sunnuntai 7. marraskuuta 2010

600 epäiltyä on täyttä puppua

Kuvassa: KRP:n Maria Vuorivirta-Heikkinen

Perjantain mediamylläkän aikana KRP toi esille väitteen, jonka mukaan WinCapitan tutkinnassa on noussut perusteita epäillä n. 600:n henkilön syyllistyneen rikokseen.

Ulla Appelsinin ( syyttäjän vaimo ) Ilta-Sanomat tiedotti asiasta seuraavasti:

"Kokonaisuuden päähaaran tiedotustilaisuudessa paljastui perjantaina, että eri puolilla maata epäiltyjä on yhteensä noin kuusisataa. Suurinta osaa heistä epäillään törkeistä petoksista."

Kukaan muu kuin lapsenuskoinen ei voi vakavissaan ajatella, että yli 600 ihmistä olisi tahallaan tehnyt rikoksen tässä yhteydessä. Petosrikos pitää aina olla tahallinen. Petosrikokseen ei voi syyllistyä tahattomasti. 600 "roistoa" samassa sijoitusklubissa on yksinkertaisesti liian paksu väite.

En voi jälleen kerran olla mainitsematta, että Nordea suositteli ja sijoitti asiakkaidensa varoja tuomittuun Madoff-pyramidiin. Miksi Nordean päälle ei ole lyöty vastaavaa rikollista leimaa, kuin nyt on lyöty WinCapitaan suositelleiden rehellisten ihmisten päälle? Nordea selvästikin houkutteli ihmisiä sijoittamaan huijaukseen, ilmeisesti tahattomasti. Nordea sai taloudellista hyötyä toiminnastaan. Ei pankissa tehdä mitään ilman ylihintaisia palkkioita ja sen tietää meistä jokainen. Asiakkaat maksavat, kun ei muutakaan voi tehdä. Pitkäaikaisiin lainoihin koukuttaminen pitää kansan kurissa ja nuhteessa. Kaikkihan jo tietävätkin, että pankit pystyvät luomaan rahaa tyhjästä.

Riski ulkoistetaan täysin kuuliaisille ja niska limassa puurtaville asiakkaille. Pankkiirit käärivät valtavat voitot nykyisen rahapolitiikan ansiosta kansalaisten kustannuksella. Reilua vai mitä?

WinCapitaan sijoittaneet ovat perustellusti uskoneeet WinCapitan toiminnan olevan rehellistä toimintaa. Vastaavaan toimintaan ovat luottaneet jo monesti mainittu kenraali arvovaltaisine kavereineen sekä mm. pankinjohtajat ympäri Suomea. Miksi WinCapitan toiminta ei olisi voinut olla todellista?

KRP on tutkinut armeijansa avulla WinCapitaa jo yli kolmen vuoden ajan. On täysin epäoikeudenmukainen väite esittää, että yksittäisen rehellisen kansalaisen olisi pitänyt epäillä WinCapitan rehellisyyttä. KRP:n tutkijoilla on ollut käytännössä rajattomat resurssit ja vieläkin samoillaan metsän siimeksessä.

Milloin on sen aika, kun löysässä hirressä roikkuminen loppuu kaikilta rivisijoittajilta? On ollut koko ajan täysin selvää, että sijoittajat eivät ole kollektiivisesti syyllistyneet mihinkään rikokseen.

Löysässä hirressä roikottaminen ja mielikuvituksellisen epäillyn leiman korostaminen ovat julmaa ja todella epäinhimillistä toimintaa. Ihmisuhreja on jo nyt tullut tarpeettoman paljon. Onko tätä ihmisten kärsimystä tarpeellista jatkaa?

Kertauksena: Minkälaiseen tahalliseen ja järkevästi perusteltuun rikokseen nämä väitetyt 600 "epäiltyä" olisivat mahdollisesti syyllistyneet?

Hekin kaikki ovat syyttömiä kunnes toisin todistetaan.

