tiistai 31. elokuuta 2010

Sijoittaminen ei ole Suomessa rikos


Case WinCapitan yhteydessä on koettu ja nähty mitä mielikuvituksellisempia peliliikkeitä suomalaisilta viranomaisilta. Monessa yhteydessä on tullut kiistatta selväksi se, että WinCapitan tutkimukset ovat epäonnistuneet täydellisesti. Aikataulut ovat pettäneet, koska tutkinta on eksynyt umpikujaan.

Vasen käsi ei tiedä, mitä oikea käsi tekee. KRP:n oma tiedotustoiminta on vuosien myötä loppunut lähes kokonaan. Tutkinnan heikko laatu ja tutkinnanjohtajien vilkas mielikuvitus ovat varmasti suurin syy selittämään aikataulujen täydellisen pettämisen. WinCapita -tutkintaa johti jossain vaiheessa tutkinnanjohtaja Seppo Rautava, mutta hänkin ehti jo jäämään eläkkeelle. Sepon eläköityminen tuskin todellisuudessa jarruttaa tutkinnan etenemistä, mutta tekosyynä sitä voi aina käyttää. Voisiko KRP nyt avoimesti kertoa tutkinnan nykytilasta?

Vuonna 2009 KRP painosti ja yllytti kansalaisia tekemään rikosilmoituksen WinCapitan toiminnasta. Keskusrikospoliisi valehteli röyhkeästi esittäen mm. seuraavan lauseen: "15.6.2009 jälkeen esitettyjä vahingonkorvauksia ei mahdollisesti voida ajaa syyttäjien toimesta."

Ei laissa ole olemassa tuollaista mielivaltaista ja keksittyä määräaikaa. Asiat eivät vanhene silloin, kuin KRP niin päättää. Poliisin tulisi Suomessakin noudattaa lakia, eikä yrittää keikkua lain yläpuolella.

Minkälaista helpotusta viranomaiset ovat tuoneet yksittäisen sijoittajan elämään näiden vuosien aikana? Kukaan ei ole saanut heiltä minkäänlaista todellista apua. Tässä vielä luettavissa KRP:n tiedote, jonka avulla kansalaisia johdettiin rankasti harhaan: http://www.poliisi.fi/poliisi/krp/home.nsf/PFBD/83888342C2EDF96AC22575B6003A9BA9

Illuusio suurista rahamääristä ja jättihuijauksesta ovat sekoittaneet täysin monen kuukausipalkkaa nauttivan virkamiehen pienen pään. Risto Hentusen tapaus on varmasti yksi kaikkein legendaarisimpia munauksia, joita KRP on veronmaksajien rahoilla toteuttanut.

KRP yritti jääräpäisesti tehdä Hentusesta suurrikollista ja roistoa, mutta KRP epäonnistui tässä täysin. Tavallinen kansalainen ihmettelee varmasti vieläkin, että miten KRP päätyi järjestämään Hentusen kiinnioton yhteydessä olleen valtavan näytelmän. KRP sotki vyyhtiin mukaan Thaimaan viranomaiset, suomalaisen median ja kansainvälisen median, ilman minkäänlaisia todellisia näyttöjä. KRP tietää nykyään itsekin, että Hentunen ei ole WinCapitan "päätekijöitä". Tekikö keskusrikospoliisi oman taustatyönsä oikeasti niin huonosti, että he aidosti kuvittelivat Hentusen roolin olevan jotain muuta, mitä se todellisuudessa on?

Sain viime viikolla kuulla, että edes KRP:n omassa leirissä ei tiedetä Hentusen matkustuskiellon päättyneen.

Risto Hentunen toteaa blogissaan seuraavasti:

"Asianajajani ilmoitti, että perjantaina 30.7.2010 klo 14 asiani käsitellään Oulun käräjäoikeudessa, jossa hän puolustaa minua videoyhteyden kautta. Perjantaina klo 14:44 sain asianajajaltani soiton, jossa hän ilmoitti että matkustuskieltoni on nyt päättynyt."

Suuri yleisö tuskin vieläkään tietää, että case WinCapitaan liittyvistä henkilöistä kukaan ei ole vangittuna ja sekään tuskin on tullut selväksi, että matkustuskiellot ovat purettu yksi toisensa jälkeen. KRP jatkaa kuitenkin yksittäisten rivisijoittajien vainoamista ja piinaamista täysin tarpeettomasti. Ihmisten omaisuudet ovat olleet jo vuosia jäädytettyinä, koska KRP:n mielestä on "syytä epäillä" rahojen olevan jotenkin epämääräisiä.

