sunnuntai 20. syyskuuta 2009

Miksi aina pitää valehdella?

Valehteminen on rumaa. Meille on väitetty, että KRP aloitti WinCapitan tutkimisen keväällä 2008. Miten on mahdollista, että Talouselämä-lehden sivulta löytyy yhä 15.12.2007 päivätty linkki KRP:n WinCapita -sivuille? Väittääkö joku, että Talouselämä keksi omasta päästään, että KRP:llä on WinCapita -sivusto jo joulukuussa 2007? Olisiko aika kertoa totuus ja lopettaa vihdoin valheiden syöttäminen.

Tiedän myös, että WinCapitan jäseniä kuulusteltiin jo syksyllä 2007. Noissa kuulusteluissa on tullut ilmi, että WinCapitan toiminta on ollut täysin rehellistä ja lain sallimaa.

Valehdella ei saa vaikka yrittäisi peittää jäljet. On siis fakta, että KRP on tutkinut WinCapitaa jo syksyllä 2007. On sanomattakin selvää, että WinCapita oli herättänyt virkavallan kiinnostuksen jo tuolloin. Mediat olivat täynnä WinCapitaa syksyllä 2007. Uskooko joku oikeasti, että virkavalta pyöritteli peukaloitaan WinCapitan kanssa 6kk:n ajan ja odotti maaliskuuta 2008? Ei suomalaiset ole oikeasti niin yksinkertaisia vai ovatko?

Kuka kieltää kertomasta 2007 suoritetuista tutkimuksista? Julkaiskaapa tutkimusten tulokset? WinCapita ei ollut tuolloin mitenkään lainvastainen. WinCapitan "kaataminen" tehtiin laajalla rintamalla mutta kuten jo kesällä sanoin, jäsenet eivät pelkää. On tullut mustamaalaajien vuoro laittaa faktat tiskiin. Kovin montaa vuotta ei voi kansaa johtaa harhaan ja ihmisiä pitää vangittuna pelkillä huhupuheilla. Valehtelu on jo nyt tullut hyvin kalliiksi. Jokainen päivä maksaa lisää.

WinCapitassa on jäseninä myös useita poliiseja. Rivipoliisi on Suomessa yleisesti rehellinen ja heille kiitos siitä. On kuitenkin valitettavaa, että tieto ei leviä poliisiorganisaation ( pyramidi ) alaosaan.


http://www.talouselama.fi/sijoittaminen/sijoitushuijaukset/article199125.ece

75 kommenttia:

  1. Valehteleminen on tosiaan rumaa, joten lopetapa Columbo se heti. KRP on tutkinut WinCapitaa oman aikansa, kohta tutkimukset ovat valmiit ja on syytteiden aika. WinCapitaa ei ole koskaan todettu lailliseksi, tai jos sinun mielestäsi on, toki laitat meille siitä todisteen esiin?

    VastaaPoista
  2. suppea oppimäärä21. syyskuuta 2009 klo 11.05

    hyvin sanottu!!
    eli todistetta tosiaan kehiin ettei pelkäks puhumiseks jää (taas kerran)!

    VastaaPoista
  3. Oletko Columbo oikeasti noin tyhmä, vai näytteletkö vain? Hannulla oli aikaa selvittää jäsenistölle, mitä tapahtui. Miksei hän tehnyt sitä? Aivan varmasti olisi ulkomaille saanut pystyyn sivustot, joissa asia olisi selitetty, mutta kun ei, niin ei. Myös rahaliikenne olisi ollut mahdollista käynnistää, mutta kun ei. Eiväthän pankit ja muut toimijat laillista rahaliikennettä katkaisisi. Mutta kun ei. Meitä on monta, jotka kaipailee rahojaan tai edes jonkinlaista selitystä klubin puolelta, mutta kun ei. Äläkä nyt väitä, ettei Hannun anneta puolustautua. Hänellä oli reilusti aikaa selvittää asiat, mutta hän ei sitä tehnyt. Omasta puolestani annan täyden tuen KRP:lle asioiden perinpohjaisessa tutkimisessa. Tällaisten Columbon rääpäleiden käännytysyritykset eivät tule puremaan. Häpeä, "pilaat" upean näyttelijän uran varastamalla hänen roolihahmonsa. Sinusta ei ole Columboksi.

    VastaaPoista
  4. "Oletko Columbo oikeasti noin tyhmä, vai näytteletkö vain?"

    Kyllähän se vaan niin on,että tuollaisen tekstin kirjoitta on se tyhmä ja vielä sokeakin! Itseasiassa täysi idiootti!

    Jatka Columbo vaan totuuden julki tuloa,näistä nilviäisistä ei kannata välittää yhtään mitään....

    VastaaPoista
  5. Kun joku kusetti minulta rahaa olen toki tyhmä ja sokea ehkäpä jopa idiootti, mutta se että haluan tuomiolle syyllisen/syylliset, ei toki ole tyhmää, vaan mukana on jopa häivähdys viisautta.

    Hannulla oli mahdollisuutensa, mutta hän vain piilotteli. Ponzoreilla on mahdollisuutensa tuoda todisteet esiin, mutta ei. Todisteita WinCapita rehellisyydesta ei taida olla olemassakaan. Äläkä nyt vetoa siihen, että ne esitetään, kun on niiden aika. Niiden aika oli jo.

    Haluan rahani kusettaneelle koijarille/koijareille maksimirangaistuksen.

    VastaaPoista
  6. http://gizmo.blogit.fi/wincapitaa/

    VastaaPoista
  7. Sama täällä maksimirangaistukset kehiin, jospa niillä nämä kusetukset maasta vähenisivät. Nytkin useita muita capitan lisäksi käynnissä. Onhan se kepuleilla huokutus suuri, kun voi saada miljoonien tuotot ja tuomio, jos edes mitään tulee, on ehdollista ja sakkoja. Rahat kun vielä jemmaa ajoissa, ettei ehdi poliisi jäädyttää kaikkea, niin ei mitään hätää ulkomailla loppu elämä mukavasti!

    VastaaPoista
  8. kyllä se niin oli, että poliisi kuulusteli jo syksyllä 2007.

    VastaaPoista
  9. columbolle tsemppiä asiallisille kirjoituksille,juna etenee kun aika on.

    VastaaPoista
  10. Hyvä Columbo! Taas kerran asiallista pohdintaa. Miksei KRP tehnyt asialle mitään, jos kerta tutkivat jo syksyllä 2007? Jäsenistöä on vaan kuulusteluissa syyllistetty, että "olisi pitänyt tietää", mutta miksei KRP tehnyt siis ajoissa mitään? Taas kerran nähdään poliisin toiminnan ajoituksen pieleenmeno...ei ole eka kerta. Tässä tapauksessa meni vain rahaa, mutta aiemmissa poliisin ei-ajoissa-toimimisen takia on mennyt kymmeniä henkiä mm. koulusurmissa. Katsoisivat jo peiliin nämä meidän superetsivä KRP ja Suomen Polliisi muutenkin...

    VastaaPoista
  11. Kiitos palautteesta. On selvää ettei kirjoitukseni kaikkia tahoja miellytä.

    Kuka kiistää sen tosiasian, että Talouselämän sivuilla on mainitsemani linkki?

    Kuka kiistää sen tosiasian, että KRP kuulusteli jäseniä jo syksyllä 2007?

    Kertoisiko joku "asiantuntija" vielä selväsanaisesti missä kohtaa Columbo valehtelee?

