sunnuntai 22. elokuuta 2010

Kenraali Gustaf Hägglund on WinCapita-sijoittaja


Kaikkien suomalaisten tuntema, entinen puolustusvoimien komentaja Gustaf Hägglund on sijoitusklubi WinCapitan jäsen. Hägglund kertoo jäsenyydestään avoimesti uudessa kirjassaan. Helsingin Sanomat kirjoitti asiasta tänään sunnuntaina.

On siis ollut täysin harhaanjohtavaa maalata WinCapita-sijoittajista jonkinlaisia hölmöläisiä ja paljon mainostettua "tuulipukukansaa". Hägglund tunnetaan mm. pankkimoguli Björn Wahlroosin metsästyskaverina. Kenraali mainitsee tehneensä sijoituspäätöksen metsästyskavereidensa suosittelusta. Kuka onkaan tuo tarinassa nimeltä mainitsematon Hägglundin sponsori? Saako kenraalin sponsori syytteet törkeästä petoksesta ja rahankeräysrikoksesta siinä, missä "kaikkien" muidenkin sponsoreiden uskotellaan saavan.

Uskon vahvasti, että "herroilla" on Suomessa eri laki, kuin tavallisella kansalla. Kenraali mainitsee selväsanaisesti, että hänelle on suositeltu klubin toimintaa, kuka suositteli?

Jokainen WinCapitaan sijoittanut voi onnitella itseään ja todeta olleensa hyvässä seurassa ollessaan hyvin toimivan sijoitusklubin jäsen.

WinCapitan toiminta on haluttu julkisuudessa tuhota mustamaalaavilla lehtikirjoituksilla. Sijoittajat ovat ajettu järjestelmällisesti negatiiviseen valoon. Case WinCapita on kuitenkin hyvin toisenlainen, kuin se mitä suuri yleisö on opetettu uskomaan.

Kiistattomat todisteet kenraali Hägglundin WinCapita -jäsenyydestä löytyy hänen kirjastaan ja Helsingin Sanomista sunnuntaina 22.8.2010 osiossa C2.

39 kommenttia:

  1. Hyvä avaus ja rohkea teko Hägglundilta. Nyt pitäisi muidenkin isokenkäisten nimet saada julki,
    mm. arkadianmäen väki.

    VastaaPoista
  2. Minkähän verran Gustaf Hägglundilla on takavarikossa omaisuutta tai tilien jäädytyksiä ja onko elämä tuhottu täysin kuten aika monelta muulta sijoitusklubissa olleella?

    VastaaPoista
  3. kaksi kappaletta ministereitä, toinen strategisessa asemassa oleva ja liuta kansanedustajia - nimet tulevat julkisuuteen

    VastaaPoista
  4. löytyi mielenkiintoista tietoa sivustolta

    http://www.kirjavideo.fi/category/kirjailijat/gustav-hagglund/

    Hägglund, Gustav: Suomen puolustus. Toimittanut Ulla Appelsin.

    Onko Ulla Appelsin pääsyyttäjä Mika Appelsinin vaimo?

    On Gustav tainnut saada hyvän ohjeistuksen suoraan "pääkallon" paikalta, miten kannattaa toimia kun jossain vaiheessa nimi kuitenkin tulee julki... Gustav ehti itse ennen median suurempaa riepottelua.

    VastaaPoista
  5. "Onko Ulla Appelsin pääsyyttäjä Mika Appelsinin vaimo?"

    Aviopari näyttäisi olevan kyseessä:

    http://areena.yle.fi/video/599566

    VastaaPoista
  6. Hei Columbo ei tuo paljoa yllätä kun tiedän aika paljon nimiä on mukana ex-poliisikin ja hyvinki kuuluisa laulaja ja eräs tälläinen"Ilmavoimista 23v sitten eläkkeelle päässyt opetusupseeri . Harrastuksena henkisen hyvinvoinnin lisääminen WinCapita jäsenistön keskuudessa.Tämä Facebookista

    -T Cluso627.
    ps. tietenki odotan,että kaikkia WinCapita sijoittajia kohdellaan samallalailla oli sitten,vaikka kenraali

    VastaaPoista
  7. Hatunnosto Hägglundille suoraselkäisyydestä, vaikka aikaahan siihen meni.
    Nyt vain äärimmilleen kiusattu jäsenistö odottaa löytyykö muita rohkeita. Joskus nimet varmasti tulevat julki.
    Eikä WinClubin/WinCapitan jäsenyydessä ole mitään hävettävää. Myötähäpeää olen tuntenut Laihon ja Suomen omituisen oikeuslaitoksen sekä muiden päättäjien esiintymistä ja toimintaa seuratessani.

