tiistai 6. lokakuuta 2009

Miksi KRP ei suostu julkiseen oikeudenkäyntiin?

kuva: HS

28.9.2009 Oulun käräjäoikeudessa käsiteltiin WinCapitaa.

Hannu Kailajärvi on ollut eristyksissä poliisin suojissa nyt jo n.10kk:n ajan. Kailajärvi on toivonut eristyksen lopettamista ja julkista oikeudenkäyntiä. Erikoisen tilanteesta tekee juuri se, että "syytetty" haluaa julkista oikeudenkäyntiä, mutta KRP haluaa salaisen oikeudenkäynnin. Näkemykseni mukaan asetelma on muutenkin varsin eriskummallinen. Väistämättä tulee mieleen, että KRP:n tutkimuksissa on tullut ilmi jotain sellaista, mitä ei haluta suuren yleisön tietoon. Kailajärveä ei uskalleta päästää ääneen.

Mitä oikein halutaan salata?

On myös käynyt ilmi, että WinCapitan jäsenistössä on todella vaikutusvaltaisia ihmisiä ja olisiko niin, että heidän nimiään ei haluta julkisuuteen? Voin luvata, että mikäli rehellisistä sijoittajista yritetään tehdä rikollisia niin myös nuo "vaikutusvaltaiset" nimet päätyvät kaiken kansan tietoon.

Eikö jäsenten olisi järkevämpää taistella WinCapitan rehellisyyden puolesta kuin vetäytyä nurkkaan häpeämään? Onko niin, että kaikilla jäsenillä ei vielä ole riittävästi faktatietoa WinCapitan rehellisyydestä?

KRP:n tutkinnan toistuva venyminen ja lisäajan pelaaminen eivät myöskään lisää luottamusta viranomaisten toimintaa kohtaan. Jäsenet haluavat WinCapitan pikaisesti oikeuteen ja totuuden toiminnan luonteesta kaikkien tietoon. KRP:n tahto on kuitenkin täysin toinen. Viimeisimpänä tutkintaa halutaan laajentaa vuoteen 2003 eli aikaan ennen WinCapitaan. Jokainen, joka tuntee clubin aiempia vaiheita tietää, että urheiluvedonlyönti oli voitollista toimintaa, eikä suinkaan tappiollista kuten KRP yrittää virheellisesti väittää. Kuinka moni blogin lukijoista tietää mitä vedonlyönnissä tarkoittaa arbitraasi? Voiko osaava siinä edes hävitä? Ei voi koska vedot perustuvat ylikertoimiin.

On selvää, että yli 10.000 sijoittajan joukkoon mahtuu myös epärehellisiä ihmisiä. Näiden yksittäistapausten pohjalta ei edelleenkään saa mustamaalata rehellisiä sijoittajia. Eihän mikään media kirjoita, että kaikki poliisit ovat raiskaajia tai, että kaikki poliitikot ovat korruptoituneita. Miksi WinCapitan jäseniä halutaan lyödä päivästä toiseen?

Kuten jo kesällä kirjoitin niin jäsenet eivät pelkää. Totuus kyllä selviää, joko virkavallan kanssa yhteistyössä tai sitten muiden tahojen avustuksella. Kaikkien on syytä muistaa, että myös Suomi on osa kansainvälistä maailmaa. Täällä ei voi enää tehdä asioita samalla tavalla salassa kuin edellisen laman aikaan tehtiin. Kansa valvoo myös epärehellisiä virkamiehiä. Maailma muuttuu ja tieto liikkuu.

Hannu Kailajärveä on mustamaalattu todella kohtuuttomasti ja tiedän, että Kailajärven julkisuuskuva tulee muuttumaan täysin kun totuus julkaistaan. Myös Kailajärven läheisille on aiheutunut täysin tarpeetonta kärsimystä sekä tuhansille sijoittajille. Kuka on tämän WinCapitaan kohdistuvan ajojahdin takana? Kuka petti ja kenet?

37 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus Columbo! Kopioin tuohon alle pari kappaletta joita itse haluan kommentoida.

    Vaikutaa vahvasti siltä, että ainoa rikos mihin tuo 10.000 jäsentä on osallistunut on laiton rahankeräys eli pyramidipeli. Sen lisäksi paljon pienempi joukko on syyllistynyt vakavampiin petoksiin ja muihin rikoksiin. Tältä siis vahvasti näyttää minun mielestäni.

