tiistai 5. tammikuuta 2010

Virheelliset väitteet ja mystinen vipu

Case WinCapitan ympärillä liikkuu valtava määrä perättömiä väitteitä. Haluan tässä kirjoituksessa korjata kaksi virheellistä väitettä ja selkeyttää valuuttakaupan yhteydessä käytettyä vipua. Ensimmäisen väitteen mukaan WinCapitasta olisi luvattu takuutuottoja. WinCapitan tuottohistoria on ollut jäsenten tiedossa, kuten myös jäsenyyttä harkitsevien tahojen tarkasteltavissa. WinCapita ei siis koskaan luvannut jäsenille takuutuottoja. Sijoitustuotteissa tulee aina muistaa, että tuottohistoria ei ole tae tulevista tuotoista.

Toinen väite, jonka haluan jälleen kertaalleen korjata on se, jonka mukaan 400%:n valuuttakauppatuotto vuodessa ei ole mahdollinen. Mikäli joku väittää, että valuuttakaupalla ei voi tehdä satojen prosenttien vuosituottoja niin siinä tapauksessa väitteen esittäjä valehtelee.

WinCapitan tuottohistoria oli todella hyvä koko toiminnan ajan. Tuottohistoria oli jopa niin hyvä, että valuuttakaupasta tietämättömien on vaikea hahmottaa mitä esim. 400%:n tuotto tarkoittaa ja miten sellaisen voi saada aikaan.

Kukaan WinCapitan jäsenistä ei ollut tyytymätön toteutuneisiin tuottoihin.

Tässäkin blogissa olen nostanut esille joitakin tahoja, jotka ovat kertoneet satuja, vaikka ovat esiintyneet "asiantuntijan" roolissa. Syy valehteluun voi johtua puhtaasta tietämättömyydestä ja laiskuudesta ottaa selvää asioiden nykytilasta. Esimerkiksi Googlesta löytyy paljon infoa maailman menosta. Tietämättömien ei tulisi leikkiä asiantuntijaa aiheesta, josta ei tiedä tarpeeksi.

Sitäkään mahdollisuutta ei voi vielä täysin sulkea pois, että jotkut tahot yrittävät tahallisesti levittää virheellistä tietoa valuuttakaupan todellisuudesta. Nettipokerikaan ei ole enää paholaisesta, vaikka tämän kaltaista uskomusta muutamat virkamiehet yrittivät antaumuksella julistaa vielä joitakin vuosia sitten. Valtio avaa oman nettipokerisivuston vielä tämän vuoden aikana. Montako vuotta kestää, että valtio avaa oman palvelun valuuttakauppaa varten? Pankkien nykyään tarjoamat tuottoprosentit eri sijoitustuotteille näyttävät säälittäviltä valuuttakaupan tuottojen rinnalla.

Timo Leivon mukaan suuret tuotot valuuttakaupasta ovat mahdollisia kunhan löytyy riittävästi osaamista. Tämä samainen elementti on hyvin keskeinen lähes kaikessa menestyksekkäässä toiminnassa. Ilman osaamista harvoin syntyy menestystä.

http://columbonblogi.blogspot.com/2009/08/kuka-valehtelee.html


Valuuttakaupan vipu on monelle kulkijalle yhä täysin vieras käsite. Valuuttakauppaa tuntevat tahot puolestaan tietävät, että velkavipu on treidaajan tärkeä apuväline.

