torstai 21. lokakuuta 2010

Teatteria Imatran oikeustalossa


Imatran käräjäoikeudessa oli jälleen tänään käsittelyssä WinCapita-sijoittajan vakuustakavarikkoasia. Kyseisen rivisijoittajan vakuustakavarikkoa oli jatkettu jo useita kertoja aiemmin ja nyt asiaa käsiteltiin vuorostaan suullisessa käsittelyssä. Syytteitä ei ole nostettu ja syyttäjä halusi saada lisäaikaa mahdollisten syytteiden nostamiselle. On kaikille selvää, että syyttäjän nykyiset näytöt eivät riitä syytteiden nostamiselle ja siksi on vain kerjättävä lisäaikaa.

Asian käsittely ei ollut millään tavalla tarkasteltuna uskottavaa, sillä tuomarilla oli käräjäoikeuden päätös tehtynä valmiiksi, jo ennen istunnon alkua. Surullista, mutta totta suomalaisessa oikeuskäytännössä. Päätös oli valmis ennen istuntoa!?!

Poikkeuksellisen tämän henkilön käsittelystä tekee myös se, että kyseisen rivisijoittajan asiaa käsiteltiin toistamiseen avoimin ovin, vaikka identtisellä sijoittajaprofiililla olevien henkilöiden asioita on käsitelty poikkeuksetta suljetuin ovin. Syyttäjänä näissä päinvastaisten salassapitovelvoitteiden asioissa on molemmissa ollut nuorehko ja epävarman oloinen Antti Hyvärinen.

Tänään Imatralla syyttäjä Hyvärinen yritti mumisten pyytää puheenvuoroa istunnon alussa ja suurella todennäköisyydellä yrittäen samalla vaatia istuntoa käytäväksi yleisön läsnäolematta. Täysin samanlaisen salauksen hän sai menemään läpi mm. Savonlinnan käräjäoikeudessa aiemmin syksyllä. Miksi kaikkia istuntoja halutaan salata, vaikka epäillyt haluavat itse julkisia oikeudenkäyntejä?

Syyttäjä ei selvästikään halua kenenkään pääsevän tarkastelemaan epäloogista toimintaansa. Mitään järkeviä perustelua hän ei ole antanut istuntojen salaamiseksi. En usko, että yhtään älyllistä perustelua edes pystytään antamaan, sillä uskottavaa selitystä ei ole edes olemassa. Käräjäoikeuden ollessa pelkkä kumileimasin, ei perusteluja myöskään kysellä.

On tullut selväksi, että hampaattomat tuomarit täyttävät syyttäjien pienimmätkin toiveet.

Tänään koko shown varastanut käräjätuomari Ilpo Vainikainen ei kuitenkaan antanut kenellekään puheenvuoroja istunnon alkumetreillä vaan hän luki pitkähkön alkupuheenvuoron koomisesti "pikalukuna", normaalilukunopeuteen suhteutettuna n. 3x nopeudella. Tuomari ei selvästikään ole töissä tuntipalkalla.

Koko istunto huitaistiin juoksemalla läpi. Kokonaisaika tällä näytelmälle oli n.15min.

Väistämättä syntyi vaikutelma, että Vainikainen ei suhtautunut asian käsittelyyn asian vaatimalla vakavuudella. Oikeuslaitosta tulisi myös tuomarin itsensä kunnioittaa, eikä käyttäytyä viihdeohjelmissa nähtävien tuomareiden tavoin.

Epäilty kiisti esitetyt väitteet, sillä mitään näyttöä syyllisyydestä ei ole esitetty näiden vuosien aikana missään vaiheessa. Syyttäjän mielestä on kuitenkin "syytä epäillä" ja siksi löysässä hirressä saadaan ihmisiä roikottaa. Tuomari korosti, että ei tarvitse olla edes oletettavasti syyllinen vaan riittää, että on syytä epäillä syytetyn olevan epäiltynä mahdollisesta rikoksesta.

Edelleen on tosin epävarmaa, onko mitään rikosta edes olemassa.

Käräjätuomari Vainikainen kiukutteli ja äksyili epäammattimaisesti läpi koko istunnon.

Syyttäjä Hyvärinen oli hukkua valtavien paperipinojen alle, joita hän oli raahannut istuntoon puhtaasti somisteeksi. Puolustajan pyytäessä syyttäjältä vastauksia syyttäjä Hyvärinen jähmettyi täysin. Selviin kysymyksiin ei löytynyt vastauksia ja erään todella erikoisen tekosyyn Hyvärinen päästi kuitenkin ilmoille. Hän kertoi, että ei halua perustella oikeudelta pyytämäänsä lisäaikaa takavarikolle ja mahdollisten syytteiden nostamiselle, koska yleisön joukossa on sellaisia, joille hän ei halua asiaa kertoa.

Täysin käsittämätöntä toimintaa syyttäjän taholta. Voiko syyttäjä oikeasti valita esittämänsä asiat kulloinkin paikalla olevan lehteriyleisön mukaan? Tuomari Vainikainen päästi luimistelevan syyttäjän pulasta ilmoittaen lakonisesti, että syyttäjä ei perustele asiaa. Avoin istunto on avoin istunto, mutta tällaisella joukkuepelillä ei mitenkään voida turvata syytetylle puolueetonta oikeudenkäyntiä. Osaako tuomari siis lukea syyttäjän ajatuksia, kun kerran mitään ei tarvitse perustella?

