keskiviikko 18. marraskuuta 2009

Seppo Rautavan ja KRP:n toiminta ei vakuuta

kuva: YLE
kuvassa: tutkinnanjohtaja Seppo Rautava

Olen monesti kritisoinut KRP:n tiedotuslinjaa ja onneksi tänään (18.11.2009) saatiin lopultakin yksi tarina päätökseen.

Poliisi-TV uutisoi tänään seuraavan lausunnon: "KRP:n tiedottaja Maria Vuorivirta-Heikkisen mukaan WinCapita-vyyhdessä on edelleenkin vain yksi pääepäilty."

Kestikö KRP:llä oikeasti kaksi vuotta selvittää, että WinCapitassa on vain yksi "pääepäilty" vai oliko tämä tieto heillä sittenkin jo aiemmin?

Risto Hentunen mustamaalattiin Thaimaassa todella rumasti ja täysin mielivaltaisesti. Vaikuttaa siltä, että Suomen viranomaiset olivat syöttäneet Thaimaan viranomaisille valheellista tietoa Risto Hentusen roolista WinCapitassa.

Thaimaan poliisi uskotteli Thaimaan medialle seuraavanlaista tarinaa 2.11.2009: "According to police, Mr Sakari and two alleged accomplices, arrested earlier in Finland, opened a pyramid-scheme financial firm in Finland in 2004. About 10,000 people became members of the company, “Win Capital”, and more than 97 million euros circulated in the system.

The funds were transferred to the trio’s bank accounts overseas before the firm closed, police said."


Mistä Thaimaan poliisi sai tietonsa, jollei Suomen viranomaisilta? Tämäkö oli niitä paljon odotettuja oikeusapupyyntöjä? Mediasirkus saatiin kyllä aikaan, mutta pääjutun tutkinnan kannalta Risto Hentusella ei ole mitään roolia. Minkäköhänlaisen shown KRP keksii järjestää seuraavaksi?

Mikä taho Suomessa pitää omien kansalaistemme puolia? Tätä Hentusen casea kun tarkastelee niin voi todeta, että ei ainakaan KRP. Kenen missiota KRP yhä jääräpäisesti suorittaa?

Hentunen ei siis kuulunut siihen trioon, joka kauhoi taskuunsa 97 miljoonaa euroa. Voin vielä selvyydeksi kertoa, ettei sellaista tahoa ole edes olemassa.

Tutkinnanjohtaja Seppo Rautava ei suostu näyttämään puolustukselle mitään dokumentteja uskomattomien väitteidensä tueksi. Rautava on siis leimannut WinCapitan 100 miljoonan huijaukseksi. Mitä Seppo oikein salailee ja miten raha hänen palapelissään liikkui? Rautava on sama kaveri, joka yritti jäävätä puolustuksen lakimiestä ja on evännyt todistajia oikeudesta.

Näkemykseni mukaan Rautava pelkää Hannu Kailajärveä. Miksi Kailajärven eristämistä pitää jatkaa, vaikka Kailajärven eristäminen saavutti jo Euroopan ennätyksen omassa sarjassaan?

Mikä mahtaa olla tänä päivänä KRP:n näkemys WinCapitan organisaatiomallista? Kovin mielelläni sen kyhäelmän näkisin. Sisäministeriön Jouni Laihon markkinoimaa mallia kun ei voi saada toimimaan edes teoriassa WinCapitan tapauksessa.

Laiho puhui samaan aikaan pyramidista ja totesi, että "pientä joukkoa sinisilmäisiä on huijattu" Jounin jutut ovat olleet myötähäpeää nostattavaa viihdettä myös pokerimaailman puolella. Ei vakuuta ei.

Missä muuten on Jouni Laiho? Laihon toimintaa olen käsitellyt blogissa jo aiemmin.

Mielestäni KRP on toiminut amatöörimäisesti omassa tiedotustoiminnassaan. Tiedottaminen on ollut linjatonta ja tiedon vuotaminen julkisuuteen on ollut täysin holtitonta. Toisinaan KRP:n väki toteaa ettei tiedotteita anneta, koska esitutkinta on vielä kesken. Aina kuitenkin joku KRP:n ihmisistä innostuu antamaan medialle irrallisia lausuntoja. Mikä idea tässä on?

Käsittääkseni KRP:n tiedottajan pitäisi olla alansa ammattilainen, mutta koko toiminta näyttää edelleen amatöörimäiseltä puuhastelulta. Meneekö kalliita veroeuroja turhaan epäpätevien ihmisten palkkoihin? Kaksi vuotta on pitkä aika pyöritellä peukaloita.

kuva: MTV3

kuvassa: Maria Vuorivirta-Heikkinen

14 kommenttia:

  1. Toivoisin kuvaa myös Mariasta, onhan hän yhtä pätevä kuin Rautavakin.

    VastaaPoista
  2. http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/11/rikoksista_saattaa_jatkossa_selvita_rahalla_1168579.html

    Kun Brax ajaa tälläistä asiaa sehän on kädenojennus rikkaille ja vihreille itselleen. On aikoihin eletty. "Hyvä Suomi!"

