keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

WikiPress: WinCapitan oikeudenkäynnistä kuuluu kummia


On ollut pitkään tiedossa, että WinCapitan tutkinnan ja oikeusprosessin yhteydessä kaikki asiat eivät kestä päivänvaloa. Esitutkinta on ollut hyvin puolueellista ja asenteellista, lakimiehiä on yritetty jäävätä ja monenlaista muuta käsittämätöntä on tapahtunut. Oikeuslaitos ei myöskään ole toiminnallaan vakuuttanut puolueettomaan oikeuslaitokseen uskovia kansalaisia.

Monimediajulkaisu WikiPress julkaisi oheisen tiedotteen 15.3.2011

Valtamedia vaikenee täysin käynnissä olevasta WinCapitaa ja sen kahta pääsyytettyä vastaan käydystä oikeudenkäynnistä.

Näin tapahtuu, vaikka oikeudenkäynti on saanut jo muutamaan kertaan hyvinkin erikoisia käänteitä. Olisi ollut reilua - tasapuolisuuden nimissä - kertoa että toinen pääsyytetty, Kailajärven entinen naisystävä on kyennyt todistamaan olleensa tietämätön WinCapitaa koskevissa kysymyksissä.

Mutta yhdestä asiasta erityisesti olen huolissani. Syyttäjä perustaa WinCapitan toimintaa koskevat laskelmansa hallussaan olevaan jäsenrekisteriin. Tarkkaan ottaen kahteen rekisteriin. Hannu Kailajärven puolustus on pyytänyt näitä aineistoja nähtäväkseen, niin kuin heidän lain mukaan kuuluisikin. Käräjätuomari Kangas ei osannut tehdä näin tärkestä asiasta päätöstä itse vaan antoi päätöksen listojen luovuttamisesta syyttäjälle(!). Tällaisia farsseja ei yleensä oikeusvaltion oikeudenkäynneissä käydä, mutta syyttäjä Appelsiniltakin meni tämän kysymyksen kanssa sen verran luu kurkkuun, että se jätti päätöksen KRP:lle. Eli nyt siis KRP saa päättää mitkä syyttäjän syytteen perustana olevat aineistot voidaan näyttää puolustukselle.

WikiPress selvitti mistä on kysymys. Lista on yksinkertaisesti sen verran arkaluontoinen, että sitä ei haluta julkisuuteen. Otimme selvää - lähteemme haluaa ehdottomasti pysyä lähdesuojan takana - kenestä on kysymys. Esiin tulleet nimet ovat hyvinkin sellaisia, että on helppo ymmärtää ettei niitä haluta julkisuuteen, varsinkaan näin vaalien alla. Mutta se ei anna kovinkaan hyvää kuvaa Kailajärven oikeudellisesta asemasta.

En julkaise tätä "Appelsiinin listaa". Toivon, että sen julkaisee se taho, joka on tämän sopan keittänytkin, eli KRP.


http://www.wikipress.eu/index.php?mact=News,cntnt01,detail,0&cntnt01articleid=17&cntnt01pagelimit=3&cntnt01returnid=15

9 kommenttia:

  1. Jos esitutkinnassa tehdään "laittomuuksia" tai toimitaan tavalla, joka ei ole hyväksyttävää, eikö sen pitäisi johtaa jopa jutun raukeamiseen? Kaikenlaisia rikossarjoja on tullut seurattua. Niissä on tutkijoiden aina tarkoin noudatettava sääntöjä, tai mokaavat koko jutun. Eikö Suomessa tarvitse noudattaa mitään sääntöjä tai lakeja? Onko Suomi luisunut kokonaan pois oikeusvaltiolistalta? Eikä valtamedia reagoi millään tavalla. -Nettimediassa valitettavasti tieto elää "maanalaista" elämää. Suuri osa kansasta ei tule tietoiseksi epäkohdista, vaan elävät silmät sokeina, korvat kuuroina onnellisen autuaana. Sama koskee ilmeisesti myös kansanedustajia. Toivottavasti Wikipressílle olisi mahdollista alkaa julkaista myös paperilehteä! Toivottavasti mahdollisimman moni tilaa nettilehden, ja siten tukee Wikipressín toimintaa toimintaa! H.

    VastaaPoista
  2. Listan luovutus-asiassa vaikuttaa siltä, että tuomari oli jostain johdettu. Eikä ilmeisesti myöskään uskaltanut ottaa vastuuta, vaikka se on hänen tehtävänsä. Olisi aineiston luovutusluvalla käynnistänyt niin suuren "vyöryn", että pesi siitä kätensä (eli toimi kuin Pontius Pilatus aikoinaan).
    Oikeasti jäsenlista kuuluu Hannulle. Onhan se Hannulta ryöstetty.
    Juttu alkaa olla jo liian paksua hyväksyttäväksi! H.