    Käsittääkseni Suomessa on edelleen voimassa käytäntö ettei "syytetyn" tarvitse todistaa syyttömyyttään.

    On tullut mustamaalaajien aika todistaa väitteensä. Missä viipyvät todisteet rikollisesta toiminnasta? Kello käy ja aika juoksee.

    Herra Kailajärvi ja WinCapitan jäsenet ovat syyttömiä kunnes toisin todistetaan. Kaikilla kansalaisilla tulisi olla yhdenmukainen kohtelu lain edessä.

    WinCapitasta on kaikilla jonkinlainen mielipide kuten vaikkapa säästä ja kouluruuasta. Tietämys on kuitenkin monella valitettavan vähäistä. Mikä oli WinCapita?

    VastaaPoista
  12. On päivänselvää, että Columbon kyseenalaistamat asiat eivät kaikkia miellytä, siis ei läheskään kaikkia.
    Suurimmat räksyttäjät ovat juuri niitä, joiden tietämystaso itse touhusta on lähes nolla. Sama koskee juttuja suoltavaa mediaa, joka tämän tietämystason on luonut yhdessä poliisin ja erään "neuvoksen" kanssa. Eli poliisi on onnistunut jutussa 100% tiedotusstrategiassa.

    Sitähän kukaan ei tietenkään myönnä.

    VastaaPoista
  13. Columbo pohtii asiallisesti ja kyseenalaistaa selviä ristiriitoja.

    Tulee myös ymmärtää ettei kaikki kykene kyseenalaistamaan heille mediassa kerrottuja asioita.
    Osa kansalaisista uskoo 100% mediaan. Tämä on faktaa ja sen näemme täälläkin kommentoimassa käyvistä henkilöistä.

    Kutsukaamme heitä mediauskovaisiksi.

    Ei muuta kuin zemppiä columbolle.

    VastaaPoista
  14. "Äläkä nyt vetoa siihen, että ne esitetään, kun on niiden aika. Niiden aika oli jo."

    Puhut todisteista. Oletko miettinyt, milloin poliisi esittää todisteensa? Jotain näyttöä pitäisi pikkuhiljaa alkaa tulemaan, koska juttua on tutkittu maaliskuusta 2008 asti ja sekin on selvää, että tutkinta on alkanut jo paljon aikaisemmin.

    Siis olisi jo pikkuhiljaa poliisinkin aika alkaa esittämään todellista näyttöä. Mutta näyttää olevan, että enää ei poliisi edes julkisuudessa juuri kommentoi saati tiedota asioiden kulusta.
    Samoin juurikaan mitkään Krp:n aikataulut eivät ole pitäneet paikkansa. Helmikuussa 2009 poliisi hehkutti tutkimusten etenemisestä hyvällä vauhdilla.
    Näyttääkö siltä?

    VastaaPoista
  15. Juuri näin!

    Eipä taida Krp itsekään tietää, että mitä ovat tekemässä...

    Columbolle pisteet, yleensä ihmiset kirjoittavat eniten siitä, mistä vähiten tietävät...

    VastaaPoista
  16. Columbo. Teet arvokasta työtä. Voin vain kuvitella tuntimääriä joita käytät taustatutkimusten tekoon.

    Sehän on selvä että täälläkin löytyy provosoijia ja erään tekstin kirjoitustyylin perusteella voin jopa veikata kuka tämä henkilö on.

    Columbolla on erittäin hyvä syy pysytellä Columbona sillä kuten olemme huomanneet, ihmiset jotka eivät ole vaivautuneet selvittämään mitään itse ovat kaikkein pahimpia vastarannan kiiskiä. Ei mitään kritiikkiä esim. KRP:n toimintaa kohtaan, vai oletteko kritisoijat sitä mieltä että KRP voi nykyään evätä lakimiehiä/asianajajia jos henkilö ei heitä miellytä? Onko se KRP:n rooli tutkimisen ja todisteiden keräämisen sijaan jotka sitten toimitetaan syyttäjille jotka saivat jo lisärahoitusta kesken esitutkinnan, eli ketään ei ole syytetty. Ei edes Hannua. Eikö edes pistä vähän miettimään.

    Tsemppiä Columbo. Teet arvokasta työtä ja voin sanoa että olet "tietyissä piireissä" erittäin arvossa pidetty "(veikkaisin kuitenkin että) mies :)

    Kritisoijat, voisitte edes vähän tehdä taustatutkimusta ja ehkä opetella vähän ajattelemaan ennen kuin alatte haukkumaan väärää puuta. Vaikka tuskin edes Michael Moore on kaikkien suosikki.

    Jos muuten kiinnostaa tietää niin on jo tieteellisesti todistettu että ihmisaivot lakkaavat "ajattelemasta" kun "asiantuntija" kertoo/kirjoittaa/uutisoi heille kuinka asiat ovat. Vain harva kykenee ilman harjaantumista kritisoimaan näitä asiantuntijoita ja virallisia tietolähteitä. Tästä syystä ymmärrän vihanne Columboa kohtaan.

    VastaaPoista
  17. Columbolle todistustaakasta, se voi talousrikoksissa olla käänteinen!!!

    "c) Perittäessä varoja takaisin syytetyltä tai kolmannelta todistustaakka voi olla käänteinen, jos oletetaan, että varat on saatu rikoksen seurauksena. Varojen haltijan on kumottava tämä olettamus. Toisinaan myös näyttökynnystä alennetaan todennäköisyysharkinnan suuntaan eikä tavanomaista täyttä näyttöä vaadita. Varojen takaisinperintään on voitava hakea muutosta tuomioistuimessa, ja perinnän on oltava kohtuullista ja oikeasuhteista[23]. On selvää, että tämä koskee myös varojen perintää ulkomailta. Vilpittömässä mielessä toimivien kolmansien vaateet on otettava vakavasti, jos heidän omistusoikeutensa on uhattuna, ja valtioiden on huolehdittava heitä suojaavista mekanismeista."

    http://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=COM:2006:0174:FIN:FI:HTML

    VastaaPoista
  18. Tänne on taas ilmaantunut muutama Columbon sponssikaveri viranomaisia, mediaa ja suurta yleisöä arvostelemaan, tiivistettynä ovat sitä mieltä että koko muu maailma on väärässä. Siis se muu maailma, joka heitä aiemmin varoitteli ryhtymästä pyramidipeliin joka on lailla kielletty. Eikö olisi viimeisillekin capitalaisille helpompaa myöntää virheensä ja kantaa vastuunsa, niin ei tarvitse kuolemaansa saakka huudella viranomaisrikollisten perään, vaan voisi keskittyä tärkeämpiin asioihin elämässä?

    VastaaPoista
  19. Montako tuntia olette uhranneet selvittääksenne tätä vyyhtiä? Oletteko kenties lukeneet lehdistä ja KRP:n tiedotteet (joista ei ole paljoa kuulunut)?

    Ottakaapa nyt huomioon esim. että Hannu Kailajärveä vastaan ei ole nostettu syytteen syytettä ja tutkintaa on siis jatkunut jo kaksi vuotta.

    Itseasiassa voisitte vaivautua edes lukemaan Columbon blogit ja kommentoisitte sen jälkeen. Onko hän todellakin kirjoittanut jotain mikä ei ole totta? Jos hän on kirjoituksissaan "mielestänne" valehdellut niin olkaa hyvä ja kertokaa missä kohtaa. Olen varma että Columbo kyllä kommentoi kunhan esitätte perustelut miksi tai mitä hän on valehdellut kyseisessä kohdassa. Siis olettaen että olette lukeneet oikeasti blogia ettekä vaan lähetä kommentteja.