24 kommenttia:

  1. TODELLINEN PYRAMIDI HUIJAUS...

    http://vilaurio.blogspot.com/2009/09/rahajarjestelmamme-on-pyramidihuijaus.html

    http://vilaurio.blogspot.com/2010/06/kaiken-tuhoava-raha-ja.html

    http://vilaurio.blogspot.com/2009/07/juutalainen-raha-suomen-tuho.html

    VastaaPoista
  2. KRP huijaa myös tässä, MVH ilmoitti että 20% sijoittajista oli/on voitolla. WinCapitan sijoittajia on yleisen tiedon mukaan 10.000 kpl. Nyt peruskoulumatikalla laskee niin eikös tuo luku voitolla olevista ole 2000 kpl eikä 600 kpl kuten MVH ilmoittaa. Miksi siis 1400 voitolla olevaa saa pitää rahansa ? Eikö heihin kohdisteta kyseenalaista leimaa KRP:n tiedoituksessa lainkaan. Vai ovatko he kenties jo sijoituksensa palauttaneet johonkin ? Kyllä nyt pitäisi pitää huomata että KRP jättää hommansa tekemättä jos 1400 voitolla olevaa ei kuulustella tai jotain siihen suuntaa.

    Yksi lystikäs asia näissä korppien pyramiidi-pirskeissä on jäänyt "vahingossa" huomiotta. Kun kaikki sijoittivat pääomaa WinCapitaan, niin miten ihmeessä se on mahdollista että kaikki saivat saman tuottoprosentin mukaan rahaa ? Aika huono pyramidi-peli jos ylhäällä tai alhaalla olevat saavat saman verran tuottoa pääomalleen.Olikos tämä sitten sellainen uudenlainen pyramidi, jossa KAIKKI voittaa !!

    No jotain positiivista kuitenkin KRP:lle. Saatiin edes pari syytettä, mutta kun on PAKKO mennä oikeuteen niin odotetaan saadaanko samanlaista sutta%sekundaa syyttäjältä kuten Tuusulassa kävi. Niille jotka eivät Tuusulasta tiedä, niin syyttäjä oli niin pallo hukassa, että arvon tuomarikin jo epäili syyttäjän juttua. Raukkaparalla kun meni ne virtuaalirahat ja oikeat rahat niin sekaisen että sekosi itsekkin jo mikä pallura kuului mihinkin. Syytteitä ei nostettu ja henkilöt pääsivät vapaalle jalalle.

    Ei ole helppoa olla syyttäjä.


    Pomppis

    VastaaPoista
  3. Miettikääpä tarkkaan tuota Hannulle luettua syytettä;
    Syyttäjien mukaan syyte törkeästä petoksesta perustuu siihen, että GiiClub, WinClub ja WinCapita -nimillä toimineen klubin toiminnasta ja sen tulojen muodostumisesta olisi annettu väärää tietoa suurelle määrälle jäseniä ja siten saatu heidät sijoittamaan klubiin rahaa.
    Sissus saatana,kolmevuotta tutkineet ja tuon saaneet aikaiseksi eihän tuo pidä sisällään mitään,jos kyseessä olisi kusetus kyllä syytteiden olisi pitänyt olla ihan erillaiset.Tuolla syytteellä hannulle saadaan kyllä sakkotuomio ja krp pesee vähän käsiään.
    On krp:kin tainnut huomata mistä on kyse ja pakko oli jotain keksiä.
    Eli lukeekaapa ajatuksella nuo syytteet...

    VastaaPoista
  4. Tuhannet WinCapitaan sijoittaneet ovat uskoneet suomalaisia viranomaisia ja muodostaneet kantansa sen mukaan. Krp on luvannut palauttaa rahat tappioita kärsineille. Mutta kun syytteet Kailajärvelle luettiin, niin viranomaisten tavoitteet kävivät selväksi.