    Näyttää myös siltä, että olet oikeassa siinä että jäsenistölläkään ei ole riittävää faktatietoa klubin rehellisyydestä. Peräänkuulutankin sinua ja muita aktiiveja tuomaan tuon tiedon julkisuuteen. Esimerkiksi koko kansalle olisi hyvä kertoa mistä sijoittajien tuotto tuli, kun KRP:n, EOK:n ja muiden lähteiden mukaan valuuttakauppaa ei käyty ainakaan merkittävissä määrin. Uskon että tämä selventäisi monen ajatuksia klubin suhteen!

    "On selvää, että yli 10.000 sijoittajan joukkoon mahtuu myös epärehellisiä ihmisiä. Näiden yksittäistapausten pohjalta ei edelleenkään saa mustamaalata rehellisiä sijoittajia. Eihän mikään media kirjoita, että kaikki poliisit ovat raiskaajia tai, että kaikki poliitikot ovat korruptoituneita. Miksi WinCapitan jäseniä halutaan lyödä päivästä toiseen?

    Onko niin, että kaikilla jäsenillä ei vielä ole riittävästi faktatietoa WinCapitan rehellisyydestä?"

    VastaaPoista
  2. Missä ovat kaikki ne todisteet, jotka puoltavat näkemystäsi pyramidipelistä?

    VastaaPoista
  3. Tekikö myös Nordea rikoksen osallistuessaan Madoffin pyramidi/ponzi härveliin?

    VastaaPoista
  4. mielenkkiintoisia noi pyrami´di väitteet kun väittäjä esittää että on pyramidi ja sillä selvä, eikä mitään väitteidensä tueksi.

    Faktaa pyramidissä tienaa vain muutama prosentti huipulta ja muut ei mitään.

    wincapitaan sijoitettiin krp:n mukaan 100milj ja vaateet on vasta 37miljoonaa missä loput 63miljoonaa vaadetta..?Herätys..

    Mikäli olisi pyramidi ja huijaus pitäisi korvausvaateiden olla yhtä suuret kuin sisään menneet summat mutta eipä ole ei. On jostain syystä maksettu enemmän ulos kuin on mennyt sisään.

    Nyt faaraot koittakaahan rakennella välillä muitakin kuvia kuin pyramidi. Haastakaa itsenne ajattelemaan jos ette pysty niin yrittäkää olla kertomatta asioita joita olette kuulleet.

    VastaaPoista
  5. Tuo että olisi maksettu ulos enemmän kuin on mennyt sisään ei ole totta. Se on sponsorien puhetta josta ei ole näyttöä. Tietysti voi olla niin että esim jäsen X on laittanut ensin sisään 20 tuhatta, sitten nostanut 40 tuhatta, sitten taas laittanut sisään 30 tuhatta jne. Näin rahaa on mennyt edestakaisin ja on tuntunut siltä, että tuottoa jostain tulee. Huomattava on että virtuaalirahalla klubissa ei ole rahaliikennettä selvitettäessä merkitystä. Tilillä on voinut olla vaikka miljoona.

    Itse olen sitä mieltä että nuo loput 63 miljoonaa vaadetta puuttuu koska ihmisiä hävettää oma tyhmyys. Osa ehkä myös toivoo että rahaa vielä tulisi takaisin. Osa on luultavasti myös sitä harmaata rahaa.

    VastaaPoista
  6. eikös muuten rehellisessä sijoitusklubissa korvausvaateiden pitäis olla sama kuin sisään jäänyt raha, esim. laitoin kymppitonnin ja sivujen sulkeuduttua tilillä oli satatonnia? Tuolloin korvausvaateiden pitäis olla luultavasti satoja miljoonia jos toiminta olis rehellistä??? Jotkut puhuu että klubin varallisuus on jopa miljardeissa

    VastaaPoista
  7. Hannu vaati tosiaan avointa oikeudenkäyntiä.

    Kertokaahan nyt sitten pyramidi väitteisiin tukeutuvat klovnit miksi krp ei anna hannun puolustautua avoimessa oikeudenkäynnissä.

    Voisiite myös kertoa että kuinka yhtiöt joiden lisenssejä sijoittajat ostivat ovat edelleen hengissä eli viranomais maksut maksettu.