    VastaaPoista
  8. On siellä mukana eräs YKSI EX RALLIAUTOILUN MAAILMANMESTARIKIN eräs julkisuudessa hyvin tunnettu ravintoloitsija...

    VastaaPoista
  9. Cluso sut on nähty! pidätkö itseäsi viisaampana kuin kenraali Hägglund?

    VastaaPoista
  10. jooo selvä asia tämä menee kuin salaisessa asiakirjassa.tavallisia ihmisiä tullaan varmaan rankaseen MUTTA EI KENRAALIA sun muita tämä on totuus jonka allekirjoitan.Pää tuli kipeeksi.
    -T Cluso627.

    VastaaPoista
  11. Varma tieto on myös se, että tunnettuja sijoittajia löytyy myös arkadianmäen valehtelijoiden klubista. Nyt heidänkin kannattaisi tulla julkisuuteen ja kertoa kaikista sidonnaisuuksistaan, jos aikovat tulevissa vaaleissa asettua ehdolle.

    VastaaPoista
  12. kyllä pidän viisaampa!Tolla kenralli hy hitto!onneksi ei ollut kenraalina sota-aikana ois varmaan myyni HITLERILLE KOKO SUOMENKI!
    -Cluso627.

    VastaaPoista
  13. http://lehti.samizdat.info/2009/02/lehti-paljastaa-mita-salaisessa-wincapita-kokouksessa-puhuttiin/http://lehti.samizdat.info/2009/02/lehti-paljastaa-mita-salaisessa-wincapita-kokouksessa-puhuttiin/

    VastaaPoista
  14. lähinnä tällä hetkellä TUNNEN ITSENI PETETYKSI! JOS KERTA TOI ON SYYTÄJÄN VAIMOKIIN ***** MENI MUN TYÖTUNNIN *****LLEEN KRP;N KANSSA NO EI SOITELLA SOITELLA SITTEN IKINÄ *****! -Cluso627' ps ottakaa laulamaan ***** ********

    VastaaPoista
  15. Eikai sulla vaan Antti ole paha mieli jostain?

    Voithan sä aina pyytää Railia lohduttamaan sua.

    VastaaPoista
  16. Mitkähän mahtoivat olla kenun ajatukset, kun Laiho sanoi kaikkien olevan rikollisia ja sijoitettu raha rikollista?

    Suolikkaat saivat yhden uhrin haukuttavaksi ja eiköhän clusifer keksi jotain kenun päänmenoksi.

    VastaaPoista
  17. Kenraali antaa tuomion
    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010082312227624_uu.shtml

    VastaaPoista
  18. Nyt oikeuslaitoksen roolin on ottanut eläkkeellä oleva kentsu.
    TÄYDELLINEN POHJANOTEERAUS!!!

    Miten eläkekentsu voi jaella julkisesti tuomioita leimaten rehellisen toiminnan huijjaukseksi.
    Yhtään tuomiota ei ole annettu. Yhtään syytettä ei edes ole nostettu.
    SYYTÖN, KUNNES TOISIN TODISTETAAN. PITÄISI KENTSUNKIN TAJUTA.

    Kuka ottaa seuraavaksi käräjäoikeuden roolin????
    Näitähän on ollut "Luihusta" lähtien tasaiseen tahtiin.

    Oma mielipiteeni: Kentsulle alkusijoitus takaisin ja potku perseelle, eli ei asiaa uuteen yhtiöön.

    VastaaPoista
  19. Hägglund puhuu niistä kavereistaan tavallisina pulliaisina tuossa iltalehden jutussa, kysyn vaan kuinka moni tavallinen pulliainen lähtee villisikajahtiin Turkkiin. Taitaa kenraali vaan suojella sponsoriaan, kuka lieneekään.

