sunnuntai 31. tammikuuta 2010

osa 1/3 KRP vastailee itselleen

kuva: Suomen Kuvalehti KRP:n kysymys:
Poliisille on tullut WinCapitan jäseniltä tiedusteluja, joissa kysytään, miksi Hannu Kailajärvi on vapautettu tutkintavankeudesta tai onko käräjäoikeus vapauttanut Kailajärven siksi, että hän pääsee kehittämään valuuttakauppaa automaattisesti tekevää ohjelmistoa.

Columbon vastaus:
Uskon sen, että Kailajärven vapauttaminen on herättänyt kummastusta valtamedian ja KRP:n tiedotteiden varassa eläville. WinCapitasta enemmän tietävien keskuudessa Kailajärven n. 12 kuukautta kestänyt tutkintavankeus, puolestaan koetaan käsittämättömän pitkäksi. Jäsenistöä kummastuttaa Kailajärven pitkän vangitsemisaika, eikä suinkaan Hannun vapautuminen.

Oikeuslaitos teki ratkaisunsa niiden todisteiden varassa, mitä käräjäoikeudelle toimitettiin. Kailajärven vangitsemista ei nähty tarpeellisena jatkaa.

KRP ja syyttäjä eivät olisi halunneet päästää Hannua vapauteen. Toisin kuitenkin kävi ja tuomari teki oikeudenmukaisen ratkaisun. Syyttäjän olemattomat näytöt eivät riittäneet tälläkään kertaa.

Näin asiasta kertoi OTT Petter Kavonius ( Ilta-Sanomat )

"Kavoniuksen mukaan poliisin edustaja ja syyttäjä vastustivat vapauttamista jyrkästi istunnossa, joka venyi pitkäksi ja pidettiin suljettujen ovien takana."

Valuuttakauppaohjelmistoa käsiteltäessä on syytä muistaa, että Kailajärven vapautumisen jälkeen, KRP on itse ottanut esille WinCapitan valuuttakauppaohjelmiston. Aiemmin he ovat monesti yrittäneet kiistää ohjelmiston olemassaolon.

Näin asiasta kertoi Hannu Kailajärvi omassa tiedotteessaan:

"KRP on pyytänyt tiedottamaan minua, että heillä ei olisi hallussaan WinCapitan valuuttakauppaohjelmistoa. En voi luonnollisestikaan antaa tällaista lausumaa tai tiedotetta, koska en voi tietää mitä KRP:llä on hallussaan."

Myös oikeuslaitos tietää ohjelmistosta, vaikka tuomari ei olisikaan erikseen siitä maininnut Kailajärven vapauttamispäätöksessä.

KRP:n vastaus on kokonaisuudessaan linjaton. Keskusrikospoliisi ilmoittaa, että he eivät voi kertoa, mutta kuitenkin he ovat vuotaneet WinCapitan vastaista tietoa koko tutkinnan ajan. Wincapitalaisten näkökulmasta kaikki hyvät asiat jäävät KRP:ltä tiedottamatta.

Seuraavana KRP:n oma vastaus. Suosittelen lukemaan heidän vastaukset ajatuksella. KRP:n vastaukset eivät minua vakuuta, sillä heidän kysymykset ovat tehty keskeisten asioiden vierestä, siinä missä vastauksetkin. Valveutuneille lukijoille asiat kuitenkin avautuvat myös alla olevasta uutisoinnista.

KRP:n vastaus:
Kysymyksessä tarkoitettu Oulun käräjäoikeudessa 14.12.2009 pidetty istunto ja sen perusteella annettu päätös ovat salaisia. Kyseisessä istunnossa arvioitiin sitä, jatketaanko vangitsemista vai riittääkö prosessin turvaamiseksi matkustuskielto.

Keskusrikospoliisi voi kuitenkin kertoa päätöksen perusteluista seuraavaa:

* Käräjäoikeus on perusteluissaan todennut, että esitutkinnassa ilmikäyneen perusteella on todennäköisiä syitä epäillä Kailajärveä mm. törkeästä petoksesta.
* Pakkokeinoasioissa noudatettavan vähimmän haitan periaatteen mukaan pakkokeinolla tulee aiheuttaa mahdollisimman vähän vahinkoa ja haittaa sen kohteeksi joutuneelle. Pakkokeinoa ei myöskään ajallisesti tule ulottaa pidemmälle kuin sen tarkoituksen saavuttaminen välttämättä edellyttää.
* Asiassa on ilmennyt, ettei niin sanottua sotkemisvaaraa asiassa enää ole. Myöskään muita tutkinnallisia syitä vangitsemisen jatkamiselle ei ole ilmennyt.
* Käräjäoikeus pohti päätöksessään, mitkä seikat puoltavat vangittuna pitämistä ja mitkä puoltavat matkustuskieltoa. Lievempää pakkokeinoa eli matkustuskieltoa puoltaa käräjäoikeuden mukaan vahvasti se, että epäilty on ollut vuoden vangittuna, mikä vastaa käytännössä kahden vuoden vankeustuomion täytäntöönpanoa. Jutun laatu ja laajuus huomioon ottaen mahdollista syytteen nostamispäivää ja käsittelyaikaa on vaikea arvioida. Puolustuksen laatiminen voi olla vaikeaa, mikäli vastaaja tulee vastaamaan teosta vankeudessa.

