perjantai 16. huhtikuuta 2010

YLE ja Columbo kävivät kirjeenvaihtoa: osa 3/4

Matti Virtanen kirjoittaa:

Arvoisa cc,

hyviä kysymyksiä, tässä toivottavasti yhtä hyviä vastauksia:

Ensin pieni varaus sen vuoksi, että käytät salanimeä. Meillä ei ole tapana
myöntää lähdesuojaa eikä ottaa kovin vakavasti nimettömiä tyyppejä, mutta
venytän nyt moraaliani jonkin verran. Sarjan idea on kertoa suomalaisille,
että me emme ole sen kummempia kuin muutkaan kansat, vaan aina innolla
lähdössä mukaan kaikenlaisiin villityksiin, olivat ne sitten uskonnollisia,
poliittisia tai taloudellisia. Emme moralisoi emmekä tuomitse, vaan
yritämme ymmärtää. Sarjamme jaksojen sisältöä ei ole kerrottu
ulkopuolisille, mutta mainittakoon että avausjaksossa kerrotaan Elias
Simojoen ja sinimustien tarina.

Columbon blogi on ollut yksi lähteistämme, mutta tv-ohjelmia ei voi tehdä
niin että luetaan muiden kirjoituksia. Ihmisiä on saatava kameran eteen
kertomaan itse. Toimittajien arvostelu meidän ohjelmassamme on sallittua.

Aiomme käsitellä WinCapitaa ristivalaistuksessa. Siis ei mustamaalausta,
mutta ei mitään sankaritarinaakaan. Kuten tiedät, asiasta on olemassa
erilaisia näkemyksiä, ja olisi silkkaa laiskuutta valita yksi näkökulma
muiden edelle. Meidän tavoitteemme on saada katsojat yllättymään ja
miettimään asioita itse. Yleisradiossa ei tehdä mitään lööppejä.

Yksi tapa lähestyä WinCapitaa on kysyä miten se poikkeaa klassisesta
ponzi-kuviosta. Käymme tätä kysymystä läpi mm. Ilkka Pitkäsen kanssa, ja
kerromme katsojille kuka oli Charles Ponzi ja mikä oli hänen alkuperäinen
huijauskuvionsa.

En tiedä mitä tarkoitat vastaavalla toimittajalla. Lain mukaan hän olisi
kanavapäällikkö Riitta Pihlajamäki. Voit kirjoittaa hänelle suoraan, koska
emme ole hänen kanssaan näistä yksityiskohdista neuvotelleet. - mutta en tiedä vastaako hän pseudonyymien lähettämiin kysymyksiin.

Kuten sanoin, ohjelmamme lähestyy aihetta reilusti, mutta emme ole
naiiveja. Haastattelupyyntö on voimassa, jos haluat voimme sopia
kysymyksistä etukäteen. Lue vielä uudestaan nuo ohjelmatoiminnan säännöstön pykälät, mutta muista myös, että Ylen toimitukset eivät koskaan luovuta journalistista päätösvaltaa ulkopuolisille. Viime kädessä erimielisyydet ratkaisee kanavapäällikkö, siis Pihlajamäki. Mutta ei meidän välille varmaankaan mitään suuria erimielisyyksiä saada.

2 kommenttia:

  1. Tämähän jo kertoo kaiken.

    Toimittaja: "Sarjan idea on kertoa suomalaisille,
    että me emme ole sen kummempia kuin muutkaan kansat, vaan aina innolla
    lähdössä mukaan kaikenlaisiin villityksiin, olivat ne sitten uskonnollisia,
    poliittisia tai taloudellisia. Emme moralisoi emmekä tuomitse, vaan
    yritämme ymmärtää."

    Yritämme ymmärtää "kaikenlaisia villityksiä", heh. Miten olisi, jos vaikka 15 minuutin ohjelma tehtäisiin täysin ilman toimittajan johdattelua ja välihuomautuksia.

    Tässäkin otetaan näköjään rinnalle vaikka minkälaista vertailupohjaa. Siitähän tulee heti johdatteleva. Miten olisi, jos ei otettaisi mitään, eikä ketään vaan ihan aidosti tehtäisiin dokumentti suoraan Wincapitan kannalta? Sellaista ei ole nähty. Ja sillä siisti. Sitten ohjelma jäisi katsojan arvioitavaksi.

    Itselleni on käynyt samoin erään median kanssa. Juttuun tuli valtamedian ja ihan omia toimittajan satuja. En hyväksynyt.

    VastaaPoista
  2. Niin ja jäi sanomatta, että minua olisi ymmärretty omassa jutussassani "säälittävänä urpona". Ei noilla sanoilla, mutta tarkoitus sama. En tarvitse sellaista ymmärtäjää ja tätäkö Yle:n toimittajakin ajaa takaa "villityksillään" tässä dokumentissa.

    VastaaPoista