Syyttäjälle esitettiin myös suora kysymys, jossa tiedusteltiin Hyvärisen tietoja WinCapitan rahaliikenteen sulkijasta. Hyvärinen vastasi tähän kysymykseen selvästi, että hän ei tiedä. Tulisikohan tuossa asemassa olevan virkamiehen yrittää jollakin tapaa selvittää asia? Voi myös olla, että ei häntä edes kiinnosta, koska asian selviäminen sotkisi nykyistä kuvitteellista viitekehystä, johon tätä asiakokonaisuutta yritetään väkipakolla saada mahtumaan.

Istunnon loppupuolella käräjätuomari Vainikainen kaivoi mapistaan kotitöinään kirjoittamansa "käräjäoikeuden ratkaisun", joka oli identtisesti syyttäjän toiveiden kaltainen. Päätös oli tulostettu punaiselle paperille, jotta paperi varmasti löytyy kaiken koheltamisen keskellä. Tulee jälleen kerran väistämättä mieleen, että miksi tällaisia kulissioikeudenkäyntejä edes järjestetään? Syyttäjä ja tuomari pelasivat samaan pussiin taas todella räikeällä tavalla. Käräjätuomari myös muistutti painokkaasti istunnon aikana, että pitäähän syyttäjälle antaa näissä asioissa kunnolla työrauha.

Normaalilla moraalilla ja järjellä varustetun ihmisen pitäisi myös osata ajatella omaa napaansa pidemmälle. Ylimielisyys ja valtatyhjiöstä johtuva pullistelu saa aikaan huonoja ratkaisuja sekä aiheuttaa tuhansille rehellisille suomalaisille täysin tarpeetonta kärsimystä. Kolme vuotta kestänyt löysässä hirressä roikottaminen on ilmeisesti syyttäjä Hyväriselle ja käräjätuomari Vainikaiselle täysin kohtuullinen aika.

Yleisö poistui istunnosta hämmentyneenä. Monikaan ei voinut uskoa näkemäänsä farssia todeksi. Onko osaavien ja ammattimaisesti toimivien oikeuden palvelijoiden olemassaolo pelkkä fiktio?

44 kommenttia:

  1. Voi !! pyhä jysäys ! ei muuta voi sanoa JA VIELÄ JOKU VIRKAMIES POLITIIKKO USKALTAA SANOA ETTÄ TÄMÄ ON OIKEUSVALTIO !!!!???? ei tässä maassa kohta saa oikeutta kuin kiväärillä !!

    VastaaPoista
  2. Kiitos valaisevasta jutusta. Levitykseen lähtee!!!! Aivan sikamaista pelleilyä.

    VastaaPoista
  3. Tässä kopio MB:lle kysymyksestä ja vastauksesta

    ---------- Forwarded message ----------
    From: www.moneybookers.com
    Date: 2XXX/3/13
    Subject: [Ticket ##XX35XXXX##] Do you have any information of wincapita?
    To: xxxxxxxxxxxxxx@gmail.com


    Dear Xxx XxxxxXxx,

    Thank you for your email.

    We are sorry to say that we are unable to provide any information in regards to this matter and we invite you to contact the Finish authorities with any further enquiries:

    National Bureau of Investigation (NBI - Finland)
    Tel: +358 50 456 4780 (Monday to Friday from 8.00 a.m. till 6.00 p.m.)
    Email: krp-wincapitatutkinta@krp.poliisi.fi

    We would like to thank you for your patience and cooperation in this matter.

    Best regards,
    Anna Stepinska
    VIP Team
    _____________________________________________

    Otin kyllä yhteyttä, mutta eivät kertoneet kuka tai ketkä sulkivat sivut?

    -Kyllä olisi kirveelle töitä!

    saataisiinpa nuo kumileimasimet ojennukseen!

    VastaaPoista
  4. Tässä se juttu Panaman virka-apupyynnöstä.
    KRP EI KUULEMA TIEDÄ KOKO JUTUSTA MITÄÄN.
    Asia on varmistettu Panaman "polliisilta"
    ----------------------------
    ESTAFA. Finlandia pide asistencia judicial tras investigaciones
    Empresa panameña vinculada a pirámide
    A través de Worldwide Investment Company Corp, se vieron afectadas más de 10 mil personas, quienes perdieron más de 200 millones de dólares.
    Massiel Arosemena

    PA-DIGITAL

    El dinero producto de la inversión se invirtió en la bolsa de monedas. La Policía de Finlandia estableció que una compañía registrada en Panamá es la que está detrás de las actividades de WinCapita, relacionadas con una pirámide fraudulenta, que supuestamente estafó más de 200 millones dólares a sus clientes en el país europeo, revela información emanada de esa entidad.
    Se trata de la empresa Worldwide Investment Company Corp, aseguró el instructor de investigación criminal, Octavio Calderón, quien descubrió el escándalo tras publicaciones de periódicos finlandeses.
    WinCapita es un club que fue creado por Hannu Kailajarvi, en Finlandia en el 2005, el que se dedicaba a promover inversiones online en la bolsa de monedas, con la promesa de devolver a sus miembros el 400% de ganancias anuales, indica la información. Tenía la particularidad de que los interesados se hacían socios del club a través de otros miembros.
    Sin embargo, se ha establecido que el dinero producto de la inversión de más de 10 mil clientes no se invirtió en la bolsa de monedas.
    La presunta estafa se descubrió cuando un hacker trató de sacar información del portal electrónico www.wincapita.com y no había seguridad, las páginas estaban hechas con Microsoft Word, y que no estaba conectada con ningún mercado de inversiones.
    Esta información fue suministrada a la Policía de Finlandia.
    El 7 de marzo del año pasado WinCapita dejó de existir y por lo tanto, se presentaron cientos de denuncias respecto al abrupto cierre de la página web que dejó a más de 10 mil clientes afectados.
    La compañía Worldwide Investment Company Corp, presuntamente fue utilizada para abrir una cuenta bancaria con el banco suizo Credit Suizze.
    Asistencia judicial.
    Hace poco el Ministerio Público de Finlandia pidió una asistencia judicial por este caso a la Fiscalía Especializada Contra el Crimen Organizado, a cargo del fiscal José Ayú Prado, para conocer acerca de una cuenta bancaria; sin embargo, hasta la fecha las respuestas de los bancos ha sido negativa, informó Ayú Prado.

