maanantai 2. marraskuuta 2009

Yhtä suurta näytelmää: Hentunen näytti voitonmerkkiä!

kuva: MTV3

Lottohuuman sokaisemassa Suomessa uutisoitiin sentään jotain muutakin viikonlopun aikana.

Virheellisesti WinCapitan yhdeksi päätekijäksi ja välillä lievemmin "epäillyksi" nimetty Risto Hentunen pidätettiin sunnuntaina Thaimaassa. Koko Hentusen pidätysepisodi oli todella surkuhupaisa. WinCapitasta oikeasti jotain tietävät saivat monia hilpeitä hetkiä sunnuntain aikana, kuten myös myös pidätetty itse.

MTV3 uutisoi asiasta seuraavasti:

Thaimaan valtiollinen televisio välitti kuvaa poliisin tiedotustilaisuudesta, missä silminnähden hilpeältä vaikuttanut suomalaismies näytti sormillaan voitonmerkkiä tiedotusvälineille.

Edellinen teksti kertoo kaiken oleellisen eilisestä pidätyksestä. Hentunen nauraa yhä KRP amatöörimäiselle tutkinnalle. Hentusen pidätys kun ei tuo minkäänlaista lisäarvoa viranomaisten tutkintaan. Propagandatemppuna Hentusen pidätys oli hyvä veto, sillä toistaiseksi kansalle on helppo uskotella KRP:n valheellista tarinaa. KRP haaskaa valtavan määrän verovaroja amatöörimäiseen sähellykseensä.

Risto Hentunen on naljaillut KRP:lle koko WinCapita-kohun ajan mm. blogissaan osoitteessa www.ristohentunen.com. Risto Hentunen on siis asustellut pitkään Thaimaassa kuten kaikki case WinCapitaa aktiivisesti seuraavat hyvin tietävät.

Thaimaan poliisi suoritti Hentusen pidätyksen KRP:n "käskystä". Hentusen etsintäkuulutuksen ja pidätyksen taustalla ovat kuitenkin virheelliset ja kuvitteelliset väittämät.

Näin Thaimaan media uutisoi eilisen pidätyksen:

Police arrest Finn on fraud, money laundering charges
BANGKOK, Nov 1 (TNA) – The Thai authorities on Sunday arrested a 42-year-old Finnish man and plan to extradite him to his homeland to face charges of fraud and money laundering, police said.

Hentunen Risto Sakari was apprehended in Pattaya resort at the request of the Finnish authorities, police said.

According to police, Mr Sakari and two alleged accomplices, arrested earlier in Finland, opened a pyramid-scheme financial firm in Finland in 2004. About 10,000 people became members of the company, “Win Capital”, and more than 97 million euros circulated in the system.

The funds were transferred to the trio’s bank accounts overseas before the firm closed, police said.

Thai immigration police will later extradite Mr. Sakari to Finland to face charges there. (TNA)


kuva: MTV3

Epäloogisuudet Thaimaan uutisoinnin ja todellisuuteen välillä ovat valtavat. Ensinnäkin vain ja ainoastaan Kailajärvi on nykyisellään poliisin suojissa. Martiskainen ei ollut päätekijöitä vaikka kovasti sitä aluksi yritettiin väittää. Martiskainen ei myöskään joutunut KRP:n pidätetyksi vaan hän hakeutui itse KRP:n puheille valottaakseen omaa tilannettaan. Martiskainen on "WinCapita-julkkis" siinä missä Hentunenkin. Keskustelupalstoilta saadut sattumanvaraiset nimet määrittävät siis yhä KRP:n lapsellisia tutkintalinjoja.

Savon Sanomat uutisoi Hentusen rahaliikenteestä aiemmin seuraavasti:

" Mies on oikeuden pöytäkirjan mukaan kotiuttanut tuottoja kaikkiaan 923 000 euron arvosta. Hänen tilinsä kautta on ohjattu Wincapitaan sijoittajien rahoja 674 000 euroa vuosina 2005-2008. "

Kyllähän tämä Savon Sanomien tieto poikkeaa täysin siitä mitä thaimaalaisille on menty valehtelemaan. Ihmetyttää myös se, että miten Savon Sanomilla voi olla tieto Hentusen rahaliikenteestä, sillä KRP on väittänyt esitutkinnan olevan salaista.

