torstai 26. syyskuuta 2013

Hovioikeus: WinCapitassa mukana olleet saavat pitää voittonsa

Tänään se sitten tapahtui.

 
Ohessa STT:n tiedote tapahtuneesta:

Itä-Suomen hovioikeuden mukaan WinCapitassa voittoja saaneiden sijoittajien ei tarvitse maksaa rikoshyötyä valtiolle.

Hovioikeus on äänestyspäätöksellä hylännyt Pohjois-Karjalan käräjäoikeuden tuomion. Kyseessä on viisi klubilaista, jotka käräjäoikeus oli tuominnut maksamaan rikoshyötyä yhteensä runsaat 330 000 euroa.
Hovioikeus katsoo, että vastaajat ovat toimineet vilpittömässä mielessä eivätkä ole vastuussa klubin toiminnasta tai sen kirjanpidosta.

Kyseessä on ensimmäinen hovioikeustasoinen ratkaisu asiassa. Päätös syntyi äänin 2–1, sillä yksi hovioikeudenneuvos olisi pitänyt käräjäoikeuden tuomiot ennallaan. Pohjois-Karjalan rikoshyötyhaarassa oli useampia tuomittuja, mutta kaikki eivät valittaneet hovioikeuteen.

Vireillä on runsaasti samanlaisia juttuja käräjäoikeuksissa eri puolilla maata. Syyttäjät katsovat, että vastaajat ovat hyötyneet klubin perustajan Hannu Kailajärven tekemästä rikoksesta.

Kailajärvi kärsii vankeustuomiota, jonka Helsingin hovioikeus langetti hänelle törkeästä petoksesta ja rahankeräysrikoksesta. Korkein oikeus on antanut hänelle valitusluvan vain rahankeräysrikoksen osalta.

6 kommenttia:

  1. aika jännä juttu, maikkarin seiskan uutiskynnystä ei ollut juttu ylittänyt. kyyt olivat ilm tärkemmät:)

    VastaaPoista
  2. Liikanenhan on ollut Savon Sanomissa aikanaan...
    SS:Rikos- ja prosessioikeuden professorin Matti Tolvasen mielestä syyttäjän tulisi hakea korkeimmasta oikeudesta valituslupaa Itä-Suomen hovioikeuden torstaiseen päätökseen...
    Hovin äänestulos oli 2-1 eikä 3-0! Näyttää siltä, että sehän onkin ollut etukäteen sovittu tulos, jotta saataisiin ulospäin näyttämään siltä, että päätös ei ollut yksimielinen. On tämä liian kovaa leikkiä veronmaksajien kustannuksella. Proffan lausuntokin sattui muka löytymään näinkin pian hovin päätöksen jälkeen. Olisikohan ollut valmiina etukäteen tehdyssä käsikirjoituksessa ja sattumalta siitä tieto meni Savon Sanomille, joka on sen varmaan "vastentahtoisesti" julkaissut... Ei hyvältä näytä täällä virkamiesrikollisten oikeusvaltiossa, jossa jossakin vaiheessa totuus tulee kyllä esiin - viimeistään EU-tuomioistuimessa.

    VastaaPoista
  3. Savon-Sanomat on uutisoinut professori Antti Launosen lausunnon hovioikeuden WinCapita ratkaisusta, niin voisi puolueettomasti ja tasapuolisuuden nimissä uutisoida myös puolustuksen saamat lausunnot Helsingin rikosylioikeuden emeritius professori
    Aulis Aaarniolta, Turun rikosylioikeuden professori OTT, VT Jussi Tapanilta sekä Tohtori Lauri Railakselta.

    VastaaPoista
  4. On se ihme kun tavallisia jäseniä mustamaalaattiin ja riepoteltiin miten haluttiin ja kaikki ilman näyttöä. Kaikki nämä "julkimohenkilöt" ovat saaneet olla rauhassa. Heistähän tehtiin uhreja ei rikollisia. Ihme touhua.

    VastaaPoista
  5. Itä-Suomen Hovioikeuden päätöksessä otettiin kantaa siihen että Klubin toiminta oli osaksi laillista ja kun syyttäjät eivät voineet osoittaa mikä osa tuotoista oli laillisesta toiminnasta ja mikä rikollisesta niin juttu päätettiin vastaajien hyväksi kuten laki määrää kun vastaajat olivat osallistuneet toimintaan vilpittömässä mielessä.

    VastaaPoista
  6. Tässä WinCapitan casessä ei ole tullut syytömättömyysolettamaa eikä liioin kontradiktorista periaatetta missään muodossa vastaan, vaan syyttäjä(t) on saanut huserata median ja muidenkin kanssa mielettömästi. Onko tapahtunut oikeus? Toivon, että lähitulevaisuudessa tapahtuu ainakin jäsenistön osalta oikeus.


    Asianosaisen kuulemisperiaate eli kontradiktorinen periaate

    Oikeus tulla kuulluksi on perusihmisoikeus, joka on taattu kansainvälisten ihmisoikeussopimusten lisäksi myös Suomen perustuslaissa. Periaate turvaa myös oikeusprosessin perustavoitteita, oikeusvarmuutta ja aineellista totuutta. Kontradiktorinen periaate on ehdoton oikeusperiaate; asianosaisille on varattava tilaisuus ajaa asiaansa, tulla kuuluksi ja saada asian käsittelyä koskevaa tietoa. Tuomioistuimen on varmistettava yksittäisessä asiassa, että asianosaisilla on tilaisuus lausua asian ratkaisemiseen vaikuttavista seikoista. Riita-asioissa kuulemisperiaatteen toteutumiseksi riittää yleensä nimenomaisesti, että kummallekin asianosaiselle on varattu tilaisuus tulla kuulluksi. On asianosaisen oma asia, haluaako hän käyttää oikeuttaan vai ei.

    Asianosaisten kuulemisen tulee tapahtua tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti. Kontradiktorinen periaate takaa asianosaisten tasa-arvon, ns. aseiden yhtäläisyyden (equality of arrms), oikeusprosessissa. Kummallakin osapuolella on oltava tilaisuus esittää mielestään oleellisia seikkoja ja vaatimuksia tuomioistuimelle sekä lausua toisen osapuolen vastaavasti esittämistä asioista. Kuulemisperiaate käy ilmi epäsuorasti myös laista; oikeudenkäymiskaaren mukaan käsillä on tuomiovirhe, jos tuomioistuin ei ole varannut asianosaiselle tilaisuutta tulla kuulluksi. Tuomiovirheen perusteella lainvoimainenkin tuomio voidaan poistaa tuomiovirhekantelun keinoin.

    VastaaPoista