    Sponssikavereista puheenollen. En usko että Columbo on avannut sanaista arkkuaan välttämättä kenellekään ilmoittaen olevansa nyt kuuluisa blogin pitäjä jonne jo Suomi24 ja muropalstoilta asti tulee "pohtijoita" antamaan omia "perusteltuja" kommentteja ettekä vain mielipiteitä sillä niiden arvo on nolla.

    Jos todella haluatte vängätä hänen kaivamiaan faktoja vastaan niin esittäkää jotain konkreettista, kuten hän on tähänkin asti tehnyt.

    Columbon blogit/artikkelit ovat olleet erittäin korkealaatuisia, toisin kuin eräiden kommentoijien toteamukset.

    Hassua kuinka todistustaakka on tuntuu kääntyneen päinvastaiseksi Wincapita keississä kiitos mm. Median ja KRP:n tiedotteiden jossa mielikuva huijauksesta on annettu vailla todisteita :), mutta tämä ei ole totuus.

    Todistustaakka on yhä poliisilla ja syytön kunnes toisin todistetaan pätee toivon mukaan vielä Suomessa.

    Jos todisteita jostain "pyramidihuijauksesta" KRP:llä olisi niin eiköhän tämä olisi ollut selvää pässinlihaa jo aikaa sitten, vai mitä???

    Harmillista että Wincapitan pääsyyttäjäkin lähti "toisiin" tehtäviin Haagiin. Hän kylläkin vaati KRP:ltä nimenomaan niitä todisteita muistaakseni Kesän alkuun mennessä. No hän on nyt poissa häiritsemästä nuhteetonta "KRP:n toimintaa".

    Nyt voitte todeta että taas on yksi sponsssi hörhelö asialla vailla mitään faktaa.

    Itseasiassa näitä asioita joita tässä kommentissa totean Columbo on jo käsitellyt, joten jos jaksatte vaivautua edes lukemaan niin huomaatte ettei hän ole ollut minkäänlainen provokaattori.

    Todellakin toivoisin että vain lukisitte blogia ja ajattelisitte omilla aivoillanne mikä todellinen tilanne on.

    Kiitos

    VastaaPoista
  20. Hyvä Columbo ja muut WinCapitan sponsorit, ehkä asiat alkavat ulkopuolisillekin selvitä jos vaikka itse vastaisitte tähän esittämääsi kysymykseen:

    "WinCapitasta on kaikilla jonkinlainen mielipide kuten vaikkapa säästä ja kouluruuasta. Tietämys on kuitenkin monella valitettavan vähäistä. Mikä oli WinCapita?"

    Eli mikä se WinCapita nyt sitten oli?

    WinCapitalaisten omien sanojen mukaan klubiin sijoitettiin rahoja, joilla klubi tai Hannu kävi tuottoisaa valuuttakauppaa ja näin sijoittajilla saldo kasvoi kovaa tahtia. Näin minulle on kertonut 4-5 henkilöa jotka klubissa olivat mukana. Tosin nyt kun laajamittaisesta ja tuottoisasta valuuttakaupasta ei oikein ole löytynyt evidenssiä, mm. KRP:n ja EOK:n tutkimuksissa, niin joidenkin sponssien mukaan kyse olikin lisenssikaupasta. Eli valuuttakauppa ei tuottanut miljoonia, mutta ostettiin lisenssejä ohjelmaan, jolla ei käyty valuuttakauppaa? Ja lisenssit ilmeisesti hyvin arvokkaita, vaikka ohjelmaa ei siis käytetty? On myös väitetty että jäsenten olisi itse pitänyt käydä valuuttakauppaa, mutta tuttuni ei ainakaan näin tehnyt kun ei edes tietokonetta omista. Silti tuottoa tuli, tai ainakin virtuaalista sillä rahaa hän ei ulos ehtinyt nostaa.

    Minusta vaikuttaa siltä että KRP:n ja Hannun sanoma on totta, eli klubiin ei tullut ulkopuolisilta rahaa vaan jäsenten rahat vaihtoivat vaan omistajaa. Vaikuttaisi siis pyramidipeliltä, mutta voisiko joku sponsori kertoa totuuden tuosta valuuttakaupasta niin ehkä sen muukin kansa sitten ymmärtäisi?

    VastaaPoista
  21. Voit itseasiassa soittaa KRP:lle ja kysyä esim. väittävätkö yhä etteikö signaalimittari toiminut?

    Samaten voit kysyä kutsuvatko he tätä "pyramidi huijaukseksi" vai ilmoittavatko että he eivät ole koskaan kutsuneet WinCapitaa pyramidi huijaukseksi vaan että se on median itsensä luoma lausahdus.

    Paras kun selvität vähän asioita itse jos asiasta olet todella kiinnostunut.

    Itse valuuttakaupan käynti ihan minuutissa ei taida onnistua. Sen verran voin avittaa että se ei ole "kolikon heittoa".

    Sitäkin on parasta alkaa opiskelemaan itse ja huomaat että sillä voi kyllä saada aikamoisia tuloksia aikaiseksi ilman että joka kertaa tarvitsee heittää kruunaa ja klaavaa.

    Eli kaikki on itsestäsi kiinni sillä en usko monenkaan uskovan yhtään mitään mitä sanoisin elleivät he selvitä asioita itse.

    VastaaPoista
  22. tuossa ylhäällä ihan hyvä kysymys columpolle . jatkona vielä että ihanko sitä mahdollista lisenssi kauppaa käytiin vaan klubin sisällä pienessä piirissÄ? ja miten ne kaverit joilla ei ollut sitä tietsikkaa ollenkaan ja tuottoa tuli, niin myikö ja ostiko joku sitten niitä lisenssejä heidän puolestaan , vaikka ei tuollaisesta kyllä oltu sovittu?

    Jos noin niin ymmärsikö kuinka suuri osa yli kymmenen tuhannesta jäsenestä mistä oli kyse , ja jos suurin osa ymmärsi homman idean väärin niin kyllä maalaisjärjellä heitä on ns kustu silmään vai mitä???

    se EOK lakimies sanoi kai ettei valuuttakauppaa klupi käyny tässä lainaus

    - Olisiko myös aika myöntää, että jäsenistöllä ei ollut mitään velvollisuutta sijoittaa varojaan klubiin jäsenmaksua enemmän? Ja jos jäsen oli sijoittanut klubiin siirtämiään rahoja osakkeisiin ja lisensseihin, näitä sijoituksia ei koskaan luvattukaan maksaa takaisin aivan samoin kuin osakeyhtiötkään eivät maksa osakkailleen takaisin osakkeisiin sijoitettua pääomaa. - Arvopapereita myytiin WinCapitan lisenssipörssissä aivan samaan tapaan netissä kuin minkä tahansa pörssin yhteydessä, sanoo Pitkänen.-

    VastaaPoista
  23. ei kyllä nyt putosin, osa puhuu valuuttakaupasta ja osa lisenssikaupasta . miksi totuutta piilotellaan?