Onko tutkinnan taso oikeasti näin luokattoman huonoa muissakin rikosepäilyissä? Vaikuttaa todellakin siltä, että Suomi on oikeiden rikollisten paratiisi. Syyttömiä ja rehellisiä kansalaisia vainotaan täysin aiheettomasti, mutta todelliset rikolliset saavat rellestää vapaana. Tämä jos mikä on todellista resurssien haaskausta.

Thaimaan tiedotteessa siis sanotaan, että WinCapitan varat päätyivät "kolmikon" tileille ennen WinCapitan sulkeutumista. Sallikaa minun nauraa. Kertookoon KRP, mitä rahaa sitten jaettiin niille lukemattomille tahoille, jotka saivat WinCapitasta huomattavia tuottoja. Sellaisia sijoittajia kun on valtava määrä. Miten kummassa viranomaiset voivat puhua tällä tavalla ristiin jatkuvasti. KRP valehteli Thaimaan poliisille saadakseen Hentusen Suomeen. Jokainen voi todeta saman asian itse.

KRP:n Rikostarkastaja Maria Vuorivirta-Heikkinen kertoi sunnuntaina, että Hentusen pidätyksestä tiedotetaan myöhemmin viikolla tietojen tarkennuttua.

Toivon todella, että KRP ei enää jatka lapsellisia väitteitään vaan hekin voisivat jo pikkuhiljaa herätä todellisuuteen. Olen lukemattomia kertoja muistuttanut, ettei Risto Hentunen ole WinCapitan päätekijöitä. WinCapitassa ei edelleenkään ole päätekijöitä vaan kaikki valta ja vastuu on ollut vain ja ainoastaan Hannu Kailajärvellä. KRP pitää Kailajärven eristyksistä, koska KRP:n korttitalo kaatuu välittömästi kun Hannu Kailajärvi saa luvan avata suunsa.

KRP:lle nauretaan jo Suomessa ja samat tiedot ovat parhaillaan leviämässä myös ulkomaille. Lainatakseni erästä keskustelupalstojen höyrypäätä: "Ja mitään ette voi..."

MTV3 myös muutti eilistä tiedotettaan jälkikäteen. Aiemmin julkaistu tiedote on kuitenkin jo monessa paikassa tallessa. Tämä vastaava toimintatapa on ollut käytössä koko WinCapita-kohun ajan. WinCapitasta kun ei saa kirjoittaa mitään "myönteistä".

kuva: Ilta-Sanomat

" Suomalaismies näytti sormillaan voitonmerkkiä. "

8 kommenttia:

  1. Nauroin heti itsekkin kun näin uutisen. Capitan pääepäilty. Heh. Onneksi tiedän paremmin....

    Ja tilanne on tällä hetkellä...

    KRP 0 Hentunen 10

    VastaaPoista
  2. -- Sen verran voin kertoa asiasta että Hentusen aktiivinen jäljittäminen alkoi samaan aikaan kun jäsenten valtakirja vaatimukset tulivat julkisuuteen.

    Poliiseilta vei 3-4 päivää löytää Hentunen kun siihen oikein paneutuivat. Vaikka Hentusta itseään ei seurattu, onnistuttiin hänet paikallistamaan muuta "lähipiiriä" varjostamalla.

    Eli hänet oltaisiin voitu ottaa kiinni aivan milloin vain, sillä mikään ei ole muuttunut Hentusen kohdalla viimeisen 1,5 vuoden aikana. Tämä viittaisi siihen että "joltain" taholta tuli käsky ottaa kiinni Hentunen nyt.

    Tämä on informaatio sotaa armeijan termein. KRP:n ja ehkä jonkun toisen instanssin joka käyttää KRP:tä pelinappulanaan täytyi keskittää kansan huomio keinolla millä hyvänsä ettei wincapitaan aleta suhtautua neutraalisti tai jopa aleta epäilemään KRP:tä yleisellä mielipide tasolla. Tämä pistää aiemmat edistysaskeleet varjoonsa. Eli nyt tuli vähän takapakkia mutta pitkällä juoksulla en näe tämän vaikuttavan juurikaan yhtään mihinkään, paitsi toki itse Hentusen oman elämän kohdalla.

    Uskoisin tämän ratkaisun olleen kaksiteräinen miekka, sillä Ristolla ei todellakaan ole sen enempää relevanttia informaatiota asiasta kuin rivijäsenellä tai kuten Timo Martiskaisellakaan ei ollut ja hän oli yksi kolmen koplasta. No nyt kaikki on saatu kiinni ja kohta päästään myös Ristoa kuulustelemaan joten asioiden pitäisi lähteä vierimäään vauhdilla eteenpäin, eikös vain...?

