perjantai 3. heinäkuuta 2009

WinCapitan tutkinta ei ole edennyt aikataulun mukaisesti

WinCapitan tutkinta on kestänyt odotettua kauemmin. Mielestäni moni asiaa puoltaa sitä tosiasiaa ettei WinCapitan tutkinta ole edennyt suunnitelmien mukaisessa aikataulussa. Edellisessä kirjoituksessani kummastelin "pääsyyttäjän" siirtymistä ulkomaille ja tässä kirjoituksessa nostan esille kaksi tutkintaa koskevaa lausuntoa.

Molemmat lausunnot puoltavat näkemystäni tutkinnan aikataulun venymisestä. Ihmettelen suuresti aikataulun venymistä sillä kaikenhan piti olla täysin selvää. Syytteiden nostamisen ja oikeudenkäynnin oletettiin kaiketi olevan jopa ihan läpihuutojuttu.

Seuraava teksti on MTV3:n uutisoinnista 31.11.2008. Haastateltavana oli tuolloin KRP:n rikostarkastaja Maria Vuorivirta-Heikkinen

Poliisi karsii rönsyt tutkinnasta

Maaliskuussa taivaan tuulin kadonnut WinCapita on todennäköisesti koko Pohjoismaiden historian suurin huijaus. Siinä on ollut mukana noin 10 000 ihmistä ja klubin läpi kulkeneen rahan määrä lähentelee sataa miljoonaa. Poliisille esitutkinta on ennennäkemätön ponnistus.

- Haasteellista tässä on tietenkin laajuus. Olemme syyttäjän kanssa pyrkineet jo varhaisessa vaiheessa rajaamaan työtä niin, että esitutkinta ja tuomioistuinkäsittely voidaan toteuttaa mahdollisimman yksinkertaisesti.

Vaikka tutkinnan aikana on tullut esiin monia muitakin huijausepäilyjä, tutkijat pitävät tiukasti katseen WinCapitassa.

- Kyllä meidän tulee keskittyä tämän rikoksen selvittämiseen ja mahdollisimman paljon karsia kaikkea ylimääräistä tästä ympäriltä.

Poliisin tavoitteena on saada ensimmäiset juttukokonaisuudet syyttäjälle vuodenvaihteeseen mennessä.


KRP:n rikosylikomisario Ari Soronen kommentoi 25.6.2008 tutkinnan aikataulua MTV:n uutisissa seuraavasti: "Meillä on kunnianhimoinen tavoite, että jo tämän vuoden lopulla saataisiin jotain osakokonaisuuksia oikeuteen"

Näin siis meille on kerrottu esitutkinnan valmistumisesta:

25.6.2008 Soronen "tämän vuoden lopulla"
9.1.2009 Tiesmaa "En näe estettä, että jopa ennen kesää"

Nyt eletään heinäkuuta 2009 ja yhtään ainutta syytettä ei ole vieläkään nostettu case WinCapitassa. Tutkinnat jatkuu ja jatkuu mutta mitä tällä hetkellä oikein tutkitaan?

Ohessa 25.6.2008 julkaistu MTV3:n video. Äänessä Ari Soronen. Alkuperäisestä videosta Sorosen osuuden tähän klippiin on leikannut Columbo itse.

2 kommenttia:

  1. Ari Soronen arvelisi osan vyyhdestä tulevan oikeuteen "jo" loppuvuodesta???
    Tämäkin on varmasti väärä arvelu, kuten kaikki muutkin vastaavat tähän mennessä.
    Kuinka kauan HK on istumassa, odottamassa ja voimaton tämän valtavan herjauskamppanjan uhrina.
    Tämä jatkuva pidätysajan jatkaminenhan on tehnyt hänestä jo rikollisen kaikkien silmissä KRP:n hyvällä avustuksella.

    VastaaPoista
  2. Oleellista olisi pohtia, mikä on perimmäinen syy tähän "herjauskampanjaan". Itse näkisin että se saa voimansa pitkälle WinCapitalaisten taistelusta totuutta vastaan ja tutkimusten vaikeuttamisesta yhä uusilla huhuilla. Jos mietitään miten homma lähti menemään tähän suuntaan, niin serveri laitettiin varoittamatta kiinni ja pääjehut menivät maan alle. Monelta jäi rahat sisään 'johonkin'. Tuo on huono lähtökohta jos haluaa maineensa pitää kunnossa ja välttää pilkan tai vahingonilon.

    VastaaPoista