    VastaaPoista
  24. Totuus on se, että WinClub/WinCapita oli PONZI. Ainoastaan rahoja saaneet ponzorit yrittävät todistella itselleen, että rahat eivät ole rikollisesta toiminnasta, jotta saisivat pitää ne. Toki moni joutuu todella hankalaan tilanteeseen, kun rahat joutuu palauttamaan. Joillekin tilanne on jopa katastrofaalinen. Seurannee avioeroja, sukuriitoja ja valitettavasti jopa itsemurhia.
    Toki samanlaiseen asemaan on ajettu myös kaikki ne rahansa menettäneet. He ovat jo tilanteessa, johon ponzorit eivät haluaisi joutua.

    Nämä kaikenlaiset "viranomaisrikollisuus" yms. väiteet on toivottomassa välikädessä olevien ponzoreiden viimeisiä toivonkipinöitä. Valitettavasti vain turhia. KRP tekee työtään ihan normaaliin tahtiin resurssiensa puitteissa. Esitutkinta valmistuu aikanaan ja syyttäjä päättä sen jälkeen oikeustoimiin ryhtymisestä.

    Toivottavasti Suomen oikeuslaitos vilpittömin mielin mukana olleiden vaatimukset ja tuomitsee syylliset ja tutkinnan vaikeuttajat ankarimman mukaan.

    VastaaPoista
  25. Aika moinen soppa, mutta onneksi Suomi on sentään vielä oikeusvaltio, vaikka kyllä tässä riittää tutkijoilla työsarkaa!!!

    VastaaPoista
  26. "Jos muuten kiinnostaa tietää niin on jo tieteellisesti todistettu että ihmisaivot lakkaavat "ajattelemasta" kun "asiantuntija" kertoo/kirjoittaa/uutisoi heille kuinka asiat ovat. Vain harva kykenee ilman harjaantumista kritisoimaan näitä asiantuntijoita ja virallisia tietolähteitä."

    Voisiko tässä olla selitys siihen että huijaus toimi niin hyvin? Hannuhan on tunnetusti charmikas esiintyjä ja nousi aina ylös, vaikka epäonnisia bisneksiä oli yksi toisensa perään.

    VastaaPoista
  27. WINCAPITA oli rehellistä ja toimi hyvin. Ponzipuheet on täyttä kusetusta.

    VastaaPoista
  28. Voisiko Columbo vähän valottaa omaa asemaansa Capitassa, eli paljonko sai tuottoja, onko rahat jäädytetty, tuliko sponssattua paljon sukulaisia tai kavereita? Kun vähän kertoisi enempi omasta tilanteestaan niin olisi helpompi arvioida juttujen motiiveja jne.

    VastaaPoista
  29. Columbon kotiutukset WinCapitasta: 0€

    Columbon sponsoroinnit: 0 henkilöä

    VastaaPoista
  30. Ehkä sinä voit kertoa oman motiivisi?vai huvikseenko armeijasi mustamaalaa kaikki capitaa koskevat kirjoitukset ympäri nettiä?paljonkos siitä saa palkkaa?

    VastaaPoista
  31. Joku tuolla kirjoitti, että onneksi Suomi on vielä "oikeusvaltio". Saisinko tähän tarkennusta, kun ottaa esim. huomioon EIT:n Suomelle jakamat tuomiot ja vallitsevan korruption?
    Turkki kai vielä johtaa, mutta hyvin kurotaan eroa kiinni ja veikkaisimpa, että siellä on melkoinen läjä juttuja käsittelemättä ja Wincapita-juttu saattaa aiheuttaa sen, että piikkipaikka saatetaan vielä ottaa tai ainakin hyvään peesiin päästään tätä menoa.
    Olisikin kiva nähdä viimeisin päivitys tästä tilanteesta.

    Samoin esimerkiksi ns. "ihmisoikeuspuolueet" eivät asiaan juuri puutu kriittisesti.Lähdetään siitä liikkeelle, että meillä on "vihreitä arvoja" edustava oikeusministeri. On kaiketi arvot kuopattu ja ne alkuperäiset liikkeen aatteet haudattu jonnekin eduskuntatalon pöytälaatikkoon tai sitten ne vaan unohtuivat tuossa poliittisessa pelissä.
    Sinne samaan massaan hukkui tämäkin oman aikansa jossain määrin radikaali ja kriittinen puolue, kun valta aiheuttaa sen, että arvot häviää. Käsittääkseni ko. puolue ei ole juuri asiaan kantaa ottanut, mutta Wincapita-juttuun kyllä ja nimenomaan tämän oikeusministeri ominaisuudessa. Entinenkin "pesä" on tosi likainen ilman Wincapitaakin.

    Mielenkiintoista on myös se, että "oikeusvaltion" media ei tätä asiaa juuri puntaroi. Puhumattakaan lööpityksestä.

    VastaaPoista
  32. Kirjottamastani aiheesta lisää:

    Ihmisoikeustuomioistuimessa vireillä 500 asiaa Suomesta.

    www.eok.fi

    VastaaPoista
  33. Suomi saa tuomioita ihmisoikeustuomiostuimelta eli EIT:ltä lähestulkoon viikottain. Enemmän kuin muut Pohjois-Maat yhteensä.

    Monasti nämä tuomiot koskevat nimenomaan talousrikoksisa kun ne Suomessa onnistutaan venyttämään niin pitkälle. Taitaa olla ennätys 16 vuotta. Kenen mielestä se on kohtuullinen aika olla löysässä hirressä?

    Eikö asiaa saa selvitettyä nopeammin kuten muissa maissa? EIT:n Sakot ovat sen verran pieniä ettei Suomen tarvitse muuttaa tätäkään epäkohtaa (€2500.)

    Kaunko esim. Kailajärveä voidaan pitää vangittuna ilman että hänelle on annettu yhtään syytettä? Pakko teidänkin myöntää että ei varmaan tuntuisi kovin mukavalta istua vankilassa pahimmillaan eristettynä puoli vuotta ilman että teitä edes olisi syytetty jostain. Onko se oikeusvaltion toimintaa. Ihmisten omaisuuden hukkaamiskielto oikeudenkäyntejä on siirretty monen osalta jo yli 5 kertaa. Eli ei ole mitään todisteita rikoksesta.

    Muistakaa vielä että KRP tutki Winclubin toiminnnan vuonna 2006 ja antoi sille puhtaat paperit ja kommentti oli että voi huoletta sijoittaa sillä kyseessä ei ole huijaus.

    Miksi Hannu on muuten eristyksissä. Emmekö me kaikki halua kuulla mitä hänellä on sanottavaa. Toivon mukaan kukaan ei tule sanomaan että hänhän jo tunnusti. Jos olet tunnustanut rikoksen niin silloin saat syytteet, vaikka tunnustus ei pitäisi paikkaansa saisit syytteen virkavallalle valehtelusta(en muista tarkkaa nimikettä)

    Ehkä teidän pitäisi opetella ajattelemaan ja selvittämään asioita. Olette onnekkaita kun teitä vastaan ei ole valtion virkakoneisto hyökännyt.

    Peli ei ole rehellistä vaan vyön alle iskuja. Muuten oltaisiin jo oikeudessa. Sitä tässä on koko ajan haluttu, mennä oikeuteen selvittämään asiat, mutta KRP ei sitä halua. Fakta

    VastaaPoista
  34. Columbolle olet osunut arkaan paikkaan kun murot ja s24 "asiantuntijtakin" tulevat tääne itkemään. Yrittävät älyttömillä kommenteillaan laskea keskustelun omalle tasolleen että ymmärtäisivät edes sanan tai 2.

    Jatka samaan malliin, asiantuntevaa pohdintaa ja jätetään nuo lasten kommentit omaan arvoonsa. Kritiikkiä voi laittaa ja kun se on asiantuntevaa niin sitä jaksaa lukeakkin.

