sunnuntai 4. heinäkuuta 2010

KRP valehteli aiemmin Hentusen ja Vyölaukkumiehen aseman


KRP:n Maria Vuorivirta-Heikkinen on lukuisissa yhteyksissä korostanut, että KRP on onnistunut hyvin omassa tiedotustoiminnassaan WinCapitaan liittyen. Koomiseksi Marian lausunnot tekee se, että hän itse vastaa KRP:n tiedottamisesta. Mitä sanookaan vanha suomalainen sanonta itsensä kehumisesta? Ei varmasti ainakaan mitään hyvää.

Valehteleminen on todella rumaa, mutta Maria näyttää pitävän itsellään etuoikeuden esittää valheellisia väitteitä, ihmiskohtaloista piittaamatta.

Luvattoman kauan jatkuneen WinCapita-vyyhdin aikana KRP on ollut masinoimassa, mitä mielikuvituksellisempia teorioita hakeakseen oikeutusta tutkinnan pitkittymiselle.

Aiemmin tällä viikolla KRP varmisti esittämäni väitteet Vyölaukkumiehen ja Hentusen asemasta sijoituskubi WinCapitassa. Esitin viime vuonna täällä blogissa, että KRP ainoastaan pelaa aikaa väittäessään, että Vyölaukkumiehellä ja Hentusella olisi merkittävä rooli WinCapitan pääjutun tutkinnan näkökulmasta. Olin täysin oikeassa.

KRP mm. mustamaalasi häikäilemättömällä tavalla Hentusta, hänen ollessaan Thaimaassa ja mielestäni Risto asetettiin todella tarpeettomasti jopa hengenvaaraan. Yli-innokkaat aasialaiset virkaveljet tuskin ovat saaneet edes Länsimaiden tasoista poliisikoulutusta.

WinCapitaa varten tehdyissa kuulusteluissa Thai-viranomaiset ovat todistetusti suorittaneet kuulusteluja aseet vyöllä ja samanaikaisesti olleet kännissä. Ovatko KRP:n tutkinnanjohtajat oikeasti idiootteja? Yrittääkö joku aikuinen vakavissaan väittää, ettei Thai-viranomaiset toimineet KRP:n tietojen pohjalta? Hakivatko Thai-poliisit tietonsa Suomi24-palstalta vai soittiko esim. MTV3:n Salla heidät Hentusen perään? Thaimaan poliisi ilmoitti selväsanaisesti, että Hentunen on yksi kolmesta päätekijästä ja ollut mukana puhaltamassa lähes sadan miljoonan pottia. Ei kuitenkaan ollut. Kiitos KRP.

Kuka ottaa vastuun Thaimaahan toimitetuista virheellisistä tiedoista? Täältä blogista löytyy tarkemmat tiedot niistä valheista, joilla Thai-viranomaisia harhautettiin. Kuka KRP:stä nostaa käden ylös virheen merkiksi?

On monen poliisin tähtihetkiä olla mukana "isossa kansainvälisessä operaatiossa". Vastaavaa mahtailua on myös nähty Suomessa suoritettujen kiinniottojen yhteydessä. Tutkinnanjohtajat eivät aina muista, että puhelimet ja kirjeet ovat keksitty. Asiat voidaan aina hoitaa ammattimaisesti tai amatöörimäisesti. Tutkinnan edistymisen kannalta olisi ollut järkevä toimia yhteistyössä jäsenistön kanssa, eikä niin kuin nyt päätettiin toimia.

On tullut täysin selväksi, että todelliset tyhmät ja ahneet löytyvät täysin muualta, kuin WinCapitan leiristä. En ole vielä päättänyt kenelle annan ykköspalkinnon tässä kategoriassa, sillä hyviä ehdokkaita on liian monta.

Savon Sanomat julkaisi oheisen kirjoituksen samaisesta aiheesta tällä viikolla:

Maanantaina valmistuneessa Wincapitan pääjutun esitutkinnassa ei ole mukana niin sanottu "vyölaukkumies" eli Joensuussa opiskellut Timo Martiskainen, eikä varkautelainen Risto Hentunen.

Keskusrikospoliisin Wincapita-tiedottaja, Maria Vuorenvirta-Heikkinen ei kerro pääjutun viidestä epäillystä kuin pääepäilty Hannu Kailajärven nimen. Hän kuitenkin sanoo, ettei nyt syyttäjälle päätyneessä aineistossa ole epäiltyinä "Thaimaasta tulleita henkilöitä".

Sekä Martiskainen, että Hentunen olivat rikostutkinnan aluksi Thaimaassa. Martiskainen palasi Suomeen vapaaehtoisesti. Hentusen otti kiinni paikallinen poliisi, kun hänestä oli tehty kansainvälinen etsintäkuulutus.

- On vielä asiakokonaisuuksia, jotka koskevat henkilöitä, jotka ovat olleet aktiivisia tässä toiminnassa. Heidän asiansa tutkintaa jatketaan vielä, Vuorenvirta-Heikkinen sanoo.

http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/vy%C3%B6laukkumies-ei-mukana-wincapitan-p%C3%A4%C3%A4jutussa/575874

59 kommenttia:

  1. We call this reilu meininki.

    VastaaPoista
  2. Moi Columbo minähän kerroin aijemmin sinulle,että kyllä KRP hoitaa asiansa.Muutamien vkojen päästä todennäköisesti ensimmäisille on nostettu syytteet

    -T Cluso627

    VastaaPoista
  3. Tervehdys Cluso!

    Todennäköisesti ja mahdollisesti ovat sanoja, joita myös tutkijat kovin mielellään viljelevät case WinCapitan yhteydessä. Molemmat sanat luovat odotuksia, mutta eivät kuitenkaan lupaa mitään.

    KRP on möhlinyt monessa kohtaa, kuten sinäkin hyvin tiedät. Entäpä jos?

    Ystävällisesti, Columbo

    VastaaPoista
  4. AS:llä eli clusolla tuo luetun ymmärtäminen on kovilla näin helteellä.

    VastaaPoista
  5. Hei missä kohtaa KRP on möhlinyt??He ovat hyvinki nopeasti suorittaneet AMMATTITAITOISESTI tehtävänsä.
    o nyt tiedät mistä Hannua todennäköisesti tullaan syyttämään siellähän on se minkä kerroin täällä kuukausia sitten VEROPETOSSYYTE!Tämä tulee varmaan monellekkin jäsenelle eteen ja myöhemmin Suomen
    verottaja muuten puuttuu peliin.Ulkomailla oleva omaisuus on ilmoitettava veroilmoituksessa yms

    -T Cluso627

    VastaaPoista
  6. On mielenkiintoista seurata, että kuinka kauan tuo patologinen valehtelu saa jatkua, ennen kuin joku puuttuu asiaan. Poliisijohdon ja ministeriöiden touhu ihmetyttää todella paljon.
    Miksi he eivät ole puuttuneet asiaan jo aikoja sitten, vai ovatko he mukana WC:n tuhoamisyrityksessä??
    KRP on jäänyt kiinni valehtelusta niin monta kertaa, että luottamus on siihen suuntaan täysi nolla.

