perjantai 6. syyskuuta 2013

FAKTA: Suomella ei ole toimivaltaa WinCapita-asiassa

Luulin jo jossain vaiheessa, että järki voittaa WinCapita-asiassa, mutta koska näin ei vielä käynyt, jatkuu blogin ylläpito entisaikojen tyyliin. Mitä enemmän asiaa tutkii, sitä enemmän löytyy tutkittavaa. Äkkiseltään laskettuna WinCapitan sivuston sulkeutumisesta on tänään kulunut jo 2008 vuorokautta.


Seurattuani pitkään WinCapita-vyyhdin ympärillä käytäviä oikeusprosesseja, on ollut huolestuttavaa huomata, että oletetun sivistysvaltion oikeuslaitoksen edustajat eivät useinkaan hyväksy tosiasioita.

Toivottavasti viimeistään nyt kaikki aiheesta kiinnostuneet kohtaavat faktat faktoina ja jättävät tietämättömien huutelijoiden kiihkoilut omaan arvoonsa. Valkoinen väri ei muutu mustaksi sillä, että aktiivinen joukko ihmisiä inttää silmät pyöreinä valkoista mustaksi. Pölyn laskeuduttua on aika katsoa totuutta silmiin.

Nyt jo faktana on todettava, että Suomi on ominut case WinCapitan omakseen, ilman laillista oikeutta. Mikäli WinCapitaa vastaan haluaa joku käydä oikeutta, ei oikeuspaikkana todellakaan kuuluisi olla Suomi. Suomi on siis keräämässä WinCapitasta tuloutettuja varoja omaan pohjattomaan kukkaroonsa, riippumatta siitä, mitä sanoo lakikirja. Miksi Suomi sitten ei kunnioita voimassaolevia lakeja?

Lakien rikkominen on tietoisesti valittu strategia, koska vain siten voidaan saavuttaa haluttu ja ennalta päätetty lopputulos.

Tulee tässä yhteydessä muistaa se tosiasia, että ennen oli ennen ja nyt on nyt. Eurot ei mitenkään muutu markoiksi sillä, että setelinipun kiikuttaa Suomen rajojen sisäpuolelle. Samalla tavalla Suomi ei voi rikkoa EU:n yhteisiä lakeja, sillä perusteella että suomalaiset aloittavat oman epämääräisen oikeusnäytelmän täällä Venäjän länsinaapurissa.

On hyvä, että EU on nykyisin kansalaisten turvana erilaisia konklaaveja vastaan. Olisiko 90-luvun laman aikana suoritettu yrittäjien kurmuuttaminen onnistunut nykyisen EU-jäsenyyden aikana? Väitän, että ei. Viidakon lakien vallitessa Suomi on ollut usein vahvoilla yksittäisiä kansalaisia vastaan, mutta isompia vastustajia vastaan painittaessa, Suomi ei ole aina selvinnyt voittajana.

Tässä lyhyesti tiivistettynä joitakin faktoja, jotka osoittavat kiistatta, että Suomella ei ole toimivaltaa WinCapita-asiassa:

1. Suomella ei ole ollut toimivaltaa vastoin "sähköisestä kaupankäynnistä annetun EU-direktiivin 31/EU/2000 (lakikirjassa SiEU 402)" vaatimuksia ryhtyä puuttumaan Englannissa toimineen WinCapita-sijoitusklubin toiminaan.

2. Suomella ei ole "tietoyhteiskunnan palvelujen tarjonnasta annetun lain 458/2002 (Si 405) 5§:n 1 momentin” määräysten vastaisesti ryhtyä rajoittamaan toiseen ETA-valtioon sijoittautuneen palveluntarjoajan toimintaa eikä varsinkaan ennen sanotun pykälän 2 momentin edellyttämää sijoittautumisvaltion viranomaisille ensin esitettyä toimintapyyntöä.

3. Sen paremmin KRP kuin kihlakunnan syyttäjätkään eivät kuulu niihin viranomaisiin, joilla on "rajat ylilittävästä kieltomenettelystä annetun lain 1189/2000 (Yr 515) 4§:n" mukaan kerrotunlaisen kanteen vireillepanoon tarvittava toimivalta.

4. WinCapitan Moneybookers-tilin rekisteröity omistaja on Worldwide Investments Corporation LLC-niminen osakeyhtiö, jonka toiminnan on myöhemmin ilmoitettu siirtyneen panamalaiselle Worldwide Investments Company Ltd-nimiselle yhtiölle, ja että Hannu Kailajärvi ei kuulu kummankaan yhtiön hallitukseen, vaikka hänellä onkin ollut tilin käyttöoikeus 6.3.2005 lähtien.