    Käänteisestä todistustaakasta oli ihan asiallinen kommentti ja tästä oiva esimerkki on verottaja..

    VastaaPoista
  35. Ymmärrän kyllä capitalaisten tuskan hyvin, tutkimukset ovat kestäneet tosi pitkään, liian kauan! Silti ihmettelen miksi kritiikki kohdistetaan pääosin viranomaisten hitauteen jne. Miksei yksinkertaisesti tuoda julkisuuteen todisteita jotka kiistatta osoittavat mistä rahat tuli? Esim yksi jäsen sanoi laittaneensa sisään noin 15 tonnia ja summa kasvoi aika nopeasti kymmenkertaiseksi, siis siellä capitan tilillä, mutta ei osannut kertoa miten tuo kasvu tapahtui. Tai sanoi kyllä että capita kävi alkupääomalla tuottoisaa valuuttakauppaa. No nyt on sitten selvinnyt että ei käynytkään, eli mistä rahat tuli?

    VastaaPoista
  36. no en tiedä mutta veikkaan että tuo tuotto on ollut puhtaasti virtuaalista jonka Hannu & co on naputellut sinne jäsenen tilille omalta läppäriltään. saattanut siinä hymynkare häivähtää suupielessä samalla

    toki jos on ajoissa pyytänyt kotiutusta, niin sitten on maksettu myöhemmin mukaan tulleilta saaduista rahoista. tämä ruokki mukavasti uskoa systeeemiin ja rahaa tuli sisään kiihtyvällä tahdilla, kunnes....

    VastaaPoista
  37. No Capitalaisten mielestä suomalaiset jakautuvat suunnilleen kolmeen ryhmään:
    1. Rehelliset wincapita valuuttakauppiaat
    2. viranomaisrikolliset
    3. tylyttäjät reilu 5 miljoonaa, jotka ovat kateellisia tai eivät vaan ymmärrä

    On se kumma kuinka capitaan onnistuttiin poimimaan juuri nuo fiksuimmat 10.000 suomalaista, jotka ymmärtävät valuuttakaupan päälle. Ihmeellistä myös että tuo joukko koostuu mm. baarin pitäjistä, joulupukista ja mansikanviljelijöistä. En olisi ikinä arvannut.

    No on tuossa kirjoituksessani tietysti paljon satiiria mukana, mutta kun Columbo esittää capitasta täysin musta-valkoisen näkemyksen niin saa kai sitä vastata samalla tyylillä?

    VastaaPoista
  38. Tämäkin on varmasti sitä Suomalaista oikeusvaltiota parhaimmillaan: En esitä tätä musta-valkoisena näkemyksenä. Näistä sentään tiedotetaan mediassa. Wincapitasta Alibia lukuunottamatta tiedotetaan vain negatiivisessa sävyssä. Kuinka se on edes mahdollista kun ketään ei ole edes syytetty? Siis ei ketään... siinä musta-valkoista faktaa.



    Kauhajoen omaisten avustaja: "Poliisi salannut tutkintatietoa tahallaan"
    21.09.2009 22:28

    MTV3 - Jarkko Sipilä

    Kauhajoen kouluammuskelun kymmenen uhrin omaiset eivät enää luota poliisin tutkimuksiin. - Omaisten luottamus poliisin esitutkintaan on täysin menetetty, sanoo omaisia avustava lakimies Lasse Vuola.

    Vuolan mukaan poliisi on pimittänyt tietoa kouluampumisen jälkeisessä tutkinnassa. - Siinä ei ole kyse mistään vahingosta, vaan tietoisesta toiminnasta, Vuola totesi maanantaina.

    Uhrien omaiset kokoontuivat maanantai-iltana hotelliin Seinäjoelle. Lakimies Lasse Vuolan mukaan paikalla olivat lähes kaikki Matti Saaren ampumien kymmenen ihmisen omaiset.

    Puolitoistatuntisessa kokouksessa käytii Vuolan mukaan läpi jutun oikeusprosessia. Kokouksen ajankohta oli suunniteltu, koska tiistaina piti alkaa oikeudenkäynti, jossa poliisimiestä syytetään tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta.

    Kauhajoen tapahtumista on tehty kaksi tutkintaa. Ensimmäisessä on kyse varsinaisesta murhatutkinnasta ja toisessa siitä menettelikö Kauhajoen poliisin silloinen komisario oikein, kun hän ei ottanut Matti Saarelta asetta pois ennen ampumisia.Jälkimmäistä piti puida oikeudessa tällä viikolla.

    "Poliisi salasi tietoisesti"
    Omaisten avustajat ovat jo aiemmin kritisoineet tiedonkulkua näiden poliisitutkintojen välillä. Erityisesti omaisten puolelta arvosteltiin aiemmin sitä, että virkarikostutkinnassa ei ollut tietoa murhatutkinnassa ilmenneestä varoituksesta. Haapajärven poliisi sai ennen ammuskelua varoituksen Matti Saaren käytöksestä.

    - Tämä tieto viestistä - joka tietysti on ihan olennainen seikka - kävi ilmi, kun me tutkimme tätä murharikostutkintaa. Siinä vaiheessa julkisuuteen annettiin tietoja, että tieto ei ole vain kulkenut tutkintalinjojen välillä. Nyt me pystymme ihan kiistatta todistamaan, että kyllä tieto on kulkenut jo viime lokakuussa, Vuola sanoo.

    Vuolan mukaan poliisi on tietoisesti salannut tietoja tutkintalinjojen välillä. Kyse on siis ampumisen jälkeisestä tutkinnasta - ei siis siitä, että tietoja olisi tahallaan salattu ennen kouluammuskelua.

    Miksi näin olisi menetelty?

    - En halua kommentoida. Siitä jokainen tekee omat johtopäätöksensä. En voi tietää., Vuola sanoo.

    Itsemurhan tehneen Saaren osalta juttu ei tietenkään etene oikeuteen, mutta komisarion osalta sen piti alkaa tiistaina. Oikeudenkäyntiä siirrettiin kuitenkin, koska komisarion oikeusavustajan lähiomainen on sairastunut vakavasti.

    Oliko teille pettymys, että juttua siirrettiin?

    - Ihan rehellisesti sanottuna ei, koska omaisten keskeinen tarkoitus tässä prosessissa on se, että totuus tulee ilmi. Koko totuus. Tämä antaa meille hieman enemmän aikaa selvittää tätä totuutta.

    Aseoikeudenkäynti alkanee marraskuussa. Vireillä on myös korvausoikeudenkäynti, jossa omaiset vaativat valtiolta yhteensä 800000 euron summaa.

    VastaaPoista
  39. Oletko Columbo saanut luotettavaa tietoa miksi Hannu ja pari muuta avainhenkilöä klupista alkuun pakeni ulkomaille poliisin ja jäsenten ulottumattomiin? Tuohan on yksi asia mitä tylyttäjät pitävät osoituksena rikollisesta toiminnasta, tuo pakoilu

    VastaaPoista
  40. Miksei KRP kuulustellut Hannua jo syksyllä 2007, jos oli epäilyksiä ja rikosilmoituksia tehty? Mies kun on ollut Suomessa koko ajan. Lähiomaisiinkaan ei ole tuolloin oltu minkäänlaisessa yhteydessä. Vai oliko klubin jäsenistössä jäseniä vähän liian korkeilta tahoilta?Välinpitämätöntä toimintaa KRP:ltä - saman kaavan mukaan kuin koulusurmissakin.

