maanantai 1. marraskuuta 2010

YLE on kujalla


Sain eilen sähköpostiviestin eräältä blogin aktiiviselta lukijalta, joka oli kirjoittanut viestiin otsikon " YLE on kujalla ". Saatteeksi oli kopioitu oheinen ohjelmaennakko. Jokainen voi itse vapaasti muodostaa oman käsityksen valtionyhtiö YLE:n tavasta tasapainoilla monesssa yhteydessä tutuksi tulleen syyttömyysolettaman kanssa. Ollako vai eikö olla?

YLE naljailevaan sävyyn mainitsee sen, mihin monet WinCapita-sijoittajat uskovat, mutta minkälaiseen käsitykseen jutun parissa hyörineet toimittajat ovat itse päätyneet?

En luvannut antaa YLE:lle haastattelua kyseiseen dokumenttiin, vaikka minulta sellaista pyydettiin aiemmin tänä vuonna. Jo pelkästään dokumenttisarjan nimi "Pimeän puolella" ei jätä sijaa selittelyille. Vaikuttaa vahvasti siltä, syvällinen asiaan perehtyminen on jätetty kokonaan tekemättä. Vakuuttelivat asiaa tarkasteltavan ristivalossa, mutta nähtäväksi jää, onnistutaanko siinä.

Väitän edelleen, että taitava toimittaja saa varmuudella leikeltyä mistä tahansa vastauksesta mieleisensä ennalta määriteltyyn viitekehykseen. YLE paljastaa korttinsa jo hyvissä ajoin ennen kyseisen ohjelman ulostuloa.

Ohessa YLE:n ohjelmaennakko:

Amerikanitalialainen Carlos Ponzi kehitti 1920-luvulla omalaatuisen huijauskuvion, joka perustui väitettyyn arvopaperikauppaan. Hänen asiakkaansa uskoivat vakaasti, että Ponzilla on nerokas liikeidea, joka tuottaa heille satumaisia voittoja.

Todellisuudessa Ponzi ei tehnyt kauppoja, vaan rahoitti seuraajiensa palkkioiden maksua uusien tulokkaiden sijoituksista. Ohjelma kertoo havainnollisesti, miten tämä pyramidihuijauksen klassinen kuvio toimii.

Suomessa on viime vuosina tullut kaikille tutuksi "sijoitusklubi" WinCapita, jota poliisi epäilee ponzi-tyyppiseksi pyramidihuijaukseksi. Klubin jäseniksi ryhtyi tuhansia tavallisia suomalaisia miehiä, joista monet sijoittivat siihen jopa kymmeniätuhansia euroja.

Rahat on tutkinnan ajaksi jäädytetty, ja klubin keskushenkilönä toiminut Hannu Kailajärvi on ollut vangittuna pian kaksi vuotta. Kailajärven syyttömyyteen, poliisin ja pankkien salajuoneen sekä WinCapita-sijoitusten tuottoihin uskoo edelleen suuri joukko entisiä klubilaisia, joiden ydinjoukko on perustanut WinCapita-nimellä toimivan uuden osakeyhtiön.

Hannu Lauerman kanssa taloushuijauksista ja suomalaisten hyväuskoisuudesta on keskustelemassa (5.12.) filosofian tohtori Markku Kuisma.


http://tv1.yle.fi/juttuarkisto/pyramidihuijaaminen

14 kommenttia:

  1. " Hannu Kailajärvi on ollut vangittuna pian kaksi vuotta" OLISIKO SYYTÄ YLEN TARKASTAA TIETONSA,KÄSITTÄÄKSEN KAILAJÄRVI ON OLLUT VAPAALLA JO IÄT JA AJAT.

    VastaaPoista
  2. http://ohjelmat.yle.fi/ykkosdokumentti/tulevat_ohjelmat

    Wincapita - ahneus
    Dokumenttielokuva kertoo ainutlaatuisesta tapahtumasarjasta maamme talous- ja rikoshistoriassa. Wincapitan nimeä käyttänyt sijoitusklubi teki vuoden 2008 aikana valtavan mahalaskun lopettaessaan toimintansa ja sulkemalla internetsivustonsa. Tapahtumasta kiinnostui myös Keskusrikospoliisi, joka aloitti Wincapitan toiminnan tutkimisen. Samaan aikaan mediassa muodostui oma käsitys siitä, mitä Wincapita oli ja mitä se oli pitänyt sisällään. Syntyi yleinen käsitys pyramidihuijauksesta. Median aihetta käsittelevä todellisuus poikkesi nopeasti siitä, mitä todellisuudessa oli tapahtunut. Samaan aikaan poliisin tutkimukset paisuivat käsittämään tuhansien todistajien kuulemista ja Suomen oloissa ainutlaatuisen laajoihin omaisuustakavarikkoihin. Joulukuussa 2008 poliisi pidätti jutun pääepäillyksi nousseen Hannu Kailajärven ja piti tätä tutkintavankeudessa vuoden, joista kuusi kuukautta eristyssellissä. Elokuva kertoo siitä mitä todella tapahtui. Se kertoo Hannu Kailajärven osuudesta, se kertoo ihmisten ahneudesta tapahtumien taustalla, mutta se kertoo myös median osin valheellisesta tiedottamisesta ja poliisin työstä asian selvittämiseksi.. Se tutkii laajasti ahneutta inhimillisenä ilmiönä. O: Tuomas Sallinen. YLE TV1lle tuottanut
    su 19.12.2010, YL E Areena 7 pv Suomi