    VastaaPoista
  3. Kyllä tähän klubiin mahtuu muutama isokenkäinenkin. Mitä sitten jos on haukuttu jo ahneeksi ja tyhmäksi ? Mitä sitten vaikka media onkin jo "syytteet lukenut" jo etukäteen. Kyllä tästä sellainen herätys on tulossa rivikansalaiselle, että ei tämä pienemmällä metakalla tulisi huomattua, meinaan se kuinka epärehellistä toimintaa suomen oikeuslaitos harrastaa. Mukaan vain kaikki jotka kynnelle kykenee, kerran se vain kirpaisee.


    Ahne & Tyhmä
    / Pomppis

    VastaaPoista
  4. Kun tutustuin krp:n myymiin 15,00€ tietoihin papereihin,kuulustelu
    kertomuksiin ym.Sieltä nousi Hannun vastine päällimmäiseksi ja merkittäväksi. Avustajansa avulla
    otti kantaa jo viime kesänä niihin lukuisiin epäkohtiin ja suoranaisiin valheisiin, mitä papereihin
    on krp:n toimesta laitettu. Se seikka tulee yhä sel-
    vemmäksi, että tutkiva viranomainen päättää mikä on
    rikosta ja unohtelee muut seikat jotka johtaisivat
    vallan muuhun lopputulemaan.Ihan kuin näkymätön yhteys tilaajalta-krp-syyttäjä-tuomari-olisi olemassa.Eikä vaadi muuta heinäntekojärkeä.Miten on
    mahdollista ,että julkinen sana ei huomaa mitään ?
    Tai ei ole huomaavinaan.

    VastaaPoista
  5. tuohan on ihan linjassa aikaisempaankin, koska "tutkiva" viranomaistaho (krp) on jo esitutkinnan aikana jakanut kuulusteltavat asianomistajiin ja syytettäviin !!!! lienee turhaa kysellä millä perusteilla ko. jako on suoritettu, mutta kertoo kyllä kaiken tämän shown käsikirjoituksesta...lähinnä ihmettelen miksi koko teatteri pidetään Vantaan ko:ssa vaikka naruja nykii Oulun krp (missä on varmaankin myös tuomiotkin jo valmiiksi kirjoitettuna)...onnelamme oikeuslaitos on valitettavasti iso vitsi , joka ei valitettavasti ole pitkään aikaan hymyilyttänyt ketään

    VastaaPoista
  6. Olen läheltä seurannut kahden ihmisen oikeudenkäynti ketjun. Molemmat päätyivät törkeään oikeusmurhaan. Molemmissa selvästi piirteitä, ettei totuutta haettu, vaan toimittiin tarkoitushakuisesti. Myöhemmin käsiin saaduista papereista kävi ilmi, että voimaan jäi tuomio, joka oli päivätty jo paljon ennen kyseistä oikeudenistuntoa, jonka perusteella tuomio vasta olisi pitänyt antaa. ---Ja toinenkin prosessi oli teatteria, jossa tehtiin kaikki mahdollinen, ettei totuus tulisi esille. Ja siellä, missä totuus väkisinkin ilmeni, se jätettiin huomiotta.
    ---Toivottavasti wincapita-juttu paljastaa kansalaisille, mikä on oikeuslaitoksen tila Suomessa. Paljon kuultu sanonta: oikeuslaitoksen sijaan meillä on vääryyslaitos. Olisi jo aika kansalaisten reagoida. Olemmeko niin nöyrää ja rauhaa rakastavaa kansaa, että hiljaa vaieten luovumme perusoikeuksistamme? Hävettää olla suomalainen. H.

    VastaaPoista
  7. Onko KRP syyllistynyt TÖRKEÄÄN virkarikokseen antamalla valheellista ja harhaanjohtavaa tietoa julkisuuteen.

    Kaikki todisteet, jotka todistavat toiminnan olevan rehellistä on hävitetty kokonaan.

    -Panamalaiset treidausfirmat. Yritikö KRP "puhaltaa" näiden yritysten omaisuuden, kun väitti Panaman viranomaisille 200 miljoonan dollarin pyramidihuijjauksesta, johon KRP:n mukaan nämä yritykset osallistuivat.
    KRP:N MUKAAN ULKOPUOLISIA TREIDAUSFIRMOJA EI OLE OLLENKAAN (valehtelua mielestäni).