Liitän tähän yhteyteen tekstilainaukset muutamista sivustoista:

Valuuttakauppaopas:

Olennainen osa valuuttakaupan toimintaa yksittäisen toimijan kannalta on mahdollisuus käyttää velkavipua. Tämä tarkoittaa että käyttämäsi finanssiyritys lainaa sinulle valuuttakauppaasi velkavivun mukaisen määrän lisää rahaa kaupankäyntiisi. Jos käytät esim. X100 velkavipua on 100 Dollarin sijoituksellasi markkinoilla 10.000 US Dollarin voima. Tällöin myös voittomahdollisuutesi ovat – aivan oikein – 100 kertaiset. Mikäli valuuttakurssit muuttuvat 1% olet tuplannut sijoituksesi (100$), tai hävinnyt sen kokonaan. Valuuttakauppaa käydään hyvin pienillä kurssieroilla.

http://www.valuuttakauppaopas.com/2009/08/31/velkavivun-kaytto-valuuttakaupassa/

Winwincapita -blogi kirjoittaa seuraavaa:

Satakertaisesti vivutetun valuuttakaupan tapauksessa 400% tuotto koostuu treidaajan tekemästä mitättömästä 4%:n vuosituotosta. 396% siitä on pankkien tarjoaman vivutuksen ansiota. Ihminen joka tämän tosiasian ymmärtää, ei voi enää nähdä WinCapitaan sijoittaneita ihmisiä siinä valossa, jossa viranomaiset tahtovat ne esittää.

http://winwincapita.blogspot.com/2010/01/tapaus-wincapita-alaston-totuus.html


Talousdemokratia -blogi kirjoittaa seuraavaa:

Mikäli pankki tienaa jo 5% korkoa tuosta vivutetusta 164 velkaeurosta se tarkoittaa 8.2 euroa - eli 820 %.

Epäileekö joku vielä että wincapita ei olisi voinut järjestää 400% tuoton jäsenilleen jotain samantapaista keinoa käyttäen. Jo 50/50 jako pankin kanssa yllä olevassa esimerkissä antaisi 410% tuoton.


http://talousdemokratia.blogspot.com/2010/01/asiantuntijan-mukaan-pankkien.html

Suosittelen tutustumaan ajatuksella tässä tekstissä oleviin linkkeihin. Linkkien takaa löytyy paljon lisätietoa tämän kirjoituksen aiheista. Asian sisäistäminen voi viedä jonkin verran aikaa, mutta suosittelen tekemään tämän ajallisen uhrauksen. Käytetty aika voi olla rahaa myöhemmin tulevaisuudessa.

Tieto ei myöskään aina lisää tuskaa. Tieto voi monesti helpottaa oloa ja samalla avartaa omaa maailmankuvaa.

14 kommenttia:

  1. Suomessa muiden kuin pankkien tekemä valuuttakauppa ja siihen sijoittaminen rinnastetaan rikolliseksi toiminnaksi. Sitten kun puhutaan suurista voittoprosenteista, kuten case WinCapita teki, järjestetään medioiden välityksellä julkisuuteen kertomaan nämä kaksi mupettia Puttonen Kantanen, että Capitan kaltaiset voitot eivät ole mitenkään mahdollisia
    Em. herrat eivät tunne tai tiedä nykaiaisesta
    huippunopeilla tietokoneilla tapahtuvasta vivutetusta kaupankäynnnistä (high-frequency trading)mitään, jos näin väittävät. Jopa Venäjällä kannustetaan ihmisiä opettelemaan ja tekemään valuuttakauppaa ja mahdollistetaan työkalut siihen. Suomessa em. toiminta pidetään
    ainoastaan "pankkien yksinoikeutena" ja tarkoin varjeltuna salaisuutena. Että näin meillä täällä onnelassa.


