perjantai 11. joulukuuta 2009

Hannu Kailajärvi on kiistänyt osan rikosepäilyistä

WinCapitasta oli paljon erilaisia uutisointeja eilisen torstain aikana. Tulen julkaisemaan materiaalia eilisestä myöhemmin tämän päivän aikana. Eilen illalla Helsingin Sanomat julkaisi uuden mielenkiintoisen kirjoituksen.

Helsingin Sanomien kirjoitus tukee täysin sitä väitettä, jonka mukaan Kailajärvi ei ole tunnustanut syyllistyneensä huijaukseen. Huijauksen tunnustaminen on ollut median oma keksintö. KRP ei ole kokenut tarpeellisena kuitenkaan korjata tätä mediassa kiertänyttä, virheellistä tietoa. Mielestäni KRP:n toiminta on ollut todella vastuutonta ja muutenkin hampaatonta tiedottamisen osalta.

Eräs kommentoija kirjoittikin, että KRP kiirehti korjaamaan väitteen, jonka mukaan rikosilmoituksen tehneitä jäseniä ei eroteta WinCapitasta. Miten kummassa KRP korjailee näin valikoivasti virheellisiä uskomuksia? Tärkeintä eli Kailajärven väitettyä tunnustusta KRP ei ole kuitenkaan vaivautunut korjaamaan. Totuuden saattaminen julkisuuteen kun ei ole KRP:n etujen mukaista. Keksiikö joku lukijoista jonkun toisen lisäsyyn KRP:n selkärangattomuudelle?

KRP ei myöskään ole ollenkaan oikea taho kertomaan, miten WinCapitan toiminnasta rikosilmoituksen tehneitä jäseniä tullaan kohtelemaan vyyhdin selvittyä. Jäsenten kohtalosta tulee päättämään ihan muut tahot kuin KRP.

Helsingin Sanomat uutisoi myöhään illalla (10.12.2009) seuraavaa:

WinCapita-vyyhdin pääepäilty Hannu Kailajärvi on kiistänyt poliisikuulusteluissa syyllistyneensä rahankeräysrikokseen.

Hänen mukaansa WinCapitalla oli toimiva tuote, valuuttakauppasignaalijärjestelmä, ja sitä kautta jäsenet saivat rahoilleen vastinetta. Hän ei myöskään koe syyllistyneensä kirjanpitorikokseen tai törkeään veropetokseen.

Törkeän petoksen mahdollisuuteen Kailajärvi ei ole ottanut kantaa.

"Asia ei ole mielestäni kovinkaan yksinkertainen johtuen WinCapitan toiminnassa tapahtuneista muutoksista. Esimerkiksi vuoden 2006 lopulla järjestelmä muutti oleellisesti luonnettaan."

"Tätä muutosta edeltänyt toiminta piti enemmänkin sisällään toimia, jotka antoivat näin jälkikäteen ajatellen vääränlaista mielikuvaa senhetkisestä toiminnasta jäsenistölle", Kailajärvi on sanonut poliisille.

Otteita Kailajärven poliisikuulusteluista julkaistiin ensi kertaa torstaina. Materiaali tuli julkiseksi, kun ensimmäinen WinCapitan sivuhaaraan liittyvä oikeudenkäynti alkoi.

Esitutkinta on Hannu Kailajärven osalta vielä kesken. Keskusrikospoliisin mukaan tutkinta pyritään saamaan valmiiksi talven aikana.


Helsingin Sanomat lupasi kertoa asiasta lisää tänään perjantaina. Oletan, että tämän päivän aikana case WinCapitasta tulee muutakin tekstiä luettavaksemme. Loppuviikosta ja koko viikonlopusta tulee varmuudella todella mielenkiintoinen.