    Ohjelmattiedot saattavat muuttua.

    TÄSSÄ TAAS HYVÄ ESIMERKKI!

    VastaaPoista
  3. Kuka on kuvassa oleva "luikurin" näköinen heppu? Kaveri näyttää tuosta kuvakulmasta katsottuna siltä,että olis muutamasta "kolehdista" valmis myymään vaikka äitinsä....

    VastaaPoista
  4. Sponsoroin mukaan mm kaksi nuorta naista joista toinen on ex-tyttöystäväni. Ylen mukaan hän onkin mies!

    Miten tästä voi selvitä henkisesti?

    VastaaPoista
  5. vastaus: Wincapita - ahneus
    Voisiko tämän kirjoittaa näin:

    Dokumenttielokuva kertonee ainutlaatuisesta tapahtumasarjasta maamme talous- ja rikoshistoriassa. WinCapita nimeä käyttänyt yksityinen sijoitusklubi joutui ennennäkemättömän rikoksen ja mustamaalaamisen uhriksi, ensin KRP alkoi epäillä WinCapitaa syksyllä 2007, johon WinCapitalta tuli vastine. Tätä ei otettu edes todesta. KRP jatkoi kuitenkin sijoitusklubin tutkintaa ja media samaan aikaan alkoi "mollata" rehellistä klubia. Wincapitan nimeä käyttänyt sijoitusklubi teki vuoden 2008 aikana valtavan mahalaskun, kun KRP (tai mikä se nyt sitten olikaan) ajoi sivut alas ja näin sulki pääsyn internetsivustolle ja myös aiheutti sen, että rahaliikenne loppui moneybookersin ja klubin välillä. Eihän ainakaan voi olettaa, että sivut sulkeutuivat itse WinCapita-klubin myötävaikutuksesta, koska tilille oli jäänyt 4,8 miljoonaa, jotka on myöhemmin KRP:n toimesta kylläkin jäädytetty. Annettiin median ja KRP:n myötävaikutuksesta yleinen käsitys pyramidihuijauksesta. Median aihetta käsittelevä todellisuus poikkesi nopeasti siitä, mitä todellisuudessa oli tapahtunut -esim. 400% tuottolupaukset, kun klubi ei milloinkaan ollut luvannut edes tuottoja ja klubi ei myös milloinkaan ollut luvannut tehdä valuuttakauppaa jäseniensä varoilla. Samaan aikaan poliisin tutkimukset paisuivat käsittämään tuhansien todistajien kuulemista ja Suomen oloissa ainutlaatuisen laajoihin omaisuustakavarikkoihin.
    Lisäksi media jauhoi potaskaa asian tiimoilta. Joulukuussa 2008 poliisi pidätti jutun pääepäillyksi nousseen Hannu Kailajärven ja piti tätä tutkintavankeudessa vuoden. Kertookohan elokuva siitä mitä todella tapahtui? Se kertoo Hannu Kailajärven osuudesta, se kertoo viranomaisrikollisten kateudesta tapahtumien taustalla, mutta se kertoo myös median osin valheellisesta tiedottamisesta ja poliisin työstä asian selvittämiseksi verorahoilla. Se tutkii laajasti ahneutta ja kateutta inhimillisenä ilmiönä.

    VIELÄKÄÄN EI OLE YHTÄKÄÄN SYYTETTÄ NOSTETTU!

    10000 - 12000 ihmistä+heidän omaiset on ajettu ahdinkoon, jonkun toimesta; MIKSI KUKAAN EI LOTKAUTA KORVAAKAAN???

    VastaaPoista
  6. Ehkäpä Tuomas Sallinen ja kumppanit ehtivät 19.12 mennessä selvittää, kuka OIKEASTI on syyllinen WinCapitan rahaliikenteen loppumiseen ja sivujen sulkeutumiseen. Klubihan ei itse sitä tehnyt, vaikka virheellisesti ohjelmatiedoissa niin väitetään.
    Krp:tä ei asia kiinnosta.
    1,5 kk aikaa toimittajilla selvitystyöhön, hopi hopi..!!

