Petter Kavonius, Pirkanmaa
WINCAPITA -teemasivut
HAKEMISTO
- 100 miljoonaa (3)
- 140 miljoonaa (1)
- 3200 mrd. dollaria (1)
- 40 miljoonaa (1)
- 400% (2)
- 5% (1)
- 52% (1)
- 8.3 mrd. dollaria (1)
- 97 miljoonaa (1)
- Aamulehti (6)
- Aasia (1)
- AdaFlink (3)
- Alibi (1)
- Anne Holmlund (1)
- Ari Järvinen (1)
- Ari Soronen (2)
- Asennevamma (2)
- Auktoriteetti (2)
- Bangkok (1)
- Berliinin muuri (1)
- Betonikoppi (1)
- BIS (1)
- Cluso628 (3)
- Columbo (5)
- Eduskunnan Oikeusasiamies (1)
- EIT (1)
- EOK (9)
- Erkki Vasama (1)
- Ferrari (1)
- FXTrader Signals (3)
- Google (3)
- Hannu Kailajärvi (36)
- Harri Tiesmaa (2)
- Helsingin Sanomat (2)
- Hotelli Presidentti (1)
- Ihmisoikeusloukkaus (1)
- Ikiteini (1)
- Ilkka Pitkänen (9)
- Ilta-Sanomat (2)
- Iltalehti (6)
- Jaana Pedersen (1)
- Jack Bauer (1)
- Jarmo Juntunen (6)
- Joulu (2)
- Jouni Laiho (13)
- Journalistipalkinto (1)
- Juha-Veli Jokinen (1)
- Juhani Turjanmaa (1)
- Jukka Lumiala (1)
- Jussi Eronen (2)
- Jussi Heikelä (2)
- Jääväys (1)
- Kailajärven äiti (2)
- Kaleva (2)
- Kantelu (1)
- Kari Nars (4)
- Kari Uoti (2)
- Katariina Laurila (1)
- Kateus (1)
- Kauppalehti (2)
- Kellarikoppi (2)
- Keski-Suomen uutiset (1)
- Kimi Räikkönen (1)
- Koiviston konklaavi (2)
- Kokoomus (1)
- Kolikonheitto (1)
- KOP FX Trading (1)
- KRP (39)
- Kumileimasin (1)
- Kunnianloukkaus (1)
- Käräjäoikeus (4)
- Lama (1)
- Larissa Lisitsyn (1)
- Lasse Hautakangas (1)
- Laukaa (2)
- Lehdistötiedote (3)
- Lehdistötilaisuus (1)
- Leila Melander (1)
- Lontoo (1)
- Lotto (1)
- Luottamus (1)
- Madoff (4)
- Margit Kyngäs (4)
- Maria Vuorivirta-Heikkinen (6)
- Matkaselli (2)
- Matkustuskielto (4)
- Matti Kuusimäki (1)
- Matti Vanhanen (1)
- Mauno Koivisto (1)
- Mika-Pekka Sarkkinen (1)
- Mikko Kainiemi (1)
- Mikko Paatero (1)
- Moneybookers (3)
- Moraali (1)
- Move Networks (1)
- MTV3 (7)
- Muistitekniikka (1)
- MuroBBS (2)
- Nordea (3)
- Oikeudenkäynti (1)
- Oikeusapupyyntö (1)
- Oikeuslaitos (1)
- Oikeusministeri (1)
- Organisaatiomalli (1)
- Orwell (1)
- Osaava treidaaja (2)
- Osuuspankki (2)
- Oulu (1)
- Oulun käräjäoikeus (1)
- Oulun vankila (4)
- Oulun vankilan johtaja (4)
- Palkkiojärjestelmä (2)
- Pankit (3)
- Pankki (2)
- Pasi Viheraho (2)
- PasiRadio (3)
- Pauliina Susi (2)
- Pekka Kantanen (1)
- Petter Kavonius (12)
- Pikkujoulut (1)
- Pilleri (1)
- Pirkanmaa (2)
- Pirun kaapu (1)
- Poliisi (8)
- Poliisiylijohtaja (1)
- Pottukellari (1)
- Puhelu (1)
- Pääsyyttäjä (2)
- Radio Rock (2)
- Risto Hentunen (9)
- Rivipoliisi (1)
- Robotti (1)
- Rundi (2)
- Ruotsi (2)
- Salla Vuorikoski (4)
- Sami Paatero (1)
- Sampsa Kurri (1)
- Sanomat24 (6)
- Sari Aho (2)
- Sauli Hautakangas (1)
- Sauli Niinistö (1)
- Savon Sanomat (2)
- Seppo Rautava (2)
- Seppo Roth (1)
- Signaalijärjestelmä (1)
- Silminnäkijä (1)
- Siperia (1)
- Sisäministeri (1)
- STT (2)
- Suomen Kuvalehti (1)
- Suomen Pankki (1)
- Suomi (10)
- Suomi24 (5)
- Suvi Lindén (1)
- Syyttäjä (4)
- Syömälakko (2)
- Takapuoli edellä liikkeelle? (1)
- Talousdemokraattinen Puolue (1)
- Talouselämä (1)
- Thaimaa (5)
- Thaimaan media (2)
- Thaimaan poliisi (3)
- Tiedotustilaisuus (2)
- Tietomurto (2)
- Timo Leivo (2)
- Todisteet puuttuvat (1)
- Trio's bank accounts (1)
- Tuija Brax (1)
- Tuomas Enbuske (3)
- Tutkinnanjohtaja (2)
- TV-Tampere (2)
- Uusi Suomi (1)
- Vahingonkorvaus (1)
- Valtakunnansyyttäjä (1)
- Valtamediat (6)
- Valtioneuvosto (1)
- Valuuttakauppa (9)
- Valuuttakauppaohjelmisto (3)
- Valuuttakauppaopas (1)
- Varkauden käräjäoikeus (1)
- Vartija (1)
- Vastine (1)
- Vesa Puttonen (2)
- Vipu (1)
- Viranomaisrikollisuus (1)
- Virkamiespäätös (1)
- Virkavalta (1)
- Voitonmerkki (1)
- WinCapita (55)
- Winwincapita (1)
- World Wide Investment Company (1)
- Yhdysvallat (1)
- YLE (4)
- Yrittäjä (1)