    Kun Kailajärveä syytetään petoksesta ja hänet myöhemmin mahdollisesti tuomitaan, niin rahat voidaan palauttaa tappiolla oleville. Viisi tuhatta sijoittanut saisi takaisin 95% sijoituksestaan eli 4750 € ja tappioksi jäisi 250 €. Luvut perustuvat krp:n ilmoittamiin laskelmiin.

    Nyt Kailajärveä syytetään myös rahankeräysrikoksesta. Sen syytteen perimmäinen peruste löytyy rikoslain 10 luvusta. Rahankeräysrikoksessa kaikki rahat tuomitaan valtiolle.

    Kun niille tuhansille rahansa menettäneille selviää, että virkamiehet yrittävät "anastaa" kaiken valtiolle, niin saattaa nousta meteli. KRP on pitkään tiennyt tarkkaan missä noin 95% varoista on, mutta ei ole tehnyt mitään kerätäkseen rahat. Osa on takavarikoitu, mutta miksi vain pieni osa.

    Samaan aikaan on luotu mielikuvaa Kailajärvestä joka vei sijoittajien rahat. Kailajärvelle ei jäänyt käytännössä mitään. Kaikki mikä tuosta noin sadan miljoonan potista puuttuu on mennyt kuluihin ja pieni osa Kailajärven eväisiin.

    VastaaPoista
  5. Wincapitan jäsenet ovat kaikki tasavertaisia sijoittajia ja jokaisella on täytynyt olla sponsori, koska ilman sponsoria ei päässyt mukaan. (Näinhän kaikissa verkostofirmoissa toimitaan). Kaikki jäsenet ovat toimineet samojen wincapitan antamien sääntöjen mukaan. Siis kaikki ovat yhtä syyllisiä tai yhtä syyttömiä. (Eroja on vain sijoitussummissa. Suurilla sijoituksilla sai suuria voittoja , vastaavasti pienillä summilla sai pieniä voittoja.) Niinhän se on kaikissa jijoitusfirmoissa. Eri asia on, jos joku on rikkonut wincapitan sääntöjä! Mutta se lienee asianomistajarikos. Vai lähteekö yleinen syyttäjä syyttämään sitä, joka on mahdollisesti rikkonut wincapitaa vastaan?? H.

    VastaaPoista
  6. >Sissus saatana,kolmevuotta tutkineet ja tuon saaneet aikaiseksi eihän tuo pidä sisällään mitään,jos kyseessä olisi kusetus kyllä syytteiden olisi pitänyt olla ihan erillaiset.Tuolla syytteellä hannulle saadaan kyllä sakkotuomio ja krp pesee vähän käsiään.

    Miten tuolla perusteella saadaan edes sakkotuomiota aikaiseksi Hannulle, jos muutamat 12000 ihmisistä eivät ole toimineet ohjeiden mukaan.
    Tuollaisen 12000 ihmisen valvominen ei ole mahdollista kuin Jumalalle.

    Kevyttä todella kevyttä on syyttäjien touhu, mutta taasen mennään noillakin vuoden 2011 puolelle, että heilahtaa!

    VastaaPoista
  7. Kuinka voidaan niinkin "korkealla" tasolla kuin KRP ja yleinen syyttäjä olla tietämättömiä yleisistä ja normaaleista, vuosikymmeniä käytössä olleista markkinointitavoista? Verkostomarkkinoinnin käytön räjädysmäisen kasvun ja kansainvälistymisen on mahdollistanut netin käyttö. Netti ja verkostofirmat ovat kaikkien "tavallistenkin" ihmisten ulottuvilla. LEIKITÄÄNKÖ tässä tapauksessa tietämätöntä? Toivottavasti puolustuksella on keinonsa, millä estää ns "oman kokoonpanon" tuomaritoiminta! Jos "oma kokoonpano" pääsee päättämään, sillä on laillinen valta käyttää mielivaltaa. H.

