tiistai 20. heinäkuuta 2010

MTV3 uutisoi WinCapitan pääjutun esitutkinnan päättymisestä 28.6.2010


Salla Vuorikosken tekemä uutisjuttu oli taas hyvin tyypillistä Sallaa. MTV3:n uutisissa julkaistu video oli raavittu kokoon irto-osista, jotka eivät saumattomasti liittyneet toisiinsa. kyseisessä jutussa tuotiin esille WinCapitan esitutkinnan päättyminen, haastateltiin KRP:n tiedotustoiminnasta vastaavaa Maria Vuorivirta-Heikkistä, näytettiin WISH WinCapita Oy:n hallitus ja esiteltiin monenlaisia väitteitä.

On käsittämätöntä, että KRP käytti pääjutun tutkintaan virallisesti lähes kolme vuotta ja päättelyketjut ovat olleet niinkin heikkotasoisia koko esitutkinnan ajan.

KRP:n Maria Vuorivirta-Heikkinen toteaa jälleen soperellen, että WinCapita ei käynyt valuuttakauppaa. Koomista tässä on se, että KRP käytti tämän faktan selvittämiseen vuosia, vaikka WinCapita ilmoitti tämän samaisen tosiasian jo vuonna 2007 julkisesti omilla verkkosivuillaan.


Mitä siis tutkittiin kokonaista kolme vuotta? KRP järjesti sensaatiotoimittajien kanssa valtavan sirkuksen WinCapitaa mustamaalatakseen ja hakeakseen oikeutusta tutkinnan venymiselle. Kertokoon joku, miksi verovaroja haaskattiin miljoonia tällaiseen lumetutkintaan?

MTV3 kirjoittaa jutussaan mm. seuraavaa: "Keskeisten kumppanien saaminen Suomeen oli iso ponnistus." Kysynkin, ketkä olivat nämä keskeiset kumppanit? Olihan jutun toimittajilla tiedossa, että KRP hölmöili pahasti julistaessaan Hentusta ja Martiskaista WinCapitan päätekijöiksi. Samaan hölmöilyyn osallistui toki myös MTV3 itse. Samanlaista puuhastelua ja amatöörimäisyyttä on siis havaittavissa monessa leirissä.

Kuopion erikoismies Pekka Kantanen totesi jo taannoin, että Googlesta selviää paljon asioita. En siis vieläkään ymmärrä mikseivät WinCapitaa ja valuuttakauppaa mustamaalanneet tahot hyödyntäneet Googlea omassa tutkinnassaan. Olen myös saanut tietooni, että Kantasen omassa tuttavapiirissä on WinCapita -sijoittajia. On siis olemassa sellainenkin vaihtoehto, että Pekan omat kaverit eivät täysin luota Pekan oppeihin. -Miksiköhän eivät?

Toimittaja Vuorikosken jutussa esitellään WinCapita rikollisessa valossa. Väite, että WinCapita ei käynyt valuuttakauppaa, ei vielä tee sijoitusklubin toiminnasta rikollista. WinCapitaan sijoittaneet jäsenet sijoittivat lisensseihin. Onko toimittajien etulinja perehtynyt klubin tarjoamiin lisensseihin? Mikä on lisenssi ja mitä lisenssillä sai?

Korostan vielä, että jäsenten varoilla käyty valuuttakauppa ei ole merkityksellinen tarkasteltaessa WinCapitan laillisuutta. Tämä tosiasia on monelle täysin ylivoimainen hyväksyä. Perustiedot on kuitenkin oltava hallussa, jotta WinCapitan toimintaa voi oppia ymmärtämään. WinCapitan tarjoama signaalijärjestelmä oli täysin toimiva tuote ja tätä faktaa on moni yrittänyt väittää muuksi.

Salla Vuorikoski sotkee ja yhdistelee asioita omien intressiensä mukaisesti. On selvästi myös Sallan etu, että huhujen pohjalta aloitettu ajojahti saisi edes jonkinlaisen hänen kannaltaan myönteisen lopun. Salla lähti soitellen sotaan, julistamalla pyramidia ja lietsomalla suurta yleisöä WinCapitaa vastaan. Salla sai huhujen varaan rakennetusta jutusta itselleen Lumilapion. Toivottavasti Lumilapiolle on käyttöä tulevana talvena.