    Niin tosiaan huijaritko maksisivat olemattomien yritysten maksuja ja pitäisivät ne elossa, sensijaan että antaisivat niiden kadota taivaan tuuliin????

    Koittakaa nyt muutakin kuin kirjaimilla pelleillä. Laittakaa ne ajatuksella paikoilleen.

    HANNULLE AVOIN OIKEUDENKÄYNTI ETTÄ SAA PUHDISTAA MAINEENSA HEIDÄN EDESSÄ JOTKA SEN OPN TAHRANNEET. PELKURIMAISTA TOIMINTAA KRP.N TAHOLTA.
    AVOIMELLA OIKEUDENKÄYNNILLÄ SAADAAN PUOLUEETON OIKEUDENKÄYNTI MUTTA MIKSI SITÄ EI HALUTA PUOLUEETTOMAKSI??????????????

    VastaaPoista
  8. Anonyymi kirjoitti...
    eikös muuten rehellisessä sijoitusklubissa korvausvaateiden pitäis olla sama kuin sisään jäänyt raha

    ELI KUN PYRAMIDI EI PELAAN NIIN SITTEN HEITTÄYDYTÄÄN TYHMÄKSI!!!!

    KOITTAKAA NYT AJATELLA TAI EI TARVII KOHTAHAN TÄMÄ SELVIÄÄ.

    VastaaPoista
  9. Lisätään tuohon edelliseen ettei jää vakaaksi.
    Jos olet sijoittanut 10 000 saanut ulos 100 000 ja sisällä on milli. menetkö krp.n juttusille että joo sain tosiaan 90 000 voittoa mutta ryöstivät miljoonan:)..

    Haloo mihin ne aivot jäi.

    VastaaPoista
  10. HANNULLE HETI AVOIN OIKEUDENKÄYNTI JOSSA PÄÄTETTÄISIIN TUOMIOSTA JOS AIHETTA ON..
    MUUTEN MIES ON PÄÄSTETTÄVÄ VAPAAKSI JA TÖIHIN VÄLITTÖMÄSTI.

    VastaaPoista
  11. jotta klovnit saataisiin kuriin olisi hyvä jos columpo valoittaisi vähän faktoja, että oliko kyse nyt sitten valuuttakaupasta vai mistä sitä rahaa klupille tuli. joku puhuu yhtiöistä jne eli minkä nimiset firmat kyseessä? kun se eok sano ettei sitä valuuttakauppaa juuri käyty ja samaa sano hannu, niin mikä nyt sitten totta. muuta en tiedä mutta paljon on rahaa ilmeisesti hukassa

    VastaaPoista
  12. eihän se hanski kai ole töitä tehnyt vuosiin? eikös se vaan ollu klubia junailemassa viime ajat, meinaan ei ole lehdissä ollut työnantajasta puhetta

    VastaaPoista
  13. Niin tuossa esimerkissähän oltiin reaalisesti se kymppitonni tappiolla periaatteessa. Se oli laitettu sisään ja tilillä näytti olevan satatonnia. Jos se sata tonnia olisi oikeaa rahaa, niin sen on klubi velvollinen maksamaan eikö niin?

    Nämä hommat vaatii tosiaan vähän laskutaitoa mitä monelta jäseneltä ilmeisesti uupui

    "Lisätään tuohon edelliseen ettei jää vakaaksi.
    Jos olet sijoittanut 10 000 saanut ulos 100 000 ja sisällä on milli. menetkö krp.n juttusille että joo sain tosiaan 90 000 voittoa mutta ryöstivät miljoonan:)..

    Haloo mihin ne aivot jäi."

    VastaaPoista
  14. taas uusi huhu jostain yhtiöistä. jos kaikki on rehellistä niin firmojen nimet esiin, eihän se nyt voi olla salaista tietoa? joko ne firmat on olemassa tai niitä ei ole yksinkertainen juttu

    VastaaPoista
  15. Ei se ole uusi huhu vaan paremminkin vanha tieto.

    VastaaPoista
  16. Eivätkä tiedot yrityksistä ja niiden nimistä ottaen huomioon nykytietosi juuri sinua auttaisi "selvittämään" tätä vyyhtiä.

    Samaten näkisin siitä olevan enemmän haittaa kuin hyötyä "kertoa" kaikkea mitä tiedämme.