    H A N N U Ä Ä N E E N H E T I !

    VastaaPoista
  3. Poliisi Tv on poliisi tv, mehän tiedämme kenen asialla se on ja ketä he oikeasti ohjelmassaan edustavat. Ei Citymarketkaan mainosta tai puolusta omissa mainoksissaan Prismaa ja sen tuotteita ja palveluja. Se on todennäköisen varmaa, että ei varmasti tule mitään puolueetonta kommentointia, vaan edelleen kaikki capitalaiset ovat rikollisia ja roistoja.
    Poliisi Tv:n toimittajlle on annettu kysymykset etukäteen, joihin jostain syystä tulee sopivan suuntaiset vastaukset kuin piipun hyllyltä ja katsojat ovat sitä mieltä, että olipa fiksu jaajantasalla oleva haastateltava. Poliisin ja krp:n mediashow jatkuu ja viranomaiset sen hyväksyy. Ovat ilmeisesti tämän sopan keittäneet ja nyt lilluvat sattumina omassa sopassaan.

    VastaaPoista
  4. Kuuluukohan Rautavan Seppo johonkin "hyväveitikka" järjastelmään,kun on nuo tutkinnan linjaukset vähintäänkin outoja.
    Ehkä paremminkin pitäisi puhua "pahaveitikka" järjestelmistä.

    Rautava porskuttelee käräjäoikeudessa virkavastuulla,ei siis tarvitse todistella mitään.
    Kaikkihan tuntevat termin poliittinenvastuu,onko tämä virkavastuu jotenkin rinnastettavissa siihen?

    Suomessa saa näköjään virkavastuuta julistamalla tehdä mitä vaan,kenenkään siihen puuttumatta.

    Tuntuu että Suomesta on tullut "oikeusmurhavaltio".Oikeusministerin pesti vaikuttaa tätä nykyä "epäoikeusministerin" viralta. .Poliisin toimethan kuuluisivat sisäministerille,mutta vaikuttaa että siitäkin pestistä on tullut "sisäpiiriministerin" virka.


    Erilaisia vallanpidon ja oikeudenjaon rakenteita tutkaillessa ei voi olla törmäämättä siihen että Suomi on hyvin sisäsiittoinen.
    Enkä nyt vallanpidolla tarkoita yksinomaan poliittista valtaa,koska se todellinen valta joka Suomessakin on ei tule poliitikoilta vaan se tuodaan heille vain toteutettavaksi.

    VastaaPoista
  5. Koska Brax epäilee ettei WinCapitan juttu ylitä syytekynnystä niin miten KRP edes voisi tiedottaa jotain kun ei ole mitä tiedottaa.

    VastaaPoista
  6. Hyvää työtä tehdään mutta taistelu tuulimyllyjä vastaan vaatii uhrauksia. VIrkamiehet tässä kituuttavat viimeiseen asti toivoen että asia unohdettaisiin nopeasti.Median tarkoitus on nimenomaan mustamaalata ja luoda yleisölle negatiivinen kuva. Vaikka me tiedämme sen silti leikki pikku hiekkalaatikossa senkun jatkuu ja ei tunnu löytyvän pysäyttäjää. Sitä tässä odotellaan..Ja kun totuus selviää se tulee sattumaan,ja kovaa.

    VastaaPoista
  7. kertokaas minulle että miksi Hannu halusi piilotella, eikä laittanut todisteita esim: nettiin? Ehkä Hannulla ei ollutkaan niitä todisteita?
    Entä miksi ei asianajaja armeija alkanut toimimaan, kun toiminta oli laittomasti katkaistu?

    Jos oli, kertokaa minulle miksi hän toimi tällä tavalla.

    VastaaPoista
  8. Onko Rautavalla veli >Suomenpankissa???

    VastaaPoista
  9. Rautavalla on serkku muistaakseen Suomenpankissa...eiköhän ne ole keskenään muiden rikoskumppaneiden kanssa juoninut capitan kaatoa.Hannu Ei todellakaan halunnut mitään todisteita antaa koska tiesi,että valtio yrittää ryöstää rahat sekä ohjelmistot. Sainpahan nähdä muuten todisteet valuuttakaupasta ja ei ollut mitään pikku summia kyseessä. Ei riitä alkuunkaan KRP:n väittämä 100miljoonaa vaan summat pyörii miljardeissa :)On se kummallinen pyramidi huijaus kun on paljon paljon enemmän otettu ulos ku laitettu sisälle. Saapahan nähdä milloin tulee ensimmäinen oikeudenmukainen oikeudenkäynti. Vaikka olisi kuinka veden pitävät todisteet rehellisyydestä niin on se vaan niin väärin kun ei saa oikeudessa tuoda niitä esille. Kaiken maailman tekosyillä puolustus evätään täysin...yritetään kaikin mahdollisin keinoin vaikeuttaa Pitkäsen toimintaa. On tultava pian loppu tälle viranomaisrikollisuudelle tai täällä suomen maassa alkaa sisällissota. Tätä menoa uutena vuotena paukkuu muutkin kuin ilotulitus raketit...toivottavasti tämä capita juttu ratkeaisi kuitenkin suht rauhanomaisesti ja hande pysyisi hengissä ja pääsisi ääneen.