Toimittajat ovat päättäneet, että WISH WinCapita Oy on pitkälti sama kuin sijoitusklubi WinCapita. Lehtijuttuja voi tehdä heikoilla perustiedoilla ja vilkkaalla mielikuvituksella. Salla puhuu mm. viidestä epäillystä ja nostaa jutussaan esille seuraavat henkilöt kasvoineen: Hannu Kailajärvi, Jussa Kärkkäinen, Jukka Lusenius, Kai Tanninen ja Pauli Tamppari.


Olen saanut tietooni, että uutisissa näytetty WISH WinCapita Oy:n hallitus ei ole epäiltynä WinCapitan pääjutussa. Miksi Salla painaa päälle ja haluaa mustamaalata rehellisen suomalaisen osakeyhtiön toimintaa? Toivottavasti lain koukerot ovat Sallalla hallussa.

MTV3:n julkaisema uutisointi on ollut häpeällistä koko WinCapita -vyyhdin ajan, kuten blogin lukijat hyvin tietävät. Odotan suurella mielenkiinnolla tulevia tapahtumia.

MTV3:n julkaisema uutinen on luettavissa osoitteessa: http://www.mtv3.fi/uutiset/wincapita/index.shtml/arkistot/rikos/2010/06/1149434

12 kommenttia:

  1. Maria Vuorivirta-Heikkinen taitaa olla nykyisin WinCapita-jutun tutkinnanjohtaja. Eikös Seppo Rautava jäänyt eläkkeelle tai sellaisesta oli puhetta julkisuudessakin. Huvittaa on tosiaan Wish WinCapitan hallituksen jäsenten koplaaminen samaan kohtaan viiden pääepäillyn kertomisesta, Salla ei tosiaan tunnu ajattelevan aivoillaan vaan jollain muulla, vahvistaa kovasti stereotypiaa blondeista. On huvittanut tuo WinCapitan valuuttakauppa tai sen käymättömyys. Valuuttakauppamarkkinoilla on yksi tärkeä perussääntö joka pätee laajalti, yritykset voivat tehdä valuutta-kauppaa ainoastaan omilla varoillaan, jokainen joka on yrityksen nimissä tehnyt valuutta-kauppaa tietää sen, ei WinCapita tai joku sen taustayhtiöistä voinut tehdä valuuttakauppaa jäsenten varoilla on yksiselitteisen selvää. WinCapita ei voinut muutenkaan tehdä valuuttakauppaa koska klubi ei ollut juridinen taho. Valuutta-kauppatilin omistaja tietenkin voi valtuuttaa jonkun muun tahon tekemään puolestaan kauppaa jollei itse osaa. Tietenkin klubin kautta tehtyihin sijoituksiin tuli ilmoitettujen tietojen perusteella lisäarvoa valuuttakaupasta, mutta sitä asiaa ei mainittu kuka sitä valuuttakauppaa teki ja missä. KRP:llä on ollut täysin mahdoton tehtävä selvittää onko valuuttakauppaa tehty koska he eivät tiedä mikä taho sitä on tehnyt ja missä.

    VastaaPoista
  2. Tulee taas kallis lasku veronmaksajille.
    Kohta on EIT:ssä ruuhkaa, koska suomen oikeuslaitos
    ei kykene ratkaisemaan tätäkään asiaa lakipykälien mukaisesti, kuten ei monia muitakaan asioita.

    Aiheettomista jäädytyksistä tulee jättilasku.
    Mainittakoon, että moni jäädytetty kohde on arvioitu vain murto-osaan todellisesta arvosta.
    Esim. omalla tontilla järven rannalla oleva hirsimökki on arvioitu muutamaksi tuhanneksi euroksi.
    Todellinen arvo on yli 10-kertainen, kuin KRP:n määräämä arvo.
    Korvauksvaatimusten lähtökohtana tulee olemaan jäädytetyn omaisuuden käypä arvo, eikä suinkaan KRP:n määrittelemä mitätön arvo.
    Paljonko valtio joutuu maksamaan korvauksia jäädytysten takia konkurssiin menneistä yrityksistä.
    Nevän ovat aiheutuneet viranomaisten lainvastaisista toimenpiteistä.