    Meidän tehtävämme ei ole pyrkiä todistamaan mitään ja vaikka kuinka sitä yrittäisimme niin jos ajatuksesi ovat fiksautuneet yhteen ajatukseen, ei meillä ole mahdollisuutta saada sinua/teitä edes ajattelemaaan muunlaisia skenaarioita tapahtumista ja tapahtuneesta.

    Ihminen joka ei jaksa kerätä tietoa vaan vaatii sitä valmiiksi pureskeltuna voi aivan yhtä hyvin pysyttäytyä KRP:n ja median tiedotteiden varassa.

    Jos jokainen objektiivinen ja asiallinen kritiikki joka puoltaisi Wincapitaa on automaattisesti ja joka kerta roskaa, niin mikään ei sitä muuta jos joku on päättänyt omassa mielessään että yritämme vain valehdella ja pelata aikaa. Samaten se ei olisi edes omalta kannaltamme järkevää.

    Jos joku tosiaan kuvittelee että tässä vaan pyritään pelaamaan aikaa, niin voidaan kysyä kenen toimesta?

    Puolustus ei voi pelata aikaa vaan syyttävä osapuoli.


    Niin ja Madoff saatiin telkien taakse jo tuomittuna puolessa vuodessa ja häntä on jo haastateltukin median toimesta.

    Hannusta ei vielä ole edes päästy syyteharkintaan vaikkakin on jo "tunnustanut" rikoksensa jo n. 9 kuukautta sitten.

    Hassua ettei KRP nyt käytä tätä etua sillä tapaushan on vesiselvä kun mies on jo myöntänyt syyllisyytensä. No mitäs sitä turhia miettimään. Kaikki menee varmasti juuri niinkuin pitääkin... Paitsi niiden osalta joiden omaisuutta pidetään hukkaamiskiellossa ilman mitään todisteita väitetyistä rikoksista jo toista vuotta.

    Kysyisin mitä konkreettisia todisteita KRP on teille kenellekään tuonut esille pelkkien puheiden sijaan? Mitä teille on näytetty joka tekee teistä varmoja Wincapitan syyllisyydestä. Ei meillä ole todistustaakkaa vaan Syyttäjillä. Ja jos heillä on jo todisteet niin mitä tässä enää odottelemaan???

    VastaaPoista
  17. mutta ei ollut firmojen nimiä, ei ollut myöskään korkea-arvoisten jäsenten nimiä, ei ollut todisteita valuuttakaupasta, ei ollut tietoa mistä se (virtuaali)voitto tuli, ei ollut...

    mutta ne viranomaisrikolliset meinaa sotkea kaiken

    t. tyhmä ja kateellinen

    VastaaPoista
  18. Totta on että syyttäjällä on tässä todistustaakka, kunhan ensin päättää syytteen nostamisesta. Nythän esitutkinta-aineisto on vasta osasta tapauksista toimitetty syyttäjälle.

    Mielestäni isoin haaste tutkijoilla on ollut capitaan sotkeutuneiden suuri määrä. Se hidastaa tutkintaa sillä toki yhden jäsenen syytteisiin vaikuttaa hänen toimintansa osana kokonaisuutta. Samoin on tilanne Hannun suhteen.

    Tietysti itse näen niin, että jos klubi olisi ollut sitä mitä se itse on kertonut, eli valuuttakaupalla ansaitseva klubi, niin kyllä menestyneistä kaupoista olisi jo tullut julkisuuteen edes pienen pieni kiistämätön todiste. Kuitenkin väitetään että suurin osa capitalaisista oli klubiin tyytyväisiä, eli minimissään yli 5000 jäsentä pitäisi olla joille tuottoja valuuttakaupasta tuli. Tuota kun hetken miettiin niin jo maalaijärki kertoo voiko klubi olla rehellinen vai ei.

    VastaaPoista
  19. Anonyymi kirjoitti...
    mutta ei ollut firmojen nimiä, ei ollut myöskään korkea-arvoisten jäsenten nimiä, ei ollut todisteita valuuttakaupasta, ei ollut tietoa mistä se (virtuaali)voitto tuli, ei ollut...

    mutta ne viranomaisrikolliset meinaa sotkea kaiken

    t. tyhmä ja kateellinen

    On todallakin hyvä että myöntää oman rajallisuutensa. Kaikki ei kykene tuohon hatun noston arvoinen suoritus.

    ps.kylää ne firmojen nimet on tiedossa ja varmasti myös krp:llä kysele vaikka rautavalta että joko vastasivat virkaapupyyntöihin panamasta...Voi olla hiljaista mutta sittenpä tiedät.

