perjantai 11. joulukuuta 2009

Syyttäjä oli hukassa "WinCapita" -oikeudenkäynnissä

kuva: oikeus.fi
Syyttäjä Sari Aho pelaamassa pesäpalloa.

Eilinen päivä oli case WinCapitaa seuraavan silmin katsottuna todella tapahtumarikas. Aamulla mediat uutisoivat päivän "WinCapita" -oikeudenkäynnistä. Aamun uutisoinnista sai jopa sellaisen vaikutelman, että kyseessä olisi voinut olla todellinen WinCapita -oikeudenkäynti. Totuus oli kuitenkin jotain ihan muuta.

Eilisessä oikeudenkäynnissä oli syytettynä pariskunta, joissa molemmat osapuolet olivat saaneet tuottoja WinCapitasta. Molemmat syytetyt olivat toimineet rehdisti WinCapitan sääntöjen mukaisesti.

Aiemmin oikeus oli määrännyt pariskunnan toisen osapuolen matkustuskieltoon. Matkustuskielto oli asetettu jo yli 1,5 vuotta sitten, koska silloin oli "syytä epäillä", että WinCapitan jäseniksi tiedetty pariskunta olisi syyllistynyt johonkin rikokseen.

Edellä esitetty oli lyhyt tiivistelmä lähtökohdista eilen päivällä käytyyn oikeudenkäyntiin.

Olen jo aiemmissa kirjoituksissani monesti kummastellut tutkijoiden ja syyttäjän poukkoilevaa toimintaa. On siis tullut hyvin selväksi, että KRP ja syyttäjät ovat suorittaneet esitutkintaa läheisessä yhteistyössä. En ole edelleenkään ymmärtänyt, miten ainuttakaan WinCapitaan liittyvää osakokonaisuutta voidaan viedä oikeuteen ennen pääjutun syyteharkintaa ja mahdollista oikeudenkäyntiä.

Koko asetelma eiliseen oikeudenkäyntiin oli näkemykseni mukaan vähintään omituinen. Asioiden käsittelyssä tulisi aina olla jonkinlainen looginen järjestys. Samalla niukat resurssit tulisi keskittää olennaiseen. On toki eri asia, mikäli huomio yritetään tietoisesti siirtää sivuun asian ytimestä. Aikaa voidaan pelata johonkin asti, mutta siinäkin tulee lopulta rajat vastaan.

Eilen oikeudenkäynnissä tuli ilmi, että syyttäjänä toiminut Sari Aho oli tullut oikeudenkäyntiin varsin puutteellisella tietopohjalla. Aho piti itsestäänselvyytenä, että WinCapitan toiminta olisi ollut jollakin tapaa rikollista. On säälittävää, että rehelliseksi mielletty syyttäjä elää harhassa kuvitellen, ettei syyttäjän tarvitse esittää mitään todisteita väitteidensä ja uskomustensa tueksi.

Oikeudenkäynnin aikana syyttäjä Aho yritti siis vaikeroiden väittää syytettyjen syyllistyneen oletettuihin rikoksiin. Mietin vain, minne kummassa syyttäjältä unohtui todisteet rikollisesta toiminnasta? Eikö oikeussali ole edelleenkin se paikka, jossa pitää olla myös jotain näyttöjä, eikä vain pelkkää sanahelinää?

Sari Ahon kertomuksista ja kehonkielestä pystyi tulkitsemaan, ettei syyttäjä Aho ollut kovinkaan hyvin sisäistänyt WinCapitan todellisuutta. Hänen esittämänsä väitteet olivat surkuhupaisia. Syyttäjällä oli kertomansa mukaan olemassa todisteet jäsenistön tekemästä, Moneybookersin kautta kulkevasta rahaliikenteestä. Syyttäjä yritti kuitenkin olla luovuttamatta näitä asiakirjoja puolustuksen lakimiehen, Ilkka Pitkäsen käyttöön. On ala-arvoista leimata ketään syylliseksi ja samalla hankaloittaa puolustuksen toimintaa piilottelemalla lainvastaisesti keskeisiä asiakirjoja. Miksi ihmeessä syyttäjän pitää yhä turvautua tällaiseen venkoiluun?

Tuomari kuitenkin määräsi syyttäjän luovuttamaan kaikki väitetyt asiakirjat myös puolustuksen lakimiehen käyttöön, kuten laissa selväsanaisesti määrätään. Suomi oli saanut EIT:ltä tällä viikolla tuomion vastaavanlaisesta tapauksesta.