    On mielenkiintoista seurata, että kuinka suureksi EIT määrittelee valtion rikollisin toimenpitein konkurssiin ajetun yrityksen arvon.

    Miksi poliisijohto tai ministeriö ei puutu asiaan??
    Onhan viranomaisten valehtelusta varmat todisteet.
    Yli 10 000 henkilön omaisuuden ryöstö ei kuitenkaan tule onnistumaan EDES SUOMEN VALTIOLTA.

    VastaaPoista
  3. "Poliisin mukaan esitutkinnassa on selvitetty, ettei sijoitusklubin toiminnan aikana ole tehty tuottoisaa vedonlyöntitoimintaa tai valuuttakauppaa, josta olisi saatu jäsenille varoja maksettavaksi niin sanottuina tuottoina".

    Niin, ei tuottoisaa, vaan ERITTÄIN TUOTTOISAA.
    Missä ei ole tehty, vai eikö missään ole tehty?

    Marian ja Sallan jutut on yhtä irrallisia kuin Aku Ankasta ja Mustanaamiosta irrotetut repliikit; järjellinen kokonaisuus puuttuu, kun juttua harsitaan kasaan toisiinsa kuulumattomista osista.
    Vuorivirran valehtelu näkyy hyvin noissa videoklipeissäkin. Tuskainen ilme vaihtuu helpotukseen, kun saa laskettua suustaan osatotuuden, jonka tietämätön kansa ymmärtää väärin. Miksi niin pitää toimia?

    VastaaPoista
  4. Ihemettelen vain miksi tuota samaa naista retuutetaan mediassa toistamassa asiaa jonka klubilaiset ovat tienneet jo ainakin vuodesta 2007. Vuorivirta-Heikkisellä melkein jo itku tuli silmään, sen verran paniikissa näytti olevan. Ovat sitten vissiin huomanneet että tuli mokattua ja uhraavat sitten Vuorivirta-Heikkisen tyhmillä lausunnoillaan.

    Onneksi kuitenkin Salla pitää huolen siitä, että kaikki taatusti muistavat tästä jutusta sen olennaisen: Viranomaisten epäoikeudenmukaisuuden ja että kansalaiset nähdään vain kulutushyödykkeinä, joiden ainoa tehtävä on palvella virkamiehiä sekä virastoja. Vähän niin kuin Pohjois-Koreassa...

    / Pomppis

    VastaaPoista
  5. Alla oleva tosiasia todistaa sen, että olemme WinCapitan osalta menossa kohti vuosikausia kestävää oikeusprosessia, mitä kaiken tason Suomalaiset viranomaiset tulevat tukemaan ja pitkittämään. Syykin on selvä miksi näin tullaan toimimaan. Ne viranomaiset ketkä ovat tämän WinCapita sotkun hölmöyttään keittäneet, ovat siiryneet eläkkeelle siinä vaiheessa, kun totuus vihdoin ja viimein asiassa paljastuu.
    Onhan tuo alla oleva karmeeta luetavaa! 13 vuotta on pitkitetty asiaa viranomaistoiminnoin vain siitä syystä, kun on tiedetty, että ollaan asiassa värässä ja tehty virheellisiä päätöksiä ja vielä tarkoituksella ja aivan tahallaan.
    On pelottavaa huomata, kun joku huomaa ja erehtyy puttumaan virkamiesten tekemiin todella törkeisiin virheelisyyksiin ja uskaltaa tuoda ne esiin. Tuomio on kova, karu, raaka ja tosi julma ja sitä tehtäsessä on tiedetty, että se on väärä. Silti sitä kaikki viranomaiset ovat tukeneet. Ikinä ei olisi asia oiennut mikäli emme olisi liittyneet EU:hun. Arvata vain saataa kuinka paljon näitä on jäänyt oikaisematta!
    Seurataan mielenkiinolla miten noille virheellisen päätöksen tehneille virkamiehille tulee käymään!


