maanantai 25. huhtikuuta 2011

Blogikirjoitukset syynä pakkohoitoon määräämiselle?


Sain viestiä yhdeltä tämän blogin lukijalta ja viestissä oli linkki erään toisen blogin kirjoitukseen. Nettimaailma on laajentanut sananvapautta ja samalla nykyteknologia on mahdollistanut yksityishenkilöiden julkaista kirjoituksia tärkeiksi kokemistaan aiheista.

Suuren lukijämäärän saavuttanutta blogia ylläpitävä Teemu Vehkala on keskittynyt blogissaan mm. uuden maailmanjärjestyksen tarkasteluun ja hänen bloginsa onkin kuvaavasti nimeltään "Havaintoja uudesta maailmanjärjestyksestä".

Kyseisen blogin tuorein kirjoitus on monella tapaa hämmentävä. Blogin ylläpitäjä kertoo joutuneensa työreissullansa huumatuksi ja sen, että tämän välikohtauksen seurauksena hänet on määrätty pakkohoitoon.

Tälläinen terveen papereilla kulkevan pakkohoitoon määrääminen herättää väistämättä paljon kysymyksiä; Miksi on määrätty? Kuka on määrännyt? Kenelle blogin ylläpitäjän oletetaan olevan vaaraksi vapaalla kulkiessaan? Pakkohoitoon määrääminen on todella järeä työkalu viranomaisten työkalupakissa. Tarkempia yksityiskohtia en tapauksesta tässä vaiheessa vielä tiedä.

Suositun vaihtoehtoblogin ylläpitäjän pakkohoitoon määrääminen saisi varmuudella suomalaiset kauhistelemaan, mikäli kyseessä olisi toisessa maassa tapahtunut välikohtaus. Miten on asia nyt, kun tällainen poikkeuksellinen tapahtumaketju toteutuu maamme rajojen sisäpuolella?

Vehkalan blogin kommenttiosiossa epäillään hänen blogikirjoitustensa olevan osasyynä pakkohoitoon määräämiselle. Toivon todella, että tälle erittäin valitettavalle episodille saadaan onnellinen loppu.

Linkki alkuperäiseen blogikirjoitukseen: http://nwohavaintoja.blogspot.com/2011/04/bloginpitaja-pakkohoidossa.html

8 kommenttia:

  1. Neuvostoliiton aikana oli ihan tavallista, että toisinajattelijoita suljettiin mielisairaaloihin. Niin kävi Viron presidentti Pätsillekin, ettei tuottaisi harmia miehitettyssä maassa. En muista, miten hänen kävi. Vapautuiko koskaan? Suomessa ei ole sananvapautta, kun ei ole edes ajatuksen vapautta. Vuosikymmeniä sitten suljettiin yksi lääkäri(oliko Kauppinen?) mielisairaalaan, kun oli ottanut näytteitä jostain vedestä. Epäili, että on jotain jäämiä jostain myrkyistä ja halusi tutkia asian ja siksi joutui pakkohoitoon. Ei tällaisia asioita saa tapahtua. Kyllä ajatella saa, ihan miten lystää. Tämä on taas yksi todiste tämän maan mädännäisyydestä, että voidaan käyttää viranomaismielivaltaa kansalaisia vastaan. Kyllä näistä pakkohoidoista täytyy nostaa suuri haloo. Ei käy laatuun tuollainen ihmisten kiusaaminen. Joku on sanonut: Paha voi tapahtua, kun hyvät sallivat sen. H.

    VastaaPoista
  2. Ranskassa on menossa lakiehdotus että kenet hyvänsä voidaan määrätä pakkohoitoon pelkästään yhden lääkärin (psykiatrin) määräyksellä ilman sen kummempaa syytä.Tämä ehdotus on jo mennyt jonkin asteen läpi ja on tarkoitus vahvistaa toukokuussa.Toivottavasti kansalaisaktivistit pystyvät estämään tämän.Suomessa sitä näemmä harjoitetaan ilman että mitään sensuuntaista lakia olisi olemassa. Voi vain arvata missä maassa tuo lakiehdotus menee sukkana läpi jos Ranskassa se vahvistetaan

    VastaaPoista
  3. Taitaa olla niin, että sananvapaus Suomessa ei toteudukaan niin kuin pitäisi. Teemu Vehkalan blogikirjoituksissa käsitellään hurjia asioita, joista tavallinen kansa ei edes tiedä ennen tätä. Uhkaavatko Vehkalan kirjoitukset suurempia tahoja? Siksikö hänet toimitettiin pakkohoitoon? Systeemikö hänet järjesti pakkohoitoon?

