torstai 15. lokakuuta 2009

KRP:n tutkimukset eivät kestä päivänvaloa

14.10.2009 järjestetyssä lehdistötilaisuudessa WinCapitan jäsenet ja EOK kertoivat KRP:n mielivaltaisesta toiminnasta case WinCapitan tutkimuksissa. Yhä enemmissä määrin on tullut ilmi lukemattomia epäkohti, joita KRP:n toiminnassa on ollut.

Suuresti on kummastuttanut se, että KRP:n toiminta on nykyisellään pahasti ristiriidassa sen kanssa, mitä he ovat itse ilmoittaneet. Alussa tutkinta piti rajata ja epäillyt piti saada pikaisesti oikeuteen, mutta nyt näyttää, ettei ole olemassa mitään rajoja. Aikataulut venyy ja paukkuu. Aiemmin KRP yritti jäävätä jäsenten puolustuksen lakimiehen. Tutkinta rönsyilee ja tutkinta näyttää ulospäin todella kaoottiselta ja jopa amatöörimäiseltä.

Onko siis niin, ettei alkuperäinen tutkintahaara tuonut vastaan rikosta vaikka rikoksen piti olla "selvä"? KRP yrittääkin nyt tutkia jotain muuta ja etsiä jonkinlaista rikosta kuumeisesti, koska he eivät halua täysin menettää kasvojaan suuren yleisön silmissä. KRP:n toiminta näyttää tältä ainakin ulospäin. En todellakaan tiedä mitä he itse ajattelevat itsestään.

KRP:n suulla on ollut julkisuudessa puhumassa monta eri henkilöä vaikka toisessa kohtaa KRP toteaa, että tutkinta on salaista, eikä tutkinnan vaiheita voida kommentoida. Mielestäni tällainen toiminta on täysin linjatonta ja samalla myös moraalitonta.

Onko todellakin niin, että KRP:llä on laillinen lupa vääristellä totuutta ( valehdella )? Miten on mahdollista, että viranomaiset ovat todistetusti jääneet kiinni valheista, eivätkä he missään kohtaa ole nöyrtyneet myöntämään virheitään. Onko niin, että mitä suurempi valhe niin sitä paremmin kansa uskoo?

Toimittajatkin on varmasti aivan pyörryksissä tai ainakin ne toimittajiat, jotka oikeasti ajattelevat eivätkä tyhmänä seuraa suurta johtajaa. Uskon kyllä, että tulee vielä aika jolloin valtamediat eivät voi sivuuttaa faktoja. KRP:lle kun ei faktat kelpaa. Heidän satunsa on todella epälooginen. Faktat on pidettävä erillään tutkimuksista, koska faktojen myötä vanha palapeli ei kestäisi enää kasassa.

Huhut myös kertovat viranomaisten keskuudessa olevasta "salaisesta" palkkiojärjestelmästä. Huhun mukaan takavarikoitu euromäärä voisi tuoda myös henkilökohtaisen palkkion. Toivonkin, että blogini lukijoista asiasta paremmin tietävät voisivat kommentoida tapausta ja toimittaa dokumentteja huhujen tueksi. Toistaiseksi tämä tieto palkkiojärjestelmästä on siis vielä huhu.

Selvästi on havaittavissa, että monella toimittajalla on asennevamma kuten myös WinCapitaa tuntemattomalla kansalaisella. "WinCapitahan oli selvä puhallus ja sehän on ratkaistu jo pari vuotta sitten" Tälläisiä perusteettomia väitteitä elää kansan parissa vaikka totuus on jotain ihan muuta. Edelleen puuttuvat syytteet sekä tuomiot. Tietoa on kyllä tarjolla, mutta jälleen kerran silmät tulisi avata näkemään ja korvat kuulemaan.

En ole kuullut ainuttakaan järkevää perustelua sille, miksi Hannu Kailajärvi täytyy edelleen pitää eristettynä vailla puheoikeutta. Kertokoon joku miten KRP:n harjoittaman eristämisen voi järkevästi perustella? Onko eristämisen ainut järkevä syy edelleen se, että KRP pelkää totuutta?

kuva: EOK

Tarkempia tietoja eilisestä lehdistötilaisuudesta löytyy EOK:n sivuilta:
http://eok.fi/eok/index.php?option=com_content&task=view&id=299&Itemid=50

144 kommenttia:

  1. Ihan hyvinhän nuo tutkimukset etenevät. Syyteharkinta käynnissä ja kohta ollaan käräjillä. Siitä sitten tapaus kerrallaan eteenpäin ja homma todetaan lailliseksi niin ok, varmaan pientä vahingonkorvausta voi myös saada. Toinen vaihtoehto jonka puolesta minä lyön vetoa on se, että päätekijöille tulee tuomiot useammasta rikoksesta. Näinhän hommat oikeusvaltiossa menee.

    VastaaPoista
  2. Mitänkäs ne tutkimukset oikein etenee kun mistään ei mitään kuulu?? poliisi on 2vuotta pyörinyt ympyrää ja yrittänyt sötöstellä jotakin. Ei siitä kuule ihan pienellä vanhingonkorvauksella selviä että on tuhonnut toisten ihmisten elämän parin vuoden ajalta. Jossain toisessa kulttuurissa lähtis silmä silmästä.

    VastaaPoista
  3. Madoff pidätettiin 11.12.2008
    Tuomio 12.3.2009
    37 MRD € 'keissi'
    Kailajärvi on ollut vangittuna 12/2008 lähtien.
    Capitan kohdalla puhutaan eri kokoluokasta, mutta käsittelyn osalta myöskin eri nopeusluokan tapauksesta. Haloo!?
    Poliisi on ystävä.

    VastaaPoista
  4. Rehellinen poliisi on ystävä. Epärehellinen poliisi on rotta...

    VastaaPoista
  5. Vai etenee?eihän tämä ole edennyt yhtään siitä kun aloitettiin,mies istuu lukkojen takana ilman oikeutta puhua tai elää normaalisti.Ketään päättäjää se ei näytä kiinnostavan että 10 000 tavallista kansalaista elää löysässä hirressä toista vuotta,kun taas herra vanhanen valitteli kun joutui oikein 1.5 päivää olemaan samassa asemassa.Kyllä täällä olisi kirveellä töitä!

    VastaaPoista
  6. Aika pieni kapitalaisten joukko se on joka ei ole poliisin toimintaan tyytyväinen...

    VastaaPoista
  7. Kyllä se on kuule suurin osa joka ei todellakaan ole tyytyväinen,parempi kun olisi hiljaa jos ei tiedä mitä puhuu.

    VastaaPoista
  8. n.90% jäsenistä on tyytymättömiä KRP:n toimintaan.

    Mitenkäs tehty rikosilmoitus on auttanut jäsenten asemaa?

    VastaaPoista
  9. Käykääpä huviksenne jossain muualla kuin Columbon blogissa välillä, katsokaapa vaikka eri nettilehtien uutisten saamia kommentteja. Sieltä käy ilmi mitä esim. oikeat sijoittajat (Kauppalehti) tai tavallinen kansa (Savon Sanomat) ajattelee WinCapitan ja EOK:n toiminnasta. Alkaa kirkastua että se on pieni piiri joka valittaa poliisin toiminnasta.

    VastaaPoista
  10. Olisi mukava tietää mitä Kailajärvi tuumaa tästä jutusta. Mies haluasi julkisen oikeudenkäynnin ja vapautuksen tutkintavankeudesta vaan eipä ole päästetty miestä ääneen!

    VastaaPoista
  11. Juu juu ja noin 99,8 prosenttia suomalaisista puolestaan on tyytyväisiä KRP:n toimintaan!!!

    VastaaPoista
  12. ovat tyytyväisiä koska eivät ole itse joutuneet KRP:n uhriksi...

    VastaaPoista
  13. """Käykääpä huviksenne jossain muualla kuin Columbon blogissa välillä, katsokaapa vaikka eri nettilehtien uutisten saamia kommentteja. Sieltä käy ilmi mitä esim. oikeat sijoittajat (Kauppalehti) tai tavallinen kansa (Savon Sanomat) ajattelee WinCapitan ja EOK:n toiminnasta. Alkaa kirkastua että se on pieni piiri joka valittaa poliisin toiminnasta."""

    Olet ymmärtänyt vääri ei me valiteta vaan vaaditaan että Hannu pääsisi kertomaan totuuden joko julkisesti oikeuteen tai muuten järjestettyyn tiedotustilaisuuteen. Siellä voisi sitten krp ja hannu väitellä toiminnan rehellisyydesta, jolloin voitaisiin luonnollisesti nähdä kumpi osapuoli valehtelee.

    VastaaPoista
  14. oikeat sijoittajat: Puttonen, Kantanen ja Nars

    tavallinen kansa: ne jotka ovat joutuneet kuuntelemaan valheita pari vuotta. Mukana on toki myös iso joukko kateellisia.

    APUA, jos WINCAPITA toimii sittenkin. Naapurihan voi vaikka rikastua!!!

    VastaaPoista
  15. RIKOSILMOITUSTEN TEHNEET VOISIVAT KYSELLÄ EOK.STA KUINKA SAISIVAT TÄMÄN TUTKINNAN ETENEMÄÄN. YHTEISPELILLÄ VOITAISIIN VAATIA HANNUN PÄÄSEMISTÄ KERTOMAAN/ESITTÄMÄÄN MITEN ASIAT OVAT JA MITEN TÄSTÄ ETEENPÄIN.

    VAATIKAA HANNUA ÄÄNEEN

    VastaaPoista
  16. Tämä osio anttalainen.com sivulta

    Ajankohtaista viranomaisrikollisten maailmasta
    Pyydän lukijoitani tarkkailemaan erityisesti seuraavia rikollisten käyttämiä menetelmiä, jotka ovat viime aikoina paljastuneissa rikostapauksissa osoittautuneet erityisen tuhoisiksi sekä miettimään missä itselle läheisissä tai yleisesti tunnetuissa tapauksissa on toimittu juuri näin:

    Rikollisliigan johdon suojeleminen siten, että likaiset työt teetetään tietämättömällä ja osaamattomalla pikkuvirkamiehellä, joka tietämättömyytensä ja osaamattomuutensa vuoksi ei voi ymmärtää olevansa viranomaisrikollisten muodostaman järjestäytyneen rikollisliigan palveluksessa. Tyypillinen esimerkki on poliisi, jolle annetaan jokin yksinkertainen tehtävä mutta ei kerrota minkä vuoksi hän tosiasiassa on sitä tekemässä. Tällaisesta menetelmästä on julkisesti kertonut esimerkiksi poliisiylijohtaja Mikko Paatero, joka poliisin hallussa olevien salaisten tietojen myyntiä käsiteltäessä on vahvistanut lokakuussa 2009, että poliisi ei saa ottaa selville tietoa, joka ei kuulu hänen omaan työhönsä. Kehotan jokaista rehellistä virkamiestä omasta ammatistaan riippumatta rikkomaan kaikkia määräyksiä, joiden tarkoituksena on rikollisliigan johdon suojeleminen.

    Pitkän rikosketjun muodostaminen siten, että jokainen uusi teko perustuu edelliseen ja sen väärennettyihin tai muuten virheellisiin dokumentteihin. Jos ketju ehditään kasvattaa riittävän pitkäksi rikollisten uhrin sairauden, vammojen tai korkean iän vuoksi, uusia tekoja ei voida osoittaa rikoksiksi ellei koko ketjua käydä läpi lopusta alkuun. Kun sitten ketjun ensimmäisten rikosten dokumentit hävitetään tai vanhennetaan siten että rikollisten huonokuntoinen uhri joutuu jatkuvasti kamppailemaan yhä uusien rikosten keskellä hengestään ja omaisuudestaan, hänellä ei ole mitään mahdollisuutta selvitä voittajana toinen toisiaan puolustavia rikollisia vastaan.

    Viranomaisten ja virkamiesten käyttäminen laittomaan toimintaan, jota keskinäisin etujärjestelyin ja laajoin yhteistyöverkostoin ohjaa virkamiehen sijasta esimerkiksi liikemies, puolueen piilojärjestäytynyt taustavaikuttaja tai poliitikko. Tässä järjestäytyneen rikollisuuden puhtaimmassa muodossa rikoksia tekevät vain viranomaisrikolliset, joiden ei tarvitse noudattaa lakia ja ne kaikkein heikoimmassa asemassa olevat, joille ei ole annettu muuta mahdollisuutta toimeentuloon. Hyödyn keräävät ne, joilla ei näytä olevan koko asian kanssa mitään tekemistä.
    Kaikkein tuhoisin viranomaisrikollisten uhreille on edellisten kolmen menetelmän yhdistelmä. Tunnen muutamia tällaisia tapauksia, joissa elämästä jo kymmenen tai parikymmentäkin vuotta on kulunut epätoivoisen yksinäiseen puolustautumiseen rikollisia vastaan. Toivoa ei ole kun kukaan ei saa tietää ja jos saa tietää, kuulee vain viranomaisrikollisten äänen. Voitaneenkin pitää varmana, että viranomaisrikolliset apureineen ja yrityskumppaneineen tehostavat toimiaan kaiken vapaan tiedonkulun estämiseksi. Jokainen muu toimikoon toisin.