    "He eivät ole julkisuudessa tunnettuja ihmisiä vaan tavallisia pulliaisia"

    VastaaPoista
  20. Hei, Laitoin aika paljon KRP;lle maileja tosta kenraalista,vaikka tuskinpa se mitään auttaa
    kerran WinCapita syyttäjä on kenties antanut vihjeen kenraalille,että kohta tuloo ulos wincapitasta juttua niin kenraali teki TAKTISEN jutun ja ilmoittautui itse..Mika Appelsinhan on WinCapita syyttäjä ja hänen vaimo toimittanut kenraalin kirjanki.

    -T Cluso627.

    VastaaPoista
  21. Voi voi kun kenraalillakin sattui olemaan saastunutta rahaa. Pyytääköhän Jouni Laiho kenraalilta anteeksi kun Joukka tuli tuominneeksi kaikki Wincapita-sijoittajat ahneiksi ja tyhmiksi.

    Ja vielä kerran; valuuttakaupankäynti on sama kuin kolikonheitto. Niin ja Wincapita ei käynyt valuuttakauppaa. Voi tätä totuuden tulvaa...

    Mikä näissä tuomioissa kestää kun kaikki on täysin selvää? Appelsiinit kehiin!

    VastaaPoista
  22. mulle on ihan sama KUHAN kaikki menee lain mukaan
    ja rehellisesti muutoinhan tää juttu eri mua koske millään tavoin..Ei ole KRP;stä kuulunut viestieni jälkeen mitään ja tuskinpa kuuluu.Sen tiedän,vaan,että syyttäjät nostavat syytteet ihan lähiaikoina.muutaman vkon sisällä katsokaapa vaan.
    Niin ehkä se on vaan pelkkää paperia kenraalille jolla eläke on huima!Mutta tavalliselle ihmiselle summa on iso toihan on vanhaa rahaa melkein 60 tonnia mmk.
    -T Cluso627.
    ps enempää en voinut tehä.

    VastaaPoista
  23. Tähän voin sanoa, että lehdet kirjoittavat AINA asiaan NEGATIIVISEN näkökulman ja Olen 100% varma että neljän leijonan kenraali, ei varmaan olisi halunnut sopulilauman tekevät näin vapaasti tulkittua juttua. Itse olen Hra. Kenraalin tavannut elävässä elämässä ja kaveri on silkkaa rautaa !!

    Tämä taas osoittaa sen, kuinka ääliöitä toimittajat taas kerran halutessaan ovat.


    / Pomppis

    / Pomppis

    VastaaPoista
  24. Hei silloinko Jyrki kataisen osallisuutta selvittelin yritin soittaa hänelle,mutta hänen avusta JUHO ROMAKKANIEMI vastas,että ei ole sijoitettu mitään WinCapitaan.Ja vähän ajan päästä hän soitti Osmo Anttalaiselle http://www.anttalainen.com/suomeksi/viranomaisrikollisuus/risto_haikonen.html

    Jutta Urpilaiselle laitoin jo silloinki Jyrkistä mailia ja laitoin nytkin.

    -T Cluso627.

    VastaaPoista
  25. Pyysin selvittämään johtuuko Winclub - Wincapita -pyramidin tutkinnan tahallinen hidastaminen mukana olevista kokoomuspoliitikoista, joista valtiovarainministeri Jyrki Katainen on tunnetusti tärkein kulissikokoomukselainen. Pyynnön esittämisen jälkeen ei tarvinnut odottaa kuin pari tuntia, sillä politrukkienkin joukossa "se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa". Jyrki Kataisen avustaja Juho Romakkaniemi soitti minulle 16.10.2008 klo 14:47 numerosta 09-57832511 ja ilmoitti, ettei Katainen itse olisi mukana pyramidihuijauksissa mutta ei kyennyt sanomaan mitään Kataisen osallisuudesta Suomen suurimman huijauksen tutkinnan hidastamiseen.