    Suomen valtio voi ryöstää jäsenten omaisuuden, mutta sitä tietotaitoa, joka jäsenistöllä ja etenkin Hannulla on, KRP ja Suomen valtio ei pysty rosvoamaan.
    Sillä tietotaidolla rakennetaan useita yrityksiä ulkomaille lähitulevaisuudessa, kunhan KRP:n ja syyttäjien vaino loppuu ja toimintaedellytykset realisoituvat.
    Luokoon Pekkarinen niitä "risusavottayrityksiä" tänne "Sohjolandiaan".
    Innovatiiviset keksinnöt ovat Suomessa rikollista toimintaa ja innovatiiviset keksijät rikollisia. Mikäli eivät ole rikollisia, niin niistä tehdään rikollisia KRP:n ja syyttäjien yhteistyössä todisteita ja kuulustelupöytäkirjoja väärennellen.

    VastaaPoista
  7. Tervehdys Cluso!

    KRP on möhlinyt monessa kohtaa ja hyvinkin monta kertaa. KRP:n toiminnasta löytyy paljon lisätietoa täältä blogista.

    Voisitko kertoa minkälainen pyramidi täytyy olla kyseessä, jotta veropetos olisi se vakavin rötös?

    Ystävällisesti, Columbo

    VastaaPoista
  8. Heh heh!

    >Voisitko kertoa minkälainen pyramidi täytyy olla kyseessä, jotta veropetos olisi se vakavin rötös?

    Toivottavasti cluso ymmärsi yskän? Mutta tuskin?

    VastaaPoista
  9. Hei eihän se vakavin syyte olekkaan,mutta muiden joukossa kumminki.No niin KRP hoiti hommansa moni saa kakkunsa tulette näkemään syksyn aikana.Verottajalla on vaan vielä vähä lisättävää ja tiedothan KRP on heille kuulemma jo lähettänytkin.Enempää en kerro,mutta tulee sieltäkin siis verottajalta jotain?

    -T Cluso627

    VastaaPoista
  10. Tervehdys Cluso!

    Mistäs lähtien rikoshyöty on tullut verotettavan tulon piiriin?

    Ystävällisesti, Columbo

    VastaaPoista
  11. Poliisi on ilmoittanut, että tutkintaan on uponnut tähän mennessä jo 2 milj. euroa. Iso osa siitä on mennyt tutkijoille itselleen kaikenlaisina korvauksina ja ulkomaan matkoina ja niistä maksettuina päivärahoina ja "ylitöinä". Montakohan henkilöä kävi siellä Thaimaassa "tärkeissä" hommissa tuon Hentusen asian tiimoilta? Oli varmaan monta henkilöä ja pitkään sekä monesti! Raukat joutuivat asumaan 5 tähden hotelleissa ja reissun kovin homma oli täyttää päiväraha hakemukset. Joku vois tutkia asiaa, ovat nimittäin varmasti saaneet paikanpäällä joka päivä kaksi ateriaa mutta päivärahahakemuksessa ovat sanoneet saaneensa vain yhden aterian/päivä. Voisko KRP tutkia tätä todella suurena petoksena?
    Jos joku ei tiedä mikä ero on yhden ja kahden aterian välillä/päivä niin kerron sen. Siinä on se huomattava ero, kun ilmoittaa, että on saanut vain yhden aterian päivässä, niin päivärahaa saa tuplasti enemmän.

    VastaaPoista
  12. On se vaan kumma juttu, ettei yksikään media tai viranomainen ala ihmettelemään eikä kysenalaistamaan tämä WinClubin tutkimuksia, tekemisiä ja tiedottamista?
    Alussa koko asian ja tutkinnan ja rikoksen pääpaino oli 100 milj. euron petosnimikkeellä pyramiidihuijaus ja sitä levitettin median välityksellä ja varsinkin heidän kustannuksellaan koko kansalle tiedoksi. Tehtiin kovalla kohulla Hannusta kansainvälinen etsintäkuulutus. Samaan hengenvetoon toitotettiin, että Hannu on sulkenut rahaliikenteen ja sivut ja tätäkin "salaista" tietoa levitettiin tietoisuuteen median kustannuksella.
    Sitten kauheella kohulla ja mediasirkuksella haettiin Hentunen Thaimaasta.
    Edellä mainittujen asioiden tilanne nyt:
    Pyramiidihuijjauksesta ei enää mainintoja KRP:n papereissa eikä syyteharkintamateriaalissa!
    KRP teki kansainvälisen etsintäkuulutuksen Hannusta, vaikka on koko ajan tiennyt missä mies luuraa!
    Nyt tiedetään, ettei Hannu ole sulkenut rahaliikennettä eikä sivustoja! KRP:llä on asiasta tieto, mitä se ei anna sulkijaa julkisuuteen eikä puolustukselle. Moneybookerskin asiaa piilottelee viimeiseen asti, kunnes se on pakko antaa puolustuksellekin tietoon!
    Thaimaasta haettu päätekijä Hentunen, hänen nimensä ei ole pääepäiltynä syytettyjen listalla!!!??
    Eikö kukaan kuka on tästä asiasta julkisesti kertonut tai kirjoittanut ja vielä omalla nimellään tai omalla suullaan,peräänkuuluta totuuden perään?? Eikö uskallus tai taito riitä?
    Eikö nämä henkilöt koe tulleensa petetyiksi ja todella härskisti hyväksikäyetyiksi??
    Eikö näiden henkilöiden omaatuntoa ja moraalia koetella? Raakan ja vielä väärän vainon johdosta on mennyt useita ihmishehkiäkin!!
    Taitaa median turvat pysyä tukossa uhkailulla tai lahjonnalla, jos jo edellämainutut asiat eivät saa OIKEATA journalistia heräämään asian todellisen totuuden etsimisen puolesta!
    Nyt vielä tuo tieto siitä, että asian tutkinta on tähän mennessä maksanut jo 2 milj. euroa, olisihan sekin jo hyvä asia tutkia, mihin se raha on oikeesti mennyt?
    Kait joltakin löytyy sellainen nimilista näistä toimittajista, ketkä ovat tätä virheellistä ja valheellista tiedottamista tehneet? Ei muuta kuin lista julkisuuteen ja peräänkuulutetaan heidän ammattiylpytensä perään. Sehän voisi olla hyvä lista niille jäsenille, ketkä pohtivat kunnianloukkaussyytteen nostamista valheellisesta tiedottamisesta!
    Toisaalta, jäsenistön pitää alkaa tekemään lehmänlauppoja median kanssa! Ne mediat tai henkilöt jotka alkavat peräänkuuluttamaan tutkijoilta rehellistä tietoa ja julkaisevat ne myös. Heitä kohtaa ei tulla nostamaan mitään tai minkäänlaisia korvaushakemuksia!!