    VastaaPoista
  5. Minun oikeustajuni mukaan käräjäoikeuden tulisi tutkia onko perusteita jatkaa syytteen noston määräaikaa.
    Tätä käräjäoikeudet kuitenkaan eivät tee.
    Vaan mitä käräjäoikeudet tekevät?Ne jatkavat automaattisesti määräaikaa tutkimatta onko jatkolle perusteita vai ei.
    Mitä tälläisellä lailla on merkitystä,jossa syytteen nostolle annetaan aikaa neljäkuukautta ja sitä voi jatkaa vaan kertatoisensa jälkeen esittämättä sen kummempia perusteita?
    Ei sillä ole mitään merkitystä tai ainakaan sillä ei ole mitään tekemistä oikeudenmukaisuuden kanssa.
    Lopputulos olisi aivan sama jos poliisi tai syyttäjä saisivat määrätä kaiken tämän ilman käräjäoikeuden päätöstä.
    Tämä käräjäoikeuksien pelkkä kumileimasimena oleminen antaa mahdollisuuden viranomaiselle käyttää virkaasemaansa väärin.
    En usko että lainsäätäjä on asian näin tarkoittanut olevan.
    Mutta meidän oikeuskäytäntö sen on tälläiseksi muokannut,vai olisiko parempi sanoa pelkkä käytäntö.

    Mistä viranomaiselle voisi tulla houkutus käyttää virkaasemaansa väärin lain suomien mahdollisuuksien puitteissa?
    Ehkä siihen olisi houkutus jos on ajauduttu umpikujaan ja sieltä ei olisi ulospääsyä muuten kuin "housutkintuissa".

    En sano varmaksi että tässä tapauksessa Wincapita,näin olisi käynyt, mutta kieltämättä se siltä kyllä valitettavasti pahasti haiskahtaa.

    Lainlaatijan pitäisi laatia laki siten että tälläisille menettelyille ei olisi minkäänlaista mahdollisuutta edes teoriassa.

    Pakkokeinolaki sen nykyisessä muodossaan on aivan terpeeton ja sen voisikin korvata aivan hyvin vaikka viidakonlailla.
    Samalla epäillyn mahdollisuudet oikeuden toteutumiseen kohenisi kertaheitolla huomattavasti. :)

    Poker

    VastaaPoista
  6. Samaa mieltä Poker.

    Tämäkin Moneybookersin viesti huvittaa: "We are sorry to say that we are unable to provide any information in regards to this matter and we invite you to contact the Finish authorities with any further enquiries."

    Eli siinä sanotaan, että kannattaa ottaa yhteyttä Suomen poliisiin. Mitä hyötyä on ollut ottaa yhteyttä Suomen poliisiin, koska he eivät kerro mitään? Siis käytännössä jos he yleensä jotain kertovat, niin se on sitä samaa mantraa. Ihan samoin toimii käräjäoikeudet. Syytä epäillä, syytä epäillä....jne.

    Kuinka kauan voi ihmistä pitää "luokassa" syytä epäillä? Se on mahdollista ainakin Guantanamossa ja Suomessa. On muitakin muitakin, esim. Myanmar.

    VastaaPoista
  7. Tuo pakkokeinolain 3 luvun pykälä 4 on se ongelma näissä tapauksissa, kuten alla lukee, tutkinnanjohtajan tai syyttäjän ei tarvitse perustella mitenkään 4 kuukauden jatkoa koskevaa pyyntöänsä eikä jatkojen lukumäärää ole rajattu mitenkään. Tuo lakipykälä on täysin niiden ihmisoikeussopimusten vastainen joihin suomikin mukamas on sitoutunut.

    "Hukkaamiskiellon ja vakuustakavarikon kumoaminen

    Tuomioistuimen on kumottava hukkaamiskielto tai vakuustakavarikko, kun sakon, korvauksen tai menetettäväksi tuomittavan rahamäärän maksamisen vakuudeksi asetetaan riittävä pantti tai takaus taikka muuten ei ole enää syytä pitää sitä voimassa.
    Tuomioistuimen on kumottava hukkaamiskielto tai vakuustakavarikko myös, jollei syytettä nosteta neljän kuukauden kuluessa hukkaamiskieltoa tai vakuustakavarikkoa koskevan määräyksen antamisesta. Tuomioistuin saa tutkinnanjohtajan tai syyttäjän edellä tarkoitettuna määräaikana tekemästä pyynnöstä pidentää tätä aikaa enintään neljällä kuukaudella kerrallaan. (27.6.2003/646)"

    VastaaPoista
  8. KOMMENTTIA TUOHON PANAMAN VIRKA-APUPYYNTÖÖN

    -Panaman viranomaisille on ilmoitettu, että huijattu 200 miljoonasta dollaria ja luvattu 400 % tuottoja.
    KRP on puhunut Suomessa vain n. 100 miljoonan sijoituksista, lähes kokonaisuudessaan on palautettu jäsenille ja jäädytetty.