    VastaaPoista
  17. 19.37 15.10 ottakaa yhteys EOK:hon.

    HANNU ÄÄNEEN JA TOTUUS ESIIN!

    TOIMIVA SIGNAALIJÄRJESTELMÄ TUOTTAMAAN!

    Kuka korvaa taloudelliset menetykset? kuka henkiset kärsimykset ?
    V A A D I M M E ¨ VAIN ¨T O T U U T T A !!!

    VastaaPoista
  18. "APUA, jos WINCAPITA toimii sittenkin. Naapurihan voi vaikka rikastua!!!"

    Tuo kateusnäkökulma ei minun mielestäni ole oikein relevantti. Tilannehan on kuitenkin se, että suuri osa jäsenistä on joko tappiolla tai ns. "tuotto" jäi klubille kun homma meni kiinni. Kolmas vaihtoehto on että omaisuutta on jäädytetty. Vielä ikävä poliisitutkimus ja muu julkisuus päälle. Miksi kukaan olisi siis kateellinen?

    VastaaPoista
  19. Onhan Hannulla ollut puheoikeus. Vapaasti sai ilmaista ja todistella koko kevään 2008. Ja vielä syksynkin, kun piilotteli Ruotsissa. Vaan eipä pitänyt mitään ääntä. Miksi siis nyt pitäisi?

    Ja olihan hän ensimmäisen kerran nyt pyytänyt vapautustaan, mutta käräjäoikeus selvästi on todennut, että häntä ei voida vapauttaa. Siis varsin raskauttavat todisteet on poliisilla oltava. Ei siellä muuten noin pitkään pidettäisi.

    Miksi hän muuten pyysi ensimmäisen kerran vapautuskäsittelyä vasta nyt syksyllä? Melkien vuoden oltuaan pytyssä. Eikä ole sen jälkeenkään pyydellyt, vaikka lain mukaan voisi 2 viikon välein pyytää vapautuskäsittelyä. Ehkäpä hän tietää, että poliisilla on riittävän raskauttavat todisteet hänen kiinni pitämisekseen. Näin tulkitsisin tuollaisen vaitonaisuuden vapautuskäsittelyjen suhteen. Toisaalta hän istuu ennakkoon tulevaa tuomiotaan, joten hänet vapautettaneen ennen rikostovereitaan, jolloin ehtii piiloutua heidän kostoltaan.

    VastaaPoista
  20. Ja höpön höpö tuolle viimeiselle kommentille!

    Jos korpilla olisi ne "raskauttavat" todisteet,niin ei heidän olisi enää tarvinnut ottaa tutkittavaksi mitään laukkavedonlyöntejä.
    Korpilla on selvä paniikki menossa....

    VastaaPoista
  21. Tottakai vedonlyönnitkin tutkitaan, jos on ilmennyt että nekin olivat huijausta.

    Ja sitä tosiasaa et pysty kieltämään, että Hannu piti turpansa kiinni niin median kuin jäsenistön suuntaan heti klubin sivujen sulkeuduttua. Jos hänellä olisi ollut edes jonkinlaisia jäsenistöä rauhoittavaa tietoa tarjota olisi siihen ollut oikein mukavasti aikaa. Mutta hän vaikeni. Ehkäpä siksi, että homma todellakin oli kusetusta. Kuten esim. Gizmo, Hannun hyvin tunteva kaveri, kertoili. Ei kovin vakuuttavaa toimintaa "johtajalta" tuo tiedotuslinjan valinta. Jos Hannulla ei silloin ollut mitään jäsenille, niin miksi olisi nytkään?

    VastaaPoista
  22. Taitaa olla viimenen oljenkorsi ihmetellä miksei vielä olla oikeudessa todisteiden kanssa. Parempi se on oikeusturvan kannalta kaikille että poliisi tekee rauhassa ja hyvin työnsä. Ei muuta kuin malttia!

    VastaaPoista
  23. Parasta olisi kaikille, että poliisi olisi avoin ja rehellinen. Poliisin palkan maksaa veronmaksaja siinä missä ministerinkin palkan...

    VastaaPoista
  24. Hannulla olisi ollut aikaa olla avoin ja rehellinen ennen pidättämistään oikein kunnolla. Mutta kuten muistatte, myös Risto valitteli sivuillaan, että ei tiedä missä mennään. Hannu vain häipyi. Näinkö tekee rehellinen klubin "johtaja". Ei todellakaan tainnut olla Hannulla puhtaat jauhot pussissa, kun jätti klubilaiset täysin pimentoon.

    Nyt sitten itketään poliisin avoimuutta ja rehellisyyttä, mutta ei muisteta kuinka avoin Hannu oli kevään, kesän ja syksyn vuonna 2008. Aikaa olisi ollut hänen kertoa tarinansa ja esittää todisteensa, jos hän vain olisi halunnut. Ei halunnut. Johtopäätöksenä voisi tuosta haluamattomuudesta vetää sen, että mitään rehelliseen toimintaan viittaavia todisteita ei ollut.

    Itse kyllä luotan enemmän poliisiin kuin Hannuun. Poliisi tekee työtään ja se vie aikansa. Mikäs kiire teillä siellä löysässä hirressä on hyvät capitaatit?

    VastaaPoista
  25. Tuottaako provosointi nautintoa?

    VastaaPoista
  26. Luulen että kukaan ei provosoituisi, jos ei Columbo ja kumppanit keksisi mitä ihmeellisimpiä salaliittoteorioita ym. jotka selittäisivät miksi rehellinen klubi näyttää niin kovin epärehelliseltä.

    Eli jos tunnustettaisiin kaikki faktat, tai jos vaikka joku pientä toivonkipinää elättelisikin niin eikö olisi vaan paras odotetella rauhassa oikeudenkäyntejä, jotka varmasti tuovat selvyyden asiaan?

    Jos sitten kävisi niin ihmeellisesti että Hannu tai joku muu löytäisi todisteet menestyksekkäästä valuuttakaupasta, se olisi iloinen yllätys kaikille. Joka tapauksessahan on selvää, että tällä hetkellä noita todisteita ei kenelläkään täällä vouhkaavalla klubilaisella ole esittää. Varmasti ne oltaisiin jo lyöty pöytään.

    VastaaPoista
  27. Edelleen odottelen sitä ensimmäistäkään todistetta korpin puolelta että olisi jotain rikollista tapahtunut!saa nähdä kestääkö siinä montakin elinikää kun se saataisi nähdä?voi voi kyllä on surkeaa touhua.EOK:lle suuri kiitos miehekkäästä ja asiallisesta toiminnasta!

    VastaaPoista
  28. Hannu olisi valmis avoimeen oikeudenkäyntiin vaikka heti. Ei muuta kuin syytteet kehiin että mies pääsee puolustautumaan.

    Kaikki muu on turhaa jauhamista, jos ei syytetä niin mies on syytön, täysin niin pitkään kunnes syytteet on nuijittu pöytään ja tuomio julistettu.

    Murot ja muut voi jauhaa paskaa mutta totuus on se että Hannu on vielä syytön mies oikeuden näkökulmasta.

    Sampsa kurri hehkuttaa winamp juttujaan fxsignaalista omalla foorumilla, sampsalle tiedoksi että juuri murjojen juttujen takia krp on täysin tutkalla.
    Tutkija höpötti minullekkin että eihän se FxSignaali voinut toimia kun viisari värähteli vielä vaikka verkkokaapeli oli irti. : ) : ) Keneltä lienee asian kuullut (muro foorumi on krp:n tietolähde) ja se ei ihan syyttäjille riitä.

    Muroille ja muille urpoille että FXSignaalin toiminta on todistettu ja se toimi kunnes sen toimittaminen estettiin jäsenille (kello käy ja lasku juoksee).
    EOK:lle on tämän asian todistanut useampi henkilö. KRP:llä on vain murojen höpinät ja vastapuolella mustaa valkoisella. Vaikea mennä höpinöillä oikeuteen miettikääpä itseänne tuohon tilanteeseen...Voisi hieman hikeä puskea.

    Hannun vapautuessa saattaa vastapuolella olla varaa vetää henkilöt oikeuteen, jotka aiheiuttaneet tämän tilanteen. Muistaakseni murot hehkutti tunkeutuneesa infosivuille vieden sieltä tunnuksia ja muuta aineistoa. Tämä on rikos ja siitä jäänee jälki ja uskon että 10000 hengen joukosta löytyy niitä jotka oikeuksiaan alkaa peräämään siinä tilanteessa.
    Eli hikeä pintaan Sampsa pitikö esiintyä siellä telvisiossa vaikka jää niitä jälkiä muutenkin tunkeutumisesta.(en tiedä oliko se sampsa vai kuka, joka uutisissa selin esitti tunkeutuneesa tuohon infosivulle)Eiköhän ystävänne KRP sen selvitä jos ei niin onhan niitä viranomaisia siellä minne se yhtiökin on rekisteröity. Ovat vielä ehkä hieman parempia hoitamaan vastapuolen tutkinnan krp on jäävätty kun antoivat muroille jopa kiitoksen tuosta tunkeutumisesta..

    Tiedoksi itseä ei kiinnosta tuulimyllyjen kanssa ruveta tuossa vaiheessa alkaa painimaan mutta kuten sanottu 10000 jäsentä ja varmasti löytyy niitä jotka rupeaa.

    Katsellaan kuin käy, itsellä ei hikeä puske pintaan ollenkaan. Toisin voi olla sillä toisella puolella (epätietoisuus paistaa provosoinnesitanne).

    VastaaPoista
  29. "Muistaakseni murot hehkutti tunkeutuneesa infosivuille vieden sieltä tunnuksia ja muuta aineistoa. Tämä on rikos ja siitä jäänee jälki ja uskon että 10000 hengen joukosta löytyy niitä jotka oikeuksiaan alkaa peräämään siinä tilanteessa."

    Eikö olisi ollut syytä tehdä rikosilmoitus jo silloin puolitoistavuotta sitten? Mitä sitä pitkittää vaikeampi se on tutkia pitkän ajan kuluttua. Vai onko vaan paskapuhetta ja pelätään että klubin johto laittoi itse sivut kiinni?

    VastaaPoista
  30. Ainoa todista FX signaalin toimivuudesta on se että klubiin liittyneille näytti tulevan paljon rahaa, siis NÄYTTI TULEVAN.

    Nyt kun vaan ymmärrettäisiin ero klubissa sisällä olevan virtuaalirahan ja oikean rahan välillä.

    Toinen tärkeä asia on ymmärtää että kotiutukset maksettiin uusien jäsenten "sijoittamista" rahoista.

    No eipä taida mennä kaaliin?

    VastaaPoista
  31. Kuule nyt taas tietämätön:)todisteita on signaalin toimivuudesta sadoilla sitä käyttäneillä.Taas näkyy murosuolet jo tännekkin änkeneen,paljonko muuten saat palkkaa kun kirjoittelet noita tuulesta tempaistuja juttujasi?oliko sinulla sitä mustaa valkoisella siitä että jokin rikos on tapahtunut?tuskin maltan taas odottaa kun lyöt ne tiskiin:)

    VastaaPoista
  32. "Ainoa todista FX signaalin toimivuudesta on se että klubiin liittyneille näytti tulevan paljon rahaa, siis NÄYTTI TULEVAN".

    Olen käsittänyt että EOK:lla on valaehtoisesti todistaneiden henkilöiden lausunnot asiasta kuinka hyvin ovat kyeneet hyödyntämään tuotetta jonka saivat käyttöön. Pitääkö urpoille tarkentaa sanaa valaehtoinen nämä henkilöt lienee astuvan myös oikeuteen todistamaan sen omalla naamalla ja henkilöllisyydellä. Heillä on silloin oltava myös näyttöä treidaus tileiltään ja näitä näyttöjä verrataan signaalin historiaan.

    Jäsent x,y,z,b ovat ammattilaisia ja amatöörejä. He ovat tehneet voitollista valuuttakauppaa signaalia käyttäen. EOK on esittänyt että heillä on nämä todistajat olemassa.

    FxSignaali toimi ja sen tietää krp myös.

    Mitä todisteita teillä on signaalin toimimattomuudesta, muuta kuin tuo sonta joka päästänne kirjaimin välillä karkailee.

    VastaaPoista
  33. Niin voitanee järjestää vaikka sieltä murolasta ja siihen kaveriksi vaikkapa cluso ja ada,katsotaan sitten ihan oikeilla nimillä onko teillä mitään näyttöä mistään.Uskon että tilaisuuden kuvaaminen kyllä saadaan järjestettyä,nähdään sitten onko teistä miestä/naista tulla todistamaan,en kuitenkaan jää henkeäni pidätellen odottamaan,koska teistä ei ole kuin räksyttämään.Meidän puolelta kun on jo ihan kasvoillansa ihmisiä heti tulossa,mitens teidän????????

    VastaaPoista
  34. EOK on tarjonnut suoraa mahdollisuutta pääepäillylle Hannu Kailajärvelle kertoa kantansa tähän asiaan 1-1,5 tunnin suorassa ja leikkaamattomassa videoesityksessä, joka tulisi liiton sivuille internettiin. EOK:n saamien tietojen mukaan Keskusrikospoliisi (KRP) ei tähän suostu. "On kysyttävä: Salaako julkisuudelta jotakin juuri KRP"?