Syyttäjä puhui pahasti ristiin virtuaalirahasta ja todellisesta rahasta. Koko Sari Ahon kertomus oli todella epäselvä. Oikeussalissa kuultiin naurunpurkauksia syyttäjän epäloogisten väitteiden yhteydessä. Paikallaolijoille tuli entistä vahvempi käsitys siitä, että syyttäjäryhmä ei ole vieläkään tilanteen tasalla. Kovasti yritetään näyttää toteen sellainen yhtälö, mikä ei toimi edes teoreettisella tasolla. Voiko omalla toiminnalleen oikeasti sokeutua näin räikeästi? Mielestäni jonkinlaista itsekritiikkiä pitäisi harjoittaa ja miettiä myös, mitä kehtaa sanoa ja väittää todeksi varsinkin oikeussalissa.

Eilen sain onnekseni huomata, että Suomestakin löytyy edelleen fiksuja ja päteviä tuomareita. Kaikki eivät sentään mene samaan ansaan, johon tuomari Lumiala kesällä astui. Eilisessä istunnossa ollut tuomari pyysi syyttäjä Aholta todellisia näyttöjä tapahtuneesta rikoksesta, mutta Aholla ei ollut todisteita esittää. Mielestäni on täysin käsittämätönta ja todella amatöörimäistä toimintaa syyttäjäryhmältä mennä oikeuteen yleensäkään näin huonosti valmistelluilla jutuilla. En voi uskoa, että syyttäjäryhmä oikesti kuvitteli naruttavansa oikeuslaitosta pelkällä puheella.

Eilinen tuomari teki useita järkeviä päätöksiä. Tuomari kumosi 1,5 vuotta sitten määrätyn matkustuskiellon, joka aiemmin esti perheen matkustamisen ulkomailla sijaitsevaan kotiinsa. Olen todella iloinen, että järki ja oikeudenmukaisuus saivat eilen voiton syyttäjän edustamasta näkemyksestä. Tuomari ilmoitti, että WinCapitan pääjuttu tulee käsitellä ensin ja vasta sitten voidaan tarkastella lisää kyseisen pariskunnan tilannetta.

Rautalangasta väännettynä, tuomari sanoi nyt ääneen sen tosiasian, että ensin tulee esittää toteen rikos ja vasta sitten voidaan ottaa kantaa siihen, onko joku ollut rikokseen osallisena. Kuvitteliko syyttäjäryhmä, että tällaisia naurettavia hahmotelmia jostakin "WinCapitan sivuhaaroista" saataisiin tässä kohtaa menemään läpi oikeudessa?

Koko eilinen oikeudenkäynti oli todellinen farssi ja saattoi samalla naurunalaiseksi WinCapita -syyttäjäryhmän toiminnan. Oikeuslaitos todisti samalla myös sen, ettei rehellisen ja osaavan tuomarin yli tässä maassa sentään kävellä. Lakia tulee kunnioittaa vaikka olisikin "valtion palveluksessa."

Median edustajia oli oikeudessa myös läsnä. Illan aikana julkaistuissa teksteissä oli hyvin erilainen sävy kuin pari vuotta sitten julkaistuissa sensaatiohakuisissa ja valheellisissa teksteissä. Mediakin alkanee myös lämpenemään sille vaihtoehdolle, että ensin tulisi tutkia ja vasta sitten hutkia, mikäli hutkimiseen on yleensäkään tarvetta.

WinCapitan jäsenet saivat eilen selkeän erävoiton syyttäjästä. Puolueeton oikeuslaitos ei uskonut syyttäjän epäloogisia ja ristiriitaisia väitteitä ilman todisteita. Myötähäpeäni on tässä kohtaa suuri syyttäjäryhmää ja KRP:n tutkintaa kohtaan.

STT kuvasi eilistä toimintaa seuraavalla väliotsikolla: Takapuoli edellä liikkeelle?

9 kommenttia:

  1. Syyttäjä Sari Aho on kuvassa pesiksen ns.
    hutunkeitossa. Onkohan se jäänyt pesiskentiltä
    takaraivoon, kun pitää sitä vielä oikeussalissakin keittää?

    VastaaPoista
  2. oiskohan tuokin kommenti tullut minulta ,kun olin yleen yhteydessä muutama viikko sitten? "eli takapuoli edellä puuhun" menevät tässä sopassa!