7 kommenttia:

  1. "Totuuden saattaminen julkisuuteen kun ei ole KRP:n etujen mukaista. Keksiikö joku lukijoista jonkun toisen lisäsyyn KRP:n selkärangattomuudelle?"
    kyllä taitaa kaikki kulminoitua tuohon krp:n etujen mukaisuuteen, muita syitä ei tarvitse miettiä.

    media ei tainnut huomata, että istunto päättyi jo, lopputuloksesta kun ei juttua ole irronnut. tai sitten istunnon lopputulos ei ollut aivan kuten varmasti olivat ennakoineet ja pureskelevat kynsiään epätietoisina, että mites tässä näin kävi, kun jutut olivat jo valmiit ja pitäisi niitä alkaa muuttamaan. joutuisi tuplatyön tekemään eikä aivot edes taivu siihen, että tulos olikin jotain muuta. 3000%, siitä pitää varmaan kirjoittaa, sehän on sopivaa asiaa.

    VastaaPoista
  2. Joo, kyllä täytyy ihmetellä, että oikeudenkäynti uutisoitiin useassa tuutissa, mutta oikeudenkäynnin tuloksesta ei toistaiseksi mitään.
    Tuo Hesarin juttu on kijoitettu eilen klo 22.48, mutta ei sanallakaan Tuusulan tuloksista vaikka ne olivat tiedossa.
    Mistä tämä kertoo? Minulle ainakin voimakkaasta median asenteellisuudesta ja puolueellisuudesta sekä viranomaimyönteisyydestä.
    Suomessa on tosi "avoin" media. Aivan kuin "Putinin media" Venäjällä.

    VastaaPoista
  3. Miten noihinkaan Hesarissa olleisiin Kailajärven "lausuntoihin" voi luottaa, kun "lausunnon" välikätenä on poliisi.
    Lauseiden loppukaneetti on, "Kailajärvi on sanonut poliisille".
    Vähän sama juttu kuin 21.1.2009 poliisin tiedotteessa oleva Kailajärven myöntäminen (medialle siis tunnustus), että Wincapita ei ole tehnyt valuuttakauppaa.
    Käsittääkseni itse Kailajärvi kiistänyt nämä asiat tai ainakin tunnustamisen.
    Tämän perusteella minä en ainakaan luota, jos poliisi sanoo, että Kailajärvi on sanonut sitä tai tätä. Lisäksi Hesariin tai yleensä mediaan ei voi luottaa tässä jutussa yhtään sen enempää.

    VastaaPoista
  4. Itse olen reagoinut median toimiin siten että olen lopettanut lehtien tilauksen kotiin,ilmoittaen suoraan että en usko pätkääkään teidän juttuihinne enää ja sanonut että suollatte ulos asioita mistä ette joko tiedä tai ette ota selvää.Toki luen edelleen lehtiä jos voin jossain ilmaiseksi niitä lukea mutta ostamaan en enää ala.Mittikääpä jos WC:aan jotenkin liittyvät kaikki peruisivat lehtien tilauksen/oston,kyllä se jossain tuntuisi !!!!

    VastaaPoista
  5. Moi,

    Jäsenen sijoitusivulla oli taulu jossa näytettiin, (jäsenelle laskettu netto-osuus omista sijoituksista muodostuneista tuotoista)

    Löytyy varmaan useammalta jäseneltä printtinä kotoaan.

    Tämä asia ei ilmeisesti ole epäselvää asiaaa Hannulle eikä jäsenille.
    Tältä sivulta ForexPool yhteenvedosta näki juuri ne omat tuotot ja miten ne kehittyivät..Se mistä ne muodostui tietää Hannu. Miksi häntä ei päästetä kertomaan totuutta asiasta, vaan krp julkaisee mitä haluaa ja mikä parhaaksi on heitä ajatellen.


    Ruotsissa hannu yritti esittää todisteita mutta se estettiin eikä annettu mahdollisuutta.
    MIKSI?

    VastaaPoista
  6. Logiikan perussääntöjen mukaan:
    Koska media toistuvasti valehtelee case Wincapitasta, myös tämän HS:n uutisen täytyy olla valhetta.

    "Hänen mukaansa WinCapitalla oli toimiva tuote, valuuttakauppasignaalijärjestelmä, ja sitä kautta jäsenet saivat rahoilleen vastinetta."

    11% blogin lukijoista siis uskoo tuohon uutiseen, muiden mielestä se on silkkaa valhetta.

    VastaaPoista