    Tuostakaan asiasta ei olisi ollut krp:lle mitään haittaa se olisi vain edesauttanut tutkintaa joka olisi saatettu nopeasti loppuun.

    VastaaPoista
  35. Ei muuten tule clusot eikä adat eikä muutkaan anonyymit esittämään mitään muuta kuin anonyyminä täällä noita kirjoituksiaan.

    EOK/ilkka pitkänen ei anonyyminä kirjoita että heillä on todisteet FxSignaalin toiminnasta eikä EOK:n puheenjohtaja radiossa mene näin sanomaan mikäli niitä ei ole.

    FXSIGNAL OHJELMA TOIMI JA SEON ON FAKTA.

    Faktana ei ole vielä näytetty treidaustilejä capitan taustayhtiöiden toimesta eikä niitä varmasti tulla esittämäänkään, katsokaa offshore yhtiöiden suojauksesta asiaa.
    www.veroparatiisi.com
    Hannulle riittää kun ohjelma toimii se jo todistaa kaupankäynnin. Sitten vain maksetaan rikosilmoitusten tehneille sijoitukset takaisin ja voidaan jatkaa normaalia toimintaa.

    Offshore yhtiöstä sen verran että salaisia ovat lakien mukaan myös sijoittajien nimet yms.
    Voi olla että joku noista sijoittajista on loukkaantunut tuosta muropoikien tunkeutumisesta yhtiön infosivuille josta veivät näitä salaisia tietoja.

    No asiat selviää yksitellen ensin todistetaan toiminnan rehellisyys ja sitten katsotaan mitkä tahot ovat aiheuttaneet haittaa toiminnalle ja jäsenille. Eiköhän 10000 hengesta löydy jos jonkinlaista ammattilaista tätä asiaa hoitamaan niin sattuessa..

    Alla ote EOK:n sivuilta..

    EOK on huolissaan, että esitutkinnalla on todennäköisesti loukattu EOK:n jäsenistöön kuuluvien sijoitusklubi WinCapita-jäsenten oikeuksia. EOK suosittelee heitä, jos esitutkinnan tulokset johtavat vahinkoihin, ryhtymään perustuslaki 118 §:n mukaisiin vahingonkorvaus- ja syytetoimiin oikeusloukkauksista vastaavia virkamiehiä kohtaan. Loukkausten korjaamiseksi EOK välittää tarvittaessa pyynnöstä asiantuntijaneuvontaa tällaisiin toimenpiteisiin, sanoo Juntunen.

    VastaaPoista
  36. www.veroparatiisi.com on muuttanut näköjään : )

    Offshore yhtiöiden suojauksesta löytyy netistä tietoa, jos jollain on kiinnostusta asiaan perehtyä..Ainakin kirjoituksista päätellen kiinnostaa.

    VastaaPoista
  37. Panama Private Foundation on yksi parhaista tavoista suojata omaisuuksia ja se tarjoaa täydellisen yksityisyydensuojan,tietojen salassapidon ja turvallisuuden säätiönperustajalle,hallitukselle,protectorille ja beneficaarille...

    VastaaPoista
  38. tiedoksi!!! juntunen ei radio rockin haastattelussa sanonut, että h.k:lla on miljoonia euroja vaan juntunen sanoi, että h.k. olisi voinut paeta kun hänellä oli kymmeniä miljoonia capitassa olevaa rahaa. tätäkin kun nyt suolimurot epätoivoisesti yrittävät ymmärtää väärin.

    VastaaPoista
  39. No missäs ne kymmenet Hannun miljoonat nyt sitten on?KRP;lläkö?..Olisi kyllä poliisin syytä vähän kuulustella Juntusta?

    VastaaPoista
  40. "Useat korkean tason ammattilaiset ovat jäsenistön ohella vahvistaneet, että ohjelma on toiminut mainiosti. Kaiken pitäisi siten olla kunnossa, toteaa Pitkänen."

    Yllä oleva Pitkäsen sanoin EOK:n sivulta ja lehdistötilaisuudesta hotelli presidentistä.

    FxSignaali siis on toiminut näillä todisteilla ja hyvin.

    Mitkä on krp:n ja pikku muroapurien todisteet jotka murtautumalla takaoven kautta infosivuille saivat..
    1.viisarin värinä kun verkkokaapeli ei ollut seinässä
    2.FxSignaalin ulkonäkö joka sampsa kurria huvitti

    Mitä sitten kertoo EOK:n esitys. Useat ammattilaiset ovat todistaneet ohjelman toiminnan. Tarkoittaa henkilöitä jotka ovat treidanneet ja hyväksikäyttäneet ohjelmaa. Huomatkaa että ammatilaiset tarkoittaa tässä tapauksessa wincapitan ulkopuolisia ammattilaisia, tähän laitetaan sitten päälle ne jäsenten tekemät todistukset.

    Ja sitten niin että muropellet ja muut hölmöt täällä anonyyminä kirjoittelee mitä sattuu. Kun toiset omalla nimellään www.eok.fi

    Kummalle puolelle se vaaka painuu tässä valossa.

    VastaaPoista
  41. "No missäs ne kymmenet Hannun miljoonat nyt sitten on?KRP;lläkö?..Olisi kyllä poliisin syytä vähän kuulustella Juntusta?"

    tässä ilmoittautui ensimmäinen, joka ei ymmärrä asiaa. luehan uudelleen mistä oli kyse. jos löydät siitä jonkun vihjauksenkin rahojen olinpaikasta, niin kerro ihmeessä.

    VastaaPoista
  42. Voitko kertoa keitä nämä EOK,n ammattilaiset oikein on?Kun ei tullut sitä mitenkään ilmi TV;ssä.Oikeudessa ei mene jäsenten todistelut varmasti läpi.1.Esim pauli vannoo käsi raamatulla,että kyllä arvoisa tuomari minä tein
    FX singnaaliohjelma käyttäen voittoa, ja treidasin tälläisen valuutanvälitän kautta.Arvaappa meneekö tollainen oikeudessa läpi?Sitten se saattaisi mennä jos se fxsingaalin toivivuuden toteaisivat (reaaliaikaisena)ja tosiaanki valuuttakaupan ammattilaiset...

    VastaaPoista
  43. "Voitko kertoa keitä nämä EOK,n ammattilaiset oikein on?Kun ei tullut sitä mitenkään ilmi TV;ssä."
    Jos olisi ollut tarkoitus, että se kuuluisi sinulle, niin olisi tv:ssä kerrottu.

    "Oikeudessa ei mene jäsenten todistelut varmasti läpi."
    menee läpi kun näyttää dokumentit tehdyistä kaupoista.
    "1.Esim pauli vannoo käsi raamatulla,että kyllä arvoisa tuomari minä tein
    FX singnaaliohjelma käyttäen voittoa, ja treidasin tälläisen valuutanvälitän kautta.Arvaappa meneekö tollainen oikeudessa läpi?"
    jospa miettisit vielä, että väittikö pauli tehneensä kauppaa signaaliohjelman avulla tai yleensäkään valuuttakauppa itse.

    "Sitten se saattaisi mennä jos se fxsingaalin toivivuuden toteaisivat (reaaliaikaisena)ja tosiaanki valuuttakaupan ammattilaiset..."
    kumman hyvin on fxsignals toiminut jos ei ollut reaaliaikainen ja sen avulla voittoja tehtiin.
    niinhän se sinun tekemä autokauppakin on varmaan sitten huijausta, jos et ole autojobbari.

    koetanhan parantaa, mene vaikka juttuinesi julkisuuteen kuten tekivät capitalaiset, olet varmaan valtakunnan sankari sen jälkeen.

    VastaaPoista
  44. Siis oikeudessa todeta,että se todellakin toimii ja reaaliaikaisena mikä nyt sattuu olemaan mahdotonta kun Hannu jätti serverimaksut maksamatta..Ei tollaiset todistelut mene oikeudessa läpi.Ne on historia tietoja joita voi väittää,että tein jonkun ohjelman kanssa,mutta ei ne mene takuulla oikeudessa läpi..Katos historia tietoja voi väittää miksi vaan..

    Ja Juntunen sanoi Radio Rokissa,että Hannulla oli kymmeniä miljoonia rahaa...No missä ne rahat nyt sitten on.Kerran jos oli niin missäs hitossa ne nyt on?.

    VastaaPoista
  45. "Siis oikeudessa todeta,että se todellakin toimii ja reaaliaikaisena mikä nyt sattuu olemaan mahdotonta kun Hannu jätti serverimaksut maksamatta..Ei tollaiset todistelut mene oikeudessa läpi.Ne on historia tietoja joita voi väittää,että tein jonkun ohjelman kanssa,mutta ei ne mene takuulla oikeudessa läpi..Katos historia tietoja voi väittää miksi vaan.."
    nyt kyllä et itsekään tiedä mitä haluat sanoa. kun dokumenttia on esittää, niin oikeus katsoo asian olevan selvä, vai eikö ole?

    "Ja Juntunen sanoi Radio Rokissa,että Hannulla oli kymmeniä miljoonia rahaa...No missä ne rahat nyt sitten on.Kerran jos oli niin missäs hitossa ne nyt on?."
    ei juntunen sanonut tietävänsä missä ne rahat nyt ovat vai sanoiko?

    VastaaPoista
  46. Siis ne vanhat valuuttakaupat(Documenttitiedot) Eivät käy minkäänlaisena todisteena oikeudelle,koska niitähän voi väittää,että tein tämän ohjelman ansioista.Siis se on pelkkä todistus jolla ei ole minkäänlaista painoarvoa.

    Aivan oikein Juntunen ei sanonut missä ne rahat on,mutta luulempa,että poliisia kiinnostaa tuo lausuma?Mutta Juntunen väitti,että Hannulla (oli) kymmeniä miljoonia Euroja rahaa.Eli jos hän tietää missä rahat on ne kuuluu varmaanki kuuluu takavarikkoon.?Ja samalla tuli uusi syyte Hannulle hänellähän on ulsotossa about 300tonnia,sairaalamaksuja sun muita.Häntä jos todellakin rahat olisi jossain voidettaisiin syyttää velallisen epärehellisyydestä!.

    VastaaPoista
  47. OTT, dosentti petter kavonius kommentoi melanderin iltalehdessä ollutta lausumaa seuraavasti: ”Yleensä jopa kritiikin kohteeksi joutuneet virkamiehet ymmärtävät EOK:n yhteiskuntarauhan ylläpitämisessä tärkeän roolin. Ohjaahan EOK oikeusturvajärjestönä tyytymättömyyden ilmaukset kanavoitumaan erilaisiin laillisiin toimintamuotoihin, jotka myös yhteiskuntarauhan ylläpitämisen lisäksi antavat mahdollisuuden parantaa viranomaistoiminnan laatua. Kenenkään etua ei oikeasti palvele, jos ihmisten tyytymättömyys ajautuu vaikkapa väkivaltaisiin muotoihin”.

    huomatteko, kavonius on jo huolissaan murosuolikkaista, kun nämä huomatessaan olleensa väärässä purkaisivat tyytymättömyytensä väkivaltaisiin muotoihin.

    VastaaPoista
  48. "Siis ne vanhat valuuttakaupat(Documenttitiedot) Eivät käy minkäänlaisena todisteena oikeudelle,koska niitähän voi väittää,että tein tämän ohjelman ansioista.Siis se on pelkkä todistus jolla ei ole minkäänlaista painoarvoa."
    kyllä ne vaan käy todisteeksi, koska ovat kiistatonta näyttöä dokumentein osoitettuna.

    "Aivan oikein Juntunen ei sanonut missä ne rahat on,mutta luulempa,että poliisia kiinnostaa tuo lausuma?Mutta Juntunen väitti,että Hannulla (oli) kymmeniä miljoonia Euroja rahaa.Eli jos hän tietää missä rahat on ne kuuluu varmaanki kuuluu takavarikkoon.?Ja samalla tuli uusi syyte Hannulle hänellähän on ulsotossa about 300tonnia,sairaalamaksuja sun muita.Häntä jos todellakin rahat olisi jossain voidettaisiin syyttää velallisen epärehellisyydestä!."
    juntunen tietää hannun vastanneen klubin toiminnasta ja siten hannulla on ollut valta päästä käsiksi rahoihin ja olisi siis voinut hävitä rahojen kanssa vaikka kuuhun, mutta hänpä (klubi) maksoi rahoja jäsenille. ei tämän pitäisi olla vaikeaa ymmärtää, onko se? kun ymmärrät tämän väitteesi juntusesta olevan puppua, niin sitten vasta siirrytään aiheeseen hannun historia ja siihen kuuluneet tapahtumat.

    VastaaPoista
  49. Kauhean runoilun taas murosuoli kirjoitti ja ei mitään asiaa??LAITA NYT NE TODISTEET ESIIN TAI LAKKAA LÄSSYTTÄMÄSTÄ JOS KERRAN NIITÄ EI OLE.HANNU ÄÄNEEN JA ASIA ON SILLÄ SELVÄ,EI TÄMÄ SEN VAIKEAMPAA OLE.