    - EIT kumosi rovaniemeläisen entisen verotarkastajan, veroasiantuntija Liisa Mariaporin saaman kunnianloukkaustuomion hänen vuonna 1998 julkaistusta Verottaja tappolinjalla -kirjastaan.

    EIT jakoi poikkeuksellisen kovaa kritiikkiä suomalaisille tuomioistuimille sen johdosta, että Mariapori oli tuomittu vankeusrangaistukseen, vaikkakin ehdonalaiseen, sananvapautensa käyttämisestä.

    Suomen valtio tuomittiin korvaamaan Mariaporille aineellisista kärsimyksistä ja henkisistä vahingoista yhteensä noin 50 000 euroa.

    Tämän lisäksi Mariapori aikoo hakea tuomion purkua oikeudenkäyntiprosesseista. Hän on joutunut maksamaan oikeudenkäyntikuluja ja vahingonkorvauksia yhteensä 60 000 euroa.

    - Nyt ensimmäistä kertaa Suomen oikeuslaitos joutuu purkamaan tuomioni. Minun oikeustajuni mukaan nyt pitäisi tuomita ne verotarkastajat sekä ne oikeuslaitoksen edustajat, jotka ovat tehneet laittomia päätöksiä. Vasta silloin voidaan puhua oikeuslaitoksesta, hän alleviivaa.

    13 vuotta kestäneet oikeudenkäyntiprosessit antoivat hänen otsaansa syyllisen leiman.

    "Suomi ei ole oikeusvaltio"

    Mariaporin mielestä Suomi ei ole vieläkään täysin oikeusvaltio. Hän onkin jättänyt aihetta käsittelevän väitöskirjan Vaasan yliopistoon huhtikuussa.

    - Väitöskirjan aihe on "Pienyrittäjän oikeusturva verotuksessa todellisuudessa". Päädyin siihen, että oikeusturvaa ei vieläkään ole. Väitöskirjassani myös todistan, että Suomi ei ole vieläkään

    Käykä katsomassa koko juttu EOK:n sivuilta.
    www.eok.fi

    VastaaPoista
  6. Kyllä MVH on ollut ennenkin välillä yksi niistä tutkinnanjohtajista ja jos nyt itkua pusertaa ja kasvoistakin jo näkyy kärsimys, niin ei aina ole niin ollut, vaan lausunnot alkuvaiheessa olivat aika napakoita, kun kuvittelivat vielä silloin painavansa capitalaiset maanrakoon, mutta nyt on sitten ääni värinällä ja eivät oikein edes tiedä kohtaloaan, mutta aavistelevat, että tulipahan mentyä takki auki, mutta tulikin kova vastaan.

    Mihis muuten Sallan mahtipontisuuskin on kuivunut?:)

    VastaaPoista
  7. Voin sanoa, että meitä Wincapitalaisia ei voi
    KRP, eikä ministeriöt lannistaa.
    Olemme porukkana vahva, ja meidän kollektiivinen tietotaito on valtava.
    Valitettavasti SUOMI menettää meidän tietotaitomme ulkomaille.
    SUURI JOUKKO JÄSENISTÄ MUUTTAA ULKOMAILLE,
    Kuten minäkin innovatiiviseni keksintöineni, jotka työllistävät tulevaisuudessa muita, mutta ei suomalaisia.

    VastaaPoista
  8. Joo, oikeastaan käy sääliksi tuo Maria. Isot raavaat miehet ovat hiljaa taustalla. Esim. Rautavalta ei juuri lausuntoja ole julkisuuteen saatu vaikka hän on/oli? käsitykseni mukaan yksi Krp:n "pääsäätäjä" tässä jutussa.

    Jutun alussa oli moni miespoliisi äänessä ja ihmettelen muutamia esim. Ari Soronen ja alussa useinkin lausuntoja antanut poliisi Kari Pakanen. Puhumattakaan Sisäministeriön Jouni Laihosta, jonka minä lasken myös poliisiksi.

    Tässä jutussa on tosi paljon ihmeellisyyksiä ja viranomaisten valheita aikatauluista yms. Näitä ja muita ihmeellisyyksiä olemme saaneet tästä Columbon blogista lukea ja pähkäillä.