    http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2009/07/24364

    http://winwincapita.blogspot.com/2009/12/wincapitan-jasenisto-viranomaisten.html

    VastaaPoista
  2. Olen ahkeraan lueskellut Columbo blogia ja harmikseni havainnut sen viimeaikoina mielestäni
    menneen väärään suuntaan, haastamalla muilla sivustoilla käytävää Wincapita mustamaalausta.
    Nämä asiasta hyvin vähän tietävät mustamaalajat saavat vain lisää intoa huomiosta, jota heille
    annetaan (pitkälle sama periaate kuin terrorismissa). He saavat tyydytystä ja energiaa kun ihmiset ärsyyntyvät heidän usein asiantuntemattomasta ja provokoivasta kirjoittelustaan.
    Joten ehdottaisin täydellistä välinpitämättömyyttä näitä tyyppejä kohtaan.
    Veikkaan, etteivät he jaksa "viisauttaan" kovinkaan pitkään todistella ilman vastaväittelijää. En toki ole rankentavaa mielipidevaihtoa vastaan, mutta arvailuun ja
    olettamauksiin ilman minkäänlaisia faktoja perustuva mustamaalaaminen on mielestäni lapsellista hommaa. Asioista jotain tietävien, järkevien aikuisten on turha ottaa sen tasoiseen keskusteluun osaa.
    Totuus tulee ilmi lopussa ja se on ainoa, jolla tässä asiassa on todella väliä.

    VastaaPoista
  3. Kiitos palautteesta. Ymmärrän hyvin näkemyksesi.

    VastaaPoista
  4. >Tietämättömien ei tulisi leikkiä asiantuntijaa aiheesta,
    >josta ei tiedä tarpeeksi.

    Miten on columbo, jätätkö noissa valuuttakaupan vipuun liittyvissä kirjoituksissasi tietoisesti kertomatta sen, että välittäjän palkkio "spread" johtaa siihen, että jokainen kauppa on aina alkaessaan miinuksella? Jos jätät sen kertomatta tietoisesti, annat tahallasi väärän kuvan asiasta. Jos taas et sitä tiedostanut, tuo sinun kirjoituksestasi ottamani aloituslause on unohtunut itseltäsi.

    Toinen pointti on vielä tuo "puoluettomuutesi". Käsittele yhdessä kirjoituksessa aihetta:
    - Missä rahat?
    - Miksi Hannu ei nyt todista sitä valuuttakauppaa
    - Miksi KRP:n "virheellistä ja yksipuolista" tiedottamista ei nyt oikaista kun Hannu on vapaana?

    Todista puoluettomuutesi ja pohdippas yhdessä kirjoituksessa näitä asioita molemmilta puolilta.

    T: Nettibolliisi@suomi24.fi

    VastaaPoista
  5. Kyllä minä tiedän hyvinkin kuinka valuuttakauppaa käydään ja mitä se oikeasti on. Täällä maininut "asiantuntijat" kun ovat olleet hukassa jo ihan perustiedoissa. Tottakai kaupoisssa on kuluna välittäjän palkkio. En näe kyseistä kulua kuitenkaan esteenä voitolliselle valuuttakaupalle.

    Keskustelu valuuttakaupasta voitaneen viedä seuraavalle tasolle tuonnempana. Ensin on syytä ymmärtää se, mitä valuuttakauppa on. Tärkeää on myös tietää, että osaava treidaaja voi tehdä kauppaa voitollisesti.

    Voidaanko sinunkin mielestä valuuttakauppaa käydä voitollisesti vai yritätkö sinäkin vielä väittää, että se olisi kolikonheittoa?

    Professori Puttonen nolasi lausunnollaan itsensä ja aiheutti samalla monelle auktoriteetteihin luottavalle täysin turhaa mielipahaa. Mielestäni on vastuutonta kertoa ihmisille valheita väittäen niitä todeksi.

    Esitutkintalaki asettaa varsin tiukkoja rajoituksia. Tätä estettä pitäisin nyt suurimpana esteenä vapaalle tiedottamiselle WinCapitan asioista.

    KRP toivoi salaista oikeudenkäyntiä. Miksi?
    Case WinCapita on julkinen ja nykyään myös koko kansan yhteinen. Kyllä oikeuttakin pitäisi käydä julkisesti, jotta kansalaiset saavat kuulla totuuden.

    Suljettujen ovien takana tapahtuva oikeudenkäynti tuskin antaisi kovinkaan paljon lisäinformaatiota esittämiisi kysymyksiin.