Käräjäoikeuden matkustuskieltoon päätyneen ratkaisun perusteluissa ei oteta kantaa automaattiseen valuuttakauppaohjelmistoon.

Columbon vastaus:
Käräjäoikeus päätyi ratkaisussaan tutkintavankeudesta vapauttamiseen. KRP nostaa kuitenkin matkustuskiellon päällimmäiseksi. Miksi? Täytyy myös muistaa, että matkustuskieltoakin on jo kertaalleen lievennetty merkittävästi. KRP ei vieläkään nöyrry sanomaan ääneen koko totuutta. Keskusrikospoliisin ja syyttäjän muodostama rintama on menestynyt todella huonosti käydyissä oikeudenkäynneissä.

9 kommenttia:

  1. Krp kertoo tiedotteessaan, että käräjäoikeuden päätös on salainen. Kertomatta jää, kenen pyynnöstä ko:n päätös julistettiin salaiseksi.
    No, se lienee selvää kertomattakin.

    "Puolustuksen laatiminen voi olla vaikeaa, mikäli vastaaja tulee vastaamaan teosta vankeudessa.

    Käräjäoikeuden matkustuskieltoon päätyneen ratkaisun perusteluissa ei oteta kantaa automaattiseen valuuttakauppaohjelmistoon."

    Jokainen voi miettiä mielessään, mitä nuo lauseet pitävät sisällään.

    Ehkäpä automatisoidulla valuuttakauppajärjestelmällä on oma osuutensa puolustuksen laatimisessa.

    VastaaPoista
  2. Vangitsemisoikeudenkäynnit ovat käytännössä aina salaisia, kunnes esitutkinta päättyy ja materiaali tulee julkiseksi.

    VastaaPoista
  3. Esitutkinnan pakkokeinoista käytävät istunnot ovat pääsääntöisesti AINA salaisia juuri siitä samasta syystä, kun niitä edes pidetään.

    VastaaPoista
  4. Laskelma:
    sisään Mb tilille 99 027 000 €..............+ 99 027 000
    nostot Mb tililtä 94 183 000 €.............- 94 183 000
    loppusaldo 4 844 000 €.....................+ 4 844 000

    Tuloksena tästä saadan 0,- joten melekoinen pyramidihuijaus kun pääepäity ei saa itselleen euroakaan ja rahat jaetaan yli 6000 ihmisen kesken. Suosittelen korpeille lämpimästi yhteen ja vähennyslaskun kertauskurssia.

    VastaaPoista
  5. Kaikella tekemisellä on aina motiivi. Mielelläni kuulisin, mikä on Columbon näkemys motiiviksi KRP:n valehteluun. Itselläni kun ei äkkisistään tule ensimmäistäkään mieleen...

    VastaaPoista
  6. Olen itsekin monesti täällä todennut samaa. Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että kaikkeen toimintaan liittyy aina motiivi. KRP:n motiivia voi tässä vaiheessa vain arvailla.

    Olen kummastellut myös mustamaalaavien tahojen motiiveja. En ymmärrä, mistä kumpuaa se valtaisia energia ja tarmo tuhansiin mustamaalausviesteihin. Poliisien yksi motiivi on varmasti palkka. Töissä on tehtävä niin kuin esimiehet käskevät. En ole syyllistänyt rivipoliiseja, sillä he suorittavat esimiesten antamia tehtäviä.

    En ole ainoa ihminen, joka ihmettelee tutkinnanjohtajan toimintaa case WinCapitassa.

    VastaaPoista
  7. "Kaikella tekemisellä on aina motiivi. Mielelläni kuulisin, mikä on Columbon näkemys motiiviksi KRP:n valehteluun. Itselläni kun ei äkkisistään tule ensimmäistäkään mieleen..."
    - Puhutaan salaliitosta, KRP:tä on käsketty hoitamaan wincapita pois markkinoilta.
    - Eräs luihuinen virkamies tuomitsi sumeilematta wincapitan jäsenineen rikolliseksi. Tutkimukset käynnistettiin ja perääntymistä ei uskalleta tehdä jättimäisten korvausten, maineen ja uskottavuuden perusteella.
    Siinä pari millä pääset alkuun, pinnistä itse lisää.
    Mutta mielläni kuulisin signalsin toteutuksen, ja miksi esim. murot eivät ole jo koodanneet vastaavaa systeemiä, kun eihän se voi kovin monimutkainen olla, kun HK ole kovin paljoa koulutusta ohjelmoinnista saanut. Antakaahan jo vastauksia jatkuvien kysymysten sijaan.

    VastaaPoista
  8. Anonyymi kysyy hyvin että miksei esim murot ole tuollaista koodanneet ettei se niin vaikeaa voi olla. Eihän se sen vaikeampaa olekaan kuin koodata ohjelma joka arpoo joka viikko loton voittonumerot. Ihan helppoa kun sen osaa. Onkohan ketään joka osaisi? Jos Hannu on kerran tuollaisen jo tehnyt niin ei se vaikeaa voi olla. Ihme ettei se pyöri jo. Mitä ne ihmiset oikein itkee?

    Allekirjoittajana mies joka on pitkään koodannut jos jonkinlaisia ohjelmistoja.

    VastaaPoista
  9. Voisikohan mitenkään olla mahdollistaettä Wincapitaan sisään menneen rahan määrä olisikin huomattavasti pienempi kuin tuo 99027000 €?

    VastaaPoista