    -Wincapita ei ole milloinkaan luvannut 400 % tuottoja jäsenilleen. Päinvastoin varoitteli sijoittamasta enempää, kuin oli vara hävitä ja ilmoitti myös, että onnistunut treidaus ei ole tae treidauksen onnistumiseen tulevaisuudessa.
    VALEHTELIKO KRP PANAMAN VIRANOMAISILLE?????

    KRP:n mukaan Wincapitan kassa oli vuoden 2007 lopulla n. 2 miljoonaa.
    Vuonna 2008 KRPN.n tiedotteen mukaan rahaa meni sisään 35 miljoonaa ja voittoja kotiutettiin jäsenille 32,6 miljoonaa, eli kassa sivujen sulkemisen jälkeen on KRP:n mukaan
    4,4 miljoonaa, joka lojuu jäädytettynä MB:n tilillä.
    KRP jahtaa (jahtasi) kuitenkin Panaman viranomaisten avulla Lisää jäädytysmiljoonia.
    TODISTAAKO TÄMÄ, ETTÄ KRP TIETÄÄ, ETTÄ TUOTTAVAA VALUUTTAKAUPPAA KÄYTIIN??????????
    KRP:n raporttien mukaan rahaa ei ole kateissa
    ollenkaan.

    Onko KRP:n tarkoitus tuhota Wincapitan toiminta lopullisesti ja lavastaa jäsenet rikollisiksi, sekä ryöstää jäsenten omaisuus valtion pohjattomaan kassaan.

    Kuinka rajusti KRP hyökkää vielä WISH Wincapitaa vastaan.
    Nyt se on leimattu rikollisen toiminnan jatkeeksi.
    Miksi???
    HUOM!!! WINCAPITA OLI TÄYSIN REHELLINEN YRITYS, KOSKA
    SITÄ EI OLE TUOMITTU MISSÄÄN OIKEUSASTEESSA.
    EDES YHTÄÄN SYYTETTÄ EI OLE NOSTETTU.
    Miksi KRP ei kunnioita syyttömyysolettamaa (syytön, kunnes...).
    Suorat rahansiirrot (MB:n ohi muita teitä) tekevät KRP:n väitteet naurunalaisiksi. Niitä on todistettavasti paljon. KRP ei suostu noteeraamaan niitä.
    Missäs muuten on ne huijjatut rahat??????
    Softakulut ja jäsenpalvelun palkkakulut KRP on unohtanut, koska ne eivät sovi kuvioon, koska rahat eivät riitä niihin ilman tuottavaa treidaustoimintaa.

    VastaaPoista
  9. Mikä saa käräjätuomarit toimimaan lainvastaisesti,
    ja tulkitsemaan lakeja virheellisesti epäillyn tappioksi, aiheuttaen vakavia seuraamuksia.
    -Pimeät bonukset/muut palkkiot?????
    -Rikollinen perusluonne??????
    -KRP:n ja Median aivopesu/valehtelu?????
    -Tietyn porukan aiheuttama painostus, vai mikä???

    Kenen edun vastaista on se, että Suomessa olisi ostovoima lisääntynyt rajusti????

    Pankeille on hyvä bisnet pitää ihmiset velkakierteessä.
    Olisiko tämä velkakierre pikkuhiljaa murentunut, mikäli WC:n toiminnan olisi annettu jatkua???

    Virkamies saa palkkansa oli maassa miten suuri lama tahansa. Se näkyy noiden suhareiden otteissa.

    VastaaPoista
  10. Yhden kommentin annan Panaman viranomaiset on oikeassa rahaa on 200 miljoonaa dollaria
    -Cluso627
    ps minä tiedän factat

    -T CLUSO627.

    VastaaPoista
  11. KYSYKÄÄ KYLMÄLUOMALTA

    VastaaPoista
  12. Taas tänään kuopiolainen tunnettu koijaririkospoliisi kuulusteli tuntemaamme perhettä,avioparia. Valehteli molemmille korvat punaisena, kun oli ensin sanonut, että heidän sponsorilleen on annettu kasapain rahaa ja tähän mies, että elä viitsi valehdella. Tunnen miehen niin hyvin, että en ikinä epäile hänen sanomistaan. Sama mies (sponsori) sitten soitti minulle ja sanoi: Voisin kertoa totuuden kenelle tahansa, jos tuo olisi totta, en pelkäisi kertoa, mutta, mietippä ite, kehtaisitko virkamiehenä enää päästellä tuommoisia sammakoita suustasi? Minä tiedän tämän luopiotutkijan niin hyvin, että kyllä sillä tarinaa tulee, tietäneekö itekään, mikä on totta ja mikä valetta.

    VastaaPoista
  13. Heh, postasin Columbon blogin Imatra-kirjoituksen kokonaisuudessaan eräälle toimittajalle. On paksukalloisin toimittaja, kenen kanssa olen asiasta keskustellut. Niitä siis on useita ja yleensä keskustelu on muiden kanssa pysynyt suht asiallisella tasolla.
    Todella erikoinen velikulta ja käy aivan kuumana. No totuuden nimissä minäkin aika lailla hikeennyin suoranaisesta herjaamisesta. Hän sen jo kauan sitten itse aloitti aukomalla ensin minulle päätään. Teki jutunkin minusta, jossa etunimeni mainittiin.