    VastaaPoista
  13. Mikä älypää tämä Cluso on, joka väittää että muka esim. pankkiryöstäjät joutisivat maksamaan veroa saalistaan!! Ja se edellyttää tietenkin että ne jää kiinni, mutta eikö vero on pieni pulma siinä vaiheessa, vai saako pitää saaliin jos maksaa veron?(Kiinnostus tuli vaan ilmi, kun Columbo vastaa hänelle?)

    VastaaPoista
  14. Rikoshyöty ei kuulu verotettavan tulon piiriin missään tapauksessa, syytekohta on lisätty HK:n kohdalle sen takia että jos paljastuu toiminnan olleen laillista niin KRP ei menetä kasvojaan jos onnistuu hankkimaan tuomion HK:lle veronkierrosta mikä on mahdollista siinä tapauksessa että toiminta on ollut laillista eikä HK ole ilmoittanut veroilmoituksessa saamiaan tuloja. Aivan normaalia toimintaa viranomaisilta sellaisissa tapauksissa jossa pääsyytteiden läpimeno on epävarmaa on lisätä tuollainen sivusyyte jolla on ehkä parempi mahdollisuus mennä läpi jos pääsyytteet eivät menesty.

    VastaaPoista
  15. KRP:n suurin valhe:

    "Wincapitan päätekijä on Hannu Kalevi Kailajärvi. Hän myönsi poliisikuulusteluissa, että Wincapita ei saanut tuottoja valuuttakaupasta, vaan sen tulot muodostuivat jäsenten rahasuorituksista."

    Tilanne oikeasti:

    "WinCapitalla oli todellinen tuote, FxTraderSignals –järjestelmä, jota myös käytettiin. WinCapita myi tuotteitaan asiakkailleen ja jäsenilleen, maksoi palkkiojärjestelmän mukaisesti tuotteen käyttöoikeuksien omistajille ja suosittelijoille palkkioita ja tuottoja."



    KRP lööperiä,part two:

    "Hentusta epäillään muun muassa törkeästä petoksesta, rahankeräysrikoksesta ja törkeästä veropetoksesta.Miehen tilien kautta on ohjattu useita satoja tuhansia euroja WinCapitaan sijoittaneiden rahoja. Hän on kotiuttanut myös itselleen satoja tuhansia euroja.Hentunen on kiistänyt syyllistyneensä rikoksiin Wincapitassa.

    Tilanne oikeasti

    Savon Sanomat:

    http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/vy%C3%B6laukkumies-ei-mukana-wincapitan-p%C3%A4%C3%A4jutussa/575874


    "Maanantaina valmistuneessa Wincapitan pääjutun esitutkinnassa ei ole mukana niin sanottu "vyölaukkumies" eli Joensuussa opiskellut Timo Martiskainen, eikä varkautelainen Risto Hentunen."

    Ei edelleenkään SELVÄÄ näyttöä pyramidista:

    Tuotot on maksettu sen suuruisina kuin on luvattu. Rahojen alkuperä ei kuulu tähän ajatuskuvioon ollenkaan. Jos klubi on tuotot maksanut omista varoistaan, sitoumukset on täytetty. Sitoumusten täyttämättä jääminen olisi sen sijaan varmaankin ollut rikos.
    Törkeän rikoksen tahallisuusarvioinnissa tilanne ei voi olla sellainen, että tekijä syyllistyisi rikokseen, tekipä hän miten päin tahansa. Luodussa konstruktiossa onkin Keskusrikospoliisin taholla ilmiselvästi otettu vahvasti yksinkertaistaen mallia todellisten huijausten toimintatavoista viitsimättä perehtyä tarkemmin tämän klubin toiminnan yksityiskohtiin. Ja vaikka nyt yksityiskohdat olisivatkin jo selvillä, niin valtavien takavarikoilla aiheutettujen vahinkojen jälkeen mitään myönnytystä ei enää ilmeisestikään uskalleta tehdä

    / Pomppis

    VastaaPoista
  16. Hei Columbo en puhunutkaan mistään verotettavasta tulosta,vaan (VEROTETTAVASTA VARALLISUUDESTA).
    Ulkomailla ole omaisuus on ilmoitettava verottajalle.Tähän kuuluu raha-omaisuuskin.Tai osakkeet yms.Tästä oli talvella lukua lehdistössäkin WinCapitan osalta verottaja oli erittäin kiinnostunut.

    -T Cluso627

    VastaaPoista
  17. Tervehdys Cluso!

    Voisitko kertoa, mistä lähtien rikollisilla keinolla hankittu varallisuus on tullut verotettavan tulon piiriin?

    Kyseleekö verottaja esim. huumekauppiailta ja pankkirosvoilta maksamattomista veroista?

    Viime vuonna oli montakin lukua kansainvälisessä mediassa siitä, että Hentunen olisi yksi päätekijöistä, Oliko?

    Samoin Vyölaukkumiehen väitettiin olevan yksi päätekijöistä. Oliko?

    Ystävällisesti, Columbo

    VastaaPoista
  18. -Voisitko kertoa, mistä lähtien rikollisilla keinolla hankittu varallisuus on tullut verotettavan tulon piiriin?-

    Valtioko nyt tuosta välittäisi? Kyllä heille on Wincapita-verot maistuneet koko ajan ja jos et ole maksanut niin syytettä vaan lisää päälle...

    Kaverinikin on ollut aika kusessa noitten Maksettavien verojen kanssa, kun valtio katkas rahat(toisilla myös jäädytti varat) mut vaativat silti "rikos-rahoista" veroa ni oli perheellisen pakko laittaa auto ja tavarat myyntiin saadakseen ne verot maksettua.
    Onko tuossakaan enää mitään oikeuden häivääkään tässä "OIKEUS"-valtiossa jäljellä???

    T: Taas Uusi "Oikeus-kastettu" Pohjois Kiinalainen (silmät on silti Lopullisesti pyöreet vaikka "Oikeus"valtiomme koittaakin niitä väen väkisin viiruiksi vetääkin ; )

    VastaaPoista
  19. Tuija Brax, Anne Holmlund jne. eivät kommentoi Wincapita-asiaa muutoin kun "ei kuulu minulle" -tyylisin tyhjänpäiväisin vastausviestein. Ihmisoikeuksia rikotaan, itsemurhia tehdään ja perheitä hajotetaan eivätkä esim. nämä rouvat reagoi mitenkään. Homoavioliittokeskusteluun löytyy kyllä kiinnostusta.

    Kiitos Suomi!

    VastaaPoista
  20. Turun KRP:n kuulustelija oli kertonut WISH Wincapitan hallituksen jäsenelle kuulusteluissa, että rahaliikenteen sulki Oulun KRP.
    Miksi sama KRP-läinen kiisti myöhemmin asian.
    Hän ei ilmeisesti ollut tietoinen, että millä tavalla pitää valehdella missäkin asiassa.