    VastaaPoista
  10. Juttelin tapauksesta tänään rään Ruottalaisen tuttununi kanssa jonka hyvä ystävä on Ruotsin elinkeinoministeri,ja hän epäili että on pakko ola suuremmat voimat taustalla pysäyttämässä Wincapita.Pohdimme mhdollisesti pankkikollection romahtamista jos Wincapita voisi jatkaa toimintaansa ja niinkuin myös täällä on epäilty niin ei edes eurooppatuomioistuin voi tehdä mitään koska Wincapita on myös uhka koko euroopan hyvävelipankkiyhteisölle. Toivottavasti olemme väärässä mutta pelkään pahinta että oikeus ei vältämättä ihmisten käsissä tapahdu...!

    VastaaPoista
  11. Joku kyseli, miksi Hannu piilotteli. Eiköhän hänkin pelannut aikaa, että voisi yrittää pelastaa, mitä pelastettavissa oli. Varmasti hänen ansiostaan varat suurelta osin ovat tallessa. Kunhan vain sivut sulkenut taho päästäisi Hannun töihin, kaikki olisi sijoittajien kannalta kunnossa. - Vastapuolena nyt lienee kuitenkin tahot, joilla on kaikki virkamiesrikollisuuden keinot käytössä. Että kuinkahan tässä käy??!! "Yksi anonyymi"

    VastaaPoista
  12. "kertokaas minulle että miksi Hannu halusi piilotella, eikä laittanut todisteita esim: nettiin? Ehkä Hannulla ei ollutkaan niitä todisteita?
    Entä miksi ei asianajaja armeija alkanut toimimaan, kun toiminta oli laittomasti katkaistu?

    Jos oli, kertokaa minulle miksi hän toimi tällä tavalla."

    Miksi näiden Suomi24:lla varsin osuvasti nimitettyjen peräsuolimurojen oikeuskäsitys on kuin suoraan keskiajalta? Sivistyneessä oikeusjärjestelmässä ei tarvitse todistaa omaa syyttömyyttään. Lukekaa ajatuksella mitä tarkoittaa periaate syyttömyysolettama, jolle on täysin johdonmukaiset perusteet moraalistenkin lisäksi. Ei Suomi ole mikään autoritaarinen valtio esimerkkinä Neuvostoliitto, jossa oma syyttömyys piti osoittaa. Eipä tosin niinkään, että poliisillakaan olisi kovin hyvin ihmisoikeukset ja niiden kunnioittaminen hallussa.

    VastaaPoista
  13. KRP, virkamiehet ja oikeusministeriö syö toiminnallaan kansalaisten luottamuksen. Meitä on jo monta, jotka koemme vastenmielisenä maksaa veroja ja jopa asua täällä. Oikeusvaltiosta poliisivaltioon. Adjö.

    VastaaPoista
  14. Ottamatta kantaa tapaukseen WinCapita, huijausta tai rehellistä toimintaa, yksi ja sama, mutta tapaukseen liittyvät, "tutkinnalliset asiat" menevät yli kaikkien oikeuskäsitysten. Eniten minua ihmetyttää, miksi ei Suomesta löydy ketään vaikutusvaltaista henkilöä, joka USKALTAISI vaatia asian puolueetonta ja oikeudenmukaista käsittelyä. Tiedän varmasti, että nämä asiat, jotka täällä Columbon blokissa tulevat esille on lähetetty useimmille ministereille ja vaikuttajille SATOJEN eri henkilöiden toimesta. MIKSI kukaan heistä ei julkisuudessa edes valita häiriköinnistä tai ilmaise jotenkin saaneensa viesti tai yleensäkään tiedostavansa ongelmia?? ONKO MEILLÄ ARKADIANMÄELLÄ JOUKKO PASKAHOUSUJA, vai onko heillä oma lehmä ojassa??
    Niin pitkälle kuin tiedän, yksikään uskonnollisten järjestöjen edustaja ei ole osallistunut WinCapitaan, mutta ei siltäkään taholta ole tullut mitään kannanottoja tapauksen tutkintaan liittyvistä ihmisoikeusloukkauksista! Heillä ei luulisi olevan omat intressit syynä vaikenemiseen, VAI ONKO?
    Ainoaksi oman mielipiteen ilmaisumahdollisuudeksi nään ihmisten joukkoeroamista kirkosta, syynä heidän välinpitämättömyys seurakuntalaisistaan ja toivottavasti jokainen muistaisi pommittaa valitsemiaan kansanedustajiaan sähköpostiviesteillä jatkuvasti ja tietenkin tulevaisuudessa muistaa ketä seuraavaksi äänestää. PÄÄTTÄJÄT ON SAATAVA VAIHTOON.

    VastaaPoista