    Tässä pari pätkää toimittajan vastauksia ja suht kiivasta keskustelutuokiosta:

    "Myönnän, että olen sortunut sinua härnäämään. Olen siitä pahoillani.
    Yritä silti ymmärtää, että minun on itse kovaan työntekoon tottuneena hyvin vaikeaa käsittää,
    että jotkut päätoimisesti vieroksuvat töitä ja pyrkivät rikastumaan toisia kusettamalla."

    "Wincapita ei ole ollut bisnes milloinkaan. Bisnes tarkoittaa katsos liiketoimintaa.
    Vanha Wincapita ei kertonut riskiä joutua poliisikuulusteluihin.
    Saletissa olen ollut ja olen sen suhteen, että Wincapita oli alusta pitäen nähtävissä isoksi kusetukseksi. Minä tiesin sen. Ihan sama miksi minua sen takia kutsut.
    Kun sitten kusta tuli iiriksiinne, se oli heti ja yhä median vika. Minusta tässä wincapitalaisten logiikka jonkun verran pettää.
    Poliisien ja oikeuslaitoksen toiminta on ollut hidasta, sen näkee sokea Reettakin. Tietoiset kusetukset ovat vaativia selvittää. Sinun mielestäsi se taas on hämärää. Näkökulmamme poikkeavat, hieman.
    Mistä todisteista sinä puhut? Oikeus päättää, onko tämä kusetus rikos. Jos se ei ole rikos tai rikoksesta ei saada tarpeeksi todisteita, se on silti kusetus.
    Se huvittaisi tietää, harmittaako sinua yhtään, että tuollaiseen sontaan olet itsesi sotkenut?"

    Heh, et sellasta. Et sitä sit ollaan myös työtävieroksuvia. Onkohan Gustav Hägglund ja kumppanit myös? No, Kustaa ei kai duunaa kovin paljoa, kun on eläkkeellä.

    Ja oikeus päättää, "että onko tämä kusetus rikos". No, periaatteessahan se on jo päättänyt, kun kattelee tuota käräjäoikeuksien kumileimahommaa.

    Ja paras: "Jos se ei ole rikos tai rikoksesta ei saada tarpeeksi todisteita, se on silti kusetus."

    Onkohan tällä kaverilla lääkitys vähän pielessä?

    VastaaPoista
  14. se mitään tiedä koko kylmäluoma Octavio postas sen sille ekana

    -T Cluso627.

    VastaaPoista
  15. Oiskohan aiheellista julkaista kyseisen lehden nimi ja sen toimittaja. Johan tuo menee jo yli ymmärryksen että jonkun lehden toimittaja voi tuollaista kirjoittaa. Kantakoon vastuunsa kirjoituksestaan.

    VastaaPoista
  16. Ehdottomasti !! toimittajan nimi ja lehden nimi tänne ja samalla mitalla takaisin mitä tämä avivopesty idiootti on kirjoittanut jäsenistöstä .
    Tässä taasen tyypillinen toimittaja asiantuntija joka ei edota bisnestä Laihon tubbervaara kursista ..

    VastaaPoista
  17. Onhan se selvää, että tässä on joku "ylempi taho", jolta määräykset tulevat. Ja sen "tahon" päämäärä on TUHOTA WINCAPITA. Siksi käskyläiset tekee rauhassa naurettavia päätöksiä ym, koska niiden on pakko, kun heitä on käsketty. Voivat tehdä mitä tahansa järjetöntä, kun heillä on se "ylemmän tahon" suojelu ja velvoitus. Kukapa voisi selvittää, kuka ja ketkä ovat tämän kaiken takana. Kuka (ketkä) on tässä jutussa se (ne), joka toiminnasta määrää???

    VastaaPoista
  18. Todennäköisesti tulen jossain vaiheessa paljastamaan tämän toimittajan, joka esiintyy jopa jutun tuomarin roolissa ainakin omasta mielestään. Materiaalia on aika paksu läjä tältä toimittajalta. Minulla on vielä vähän lisää asiaa tälle hepulle.
    Esim. Salla Vuorikoski kun on joihinkin viesteihini vastannut, niin hän sentään pystyy asialliseen vastaukseen siinä mielessä, että niissä ei ole suoranaisia herjauksia tai edes siihen viittaavaa vaikka jyrkästi ei mieltä olemmekin.
    Sama koskee oikeastaan kaikkia toimittajia joiden kanssa olen keskustellut varsin syvällisestikin. Olen jopa saanut positiivista palautettakin joiltakin. Silti kukaan ei ilmeisesti uskalla tai voi valottaa jutun toista puolta.

    VastaaPoista
  19. Tässä toinen kysely moneybookersilta ja vastaus.

    ---------- Forwarded message ----------
    From: www.moneybookers.com
    Date: 2xxx/4/15
    Subject: [Ticket ##xxx093xx##]
    Do you have any information of wincapita?
    To: xxxxxxxxx@gmail.com


    Dear XxX xXxXxXxx,
    I am afraid Moneybookers do not have information about Wincapita.

    I advise you to contact NBI (Finish Police)on contact details below:
    National Bureau of Investigation (NBI - Finland)
    Tel: +358 50 456 4780 (Monday to Friday from 8.00 a.m. till 6.00 p.m.)
    Email: krp-wincapitatutkinta@krp.poliisi.fi

    Thank you for your understanding in this matter.