    Pyramidihuijauksista elantonsa saavien Kokoomuksen jäsenten kannalta Winclub - Wincapita -pääkaupungissa Kuopiossa vuonna 1977 syntyneen Romakkaniemen lausunto toisen aloittelijan avustajana oli rohkea. Ymmärrän Kokoomuksen yksinäisten ukkojen kiihkeän halun Amway-pyramidiin (amway.fi), jonka herätyskokouksissa he kohtaavat tuhansittain pelastajaa etsiviä köyhiä naisia mutta osallistuminen edunsaajana Winclub - Wincapita -pyramidin toimintaan liikemiehenä tai rikoksista tietämätöntä uhria esittäen on aivan eri laji. Kokoomuslaistenkin pyramideissa ylätaenson raha tulee alatasojen jäsenhankinnasta, vaikka iliman pilluu on kahden aloittelevan savolaispoliitikon herttainen pääongelma.

    Tämä puhelu tuli JUHO ROMAKKANIEMELTÄ noin vuosi ten Osmo Anttalaiselle muutkin rottaclubit on mun etsintöjä asian voitte tarkastaa Osmolta.
    http://www.anttalainen.com/suomeksi/viranomaisrikollisuus/risto_haikonen.html

    -T Cluso627.

    VastaaPoista
  26. Kenraali ei siis ole tehnyt ilmoa sponsoristaan, ettei nyt vaan kenraali syyllistyisi rikokseen?? Tietenkin vain mikäli kenraali pitää toimintaa rikollisena.
    Rikoslaki 15. luku
    11 § (24.7.1998/563) Rikoksentekijän suojeleminen. Joka saatuaan tietää rikoksen tehdyksi edistämällä rikoksentekijän pakoa tai hävittämällä todisteita estää tai yrittää estää rikoksentekijän saattamista vastuuseen rikoksesta, on tuomittava rikoksentekijän suojelemisesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.

    VastaaPoista
  27. Minä pidin Gustavia tähän päivään asti asiallisena ja rehellisenä miehenä. Enpä pidä enää, jos mies kerran julistaa ihmisiä syyllisiksi ja jakaa tuomioita ennen kuin oikeuskaan näin tekee. On tainnut tehdä näin koko uransa ajankin, on "simputtanut" ja rangaissut ihan vaan oman tai joidenkin olettamusten perusteella. Voi niitä raukkoja jotka ovat joutuneet hänen alaisuudessaan syyttöminä kärsimään.

    VastaaPoista
  28. Gustavhan pelastaa vaan omaa nahkaansa. Lataa ensimmäisenä tietoa ja on ikäänkuin huijauksen uhri. Mitä olisi tapahtunutkaan jos media olisi ehtinyt ensin?? Olisi saattanut tulla aikamoista revittämistä, vai olisiko? Gustav pelasi kuitenkin varman päälle ja hoiti diplomaattisesti homman kotiin. Olisiko appelsiinikuningatar vähän avittanut, kun on Gustavin kirjankin kustantanut?

    Mitenhän käy Kataiselle ja Hyssälälle tässä pelissä? Kyllähän heidän nimensä tulevat aika pian esille...tällaista on ilmassa....eikä se ole kuulopuhetta...

    Toisaalta ihmetyttää kun tässä jutussa on näinkin paljon ollut todella vaikuttavia nimiä, ministereitä ja kansanedustajia ettei presidentti Halonen ole jo nuhdellut heitä julkisesti kuten kävi Kolumbian suuressa pyramidihuijauksessa. Siellä presidentti nuhteli julkisesti senaatin jäseniä ja isokenkäisiä, jotka olivat osallistuneet pyramidihuijaukseen.

    Vai onko Wincapitassa kysekään pyramidihuijauksesta? Ehkä presidentti Halonen onkin viisas nainen eikä sekoita näppejään keskeneräiseen juttuun - ties miten se vielä kääntyykään?

    VastaaPoista
  29. Kaupungilla liikkuu "urbaaneja huhuja", että "kentsu" olisi liittynyt Capitaan paljon aikaisemmin. HUOM!!!!!HUHUJA, MUTTA VAHVOJA.

    Ehdotan, että ruvetaan tuomaan joka viikko julki kansanedustajia, jotka ovat Wincapitan jäseniä.
    Aloitetaan ministereistä.
    Arkadianmäeltä löytyy iso joukko WC-sijoittajia.
    Olemme suunnitelleet mielenosoitusta eduskuntatalon eteen. Mielenosoituksessa tuomme esiin kaikkien Wincapitalaisten poliitikkojen nimet. Samalla tuomme esiin Oulun KRP:n tekemiset, jossa on meidän mielestämme rikottu
    esitutkintalakia ja ihmisoikeuslakeja törkeästi.
    ------------------------------
    Kiinnostaakohan tätä herraa Suomen ihmisoikeustilanne?????