    VastaaPoista
  8. Tämä asiaan hyvin perehtyneiden oikeusoppineiden kommentti kertonee kaiken tutkinnan ja tutkijoiden tasosta.
    ----------------------------------------------
    Myös tapausta seuranneiden oikeus-oppineiden mielestä julistetut syytteet ovat täysin mielikuvitukselliset. Heidän mielestään asioiden selkeä käsittely käräjäoikeudessa tulee näyttämään toteen sen, että kysymyksessä ei ole ollut väitetty lainvastainen ns. pyramidipelitoiminta.
    ---------------------------------------------
    Järjestetyssä mediatilaisuudessa rikottiin törkeästi syyttömyysolettamalakia, joka sanoo mm. että esitutkinan, syyteharkinnan ja oikeudenkäynnin aikana ei pidä asiattomasti pyrkiä vaikuttamaan tuomioistuimen ratkaisuihin eikä ottaa kantaa ennakolta syyllisyyteen. Tätähän tilaisuus mitä räikeimmin palveli ja oli varmasti tarkoituksellisesti ennakolta suunniteltu. Toiminta rikkoi syyttömyysolettamalakia 7 §
    EIT:n 6 artikla 2 kpl sekä YK:n ihmisoikeusjulistuksen 11 artiklaa

    Oikeat rikolliset löytyvät muualta, mutta heitä ei valitettavasti saada vastuuseen, koska virka suojelee näitä paatuneita rikollisia.
    Lisitsynin yritystoiminnan tuhonneet rikolliset ovat vieläkin vapaalla, eikä heitä vastaan edes ole nostettu syytteitä, koska virka-asema suojaa heitä TÄSSÄ MAASSA, MIKÄ ON OIKEUSVALTION IRVIKUVA.

    VastaaPoista
  9. KRP:n tutkijoille tämä prosessi on ihan hyvä.
    Tekemällä tätä täysin tyhjänpäiväistä lumetutkintaa he työllistävät itsensä, ja saavat nauttia hyvää palkkaa eläkeikäänsä asti tekemättä mitään oikeaa ja tuottavaa työtä.
    Välillä tutkintaa laajennetaan, ja keksitään uusia rikollisia, niin kyllä työsarkaa riittää.

    Ammattijuristi selvitti asian perusteellisesti parissa kuukaudessa.
    KRP ei ole vielä edes päässyt alkuun.
    KRP:n tiedotteissa on ollut koko ajan MINUN MIELESTÄNI ristiriitaisuuksia, ja valheita.
    Miksi Esim. R. Hentunen ei saanut syytettä.
    KRP:llähän on pitänyt olla vahvat todisteet Riston osallisuudesta, tai JOKU HARRASTI törkeää valehtelua Thaimaan viranomaisille. Onko esim. ulkoministeriö oikaissut nämä valheet Thaimaan viranomaisille.
    MITÄÄN TODISTEITA/NÄYTTÖJÄ RISTOA VASTAAN KRP EI LÖYTÄNYT. EI EDES MITÄÄN PERUSTETTA "SYYTÄ EPÄILLÄ" MANTRAANSA.
    Koko prosessin tarkoitus oli vain pitkittää tutkintaa tarkoituksellisesti.
    Tämäkin osoittaa, että KRP ei välitä mitään ihmiskohtaloista, ihmisoikeuslaista,eikä muistakaan lakipykälistä.
    Onko KRP syypää yli 10 ihmisen kuolemaan, perheiden eroamisiin, yritysten konkursseihin ja pysyviin sairastumisiin.
    KRP on niin kallis laitos (KOPLA) veronmaksajille, että se pitäisi lakkauttaa välittömästi.
    HK:n kansainvälinen etsintäkuulutus oli suorastaan ratkiriemukas kohellus.
    KRP tiesi koko ajan, missä Hannu oli, ja KRP kuunteli koko ajan Hannun puheluja.
    MIKSI PITI TEHDÄ OIKEIN NÄKYVÄ ETSINTÄKUULUTUS JA LEVITTÄ SE JOKA MEDIAAN.
    Valehdeltiinko Ruotsin viranomaisillekkin.

    lÄHIVUOSINA ON RUUHKAA EIT:SSÄ.