    VastaaPoista
  50. Eikös siellä Clubissa ollut enempää rahaa kuin kymmeniä miljoonia?Eikä Juntunen puhunut Clubista, vaan Hannusta tässä seikka on täysin eriasia.Voihan mullakin olla Clubi ja siellä rahaa ja sitten tietenki omat rahat käsitätkö?
    vai sotkiko Hannu omat ja muiden rahat sekasin?

    Eipä ihme,että KRP:llä on työläs käydä kaikki tapahtumat lävitse..Mitä hän siellä nöttosen mummonmökissä teki johon ei tullut etes lämmintä vettä?.Oi onko Hannu niin lojaali,että ei halunnut tuhlata Clubin rahoja ja siitä syystä päätti asua kuin erakko.

    Te olette tästä kehittäneet salaliittoteorian
    Sittenpä kuuletta kun Hannu on ensivuonna oikeudessa mitä hän sanoo.Sitä enen syyttäjiltä varmaanki tulee ilmoitus,että ovat nostaneet ensimmäiset syytteet ja sitten se teillekkin se totuus paljastuupi.

    VastaaPoista
  51. "Entinen Euroopan ja eduskunnan oikeusasiamies kansanedustaja, OTL Jacob Söderman liittyi Suomen johtavan kansalaisten oikeusturvan edunvalvontajärjestön EOK:n jäseneksi vastaanottamalla liiton kunniajäsenyyden."

    murosuolikkaat hei, eikö tässä ole jotain mätää!!!???? js liittyy eok:hon vaikka murosuolikkaat ovat palstoillaan tiedottaneet eok:n olevan epäluotettava liitto.

    VastaaPoista
  52. Kyllä on pahvia porukkaa. Sitä se teettää kuntapittaa murofoorumia päivät pitkät, lopulta on oma ohjelmisto nuopissa samalla tasolla.

    Kuinka todistetaan ohjelman toimivuus...

    Hannulla varmasti FxSignals ohjelman tuottama signaali historia tallella. Ruotisn pöytäkirjoista käy ilmi että ohjelmointia on tallella 10v ajalta..

    Pitkäsellä jäsenten ja joidenkin ulkopuolisten ammattilaisten treidaushistoriat valuutta-alustoilta mitä luultavammin. Eivät muuten väittäisi että ammattilaiset ja amatöörit todistaneet ohjelman toimivuuden. Faktaa pitää olla että nämä henkilöt lausuu omilla kasvoillaan näitä asioita.

    Mahdollisessa oikeudessa näitä tietoja sitten vertaillaan ja todistaminen on yksinkertaista. Jäsenten ja ammattilaisten kaupat ajoittuu samaan paikkaankuin signaalit hannun tiedostoista ja se on siinä.

    Edellyttäen että syyttäjä uskaa viisrin värähtelyllä lähteä syyttämään huijaamisesta. Vai oliko sitä jotain muita todisteita ettei ohjelma muka toiminut. Ottaka siis huomioon että toimivuudesta on todisteita jo olemassa. MYÖS KRP:LLÄ

    VastaaPoista
  53. Anonyyminä se on niin helppo jauhaa sontaa ja sitä tuntuu eräiden päässä liikkuvan yllättävän paljon.

    www.eok.fi löytyy teksti joka kertoo seuraavan totuuden.

    Hannun tuottama FxSignal toimi ja sen on EOK:lle todistaneet ammattilaiset ja jäsenet. Huom ammattilaiset ja jäsenet.

    Ei eräille tunnu menevän jakeluun että kyse on kahdesta eri tahosta tässä casessa. Ammattilaiset= ulkopuoliset jotka eivät ole sijoittaneet wincapitaan vaan ovat ainoastaan hyödyntäneet FxSignaalia ja todenneet sen toimivan.
    Jäsenet= sijoittajia jotka ovat myös omissa kaupoissaan hyödyntäneet signaalia.

    Näin tuon pitkäsen esityksen ymmärtää.

    KRP ei ole taas esittänyt yhtään faktaa. No syytettäkään ei ole uskallettu nostaa, jotta hannu voisi puolustautua syytettä vastaan ja esittää todisteensa. KRP ei oikein tiedä mistä uskaltaa syyttää, veikkaan että veropetos on se jota yrittävät löytää kun eivät muuta pysty tekemään. Sekin tulee varmasti vetämään vesiperän.

    VastaaPoista
  54. "Eikös siellä Clubissa ollut enempää rahaa kuin kymmeniä miljoonia?"
    toivotaan että oli, vai toivotako sinä ettei ollut? juntunen varmaankin tarkoitti alkuvuotta 2008, josta poliisi on kertonut klubiin menneen kymmeniä miljoonia, joten silloin hän puhuu kaikella todennäköisyydellä tästä summasta.

    "Eikä Juntunen puhunut Clubista, vaan Hannusta tässä seikka on täysin eriasia."
    kysy juntuselta, onko se hänestä eri asia.

    "Voihan mullakin olla Clubi ja siellä rahaa ja sitten tietenki omat rahat käsitätkö?"
    jos nyt kuitenkaan ei aleta miettimään voisiko sinulla olla clubia, ei kuulu tähän aiheeseen.

    "vai sotkiko Hannu omat ja muiden rahat sekasin?"
    pysyhän aiheessa, eli mitä juntunen sanoi ja miten se pitää ymmärtää.

    "Eipä ihme,että KRP:llä on työläs käydä kaikki tapahtumat lävitse.."
    onhan se työlästä, kun koettaa jäseniltä saada sellaista tietoa, jota jäsenillä ei ole. ja kun tietoa ei ole krp:llä itselläkään, niin sitten odotetaan kuuta taivaalta, että jotenkin selvittäisiin tästä jupakasta kuivin jaloin.
    mitäs tapahtumia muuten vielä pitää käydä läpi?

    "Mitä hän siellä nöttosen mummonmökissä teki johon ei tullut etes lämmintä vettä?."
    tuohon odotetaan selvitystä kaikki. saisi hannu jo vastailla kysymyksiin, niin että kaikki saataisiin tähänkin vastaus.

    "Oi onko Hannu niin lojaali,että ei halunnut tuhlata Clubin rahoja ja siitä syystä päätti asua kuin erakko."
    oho, onko tämä faktaa??? oi voi, kyllä on sitten mahdottoma lojaali ollutkin!!

    "Te olette tästä kehittäneet salaliittoteorian"
    tässä ei tarvita mitään salaliittoteoriaa, riittää täysin selitykseksi se, että krp ei ole saanut selvitettyä totuutta, vaikka on käyttänyt "erilaisia" keinojaan.

    "Sittenpä kuuletta kun Hannu on ensivuonna oikeudessa mitä hän sanoo.Sitä enen syyttäjiltä varmaanki tulee ilmoitus,että ovat nostaneet ensimmäiset syytteet ja sitten se teillekkin se totuus paljastuupi."
    totuutta tässä on saanut odotella pari vuotta, saisivat pistää vipinää asioihin että odottelu loppuisi. totuus esille, hannu oikeuteen kertomaan se!

    VastaaPoista
  55. Ei ole Hannulla muuten dataa tallella:)Ja se singnaali oli muuten sekuntteja myöhässä,koska Hannu otti sen viiveellä oikeista Euro/Dollari liikkeistä tästä se viive johtui ja se anto teille ymmärtää,että se niinkö ennustais mihinkä valuutat liikkui se ei siis ennustanut vaan laahusti oikeiden kurssien perässä.
    Turha yrittää vääntää moni sijoitti WinClub/WinCapitaa siinä uskossa,että Clubi tekee itse kaupat Teillä on tästä tiedoke"Moni kokee vasmasti helpommaksi ja varvemmaksi ratkaisuksi,että antavat WinClubin tehdä kaupat puolestaan"Kuulostaako tutulta?Jopa Pauli niminen WinCapitalainen kertoi TV;ssä,että on saanut Clubilta yli 700prosentin tuotot Te siellä puhuitte itsenne pussiin toinen väittää,että clubi ei tehnyt kauppaa toinen taas väittää,että teki kauppaa..Aika erikoista..Ei ole KRP;llä moisia "todisteita?"
    KRP ilmoitti Nelosen uutisissa,että he eivät ole ollenkaan samalla linjalla teidän kanssanne.

    VastaaPoista
  56. "Ei ole Hannulla muuten dataa tallella:)"
    laitatko ihan esiin, että kaikki saadaan tämä todeta?

    "Ja se singnaali oli muuten sekuntteja myöhässä,koska Hannu otti sen viiveellä oikeista Euro/Dollari liikkeistä tästä se viive johtui ja se anto teille ymmärtää,että se niinkö ennustais mihinkä valuutat liikkui se ei siis ennustanut vaan laahusti oikeiden kurssien perässä."
    nyt löytyi sellainen asiantuntija (taas kerran) että alappas vääntää selkokielellä, että miten signals toimi ja miten sekuntien viive oli hyödynnettävissä? olisit edes laittanut minuuttien viiveen, olisit uskottavampi teoriassasi.

    "Turha yrittää vääntää moni sijoitti WinClub/WinCapitaa siinä uskossa,että Clubi tekee itse kaupat Teillä on tästä tiedoke"Moni kokee vasmasti helpommaksi ja varvemmaksi ratkaisuksi,että antavat WinClubin tehdä kaupat puolestaan"Kuulostaako tutulta?Jopa Pauli niminen WinCapitalainen kertoi TV;ssä,että on saanut Clubilta yli 700prosentin tuotot Te siellä puhuitte itsenne pussiin toinen väittää,että clubi ei tehnyt kauppaa toinen taas väittää,että teki kauppaa..Aika erikoista..Ei ole KRP;llä moisia "todisteita?"
    kyllä clubilaiset tietävät mistä tuotottojen kerrottiin tulevan, älä ole huolissasi, se selviää aikanaan, että oliko näin. hannua tässä odotellaan esiin, että selviää.

    "KRP ilmoitti Nelosen uutisissa,että he eivät ole ollenkaan samalla linjalla teidän kanssanne."
    meidän linja on, että totuus esille.

    VastaaPoista
  57. "Juntunen varmaankin tarkoitti alkuvuotta 2008, josta poliisi on kertonut klubiin menneen kymmeniä miljoonia, joten silloin hän puhuu kaikella todennäköisyydellä tästä summasta.Ai jaa miten sinä voit puhua Juntusen puolesta?
    Aikuiset "miehet" uskoo kuin pikkulapset johonki
    Robbottiin-Ohjelmistoon joka tehetailisi jopa 700 prosentin tuottoja ja vieläpä jopa pikässä juoksussa.Hyvä jos tämmönen olisi todella totta
    Hannu olisi muuten ihan oikeasti tollaisen jälkeen maailman arvostetuin taloustieteilijä ja saisi varmaan Nobellin palkinnonki ja olisi maailman rikkaimpia ihmisiä..Eikä tosiaankaan olisi missään vanki tyrmässä.

    VastaaPoista
  58. "Ai jaa miten sinä voit puhua Juntusen puolesta?"
    taisit kyllä itse juntusen puolesta tai pikemminkin juntusen juttuja väärin kertoilla.

    "Aikuiset "miehet" uskoo kuin pikkulapset johonki
    Robbottiin-Ohjelmistoon joka tehetailisi jopa 700 prosentin tuottoja ja vieläpä jopa pikässä juoksussa.Hyvä jos tämmönen olisi todella totta
    Hannu olisi muuten ihan oikeasti tollaisen jälkeen maailman arvostetuin taloustieteilijä ja saisi varmaan Nobellin palkinnonki ja olisi maailman rikkaimpia ihmisiä..Eikä tosiaankaan olisi missään vanki tyrmässä."
    ja ajatteles, ettei sitä robottia edes vielä ennätetty saada käyttöön!!! pahan kyllä pistit, "miehet" ihan tosissaan menevät median eteen kertomaan, kuinka he saivat tuplattua rahansa signalsin avulla...varmaan sitten tuuria, olisiko?

    vastaappa välillä itse, että mitä sinä vaahtoat tämä asian parissa enää? suomalaiset ovat varmasti ottaneet opikseen tästä tapauksesta ja ovat jatkossa tarkkoina erilaisten sijoitusmahdollisuuksien kanssa, joten se ei riitä perusteluksi enää.

    VastaaPoista
  59. Rahat tulivat uusilta sijoittajilta lue pyrämidipeli.Suurin osahan sijoittajista niin Suomessa,Ruotsissa,Saksasta ja Itävallasta on jääneet tappiolle?Ja näistä maista on tehty KRP:lle rikosilmoituksia..Miten muuten sen miehen kanssa joka sijoitti capitaan yli miljoona Euroa laskekaapa siihen muutaman vuoden satojen prosenttien tuotot mulla ei taskulaskin siihen enää riitä,mutta Teillä varmasti päät riittää tämän uskomiseksi sen kyllä uskon ja tämä mies on tehtynyt rikosilmoituksen joka siis sijoitti yli miljoona Euroa..Miksi hänen uskonsa ei riitä?

    Onkohan kenties tullut järkiinsä?
    se on varmaa Hannun koneella ei dataa.