    KRP:n valehtelu alkaa jo ihmetyttää henkilöitä, jotka eivät edes olleet mukana Wincapitassa.

    Rahaa on tullut ulos jäsenten laskelmien mukaan
    paljon enemmän (arvio:350-500 miljoonaa), joten KRP:n väitteet tältäkin osin ovat valheellisia.
    Jo suorat rahansiirrot todistavat KRP:n pyramidiväitteet valheellisiksi.
    HUOM!!! KRP tietää suorista rahansiirroista.

    VastaaPoista
  21. "Pientä on winiläisten mopotus verrattuna alla olevaan juttuun.

    "Poliisi painostaa poliisin tekemän pahoinpitelyn todistajaa -- Keski-Suomen poliisilaitoksen ilmoituksen mukaan pahoinpitelyn määräsi tehtäväksi Tuusulan käräjäoikeuden käräjätuomari Mikko Saleva. Pahoinpitelystä aiheutui päänsisäinen vamma ja lukuisia muita hengenvaarallisia vammoja, joiden toteamisen jälkeen Saleva antoi uuden samanlaisen määräyksen. Näin kertovat asiakirjat kiistattomasti. Koska pahoinpidellyn kotona oli suuri joukko vaarallisia todisteita pahoinpitelijää ja pahoinpitelyn määrännyttä käräjätuomari Salevaa vastaan, asiakirjojen ja todistajien kertoman mukaan toinen Saleva -- jyväskyläläinen asianajaja Henry Saleva -- järjesti pahoinpidellyn kotona olleen omaisuuden ja todisteiden tuhoamisen päämiehensä ja keski-Suomen (ent. Jyväskylän) käräjäoikeuden toimistosihteerin, Salli Rutasen kanssa.

    Käräjäoikeuden toimistosihteeri Rutanen on tunnustanut kirjallisesti, että salassapidetyt järjestelyt todisteiden hävittämiseksi aloitettiin jo vuorokausi sen jälkeen kun pahoinpidelty oli siirretty oksentelevana ja pahoinpitelyssä päänsisäisen vamman saaneena Meilahden sairaalasta Töölön tapaturma-asemalle. Kuolema oli aivan lähellä. Tunto oli jo kadonnut toiselta puolelta kehoa kokonaan eikä puheentuottamiskykyä ollut enää niin, että kommunikointi lääkärin ja potilaan välillä olisi ollut mahdollista. Siinä tilanteessa käräjätuomari Mikko Saleva hengenvaarasta välittämättä määräsi saman käsittelyn uudelleen. Lääkäri kuitenkin päästi jatkuvaa sairaalahoitoa tarvitsevan pahoinpidellyn turvaan sairaalan ulkopuolelle ennen pahoinpitelijöiden saapumista ja neuvokkaasti pelasti näin potilaansa hengen. Tieto pelastumisesta saapui tiistaina 11.8.2009 noin klo 6:10. Lääkärin menettely oli täysin poikkeuksellinen ja se osoittaa omalta osaltaan miten vaarallisen pahoinpitelyn Saleva oli määrännyt tehtäväksi. Kyse oli lääkärinkin mielestä hengestä."

    VastaaPoista
  22. Hei Columbo nyt mä puhuinkin VARALLISUUDESTA VEROTETETTAVASTA siis tatänytjuatko myös ulkomailla olevat VARALLISUUS ON ILMOITETTAVA VEROTTAJALLE muista myös,että verottaja voi kysyä tätä viiden vuoden sisällä yleensä tästä telviää isoilla sakoilla.Eli teidän olisi pitänyt ilmoittaa verottajalle WinCapitassa olevat rahat mitä olitte sinne sinne yhtiöön SIJOITTANEET.

    on kysytty verohallinnosta näin on asian laita.
    -T Cluso627

    VastaaPoista
  23. Ja mitä tulee Henttuseen ja Timoon niin lehdethän
    niin on kirjoittaneet ei KRP.eli syytä lehdistö.

    -T Cluso627

    VastaaPoista
  24. Tervehdys Cluso!

    Onko WinCapitan kautta tulleesta varallisuudesta siis sinun käsityksen mukaan maksettava verot?

    Oliko WinCapita mielestäsi laiton pyramidipeli?

    KRP syötti sanat suuhun Thaimaan viranomaisille vai miten sinun mielestäsi Thai-poliisi sai tietonsa Hentusen asemasta WinCapitassa?

    Ystävällisesti, Columbo

    VastaaPoista
  25. 1.Kysymys niin on.
    2. oli laiton ja tullaan tuomitsemaan/jos ei minä lupaan mennä hoitoon.
    '
    Sitä en tiedä kuka on kenenki sanat syöttänyt kellekkin,vaan näytäppä Columbo missä KRP on töpännyt?

    Ystävällisin terveisin Antti Suhonen

    VastaaPoista
  26. Suomen kansalaisen verotettava omaisuus ON MERKITTÄVÄ VEROLOMAKKEESEEN!Yleensä verottaja laskee juuri siitä summasta kuin henkilö esim.Olisi tallettanut Sveitsiläiseen pankkiin.

    Columbo hyvä usko tää tulee käräjien jälkeen eteen.

    -T Cluso627

    VastaaPoista
  27. Olen sulle Columbo kirjoittanut,mutta et niitä julkaise.Joten loppu.Sittenpä näettä.

    -T Cluso627

    VastaaPoista
  28. Ma 5.7 Presidentti huolissaan lain toteutumisesta
    tutkinnassa Suomessa.Ja haluaa puuttua käsittelyyn.
    Erityisesti Wincap....jaa ei ollukkaan
    kun jokin toinen mistä oli huolissaan...

    VastaaPoista
  29. Miten virtuaalirahasta maksetaan verot? Virtuaalisestiko?
    Entä kun rahat (virtuaaliset vai todelliset?) on jollakin ulkomaisella pankkitilillä - eikun Hannun valitsemilla päätekijöillä - eikun Hannun omalla tilillä, vai missä ne nyt olikaan?
    Minkälainen veroilmoitus yllä olevaan iteraatioon tehdään?
    Mutta valtaosa väestähän hävisi rahansa? Paljonko tappiosta maksetaan veroa?

    Sijoituksen tuoton tietää normaalisti vasta reaalisointivaiheessa. Normaalisti silloin maksetaan veroa?

    Rikollisesti hankitusta rahasta ei makseta veroa. Mikä olikaan rikos? Verorikosko? Oliko verorikos WC:n tulonlähde?

    KRP:n oravanpyörä on pyörinyt jo turhan pitkään, mutta ei sekään taida ikiliikkuja olla.

    Alkaa mennä pienellä pää sekaisin..

    VastaaPoista
  30. Tervehdys Cluso!

    Eipäs nyt olla malttamattomia. Columbon konttorilla ei sentään ole 24/7 päivystys, vaikka lähes kuitenkin. Kommenttien läpimenossa oli tällä kertaa muutaman tunnin viive.