    VastaaPoista
  41. Mitäs siinä taas tollaisia huhuja koitat esittää "jäseniä korkealta taholta", turhaa ajanpeluuta tuollainen. Vastaa mieluummin tuohon aiempaan kysymykseen miksi Hannu ja kumppanit pakeni maasta sopivasta sivujen sulkeutumisen aikaan?

    VastaaPoista
  42. Hannu ja kumppanit olivat olleet jo useita vuosia poissa maasta. Tsekkaa faktat ennen kuin alat esittämään niitä sellaisina.

    VastaaPoista
  43. No onpas taas capitan anonyymi fiksuna, eli kysytäänkö vähän selvemmin:
    Miksi Hannu ja kumppanit eivät olleet viranomaisten ja jäsenten tavoitettavissa?

    Eikö olisi ollut ihan kohtuullista tulla reilusti esiin, kun pyytäjä on joko
    1) poliisiviranomainen tai
    2) tuhansia euroja rahaa "sijoittanut" klubilainen

    VastaaPoista
  44. Jokainen kansalainen on vapaa olemaan/elämään Suomen rajojen ulkopuolella.

    En usko, että tiedät milloin Hannu oikeasti poistui Suomesta.

    Kerrohan sinä montako päivää Hannu oli todellisuudessa kateissa etsintäkuulutuksen ja antautumisen välissä?

    Poliisia pakoileva sijoittaja on yksittäistapaus eikä siitä voi tehdä mitään johtopäätöksiä WINCAPITAn rehellisyyden puolesta tai vastaan.

    Yrität vain kääntää huomion pois todellisista faktoista. Tylyttäjät on jäänyt kiinni lukemattomista valheista. Korvat heiluu tänne asti.

    VastaaPoista
  45. ai niin hehän ovat menestyviä kansainvälisiä valuuttakauppiaita. tosin juuri tällä hetkellä eivät treidaa....

    VastaaPoista
  46. Onhan Hannu ollut koko vuoden 2007 Suomessa. Miksei poliisi häntä silloin halunnut kuulla?

    VastaaPoista
  47. niin ne todelliset faktat...

    tulikos se 400% nyt sitten valuuttakaupasta vai lisenssikaupasta ja kuka treidasi?

    kysyn vaan konneveden isännän puolesta, jolla ei ole tietokonetta mutta jolla saldo tilillä kasvoi kovaa vauhtia. siis siihen asti kunnes tili "suljettiin"

    VastaaPoista
  48. Kysy siltä Hannulta!

    Hannun takana on totuus mutta viranomaiset pelkää päästää Kailajärvi ääneen.

    VastaaPoista
  49. baarinpitäjät, mansikanviljelijät, joulupukki, pari ministeriä, puolustusvoimien johtoa ja kansanedustajia, pankinjohtajia, siinä klubilaisten joukkoa kerrakseen, joka lähtöön löytyy

    VastaaPoista
  50. Hyvin on onnistuneet nämä lapset laskemaan keskustelun aiheen sivuun ja samalle tasolle kuin omilla nurkillaan muro/s24...

    Palatkaapa aiheeseen ja kommentoikaa sitä miksi krp väittää alkaneensa tutkinnan vasta kun saivat ensimmäiset tutkintapyynnöt joitain viikkoja jälkeen, kun wincapitan sivut sulkeutuivat 2008 maaliskuussa.

    Silti heillä oli oma wincapita sivu luotu jo 2007 joulukuussa. Josta columbo kirjoittaakin ja siiitä täällä pitäisi keskustella kuten yleensäkkin tästä oikeusvaltion tavasta toimia siis tuomitaan kesken tutkinnan.

    Itseasiassa Hannu antoi krp:n tarkoituksella seurata signaalia että olisivat tajunneet sen toimivan mutta minkäs teet kun eivät ymmärrä niin ei ymmärrä.

    Tutkija sanoi minullekkin että mittari värähteli kun irroitti kaapelin verkosta, sanoin no varmaan värähteli mutta tuskin tuli yhtään myynti,osto tai kaupan sulku signaalia.
    Veti hiljaiseksi ja sitten jatkettiin keskustelua toisesta aiheesta.

    Sittemmin on EOK.lle ilmoittautunut valaehtoisia todistajia jotka todistavat signaalin toimineen, tosin tämä tieto taitaa olla jo krp:llä ja eivät enää kyseenalaistakkaan etteikö tuote toimisi. Sitä ei vain noin voi omissa lausunnoissa sanoa kun se haittaa tutkintaa..

    Taas ollaan krp:n puolesta pattitilanteessa, miten eivät ole muka treidanneet kun tuote toimi. No kaikkea ei tarvitse vissiin kertoa kun yritys on panamalainen ja offshore suoja pätee vielä, eli "sijoittajat" pitäisi pysyä piilossa ja tavoite krp:llä onkin kaikkien sijoittajien selville saanti, se ei onnistu laillisesti, joten se tehdään lain sivussa. Itseä ei haittaa mutta joitakin tahoja saattaa haitata.

    Se lieneekin jo selvää että valuuttakauppa pitänee todistaa mutta tuskin tutkinnan aikana vaan vasta oikeudessa. Krp:tä ja syyttäjiä huolettaaki se että mitä kaapista paljastuu kun eivät edelleenkään pysty 100% sanomaan että kyse on huijauksesta. Lukekaapa ne tiedotteet tarkemmin.

    Onko jossain sanottu että on selvinnyt että kyse oli huijauksesta ja kailajärvi on myöntänyt huijauksen.

    Miksi syyttäjät ei suostu vielä syyttämään vaan vaativat edelleen enemmän näyttöjä. Jos olis selvä tapaus olisi syytteet jo nostettu.

    VastaaPoista
  51. fiksu ja asiallinen kirjoitus.

    VastaaPoista
  52. Olen samaa mieltä Hannun takana on totuus, ja se alkaa selvitä vasta kun oikeuteen päästään! Tietysti kyllä oma vastuunsa on kapitalaisillakin eli toki jos on rahaa antanut johonkin toimintaan, pitää yrittää parhaansa mukaan selvittää mihin raha menee. Onhan tämä jo selvää oman edunkin vuoksi, ettei käy niin kuin nyt kävi.

    VastaaPoista
  53. Niin ja pitäkää mielessä että Ruotsin kuulustelupöytäkirjoissa (jotka KRP halusi salata) Hannu ilmoitti haluavansa todistaa valuuttakaupan käynnin. Hän tarvitsisi tietokoneen, internet yhteyden, valuuttakauppaa ymmärtävän asiantuntijan sekä videoinnin tapahtuneesta. Kun asiaa tiedusteltiin niin hän ilmoitti että pelkäsi ettei voisi todistaa asiaa Suomessa (mikä pitikin paikkanssa)ja tutkinnasta tuli salainen, mutta ei kuitenkaan vastustanut siirtoa Suomeen mutta korosti ettei saisi varmaankaan todistaa valuuttakaupan käyntiä. Kyllä se KRP tätä hommaa pitkittää.

    Ja kuten todettua KRP itse totesi jo 2006 että tässä ei ole mitään rikollista.

    Keskiyytään jatkossa kolumnin aiheeseen eli KRP:n valehteluun.

    Suolet ja murot voivat pysyä omilla foorumeillaan eivätkä laskea joka keskustelujen arvoa sinnikkäällä jänkäämisellä .