    VastaaPoista
  60. Ja EOK,n Jarmo Juntunen kertoi kuunteleppa uudelleen radio lähetys hän itse kertoi,että Hannulla oli kymmeniä miljoonia rahaa..Siis (oli)Ja tähän oleellisin kysymys on, mihin ne rahat menivät.(MISSÄ NE NYT ON)Tätä ei kysytty Juntuselta ja varmaankaan hän ei olisi siihen etes vastannut.?

    VastaaPoista
  61. minne krp:ltä on jäänyt tämä pyramidipeli-termi?

    onko tämä miljoonan sijoittanut saanut hyötyä siitä, että on rikosilmoituksen tehnyt? hänen asemassaan kaikki tekisivät vähintään tutkintapyynnön (kumman muuten on tehnyt, sinä varmaan tiedät, kun on hyvät yhteydet sinne krp:hen?) rikosilmoituksen tehneet, kyselkää miksi hannua ei tuoda esiin kertomaan mistä rahat ovat tulleet!!! voihan vidu muuten, entäs jos krp tutkiikin tätä sellaisilla rikosnimikkeillä, että rahat jää valtiolle, jos ovat oikeassa??? lohduttaahan se, ettei minun rahoilla silloin huijarit elele.

    kaikki jäsenet halauvat tietää mistä rahat ovat tulleet, hannu esiin kertomaan se! mutta jos sinulla on todisteet jo olemassa, niin esitä ne krp:lle, että päästään asiassa eteenpäin.

    VastaaPoista
  62. "Ja EOK,n Jarmo Juntunen kertoi kuunteleppa uudelleen radio lähetys hän itse kertoi,että Hannulla oli kymmeniä miljoonia rahaa..Siis (oli)Ja tähän oleellisin kysymys on, mihin ne rahat menivät.(MISSÄ NE NYT ON)Tätä ei kysytty Juntuselta ja varmaankaan hän ei olisi siihen etes vastannut.?"
    kun otit esille aiemmin, että JOS sinulla olisi clubi ja JOS se pitäisi sisällään rahaa, niin olisiko ne rahat jotenkin sinun saavuttamattomissa, vaikka sinä olisit clubisi luonut ja sille tilit perustanut? JOS siis sen clubin tilille kerääntyisi rahaa, niin etkö niiden rahojen kanssa voisi häippästä, JOS olisit epärehellinen henkilö ja summa olisi riittävän iso...vaikkapa kymmeniä miljoonia?
    olisiko sitten oikeampi sanoa, että hävisit clubin rahojen kanssa vai omien rahojen kanssa?

    VastaaPoista
  63. Aivan varmasti näihin kaikkiin kysymyksiinne saatte ensivuonna vastauksen kun Hannu on oikeudessa ja silloin hän saa puhua niin paljonko haluaa.Ei ole ennenkään tutkintavangin(esitutkintavaiheessa) annettu pitää mitään puhetilaisuuksia..Ja siksi tämä kestää näinkin kauvon kun poliisin pitää käydä kaikki clubiin osallistuneet henkilöt läpi näin olen asian ymmärtänyt...Osahan on mm.Huumerahaa/rahanpesua yms..Siksi tutkinta kestää ja tässä tapauksessa sijoittajia on puolet enempi kuin madoffin jutussa ja vähempi tutkijoita.

    VastaaPoista
  64. kuten juntunen on tuonut esille, niin hannulla on ollut kymmeniä miljoonia. miksi siis hän meni ruotsiin mökkiä remontoimaan, eikä hävinnyt jäljettömiin näiden rahojen kanssa? vastaappas tähän nyt sitten.

    mitä sinä vaahtoat tämä asian parissa enää? tämäkin odottaa vastaustasi.

    miksi melander pitää eok:n toimintaa aktiivisena ja sallittuna kansalaistoimintana, ja sinä ja muut murosuolikkaat näkevät eok:n olevan jonkin muun asia perässä? lisää kysymyksiä, vastaus varmaan jo tulossa

    jos et itse tiedä, niin kysyppä niiltä krp:n ja supon tuttaviltasi, että miksi.

    VastaaPoista
  65. Hannu meni mökkiin murjottaan kun rahat oli finitto ja clubioli poliisin tarkkailussa myös rahaliikenne ja hän pelkäsi häntä oli hänen oman clubin sijoittajat käsittääkseni uhkailleet.

    Mitä te vaahtoatte tämän kanssa?Treidatkaa menemään sitä tulosta

    En voi ottaa kantaa Melanderin sanomisiin kun en tiedä etes mitä hän on sanonut.En siis usko teidän juttujanne yhtään..Loppu

    VastaaPoista
  66. Sä se jaksat ainakin uskoa sun omia sötöksiä. Eikös tule uni kun pitkää jatkaa mustamaalaamista kaiket yöt...

    pelottaako sua miten kovasti...?

    VastaaPoista
  67. "Aivan varmasti näihin kaikkiin kysymyksiinne saatte ensivuonna vastauksen kun Hannu on oikeudessa ja silloin hän saa puhua niin paljonko haluaa.Ei ole ennenkään tutkintavangin(esitutkintavaiheessa) annettu pitää mitään puhetilaisuuksia..Ja siksi tämä kestää näinkin kauvon kun poliisin pitää käydä kaikki clubiin osallistuneet henkilöt läpi näin olen asian ymmärtänyt..."
    oletko varma, että vuodessa krp ennättää käydä kaikki jäsenet läpi? siis alkuvuodesta tai edes kesään mennessä ei saada mitään vastausta mihinkään? mitä näiden jäsenten läpikäyminen hyödyttäisikään, he kertovat sijoittaneensa rahaa wincapitaan ja se siitä. luuletko ihan tosissasi, että joku olisi sijoittanut clubiin tietäen, että huijausta se on, mutta kun tututkin sijoittivat?

    "Osahan on mm.Huumerahaa/rahanpesua yms..Siksi tutkinta kestää ja tässä tapauksessa sijoittajia on puolet enempi kuin madoffin jutussa ja vähempi tutkijoita."
    kyllä noita mahdollisia juttuja voi keksiä jokainen lisääkin, mutta onko niistä näyttöä. jos tiedossa on tällaisiin rikoksiin syyllistyneitä, niin heidät on asetettava vastuuseen siitä. mutta ei se voi olla esteenä sille, että selvitetään varsinainen päätoiminta.

    madoffin tapaus ja wincapitan tapaus ovat kaksi eri asiaa, madoffin huijaus on selvitetty, wincapitan tapaus on vielä avoin ja sille halutaan jäsenten puolesta nopeasti ratkaisua, eikä lisäaikojen kelpottelua.

    VastaaPoista
  68. "Hannu meni mökkiin murjottaan kun rahat oli finitto ja clubioli poliisin tarkkailussa myös rahaliikenne ja hän pelkäsi häntä oli hänen oman clubin sijoittajat käsittääkseni uhkailleet."
    mutta rahaahan oli kymmeniä miljoonia! mitä sellaisella summalla saa, mummonmökinkö pelkkästään? aika turvallinen paikka paeta vihaisia rahojens takaisinperijöitä.
    voisitko vielä kertoa, että miten poliisi tarkkaili rahaliikennettä?


    "Mitä te vaahtoatte tämän kanssa?Treidatkaa menemään sitä tulosta"
    hyvätapaiset vastaavat eivätkä kysy vastakysymyksiä pelkästään. onhan sinulla hyvät tavat ja vastaat ensin?

    "En voi ottaa kantaa Melanderin sanomisiin kun en tiedä etes mitä hän on sanonut."
    lue iltalehdestä mitä on sanonut, ota sitten kantaa.

    "En siis usko teidän juttujanne yhtään..Loppu"
    ei nämä sinun juttus lopu, ollaan nähty jo. mutta jos vielä kerrot, että mihin juttuun et usko, niin keskustellaan siitä sitten lisää, kunhan et ole loppu.

    VastaaPoista
  69. KRP;n Seppo Rautava on sanoissaan pysyny hän jo paljon aijemmin kertoi,että ensimmäiset WinCapita tapaukset pyritään saamaan syyttäjille vuoden 2009 aikana ja loput vuoden 2010 kuluessa.Jokseenki näin hän on sanonut sen..Ja nythän siellä tuskimpa makaa syyttäjien pöydillä ensimmäiset WinCapita tapaukset..Ja syyttäjät tekee päätöksen joku nostaa kyseisiä tapauksia vastaan syyte tai ei..Itse uskon,että nostavat syytteet.

    Tuo Jarmo Juntusen sanomiset miten voi hän EOK;n toiminnan johtaja sanomaan,että Hannulla oli kymmeniä miljoonia?Tästä ei ole sitten niin missään tiedotettu,että Hannulla olisi kymmeniä miljoonia.Uskon,että tämä myös kiinnostaa KRP:tä?.

    Muistakin asioista tiedän paljon,mutta kerron ne sitten aikanaan.Ja toisekseen KRP ei ole mikään amatöörien poliisilaitos vaan ne on rautaisia ammattilaisia, jotka varmasti hoitaa tämän homman niin laillisesti ja hyvin.

    VastaaPoista
  70. sinun mainostavat ruosteiset ammattilaiset uhosivat että ensimmäiset osakokonaisuudet menee oikeuteen jo vuosi sitten. eipä ole mennyt..

    sinun ruosteiset ammattilaiset ovat myös valehdelleet oikeuden edessä.

    kuuntele hetki krp:n lausuntoja niin itsekin tajuat että melkoista huttua yrittävät selittää.

    ei ole krp puhunut pyramidista enää pitkiin aikoihin. eivät kyllä myöskään ole esittäneet mitään tukemaan rikosväitteitä.

    krp:n tiedottaminen on linjatonta ja pahasti amatöörimäistä. eikö olisi reilumpaa tunnustaa jos kerran ollaan näin pahasti hakoteillä.

    alkaa olla ikävä laihon jounia. jouni missä sä olet... huhuu!!!

    VastaaPoista
  71. "KRP;n Seppo Rautava on sanoissaan pysyny hän jo paljon aijemmin kertoi,että ensimmäiset WinCapita tapaukset pyritään saamaan syyttäjille vuoden 2009 aikana ja loput vuoden 2010 kuluessa.Jokseenki näin hän on sanonut sen.."
    eikös joku sieltä sanonut, että ensimmäiset tapaukset menevät käsittelyyn 2008?? kovin hyviksi ennustajaksi ei heitä kyllä voi sanoa

    "Ja nythän siellä tuskimpa makaa syyttäjien pöydillä ensimmäiset WinCapita tapaukset..Ja syyttäjät tekee päätöksen joku nostaa kyseisiä tapauksia vastaan syyte tai ei..Itse uskon,että nostavat syytteet."
    eiköhän oteta hannun tapaus ensiksi käsittelyyn kuitenkin.

    "Tuo Jarmo Juntusen sanomiset miten voi hän EOK;n toiminnan johtaja sanomaan,että Hannulla oli kymmeniä miljoonia?Tästä ei ole sitten niin missään tiedotettu,että Hannulla olisi kymmeniä miljoonia.Uskon,että tämä myös kiinnostaa KRP:tä?."
    ihan vaan jälleen kerran tiedoksi, että juntunen toisti krp:n kertomaa tietoa, että sisään meni yli 30 miljoonaa. niiden rahojen kanssa hannu olisi voinut lähteä pakoon. vai valehteleeko sinusta krp noissa lukemissa? taidat olla ainoa jolle tuo asia ei mene millään päähän, johtuu tietenkin siitä, että pakonomainen tarpeesi mustamaalata eok:ta ja juntusta vie kaiken tilan pääkoppasi sisältä.

    "Muistakin asioista tiedän paljon,mutta kerron ne sitten aikanaan."
    onko tietosi samaa luokkaa kuin mitä kerroit 45 min ohjelmasta, jossa sallalle kertomasi asiat piti tulla esille? vähän tässä jo odotellaan, että milloin alat mustamaalata sallaa, kun hän ei sinun juttujasi ole noteerannut.

    "Ja toisekseen KRP ei ole mikään amatöörien poliisilaitos vaan ne on rautaisia ammattilaisia, jotka varmasti hoitaa tämän homman niin laillisesti ja hyvin."
    parasta a-luokkaa, eikös niin

    mitä mieltä olet muuten huijaamisesta ja sellaisista ihmisistä jotka huijaavat toisia?

    VastaaPoista
  72. Kerro mistä voin ne kuunnella?Katsoppa KRP:n sivuja niin siellä lukee pyrämidi toiminta ei sitä heidän tarvitse joka tiedokkeeseen laittaa.
    Ja hyvä,että nyt tutkivat GiiClubin toimintaa
    minä vakaasti uskon,että sieltä on jo saatu todisteet käydyistä laukkakisoista ja KRP:n tiedotuksen mukaan tämä on ollut tappiollista toimintaa.Ja he vasrmasti tulee esittämään nämä ja muutkin todisteet oikeudessa.Vedonvälittäjiltä on muuten tosi helppo saada todisteet käydyistä peleistä varsinki kun kyseessä on tälläinen tapaus..