    Dick Marty (s. 7. tammikuuta 1945 Sorengo) on entinen Ticinon valtionsyyttäjä, Sveitsin kantonineuvostom jäsen, Euroopan neuvoston parlamentaarisen neuvoston jäsen sekä Euroopan neuvoston lakiasioiden ja ihmisoikeuksien komitean jäsen.
    ---------------------------------------------
    Kannattaisiko informoida??????

    VastaaPoista
  30. Tälle Hägglundille voisi laittaa pienen tietopaketin faktoja,jotta olisi ajan tasalla.

    -Moneybookers käski tiedustella Oulun krp:ltä rahaliikenteen sulkemisen syitä.
    Jotkut krp:stakin ehtivät myöntämään, että sulkivat rahaliikenteen,koska eivät tietäneet milloin pitää valehdella.

    -H kertoi rahoja jääneen tulouttamatta jäsenille rahaliikenteen sulkemisen takia.
    -Syyttäjä,krp ja oikeuslaitos eivät suostu siihen ,että Wicapitasta voisi turvallisesti tulouttaa jäsenten sijoitusomaisuuden ja tuotot
    niin että niitä ei takavarikoida.
    Pitää myös muistuttaa ,että juuri pankit jo vuotta ennen tutkintaa pyysivät krp:tä lopettamaan WC:n.Clubin tuotto oli pankeille liikaa.

    -Viranomaiset ja oikeuslaitos ovat rikkoneet lakia toistuvasti ja monessa kohdin ,eikä mitään rikosta ole löytynyt.
    -Yksi oikeudenkäynti on käyty.Tuusulan käräjäoikeus,jossa krp:lle ja syyttäjälle annettiin mahdollisuus tuoda esiin todisteet WC:n rikoksesta.
    TUO PÄÄTTYI SURKUHUPAISASTI KRP:N JA SYYTTÄJÄN HÄPEÄLLISEEN ITSENSÄ NOLAAMISEEN.
    Mitään rikosta ei ole koskaan ollutkaan. Harri Tiesmaa lähti pääsyyttäjän tehtävöstä muutaman kuukauden päästä,
    kun hänelle lopulta sanottiin ,että mitään todisteita rikoksesta ei ole,mutta tarkoitus on lopettaa WC:n toiminta.

    Wincapitan ryöstöjahti on ollut laiton ja rikollinen alusta asti ja viranomaisten pelko asian esiintulosta saa heidät peittelemään tekemisiään.
    Krp ei ole onnistunut saamaan salaa haltuunsa jäsenten omaisuutta,mikä olisi ollut välttämätöntä todennäköisen syin tuomitsemiseen.

    Mitään syytteitä ei ole nostettu vieläkään ja miestä pidettiin vuosi vankilassa ja siitä pitkä aika poliisivankilassa ,jossa ulkopuoliset
    eivät päässeet näkemään mitä mielivaltaa Oulun krp käytti puristaakseen tietoja ulos.
    Ainakin kerran piti käydä Oulun sairaalassa käsittelyn jälkeen.

    VastaaPoista
  31. Ei niin .. onkohan TÄMÄ WC Porukka " lammaslauma " .. KUN EI taida uskalleta ottaa rohkeasti kantaa ko Luxembourg . Eli .. KUKA onkaan todellisesti " rikollinen " ? Jokainen WC Jasen tietää syvällä sisimmässään olevasta aivan puhtaalla pöydällä sijoittajana . Ei silloin kenellekään tullut esille minkäänlainen pyramidipelleily . NYT Yli kymmenentuhatta henkilöä on " löysässä hirressä " Eika tadia KOHTA kukaan laittaa " köyttä Poikki " ? Edellisessä olevassa viestissä on kyllä " Kovan luokan henkilö " ... Mitenkä hänet saisi vastaamaan meidän huutoomme ... JA kannanottoomme . Ei nama Suomen kansanedustajat Ole tähän Asti pystyneet asialle mitään , luulisin kuitenkin kautta keskiviikkona heille on tullut on tietoa " vaikka kuinka Kääntäjänä " !