    En vieläkään ymmärrä, miten perustelet sen, että rikollisesta rahasta tulisi maksaa verot?

    Rehellisestä rahasta maksetaan verot, eikä rikollisesta. Rikollisesta rahasta ei saa hyötyä myöskään verottaja. Olemmeko tästä samaa mieltä?

    WinCapitassa lienee ollut myös ulkomailta tullutta rahaa. Tulisiko Suomen verottajan saada ottaa osa näistä rahoista itselleen? Kaikki WinCapitan jäsenet tuskin ovat suomalaisia.

    Väitteesi on verrattavissa siihen, että verottaja voisi ottaa osansa ulkomailla tehdystä pankkiryöstöstä.

    KRP:n töppäilyistä löytyy monta malliesimerkkiä täältä blogista.

    VastaaPoista
  31. Cluso(nr mikälie)
    Olen suomalainen ja ulkomailla tienannut rahani,sijoittanut WC:aan.Mistä saat ajatuken että minun pitäis maksaa suomelle jotain ja mikä tää paskanjauhaaminen on omistuksista ulkomailla pitää maksaa veroja?? TÄ?

    VastaaPoista
  32. Maria, oletko valehdellut ja oletko valehtelullasi osaltasi ollut aiheuttamassa yli 10 ihmisen kuolemaan?

    Maria, oletko valehdellut ja julkisella valehtelulla saanut sadat perheenjäsenet riitelemään keskenään, ja aiheuttanut kymmeniä, jopa muutaman sadan avioeron??

    Maria, valehdellut, ja oletko aiheuttanut sadoille lapsille traumoja ja hankaluuksia, jotka johtuvat valheellisen tiedon aiheuttamista perheriidoista ja eroista??.

    Maria, oletko valehdellut, ja onko valehtelusi seurauksena toimivia yrityksiä ajettu viranomaistoimnnalla konkurssiin, ja aiheutettu satoja työttömiä??

    Maria, oletko valehdelllut, ja onko viranomaisvalehtelun ansiosta pilattu monen elämä, ja aiheutettu pysyviä terveydenmenetyksiä useille henkilöille????

    MARIA, KOLKUTTAAKO OMATUNTO, JA NUKUTKO YÖSI RAUHASSA VIELÄ TÄMÄNKIN JÄLKEEN???

    (Julkaise, mikäli on julkaisukelpoinen)

    VastaaPoista
  33. Cluso taidat olla KRP:N palkkalistoilla tai sitten et vaan erota tosiaisioita. Niin selvästi näkee mitä tämä touhu on liittyen Wincapitaan ja viranomaisiin. Wincapita on rehellistä toimintaa varmasti ja viranomaisten toiminta on jostain aivan muuta. Suomen suurin rikollisorganisaatio on nimeltään KRP joka ottaa käskyjä vastaan muilta viranomaisrikollisilta.Käskyt tulevat todella korkealta KRP:LLE rikolliselta eliitiltä joka yrittää saada uuden maailmanhallituksen. http://nwohavaintoja.blogspot.com/
    Tässä dokumenttielokuvassa paljastetaan miten pieni eliitti on ohjannut maailman menoja nykyhistorian aikana ja miten he ovat yhä tänäpäivänä poliittisen vallan takana, miten he ohjaavat maailmaa ja mitkä ovat heidän suunitelmat ihmiskunnalle. http://www.youtube.com/watch?v=q37CoRrpoxg&feature=PlayList&p=30FD881224A87756&index=0&playnext=1

    VastaaPoista
  34. Hei Columbo sinäpä sen sanoi rikollista rahaa
    mutta kyllä nekin pitäisi ilmoittaa verottajalle
    -T Cluso627

    VastaaPoista
  35. Hei Columbo en puhunut verotettavasta tulosta ,vaan verotettavasta omaisuudesta..Soitin ja kysyin asiaa verohallinnolta kyllä periaatteessa myös rikollinen raha olisi ilmoitettava näin sanottiin..En ole KRP;n leivissä,vaikka monta juttua olenki heidän kanssaan hoitanut enkä epäile heidän kykyjään yhtään.


    -T Cluso627

    VastaaPoista
  36. Tämän Cluson juttujako ne suoli24 sivuilta kopio tutkintansa pohjaksi!!tässä siis krp :een asiantuntija tutkinnan alkulähteiltä ja myös Sallan tietolähde !!! tyhmyys joukossa tiivistyy!!?? vai miten se meni.....?

    VastaaPoista
  37. Ei Suomessa ole mitään omaisuusveroa. Tämä tiedoksi KRP:n kätyreille.

    VastaaPoista
  38. tämän cluson jutut ovat vain tietämättömän nöösin tyhjää sanahelinää.

    VastaaPoista
  39. Terve Cluso. Voisitko selittää mitä tarkoitat ulkomailla olevan omaisuuden ilmoittamisesta Wincapita tilanteessa. Laita selvennykseksi vero.fi soiteesta löytyvä selvitys, niis tämä turhan jauhaminen loppuu. Olet selvästikkin sitä mieltä, että capitan a,b,c,x lisensiien omistus olisi pitänyt ilmoittaa suomen verottajalle. Voisitko perustella mielipidettäsi jollain verottajan ohjeella tai lailla? Ymärrän, että tuotoista jota kotiuttaa pitää maksaa tietenkin pääomavero, mutta mitä muuta veroa olisi pitänyt maksaa? Tarkoitatko, että jos ostat suomalisia osakkeita ja ja ne tuottavat tappiota/voittoa pitää maksaa jotain pääomaveroa omistamistaan osakkeista? Sori yksinkertainen kun oon haluaisin valistusta viisaammilta ettei tulis töpättyä.

    VastaaPoista
  40. Voidaanko yhteistuumin jättää Cluso tai Clasu omiin oloihinsa. Paperipussi ja sii ä hengittely voisi auttaa. Keskustelu on tasotonta niinkauan kun se yksi 'persoona' laukoo satuja. Kiitos.

    VastaaPoista
  41. Tässäopä se linkki http://vero.fi/default.asp?path=5,363&article=206&domain=VERO_MAIN
    -T Cluso627

    VastaaPoista
  42. "Voidaanko yhteistuumin jättää Cluso tai Clasu omiin oloihinsa. Paperipussi ja sii ä hengittely voisi auttaa. Keskustelu on tasotonta niinkauan kun se yksi 'persoona' laukoo satuja. Kiitos."

    Mielestäni antaa kaikkien kukkien kukkia aina niin kauan kun kirjoitukset eivät muutu aivan päättömäksi älämölöksi, mitä toki clusokin on esim. suolipalstalla välillä sekopoltsina harrastanut, mutta täälä sellaiset karsitaan pois Columbon harkinnan mukaan ja haluankin muistuttaa hänen olevan ainut joka valitsee kirjoitukset, koska tämä on hänen bloginsa.