    VastaaPoista
  4. Kyllä se pikku hiljaa alkaa heräämään tää
    kansa totuuteen.
    Mafian johtama koalitio koko paska.
    Ja tyhmimmät puhuu demokratiasta.
    Suomesta puutuu media kokonaan on vaan
    propakanta kanavia.

    tv Nähnyt tarpeeksi

    VastaaPoista
  5. Ilmeisesti ollaan ottamassa käytäntöön vanha neuvostoliittolainen ja kiinalainen tapa, että toisinajattelijat (totuuden puhujat) pannaan lukkojen taakse. Käsittääkseni nykyinen laki määrää, että pakkohoitoon otetun täytyy heti nähdä paperi, millä perusteella on hoitoon otettu. Jos tätä paperia ei ole näytetty, on toimittu laittomasti. Jos näin on, täytyy läheisten tehdä kantelu lääniin laitoksen toiminnasta.
    Todella huolestuttavaa, jos tuo lakiehdotus Ranskassa menee läpi. Sen jälkeen voi demokratiasta nähdä vain unta. Kaikki vallanpitäjien arvostelijat voidaan mielivaltaisesti sulkea laitoksiin. Tästäkin lakiehdotuksesta valtamedia varmaankin vaikenee. On sinällään jo käsittämätöntä ja hälyyttävää, että kyseisen kaltainen lakiehdotus on voitu laatia. Uusi maailmanjärjestys lähenee...

    VastaaPoista
  6. http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/3000€%20muuttui%206-numeroiseksi%20Aivan%20sama%20mistä%20rahat%20tulivat/art-1288384186893.html

    VastaaPoista
  7. Toimittaja joka oli koko oikeusistunnon paikalla ja teki juttua, ei joko ymmärtänyt tai ei halunnut. Myös syyttäjä ei ollut oikein tulilla mitä tarkoittaa 6 kk kumulatiivinen tuotto.

    Syyttäjä väittää edelleen että koko homma oli huijausta.

    Puolustuksen vastine on että toiminta on ollut laillista ja tuottojen maksuun ei liity rikosta on myös vastineessa, että tuotot olisi pystytty maksaman jos toimintaa ei olisi torpattu. Nämä asiat viranomaiset ja media pyrkii salaamaan .

    Muutenkin koko eikeudenkäynti kuultavien osalta vaikuttaa ajanpeluulta ja koko syyttäjien suunnitelma tuntuu perustuvan sopivien kuultavien hakemiseen sekä julkisuuspeliin niiltä tiimoin (joku menetti talon , toinen sai rahaa, jne) näin saadaan yleinen mielipide pysymään kielteisenä clubia kohtaan.
    Toimittaja unohti lopusta sanat , Miehen mukaan klubin jäsenille oli lopulta aivan sama, mistä rahat tulevat KUNHAN NIIHIN EI LIITY RIKOSTA.

    VastaaPoista
  8. Sotateollisuus on suurin bisnes maapallolla, mutta heti seuraavana on lääketeollisuus.Uskokaa tai älkää mutta Ranskassa joka kolmas käyttää tai on käyttänyt mielialalääkettä.Myös Suomessa se on järkyttävän yleistä.Tietenkin lääketehtaiden pyrkimys on lisätä myyntiä ja mikäli tuo Ranskan lakiehdotus menee läpi niin sehän merkitsisi valtavaa menekkiä ja tulonlähdettä heille, mutta ihmiskunnalle yhä kiristyvää kontrollia ja vapaudenmenetyksiä mukamas hyvää tarkoittavien taholta.Erityisessä vaaratilanteessa ovatkin ne henkilöt jotka taistelevat oikeudenmukaisuuksien puolesta ja heille minä nostan hattua !!!!!

    VastaaPoista