    NYT pitäisi Saada nopeasti " rahat kaikille "WC jäsenille JA elämä uudelle raiteelle !

    VastaaPoista
  32. Tämä juttu on tutkittava mahdollisimman pian. Ihmetyttää että tätä viivytetään vaikka kuinka kauan. Kentsu, todellakin yrittää pestä sieluansa, ja lohduttelee meitä muita että hän on menettänyt jopa 10.000€ Kaikki osallistujat julki ja laitettava Iltalehden sivuille ja myös pomot.Köyhä haluaa ne vähäset roponsa mahdollisimman pian.Homma jatkukoon, jos se on rehellistä.

    VastaaPoista
  33. Heh...suht vähälle uutisoinnille on jäänyt tämä "jymyuutinen". Mistähän tämä johtuu?

    Silloin jutun alussa joku "tuulipukunainen" "antoi Wincapitalle kasvot" jonkun lehden mukaan ja se oli paljon isompi juttu.

    Olen varma, että jos minä avautuisin tavallisena "tuulipuku-sijoittajana" medialle myönteisesti Wincapita-jutussa, niin olisin tässä asiassa suurempi julkkis kuin Gustav.

    Alkaa selvitä pikkuhiljaa miksi esim. Jouni Laiho on hiljaa tai hiljeni/hiljennettiin. Samoin muidenkin vaitonaisuus esim. poliisi.

    Samalla alkaa selvitä myös se, että miksi tämä juttu ei ala purkautumaan.

    Tässä selviää myös se, että laki ei Suomessa ole sama kaikille.

    Fiat justitia, pereat mundus...

    tth

    VastaaPoista
  34. Mutta eikös Jouni Laiho sanonut mediassa jo syksyllä 2007, että jokaikinen joka on Wincapitassa mukana on rikollinen? Siis Jouni Laihon mukaan ent. puolustusvoimien komentaja, kenraali Gustav Hägglund on myös rikollinen. Samoin Kataiset, Hyssälät ja sitä rataa.

    En muuten löydä ko. Laihon sanomaa enää mistään. Löytääkö kukaan muukaan vai onko se sopivasti hävinnyt??

    VastaaPoista
  35. Kuka tulee seuraavana ulos (kassa)kaapista? Mitkä ovat motiivit ja mitkä päämäärät?
    Tuliko kenusta käpykaartilainen?
    Kukahan on tämän farssin todellinen isoveli?
    Ihmetyttää ja odotuttaa kovin tämä touhu.

    VastaaPoista
  36. Niin jäi sanomatta, että nyt Gustav Hägglund antoi Wincapitalle ja sitä jahdanneelle medialle toisenlaiset kasvot. Sen voisi myös arvoisa media huomioida ja samalla pähkäillä vähän muutakin kuin, että "Wincapita-uhri" kenraali Gustav Hägglund.
    Esim. todellisia syitä poliisien ja oikeuslaitoksen vedätykseen.

    Voi voi meidän Gustavia, kun oli niin tyhmä ja ahne. Niin viisas mies, heh.

    Eipä voi kuin nauraa näille sopuleille.

    tth

    VastaaPoista
  37. Jouni Laihon sanomisia"- Lähtökohtaisesti ei voi tietenkään ajatella, että suoritettaisiin tällainen omaisuuden uusjako. Kaikki raha, mikä on kiertänyt WinCapitan läpi, on ikään kuin likaantunut.
    http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/arkistot/rikos/2008/06/665903

    VastaaPoista
  38. laitetaanpa tämäkin tännhttp://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=103&t=&a=6926
    e

    VastaaPoista
  39. http://www.suur-saimaa.fi/sotilaan-oltava-puoluepoliittisesti-sitoutumaton.html
    ALKUPERÄINEN
    Toinen asia, minkä tiimoilta Hägglund nousi jokin aika sitten otsikoihin, on kuuluisa pyramidihuijaus Wincapita. ...
    OIKAISTU!
    Toinen asia, minkä tiimoilta Hägglund nousi jokin aika sitten otsikoihin, on kuuluisa pyramidihuijausepäily Wincapita. Asia on edelleen KRP:n tutkittavana, eikä siinä ole nostettu vielä yhtään syytettä. ...
    OIKAISTU!

    VastaaPoista