    Kind Regards,
    Lisa Malmborg
    VIP Team
    Moneybookers
    *****************************************

    VastaaPoista
  20. Niin... Toimittajat ei voi kertoa totuutta, kun sei myy...Presidentti ärähtelee, tuomarit vähättelee,
    tutkijat kiroilee ja huutaa, syyttäjät punoittaa paperi-
    pinojensa takana. Liitusormi pää-lainvalvojat pyörittelee sanojaan, ja astuu suppuun.Tuomariporukka kuuluu kartelliin ammattinsa puolesta,johonkin hyvä-veliketjuun.Se määrää veloitushinnat.Golf kaveria ei jätetä! Mikään ei oo sitä mitä uskotellaan !Jos joku eroittuu ,se tuomitaan populistiksi kun ei
    ole muuta puolustustukseksi sanottavaa.Tässä maassa on niin paljon mälsää...Suomi on Suomalaisille
    kamala paikka kun pahalleen panee !Rehellisiä ihmisiä
    vainotaan, miksei oikeita rikollisia ?

    VastaaPoista
  21. Mites olisi, jos nämä oikeuslaitoksen todistettavasti kaltoin kohtelemat henkilöt hakisivat yhdessä poliittista turvapaikkaa jostakin EU-maasta. Todistusaineisto tapahtuneista mukaan. Mahtaisiko uutiskynnys suomelassa ylittyä? Entäpä muualla?

    VastaaPoista
  22. Tämä "tuomiolle" vaativa taho on ns. virallinen pankkimaailma; se sama taho jota Manu suojeli jo yhdeksäkymmentäluvun "omaisuuden uusjakosodassa" Manun komento laamanneille; "Pankki ei saa hävitä asikkaitaan vastaan käytäviä oikeudenkäyntejä". (Komento tuli, kun Vaasan hovioiksus oli tehnyt asikkaan oikeuden mukaisen päätöksen Tamperren Säästöpankkia vastaan.
    Oikeusvaltion oikeuslaitos tulisi olla riippumaton lainmulaisuutta toteuttava intituutio, jolle ei presitentilläkään ole laillista oikeutta antaa ohjeita eikä määräyksiä!!!
    Vaikka Johannes koskinen julisti oikeusministerinä ollessaan "Elääämehän oikeusvaltioiden mallimaassa", paskan marjat sanon minä! Laamannit ovat korruptoituneita pankkimaailman suojelijoita ja asiakirjojen väärentäjiä. (esim. Jyväskylän KO:n laamanni)
    Hyi helvetti tätä "oikeusvaltiota"

    VastaaPoista
  23. kannattaisko tonne Wikileaksin julian assangelle ottaa yhteyttä kun haluaa nyt kohuja suomesta...!!??
    Hyvää syksyä kaikille!!

    VastaaPoista
  24. Wikileaks olisi sellainen pommi krp:lle ja muille isokenkäisille että oksat pois....

    VastaaPoista
  25. Nyt kannataisi heti nostaa rikosilmoitus/tutkintapyyntö käräjätuomaria vastaan.
    Minun oikeustajuni mukaan on syytä epäillä, että hän syyllistyi virkarikokseen.
    Toivottavasti tämä rikollisen toiminnan uhri (jonka omaisuus on edelleen jäissä) nostaa rikosilmoituksen käräjätuomaria vastaan EOK:n suositteleman juristin avustamana.
    Tuollainen ylimielisyys ja pullistelu johtuu siitä, että Suomessa käräjätuomari (ja muut virkamiehet) saavat tehdä surutta rikoksia joutumatta vastuuseen tekemisistään.
    Käräjille, ja sitä kautta vastuuseen kyseisiä suhareita ei saa tämän päivän Suomessa.
    VALITETTAVASTI.

    Saisiko Wincapita-asian millään vietyä Haagin kansainväliseen oikeuteen?????
    Suomen valtio syytteeseen rikoksista ihmisyyttä vastaan.
    Nämä rikokset ovat aihreuttaneet yli 10 kuolemaa, pysyviä työkyvyttömyyksiä, konkursseja, lynkkausmielialan rehellisiä piensijoittajia vastaan, vapaudenriistoja jne.

    VastaaPoista
  26. "kannattaisko tonne Wikileaksin julian assangelle ottaa yhteyttä kun haluaa nyt kohuja suomesta...!!??
    Hyvää syksyä kaikille!!"

    Kannattaisi ehdottomasti, sillä se on yksi kanava, jolla kenties saada asiaa eteenpäin, koska tapaus ei Suomen lehdistössä saa mitään ihmettelyä aikaiseksi. Eikä muissakaan instanseissa.

    VastaaPoista
  27. Jos jollekin on vielä epäselvää mitä maailmassa tapahtuu http://v.youku.com/v_show/id_XMTcyMjM1MjE2.html

    VastaaPoista
  28. Wikileaks Facebookissa: http://www.facebook.com/wikileaks

    VastaaPoista
  29. Saiskos EIT:n tuomareille tuon Imatran oikeusfarssin kääntää kielille? Saako Columbon luvan? Euroopan Ihmisoikeusistuimessa tällainen oikeuskäsittely voisi herättää kummastusta ja varmasti asiaa alettaisiin penkomaan oikein todella.

    VastaaPoista
  30. http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010102612585218_uu.shtml?ref=kn

    Suomi paransi sijoitustaan korruptiovertailussa

    Kuka näihin enää uskoo - virainomaisrikollisetko?

    http://www.transparency.fi/

    VastaaPoista
  31. Valitettavasti tuo Imatran tapaus ei ole ainoa laatuaan.