    Puolueeton olen edelleen ja ymmärrän hyvin, että valtamedioiden ja mustamaalaajien tylytyksen lomassa tekstini voivat vaikuttaa puolueelliselta. Tekstini poikkeavat varsin paljon siitä, mitä sinulle ja monelle muulle on laajalla rintamalla yritetty valheellisesti uskotella.

    Ajattelu auttaa ymmärtämään.

    VastaaPoista
  6. Mitä on valuuttakauppa?
    yksinkertaisesti vedonlyöntiä, kyllä!
    Siinä esim. eur/usd joko nousee tai laskee suhteessa toiseen ja millä määrällä lyödään vetoa, se on panos ja edelleen jos "arvaa" oikein saa voiton.

    panos= oma raha + vipu
    kohde= valuutat tai öljy + muut
    kerroin= muutossuhde

    Jos asiat tuntuvat monimutkaistuvan tai
    muuttuvan, niin yksinkertaistetaan se mitä voidaan...

    ************
    - Missä rahat? "varmassa" tallessa
    - Miksi Hannu ei nyt todista sitä valuuttakauppaa? Tarvitseeko hänen?
    - Miksi KRP:n "virheellistä ja yksipuolista" tiedottamista ei nyt oikaista kun Hannu on vapaana? Varmasti Hannu saisi joitain sanktioita tai joutuisi jopa takas pahnoille.

    VastaaPoista
  7. Riippuen brokerhousen ja alustan omistavan pankin sopimuksesta pankki usein maksaa spreadit.

    VastaaPoista
  8. Onko tästä tulossa toinen Suomi24?

    VastaaPoista
  9. En usko niin käyvän. Huolesi on toki aiheellinen.

    VastaaPoista
  10. Mites tuo Hannun kirje veljelleen. Mitä mieltä olet siitä, puolustus ei sen oikeellisuutta kiistänyt kun kysyttiin? Jos sen olisi joku väärentänyt eikö se olisi ollut syytä kiistää, ettei johdeta ihmisiä tahallisesti harhaan.

    VastaaPoista
  11. Asiat selviää ja totuus tulee julki vaikka kuin vielä yritetään pitää salaisena tutkintaa.

    Onhan se monen mielestä käsittämätöntä kun hannu tulee jatkamaan toimintaa tai näyttämään sitä edelleen!

    kukaan ei ole todistanut etteikö sitä tehtäisi koko ajan sekin on mahdollista kunnes toisin todistetaa.

    sivujen kiinni olo ei tarkoita etteikö kauppaa voisi tehdä.

    jokainen joka ymmärtää tämän tietää ettei hannu ole aikuisten oikeasti ole voinnut hoitaa läppärillä 12000 ihmisen tilejä ym siihen liittyviä asioita yksin, vaan taustalla oltava kohtuullisen kokoinen yritys.

    Varsinkin kun yhtiö on edelleen olemassa panamassa.

    t positiivinen

    VastaaPoista
  12. Ihan vaan kiinnostaa tietää mitä sanoo laki siihen,koska viimeistään pitää nostaa syyte ? Onhan Hannu ollut jo vuoden tutkinta vankeudessa ja asiaa on puitu 2-vuotta.Toki Hannulla ja EOK:lla menee aikaa tutustua papereihin mutta joko on jätetty joku päivämäärä milloin asia tulee esille ? Kaikki WC:laiset toivottavasti ymmärtävät että mitään ei voi tehdä ennen kuin asia on käsitelty oikeudessa.Samaa ymmärrystä ei noilta eräiltä kannata edes odottaa koska hehän suorastaan ammentavat voimansa toisten mollaamisella kun omat asiat ovat niin mallillaan !!

    VastaaPoista
  13. Teeppäs seuraavaksi semmonen syvääluotaava analyysi siitä Hannun "jäähyväiskirjeestä".

    VastaaPoista
  14. Hannu teki sen itse:

    http://columbonblogi.blogspot.com/2010/01/hannu-kailajarven-tiedote-1012010.html

    VastaaPoista