    En nyt muista yhtään aikataulua, joka julkisuudessa on ollut, että se olisi pitänyt paikkansa edes vaikka se on annettu tosi ympäripyöreästi esim. talven aikana, näillä lumilla ja vaikka mitä muuta vastavaa.
    Ensimmäinen olikohan Sorosen antama aikataulu on jo yli puolitoista vuotta ylittänyt aikataulun. Vaikka se olisi arvio, niin heittää silti todella pahasti.

    Olisko se hyvä jos Maria sanoisi suosiolla, että noin 5-16 vuoden kuluttua asia on ratkaistu, jos ei muualla niin EIT:ssa? Silloin ei tarvitsisi tätä osaa asiassa pähkäillä ennenkuin tuo aikamääre tulee täyteen.
    Joka tapauksessa ainakin osa loppuratkaisuista todennäköisesti puidaan muualla (EIT) viranomaisten jääräpäisyyden vuoksi. Niin se vaan valitettavasti on niin monessa jutussa Suomessa.

    tth

    VastaaPoista
  9. Tämmöistähän tämä on.... http://areena.yle.fi/video/1108025 http://areena.yle.fi/video/1108009

    VastaaPoista
  10. Joo, nuo aikataulut tutkinnan etenemisestä eivät ole olleet likimainkaan kohdallaan ja niistähän löytyy todisteita helposti.

    Koomisinta on kuitenkin, että mm. M V-H on kuitenkin silmää räpäyttämättä kertonut julkisuuteen lukuisia kertoja röyhkeästi, että tutkinta on edennyt ripeästi???

    Aikamoista ihmisten ajattelun aliarvioimista, jota voi nimittää valehteluksikin ihan perustellen heidän omillakin aikaisemmilla arvioillaan.

    Kun suoraan ja rehellisesti sanotaan, niin tukimukset ovat edenneet niin huonosti kuin ne yleensä pahimassa tapauksessa voivat edetä ja tiedotukset toiminnasta ovat olleet lähinnä asiaa sekoittavia, jolla on aiheutettu ihmisille jopa lopullisia vaurioita, joiden korvaamisista puhutaan vielä vuosia.

    Oli todellakin paljon parempi valinta lopettaa tiedottamiset lähes kokonaan, kuin yrittää tiedottaa asioista mistä ei mitään ymmärrä.(lue ei haluakkaan ymmärtää)

    VastaaPoista
  11. Ei käy yhtään vattuveeheikkistä sääli. Se on totta, että miehet istuvat naisten leveillä takamuksilla yleensä tuleen joka puolella vrt. sisäministeri Holmlund, oikeusministeri Brax. Naiset itse ovat ulkona kuin lumiukot keskustelun aiheista esim. Brax käänteli taannoin vain kiviä televisiokeskustelussa kun olisi pitänyt ottaa kantaa talousrikosten pituuteen ja ihmisten elämän tuhoamisasioihin oikeudenkäyntien pitkittyessä. Miehet valitsevat marioniteikseen tyhmiä kunnianhimoisia naisia (yleensä nuorehkoja), joita voivat sitten mielin määrin ohjailla - varsinkin tulenaroissa tilanteissa naiset ovat Valttia ja suojaavat konnia/miehiä ja joutuvat vastuunkantajiksi (Alho).

    VastaaPoista
  12. KRP:n toiminta on todella säälittävää. Kaikista typerintä on tähän asti ollut se, kun pestasivat jonkun talousasiantuntijan osoittamaan WinCapitan olleen kykenemätön suuriin tuottoihin lausunnollaan valuuttakaupan olevan ns. nollasummapeliä. Esim. johdannaiskauppa on myös nollasummapeliä, eikä kukaan ole kuitenkaan vielä kiistänyt (koska ei tietenkään pysty) johdannaismarkkinoilla tehtävän satojen prosenttien pikavoittoja. Ihmeellistä kyllä tätä eivät ole kiistäneet edes KRP:n netissä toimivat idiootin tasolla olevan provokaattorit (Cluso, Ada Flink ja mitä kaikkia näitä nyt onkaan).

    VastaaPoista