    Itse en jaksa enää kommentoida eräiden kanssa jotka eivät tiedä mistään mitään eivätkä edes selvitä ominpäin mitään. Kaikki pitää vääntää rautalangasta ja silti ei uskota.

    Tässä mennään koko ajan ohi aiheen. Ilmeisesti Suoli ja muro miehet ovat tänne pyyhältäneet. Mikä intressi teillä on?

    By the way. Hannu kävi itse Ruotsin poliisille ilmoittautumassa ja kertoi missä oleskeli. Pari viikkoa myöhemmin KRP sitten tuli ja vangitsi hänet. Päivämäärät oli kyllä väärennetty mutta ei Ruotsin pöytäkirjoista. Taas yksi todiste KRP:n valehtelusta.

    Ajattelisitte sen sijaan että vaan vänkäätte ja jos haluatte vängätä on olemassa jo suoli ja muro palstat.

    Taidan nyt jäädä vain odottelemaan seuraavaa kolumnia...

    VastaaPoista
  54. no nyt nähtiin oikein it asiantuntijan selostus signaalimittarin toiminnasta tuossa ylhäällä. miksi se mittari sitten värähteli ilman nettikaapeliakin...? Oliko bugi ohjelman teossa vai mistä kyse.. ?

    voikohan olla niin ettei valaehtoinen todistelu tuolla ajatuksenjuoksulla ole *kankaan arvoinen. ei kai se riitä jos uskoo mittarin toimineen... .juu se anto osto ja myynti ehdotuksia mutta eipä ole ihmeellinen juttu laittaa niitä tulemaan serveriltä ja kyllä, siihen tarvitaan se nettikaapeli :D

    VastaaPoista
  55. Murojen huutelua tänne ei tosiaan kaivata!!! Silti kaipaan itse objektiivista keskustelua, jossa saa kyseenalaistaa myös Hannun ja klubin toiminnan. Tarkoitan klubilla sponsorien ja muiden 'puhemiesten' jäsenille välittämää tietoa. Tuossa ylhäällä taas väitetään kaikenlaista Hannun halusta todistella, väärennetyistä papereista jne jne. Itse kun olen asiaan perehtynyt niin olen sitä mieltä, että nuo ovat sponsorien silloin pidätyksen aikaan hädissään keksimiä juttuja, jotka sitten jäivät elämään. Tuo tilannehan oli monelle sponsorille todella tukala, kun ihmiset alkoivat kysellä rahojensa perään. Fakta on ettei noista asioista ole todisteita ja kun ei ole, niin itse uskon että poliisi on toiminut ainakin tuossa kohtaa ihan oikein ja asiallisesti. Toki saa kyseenalaistaa itsekseen mitä tahansa tässä maailmassa, mutta se ei tutkimuksia vie eteenpäin eikä ratkaise capitalaisten nykyistä tilannetta.

    VastaaPoista
  56. Kyllä Ruotsin kuulustelupöytäkirjat ovat ihan julkisesti saatavilla sillä ne eivät ole salaisia.

    Onko tässä nyt logiikka se että me jollain tavoin yritämme "paniikissa" väittää että homma oli totta? Eli pelaamme vain aikaa kohti vääjäämätöntä tuhoa.

    Ikävä kyllä ketään ei ole vieläkään syytetty ja oikeudenkäyntejä siirretään systemaattisesti eteenpäin joten mitään ei pääse tapahtumaan.

    Esim. EOK:n Ilkka Pitkänen jäävättiin KRP:n toimesta Varkaudessa sillä perusteella että hänellä on muitakin Wincapitalaisia asiakkainaan ja ettei hän kykene hoitamaan kaikkia, vaikka hän on asiaan eniten perehtynyt. Aikaisemmin heillä ei ollut mitään Pitkästä vastaan mutta kaksi päivää ennen oikeudenkäyntiä KRP teki esityksen jääväyksestä ja Tuomari suostui tähän. Miehellä ei ollut asianajajaa ja hänelle ei suotu lisäaikaa sen hankkimiselle. Tämäkö on sitä Suomen "oikeusvaltiota". Voitte ihan argumentoida kuinka tämä oli ihan lainvoimainen toimeenpano vaikka koko käräjäoikeus ei kuulukaan KRP:lle.

    Tuomari hyväksyi KRP:n argumentit vaikka oli itsekin vähän hämillään kun ei ollut koko 30 vuotisen uran aikana tällaista koskaan tapahtunut. Löytyy tästä blogista siitäkin kirjoitusta jos joku jaksaa lukea.

    VastaaPoista
  57. Juu luin kyllä tuosta jääväyksestä ja sitä on mukava itsekseen välillä pohdiskella, mutta eikös itse asia ole kuitenkin ihan selvä että pidetään rahat jäissä kunnes asia ehtii oikeuteen. Nythän kuitenkin näyttää siltä, että rahat eivät ole tulleet laillisella toiminnalla, joten ei niitä tietenkään silloin voi käyttää itse, sehän on selvä. Toki on harmillista että lopullinen asian käsittely näyttää venyvän tosi pitkälle. Lohdutuksena henkilöille joiden omaisuutta on jäädytetty, että jos WinCapita paljastuu täysin lailliseksi sijoitusklubiksi, niin varmaan korvauksia heille on tulossa.

    VastaaPoista
  58. liian iso älämölö tuosta Hanskin todisteluhalusta Ruotsin poliisille. kun henkilö pidätetään ei siinä yleensä aleta mitään demoilua järjestämään, vaan asiat katotaan sitten oikeussalissa. ja jos Hannu olisikin halunnut todistella, niin hänellähän oli tiekoneet, pipsimittarit ja nettiyhteydet käytössään siellä ruotsissa puolen vuoden ajan. eikös siinä olisi voinut vaikka mitä videoita tehdä iltojensa iloksi? nyt kun vaan on niin, että faktatietojen mukaan Hannu kävi valuuttakauppaa vaan kokeilumielessä ja sekin valitettavasti tappiollista...

    VastaaPoista
  59. Sinulla ei ole mitään hajua "faktoista". Sori vaan

    nyt loppui kommentoinnit omalta osalta ainakin joksikin aikaa.

    keskustelun taso ei ole juurikaan kommentoinnin arvoista.

    ensi artikkeliin...

    VastaaPoista
  60. Lisää faktoja ja oikeudenkäyntejä odotellessa siis... tosin klubin ulkopuolisena en ole paikan päällä. mielenkiitoista tätä on silti seurata, kiitokset myös Columbolle asian "värittämisestä"!!

    VastaaPoista
  61. ..keskustelun tasoakko laskee se että kaikki keskustelijat eivät pidä Wincapitaa rehellisenä toimintana ? Tuohon on vähän sama mistä klubilaiset syyttää mediaa kun media ei kirjoita sellaisia juttuja joita klubilaiset haluaa ?

    VastaaPoista
  62. Columbolle terveisiä Ristolta!

    VastaaPoista
  63. Täällä näköjään taas tylyttäjät liikkeellä! Teillä muroilla ei ole mitään käsitystä faktoista, Hannulla oli niin kiire kesämökin remontin kanssa Ruotsissa ettei siinä juuri ehtinyt treidata ja miksi olisikaan, kun on useampi miljardi kassaa mb tilillä! Kateelliset vaan räykyttää!!!

    VastaaPoista
  64. Oletteko lukeneet columbon artikkelit? Ajatuksella!