Meistä jokainen järkevä ihminen ymmärtää, että on väärin kyykyttää yksittäisiä kansalaisia siksi, että KRP:n omat tutkimukset eivät etene. Kyllä vuosien räpeltämisen jälkeen pitäisi jo olla tiedossa se, että WinCapitaan sijoittaneet ja sieltä tuloja saaneet eivät ole kollektiivisesti syyllistyneet mihinkään rikokseen.

Oli täysin sattumaa, että neljän leijonan kenraali ei ehtinyt kotiuttaa sijoitustuottojaan. Kuinka moni KRP:n juoksupoika olisi alkanut körmyyttämään kenraali Hägglundia WinCapita-tuottojen takia? Väitän, että ei yksikään. Yhteiskunnallisesti ei niin merkittävässä asemassa oleville on helppo pullistella ja osoittaa oma paikka virkamiesarmeijan alamaisena. Häpeällistä, mutta osa sitä todellisuutta, jossa Suomessa eletään.

Riston värikkäästä elämästä voi lukea tarkemmin hänen omasta blogistaan: http://blogi.ristohentunen.com/#post82

15 kommenttia:

  1. Poliisin oman tavoitelinjauksen mukaan kukaan ei takaa sitä, että tarinat ovat tosia.

    http://www.intermin.fi/intermin/biblio.nsf/FB012F885FA00A5BC22576A900438F1E/$file/Poliisin%20viestint%C3%A4strategia_2009.pdf

    http://www.intermin.fi/intermin/biblio.nsf/656E12824CB96B20C225778A002B8B7E/$file/292010.pdf

    VastaaPoista
  2. Kari Uotia lainatakseni:"tässä asiassa tullaan ihmisiä tuomitsemaan" Toivottavasti oikeita ihmisiä.

    VastaaPoista
  3. Jokainen sen jo näkee, et ei oo mennyt kissalanpojilla hommat ihan putkeen.

    VastaaPoista
  4. http://www.poliisi.fi/poliisi/krp/home.nsf/PFBD/83888342C2EDF96AC22575B6003A9BA9?opendocument


    Määräaika WinCapita -tutkintapyynnöille ja vahingonkorvausvaateiden esittämiselle 15.6.2009

    14.05.2009

    Keskusrikospoliisi pyytää, että tutkintapyynnöt WinCapita -asiassa tehdään poliisille viimeistään 15.6.2009.

    Jutun syyttäjät ovat esittäneet toivomuksen, että henkilöt, jotka kokevat kärsineensä asiassa taloudellista vahinkoa, ilmoittavat poliisille yksilöidyt korvausvaatimuksensa 15.6.2009 mennessä. Jutun esitutkinnan ja mahdollisen syyteharkinnan aikana esitettyjen vaatimusten oikeellisuus tutkitaan. Myös epäiltyjen tulee voida ottaa kantaa vahingonkorvausten määrään ja sisältöön.

    15.6.2009 jälkeen esitettyjä vahingonkorvauksia ei mahdollisesti voida ajaa syyttäjien toimesta. Tällöin vahingonkorvausvaateet jäävät henkilön itse ajettavaksi ja myös tarvittava näyttö vahingonkorvaukseen oikeuttavasta teosta on esitettävä itse sekä kohdennettava vahingonkorvaus oikealle taholle.

    Poliisi arvioi asianosaisen rikosoikeudellisen aseman esitutkinnassa tapauskohtaisesti.

    Vahingonkorvausvaatimus esitetään tutkintapyynnön tekemisen yhteydessä tehtävässä asianomistajakuulustelussa.

    Ohjeita rikosilmoituksen tekemisestä löytyy keskusrikospoliisin internet-sivuilta osoitteesta http://www.poliisi.fi/krp

    VastaaPoista
  5. Minä ainakin olen vakuuttunut että krp(kurja rikopoliisi) on epäonnistuut todella pahemman kerran!! Jos krp olisi ollut rehellinen niin se olisi tunnustanut erehdyksensä anteeksipyynnön kanssa muttakun EI!!?? Venytetään ja vanutetaan ja tehdään tikusta asiaa ja nähdään mörköjä mitä ihmeellisimmissä asioissa.Minun luottoni ainakin krpn ja poliisin toimintaan on pudonnut ainakin nollaan kyseisessä geississä.Jos niinkin iso asia kuin Madoff ratkaistiin Usa:ssa puolessa vuodessa niin HALLOO...Loppupäätelmäni on että Wincapita oli ja on rehellinen sijoitusyritys kunnes toisin näytetään ja krp:llä on ollut jo tarpeeksi aikaa näyttää päinvastaista joten kun sellaista ei ole tullut EIKÄ TULE niin asia on minun puolesta loppuun käsitelty!!