    Jo useita kuukausia sitten eräs ystäväni jolla on omaisuutta hukkaamiskiellossa päätti soittaa Tuomarille eräänä lauantaina

    (En nyt mainitse vielä mistä kaupungista mutta kuuluu Suomen 10 suurimman kaupungin joukkoon)

    kun oikeudenkäynti hukkaamiskiellon jatkamisesta oli määrä tapahtua maanantaina, ilmoitti ystävällinen tuomari että on pahoillaan mutta "Oulusta" tuli jo käsky että hukkaamiskieltoa on jatkettava. Joten hän tiesi jo lauantaina mitä tuleman pitää.

    Ehkä se pointti on se että ei jokainen tuomari varmaankaan halua toimia jonkun pillin mukaan, mutta eivät ehkä halua heikentää asemiaankaan, saattavat olla hieman peloissaan seurauksista ja ainahan se tuntuu olevan ensin oma lehmä ojassa.

    Eli jos käskyt tulevat Oulusta ja voin sanoa ettei Kaupunki ole samassa läänissä saatika edes lähellä Oulua niin aika todennäköistä että päätökset tehdään siellä jo etukäteen ja ilmoitetaan tuomareille mikä on päätös.

    Tässä taas vähän tarinoita "oikeusvaltiosta" nimeltä Suomi, mutta eiköhän pikkuhiljaa yhä suurempi osa ihmisistä ala herätä Ruususen unestaan.

    H1N1 rokote on hyvä esimerkki. THL suositteli jokaisen ottamaan sen ja ihmiset tappelivat talvipakkasella rokotteista.

    25% Suomalaisista otti rokotteen kun esim. Espanjassa 4% ja oliko Saksa vai Ranska%. Ja nyt tehosteainetta mitä Suomalaisillekin annettiin rokotteessa sisältää 60 000 kertaisen määrän kuin esim. Persianlahden syndroomasta kärsivistä sotilaista joista 25% kärsii jonkinlaisista neurologisista, psykologisista ja fyysisistä oireista jotka eivät koskaan lähde pois.

    Yhdysvaltain rokotevastaava kertoi tehosteaineen olevan erittäin tehokas biologinen ase, ja tätä GlaxoSmithKlinen rokotetta ei jaettu lainkaan USA:ssa.

    Nämä oireilut alkavat n. 10 vuoden päästä rokotteen ottamisesta tehoste aineen vuoksi. Valitettavaa, surullista mutta totta. Ja todella käy sääliksi esim. pieniä lapsia jossa on selvä syy/yhteys epämuodostumien piikkiin jota lääkärit ovat piilotelleet jättämättä raportoimatta näitä lukemattomia tapauksia. Samoin pienten lasten immuniteetti on käytännössä tuhottu.

    Miksi Suomalaiset uskovat aina viranomaisia ja "virallisia" tiedotteita vailla mitään kritiikkiä? Ei näin suuria prosenttilukuja saatu kuin Suomesta kun muualla oltiin hyvinkin epäileväisiä ja kriittisiä kansan parissa vaikka viralliset tahot kyllä yrittivät kaikkensa että ihmiset ottaisivat rokotteen. Miksi raskaana oleville äideille annettiin rokote vaikka monissa maissa se oli kielletty, kuten myös alle 18 vuotiailta ja yli 65 vuotiailta. Ja THL tiesi tämän kaiken. No saivathan he Glaxolta kuitenkin 6 Miljoonaa euroa. Kaipa se on sitten sen arvoista. Jokainen Suomen kansalaisen henki on vähän reilun 1,2 euron arvoinen.

    SURULLISTA

    VastaaPoista
  32. http://www.facebook.com/wikileaks

    VastaaPoista
  33. Moikka
    Lähetin piruuttani muutamalle kansanedustajalle kysymyksen, että miten suomessa voi toimia näin oikeuslaitos, johon liitteenä laitoin tuon imatran
    oikeudenkäynti leikin.... Sain sentään ainakin tällä hetkellä yhden vastauksen joka oli näin.


    Hei,

    Kiitos viestistänne! Ymmärrän hyvin, että tilanne on todella kuluttava ja rankka. Kansanedustajana en kuitenkaan voi ottaa kantaa siihen, onko oikeuslaitos toiminut väärin vai oikein yksittäisessä jutussa. Suomessa lainsäädäntövalta ja tuomiovalta on lainsäädännössä vallan kolmijako-opin perusteella erotettu toisistaan, mikä estää minua ottamasta tähän tarkemmin kantaa.

    Ystävällisin terveisin

    Päivi Räsänen


    eli ei meillä kauheesti ole täältä päin tehtävissä jos ei edustajat ota tuon enempää kantaa, vai kuinka???

    VastaaPoista
  34. No, jos ei kerta mitään saada aikaan niin miksi ihmeessä meillä on sitten demokratia ?

    Eikö olisi sitten kaikkien kannalta parempi, että valitaan suomelle kesto-eduskunta jossa 13 jäsentä ja kesto-presidentti 15 vuoden ajaksi kerrallaan, niin eipähän kukaan erehdy luulemaan että mikään tässä maassa voisi muuttua. AINA on hyvät selitykset MIKSI ei voida tehdä mitään. Kyllä on ohkaiset eväät jos ei saada yhtä oikeudenpäätöstä ulos oikeusjärjestelmästä edes kansanedustaja voimin. Nyt ei kyllä toimi kolmijako-periaate lainkaan, onko se sitten kansanedustajien mielestä se parempi periaate.

    VastaaPoista
  35. Eihä siellä mitään kantaa oteta kuin homo keskusteluun!Onhan se nyt paljon tärkeämpää kuin 10000 tuhannen ihmisen kärsimys stana!