    En arvosta Juntusta pätkääkään sen jälkeen mitä hän meni uliseen TV;ssä etes hänestä en olisi moista uskonut.

    VastaaPoista
  73. Hannu muuten teki väärin myös verottajaa kohden
    väliyhteisölainsäändö sanoo,että kaikista ulkomailla olevista omaisuuksista mukaan lukien erityisesti offshore-yritykset on ilmoitettava kirjanpidollisesti verottajalle.Tämä on ihan varmaa factaa kun nimittäin itselläni oli offshore Belitzessä niin päätin sen toiminnan lopettaa tästä syystä kun keskustelin verotarkastajan kanssa asiasta ei ollut mitään järkeä pitää Belitzessä offsorea kun siitä joutuu samallalailla kun Suomen oy;stäkin tekemään selvityksen verottajalle ja usein verottaja vieläpä suhtautuu inhottavasti offshoreja kohtaan.Eli Hannu on käsittääkseni tästäkin jättänyt ilmoittamatta verottajalle?Siitä taitaa tulla verottajan puolelta vähä sanomista.Tämä myös Teille jotka haaveilette perustavansa offshoren se ei kannata ja se ei myöskään enää onnistu siitä jää kiinni.

    VastaaPoista
  74. Sallalla on tietoa ja ollaan siitä juteltu se tulee vielä kyllä maikkarilta ulos kun on sen aika.Mutta hyvän road shown piti kyllä EOK
    erityisesti Jarmo Juntunen kun hän mustamaalasi KRP;n toimintaa mikä on muuten lainsäädännön toimittaja?Ei etes google löydä muutako Juntusen
    mikä on muuten hänen lakitietämyksensä?

    VastaaPoista
  75. Miten ulkomaalainen tekee suomen verottajalla veroilmoituksen. Hannu käsittääkseni ollut ulkomailla kirjoilla jo useamman vuoden.

    Eli jos asut ulnkomailla vaikka 10v joudut vielä senkin jälkeen tekemään suomeen veroilmoituksen.

    Mitenhän nämä räikköset ja muut ulkomailla miljooniatienaavat tekeeköhän ne veroilmoituksen suomeen?

    Just joo

    VastaaPoista
  76. Ninä en tiedä missä Hannu on ollut verovelvollinen varmaanki joko Suomi tai Espanja
    Espanian väliyhteisölainsäädännöstä en tiedä

    Haittaako Teitä jos ilmoitan Venäjälle näistä jutuista Hannun miljoonista?Ihmisiä hekin on itse en osaa Venäjää,mutta eräs ystäväni on kotosin Pietarista joten eiköhän tuo onnistu.

    Pitäähän heidänki tietää vai mitä?

    VastaaPoista
  77. On se hienoa että asiantuntijoita riittää.Itselläni on omakohtaista kokemusta viranomaisten (krp,syyttäjä,verottaja,oikeus)toimivasta signaalijärjestelmästä joka pesee mennen tullen muut hyväksi havaitut järjestelmät.Ne jotka ovat Hannun puolella niin annan vinkin,lopettakaa krp:n menettelytapojen arvostelu.Siinä ensimmäinen avain jolla olemme yhden askeleen verran lähempänä tavoitetta.Pyrkikää ajattelemaan oikein.

    VastaaPoista
  78. Minkä takia Finnairilla ja monella muulla suomalaisella isolla firmalla on tytäryhtiö tai vastaava veroparatiiseissa????

    VastaaPoista
  79. "Haittaako Teitä jos ilmoitan Venäjälle näistä jutuista Hannun miljoonista?Ihmisiä hekin on itse en osaa Venäjää,mutta eräs ystäväni on kotosin Pietarista joten eiköhän tuo onnistu."

    Ei varmaan haittaa, eiköhän heillä ole jo enemmän tietoa kuin sinulla koskaan tulee olemaan.

    Kaikille jotka ei näillä sivuilla käy..
    www.eok.fi

    Tälle taholle ja asianajajille on todistettu signaalin toiminta. Kaikki muu on tällä hetkellä lässytystä. Itse luotan tuon tahon ilmoitukseen, he ovat omilla nimillä ja kasvoilla näin asian esittäneet.

    Mitä se kertoo sitten sijoittajille kun heidän seuraamansa signaali on toiminut kuten sen esitettiin toimivan. Saattaapi jossain olla joitakin henkilöitä,yrityksiä jotka ovat myös hyödyntän eet tuota signaalia. Näihin yrityksiin on mahdollisesti sitten sijoitettu wc:n rahoja joita se sai lisenssimaksuista. Nämä sijoitukset on tuottanut WC:lle ja sitäkautta myös sijoittajille.

    Mitä tämä asia kertoo ulkopuolisille. Ei mitään muuta kuin heidän höpinänsä osoittautuu turhanpäiväiseksi paskanjauhamiseksi tulevaisuudessa.

    Mitä se kertoo muropelleille heitä saattaa odottaa kutsut oikeuden eteen murtautumisesta yhtiön informaatiosivuille ja näin aiheuttaen haittaa kaikille 10 000 sijoittajalle.

    Sijoittajat voi nyt rauhassa odotella että krp uskaltautuisi yhtiötä jostain asiasta syyttää niin pääsisi sitten johtohahmo puolustautumaan syytteitä vastaa.

    pitkäsellä/kavoniksella sekä hannulla on puolustus ollut valmiina jo useita kuukausia ja hannulla kokoajan..Nyt vain odotellaan.

    Sitten noille muroille ja muille pelleille.

    FXSIGNALS OHJELMA ON AVAINASEMASSA TÄSSÄ CASESSA KUN SE OIKEUDELLISESTI TODETAAN TOIMIVAKSI TODISTAJIEN AVUSTUKSELLA ASIA RUPEAA OLEMAAN SITTEN SIINÄ. TODISTAJAT ON WC.LLÄ/JÄSENILLÄ OLEMASSA MITES NE MUROT MITÄS TODISTEITA OLETTE TOIMIMATTOMUUDESTA KERÄNNEET KRP:LLE

    VastaaPoista
  80. Noniin kerran tuo ohjelma on todistettavasti toiminut. Ihme on jos ei joku ole wC:n rahoilla kauppaa tehnyt.

    Itsekkin sitä signaalia tuli seurattua ja vertailtua alustojen signaaliin ja eipä siinä ainakaan mitää feikkiä löytynyt, joskaan pelkästään seuraamalla ei pysty 100% sanomaan toimiko. Kauppaa ei tullut itsenäisesti tehtyä mutta kuten arvata saattaa 10 000 jäseneen ja maailmanlaajuisesti on jotkut signaalia hyödyntäneet ja heistä nyt sitten jotkut todistaneet asian näköjään asian EOK:lle.

    Alkaa kissalanpojilla hikeä pukkaamaan kuten heillä jotka aiheuttivat harmia murtautumalla järjestelmään sisälle.. Nämä murtautujat tai siihen osallistuneet on varmaan niitä suurimpia huijauksen huutajia kun toisin osoitetaan heillä ei tule olemaan niin mukavaa. Lakinsa on olemassa tietoliikenne puolen rikoksissakin. Harmiahan nämä murtautujat on aiheuttaneet 10000 jäsenelle ja yhtiölle joten eiköhän joukosta sellaisia löydy jotka oikeuksia alkaa peräämään.

    Onko muuten täällä joukossa henkilöitä jotka aikovat mahdollisesti oikeustoimiin ryhtyä mikäli homma lailliseksi todetaan.

    VastaaPoista
  81. Se on hyvä että on pitävät todisteet fxsignals ohjelman toimivuudesta.Ei kannata kehua enää järjestelmän toimivuutta koska se vahvistaa vain krp:n asemaa.(tekee enempi työtä voittaakseen)

    VastaaPoista
  82. Hyvä,että ei haittaa nimittäin tänään tapaan tuon Pietarilaisen ystävän juu-u pitää muistaa mainita toi EOK heillekkin kun sitä niin kernaasti mainostatte ja ne ei yleensä sitten ilmoittele yhtään mitään tiedän heidän toiminta tapansa,mutta ne on ihmisiä siinä missä me muutkin ja olen ilmoittanut Jouni Laiholle tosta Juntusen puheesta ja KRP;lle..

    VastaaPoista
  83. Ryhtykää idiootit oikeustoimiin!
    Teidän salaistakin salaisemman Clubin suhteen

    On kuulemma vähä "pelissä" Venäläisillä mitä teen ohjaanko ne Juntuselle?.

    VastaaPoista
  84. Hyvä,että ei haittaa nimittäin tänään tapaan tuon Pietarilaisen ystävän juu-u pitää muistaa mainita toi EOK heillekkin kun sitä niin kernaasti mainostatte ja ne ei yleensä sitten ilmoittele yhtään mitään tiedän heidän toiminta tapansa,mutta ne on ihmisiä siinä missä me muutkin ja olen ilmoittanut Jouni Laiholle tosta Juntusen puheesta ja KRP;lle..

    Tiedätkö mitä, aikuiset ei uhkaile susikoirilla tai muillakaan kavereilla. Jos joku on sinua kusettanut otat kuule itse selvää että kuka ja sitten käyt kyselemässä.

    Laittaa hymyilyttämään nämä upit.

    No jos sattuisi olemaan niin että vironystäväsi on sijoittanun WC:n ja ihmettelee missä mennään. Sano sille että laittaa painetta krp.lle siellä ne jarrumiehet on..

    Mikäli höpiset lämpimiksesi painu kasvamaan. Ja tule takaisin kun olet mies etkä poikanen.

    FxSignaalin toiminta on todistettavasti esitetty toimivan ja asiat ratkeaa missä mennään kun hannun pääsee ääneen. Sitä ei edistä niin vironpojat kuin nämä mammanpojatkaan vaan ainoastaan krp joka voisi halutessaan antaa hannun kertoa kuinka asioat on ja kuka on kusettanut jos on kusettanut.
    HANNU ON SE AVAINHENKILÖ MUUT YRITTÄÄ NOPEUTTAA ASIAN RATKEAMISTA KUN KRP JARRUTTAA.

    VastaaPoista
  85. Ollaan kuultu huhuna että virossakin on sijoittajia mikäli ne oikeasti olisivat tuttujasi ohjaisit ne rautavan juttusille ja pyytäisit poikia sanomaan että rautavan olisi syytä laskea hannu töihin. EOK eikä jäsenetkään pysty mitään tekemään krp on se joka jarruttaa.

    Niin ja Laiho toinen.

    Noille ukoille painetta niin asiat alkaa etenemään.

    VastaaPoista
  86. Mulla kun on tunnetusti tuo ulosanti heikkoa voin kertoa mitä tahansa,mutta lupaan kertoa tämän Juntusen tienneen missä on miljoonat ja sen,että Te,että välitä Venäläisistä yhtään..

    Toki mulla virheitä sattuu:).

    Se kuulkaa nyt menoa helvettiin Te ette arvaa keiden ihmisten kanssa olette tekemissä..

    Mulla oli heidän kanssaan aikoinani vaikeuksia niin paljon,että jouduin vaihtaan paikkakuntaa ja hankkimaan turvakiellon sun muuta..No niin makaa kun petaa.

    VastaaPoista
  87. antti, vastaappa välillä tähän. mitä mieltä olet huijaamisesta ja sellaisista ihmisistä jotka huijaavat toisia?

    VastaaPoista
  88. varmaan saavat taas nauraa höyryämisellesi juntusta koskevissa jutuissasi. kyllä muut ymmärtävät mitä juntunen on tarkoittanut, mutta kun ei uppoa sinun paksuun kalloosi niin minkäs teet. varo ettet naurata "ystävisäsi" kuoliaaksi jutuillasi!

    ja vastaappa tuohon huijaamiskysymykseen ennen kuin muita juttujasi tänne suollat.

    VastaaPoista
  89. Jykkkä EI huijaamisille!Eivät naura vasta olin puhelussa heidän kanssaan...Kertoivat vaan,että olen osani jo tehnyt ja,että KRP hoitaa loput,mutta enhän minä Venäläisiä "ystäviä"voi unohtaa.

    VastaaPoista
  90. "Jykkkä EI huijaamisille!"
    pitäisikö nyt sinun katsoa peiliin, olet huijannut olevasi joidenkin capitalaisten luottamuksen arvoinen ja heidän luottamuksensa pettänyt. kuka sinuun muka luottaa enään missään asiassa, sinun pitäisi hävetä jos osaisit!

    VastaaPoista
  91. Vittu hypäkkää luuserit WALLRIVERIIN!Ei katos kiinosta teidän uikutukset jostain vitun itsemurhista...Capitalaiset on rosvo sakkia ja olen antanut ison aineiston WinCapitan sponsorien puhelin nromet,osoitteet sun muut antanut..KRP;lle jo kesäkuussa:)
    luulettako,että KRP ei pysty tarkkaileen teidän tienaus osiota:)..

    VastaaPoista
  92. Hannu lienee tiennyt kaksipyöräisistä sijoittajista ja muista ja silti omalla naamalla piti joulubileet hesarilla.
    Huijari ei toimi noin.

    Sanompa sen että mikäli viron ystävät ovat vaikutusvaltaisia he tietävät saman kuin kaksipyöräiset jotka odottelevat nyt sitä selvitystä että kuka on huijannut.HANNU SE EI OLE.