    VastaaPoista
  10. Tapaus Wincapitan tutkinnan aikana on löytynyt ainakin yksi huijaustapaus.
    Rikosilmoituksen tehneitä on mielestäni huijattu viranomaisten taholta ja jopa vielä törkeästi.
    Tiedän jäseniä jotka olisivat tehneet rikosilmoituksen ja korvausvaatimuksen vasta sitten jos siihen olisi pääjutun oikeus käsittelyn jälkeen aihetta.Mutta nyt KRP:n tekemällä markkinointikampanjalla: "rikosilmoituksen tekemällä syyttäjä ajaa sinunkin korvasvaateet ja tulet saamaan tappiosi takaisin",johdettiin hyvin suuri joukko jäseniä harhaan viranomaisen toiminnan johdosta.
    Tämä jos mikä on mielestäni TÖRKEÄÄ.
    Mitäs sitten,jos rikosta ei olekkaan?
    Todennäkoisesti jos sama tyyli jatkuu ja miksei jatkuisi,niin KRP tekeekin näistä huijaamistaan jäsenistä syypäitä,toteamalla mitäs teitte turhan ilmiannon.
    Rikosilmoituksen tehneet pitäkäähän huoli itsestänne,että teitä ei enää huijata.
    Ja on se muuten ihmeellistä kun tätä huijausta ei media ole uutisoinut.

    VastaaPoista
  11. Eipä tuo sopulilauma(toimttajat) edes perjantaisessa tiedotustilaisuudessa
    kyseenalaistaneet mitäään mitä krp tiedotti.Saatanan vellihousut,uskovat kaiken
    mitä krp suoltaa vai eivätkö uskalla kysyä.

    VastaaPoista
  12. Huomatkaa että tuo 600 henkilöä on EPÄILTYNÄ petoksesta, ei se tarkoita että ovat syyllistyneet sellaiseeen. Vasta tutkimukset ja oikeudenkäynnit sen näyttää. Siten tuo uutinen on ihan oikein.

    VastaaPoista
  13. Hyvä huomio yllä, KRP tiesi n. kahta kuukautta ennen Hannun olinpaikan, puhelinnauhoja on soitettu kuulusteluissa. SILTI heidän piti julkaista etsintäkuulutus ja OIKEIN KUVAN KANSSA! Onko tuo muuten sallittua? Mitä sanoo siihen Ihmisoikeusartiklat ja muu laki? Uskon, että Hannun kannattaisi nostaa tuosta meteli. Tuo on tehty häpäisytarkoituksessa ja on varsinkin vapaamuurareiden käyttämä tapa häpäistä ihminen.

    VastaaPoista
  14. http://www.suomitv.fi/uutiset/valtionsyytt_j_wincapita_esitutkinta_historian_laajin_katso_video

    tälläistä tänään.
    haastattelussa unohdettiin kysyä, että mitä sit tehdään jos kaikki syytteet on perusteettomia?!
    jos toimittaja on noin rohkea, luulis nyt kysyvän samaan latuun kaikki muutkin tärkeät asiat.
    sekin(toimittaja) olettaa, et joku syyte 100 varmasti pitää.

    VastaaPoista
  15. Olisipa hauska myös kuulla moniko on perunut jo tekemänsä rikosilmoituksen ja kun on ollut perumassa sitä, niin minkälainen on ollut poliisien vastaanotto asialle.
    Mielellään kuulisin sellaisia kommentteja täälläkin.

    VastaaPoista
  16. Saisikohan tulevaan oikeusistuntoon EIT:n puolueettoman tarkkailijan? Ihan vaan siltä varalta, ettei oikeudenkäynti ole puolueeton. Syytä epäillä kynnys on ylittynyt todennäköisin syin.
    Itseäkin kiinnostaisi nähdä tämä sirkus finlandia. Esillä on mm höpöjä puhuva appelsiini.

    VastaaPoista
  17. ONKO suomi JUUTALAISTEN LUVATTU MAA?