    VastaaPoista
  6. Arto Laurin tapaus kannattaa kuunnella....

    http://nwohavaintoja.blogspot.com/

    VastaaPoista
  7. Eikö tosiaan Suomesta löydy yhtään tahoa, joka lopettaisi KRP järjettömän sekoilun.
    Valtiolle on tullut valtavasti kustannuksia, kun
    yrityksiä on ajettu konkurssiin, perheitä hajonnut, ja on aiheutettu pysyviä työkyvyn menetyksiä ja sairastumisiä. Puhumattakkaan itsemurhista, joihin ihmisiä on ajettu.
    JOHTUVATKO NÄMÄ KRP:N VAINOSTA, VALEHTELUSTA, OMAISUUDEN RYÖSTÄMISESTÄ, MUSTAMAALAUKSESTA JA JULKISESTA HÄPÄISEMISESTÄ.
    KRP:n valehtelun takia WC-sijoittajia pidetään typeryksinä ja toisen luokan kansalaisina.

    Korvausvaatimukset tulevat olemaan valtavat, ja tämä juttu käsitellään viime kädessä Suomen rajojen ulkopuolella, koska SUOMEN VALTIO on vastuussa KRP:n tekemisistä.

    Peitteleekö KRP sitä, että se on tuhonnut miljardien arvoisen innovatiivisen yrityksen??

    Suomeen ei kannata kenenkään perustaa yritystä, mikäli sen toiminta menee viranomaisten käsityskyvyn yläpuolelle. Keksintö, joka tämän kriteerin täyttää, ei edes tarvitse olla kovinkaan ihmeellinen.
    Mikäli virkamies ei ymmärrä jotain innovaatiota, niin se leimataan pyramidihuijaukseksi tai rahankeräysrikokseksi ja keksijä lavastetaan rikolliseksi valehtelemalla ja asiakirjoja väärentelemällä.

    VastaaPoista
  8. "Poliisin oman tavoitelinjauksen mukaan kukaan ei takaa sitä, että tarinat ovat tosia."

    Valitettavasti nuo antamasi linkit eivät auenneet.

    VastaaPoista
  9. Eräs kirjoittaja kysyy:
    "Eikö tosiaan Suomesta löydy yhtään tahoa, joka lopettaisi KRP järjettömän sekoilun."

    Mielestäni vastaus on: ei löydy.

    Minä olen ihmetellyt jo kauan, miksi kukaan ulkopuolinen taho ei tähän ole puuttunut? En tosin enää jaksa ihmetellä.
    Media ei sitä tule todennäköisesti koskaan Suomessa tekemään eli kunnolla puuttumaan asiaan. Siis kyseenalaistamaan tai vähintäänkin ihmettelemään tapauksen kulkua. Syy, koska koko sopulilauma on etukäteen tuominnut poliisin, Jouni Laihon ja jopa oikeusministeri Tuija Braxin (vrt. Brax ja oikeuslaitoksen ”sikainfluenssa) suulla sekä eri ”asiantuntijoiden” säestyksellä Wincapitan ja sen jäsenet rikollisiksi ilman oikeudenkäyntiä.
    Ei ole pokkaa mennä itseensä, kun kenties joutuu perumaan sanomisiaan. Mediahan ei voi tunnetusti myöntää virheitään aivan kuten ei poliisikaan tai politikot. Vaikeneminen on vielä toistaiseksi poliisin paras puolustus. Kun ei avaa suutaan tai tiedota nykytilanteesta, niin ei tarvitse selitellä asioita.

    Ainoita asiaan puuttujia ja kyseenalaistajia ovat lähes yksinomaan syyllisiksi tuomitut Wincapitan jäsenet, heidän omaisensa, Columbon blogi ja EOK. Ehkä myös joitakin muita blogeja tai jäsenten omia keskustelupalstoja. Heidän sanansa kaikuvat kuuroille korville median ja poliisin ansiosta ja siitä seurauksena kansan ivan, pilkan ja rikollisen leiman kera. Ja osa viranomaisuskovaisesta kansasta hurraa ”maailman parhaalle” valtiolle ja poliisin omat barometrit näyttävät runsasta luottamusta poliisin toimiin Suomessa.

    Tutkinta on jatkuvaa sekoilua ja kummia henkilöiden katoamisia eetterista ja kummallisia henkilövaihdoksia yms. Rautava (luultavasti eläkkellä), Melander (muissa tehtävissä), Laiho (ties missä?), Pakanen (niinikään ties missä?) ja alkuperäinen syyttäjä Harri Tiesmaa lähti (kenties halusi lähteä) Haagiin. Muitakin on.
    Poliisin tiedottamisessa ei siis ole mitään järkeä ja logiikkaa. Poliisin ”päätiedottaja” Maria Vuorivirta-Heikkinen silloin tällöin selittelee (lue valehtelee) asioita vaikkapa aikatauluista esim. Maikkarilla. Sopulit sitten matkivat tai lähes suora copy/paste uutisesta.