    Keskusteluntaso laskee kun esiinnytään asiantuntijoia asiassa, josta ei ymmärretä mitään.
    Voitteko kertoa kuinka FxSignals toimi ja miten historiaa hyödynnettiin kaupanteossa.
    Paljonko signaalin viive oli yhteyksistä johtuen, pystyikö viiveen laskea lähelle 0 sekunttiin asentamalla ohjelman lähelle servua josta signaali toimitettiin. Oliko kaupat tunteja auki vai tehtiinkö satoja kauppoja tunnissa. Miten strategia muuttui välillä ja mitä hyötyä siitä oli. Henkilöt jotka treidasivat itse hyödyntäen capitan signaalia eivät voi uskoa muuta kuin se että treidausta tehtiin.

    Jos et itse ole ohjelmaa kokeillut kuinka voit väittää sitä huijaukseski.

    Eli puhutaan siitä mitä tiedetään, niin pysytään asiassa.

    VastaaPoista
  65. Kuten todettua, valuuttakaupankäynnin selittäminen ei onnistu minuutissa vaan vaatii omaa perehtymistä asiaan ja paljon aikaa.

    Valitettavasti... ei muuta kuin vasta-argumentteja kehiin pojat kun olette varmasti asiaan perehtyneet.

    VastaaPoista
  66. No mutta mites ne henkilöt jotka eivät treidanneet itse? Varsinkin kun Pitkäsen mukaan valuuttakauppaa ei juuri käyty, puhuuko palturia?

    Sen verran ymmärrän ainakin tuosta ohjelmistosta, että viisari värähtelee ilman nettiyhteyttäkin. Se kertoo sitä että värähtely ei liity mitenkään valuuttakurssien liikkeisiin eikä myöskään kaupankäyntiin. Oliko se viisari ihan vaan koriste ja miksi sellainen oli laitettu tällaiseen huippuluokan nerokkaaseen ohjelmistoon. Voisi vaikka hämätä jotain "sijoittajaa" tuollainen viisari?

    Eli ei muuta kun vasta-argumenttia kehiin pojat kun olette niin kokeneita valuuttakauppiaita ja it-siantuntijoita!

    VastaaPoista
  67. Viisarin värähtely oli ohjelmaan lisätty ominaisuus, jonka tarkoitus oli erotella jyvät akanoista, eikun päinvastoin. Jos ei huomannut mitään ihmeellistä asiassa, oli kelvollinen klupin jäseneksi.

    VastaaPoista
  68. Kuten sanottu "muro" keskustelun taso laskee kun ei ymmärrä mistä puhuu.

    Miksi tässä pitäsi sinulle valoittaa FxSignalin toimintaa kun olet kuutamolla, minun puolesta saat siellä pysyäkkin.

    Sinun valottaminen ei tuo lisäarvoa minun elämääni ollenkaan. Eikä sinun elämääsi tule lisäarvoa sillä, että käytät aikaasi paskanpuhumiseen.

    FYI

    VastaaPoista
  69. Ei sillä viisarilla ollut mitään väliä, se viisari näytti viimeisintä kurssitrendiä. Ei sitä kauppaa sillä viisarilla näytetty! Vaan niillä REAALIAIKAISILLA NUOLILLA (punainen alas = myy, vihreä ylös = osta, keltainen = sulje kauppa) ja sillä vihreällä BYU tai punaisella SELL valolla joka paloi siinä mittarin vieressä kun kauppa oli auki. Kuinka helpoksi voi voitollisen valuuttakaupankäynnin jokaiselle tehdä. Senhän piti olla tarkkaan suojeltu salatiede........ Ja sehän on tässä kaikessa se pahin virhe sitten tainnut sitten ollakin.

    VastaaPoista
  70. Muro näytti löytäneen yhden akanan lisää :D

    VastaaPoista
  71. http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=815935

    Wincapitan Kailajärvi vaatii vapauttamistaan

    Wincapita-sijoitusklubin pääepäillyn Hannu Kailajärven vangitsemista käsitellään maanantaina Oulun käräjäoikeudessa.
    Käsittely on salainen.

    VastaaPoista
  72. Se olisi aikamoinen paukku jos Hannu pääsisi vapaaalle! Vaikka emme tiedä mikä päätös on tulossa, voisiko Columbo suunnitella jonkinlaista tiedotusta tapahtuman varalta. Hannuhan voisi vaikka heti videoida todisteet valuuttakaupasta ja ne voisi laittaa tänne blogiin? Jos taas ei pääse vapaaksi, voisi Columbo varalta kirjoittaa jo jutun jossa syytetään viranomaisia rikollisiksi.

    VastaaPoista
  73. Esitutkinnassa hän on myöntänyt, ettei klubi ole käynyt valuuttakauppaa, vaan rahat kerättiin yksinomaan uusilta jäseniltä.

    Nyt tämä tunnustanut pääepäilty vaatii vapauttamistaan. Sama kun murhan tunnustanut sanoisi että eipä tässä muuta kuin vapaaksihan tässä on päästävä tai 100miljoonaa vienyt toteaa, että ei rahaa mutta ei vankilassa pysty niitä käyttämään eli kyllä teidän nyt täytyy mut vapaaksi päästää vaikka olenkin tunnustanut..

    Hei haloo onko ketään kotona. KRP salailee asioita ja nyt tämä oikeudenkäynti joka kuuluisi ilman muuta käydä avoiminovin pidetään salassa. On täysin selvää että tunnustanut henkilö ei oikeusteitse vaadi vapauttamistaan. Eli heräilkäähän nyt viimein.
    Rupee jo naurattamaan toi uutisointi eivät ilmeisesti lue itse vaan kirjoittavat.

    Hannu ei ole tunnustanut mitään ja mitään rikosta ei ole vielä esitetty tapahtuneen. Tutkitaan ja hutkitaan ja toistaiseksi syytön istuu sellissä. Nyt olisi jo aika myöntää ettei löydy rikosta, koska ei ole vielä tässä vaiheessa löydetty.

    Katellaan kuinka käy. Löytyykö murolta mielenkiintoa antaa kommenttia kuinka tunnustanut vaatii vapautusta ja miten yleensä tunnustukset saadaan vietyä oikeuteen. Eikös ne istu syytettynä eikä vapautta vaatimassa.

    VastaaPoista
  74. "Ainoastaan rahoja saanet ponzorit yrittävät todistella itselleen, että rahat eivät ole rikollisesta toiminnasta, jotta saisivat pitää ne".

    Tässä on yksi mantra ja harha mitä hoetaan Suomi24:lla, muroBBS:ssa ja yleensä keskustelupalstoilla ja joka ei todellakaan pidä paikkansa. Lisäksi mediakin ja etenkin Jouni Laiho ainakin jutun alussa.
    Columbo tuossa jo kertoi oman tilanteensa. Minä kerron omani. Reilusti tappiolla ja yksi sponsoroitu ja tulot hänestä 200 euroa.

    Tälle keskustelulle on yleensäkin hyvin tyypillistä, että eniten lonksuttavat leukojaan ne, jotka eivät tiedä kuviosta mitään muuta kuin mitä media, erilaiset "murot", poliisi ja Jouni Laiho ovat sanoneet. Iso sakki "viisaita" jäi vielä tuosta luettelosta pois. Sillä koko em. läjä on todellisuudessa kuviosta aika pihalla ja suurin osa aivan pihalla.

    VastaaPoista
  75. Hyvä hyvä edellinen kommentoija, näinhän se on.

    VastaaPoista