5. Moneybookersin sisällä tapahtunut rahaliikenne kuuluu Englannin lainsäädännön piiriin. Jäsenten omilta Moneybookers-tileiltä tapahtuneet, ympäri maailmaa menneet kotiutukset eivät mitenkään oikeuta varojen takavarikoimiseen Suomeen.

6. Hannu Kailajärven kotipaikkana on ollut Marbella, Espanja. Suomen kansalaisuus ei tässä yhteydessä oikeuta Suomen valtiota keräämään väitettyä "rikoshyötyä" Suomeen.

7. WinCapitassa on ollut paljon jäsenistöä ympäri maailmaa. Suomi ei mitenkään ole oikeuttu keräämään itselleen toisten valtioiden kansalaisten sijoittamia tai kotiuttamia rahoja. Voiko tämän vielä jotenkin ymmärtää toisin?

KRP:n ja syyttäjien lapsellinen uskomus omasta ylivertaisuudesta + käräjäoikeuksien heikkous ovat suurimmat syyt jatkuviin lainvastaisiin oikeudenkäynteihin.

Korkeiden virkamiesten ammattiylpeyden luulisi olevan esteenä tämän mielettömyyden jatkumiselle, mutta toisin on. Omatunnon voisi kuitenkin olettaa kummittelevan näinä pimeinä syysiltoina.

En voi mitenkään uskoa, etteikö yksikään käräjätuomari olisi vakavasti pysähtynyt miettimään tämän mielipuolisen ja mittaamattoman kalliin kummitusjunan pysäyttämistä.

Voiko joku vielä väittää, että Suomella on laillinen oikeus ryövätä kaikki WinCapitasta ulos tulleet rahat?

7 kommenttia:

  1. Tilin käyttöoikeus 6.3.2005 lähtien... Kenellä ollut sitä ennen? Herää epäilys onko hän tehnyt korppien kanssa jonkinlaisen sopparin??

    VastaaPoista
  2. Taisi olla Ismo Peri, jonka syytteet hylättiin, vaikka
    kuittasi muhkean tilin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisivat Winclubin toinen perustaja ja omistaja Ismo Peri ja Winclubin toimintosivut järjestänyt ja koodannut Kari Kailajärvi saada syytesuojan, koska kummallakin rooli klubin toiminnan järjestäjänä suuri ja silti tuli syyttämättäjättämispäätös?? Ei ihan loogista. Silti tavallisia rivijäseniä syytetään ja nämä em. herroilla on ollut pääsy, tunnukset, pääkäyttäjätunnukset ym. kaikkeen klubin salaisimpiinkin materiaaleihin ja toimintoihin.

      Poista
  3. On hienoa, että Columbo on palannut kehiin. Ja heti kovaa faktaa case Capitasta. On järkyttävää, että Suomi niminen
    "oikeusvaltio" vielä vuosienkin jälkeen 6 v. rikkoo kaikkia olemassa olevia lakeja case Capitassa, päästäkseen sovittuun lopputulokseen jutussa.

    VastaaPoista
  4. Sen mitä olen lukenut kuullut ja nähnyt matediaalia asiasta ,,Olen täysin vakuuttunut että Suomen viranomaiset ovat rikkoneet tässä asiassa eri lakeja ja eu -didektiivejä täysin laittomasti ,,,ja tyhmän kotitekoisesti!!!!! Eli minun päätös on tämä ,,Hannu heti vapaaksi ja takavarikot purkuun heti ja jokaiselle jäsenelle ,,korvaus valtion pusista !!! ja rikosrangaistus sotkun aiheuttaneille viranomaisille ja virasta poisto HETI...ja lisäksi Median korvaus käsittelyyn ja toiminta tavat...

    VastaaPoista
  5. Appelsin sai homman hoidettavaksi ja hyvin on sen tehnytkin. Saanut median narunpäähän ja capitalaisilta rahat ja elämät... "Ammattimies" tekee sen mihin ryhtyy...

    VastaaPoista
  6. Syyttäjä Mika Appelsinin vaimo, Ulla Appelsin, Iltasanomien päätoimittaja, säestänyt. Valittiin kummasti Iltasanomien päätoimittajaksi juuri kuukautta ennen kuin pääjutun syyteharkinta valmistui. Tässä oikein kouriintuntuva todiste siitä, että Suomessa media ei ole vallan vahtikoira vaan vallan sylikoira.

    VastaaPoista