    VastaaPoista
  20. Juu se Panama!

    Tulokset 1 - 10 noin 451 000 osuman joukosta haulle "ana miranda". (0,26 sekuntia)

    VastaaPoista
  21. Tuollainen uutinen oli aiheesta. Tuostahan on jo kohta vuosi vieläkö te tätä pohditte??

    http://www.savonsanomat.fi/mielipide/kolumnit/viimeinen-niitti-wincapitalle/339889

    "Ahneus tukki nenät Wincapita-sijoittajilta. He eivät haistaneet sitä petoksen pahaa hajua, joka karkotti vähemmän ahneet. Muuta selitystä en keksi sille, että joukkoon oli eksynyt aivan fiksuja ihmisiä.

    On myönnettävä, että huijaus oli taitavasti toteutettu. Jäsenistö luuli oikeasti, että FxTraderSignals - ohjelma näytti Wincapitan tekemiä valuuttakauppoja. Kailajärvi on kertonut kuulusteluissa, että kyse oli ohjelman tekemistä kaupantekoehdotuksista eikä todellisista valuuttakaupoista. Siinä on aika iso ero. Jälkikäteen oli helppo lisätä kuviteltuja ostoja ja myyntejä ja näyttää, miten paljon voittoja kertyi."

    VastaaPoista
  22. No oottakaa kyllä tämän vuoden loppuun mennessä syyttäjä on nostanut jo ensimmäiset syytteet ja loput tulee ensivuonna..KRP:hän on jo osan WinCapita-jutuista siirtänyt syyttäjälle...Nyt vielä selkis,että jopa laukkakisoissa on hävitty satojatunasia euroja.Eli KRP tutkii GiiClubin ajoilta asti koko homman..Ja todisteethan krp on käsittääkseni jo saanut mitä pelejä ja miten on pelattu vedonlyöntifirmasta joten factaa tulee olemaan!

    VastaaPoista
  23. Olen kuulkaa käynyt keskustelun krp:n tutkijan kanssa ja hän oli pihalla kuin lumiukko tuosta signalista.

    Se todellakin tuotti myyntiehdotukset ja ällistyttävän hyvin tuottikin. Nyt sitten yhteyksistä riippuen oli viive signaalissa varmaan luokkaa 2-5s. Sillä ei ole merkitystä kun ehdotukset kelluivat minuuteista tunteihin. Kyselkää joltain ammattilaiselta jos ette itse tuota ymmärrä..
    Kun joku ehdottaa teille voittavan lottorivin x x x x x x x jätätte varmasti veikkaamatta. No huomaatte että tuo rivi olikin oikea, kokeilette veikata ja osuu nappiin veikkaatte uudelleen ja taas napsahtaa. Ette varmasti epäile etteikö joku oikeasti jossain lottoa..

    No tämä samainen ongelma on krp:llä mutta heillä ei valtuudet ylety rajojemme ulkopuolelle ja eivät suostu hannun vaateissin esittää todistusaineistoa julkisesti. Patti tilanne, en minäkään esittäisi mitään hannuna ovien takana kun julkisesti ollaan mustamaalattu maine. Ainoastaan julkinen puolustus on se mihin uskon hannun suostuvan ja viimeistään korkeimmissa oikeusasteissa tämä tulee tapahtumaan. Mahdollisesti jopa rajojemme ulkopuolella mene ja tiedä sitä sitten.

    Ootellaan ootellaan saa nähdä kauan Hannu jaksaa tuota pelleilyä. Alkaa äipälläkin varmaan ikää olemaan ja halunnee asian ratkaista ennen kuin yksikään perheenjäsen poistuu epätietoisena siitä oliko poika huijari vai ei. Eli en usko että pitkään tarvii ootella ja veikkaan että krp saa nenilleen.