    Ihan sama mitä sinä urpo uhoat meille sijoittajille jotka ollaan sitten samassa asemassa viron kavereiden kanssa eli odotellaan saataviamme.

    Kastoppa ettet sitten valehtele noille ukoille tai johda harhaan. Voi olla etteivät tykkää siitä.

    Mikäli minulla olisi ystäviä ulkomailla kertoisin heille että laittakaahan oman maan media kertomaan että hannua pidetään hiljaa eikä jäsenet saa käyttöönsä Fxsignaali ohjelmaa, josta ovat lisenssit maksaneet.
    KRP tai joku taho on estänyt meitä saamasta tuotttojamme ja ohjelmaa käyttöömme, äkkiäköhän noi viron ystäväsi asian selvittää ketä tässä on huijannut..

    Mitä enemmän porukkaa antaa paineita taholle joka on tämän jutun takana sitä nopeammin huijarit paljastuu. HANNUA EN PIDÄ HUIJARINA KUN HÄNTÄ EI TÄHÄN MENNESSÄ OLE EDES SYYTETTY MISTÄÄN.

    VastaaPoista
  93. Vittu hypäkkää luuserit WALLRIVERIIN!Ei katos kiinosta teidän uikutukset jostain vitun itsemurhista...Capitalaiset on rosvo sakkia ja olen antanut ison aineiston WinCapitan sponsorien puhelin nromet,osoitteet sun muut antanut..KRP;lle jo kesäkuussa:)
    luulettako,että KRP ei pysty tarkkaileen teidän tienaus osiota:)..

    SÄHÄN OLET IHAN PELLE

    VastaaPoista
  94. ihan vapaasti saa seurata tienausta, sitä seuraamalla ei capita-casea ratkaista, mutta sieltä saa suoraan lukea, mitä mieltä ollaan tutkimuksen tasosta. sinnekin yritit luikerrella kuin käärme lipovine kielinesi huijataksesi uskomaan valheisiisi, mutta sinut niljakkuutesi haisee niin pahasti, ettet sisään päässyt.
    JYRKKÄ EI HUIJAAMISELLE, MUISTA SE KUN VALHEITASI LEVITTELET!

    VastaaPoista
  95. Soitin vasta eräälle KRP;n poliisille hänen omaan numeroonsa ja kysyin kumpi on hullumpi minä vai Juntunen hän vastas,että Juntunen

    Ja tämä on ihan tosi en sano poliisin nimeä

    mutta minun EI tarvitse heille soittaa minkään keskuksen kautta.Tämä on luottamus minun ja tutkijoiden kanssa ja se PITÄÄ!

    VastaaPoista
  96. huijaat vaan soittaneesi. mene suolipalstalle juttuinesi, ei kiinnosta.

    VastaaPoista
  97. No äkää uskoko,mutta tosiaanki soitin hänen koti puhelimeensa mulla on KRP; noin 12;toista puhelinnumerot kännykässäni.Ja tä etkukirjain M
    Naurettiin makoisait naurut ja lähetin henelle Radio Rokissa olevan Jarmo Juntusen haastattelun se on kylläkin mennyt monelle poliisille..

    Ja tää offsoreista mä pääsin ujuittautumaan heidän piireihinsä ja kaikki tiedot on KRP;llä

    ja kiitoksia sateli.Luovutin jopa omat paperit sinne ja KRP seuraa hyvin tarkkaan offshoreja

    Ystävällisenä eläänä käytin hyväksi offshoreista antamaa apua ja informaatiota ja ne menee nyt suoraan KRP;n tutkijoille.

    -T Cluso627.

    VastaaPoista
  98. Ja supolle on Osmo Anttaisen jutut annettu hän tietää ne itsekkin kun puhelissa kerran kerroin..

    VastaaPoista
  99. voi sua cluso pieni...

    VastaaPoista
  100. Tää oli tälläinen "keikka"ensin Tienauslaisten pariin jotka itse ottivat yhtettä nimillääm,puhelin numeroineen ne on kuulkaa sitä mukaa kun postitte mulle niitä mennyt KRP;n WinCapita tutkintaan..Vitun huijarit no linnassa tulette oppiin uusia tapoja.Ja muurien sisäpuolelle ei ylety EOK;n palvelut,mutta mun palvelut ylettyy!Hypäkkää mun puolesta,vaikka WALLRIVERIIN!

    VastaaPoista
  101. laitatko sä ne jäsenenä olevat poliisit myös linnaan?

    oletko jo alkanut rakentamaan linnaa 12.000 jäsenelle?

    voi sua cluso pieni...

    VastaaPoista
  102. Minun nyt kohta pitää mennä tapaamiselle.
    Varman olen ainut joita ei etes KRP pysty jäljittään mihin meen..Tämä on facta tietoa kysykääpä Anttalaiselta..Minä olen Venäläisten puolella.
    -T Cluso627.
    ps mitään että voi

    VastaaPoista
  103. mitäpä luulet kiinnostaako krp:tä juoksennella sun perässä ympäriinsä?

    voi sua cluso pieni

    VastaaPoista
  104. Muuta sinne venäjälle saman tien !! PLIIS

    VastaaPoista
  105. Tapaamisessa käyty ja en ole KOSKAAN saanut niin raivokaista vastaanottoa aivan kun mulla olis Hannun rahat hyvä,että sieltä pääsi hengissä ja taksikin piti ottaa vauhdista.Minä jätän heille koko homman.Olkaapas hyvä!

    -T Cluso627

    VastaaPoista
  106. sitä on liikkeellä kun leveilee olemattomilla tiedoilla. sä et cluso-parka tiedä totuudesta yhtikäs mitään. Älä kuseta sun tuttujasi ja uskottele niille valheita. Ala säkin jo ymmärtämään että krp:n toiminta haisee palaneelle.

    mitä luulet, oletko sä juntusta uskottavampi???? cluso tiesitkö että EOK vie sua 100-0. hävisit pelin.

    voi sua cluso pieni

    VastaaPoista
  107. Tosiasiassa EOK :n tilaisuus ei tuonut yhtään lisää totuusarvoa winkkariin. Samoja teorioita ilman minkäänlaista todistetta. Kovasti EOK :n pojatkin räksyttävät poliisin korruptoitumisesta ja jostain salaperäiseltä taholta ohjatusta tutkimuksesta. Ettei muka luvattu käydä valuuttakauppaa, pöh.
    Kuuluisa signaalimittari näytti välillä asioita oikein, mutta oli usein jäätyneenä ja uudelleen herätessään olikin plussaa jo kovasti pohjalla, näin se oli.

    VastaaPoista
  108. Pysy cluso vaan siellä suomi24:lla.Siellä on tasoistasi seuraa l. täysiä kahjoja koko porukka!

    VastaaPoista
  109. cluso taitaa kumminkin olla noita fiksuinpia mitä noista löytyy jotka väittää WC:tä kusetukseksi. Eli antaa hyvän kuvan siitä millä tasolla tuolla puolella ollaan : ) : )
    Taitaa olla niitä kavereita kenen älykkyyttä ylistetään tuolla murojen keskustelufoorumilla.
    Eli sieltä tämäkin reppana kavereita löytää ja pääsee omalle tasolleen kaltaistensa joukkoon.

    VastaaPoista
  110. Sitten asiaan.

    Ketä sitten onkin suositellut sijoitusta pyöräpojille ja viron miehille, varmaan pitää heidät ajantasalla tilanteesta. Vastuussa näiden kaverien toimista on heidän suosittelijansa ja enpä usko että tykkäävät tilanteesta sen enepää kuin muutkaan sijoittajat, joten ei ole suosittelijalla mukavat oltavat.

    Säännöissä sanottiikin että sijoitusta tulee suositella, vain hyvin tutntemilleen henkilöille ja näin suurin osa toimikin. Joukossa löytyy kumminkin sooloilijoita.
    Nämä sooloilijat ovat vastuussa näiden tahojen touhuista ja samalla ottavat vastaan mitä näillä tahoilla on annettavaa mikäli joku olisi nyt kusettanut, eli voi voi.

    EOK on hyvä taho ajamaan asiaa eteenpäin he ovat saaneet näkyvyyttä asialle..
    Samoin kun EOK kertoo että signaalin toiminta on heille todistettu on se varmasti myös todistettu. Siinä ei taatusti ole mitään kyseenalaistettavaa, toisin kuin näiden pöllöjen kirjoituksissa täällä. Täällä kirjoittelee asiallisten joukossa, myös todella tyhjäpäistä sakkia, joilla ei ole mitään annettavaa mutta näinhän se on anonyyminä voi sanoa mitä sylkisuuhun tuo.

    VastaaPoista
  111. Hannun lähemmin tuntevat kertovat, että Hannulla ei ole ollut juuri pennin hyrrää koko klubin toiminnan aikana. Elänyt erittäin vaatimatonta elämää ja ollut päivät ja yöt tietokoneella melkein 10 vuoden ajan. Miksi täällä heitellään juttua Hannun kymmenistä miljoonista, jos ei ole FAKTATIETOA!

    VastaaPoista
  112. Cluso pois tältä palstalta! Pilaat koko Columbon palstan. Mene vain sinne missä on muita samaa tasoa olevia. Sinua ei täällä kaivata. Jos joku haluaa lukea juttujasi menköön suomi24.fi palstalle.

    VastaaPoista
  113. Missä mennään tällä hetkellä...

    KRP vetkuttelee ja tutkii jäsenten toimia, mitään näyttöä heillä ei ilmeisesti ole mikä osoittaisi huijauksen. Heillä on vain 20% sijoittajista jotka ovat tehneet tutkintapyynnön. Tällä tutkinnalla ei ole kyetty osoittamaan mitään rikollista Hannun kuin yhtiön toiminnassa.

    Hannu kauppasi jäsenille signaalijärjestelmää ja tämä ohjelma on todistettu toimivaksi eok:lle. Todistajat ilmeisen valmiita myös oikeudessa saman asia esittämään.
    KRP:llä ei ole mitään näyttöä siitä ettei ohjelma olisi toiminut. Eiköhän heilläkin ole jo tieto siitä että ohjelma toimi.

    Jäsenet osti oikeuksia järjestelmään lisenssit. Nämä eurot joilla ostettiin oikeudet siirtyivät yhtiön varoiksi. Yhtiö on sijoittanut omia varojaan luultavammin jonnekkin, jossa on myös hyödynnetty FxSignaals järjestelmää. Kun jäsenet ovat ostaneet oikeuksia järjestelmään on yhtiö kohdentanut saamiaan tuottoja takaisin jäsenille lisenssi omistus suhteessa.

    Itse en näe asiassa muuta mahdollisuutta kuin sen että valuuttakauppaa ollaan jossain tehty joidenkin yhtiöiden toimesta ja Worldwide investment company corp varoilla.

    Kukapa ei hyödyntäisi toimivaa signaalia ja sehän on todistettavasti toiminut.

    Tarkennetaan tähän vielä seuraavat seikat.
    Koskaan ei ole luvattu mitään tuottoja oli vain tuotto ennusteet, jotka päivittyivät aina viimeisimpään toteutuneeseen. Tuotot pyörivät välillä xxx% - xxx% 6kk:ssa.
    Koskaan ei ole luvattu tehdä valuuttakauppaa jäsentenrahoilla. Yhtiö on aina sijoittanut omia varojaan joita se sai jäsenten lisenssiostoista. Yhtiön saamista tuotoista yhtiö kohdensi tuottoa myös lisenssien ostajille lisenssiomiostus suhteessa ja kuten informaatiosivuilla oli esitetty jäsenten omassa tiliotteessa.

    KRP:LLLÄ JA SUURIMMALLA OSALLA ON TÄYSIN VÄÄRÄ KÄSITYS TOIMINNASTA.

    Nyt odotetaan että henkilö joka on kaiken takana päästettäisiin kertomaan kuka on nyt tehnyt ja mitä. miksi sijoittajilta lakkasi ohjelman käyttö kesken lisenssiomistuskauden ja onko joku huijannut mahdollisesti hannua tai sijoittajia vai missä kiikastaa. Aiheutettiinko koko hässäkkä ulkopuolisten toimesta.
    Toivoa sopii että asiat on kuten kuultu feedback on tullut että omaisuus on tallessa ja kukaan ei ole vielä hävinnyt mitään.
    nähtäväksi nyt sitten jää huijattiinko tässä ketään ja ketä on se huijari.
    TÄLLÄ HETKELLÄ EI TODELLAKAAN NÄYTÄ SILTÄ ETTÄ HANNU OLISI KETÄÄN HUIJANNUT JA MITÄ PIDEMPÄÄN KRP VETKUTTELEE SEN VARMEMMALTA TUO PÄÄTELMÄ TUNTUU..

    VastaaPoista
  114. Kumpiko on parempi vaihtoehto (wc voittaa/häviää) tän jutun, jäsenten,sijoittajien,rikosilmoituksen jättäneiden osalta.kannattaisko r-ilmoitukset perua ?