    Suolimuroja harmittaa suunnattomasti, kun eivät älämölöllään pääse tätä blogia sekaamaan.;)

    VastaaPoista
  43. Ja verolinkki sanoo:
    Varallisuusverolaki on kumottu 1.1.2006. Vuodesta 2006 veroa ei määrätä varallisuuden perusteella.

    VastaaPoista
  44. Koko juttu kiteytyy yhteen asiaan.

    VALUUTTAKAUPPA!

    Oliko treidauksessa ne varat, jotka oli laskettavissa forexpool näkymässä ja kasvoiko sijoitukset, kuten jäsenille esitettiin..
    Ihan sama kuka treidauksen teki. Oliko treidaaja Hannu, taustayhtiöt vai joku muu taho.

    Valuuttakauppaa on jonkun täytynyt tehdä ja siinä suhteessa, missä se jäsenille esitettiin. Muuten lienee hankala todentaa syyttömyys pääepäillyn osalta.

    Syyttäjän esittäessä tuomarille, että käytössä on ollut vain MB tili ja joku muu tili, sekä tutkinnassa on ilmennyt valuuttakaupan olleen tappiollista.
    Vaatinee tuomari silloin epäillyltä seuraavan todisteen, ilman mitään selityksiä.

    Onko valuuttakauppa tai siihen sijoittaminen ollut todellista ja onko se tapahtunut siinä suhteessa missä jäsenille esitettiin,(tuotot muodostuneet valuuttakauppaa hyödyntäen tavalla tai toisella kuten on esitetty).

    Mikään muu tuskin riittää...

    Mikäli valuuttakauppa on ollut esitetyn kaltaista ja sijoitukset kuten pitää. On jossain oltava valtava summa rahaa ja se laittaisi ihmettelmään miksi tämä on mennyt näin miten meni.

    Tästä kaikesta johtuen on todella vaikea sanoa miten asiat oikeasti on.

    VastaaPoista
  45. Katselin ohjelmaa Seinäjoen tangomarkkinoilta.
    Tuija Brax piti lyhyen puheen, jossa toi esiin järkyttyneen näköisenä Porvoon ampumavälikohtauksen, jossa kuoli 3 henkilöä.
    Miksi Brax ei maininnut ollenkaan Wincapita-tragediaa,
    jossa on kuollut yli 10 ihmistä, useita perheitä eronnut, omaisuuksia ryöstetty viranomaisten toimesta "jäädytysten" nimissä, poljettu ihmisoikeuksia törkeästi, levitetty isoille joukoille viranomaisten toimesta mustamaalaavia ja valheellisia tietoja, synnytetty valheellisin väittämin lynkkausmieliala rehellisiä piensijoittajia vastaan, teljetty henkilö ilman mitään perusteita yli 5 kuukaudeksi keskiaikaiseen muutaman neliön tyrmään (=TÖRKEÄ IHMISOIKEUSRIKO), JNE.
    Unohtiko Brax asian, vai onko koko virkakoneisto ryöstämässä n. 12 000 ihmisen omaisuuden keinoja kaihtamatta ???

    Suomen velka on jo yli 60 miljardia ja kasvaa hurjaa vauhtia koko ajan. Valtiovarainministeriö kuitenkin antaa ymmärtää, että talous on hyvällä mallilla (MIKSI???).
    Ylivelkaantuneet maat takaavat toisiaan Euroopassa.
    Mikä on lopputulos???
    Yrittikö valtio ryöstää n. 12 000 sijoittajan miljardiomaisuuden korjatakseen kurallaan olevaa valtiontaloutta??
    Jo Hannun signaalijärjestelmän arvo on valtava.
    Se toimi todistettavasti, joten mikäli KRP väittää muuta, niin se valehtelee siinäkin asiassa.

    VastaaPoista
  46. Valuuttakaupan käynnillä tai käymättäjättämisellä tuskin suurtakaan merkitystä lopputulemassa.

    Winillä on ollut toimiva tuote Signaalijärjestelmä, johon on myyty todistettavasti lisenssiosuuksia jäsenille ja he ovat voineet hyödyntää sitä omassa valuuttakaupankäynnissään. Ohjelma on antanut osto- ja myyntisignaalit. Jäseniä, jotka ohjelmaa ovat käyttäneet on melkomoinen määrä. Todistajiksi lähtevät he, jotka ovat maksaneet treidauksistaan verot.

    Lisäksi klubissa on pyörinyt lisenssipörssi ja muita pörssejä, joissa jäsenet ovat pystyneet ostamaan ja myymään lisenssiosuuksiaan. Ihan normaali pörssitoimintakuvio.

    Missä siis rikos on tapahtunut?

    VastaaPoista
  47. Tosiasia on nähtyjen todisteiden valossa se, että on kehitetty ohjelmisto joka tekee osto- ja myyntisignaaleja jotka kertovat koska kannattaa ostaa dollareita ja koska myydä ne. Keksintönä mielenkiintoinen, mutta ei mikään ihan käsittämätön.

    Miettikääs sitä asiaa kun Nikola Tesla keksi Edisonin kiusaksi loisteputken, niin se vasta olikin jo jotain 1800-luvulla. Ja siinä ei voitu edes käyttää CAD-ohjelmistoa tai muutakaan tietokoneen tyyppistä.

    Menestyksellinen valuutta- tai osakekauppa perustuu vain maltilliseen ja nöyrään strategiaan.Aina ei ole otettavissa voittoja valuuttamarkkinoilta, mutta silloin kun on on edettävä "tasaisen rauhallisesti" kuten Hannu teki edellisen version kanssa. Hyvin näytti toimivan silloinkin. Ainoa ihme signaalijärjestelmässä on mielestäni se, että sen keksimiseen meni näinkin pitkään. Ihminen on kekseliä kaverei, uskokaa pois. Sitä ei voi kiistää edes KRP...

    / Pomppis

    VastaaPoista
  48. Ihan normaali pörssitoimintakuvio.
    Missä siis rikos on tapahtunut?

    -- oliko pörssitoimintaan vaadittavaa toimilupaa?

    VastaaPoista
  49. >Valuuttakaupan käynnillä tai käymättäjättämisellä tuskin suurtakaan merkitystä lopputulemassa.

    Olen samaa mieltä ja varsinkin kun Wincapita ei todistettavasti ole edes luvannut koskaan käydä valuuttakauppaa jäsenten rahoilla, niin juridisesti tuosta ei rikosta saada.

    Mitä sitten taasen tulee jäsenten arvioihin ja höpinöihin näistä "miljardin kassoista", niin tilanne on myöskin juridisesti jokseenkin yhdentekevä, mitä joku vyölaukku on arvellut, koska kassan suuruuden on muutenkin selkeällä suomenkielellä sivuilla kerottu kuuluvan yrityssalaisuuden piiriin, että se siitä.