    VastaaPoista
  36. World Transparencyn haastattelubarometrin mukaan Suomi on vähän korruptoitunut maa huomioitaessa kaikki osa-alueet. Mutta esim. v. 2003 Transparencyn mukaan Suomen oikeuslaitos oli neljänneksi korruptoitunein maailmassa. Pahempia olivat Indonesia, joku etelä-Amerikan ja Afrikan maa. Tulostin tuon listan tuolloin. Nyt sitä en enää netistä löydä. (Muuton takia paperini jossain!) Suomen hyvä tulos johtuu siitä, että muiden alojen vähäinen korruptio kompensoi kokonaistuloksen hyväksi. Oikeuslaitoksen tilasta vaietaan. Koettakaa viisaammat löytää Transparencyn viimeiset listat. Sieltä pitäisi näkyä eri alat eriteltyinä. Mikä lienee tämän hetken tulos oikeuslaitoksen kohdalla? Kirjoitti H.

    VastaaPoista
  37. Näitä 'tärkeitä' keissejä hoidetaan nopeasti.
    Päivi Räsänen kerää vaaliääniä. Vaalit tulossa.
    Uusis vois olla ainoa ketä ulskaltaisi kertoa Capitasta.

    Kansanedustaja = Oman edun valvoja.

    http://yle.fi/alueet/keski-suomi/2010/10/syyttaja_doping-juttu_kasiteltava_nopeasti_2093296.html?origin=rss

    VastaaPoista
  38. Vuoden 2009 barometrissä näyttää Suomen oikeuslaitoksen korruptio olevan vähäistä. Ketä lienevät haastatelleet!? Jos kysyisivät kansalaisilta, jotka ovat joutuneet turvautumaan oikeuslaitokseen, olisi tulos varmastikin toinen eli vuoden 2003 mukainen. Tutkimuksesta Suomen osiossa näyttää vastaavan sakari.nurmela@gallup.fi. Voisiko häneltä saada selvyyttä, mitä tahoja on haastateltu. H.

    VastaaPoista
  39. Minua huvittaa miten tuollainen uutinen ilmestyy juuri silloin, kun korruptiokeskustelu on kuumimmillaan. Sitä ei edes voi sanoa uutiseksi. Se on vain ilmoitus mielestäni. Toimittaja ei ota asiaan mitään kantaa. Minulle tulee mieleen tilaustyö ja valhe sekä valtaapitävien ja median usko, että kaikki uppoo, mitä laitetaan lehteen. Voi myös olla, että testataan uppooko?
    Vähän aiemmin sama lehti kailotti Osku bin Ladenin mahtavasta huvilasta seinien värien sävyjä myöten. Minulle heräsi kysymys, että kun tiedetään huvilan värisävytkin ja kuinka hulppea se on, niin kuka sen on oikein tarkistanut? Siitä huolimatta Oskua ei vaan löydy, heh. ;)

    VastaaPoista
  40. Tätä on länsimainen demokratia ja sen
    ulkopuolella lehdistön mukaan mikään ei toimi,
    se joka toista haukkuu niin ite on.

    VastaaPoista
  41. Tämänkin olisi luullut herättävän lehdistön uteliaisuuden.

    Kari Uoti blogissaan Ben Zyskowiczista:

    "29.10.2010
    Beni sekoilee...

    Benin kaapista löytyy rankoja, jotka nykykansalaisilta ovat jääneet unholaan. Hänet päästettiin kuin koira veräjästä aikanaan erään yhtiön hallituksen jäsenen vastuusta. Joku toinen, vähemmän vaikutusvaltainen henkilö, olisi ehkä joutunut vastuuseen, ehkä jopa sinne konna-osastolle vastaavasta toiminnasta."

    VastaaPoista
  42. Ei huolta. Kyllä lopussa kaikki vastaavat tekemisistään. Eläke ei vapauta Seppoa ja HR vastaa myös ja kaikki tuomarit. Suomi on muuttumassa ja kaikki mistä ennen sovittiin paksujen ovien takana tulee esiin. Lonttanakin voisi tulla esiin kaapista. Ei kansalle valehdella loputtomasti.

    t. bastio

    VastaaPoista
  43. http://tv1.yle.fi/juttuarkisto/pyramidihuijaaminen

    Rahat on tutkinnan ajaksi jäädytetty, ja klubin keskushenkilönä toiminut Hannu Kailajärvi on ollut vangittuna pian kaksi vuotta. Kailajärven syyttömyyteen, poliisin ja pankkien salajuoneen sekä WinCapita-sijoitusten tuottoihin uskoo edelleen suuri joukko entisiä klubilaisia, joiden ydinjoukko on perustanut WinCapita-nimellä toimivan uuden osakeyhtiön.

    Eipä ne viitsi paljon tarkastella asioita!

    VastaaPoista
  44. Vanhempi polvi kertoilee, että Ben Zyskowicz oli päässyt kuin koira veräjästä pankkikriisin aikana suurista veloistaan. Oli selittänyt, että hänellä on pienet lapset?? ja päässyt pälkähästä.

    Kuinkahan monella yrittäjälle ja muilla pankkikriisin aikana tuhotuilla oli pienet lapset?

    Kuunteliko kukaan heitä tai heidän pienten lastensa hätää?

    Tuo ovela kettu pääsi niljakkaasti vastuistaan. En ymmärrä miten voi vielä olla kansanedustustehtävissä?!

    VastaaPoista