    - KRP:n mukaan toimivaa systeemiä ei ollut, vaikka heille asia on todistettu (valehtelua mielestäni). Osa jäsenistä käytti systeemiä, ja sai tuottoja "rumasti".

    -Lisenssipörssin olemassaolo on todistettu aukottomasti, mutta KRP:n mukaan lisenssipörssiä ei ole ollut (valehtelua mielestäni).

    Wincapitalle kuului sopimuksen mukaan 2000 € aloitusmaksuja (sign. järjestelmän käyttöoikeus+ liitt. maksu).
    Se tekee yli 20 miljoonaa (jäseniä yli 10 000).
    Tämän lisäksi lisenssipörssissä välityspalkkio.
    VALEHTELEEKO KRP TÄSSÄKIN ASIASSA, KUN EI TUO ASIAA ESILLE.
    Jos Wincapita, tai Hannu on nostanut vain muutaman miljoonan, niin he ovat jättäneet nostamatta heille kuuluvia tuottoja pitkälti yli 10 miljoonaa. IHMEELLINEN HUIJJARI.

    MINULTA JA TUHANSILTA SUOMALAISILTA ON MENNYT LOPULLISESTI USKO SUOMEN VIRANOMAISIIN.
    Sen on saanut aikaan pieni KRP:n tutkijaporukka, joka tekee mielestäni tietylle taholle tilaustyötä. Paljonko heille maksetaan???

    MUUTAKIN RIKOLLISUUTTA SISÄLTYY TUTKIMUKSEEN JA PALJON,
    ESIMERKIKSI JÄSENTEN OMAISUUDEN RYÖSTÄMINEN JÄÄDYTYSTEN NIMISSÄ, JA HEIDÄN LEIMMAAMISTA JULKISESTI RIKOLLISIKSI.
    (=> perheitä hajonnut, itsemurhia, yrityksiä konkurssiin, omaisuuksia pakkohuutokauppaan, pysyviä terveydenmenetyksiä jne).

    Korruptoitunut RikollisPorukka on mielestäni rakentanut tämän koko paskan, ja veronmaksajat maksavat viulut. HÄVETTÄVÄÄ VIRANOMAISTOIMINTAA

    VastaaPoista
  8. Olipas mielenkiintoinen Hannun video 2/2 ja Sallisen kirjan toinen luku.

    Saapa nähdä keiden kaikkien nimet jää kirjoihin ja kansiin.

    VastaaPoista
  9. Kuten sanottu, jäseniä on duunarista ministeriin. Jostakin syystä tähän julkaistuun listaan ei olla kelpuutettu lainkaan "ylemmän" tason kavereita. Meitä ns. normaaleja jäseniähän saa potkia päähän koska "meidän olisi pitänyt tietää" että tämä oli muka huijaus. Miten voidaan siis jättää leimaamatta nämä muut kaverit, Kuten Hägglund joka oli Nordea-Pankilta saanut vielä konsultaatiota (kyllä, mukana on pankinjohtajia ja PANKKIEN henkilökuntaa) että kannattaa muuten laittaa rahaa WinCapitaan ja saada summalle tuottoa. Tämä epäkohta on se mikä itseäni jurppii, saadaan syyllisää normaali veronmaksajaa, joka on saanut muutaman tonnin tuottoa,onkin aivan eri asemassa kun isokenkäiset.

    Tämä "olisi pitänyt tietää" totuus-olettama, on julminta mitä suomen media on saanut aikaan. Se tietenkin raukkamaisesti piiloutuu KRP:n taaksen kuin pikkulapsi ja sanoo että "isot pojat kertoo, että asia näin". Mutta, itse luotan 101% siihen suomalaiseen sananlaskuun, että valheella on lyhyet jäljet ja tämä Case WinCapita menee Suomen historiaan suurimpana taisteluna korruptoituneita virkamiehiä vastaan. Tämä asia on ollut tulossa jo jonkin aikaa, se vain vaatii näin paljon julkisuutta, että asia varmasti kaikille 5 miljoonalle ihmisille tulee jakeluun. Tässä maassa on tsaarin aikaisia lakeja, joita virkamiehet EIVÄT ITSE halua muuttaa. Valta turmelee.


    Mediahan voi sitten sammutella valot toimituksesta kun vahingonkorvaus oikeudenkäynnit on pidetty. Kannattaa nyt siis median räksyttää kaikki turhautumiset pois, ennen kuin sille laitetaan eduskunnan toimesta kuonokoppa. Tästäkin on jo merkkejä ilmassa.

    Niin, ennenhän sitä naurettiin sillekkin, että keskikaljaa saisi ostaa kaupasta...


    / Pomppis

    VastaaPoista