keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Elämme mielenkiintoista aikaa


Vantaan käräjäoikeus aloittaa tänään 2.2.2011 WinCapitan pääjutun oikeuskäsittelyn.

Tapauksen ympärillä on edelleen valtava määrä avoimia kysymyksiä ja tuhansia kyselijöitä. Sijoitusklubi WinCapitan toiminta keskeytyi vielä tuntemattomasta syystä 1062 vuorokautta sitten. Media on seurannut case WinCapitaa hyvinkin aktiivisesti.

En ole ennustaja, mutta olettaa saattaa, että monet toimittajat ovat valmistautuneet tähän päivään sapeleita teroittaen. On hyvin todennäköistä, että valtamediat julkaisevat tänään ja huomenna mehukkaimmat palat WinCapitan pääjutun syyteasiakirjoista. Tyyntä myrskyn edellä pätee elämän eri osa-alueilla todella usein.

Syyttäjä Mika Appelsinin mukaantulo antoi jo vahvoja viitteitä siitä, että WinCapitan ympärillä tullaan järjestämään Suomen mittakaavassa varsin suuret mediakäräjät. Syyttäjän laatima syyte antanee kuvan siitä käsityksestä, johon KRP:n tutkintakoneisto on näiden vuosien aikana päätynyt.

KRP on epäonnistunut WinCapitasta tiedottaessaan useaan otteeseen ja useille varmuudella syyttömille henkilöille on pakkomielteen lailla haluttu sovittaa syyllisen viittaa. Tämä kevät antanee lisävaloa menneisiin tapahtumiin. Kaikki asiat eivät varmasti ole siten, kuten suuren yleisön on annettu ymmärtää syksystä 2007 lähtien.

Tutkimuslinjoja on hyvässä tutkinnassa useita ja toivottavasti myös WinCapitan yhteydessä käy ilmi vaihtoehtoisia tutkintalinjoja. En pysty uskomaan, että netin keskustelupalstojen aktiivit pystyvät ratkaisemaan saman asian muutamassa viikossa, johon KRP:n armeijalta on kulunut kolme vuotta. KRP:lle on tullut kuljetun matkan varrella myös monta hutia, kuten blogin lukijat hyvin tietävät.

Aikaa ja tupakkaa on palanut, mutta mitä yli tuhannessa vuorokaudessa oikeasti saadaan isoista asioista selville?

WinCapitan jäsenistö odottaa malttamattomana asioiden selviämistä ja on hyvin todennäköistä, että WinCapitan oikeuskäsittelyt kestävät hyvinkin kauan. Jostain on aina kuitenkin lähdettävä liikkeelle. On hyvin todennäköistä, että media tulee ruoskimaan vasemmalta ja oikealta, armoa tuntematta. Kaikki meistä kuitenkin muistavat, että Nordean analyytikoita ja johtajia kohdeltiin silkkihansikkain, heidän sijoittaessaan asiakkaidensa rahat yhdysvaltalaiseen pyramidihuijaukseen. WinCapitaan sijoittaneita ei tässä maassa sääli kukaan. Tulevaisuus näyttää myös sen, olisiko sääliin ollut jossain kohtaa aihetta.

WinCapitaan sijoittaneet eivät ole kollektiivisesti voineet syyllistyä mihinkään suomessa tunnettuun rikokseen ja tämä perusasia pitäisi olla kaikilla jo nyt viimeistään tiedossa.

WinCapitan jäsenistön keskuudessa on ollut monenlaista käsitystä WinCapitan toimintaperiaatteista ja on sanomattakin selvää, että kaikkien käsitys ei voi olla oikea. Monet kuulemani tarinat ovat olleet vähintään outoja. On suotavaa, että kaikki asiaa seuraavat ja WinCapitasta kiinnostuneet käyttävät harkintaa ja tervettä järkeä tehdessään omia johtopäätöksiä asioiden kulusta. Asiat kyllä selviävät ajan saatossa. Liian hätäisiin johtopäätöksiin ei kannata kenenkään enää tässä vaiheessa syyllistyä.