    Silti koen vastuunani korostaa sitä seikkaa että Risto ei ole millään tavalla missään johtavassa eriasemassa Wincapitassa verrattuna muihin jäseniin, eikä ole koskaan sitä ollutkaan. Hän oli jäsen numero 30, se pitää paikkansa. That's it.

    Enpä usko hänen kuitenkaan ihan vähään aikaan pääsevän pois kopista, sillä "kuulusteltavaa" varmasti riittää, kun niitä tehdään enintään kerran kuusssa ja tunti kerrallaan.

    VastaaPoista
  3. On se vaan erittäin läpinäkyvää tuo korpin venkoilu.Puolitoistavuotta on menny ja nyt vasta "toimitaan"!Sattuu vielä ajankohtaa,kun tämä valtakirja asia tuli kuvioon.Ja kun tiedetään,että Hentusella ei ole mitään roolia clubiin liittyen,paitsi tietysti normaali jäsenenä.
    SAIRASTA TOUHUA VIRANOMAISILTA!

    VastaaPoista
  4. Yllä olevat kirjoitukset ovat totta.
    Sen voisi lisätä, että jos KRP on ollut "metsässä" tutkimuksissaan tähän saakka, niin Riston kuulustelujen jälkeen ne vasta metsässä on.
    Risto kertoo asioista tarinoita ja vertauskuvia elävästi mukaillen.

    VastaaPoista
  5. Oli kyllä melkoinen sirkus koko Hentus-show!

    Kansa tahtoo sirkushuveja ja sitä se kyllä sai.

    Mikä taho on tämän koko ajojahdin takana? Onko tutkinnanjohtaja Rautava pelkkä pelinappula?

    VastaaPoista
  6. Korpit venkoilivat sen takia, että on hyvä syy pitkittää oikeudenkäyntejä, pitää ihmisiä vangittuna ja matkustuskiellossa kun Ripe on vapaana. Ihan tehty homma. Korpit säästivät tätä, että saivat näyttävän loppunäytöksen. Onneksi tiedotusvälineet eivät ihan kovasti tällä asialla herkutelleet. Maikkari yllätti positiivisesti. Vain muutama lause uutisissa ja piste. Jotenkin olisi odottanut, että juuri Maikkari olisi tehnyt suuremmankin numeron asiasta niinkuin ennenkin, mutta ehkä ovat saaneet lisää muualtakin tietoa asiasta, että asiat eivät ole ihan sitä mitä korpit syöttävät medialle.

    VastaaPoista
  7. Sanomat24:ssä jäsenten vaatimus saada tuote käytttöön ja EOK:n sivuilla Hannun vastaus kavoniuksen kautta.

    Eikö esitutkinnassa koiteta juuri selvittää noita asioita mitä jäsenistö joutuu nyt ajamaan oikeusteitse.

    Myöntymällä siihen että Hannu pääsee "töihin" on ainoastaan myönteinen vaikutus esitutkintaan jolla koitetaan saada selvyy siihen onko sijoittajat hävinneet vai ei.

    Ei siis todellakaan osaa ajatella yhtään järkevää syytä siihen minkä takia Hannun ei anneta todistaa tätä asiaa "työtä tekemällä"
    Vaan kaikki keinot yritetään käyttää siihen ettei sijoittajat saisi tietää onko heitä huijattu vai ei.

    PÄÄSTÄÄKÄÄ HANNU NYT JO ESITTÄMÄÄN TOIMINNAN LAILLISUUS JA JATKAKAA SITTEN JÄSENTEN TUTKIMISTA VAIKKA HAMAAN TAPPIIN SAAKKA. KAIKKI JÄSENET EI OLE RIKOLLISIA.

    VastaaPoista
  8. Huvittavaa...

    < Lainatakseni erästä keskustelupalstojen höyrypäätä: "Ja mitään ette voi..."

    Jos tällä viittaat AF:iin, niin kyllä se on eräs surullisen kuuluisa verkostovirityksssä kannuksensa hankkinut heebo, joka tuonkin sanonnan lanseerasi.

    Niin että se taas kerran siitä "näkemyksestä".

    VastaaPoista