    Kaksi kertaa olen yrittänyt laittaa tämän Uuteen Suomeen (omaan blogiini). Molemmilla kerroilla poistettu "ilman varoitusta". Kysymys on kuitenkin minun omasta henkilökohtaisesta blogistani. Kirjoitan puhtaasti "omaan laskuuni" ja omalla nimelläni. Kyllä tässä nyt sananvapautta rajoitetaan ja törkeästi. Eikä tässä kirjoituksessa ole rivikansalaiselle edes mitään ihmeellistä. Suurin osa tulkitsee tämän omasta aivopesustaan käsin pelkäksi antisemitismiksi tms. Kyllä tämän kirjoituksen poiston takana on joku, joka ymmärtää asian syvällisemmin. Joku, joka toimii eliittijoukon "portin vartijana".

    Tässä kirjoitus mun toisesta, vanhemmasta blogista (siellä saa todennäköisesti olla rauhassa):
    http://janikuusela.vuodatus.net/

    t. Jani

    VastaaPoista
  18. Rikostutkinnassa on monia kummallisia piirteitä. Itse olen kummastellut eniten Kailajärven pidättämisen kanssa viivyttelyä. Viranomaisilla on ollut koko ajan tieto missä Kailajärvi milloinkin liikkuu. Kuitenkin odoteltiin yli yhdeksän kuukautta. Mihin tämä aika tarvittiin?

    VastaaPoista
  19. Viranomaistie rahojen takaisin saantiin voi olla vaikeaa. Tuttu laittoi "sponsorinsa" kautta 3 000€ tuohon aikoinaan ja kun homma laukesi käsiin muutaman viikon päästä ei rahoja enää saanut mistään.

    VastaaPoista
  20. Syytä epäillä lukumäärää!!! Ensin tulisi selvittää, onko KRP:ssä ja Oulun vankeinhoitolaitoksessa edes yhteensä 600 palkkaa nostavaa henkilöä ???????

    VastaaPoista
  21. "Rikostutkinnassa on monia kummallisia piirteitä. Itse olen kummastellut eniten Kailajärven pidättämisen kanssa viivyttelyä. Viranomaisilla on ollut koko ajan tieto missä Kailajärvi milloinkin liikkuu. Kuitenkin odoteltiin yli yhdeksän kuukautta. Mihin tämä aika tarvittiin?"

    Tuona aikana yritettiin selvittää, että missä jäsenten rahat ovat, jotta voitaisiin ryöstää/jäädyttää "rikollisena rahana".
    Siksi kuunneltiin Hannun puheluja kuukausikaupalla.
    Mikään muu peruste ei ole uskottava.

    VastaaPoista
  22. Samalla saatiin suurelle yleisölle luotua ja vahvistettua harhakuva, että Hannu pakenee rahojen kanssa. Näi puolustuksella on vaikeuksia saada tuo kuva oikenemaan. Siis "tahon" ja median yhteispeliä Hannun ja capitan tuhoamiseksi. H.

    VastaaPoista
  23. JOS vastapuoli (kuka lienee) on päättänyt ottaa vääryydellä ja viekkaudella wincapitan rahat valtiolle (ja 35% rahasta tutkijoille verovapaana jaettavaksi), niin kukapa sen voi estää. Ottihan "ne" 90-luvun laman aikanakin tuhansilta suomalaisilta kodit ja firmat. Eikä kukaan voinut mitään. Ei tapahtunut edes minkäänlaista järjestäytymistä asian tiimoilta.
    Luultavasti Hannua mukamas takaa-ajettiin melkein vuosi, että saatiin hänet näyttämään pakenevalta rikolliselta. H.

    VastaaPoista
  24. http://janikuusela.puheenvuoro.uusisuomi.fi/51662-kun-pieni-eliittijoukko-suomen-osti

    http://janikuusela.puheenvuoro.uusisuomi.fi/51891-kenen-kuorossa-laulat

    VastaaPoista