    >Winillä on ollut toimiva tuote Signaalijärjestelmä, johon on myyty todistettavasti lisenssiosuuksia jäsenille ja he ovat voineet hyödyntää sitä omassa valuuttakaupankäynnissään.<<<<<<<<<<<<<<

    Siinä yksinkertainen relevantti asia jolla on myös juridisessa mielessä tärkein merkitys ja jonka rinnalla kaikki muu löpinä on turhaa nassutusta.
    Tuo yllä oleva on joko totta tai ei ja se on se lyhyt ja tiivistetty asiakokonaisuus, joka määrittelee Wincapitan rehellisyyden järjestelmänä. Ja se on todistettavasti toteutunut fakta. Valitan suolimurot.;)

    VastaaPoista
  50. Miten niin KRP valehteli? Se kertoi ja tiedotti sen aikaisen esitutkintavaiheen tilanteesta. Sitä varten juuri on esitutkinta, että tiedetään kuka on oikeasti syyllinen ja kuka ei.

    Ei kai Columbo halua, että syylliset päätettäisiin etukäteen?

    VastaaPoista
  51. Kommentit ovat muuten ihan mukavaa luettavaa siinä kuin Columbon blogin tekstit muutenkin. Yksi asia vain ihmetyttää kommenttien suhteen. Miksi ihmeessä ihmiset vaivautuvat väittelemään esim. erään tällekin palstalle kommentoivan paranoidisesta skitsofreniasta kärsivän lappilaisen avohoitopotilaan kanssa, jonka kommentit ovat kieliasultaan lähinnä kuusivuotiaan FAS-oireyhtymästä kärsivän poika poloisen kirjoitusyritelmiä. Eikä vain tälle palstalle, vaan ympäri koko Maapallon.

    Eikö olisi fiksumpaa olla hiljaa ja kätkeä onnensa sen sijaan, että sortuu kinastelemaan kakaroiden kanssa? Jokainen jäsen, jolla on usko itseensä, on myös usko tulevaan. Tuleva on oleva kaikkea muuta kuin mitä media on yhdessä KRP:n kanssa antanut tarkoitushakuisesti ymmärtää.

    Eräs suomalainen tarvikepunikki, jolla on raadonsyöjän lempinimi, saattaa olla jäsenten jälkeen seuraava takaa-ajettava. Sen turkkia ei liene kehtaisi edes ottaa talteen, saati laittaa lattialle takan ääreen.

    VastaaPoista
  52. Miten ne immeiset salistavatkaan ?haskalta?? olisko se meidän perinteinen nalle?? kontio se oikea haaskan haistaja ? ja täsätapauksessa oikea saalis eläin julkiseen kivitykseen kuten maissa alkukantaisissa tehdään ja ehkä oppi olisi oiva myös suomen ?? kansalaisten sortajille ja ryöstäjille !!

    VastaaPoista
  53. Kohdeviikko 200731 X-License

    Hallinta 2000 kpl tuotto 710.96% kokonaistuotto noin 14000 ja sijoittajalle maksetaan hänen osuutensa noin 9800 tilitysviikko 04.2008 ...

    Mistä tämä tuotto on muodostunut kun
    X-lisenssillä ei käydä kauppaa missään pörssissä.

    Kyseessä todellinen toteutunut tuotto, joka startannut viikolla 31 vuonna 2007... Eli viimeisimpiä tuottoja, jotka maksettiin ulos..

    Valuuttakauppa on se numero 1. Onko sitä tehty vai ei. sillä ei ole merkitystä kuka teki kunhan sitä tehtiin ja jäsenille muodostuneet tuotot ovat maksettu sen kaupan seurauksena ja lisennsien hallinnan mukaan. Omistushan lisensseihin oli clubilla ja hallinta jäsenillä, hallinnan mukaan maksettiin tuotot sitten hallitsijalle..

    VastaaPoista
  54. Kun homma on maalissa:
    Joku on odottanut.
    Joku, lopulta on taiston voittanut.
    Me, ei KRP!!

    VastaaPoista
  55. Niille jotka höpöttää ettei valuuttakauupa ole oleellinen juttu, kannattaa pitää se omana tietona, kun sen jauhaminen saattaa ärsyttää noin 95% sijoittajista, jotka pitää valuuttakauppaa juuri oleellisinpana.

    ONKO JOKU TEHNYT VAI EI.

    Tähän saamme tosiaan vastauksen aikanaan ja toivotaan että ennen eläkeikää...

    VastaaPoista
  56. "Mistä tämä tuotto on muodostunut kun
    X-lisenssillä ei käydä kauppaa missään pörssissä".

    Missä on mainittu, että x-lisensseillä ei ole käyty
    valuuttakauppaa?????
    X-LISENSSIT EIVÄT OLLEET JÄSENTEN OMAISUUTTA.
    JÄSENTEN RAHOILLA EI KÄYTY VALUUTTAKAUPPAA, MUTTA
    X-LISENSSIT TUOTTIVAT JÄSENILLE VOITTOJA VALUUTTAKAUPASSA (muutkin lisenssit tuottivat, mutta huonommin), VAIKKA JÄSENET EIVÄT OMISTANEET NIITÄ.
    Uudessa systemissä X-lisensseillä olisi ollut tietty voimassaoloaika (muistaakseni 1 vuosi), jonka jälkeen ne olisi pitänyt lunastaa uudelleen.
    Huhti-toukokuun jälkeen Wincapitan toimintaa ei olisi voinut enää keskeyttää, koska kaikilla jäsenillä olisi ollut oma tili valitsemallaan valuutta-alustalla. Jo maaliskuussa olisi kotiutettu voittoja niin paljon, että KRP:n pyramidiväitteet olisivat joutuneet naurunalaisiksi.
    Siksi rahaliikenne piti keskeyttää ennen viranomaismääräystä, joka tuli vasta 17.04.2008.
    Tällöin (17.04) rahaliikenteen sulkemiselle ei olisi enää ollut mitään perustetta, koska voittoja olisi keretty kotiuttaa valtavat summat (jo maliskuun kotiutukset olisivat olleet muhkeat).
    KÄSKYTTÄÄKÖ SE TAHO, JOKA ON VASTUUSSA REHELLISEN JA ERITTÄIN TUOTTAVAN LIIKETOIMINNAN TUHOAMISESTA KRP:TÄ, POLIISIJOHTOA JA MINISTERIÖITÄ????

    Voitko Columbo ottaa tässä vaiheessa kantaa Marian väitteisiin tehdystä valuuttakaupasta??
    Mihin perustuu KRP:n väite????
    Mikäli Maria ei esim. ole nähnyt omin silmin atomia, niin se ei todista, että atomia ei ole olemassa. Onko KRP:n logiikka tosiaan näin typerää, vai valehdellaanko tietoisesti.

    VastaaPoista
  57. Ajatelkaapa itsenne nyt tuomarin asemaan, media on rummuttanut krp:n toimesta tiettyä mantraa.
    Jokaisella ulkopuolisella on tietty kuva toiminnasta.