    Koittakaapa ulkopuoliset hakea toista näkökulmaa ja miettiä mitäpä sitä on oikeastaan informoitu krp:n toimesta tutustukaapa arbitraasi vedonlyöntiin ja siihen onko siinä mahdollista tehdä tappiota ja voisiko siinä olla käytössä useita tileja joista yksi tai kaksi tekee tappiota ja toiset voittoa.Lopputulos sellainen että 2-5% voittoa tulee vetoa kohden.

    Eipä muuta kuin katellaan ja ootellaan (tyhjentäviä asiantuntija lausuntojanne asiasta missä olette pihalla kuin lumiukot)..

    VastaaPoista
  24. Hehee lottoa ei voi kyllä mitenkään verrata valuuttakauppoihin ja itsehän tunnustit,että siinä on muutaman sekunnin viive ja kun tehdään valuuttakauppaa viiveellä on merkitystä ei kun kurssit liikku sekunninsadasosissa huijaus mikä huijaus ja rosvot linnaan!

    VastaaPoista
  25. Anonyymi kirjoitti...
    Hehee lottoa ei voi kyllä mitenkään verrata valuuttakauppoihin ja itsehän tunnustit,että siinä on muutaman sekunnin viive ja kun tehdään valuuttakauppaa viiveellä on merkitystä ei kun kurssit liikku sekunninsadasosissa huijaus mikä huijaus ja rosvot linnaan!

    Viive riippui yhteyksistä ja toiseksi osoitit juuri tietämyksesi valuuttakaupasta, eli ei muuta kuin nukkumaan. Kyseleppä kuule viisaammilta mitä merkitystä on esimerkisksi 2s viivellä kun kauppa on auki 2min tai 2h.

    Ei taida pojalla ymmärrys riittää joten painuppa perehtymään asiaan ja palaa hieman viisaampana kommnetoimaan uudelleen..

    VastaaPoista
  26. Go Columbo! Olet ollut asian ytimessä jo pitkään! Police saa pitkän nenän tässä juoksussa, vaikka vastus onkin huikeen kova. Vastapuoli rikkoo julkisesti ja törkeästi lakia. Sitten valtio yrittää käydä jonkun sellaisen tahon tilillä, mihin ei ole kenelläkään ulkopuolisella asiaa. Minkä takia esim. Uoti oli valmis lähtemään Kailajärven puolustajaksi? Jos hänellä pienikin epäily häviöön, hän ei olisi ottanu juttua hoitaakseen.Uoti on kuitenkin melko kova persoona omassa lajissaan. Näkemykseni mukaan suurin osa klubin arvostelijoista on henkilöitä, joilla ei ollut mahdollisuuksia sijoituksiin toimintaa tarjottaessa. Nyt se porukka on samassa rintamassa turvanaan Iltalehti-osaston faktat. Kailajärven pitäisi saada kertoa julkisesti, lyhentämättömänä tosiasiat.

    VastaaPoista
  27. Ote alibista hannun sanoin...

    "KRP:n tutkinnan johto on kieltänyt minua kommentoimasta Wincapitaan liittyviä asioita Tältä osin väärien ja valheellisten tietojen oikaseminen osaltani on tehty mahdottomaksi. Tulen tekemään vasatineeni näiltäosin myöhemmin kun tähän annetaan "lupa" ja mahdollisuus"

    Sitä päivää odotellessa tuossa on enemmän totuutta kuin yhdessäkään krp.n tekemässä lausunnossa.

    VastaaPoista
  28. Muistelen lukeneeni alibia pari kertaa vuosia sitten. Siellä oli juttua mm. saatananpalvojista jotka olivat tappaneet pari kaveriaan. Sitten oli artikkeli Valjakkalasta ja siitä naisesta joka tappoi ja osin söi yhden ryyppykaverinsa.

    Mietin vaan että onko tuo nyt sitten oikea media etsiä totuutta valuuttakaupasta?

    No toisaalta eipä tämän bloginkaan uutisarvo valitettavasti taida kovin suuri olla, kun täällä nimettöminä huudellaan asioita puolesta ja vastaan. Näyttää että kommentoijia ei ole kourallista enempää...

    VastaaPoista
  29. Alibi on ainoa media joka ei ole poliisin talutusnuorassa joten siellä ei hannun sanomisia väännetä ja käännetä vaan ne on kuten painettu.

    Eli lukekaahan se alibin painos jossa tuo ylläoleva tekstikin on.