    VastaaPoista
  3. Katso vaan kaveri saa puolitoistavuotta ja vaimo sakot.. ei täällä Suomessa oikeutta saa.
    Sääli vaan kaveri tulee saamaan Thaimaaseen sen normaalin 5 vuoden maahantulokiellon. Suomen suurlähetystö hoitaa taas homman..

    VastaaPoista
  4. Tuo syytteen nostaminen ennen Wincapitan "pääkäsittelyä" saattoi johtua niinkin yksinkertaisesta syystä kuin rikoksen vanhentuminen. Syytteen nosto nyt katkaisi vanhentumisen.

    VastaaPoista
  5. Tuota naurettavaa oikeudenkäyntiä ei siis kuitenkaan media juurikaan käsitellyt eilen lehdissä. Columbon kirjoituksesta käy ilmi kuinka naurettava farssi oikeudenkäynti oli.
    Onneksi siis tuomari ei lähtenyt tähän mukaan.

    Sopivasti juuri eilen Krp (kun tuli takkiin) antoi Hesarille otteita Kailajärven kuulustelupöytäkirjoista, jossa Krp puhuu Kailajärven suulla. Aivan niinkuin on ennenkin puhunut. Miksi ei Kailajärven anneta itse puhua???
    Alibi-lehdessä Kailajärvi (siis itse) sanoo seuraavasti: "Krp:n tutkinnanjohto on kieltänyt minua kommentoimasta esitutkinnan aikana wincapitaan liittyviä asioita".

    Tuossa eilisessä Hesarissa olevat asiat ovat niin raskauttavia ja siihen vielä 21.1.2009 H.K:n "tunnustus", niin on kumma, että juttu ei ratkea.

    Alunperin salaiseksi julistettu asia ei ole enää salainen tai on se sitten, jos puolustus haluaa esittää jotain ja estetään Kailajärveä itse kommentoimasta asioita. Krp:n erikoiset tarinat eivät ole näköjään salaisia. Aika usein tämän jutun aikana, kun puolustus on jotain saanut aikaiseksi, ilmestyy Krp:lta jokin "fakta" mediaan. Siis nimenomaan mediaan, ei poliisin omille sivuille.

    Tosin olen myös sitä mieltä, että miksi tämä ylipäätään alkujaan julistettiin salaiseksi. Krp yritti sitä jo Ruosissa, mutta ei onnistunut.

    No, tässä tosin riittää monenlaista muutakin ihmeteltävää.

    VastaaPoista
  6. Missä mediassa tämän oikeudenkäynnin "tuloksesta" tiedotettiin? 10.12 uutisoiduista oikeudenkäynnin aloituksesta oli kyllä joka median toimesta uutista.

    VastaaPoista
  7. Yhtälö.Valitaan palikat:Wc,Jäsenet,Krp,Media,
    Oikeuslaitos,Murolaiset,ja 5 muuta jotka sinun
    pitää valita.Aseta palikat pöydälle.Ota aihe tai viimeinen uutinen ja valitse palikoista ne joita se koskee ja miten eri palikoihin vaikuttaa. Yhtälö avautuu kun mietit eri tahojen intressejä. Ensin on intressi josta tu-
    lee seuraus. Seurapeli Joulun aikaan.

    VastaaPoista
  8. Tapahtunut on johtanut siihen, että henkinen kantti on monella koetuksella. Elämän purtemme
    pohjalasti tulee koetelluksi.Myös niillä jotka
    luulivat olevansa vahvempia. Jos rehellisestä
    tehdään rappumatto johon kuka tahansa voi jal-
    kansa surutta pyyhkiä. Suorastaan ironista, ettei mikään taho puolusta jäseniä millään tavoin.EOK:ta lukuunottamatta.Huolestuttava asia kansakunnan
    suhtautumisessa omiin jäseniinsä.
    Kuka välittää ? ? Missä on suvaitse-
    vaisuus ja huoli lähimmäisestä ?
    Eläinaktivistitkin saa parempaa kohtelua.

    VastaaPoista
  9. Olisi aika vaihtaa sinne poliisien ja oikeuslaitoksen johtoon täysin puolueettomat henkilöt. Olen vahvasti sitä mieltä että vapaamuurarit eivät sovi oikeuslaitoksen palkkalistoille.

    VastaaPoista