    Oikeudessa:
    Syyttäjät esittänee krp:n tutkinnan paljastaneen ettei valuuttakauppaa olla tehty, eikä siihen ole sijoitettu. Valuuttakauppapaikoilla ei ole sellaisia varoja, joita esitetty toiminta edellyttäisi, eli varat ei riittäisi kattamaan sijoituksia tai tuottoja...

    Toivottu totuus:
    WC:llä on sijoituksia joita ei tutkinnassa ole pystytty jäljittämään.


    Joutuuko WC siis paljastamaan sijoitukset oikeudessa, eli todistamaan valuuttakaupan todellisuuden.Voisin sanoa ettei mitään muuta tietä ole ulos.

    Mikäli valuuttakauppaa tai siihen sijoittanista ei pystytä esittämään yhtä tuottavaksi, kuin se jäsenille esitettiin, lienee vaarana signaalijärjestelmän takavarikoiminen valtiolle rikoksentekovälineenä..

    Eikä kannata sanoa etteikö se ole tässä onnelassa mahdollista.

    Miten siis voi olla sijoittajia, jotka ovat huolettomia asian suhteen. Meillä sijoittajilla kun ei ole muuta kättäpidempää, kuin osoitus siitä että signaali todella toimi tai näytti toimivan. Ne jotka hyödynsi signaalia myös itse voivat sanoa että se toimi, itse en voi sanoa kuin että se näytti toimivan todella hyvin.

    Varmuutta ei siis ole kuin oikeudenkäyntien jälkeen. Huolta siis riittää, mutta toiveet elää edelleen. Ymmärrän silti hyvin Hannun ja puolustuksen kannan että mitään ei kerrota ennen oikeudenkäyntiä, turha antaa siimaa vastapuolelle, yllätyksellisyys on valttikortti tässäkin asiassa.

    Me jäseninä siis joudumme odottamaan oikeudenkäyntien loppuun, ennen kuin saamme varmuuden siitä mitä toiminta todellisuudessa on tai oli..

    VastaaPoista
  58. http://www.europarl.europa.eu/news/expert/newsletter_page/20100618NEW76363/default_p001c002_fi.htm

    VastaaPoista
  59. Heh...kyllä minua naurattaa tämä Thaimaata koskeva jutun osuus, joka siis on paljastunut median ja sitä ohjailevan Krp:n valheeksi. Tai en ole varma kumpi ohjaa ja ketä. Salla ainakin on saanut "tutkinnastaan" aikamoisia kehuja. En oikein tiedä kumpi jutussa on oikeasti tutkija. Aika samanarvoisia lienee. Poliisin ulkopuolisia "tutkijoita" ja "asiantuntijoita" on tunnetusti ollut suurehko joukko liikkeellä. Lähes kaikki nämä "asiantuntijat" selviävät esim. tästä Columbon blogista.

    Siis tämä naurattaa monen muun pelleilyn lisäksi:

    "Keskusrikospoliisin Wincapita-tiedottaja, Maria Vuorenvirta-Heikkinen ei kerro pääjutun viidestä epäillystä kuin pääepäilty Hannu Kailajärven nimen. Hän kuitenkin sanoo, ettei nyt syyttäjälle päätyneessä aineistossa ole epäiltyinä "Thaimaasta tulleita henkilöitä"."

    Yhdessä vaiheessa ja vieläkin ainakin suuri yleisö luulee, että Thaimaa ja tarkemmin määriteltynä Pattaya oli/on "Wincapita-pomojen" pääpaikka. Jossakin vaiheessa luotiin kuvaa, että koko toimintaa pyöritetettiin Thaimaasta käsin ja suuri joukko "Wincapita-huijareita" "piileksii" siellä.
    Ainakin kaksi jutun "päätekijää" "piileskelee" Thaimaassa toitotti media KRP:n säestyksellä.

    Satuin olemaan paikan päällä, kun Pattayalta tehtiin "dokumentteja" kuinka clubin jäsenet porsastelevat ja elvistelevät Pattayalla. Myös muunlaista valheellista tietoa esitettin. He pitivät täällä mm. "hulppeita allasbileitä" ja ajelevat "hienoilla maastureilla". Eräs Thaimaassa ihan tavallinen ja paikallisten käyttämä musta pick up-auto pääsi oikein kuvaankin "hienona maasturina". Ai, että en tiennyt silloin nauranko vai itkenkö, heh.

    Pattayalla hiippaili ainakin Aamulehden ja Maikkarin toimittajia. Aamulehti teki jutun mm. "Pekasta" joka sijoitti clubiin rahaa silloin, kun siihen ei edes voinut sijoittaa, eikä uusia jäseniä otettu eli 2007 syksyllä. Tämä "Pekka" kuitenkin Aamulehden mukaan pystyi silloin sijoittamaan rahaa clubiin ja hänen olisi kuulunut saada panoksensa takaisin ennen sivujen sulkeutumista jutun perusteella. Se ei edes ollut mahdollista Wincapitan maksatussääntöjen mukaan siinä ajassa, kuten ei siis sijoituskaan. Jäin jo silloin miettimään, kumpi valehteli "Pekka" vai Aamulehti?

    Samoin Pattayalla hiiviskeli eräs heti jutun alussa Maikkarin haastattelussa ollut "huijattu sijoittaja" suuri putkikamera olallaan. Jääköön nimi nyt mainitsematta.
    Tämä toimittajien käyttämä suuri videokamera jäi hieman ihmetyttämään. Mihin tämä pettynyt "sijoittaja" sitä tarvitsi? Harvoin olen kellään matkailijalla vastaava nähnyt olallaan. Se kaiketi painaakin aika paljon ja oli varmaan melko raskasta raahata sitä mukanaan Thaimaan helteessä.

    Maikkari käytti "asiantuntijana" erästä Pattayalla asuvaa suomalaisyrittäjää, joka "tiesi", että suomalaisten matkailijoiden oleskelu täällä häiriintyi vakavasti, koska joka nurkalla väijyi clubin jäseniä kauppaamassa "Wincapitan taivasosuuksia".
    Paikallinen suomalaislehti oli myös innokkasti mukana "paparazzimaisessa" ominaisuudessa. Sittemmin linja on muuttunut.

    Aamulehti piti Pattayaa yhdistäen juttuun pelkästään Wincapitan ja jäsenet "Pahojen poikien paratiisi"na. Sitaatti suoraan otsikosta.

    En siis kiellä, etteikö Pattayalla oleskellut clubin jäseniä, mutta se sonta mitä clubista ja jäsenistä kirjoitettiin ampui aika pahasti yli. Yliampuminen on lievä sana. Törkeä valehtelu sopisi paremmin.
    Ja sekin pitää paikkansa, että Pattayalla pidetään monenlaisia bileitä eri ihmisryhmien järjestämänä ja voi bilettää ihan yksinkin.

    Ettäs sellasta. Osa ylläolevista sitaateista ovat suoria lainauksia edellä mainittujen uutistuuttien otsikoista ja jutuista. Myös toimittajien nimet on tiedossani, mutta jääköön nyt tässä mainitsematta.

    tth

    VastaaPoista