    VastaaPoista
  7. Mikäli Hannu olisi vielä vangittuna, niin sehän olisi törkeä ihmisoikeusrikos.

    HUOM!!!!!! KETÄÄN EI OLE TUOMITTU. YHTÄÄN SYYTETTÄ EI EDES OLE NOSTETTU.

    Mihin on unohtunut syyttömyysolettama?????

    KRP:n mukaan rahaa oli v. 2007 lopulla 2 miljoonaa.
    v. 2008 sisään meni n. 35 miljoonaa, ja voittoja kotiutettiin 32,6 miljoonaa (KRP:n tiedotteiden mukaan).
    WC:n kassa siis oli 4,6 miljoonaa maaliskuussa 2008.
    Suunnilleen sellainen summa on jäädytettynä MB:n tilillä.
    Eli rahaa on sijoitettu n. 100 miljoonaa ja voittoja on kotiutettu 95,4 miljoonaa (KRP:n tiedotteiden mukaan).

    Missä KRP on ottanut huomioon suorat rahansiirrot?????
    Entä softa- ja työvoimakulut, joita kertyi yli 4 vuoden aikana paljon????
    Missä WC:lle kuuluvat maksut 2000 €/jäsen + lisenssipörssin provikat joka kaupasta???
    Mistä ne rahat on rosvottu ?, ei ainakaan WC:n tililtä.

    Ompa ollut ihmeellinen rosvo, kun ei ole veloittanut mitään monen vuoden työpanoksesta, ja firman kulut on maksanut omasta pussistaan.
    KRP:n raportin mukaan tämä "rosvo" on vielä palauttanut jäsenilleen kaikki tuottonsa, eli 2000€/jäsen + provikat lisenssikaupasta.
    eli n. 20 miljoonaa + provikat.

    JO SINISILMÄINEN LAPSIKIN YMMÄRTÄÄ, ETTÄ KRP:N YHTÄLÖ ON TÄYSIN PAIKKANSAPITÄMÄTÖN.
    YMMÄRTÄÄKÖ MEDIAN EDUSTAJAT????????

    Miksi KRP ei anna puolustukselle MB:n rahaliikennehistoriaa, vaikka siitä on oikeuden päätös?
    Luulisi tilin omistajalla olevan oikeus tarkistaa tilitietonsa, olipa tili jäädytetty tai ei.
    Miksi KRP ei kunnioita oikeuden päätöstä?????
    Mikäli KRP:n väitteet pitäisivät paikkansa, niin tilitiedot löytyisivät joka ikisestä lehdestä, eikä KRP:llä olisi mitään syytä peitellä asioita.
    PALJASTUUKO TILITIEDOISTA SELLAISTA, MIKÄ EI KESTÄ PÄIVÄNVALOA???
    Tuleeko Suomen veronmaksajille satojen miljoonien lasku, kunhan asia käsitellään oikeusvaltiossa.

    SUOMI EI OLE ENÄÄ OIKEUSVALTIO, VAAN SEN IRVIKUVA.

    VastaaPoista
  8. Eipä Yle mieti mm. sitä, että poliisi on "tutkinut" juttua jo kolme vuotta saamatta aikaiseksi juuri mitään oleellista jutun kannalta. No, siihen se kestosyy sitten se poliisin ja median kestohöpötys, "tutkinnan laajuus". Siis en kiistä, etteikö olisi, mutta tässä on niin paljon suorastaan sairasta ja kummallista touhua.

    Heitä ei kiinnosta juuri haastatella vaikkapa esim. Ilkka Pitkästä tai sellaisia jäseniäkin, jotka voisivat tulla kasvoineen ohjelmaan. No, tietty silloin ei, jos ohjelma tehdään täysin Ylen:n ehdoilla. Suomi Express taitaa olla ainoa poikkeus yleensä tv-lähetyksistä.

    VastaaPoista
  9. Tuo Ylen kouluarvostelu on hyvä juttu. Koska vastaajina on etupäässä ihmiset, jotka tuntevat capitan paremmin kuin keskimäärin, niin samalla saadaan vastaus kysymykseen; puhuuko Yle totta.
    Onko muuten STT:llä mitään roolia tiedottamisessa? Luulisi edes sen lafkan nimen jollakin tapaa edellyttävän tietojen tarkistamista.