    Tässä myös jotain vahinko kun ei swedupetteri taivu.

    http://www.nyapolitiken.biz/int_politik/sanningen-bakom-wincapita.html

    VastaaPoista
  30. No eipä tuohon viimeiseen linkkiin paljon ruotsin kieltä tarvi, riittää kun lukee tämän kohdan alusta:

    Skrivet 4.10.2009
    Enligt samtal mellan Yrsa Häggström och
    jur.lic Ilkka Pitkänen, EOK

    Eli Pitkäsen ilkan mielipiteitä netissä, samaa tekstiä mitä EOK:n sivuilla mutta eri kielellä.

    Ihmettelen vaan että mitenkä Alibi nyt olisi tässä se lukemisen arvoinen lähde, kun yleiseltä maineeltaan on se kaikista ala-arvoisin lehti. Tarkoitan että kohujuttuja tyyliin Seiska.

    VastaaPoista
  31. Tuskimpa kovinkaan montaa, jos yhtäkään Capitalaista kiinnosti Alibi tai EOK silloin kun 400% vuosituotot näyttivät vielä todellisilta omissa silmissä.

    Korvat oli suljettu tuttavien, pankinjohtajien, poliisien ym. varoituksilta. Lähdettiin Konnevedeltä Pattajalle elämään varakasta valuuttakauppiaan elämää "kun Hannu sano"

    VastaaPoista
  32. Alibi ei kulje muun median tavoin käsikyykkää krp:n ja poliisin kanssa, joten alibissa kun on kirjoitettu hannun sanoin on ne hannun sanoi eikä kenenkään vääntämiä ja kääntämiä juttuja.

    Se on vissi ero totuudella ja sepustuksella mitä on mediantuutista tullut krp.n avustamana..

    Mutta eipä minua eikä juuri ketään liikuta kommenttinne, niistä ei ole apua eikä haittaa tutkinalle, koska niissä ei ole mitään sisältöä eikä uutta, joka itseäni kiinnostaisi. Kaikki pelkkää tuubaa eri torvella soitettuna.

    VastaaPoista
  33. Eipä tässä tosiaan millään blogisepustuksilla arvoa ole. Käräjille olis kyllä mukava päästä seuraamaan, mahtaako olla sallittua?

    VastaaPoista
  34. Yks kommentoija kuulostaa ihan Kantasen papalta.

    VastaaPoista
  35. Mahtaako Alibin tilausmäärä olla yhtä kovassa kasvussa kun EOK:n jäsenmäärä? Meinaan kun Alibi on ainoa luotettava media niin tuskin valuuttakauppiaat enää muita lehtiä lukevat? Eivät myöskään katso suomalaisia tv-kanavia ja netistäkin vain Columbon ja EOK:n sivuja.

    VastaaPoista
  36. Miksi krp ei halua ratkaista juttua!!!!!!!

    Mikäli Hannu kerran on valmis avoimeen oikeudenkäyntiin suorittaisivat sen. Ovat jo median suulla ilmoittaneet että varma huijaus.
    Suomessa että ulkomailla.

    Hannu haluaa avoimen oikeudenkäynnin niin eipä sitten muuta kuin haaste pöytään oikeuteen ja katsellaan ne krp:n todisteet mitä eivät ole vielä esittäneet. Hannu vastaa sitten omillaan ja tuomarit päättää kuka huijaa. Hyvin yksinkertaista oikeuteen mars ja asia selviää.

    mutta,mutta krp on samalla tasolla kuin täällä olevat murot ja muut äidin pikku kullanmurut. Huutavat aidantakaa että huijaus,huijaus mutta kun pitäisi jotain osoittaa niin juostaan kotiin äidin helmoihin eikä esitetä mitään näyttöä asian puolesta.

    No ettehän te voi mitään esittää kun ei teillä ole sen enempää kuin krp:llä ja sama toisin päin krp on saanut faktansa teiltä joten aika heikko on noilla eväillä oikeuteen mennä..

    VastaaPoista
  37. Columbo, jos Kylli-täti edelleen eläisi ja piirtäisi lapsille, istuisit varmaan eturivissä kuulemassa 'totuutta'.

    Onko sulla muuten oikeudet käyttää Peter Falkin kuvaa? Totaalinen tyhmyys voi käydä kalliiksi, ei riitä korvauksiin sun WinCapita-tuottosi.

    VastaaPoista