    Yksi mitä ihmettelen myös, niin rikosilmoitusten tarkkaa määrää ei ole koskaan kerrottu. M V-H sanoi minulle henkilökohtaisesti puhelimessa, että se selviää yhdellä nenäni alla olevavan napin painalluksella (ei painanut nappia) ja lupasi ilmoittaa tarkan määrän seuraavassa tiedotteessa. Ei ole näkynyt. Tämä tapahtui vuonna 2009.

    Tässä poliisin tiedotteet koko ajalta. Vuonna 2008 oli kahdeksan tiedotetta. Seuraavana vuonna kuusi tiedotetta ja tänä vuonna vain yksi. Sen määrä kapenee pyramidimaisesti, jos katsoo kuinka aktiivista tiedottaminen ja jos siitä rakentaisi pyramidin muotoisen kaavion. :)
    Lisäksi ennen Wincapita oli Krp:n nettisivujen etusivulla. Nyt se on siirretty pois muualle. Tosin ettihuijaukset tuntuvat olevan nyt ”in” Krp:n etusivulla. Heidän ammattiataitoaan voi jopa epäillä asiassa, koska avuksi tarvitaan muroBBS:n hakkereita. Näin oli Wincapita-tapauksessa, kun poliisi äityi ylistämään yhteistyökumppaniaan. Täältä katsomalla on”pyramidi” nähtävissä. :)

    http://www.poliisi.fi/poliisi/krp/home.nsf/pages/indexfin

    Oikeusministeri Braxista sen verran, että hänen kestovastauksensa on, että ministerit ja kansanedustajat eivät voi ottaa kantaa keskeneräisiin juttuihin. Hän kuitenkin otti mielestäni aika voimakkaasti kantaa Aamulelehdessä vertauksella ”Wincapita on oikeuslaitoksen sikainfluenssa”. Mikä tämä muu on kuin hänen selvä ennakkokäsityksensä asiasta ja kannanotto asiaan?

    Mää vaa nii kauhiast ihmettelen.... (Hietanen, Tuntematon sotilas). Vai miten se oli? :)

    tth

    VastaaPoista
  10. "Kari Uotia lainatakseni:"tässä asiassa tullaan ihmisiä tuomitsemaan" Toivottavasti oikeita ihmisiä."

    Uoti on mielestäni toiminut järkevästi, eli ihan kuten ammattijuristin kuuluu.
    Hän ei ota kantaa suuntaan, eikä toiseen jutun ollessa kesken. Ehkäpä myöhemmin sitten.
    Uotilla huippuammattilaisena on varmasti selvä käsitys KRP:n toiminnasta suhteessa ihmisoikeuslakeihin ja Suomen lakeihin.
    En ihmettelisi, vaikka Uotille tulisi valtavasti työtilauksia WC-söheltämisen johdosta.

    VastaaPoista
  11. Sikainfluenssa oli samanlainen floppi kuin Braxin lausunto.

    VastaaPoista
  12. Onko se nyt niin, että Wincapita on sikainfluenssa ja KRP on se rokote.
    :D

    VastaaPoista
  13. "Anonyymi kirjoitti...
    Sikainfluenssa oli samanlainen floppi kuin Braxin lausunto."

    Niin tätäkään lausuntoa ei sovi Braxin suusta unohtaa, kun koplasi kaksi asiaa.

    WinCapitasta 1800 rikosilmoitusta - ”Oikeuslaitoksen sikainfluenssa”

    http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/59320-wincapitasta-1800-rikosilmoitusta-%E2%80%9Doikeuslaitoksen-sikainfluenssa%E2%80%9D

    VastaaPoista
  14. Eräs tuttuni on keskustellut pitkään ylemmän poliisivirkamiehen kanssa ja hän oli hyvin tietoinen WinCapita tutkimuksista. Hänen mukaansa olisi KRP:lla erittän paljon muita tärkeämpikin asioita tutkittavana, mutta kun pankit ja rahalaitokset painostavat asian tutkimuksissa ja eteenpäin viemisessä. KRP taitaa olla vain herrojen välikappale käyttää valtaa!
    Luultavasti toimeksianto on annettukin vain asioiden pitkittämiseksi ja virheiden peittelyä ajatellen.
    Koskahan saamme lisää näitä turhautuneita virkamiehiä avautumaan asiasta ja toivottavasti myös joku näistä tulee pian myös julkisesti esiin.

    VastaaPoista