    VastaaPoista
  10. Omistajat(STT)
    Suomen Tietotoimisto on osakeyhtiö, joka on maan johtavien viestintäyhtiöiden omistuksessa.
    Osakkeet jakautuvat 41 yhtiön kesken. Suurimmat omistajat ovat Sanoma News (34,1 %), Alma Media (24,1 %) ja TS-Yhtymä (18,0 %).
    ja
    YLE
    http://avoinyle.fi/www/fi/
    pääomistaja Suomen valtio, suomalaiset
    http://avoinyle.fi/www/fi/organisaatiotietoa/index.php

    ketkä muut???

    VastaaPoista
  11. Pitäisikö tehdä ohjelma median edustajien hyväuskoisuudesta ja sinisilmäisyydestä.

    Vaikka joku viranomainen väittäisi, että maapallo on neliskanttinen, niin valtaosa toimittajista nielaisee tämänkin syötin kyseenalaistamatta asiaa millään muotoa.

    Medialle pitäisi antaa taloustiedon alkeiskoulutusta, että heitä ei voisi "asiantuntijat" harhauttaa "asiantuntijalausunnoillaan".
    Vivutettu valuuttakauppa on kirous Suomessa.
    Siksi valuuttakauppaa tekevät leimataan typeryksiksi ja rahanahneiksi huijareiksi.
    Heidät yritetään lavastaa rikolliseksi ja heidän omaisuus ryöstetään varoittavana esimerkkinä.
    Tämä vain siksi, että toiminta halutaan pitää tietyn tahon yksinoikeutena.

    Mikäli "valuuttasigmnaali" ei ole 0-keskiarvoista
    "White Noisea", niin sitä pystytään ennustamaan matemaattisten algoritmien avulla (ei varmasti ole).
    Kun mallinnuksesta tehdään vielä rekursiivinen, niin ennustustodennäköisyys paranee huomattavasti puhumattakkaan, kun vielä hyödynnetään valuuttojen välisiä korrelaatiosuhteita. Tähän lisätään vielä maailmantaloudessa tapahtuvat muutokset, (esim. korkotasojen muutokset, pörssiromahdukset, lamat, jne),
    joiden vaikutus valuuttakursseihin tiedetään etukäteen, niin tulosta alkaa tulla.

    Jos sijoitat esim. 1000 € valuutta-alustalle, niin voit tehdä valuuttakauppaa vaikka 100 000 €:n panoksella valuutta-alustan antaman "vivun" avulla.
    Tappiot/kauppa voit rajoittaa vaikka 10 €/kauppa, tai miksi haluat Stop Lose asetuksella, mikäli "veikkaat pieleen".
    Tämä tarkoittaa sitä, että tuottomahdollisuudet ovat valtavat ja riskit ovat täysin hallinnassa ("Stop Losen")avulla.
    TÄTÄ EI SAA KERTOA KELLEKKÄÄN, KOSKA TREIDAUSBISNES HALUTAAN PITÄÄ TIETYN TAHON YKSITYISOIKEUTENA.
    Toisaalta Suomeen ei saa tulla "uusia rahamiehiä", koska tietyn tahon valta murtuu silloin.
    Raha on valtaa, koska rahalla saa valtaa.

    Ihmetyttää erään proffan ja muiden "asiantuntijoiden"
    "asiantuntijalausunnot".

    VastaaPoista
  12. Hei tämmönen vastaus tuli mulle vähän aikaa sitten krp;ltä

    Vaikka mä kuinka yrittäisin sua Antti auttaa sanallisesti, niin seuraavassa hetkessä sä laitat mun viestini/valikoidun/muokatun osan siitä nettiin... jakeluun. Kun niin ei ole ollut, eikä ole tarkoitus niin on parempi etten ala sinua aikuista miestä neuvomaan asiassa, mikä loppuisi sillä.... että vedät PC:n töpselin pois seinästä.
    Sun viestisi viimeiset lauseet eivät oikeastaan ansaitsisi kommentointia... mutta jo se että sä väität/epäilet musta tommosta... on loukkaavaa


    -T Cluso627.

    VastaaPoista
  13. kyllä tää on nähty pari heppua nousi tavallisista rivipoliisesta vuosien aikana krp;lle tutkijoille ja ei kun kiitos,vaan ja nyt vittuilevat jos soitaa tai jotain kysyy ennen ei tarvinnut kun kilauttaa niin kp soitti oitis takasin ja pitkiä puheluita..Monta vuotta ja sitten jätetään ja vaan sanotaan että heitä vittuun koko tietokone.Tää ei jää tähän!Tästäkin varmaan saan kuulla MUTTA SAA MYÖS POLIISIT!

    -Cluso627.

    VastaaPoista
  14. kirottuja olkoon koko KESKUSRIKOSPOLIISIT AINA KOLMANTEEN POLVEEN ASTI

    -T Cluso627

    VastaaPoista