    VastaaPoista
  115. Tämä cluso tuntuu olevan täysin harmiton ja aivoton kaveri joten osoittakoon vaan ihan rauhassa oman tyhmyyytensä kunhan muistaa kuitata omalla nimimerkillään hölmöilyt itselleen ettei tarvitse kaikki ulkopuolisia yhtä tyhmänä pitää.

    Esimerkkinä hänen toimintansa krp.n suhteen kaveri luulee auttaneensa krp.tä antamalla kaikki jäsenten meilit krp.lle.
    No hölmö kun on niin tuolla toiminnalla keräsi vain todistusaineistoa jäsenten hyväksi, sillä niissä meileissä olevat jäsenet osoittaa vain sen etteivät tiedä mistään mitään ja ihmettelevät asiaa. Tämä aineisto aiheuttaa vaan krp.lle sen etteivät voi tahallisuutta osittaa tapahtuneeeksi ja myös tuo 10 pääepäiltyä putoaa yhteen. Tätä yhtä pidetään hiljaa ettei hän pääse jäsenille kertomaan miten asioiden laita on.

    Totuus on se että henkilö joka voisi krp.lle kertoa missä mennään istuu heidän pahnoilla. tällä henkilöllä luotto suomen valtioon ja näihin virkamiehiin 0 . Eivät suostu EOK:n ehdottamaan avoimeen videointiin vaikka sillä saataisiin tämä juttu päätökseen.
    Miksi eivät suostu?

    VastaaPoista
  116. Parasta olisi saada hannu julkisesti kertomaan asioiden tila. Rikosilmoituksen tehneet voi ottaa EOK:N yhteyttä ja kysyä heiltä mielipidettä kuinka olisi viisainta toimia että saataisiin asia nopeasti päätökseen.

    VastaaPoista
  117. Rikosilmoituksen tehneet voi kysyä myös EOK:lta tarkemman selvityksen miten WC on toiminut. Sen jälkeen pyytää muuttamaan pöytäkirjaa tämän kaltaiseksi ja muuttaa rikosilmoitus tutkintapyynnöksi jossa pyydetään selvästi tutkimaan kuka on syypää tähän tilanteeseen.

    PÄÄ SEIKKA ON SIINÄ ETTÄ WC EI SUORITTANUT VALUUTTAKAUPPAA JÄSENTEN RAHOILLA EIKÄ LUVANNUT TUOTTOJA. TÄMÄ ASIA TAITAA OLLA VÄÄRIN USEIMMISSA ILMOITUKSISSA.

    WC=WINCAPITA JOKA ON INFORMAATIOSIVUSTO.
    WORLDWIDE INVESTMENT COMPANY CORP SAI VAROJA LISENSSIKAUPALLA JA SIJOITTI NIISTÄ SAAMIAAN VAROJA ETEENPÄIN. TÄMÄ YHTIÖ MYÖS MAKSOI TUOTTOJA OMISTA SIJOITUKSISTAAN LISENSSIOMISTUSUHTEESSA TAKAISIN SIJOITTAJILLE. NÄMÄ SIJOITUKSET / TUOTOT NÄKYIVÄT JÄSENTEN TILIOTTEESSA INFORMAATIOSIVUILLA, NÄITÄ INFORMAATIOSIVUJA PIDETTIIN OSOITTEESSA WWW.WINCAPITA.COM

    JÄSEN NÄKI MYÖS TUOTTOENNUSTEEN JOKA POHJAUTUI EDELLISEEN PÄÄTTYNEESEEN TUOTTOON. TÄMÄ EI OLLUT LUPAUS VAAN EDELLINEN TOTEUTUNUT JOKA OLI MAKSATETTU AIKAISEMMIN. EDELLISTÄ TUOTTOA PIDETTIIN SEURAAVANA ENUSTEENA. TÄMÄ EI OLLUT SIIS MIKÄÄN LUPAUS, SIVUILLA SANOTTIINKIN ETTEI WC LUPAA KOSKAAN MITÄÄN TUOTTOJA, EIHÄN NIITÄ KUKAAN PYSTY LUPAAMAAN.

    RIKOSILMOITUSTEN TEKIJÄT VOISI SIIS PYYTÄÄ ETTÄ KRP MUUTTAA PÖYTÄKIRJAT OIKEIKSI ETTEI NE OLE HARHAAN JOHTAVIA.

    TOKI KRP VOISI MYÖS KYSYÄ SILTÄ HANNULTA ETTÄ MITEN ASIAT ON KUN HÄN ON KERRAN KÄYTETTÄVISSÄ. SAMALLA VOISIVAT HANNUN ANTAA INFORMOIDA MYÖS JÄSENIÄ ETTÄ MILLOIN SAAVAT TUOTTEEN TAAS KÄYTTÖÖNSÄ.
    TÄMÄ TUOTE ON TODISTETTU TOIMIVAN JA KRP EI ANNA NÄIDEN HENKILÖIDEN JOTKA KÄYTTÖOIKEUDESTA OVAT MAKSANEET KÄYTTÄÄ TUOTETTA.

    VOISIVAT AIVAN HYVIN JÄRJESTÄÄ HANNULLE TYÖHUONEEN JOSSA HÄN VOISI JATKAA TYÖSKENTELYÄ TUTKINNAN AIKANA JA TOIMITTAA TUOTTEEN JÄSENILLE. TÄMÄ EI TODELLAKAAN HAITTAA TUTKINTAA TAI RIKOSILMOITUSTEN TEHNEITÄ.

    VastaaPoista
  118. Voiko joku fiksu kertoa että miten käy kanissa olevien miljoonien jos wc häviää ja ottaa kantaa siihen että jos voittaa.

    VastaaPoista
  119. http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1741368 TÖRKEÄ PETOS, ja 52 tuntia! Montako tuntia HK:lle?

    VastaaPoista
  120. rikosilmoitukset pois ja tilalle 5000 tutkintapyyntöä koskien krp:n toimintaa.(hillot tuottamaan)

    VastaaPoista
  121. Onko totta, että tutkijat saavat 35% rikoksella hankitusta rahasta itselleen jaettavaksi verottomana? Jos on totta, niin sehän se motivoi vimmatusti etsimään rikosta. Periksi ei anneta, kun on omat tienestit toiveena.

    VastaaPoista
  122. Tutkintamenetelmät olisivat asiallisempiä jos palkkiojärjestelmää ei olisi.Ei tarvitsisi jokaista juttua keinoja kaihtamatta voittaa.Nykyinen menettelytapa on se että jos rikosta ei löydy niin se keksitään.

    VastaaPoista
  123. Palkkiojärjestelmästähän tuli yksi ajankohtaisohjelmakin. Ei millään voisi uskoa todeksi. Vie pohjan uskottavuudelta. Me "tavallinen kansa" taidetaan olla aika tietämättömiä oikeasta todellisuudesta. Että suomut silmillä olemme kulkeneet. Miettii tässä edellistä edellinen nimetön.

    VastaaPoista
  124. Radio Rokissa Jarmo Juntunen kertoi,että Hannulla oli kymmeniä miljoonia rahaa missäs ne rahat nyt sitten on?Täytyyhän teidän herra laillisuuden toiminnan johtan samomista uskoa
    -T Cluso

    VastaaPoista
  125. "Radio Rokissa Jarmo Juntunen kertoi,että Hannulla oli kymmeniä miljoonia rahaa missäs ne rahat nyt sitten on?"
    kuuteleppa uudestaan, ei varmasti kysellyt toimittajalta, että missä ne rahat nyt sitten on.
    "Täytyyhän teidän herra laillisuuden toiminnan johtan samomista uskoa"
    kyllä juntusta uskovat kaikki, sinua ei usko kukaan, ei edes äitisi. voi pientä huijari-clusoa, keksi välillä jotain uutta tai pysy siellä suolistossa sairaine juttuinesi.

    VastaaPoista
  126. Elikkä käsitän tämän niin,että Jarmo Juntunen tietää jotain mistä luulisin olevan viranomaisten myös kiinnostuneita.Kerta sinäkin sanot uskovan niin missä ne Hannun miljoonat nyt siis on?

    VastaaPoista
  127. missä ohjelmassa oli juttua palkkiojärjestelmästä??? Tahtoo nähdä!

    VastaaPoista
  128. "Elikkä käsitän tämän niin,että Jarmo Juntunen tietää jotain mistä luulisin olevan viranomaisten myös kiinnostuneita.Kerta sinäkin sanot uskovan niin missä ne Hannun miljoonat nyt siis on?"
    käsitä väärin ihan rauhassa. jospa hannu kertoo missä rahat, jos saa siihen mahdollisuuden.

    kysy siltä kaveriltasi siellä korpeissa, että millainen palkintojärjestelmä heillä siellä on, vai joko tiedät sen ja kerrot meillekin.

    VastaaPoista
  129. Miljoonat on takavarikoitu valtiolle ja niiden uudelleen kohdentaminenkin on varmaan jo päätetty.

    VastaaPoista
  130. "jospa Hannu kertoo missä rahat,jos saa siihen mahdollisuuden"Joo tämä käy kaikille ja samalla Hannulle tulisi varmasti uusi syyte velallisen epärehellisyys!Koska Hannu on ulosotossa noin 300 tonnia sairaalamaksuja sun muita tämä tosiaanki kertoo Juntusen sanoin miehen lojaalisuudesta.

    VastaaPoista
  131. mustamaalaajien mielestähän Hannulla ei koskaan ollut omaa rahaa vaan kaikki raha oli sijoittajien. mistä se tuotto sitten oikein tuli jos ei kerran forexista...

    VastaaPoista
  132. perseaukihan hannu oli/on kuin horsman kukka se on totuus miksi hän ei sitten maksanut velkojaan pois?

    VastaaPoista
  133. "perseaukihan hannu oli/on kuin horsman kukka se on totuus miksi hän ei sitten maksanut velkojaan pois?"
    totuus on se, ettet tiedä totuuksista mitään, olet vain surkea huijari.

    VastaaPoista
  134. No jos ei ollu kuten hän on syyllistynyt myös velallisen epärehellisyyteen.
    Minä en ole huijari te wincapitaliit olette vituttaako kun on omaisuus takavarikossa ja kohta syytteetkin tulee ja linna kutsuu

    VastaaPoista
  135. 6.12. kutsuu linna...

    VastaaPoista
  136. "Minä en ole huijari te wincapitaliit olette vituttaako kun on omaisuus takavarikossa ja kohta syytteetkin tulee ja linna kutsuu"
    olet HUIJARI, olet sen itse todistanut! keneltäkään luottamuksella saatuja posteja ei rehelliset ihmiset julkaise netissä eikä jakele minnekään. jos krp ei olisi tietoinen kenen kanssa on tekemisissä, niin olisivat hakeneet sinut talteen tutkinnan haittaamisesta.

    sinun "kohta" taitaa olla yhtä lähellä sitä kuuluisaa "kohta aukeaa" -slogania.

    menehän vaikka tutkimaan tähtiä taivaalta ja jätä nämä jutut aikuisille.

    VastaaPoista
  137. KRP on täysin tietoinen minusta, katsokaapas vaan kyllä ne ensimmäiset syytteet sieltä syyttäjältä tulee ja Hannun vuoro on sitten ensivuonna.Asia on varma!

    VastaaPoista
  138. Asialliselle kysyjälle vastaus: Valitettavasti en muista, mikä ohjelma se oli, jossa kerrottiin tutkijoiden palkkiojärjestelmästä. Oli kuitenkin tässä loppukesällä tai syksyllä. Jotkut tuttavani tietävät jutusta paremmin. Kysyn heiltä. Ja ilmoittelen myöhemmin, jos jotain selviää.

    VastaaPoista
  139. kiitos. odotan mielenkiinnolla lisäinfoa asiasta.

    VastaaPoista
  140. Sen verran sain tietää, että ohjelmassa kerrottiin, että verottaja siirtää kansalaisten verorahoista joka vuosi 82 milj. euroa jollekin erikoistilille, josta tutkijat saavat palkkionsa, 35% löytämistään pimeistä rahoista tai summista, jotka on pimitetty verottajalta. Ja palkkio maksetaan heille verottomana. Toivottavasti ohjelma tulee uusintona !

    VastaaPoista
  141. Tämä juttu palkkiojärjestelmästä on huhu joka pistettiin huvikseen liikkeelle. No tarkoitus oli vaan heittää läppää eihän tuota kai kukaan tosissaaan ottaisi. Pahoittelut kaikille ei ollut tarkoitus levittää väärää infoa!

    VastaaPoista
  142. mikä on totuus tässä palkkioasiassa?

    Se kertokoon kenellä on todellinen tieto asiasta.

    VastaaPoista
  143. Tuo läppä on ainakin totta, eli en usko että on mitään palkkiojärjestelmää, tai ainakaan minä en siis ole sellaisesta tietoinen.

    Jos joku tätä huhua vielä pitää hengissä, toivottavasti sitä ei tehdä todistamatta väitettä samalla!

    VastaaPoista
  144. Riippuuko asioiden olemassaolo siitä, että tiedätkö sinä siitä vai et? Ohjelma tutkijoille siirretyistä varoista tuli joku aika sitten. Ei kai ajankohtaisohjelmaa voi tehdä asiasta, jota ei ole olemassa.

    VastaaPoista