Toivon todella, että Suomen parhaat voimat tulevat suorittamaan tehtävänsä oikeudenmukaisesti ja parhaalla mahdollisella tavalla. Toivon myös, että median edustajat noudattavat hyvää journalistista tapaa kirjoittaessaan jatkossa WinCapitan vaiheista. Olen toivonut monenlaista ennenkin, mutta on tullut täysin selväksi, että syyttömyysolettama ja monet muut jalot periaatteet ovat murentuneet Suomessa jo aikapäiviä sitten.

Odotan monella tapaa mielenkiintoista kevättä.

6 kommenttia:

  1. http://www.aamulehti.fi/cs/Satellite/Kotimaa/1194664776410/artikkeli/tassa+se+on+wincapitan+haastehakemus+kokonaisuudessaan.html

    VastaaPoista
  2. http://www.aamulehti.fi/cs/Satellite/Kotimaa/1194664793607/artikkeli/wincapita+kailajarvelle+jai+6+miljoonaa+ja+loput+jaettiin+uudelleen.html

    VastaaPoista
  3. Miksi KRP ja syyttäjä eivät puhu mitään suorista rahansiirroista ????
    Niitähän tehtiin miljoonia euroja.
    Ne rahat eivät ole mukana KRP:n laskelmissa.
    MIKSI????

    Missäs henkilökunnan palkat on otettu huomioon, niitä kertyi paljon usean vuoden aikana?????

    Miksi laskelmissa ei ole eritelty signaalisysteemin käyttömaksua (1000 €/henkilö),
    eikä liittymismaksua (tonni/asiakas).
    NEHÄN KUULUIVAT SOPIMUKSEN MUKAAN WINCAPITALLE.

    Miksi KRP:lle eivät kelvanneet todisteet, joissa valuuttakauppaa tehtiin tuottavasti HK:n signaalisysteemillä.

    Ei voi sanoa muuta, kuin "HARRASTELIJOIDEN PUUHASTELUA KOKO ESITUTKINTA".

    KRP:N TUTKINTA LÖYHKÄÄ, JA KAUAS.
    Pitkänenkin jäävättiin, joka on törkeydessään pöyristyttävää.

    VastaaPoista
  4. "Miksi KRP:lle eivät kelvanneet todisteet, joissa valuuttakauppaa tehtiin tuottavasti HK:n signaalisysteemillä."

    Missä ne todisteet ovat? Olisi tärkeää saada ne median julkaistavaksi mitä pikimmiten, jotta KRP:n tarkoitushakuisen ja vääristelevän kulissioikeudenkäynnin kiero juonittelu selviäisi.

    VastaaPoista
  5. Voisitko Columbo selvittää, että montako henkilöä on tehnyt oikeasti korvausvaatimuksia, ja kuinka suuri on vaadittu korvaussumma.

    Tiedän useita henkilöitä, joille tuli Vantaan käräjäoikeudelta paksu nivaska + korvausvaatimuspyyntö. Kukaan tuntemistani henkilöistä ei kuitenkaan ollut esittänyt mitään korvausvaatimuksia

    KRP:n väitteet korvausvaatimusten suhteen ovat mielestäni yliampuvia.

    VastaaPoista
  6. http://www.iltalehti.fi/nettitv/?30367865


    Hannun selvitys signaalijärjestelmästä. Onko suomen päättäjät näin pelkureita, etteivät uskalla ottaa suomen seuraavasta Nokiasta hyötyä. Ensin halutaan innovaatiota ja sitten kun joku tekee, niin innovaation keksijä laitetaankin linnaan julkisen pilkan kera. Olemme epäonnistujia ja sen osoittaa juurikin tapaus WinCapita. Kukaan tässä maassa ei tuo mitään oikeasti toimivaa innovaatiota julki tämän jälkeen kun on nähty kuinka idiootteja suomen kansalaiset ovat ja varsinkin sen media.


    Luuseri suomalainen

    Pomppis

    VastaaPoista