torstai 10. helmikuuta 2011

EOK: Lopullisesti syyttömäksi todettujen määrä kasvaa


EOK julkaisi oheisen tiedotteen 10.2.2011

EOK on jatkuvasti pitänyt esillä ihmisoikeudellista syyttömyysolettamaa ja vastustanut röyhkeää lynkkaustoimintaa WinCapitan asiassa syyllistettyjä kohtaan.

EOK on jäänyt käytännössä lähes yksin puolustamaan länsimaista oikeusvaltiota WinCapitan asiassa.

Lopullisesti syyttömäksi todettujen määrä on jatkuvasti ollut kasvussa. Kolme WinCapitan päähaarassa epäiltyä on todettu käytännössä lopullisesti syyttömiksi syyttäjän päätöksillä. Tästä uutisoi Helsingin Sanomat ja sen perässä osa muuta mediaa vasta sitten, kun EOK:n edustaja oli asiasta muistuttanut. Jatkuvasti on tullut tietoon poliisin vastaavia päätöksiä, jossa rikoksesta epäily on loppunut.

Viranomaisten, median edustajien, yksittäisten lynkkauspoliitikkojen ja erilaisten nettikirjoittajien hyökkäykset syyttömiä kohtaan WinCapitan asiassa ovat murentaneet monen syyttömän ihmisen elämän jopa itsemurhaan asti.

"EOK:n ja erityisesti toiminnanjohtaja Jarmo Juntusen sekä liittohallituksen jäsen Ilkka Pitkäsen toiminta on kuitenkin pelastanut lukuisten ihmisten hengen", toteaa EOK:n liittohallituksen puheenjohtaja OTT, dosentti Petter Kavonius.

Lynkkauksiin osallistuneet saavat varautua jatkossa äärimmäisen kovaan laillisin keinon tehtävään vastaiskuun, vakuuttaa EOK:n toiminnanjohtaja Jarmo Juntunen.

3 kommenttia:

  1. Mitä tarkoittaa lopullisesti syytön?

    VastaaPoista
  2. Toivottavasti nämä lynkkausmieli alaa lietsovat saadaan vastuuseen.

    VastaaPoista
  3. Minä kanssa haluan tietää mitä tarkoittaa lopullisesti syytön? Voisiko joku EOK:n asiantuntijakumppaneista vähän avata tätä?

    Oikeustieteiden tohtorin, EOK:n liittohallituksen puheenjohtajan, dosentti Petter Kavoniuksen selvitystä kaipaisin.

    VastaaPoista